Höyryjunan kyydissä - rautatieliikenteen järjestelyista sata vuotta sitten

Ukko-Pekka 1009 sauhusi Pöljän pysäkin ohi 1.6.2017.
Kuva Jouni Kiimalainen.

Pöljän Kyläyhdistys on remontoinut vuodesta v. 1902 Savon radan liikennepaikkana toimineen Pöljän pysäkin. Pysäkin esineistöä on säilynyt varsin vähän, mutta Pöljän kotiseutumuseon kokoelmista löytyi kiinnostava kirja. Suomen Valtionrautatiet kustansi vuonna 1916 käsikirjan "liikenneosaston asema- ja huonepalvelijoille". Säilyneessä II osassa on määräyksiä tavaraliikenteestä. Kirja osoittautui kiehtovaksi kurkistusaukoksi menneisyyteen.

Painettu Keisarillisen senaatin kirjapainossa
Helsingissä 1916.

Jos vuonna 1916 halusi päästä töihin rautateille, ei saanut sairastaa tuberkuloosia tai olla värisokea. Tuberkuloosissa oli tartuntariski ja singnaaliliputhan olivat väreiltään vihreä ja punainen, joten värisokeus olisi voinut olla kohtalokasta. Erityisesti mainittiin, ettö väriaisti oli tutkittava Holmgrenin värivyyhdeillä sekä Nagelin ja Stillingin tauluilla.

Varsinkin ylemmilta virka- ja palvelushenkilöiltä edellytettiin raitista ja säännöllistä elämäntapaa. Lisäksi kaikkien rataosalla Petrograd (Pietari)-Perkjärvi palvelevien henkilöiden sekä Helsingin ja Viipurin asemien järjestelymestarien tuli olla venäjänkielentaitoisia. Lisäksi oli tietenkin kaikkiin tehtäviin omat tutkintonsa. Virkaohjesääntö takasi työntekijöille kaksi vapaapäivää kuukaudessa.

Pöljän pysäkki 1910-luvun asusussaan.

Työpäivät olivat pitkiä Pöljälläkin. 1910-luvun loppupuolella Pöljän ohitti vuorokaudessa jo kahdeksan junaparia mm. pikajunienkin pysähtyessä tarvittaessa. Wilhelm Ruuskanen aloitti Pöljän pysäkinhoitajana 1917. Hänen työpäivänsä alkoi puoli kuudelta aamulla, sillä postijuna tuli kuudelta. Sitä ennen piti sytytellä talvisin vaihdelyhtyjen tulet sekä lämmittää pysäkkirakennuksen uuneja. Illalla viimeinen juna ohitti pysäkin yhdeksältä.

Erikseen annettiin ohjeet keisarillisten junien ja vaunujen kulkemisesta. Ensiksikin oli kaikkien velvollisuus huolehtia, että juuri keisarilliset junat kulkevat ajassa tuottamatta ikävyyksiä tai vaaraa matkustajille. Asemilla näihin juniin saivat mennä vain ne, joilla oli siihen santarmipoliisihallituksen lupa. Työtehtävät on toimitettava "ilman hälinää ja hätäilyä".

Vähempiarvoinen liikenne lakkautettiin radalla viimeistään kuusi tuntia ennen keisarillisen junan tuloa. Kaikki liikenne ja työ loppui sitten tuntia ennen keisarillisen junan tuloa. Hallitsijan junan perään ei saanut laittaa uutta junaa ennen kuin sen ilmoitettiin saapuneen seuraavalle asemalle. Luonnollisesti kaikki "dresiinalla" ajamnen oli myös kiellettyä. Vaihteet oli tarkastettava erikseen ja niihin oli tarkastuksen jälkeen asetettava vahti. Ohjeet olivat pitkät ja tarkat, mutta keisarillinen juna kulki Suomen Valtion Rautateillä vain neljä kertaa.

Keisari Aleksanteri III Lappeenrannassa 1885.

Keisarillisina juhlapäivinä, joita vuodessa oli kymmennen (syntymä- ja nimipäiviä sekä Nikolai II valtaistuimelle nousun muistojuhla ja kruunauspäivä) 1 ja 2 luokan asemilla tuli juhlaliputtaa venäläisillä kansallislipuilla. Isommilla asemilla tuli toimeenpanna myös juhlavalaistus klo 20-22. Ikkunoihin tuli laittaa lisäksi neljä kynttilää tätä tarkoitusta varten erikseen valmistettuihin kynttilänjalkoihin. "Liikennetirehtöörin apulaisen on valvottava, että yllämainittuja määräyksiä tarkoin noudatetaan." 

Vuosisadan alkupuolella rautateillä kuljetettiin vielä paljon herkästi pilaantuvia elintarvikkeita, kuten maitoa. Sitä saikin tuoda asemalle vasta puoli tuntia ennen junan tuloa, kun pilaantumattomat tavarat piti tuoda vähintään tuntia ennen. Kuljetettiin eläimiä, jauhoja, sokeria, suolaa, jyviä, naftaa, dynamiittia, puutavaraa yms. Kirjassa on useita sivuja ohjeita makki- ja eläinlannan kuljetuksesta. Keinolannoittaminen oli vielä alkutekijöissään ja lantaakin kuljetettiin rautateitse.

Ajan arvoista kertoo paljon se, että vankiloissa kuolleiden henkilöiden ruumiit oli senaatin päätöksellä v. 1888 lähetettävä rahtitavarana ( 9 penniä/km) "Helsingin Aleksanterin Yliopiston tarpeeksi käytettäväksi anatoomisissa ruumiinleikkelyharjoituksissa".

Sylkykuppi Pöljän pysäkillä. Pöljän kotiseutumuseon kokoelmat.

Kaikissa huoneustoissa, niinkuin odotussaleissa, eteisissä, päivystys- ja lepohuoneustoissa y.m. (sekä kaikissa vaunuissa) tulee olla vettä sisältävät sylkyastiat. SVR oman henkilökunnan tulee sekä itse tarpeen ollen niitä käyttää että osottaa yleisöä tekemään samoin. Tarttuvat taudit olivat vakava kansanterveyden ongelma, jota rautatiet omalta osaltaan pyrkivät ehkäisemään. Oli näytettävä mallia rahvaalle, joka ei aina terveysvalistusta uskonut?

Matkustajavaunun kalustukseen kuului vaunukamina, vesikarahvi ja laseja, halkolaatikko ja sylkyastia. Vaunuja valaistiin kaasulampuilla. Lämmitys oli talviaikaan kova työ, josta annettiin tarkat ohjeet. Vaunuissa ei saanut myydä hedelmiä, leivoksia yms. Lisäksi alkoholin nauttiminen oli kiellettyä. Kotieläimiä, kuten koiria, kissoja ja apinoita(!) sai kuljettaa matkustajavaunussa.

Varmasti kaikki käsikirjan määräykset eivät aina toteutuneet, mutta tavoite välittyy. Tarkasti, sääntöjä noudattaen, luotettavasti. Modernin maailman malli tihkui rautateiden myötä Savoon Matille ja Liisallekin ihmeteltäväksi.

Rautatieläisen virkalakki.
Pöljän kotiseutumuseon kokoelmat.

Lähteet: Käsikirja liikenneosaston asema- ja junapalvelijoille. Määräyksiä tavaraliikenteestä y.m. Helsinki 1916. Keisarillisia matkoja Kaakkois-Suomessa, Keisarin juna, Nummelin, Rautatie ja maalaiskylä 1900-1965. siilinjärven kunnassa sijaitseva Pöljän pysäkki, tähän liittyneet rautatien toiminnot ja liikennepaikan merkitys kyläyhteisölle. 1983. Pöljän kotiseutumuseon kokoelmat.