Siilinjärveltä Stalinin vainojen uhriksi – Nousiaisen perheen ikitie

 

Siilinjärven asema 1902. Kuva Viktor Barsokevitsch, 
Kuopion kultt.hist.museo.

Otto Annanpoika Nousiainen (9.4.1870) ja Johanna Turunen (9.12.1882) menivät naimisiin Kuopiossa toukokuussa 1900. He saivat ensimmäisen lapsensa Otto Eliaksen samana vuonna. Pieni perhe oli asettunut Siilinjärvelle, Kasurila 3.[1] Otto oli radanrakentaja. Pariskunnan muutto Siilinjärvelle liittynee Kuopio-Iisalmi radan rakentamiseen. Ratatyö toi alueelle paljon näitä ”ratajätkiä” ja heidän perheitään. Usein kokonaiset perheet työskentelivät työmaan monissa tehtävissä. Työmaiden ydinjoukko oli arvostettuja ja hyvin palkattuja ammattimiehiä, jotka saattoivat luottaa aina uuteen urakkaan uudella ratatyömaalla. 

Otto Nousiainen oli kotoisin Karttulasta ja Johanna Turunen Leppävirralta. Pariskunta pysyi kirjoilla Siilinjärvellä, silloisessa Kuopion maalaiskunnassa aina vuoteen 1918. Perhe kasvoi: syntyivät Uuno Arvi, Aino Siviä, Yrjö. Tämän jälkeen perheeseen syntyi vielä kaksi lasta. Tauno Ilmari Teuvassa 1912 ja Veikko Ensio Kaukolassa 1915. Lasten syntymäpaikoista voi päätellä, että perhe liikkui työmaiden mukana eri puolilla maata, mutta henkikirjat pidettiin Siilinjärvellä.

Esikoinen Elias (1900) syntyi Siilinjärvellä (?) perheen ollessa töissä Kuopio-Iisalmi radalla, Uuno Arvi (1905) Elisenvaara-Savonlinna radalla, Aino Siviä (1908) ilmeisesti Tervolassa, kun rakennettiin Laurila-Rovaniemi rataa. Yrjö (1910) ja Tauno Ilmari Suupohjan rataa rakennettaessa. Viimeinen työmaa oli Hiitola-Raasuli radalla Karjalassa, jossa siis Veikko Ensio syntyi.

Radanrakentajia ja muuta väkeä Putikon asemalla 1908.
Koko perhe kulki vuosikausia kestävillä työmailla mukana.
Rautatiemuseo.

Nousiaisen koko perhe oli muuttanut Karjalaan. Siellä rakennettiin vuodesta 1913 alkaen rataa Hiitolasta Käkisalmen ja Raudun kautta Raasuliin, josta reitti jatkui aina Pietariin saakka. Venäjän valtio rakensi rataa omalla puolellaan ja suomalaiset omallaan. Rata oli vielä pahasti kesken, kun Venäjän vallankumous maaliskuussa 1917 suisti Suomenkin vallankumoukselliseen myllerrykseen.

Kalle Kallio on teoksessaan Ratajätkät arvioinut, etteivät radanrakentajat olleet aktiivisimpia vallankumousintoilijoita. Heitä suojasi jonkinlainen ulkopuolisuus radanvarren paikallisista intohimoista. Useimmat halusivat Kallion mukaan pysytellä taisteluista mahdollisimman kaukana ja selvitä hengissä.[2]

Ratajätkiä Hiitola-Raasuli radan työmaalla 1917.
Rautatiemuseo.

Poikkeuksena edelliseen Hiitola-Raasuli ratatyömaalla ”vallankumouksen laineet löivät korkeimmalla Raudussa”. Vuoden 1917 aikana työläisten ja työnjohdon välillä käytiin kiivasta taistelua 8 tunnin työaikalain toimeenpanosta ja palkoista. Kiista ratkesi sikäli työntekijöiden voittoon, että he saivat neuvoteltua alan ensimmäisen työehtosopimuksen.[3]

Saavutettu sopimus ei tuonut työrauhaa, vaan suurlakon aikana 1917 työväen järjestyskaartit ottivat vallan radalla. Alettiin maksella kalavelkoja työnjohdolle. Aseita heiluteltiin, työnjohtajia vangittiin ja peloteltiin.[4]

Elias Nousiaisen vaiheista 1917-1918 tiedetään jotakin, sillä hänestä on säilynyt valtiorikosoikeuden asiakirjoja. Luulusteluissa hän kertoi liittyneensä punakaartiin Pietarissa, koska kaarti maksoi palkkaa. Hän kielsi olleensa osallinen Raudun suurlakon aikaisiin tekoihin. Kaksi ratavartijaa väitti häntä kiivaaksi agitaattoriksi, sanoi hänen heiluneen Raudun asemalla aseen kanssa ja yllyttäneen lakkoihin.[5]

Raudun rautatieasema rakenteilla. Sen sanottiin ollleen Suomen
kolmanneksi suurin asema. Pikkukylästä piti tulla merkittävä rajaasema
Pietarista ja Pietariin suuntautuvalle liikenteelle. Museovirasto.

Rautu oli sisällissodan alussa valkoisten hallussa. Pietarin suomalainen punakaarti hyökkäsi venäläisten tukemana rajan yli ja valtasi Raudun aseman 23.2.1918. Elias Nousiainen oli ilmeisesti tässä mukana. Punaiset linnoittautuivat asemakylään maaliskuun aikana. Huhtikuun alussa valkoiset olivat saartaneet raudun asemalle arviolta 2200 ihmistä. Venäläisiä, punakaartilaisia, radanrakentajia perheineen sekä rautulaisia siviilejä.

Huhtikuun 5. päivänä piiritetyt päättivät murtautua saartorenkaasta ja paeta rajan yli Venäjälle. Ylikankaan arvioiden mukaan ehkä vain noin 500 onnistui paossa. Raudun taistelussa kuoli mahdollisesti lähes tuhat ihmistä.[6]

Raudun Kuolemanlaakso. Tätä tietä pitkin punaiset koettivat 
murtautua ulos valkoisten saarrosta. Vainajia lojui pitkin metsiä.
Museovirasto.

Elias Nousiainen vangittiin Perkjärvellä 26.4.1918. Omien puheidensa mukaan hän oli ollut viimeiseksi Kuusaan punakaartin kuormastossa hevosmiehenä. Hän kertoi myös, että hänen vanhempansa Otto ja Hanna olivat Venäjällä.[7] Heidän mukanaan kulkivat varmasti myös nuoremmat lapset, Aino Siviä oli 10 v., Uuno Arvi 13 v. ja Yrjö 8 v. sekä pienimmät Tauno 5v. ja Veikko 3v.[8]

Oliko perhe mennyt rajan yli jo aiemmin, vai selvisivätkö he 1918 Raudun verilöylystä? Työttömyys oli Suomessa ankaraa syksyllä 1917. Rajan pinnassa muutettiin myös Pietariin, jossa työtä oli tarjolla. Miehet olivat rintamalla ja metropin työvoiman tarve oli suuri.

Taisteluja pakeneva perhe Raudussa huhtikuussa 1918.
Kuva Työväen Arkisto.

Viipurin ja Tammisaaren vankileireillä vietetyn kesän jälkeen Elias tuomittiin 10.10.1918 kahden vuoden ehdolliseen vankeustuomioon.[9]

Voi olla, että Nousiaisista ei ole jäänyt minkäänlaista muistijälkeä, sukulaisuussuhdetta tai muuta sidettä Siilinjärvelle. Valtiorikosoikeuden kuulusteluissa Elias mainitsi läheisimmiksi sukulaisikseen Suomessa tätinsä Kustaava Miettisen ja Taavetti Turusen, molemmat Kuopiosta.[10]

Nousiaisten kohtalo Venäjällä ei ollut sen parempi kuin muidenkaan sinne paenneiden. Historiantutkija Lahti-Argutina on tutkinut suomalaisia vainonuhreja Stalinin Neuvostoliitossa. Hänen kirjassaan on tietoja tuhansista suomalaisista. Sieltä löytyivät myös Nousiaisen veljekset Otto Elias ja Yrjö sekä tytär Aino Siviä.[11]

Eliaksesta (Eelis) on tieto, että hän olisi asunut Suomessa vuoteen 1931.Viimeisin asuinpaikka Suomessa oli Utajärvi. Sieltä hän loikkasi Neuvostoliittoon. Hän työskenteli Äänisenrannan piirin Lohijärvellä autonkuljettajana kuten veljensä Yrjö. Yrjö oli Neuvostoliiton kommunistisen nuorisoliiton jäsen. Aino Siviä toimi Petroskoissa ministerineuvoston suomen kielen opettajana.

Elias pidätettiin 7.4.1938 ja ammuttiin 2.10. 1939 Petroskoissa. Yrjö sai olla vapaalla jalalla vähän pidempään, hänet vangittiin 15.6.1938 ja ammuttiin 8.10.1938 Petroskoissa. Aino Siviästä on tieto, että hänet vangittiin 3.11.1945, tuomittiin vankilaan ja vapautettiin 21.9.1949. Hänet rehabilitoitiin vuonna 1957. Poikien maine palautettiin vuonna 1989.[12]

Muiden perheenjäsenten kohtaloista ei ole muuta tietoa kuin heidän julistamisensa kuolleeksi vuoronperään 1971 alkaen, jolloin Otto julistettiin kuolleeksi.

Oton ja Johannan syntymäpitäjät, muutto Kuopioon ja vihkipäivä löytyivät Päivi Hillevi Miettisen (Johanna Turunen) ja Pekka Antero Tanskasen (Otta Annanpoika Nousiainen) ylläpitämiltä sukusivustolta Genistä. Kahden nuorimman lapsen tiedot on saatu Kuopion aluerekisterista samoin kuin kuolleeksijulistamistiedot.

---

[1] Kuopion läänin henkikirja1901-1901, Kasurila 3, Taulumäki https://digihakemisto.net/item/1728441485/5249793845/274

[2] Kallio, Ratajätkät, 318

[3] Kallio, 308-309

[4] Kallio, 310

[5] VRO, https://digihakemisto.net/item/2661440252/4005286644/258

[6] Kallio, 313-314, Ylikangas, Rata Rautuun. Ratkaisutaistelu Karjalan kannaksella.

[7] VRO

[8] Kuopion läänin henkikirja1918-1918, Kasurila 3, Taulumäki. https://digihakemisto.net/item/1730428480/5352693027/600

[9] VRO https://digihakemisto.net/item/2630965124/5910522638/83

[10] Voi tarkoittaa Kuopion tuomiokirkkoseurakuntaa tai Kuopion maaseurakuntaa. Puhekielessä käytetään epätarkasti.

[11] Lahti-Argutina, Olimme joukko vieras vain, venäjänsuomalaiset vainon uhrit Stalinin Neuvostoliitossa 1930-luvun alusta 1950-luvun alkuun, s.368-369 https://www.doria.fi/handle/10024/178157

[12] sama