Ministeriä kyydissä - kun savolaiset lobbasivat Savo-Karjalan rataa

 

Siilinjärven asema 1906. Kuva v. Barsokevitsch, Kuopion museo.

Rautatie Kuopioon valmistui vuonna 1889. Jatkosuunnitelmia tehtiin tietysti koko ajan. Vilkas kauppa- ja muu liikenne Savon ja Karjalan välillä herätti tietysti toiveita yhdysradasta.

Jo 1800-luvun lopulla oli esitetty, että poikkirata Joensuusta voisi yhdistyä Savon rataan vaihtoehtoisesti seuraavilla paikkakunnilla: Pieksämäki, Toivala, Kasurila tai Alapitkä.[1] Savon rataa jatkettiin 1902 Kuopiosta Iisalmeen. Vuonna 1904 kävi lähetystö ”kummarrusmatkalla Helsingissä” yhdysradan puolesta.

Lähetystö oli ehdottanut, että risteysasemaksi valittaisiin Siilinjärvi.[2] Lähetystön toimia arvostellut kirjoittaja mainitsi yhtenä vaihtoehtona Pöljän pysäkin, mutta hänen mielestään alue oli liian mäkistä. Hän tarkoitti tällä varmaan Uuhimäkeä, Lintuniemen kallioita ja Kärängänharjua. Kirjoittajan mielestä paras risteysasema olisi ollut Alapitkä.

Nämä vaihtoehdot säilyivätkin lähes 40 vuotta vaihtoehtoina. Ratahankkeita oli tietysti Suomessa paljon muitakin, joten lobbaaminen oli iso osa hanketta. Savon Sanomien pakinoitsija Eirikka olikin jo vähän tuskastunut 1932, kun hän kirjoitti:

Herrat kansanedustajat ja muut retkeläiset – mennäksemme persoonallisuuksiin – me pyydämme kysyä teiltä, niin kuin ihminen kysyy ihmiseltä ja kansalainen kansalaiselta, kysyä rehdisti ja avoimesti: kuinka monta juhlapäivällistä te olette jo syöneet Outokummun-Savonradan puolesta? Ja edelleen, voitteko edes osapuilleen arvioida, kuinka monet juhlasapurskat meidän Kuopion takalaisten pitää teille syöttää, ennen kuin te olette ympätty niin täyteen Outokummun-Savonradan yhdysrata-aatetta, että te, ellei muuten, edes mahapakoillanne olette pakotetut päättämään, että tuo rata on rakennettava, tai muuten Kuopion takalaiset, kanaljat, rasvoittavat meidän sisuksemme, ettemme ikinä pääse siitä vatsakatarrista, mikä siitä on seurauksena.[3]

Nimimerkki Ierikka eli Savo-lehden päätoimittaja Jalmari Lampela kertoi itse osallistuneensa jo kolme kertaa rataretkeilyyn. Silti ratoja vaan rakennettiin muualle. Outokummun kaivoksen avaaminen kiirehti Viinijärvi-Varkaus radan rakentamista 1932. Vaikka lehdistössä näytti siltä, että Pohjois-Savon kunnat ajoivat ratahanketta yhdessä, niin risteysaseman paikka ja radan reitti aiheutti paljon porinaa. Pakinoitsija Ierikan sanoin:

Täällä Kuopion takana…lyödään arpaa siitä, Rasinmäen vaiko Juurikkalahden kautta se rata olisi rakennettava. Tämä kysymys näillä seuduin onkin monesti ollut tärkeämpi kuin kysymys, rakennetaanko sitä rataa ollenkaan.[4]

Siilinjärvellä Pöljällä ainakin paikallinen maamiesseura otti ratahankkeeseen kantaa ja toivotti risteysaseman tervetulleeksi. Jos tämä linjaus olisi toteutunut, niin rata olisi tullut Kolmisopen kautta Pöljän pysäkille.[5] Alapitkän linjaus olisi taas tuonut rautatien Nilsiän kirkolle ja kyliin.

1930-luvulla tavaraa liikkui Suomessa vielä paljon vesiteitä, vaikkakin sisävesiliikenne oli jo taantuva ala. Tästä poikkeuksena kuitenkin uitto, jolla oli suuri merkitys. Kuorma-autoliikkenne oli vielä varsin vaatimatonta, vaikka siinä olikin selvää kasvua. Lähikuljetuksissa kuorma-auto ja hevonen tekivät työt. rautatiet olivat tavaraliikenteen tärkein väylä, joten ratahankkeet koettiin elinkeinopoliittisesti äärimmäisen tärkeinä.[6]

Kuopion takamaitakin kuvattiin rataretkeilykirjoituksissa hakkaamattomien aarniometsien, malmirikkauksien ja vesivoiman ehtymättömänä resurssina. Varsinkin 1930-luvun alkupuolen lama oli suistanut alueen kunnat konkurssien ja työttömyyden ahdinkoon. Työtä ja toimeentuloa oli saatava. Kunnat olivat tuolloin ns. kevytkuntia, joilla ei juuri investointeihin ollut rahaa. Tämän vuoksi kulkulaitosministeriä ja kulkulaitosvaliokunnan jäseniä pidettiin kuin kukkaa kämmenellä, kun he paikkakunnalle saapuivat.

Rataretkeilijöitä Siilinjärven asemalla 1937. Kuvassa toinen oikealta
Yrjö Räisänen. Kuva Museovirasto.

Vuonna 1937 Savo-Karjala-radan rataretkeily aloitettiin Siilinjärveltä, jonne retkeilijät saapuivat junalla klo 10.50. Vieraiden joukossa nähtiin mm. eduskunnan puhemies Hakkila, kulkulaitosministeri Ryömä, apulaiskulkulaitosministeri Salovaara, maatalousministeri Heikkinen, Kuopion läänin maaherra Ignatius sekä alueen kansanedustajia. Ainakin SDP:n Yrjö Räisänen  näyttäisi olleen seurueessa. Räisäsellä oli kesäpaikka Siilinjärven Pöljällä, joten hän oli tutuilla tanhuvilla.

Vieraat Tarinaharjun keuhkotautiparantolan ruokalassa. 
Museovirasto.

Siilinjärven kunnan tervehdyksen esitti Martti Ahonen ja sekakuoro lauloi Savolaisten laulun. Seurue siirtyi asemalta autokuljetuksella Tarinanharjun parantolaan, jossa Pohjan Rykmentin soittokunta puhalsi tervetuloesityksen. Kahvin ja voileipien ohessa pidettiin puheita ja lopuksi ylilääkäri Seppä esitteli vieraille parantolan toimintaa ja tiloja. Sairaalan ruokala olikin varmaan kirkonkylän edustavin ja riittävän iso tila arvovieraille.

Rataretkeiljöitä Alapitkällä.

Alapitkällä asemapäällikkö Rautiainen toivoi risteysasemaa Alapitkälle, mutta ei halunnut tehdä kysymyksestä riitaa. Autoletka lähti kiireesti jatkamaan matkaa Varpaisjärven kautta Nilsiän Silika Oy:n kaivoksille. Nilsisässä tuotettiin kvartsihiekkaa. Nilsiän kirkolla kaivosyhtiö tarjosi seurueelle lounaan. Lounaalla sekakuoro lauloi ja opettaja Jäntti piti puheen. Lounaalla seurueelle tarjottiin jo juomiakin, kun kaivoksen johtaja Biaudet esitti maljaa radan menestykselle.

Nilsiän kvartsiittia Kinahmilla.

Vieraiden autoletka Juankosken apteekin edustalla.
Museovirasto.

Matka jatkui Juankosken kartonkitehtaalle, missä johtaja Bonsdorff valitteli Juantehtaan heikkoja liikenneyhteyksiä. Tehtaan puolesta oli tarjolla kahvia ja virvokkeita. Sitten taas autoon ja Kaaville. Opettaja Kilpeläinen kertoi Kaavin lupaavista mineraalilöydöistä. Tämän jälkee nautittiin virvokkeita ja kuunneltiin kuorolaulua.

Outokummussa seurueelle tarjottiin päivällinen Outokumpu Oy:n  tiloissa. Tilaisuudessa puhui yhtiön puolesta insinööri Levanto. Kulkulaitosministeri Ryömä vastasi puheeseen ja kohotti maljan hankkeelle. Seurue kohotti kolminkertaisen eläköönhuudon hankkeelle. Myös puhemies Hakkila puhui. Päivällisen jälkeen seurue vielä ajoi Kuopioon ja palasi yöjunalla Helsinkiin.

Outokumpu Oy:n päärakennus.

Rataretkeilijöitä kunnioitettiin pitkin matkaa juhlaliputuksella ja koululaiset oli aseteltu teiden varsille vilkuttamaan.

Eduskunta päätti rakentaa Savo-Karjalan yhdysradan huhtikuussa 1938 yksimielisellä päätöksellä. Ratkaisu jätti vielä auki risteysaseman, jonka vaihtoehtoina säilyivät nyt Siilinjärvi ja Pöljä.[7] 

Sodat siirsivät hankkeen aina vuoteen 1949. Radan rakentamisen iso motiivi oli aluepoliittinen. Siilinjärven-Juankosken raataa rakennettiin työttömyysvaroin. Sen vuoksi hanke eteni hitaasti, koska työttömyysrahojen loppuessa loppuivat myös työt.[8]

Ratatyömaalla tapahtui useita vakavia kuolemaan johtaneita onnettomuuksia. Lisäksi useammankin työmiehen sanotaan kuolleen myrkkyviinaan.[9]

Rata valmistui pala kerrallaan. Vasta vuonna 1969 alkaen liikenne onnistui Siilinjärveltä Joensuuhun asti. Rata jäi pelkästään tavaraliikenteen käyttöön. Siilinjärven kehityksen kannalta radan rakentaminen oli kuitenkin käänteentekevä.

Kuvassa mustalla rautatiet. Vuonna 1962 rataa oli valmiina Juankoskelle. Sittemmin sitä jatkettiin
Kaavin kautta Sysmäjärvelle. Karttaote kirjasta Valtionrautatiet 1937-1962.

Rautatie liikenneväylänä itään ei mullistanut pitäjän elämää, vaan kallioiden räjäytyksissä löytynyt malminäyte. Jorma Hakalan löytö johti sittemmin Rikkihappo Oy:n tehtaiden tuloon ja apatiittikaivoksen perustamiseen. Myös Liukonlahden kuparikaivoksen avaaminen Kaaville vuonna 1968 lunasti lähes 70 vuotta aiemmin esitetyt ajatukset Pohjois-Savon luonnonrikkauksista.

 

 

---

[1] Valtionrautatiet 1937-1987, 96

[2] Otava 18.10.1904 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/674134/articles/81473000

[3] Savo 12.11.1932 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1909950/articles/81472537

[4] sama

[5] Savon Sanomat 21.4. 1938 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2091370/articles/81472548

[6] Valtionrautatiet 1937-1987, 93

[7] Savon Sanomat 21.4.1938 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2091370/articles/81472548

[8] Valtionrautatiet  1937-1987, 97-99

[9] Heikkinen (toim), Kahta puolta rattoo eli täällä kipsivuoren takana. Kuuslahden, Heinämäen ja Saarikylän kyläkirja,73

Lapuan laki ja työväentalojen sulkemiset 1930-luvulla Siilinjärvellä

 

Siilinjärven työväentalo. Työväenarkiston kuva.

Siilinjärven nykyisen kunnan alueen ensimmäiset kansalaisten itselleen rakentamat kokoontumispaikat olivat vanhan sosiaalidemokraattisen työväenliikkeen voimannäytteitä. Jo vuonna 1908 valmistui Siilinjärven työväentalo Kuopion tien varteen ja Pöljän työväentalossa tanssittiin ensimmäiset tanssit vuonna 1914. Molempien talojen historia oli sittemmin myrskyinen.

Pöljän työväentalo vuoden 1952 asussa. Talo oli palautettu
vuonna 1947 takaisin työväenliikkeelle.
Kuva Työväenarkisto.

Ylpeästi yhdistykset ilmoittivat, toimitaan ”omalla talolla”. Ruuskasen mukaan ”työväentaloihin latautui jo niiden alkuajoista lähtien erittäin vahvoja symbolisia merkityksiä: kaupunkeihin, teollisuustaajamiin, kirkonkyliin ja monien pitäjien syrjäkyliin ulottuva työväentalojen verkosto ilmensi konkreettisesti suomalaisen työväenliikkeen ja työväenkulttuurin elinvoimaisuutta sekä yhteiskunnan luokkapohjaista jakautumista.”[1]

Talot rakennettiin talkoovoimin ja niistä oltiin tavattoman ylpeitä. Monella työväenliikkeen aktiivilla ei muuta ”omaa taloa” ollutkaan. Siilinjärvelle rakennettiin vasta vuonna 1920 edistysseurojen talo, joka toimi sittemmin suojeluskuntatalona ja porvarillisten yhdistysten isompien tapahtumien keskuksena. Talo tunnettiin vuoden 1944 jälkeen Manttaalikunnantalona.[2]

Koko Suomen ja vanhan työväenliikkeen suuri tragedia oli vuoden 1918 sota. Sen jälkeen työväenliike hajaantui ja esimerkiksi Pohjois-Savo kääntyi äärivasemmistolaisen, kommunistisen työväenliikkeen kannattajien käsiin. Niin Siilinjärven kuin Pöljänkin työväenyhdistykset toimivat kommunistien peitejärjestöjen piirissä. Käytännössä yhdistysten toiminta näivettyi, sillä kommunistien julkinen toiminta oli kiellettyä. Kuopion alueella oli aktiivista maanalaista toimintaa, Kuopiosta puhuttiinkin ”Suomen Moskovana”.[3]

Työväentaloihin kulminoitui työväenliikettä ja sosialismia kohtaan tunnettu pelko ja inho.[4] Kun lapuanliike aloitti loppusyksystä 1929 toimintansa, niin työväentalot olivat heti vandalismin kohteena.

Lapuan liikkeen tavoitteita ajamaan perustettiin keväällä 1930 Suomen Lukko. Sen Kuopion piirin toimikuntaan valittiin Siilinjärveltä piirimielisairaalan ylilääkäri Elon Enroth.[6] Kommunisminvastainen henki oli korkealla Pohjois-Savossa kesäkuun puolivälissä 1930. Pöljän työväentalo naulattiin kiinni ja kommunistilakien perusteella talo takavarikoitiin valtiolle.[7] Siilinjärven työväenyhdistyksen talolle kävi samoin.

Siilinjärveltä löytyi toimen miehiä kyydityksiinkin. Kesällä 1930 siilinjärveläiset kyyditsivät kuopiolaisen toimittajan, K. Korhosen. Korhosen olivat hakeneet Smolanderin torpasta Toivalasta Antti Keinänen, Martti Koponen, Eino Konttinen ja Antti Raatikainen. Miehet olivat saaneet tiedon, että Korhonen piileskelee Toivalassa. Korhonen oli otettu kiinni, hänet siirrettiin kauppias Janne Savolaisen ohjaamaan autoon. Kyyditykseen olivat osallistuneet myös Emil Tuhkanen ja Eino Lappalainen. Nilsiän Halunassa Korhonen luovutettiin pankinjohtaja Heikkisen ja isännöitsijä Johanssonin käsiin.[8] Korhonen päätyi Venäjälle.[9]

Työväentalot huutokaupattiin. Pöljän työväentalon osti kylän maamiesseura pakkohuutokaupassa. Talon hinnaksi jäi huutokaupassa 7360 markkaa.[10] Maamiesseura käytti, vuokrasi ja remontoi taloa. Se piti sitten vuonna 1936 ”tupaan tulijaisjuhlan vasta valmistuneessa seurantalossa”.[11] Savon Sanomien jutussa ei mainittu sanallakaan talon aiemmasta historiasta.

Siilinjärven kirkonkylän työväentalo myytiin huutokaupassa vuonna 1934 ”paikallisten lapualaisten ja maalaisliittolaisten isäntäin, apteekkarien ja muiden isänmaallishenkisten porukalle, jonka puolesta sen huusi talollinen Erik Jordan Väänänen 38 000 markalla.”[12] Yrjö Räisäsen pakinasta on pääteltävissä, että huutokaupassa oli myös mukana Kuopion sosiaalidemokraattinen piiri. Taloa ei annettu ilmaiseksi, haluttiin näyttää, että ”kiusantekokin maksaa”.

Muutamaa kuukautta myöhemmin Siilinjärven kunta osti talon Väänäseltä 35 000 markalla.[13]

Siilinjärven työväentalo paloi poroksi 25.6.1939. Taloon oli sijoitettu yhdeksän köyhää perhettä, jotka menettivät tulipalossa kaiken omaisuutensa.[14]

”Siilinjärvi oli, kun se kuului Kuopion maalaiskuntaan, maakunnallisen työväenliikkeemme kannalta vilkkaimpia paikkakuntia toiminnaltaan. Varsinkin opettaja Vilho Alhojärven toiminta vaikutti paikkakunnalla laajalti työväen ja vähäväkisen kansan herättämäseksi. Kuopiolaisten vakituisia retkeilypaikkoja oli Siilinjärven työväentalo, jolla monet muistorikkaat kesäjuhlat on vietetty, monet vierailumatkat sinne tehty.”[15]

 

Vilho Alhojärvi

  

---

[1] Ruuskanen, Viholliskuviin ja viranomaisiin vetoamalla vaiennetut työväentalot, 43

[2] Manttaalikunnan talon tarina http://airaroivainen.blogspot.com/2018/12/mita-manttaalikunnantalo-eli-manttu.html

[3] Pöljän työväenyhdistys 1919-1930 http://airaroivainen.blogspot.com/2018/06/poljan-tyovaenyhdistysten-ja.html

[4] Ruuskanen, 45

[5] Ruuskanen,

[6] Ruuskanen, 102

[7] Laki on niin kuin se luetaan, http://airaroivainen.blogspot.com/2018/06/laki-on-niinkuin-se-luetaan-poljan.html

[8] Savon Työmies 20.3.1931 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1912253/articles/79782857/images/122722797?scale=1.0

[9] Kinnunen, Savon historia V, 405

[10] Savon Työmies 13.10.1931. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1912191/articles/79780881

[11] Savon Sanomat 27.10. 1936. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2090611/articles/79780888

[12] Savon Työmies 10.7.1934 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1912673/articles/79782873

[13] Pohjois-Savo 9.9.1934 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1894425/articles/79782869

[14] Savon Työmies 27.6.1939 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2092215/articles/79780887

[15] Savon Työmies 10.7.1934 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2092215/articles/79780887

Siilinjärven asemalla - Yrjö Räisänen ja apteekkari Höijer

Apteekkari Höijer (vasemmalla) ja Yrjö Räisänen Siilinjärven asemalla 1933.

Edellisessä postauksessani kerroin IKL:n/kokoomuksen vaalitilaisuudsta Pöljällä kesäkuussa 1933. Tilaisuus ja siihen liittynyt kirjoittelu johti siihen, että Savon Työmiehen  pakinoitsija Sasu Punanen haastoi Siilinjärven apteekkari Höijerin keskustelemaan kanssaan Siilinjärven asemalle. Tapauksesta on säilynyt oheinen neiti von Pfalerin ottama kuva ja Kurikka-lehden kuvaus. Kurikka oli sosiaalidemokraattinen pilalehti, jota Yrjö Räisänen alias Sasu Punanen toimitti. Kuvan oli lehteen lähettänyt apteekkari Höijer.

Kuvan saatteena oli Höijerin "Sasu ja Sake risuneeraavat Siilinjärven asemalla." Kurikka eli Yrjö Räisänen kirjoitti tapaamisesta seuraavasti:

Yllä oleva kuva, joka Kurikan käytettäväksi saapui barrikadin tuolta puolen, valkoiselta rintamalta, on äskeisen vaalitaistelun ajoilta. Siinä keskustelevat Siilinjärven asemalla Sasu Punanen ja Siilinjärven apteekkari Höijer, kirjailijanimeltään Sakeus Myrkynheimo. Tämä viimemainuttu herra, joka on IKL:n napamiehiä Siilinjärvellä, jossa pitäjässä, Pöljän pysäkillä on Sasun kesäasunto, oli laittanut kuopiolaiseen lapualaislehteen selostuksen IKL:n esitelmätilaisuudesta Pöljän pysäkillä, selittäen "että Sasukin oli luimistelemassa maantiellä" mutta "ei uskaltanut tulla esitelmätilaisuuteen". Kun Sasu oli mainitusta tilaisuudesta noin 200 kilometrin päässä, Konneveden sosiaalidemokraattisen kunnallisjärjestön kesäjuhlassa, puhumassa, kirjoitti hän pakinassaan asianmuaisen oikaisun, lähetti sen kirjeessä Siilinjärven apteekkarille ja pyysi häntä tulemaan saamaan asianmukaiset nuhteet määrättynä päivänä Siilinjärven asemalle, Sasun matkustaessa siitä ohi Pöljälle. Kuva on otettu tästä tilaisuudesta, ja oli junan seisoessa asemalla suoritettu keskustelu seuraavanlainen:

- Kaiken sen jälkeen, mitä apteekkari on minusta "Savvoon" kirjuttanna minä en voe muuta kun pyytee teitä tulemaan vualin jäläkeen Pöljälle saunaanj, jossa hauvotaan apteekkarista pahimmat lapualaispahkat pois.
- Kyl maar minulkki on saun tääl Siilinjärvell ja sama on matkaki ja mnul o viäl tropeiki, niin että sopii tul meil vaa, sanoi apteekkari perniöläisellä äidinkielellään.
- No ei sitäkää vastaan mittää ois, mutta kun minä tässä pyysin ensiks, niin apteekkarj on hyvä ja tulloo meille. Roppija minulla ei kyllä ou, mutta sauna on sellanen, että kyllä siellä pehmijää.

Juna vihelsi ja keskustelu, joka yllä on kuvattu, päättyi siihen.

Kurikka 1933

Sasu Punanen Lapuan liikeen hampaissa

Yrjö Räisäsen huvila Pöljällä sijaitsi Pitkänjärven
rannala. Kuva on otettu 1925 Pitkänpään pihapiiristä
järvelle päin. Kuvassa Ilmari Halonen.
Irja Halosen kotialbumi.

Yrjö Räisänen alias Sasu Punanen kirjoitteli kesäisin kolumnejaan Pöljän huvilan vinttikamarissa. Sieltä hänet kesken kiihkeimmän kirjoituksen saatettiin kutsua syömään ”oikeeta kokkelipiimee”.[1]

Sasu Punasen kolumneihin on tallentunut 1930-luvun laman kuvia Pöljältä. Pysäkillä kuorittiin paperipuita ja Kymiyhtiön voittoja pohtiessaan Sasu sanoi, yhtiön on maksanut työmiehille niin pieniä palkkoja, että jos työmies olisi eläinsuojelulain alainen, niin yhtiötä rangaistasiin eläinrääkkäyksestä. Viidentoista markan päiväansioita saivat miehet miehiset miehet talvella Pöljän pysäkillä miehet, jotka kuorivat paperipuita niin Kymille kuin muillekin virmoille.[2]

Isäntien murheita Sasu oli kuunnellut junassa istuessaan. Kun allekirjoittanut joutuu ”reissaamaan” verrattain usein tätä Pöljän ja Kuopion väliä junalla,  niin ainaisena tarinain aiheena isäntäin kesken ovat nykyjään – raha-asiat. Niihin matkaoihin kuluvat monet markat, kymmenet ja sadat markat jo matkarahoina kesän pitkään. Luotot ovat lyhytaikaisia, parin viikon perästäkin uudistettavia. Niiden korkoja ”räknätään”. Mitä tämä aika lieneekään aiheuttanut, niin talonpojalle se on ainakin opettanut korkolaskun taidon.[3]

Pöljän pysäkki 1902-1933. Täältä Yrjö Räisänen haki postinsa, soitti puhelunsa
ja matkoilleen lähti.

Räisänen käytti Pöljällä oloaan tyylikeinona, koominen kylän nimi ja lomalle asettuminen antoivat mahdollisuuden keventää välillä kovin tuliseksi käynyttä poliittista keskustelua.

Vuosina 1930-33 elettiin Lapuan liikkeen ja IKL:n syntymisen aikaa. Poliittinen liikehdintä näkyi Pohjois-Savossakin. Puheet ja teot Lapuan liikkeen kannattajien keskuudessa kovenivat kesällä 1930 koville kierroksille. Työväentaloja naulattiin kiinni, Pöljän työväentalokin jo kesäkuussa 1930. Siilinjärveläiset muiluttivat Savon Työn päätoimittajan  Kalle Korhosen ”ikitielle”.[4] Alapitkällä poltettiin työväentalo ja maakunnan kunnanvaltuustoja puhdistettiin kommunisteista.

Yrjö Räisänen asettui vuoden 1930 eduskuntavaalein SDP:n ehdokkaaksi Kuopion läänin läntisestä vaalipiiristä. Kuopion sanomalehdistä Savo oli lapualaishenkinen. Lehdessä Sasu Punanen sai kyytiä niin, että Räisänen syytti Savoa yllytyksestä kyyditykseen. Kolumnissaan 6.9.1930 Sasu käsitteli varsin ivallisesti Leppävirran ”noblessia”, joka oli tullut häiritsemään ja haastamaan SDP:n vaalitilaisuutta.[5]

Tähän mennessä on kaikki ollut rauhallista – autokyydityksiä on ollut vain sen verran kun omasta takaa olemme tarvinneet kustantaa puhetilaisuudesta toiseen siirtyessämme. Kyllähän täällä Savossakin tuntuu olevan lukkolaisia (lapualaisia) , mutta ei paljoa. Rikkaimmat talolliset, jotkut liikemiehet, varsinkin osuuskauppaliikkeelle katkerat maakauppiaat ja kirkonkylän herrasväki muodostavat lukkojen jäsenistön niissä pitäjissä, joissa niitä on…Jos noin esimerkkien ja tunnustähtien kautta puhuisi, niin lukkolaisia ovat ne, joilla on omat autot.

Räisäsen vaalitilaisuuksissa oli paljon väkeä, sillä niihin tuli myös lukkolaisia ärsyttämään ja kannattajat taas tulivat runsaslukuisena suojelemaan vaalipuhujaa. Kuulijoita oli Sasulla niin, että paikat paukkuivat. Kyydityspelko ei ollut ollenkaan aiheeton. Suomen Sosiaalidemokraatti julkaisi kesällä 1930 uutisia, joissa lueteltiin ”väkivaltaisesti Venäjälle kuljetettuja kommunisteja”.[6] Kun kommunistien osallistuminen vaaleinhin oli estetty, Pohjois-Savon työväestön äänet siirtyivät pitkälti SDP:lle. Räisänenkin valittiin ääniharavana eduskuntaan.[7]

Yrjö Räisänen valtiopäivien avajaisissa 1930.
Suomen Kuvalehti 44/1930.

Yrjö Räisänen kirjoitti kolumnejaan vuodesta 1931 alkaen kesäisin Savo Työmieheen. Hän sanoi sitä ”possakkavelvollisuudekseen”, possakka oli topparien päivätyötermi Savossa.[8]

Mäntsälän kapinan jälkeen 1932 lehdistössä liikkui ns. murhalistoja. Sasu Punasenkin sanottiin olleen lapualaisten listalla. Sasu itse kommentoi tietysti asiaa kolumnissaan. Ensin Räisänen ja ministeri Niukkanen oli ollut tarkoitus muiluttaa Kuortaneelle 16.7.1931 klo 22-23. Kun allekirjoittanut silloin taisi olla Pöljän pysäkillä ja ministeri Niukkanen oli Helsingissä, ei muiluttaja, kun hänen velvollisuutenaan oli ollut tuoda myöskin allekirjoittanut, olisi päässyt suorinta tietä Kuortaneelle, vaan olisi hänen pitänyt ajaa täältä Helsingistä Pöljän pysäkille ensiksi ja sieltä lainattava pysäkiltä venettä, jolla olisi ollut soudettava Pitkä -nimisen järven – ei ole kyllä kuin noin kilometrin pituinen – yli ja noutaa sieltä meidät venheellä, kun meille ei autolla pääse. Ja ensiksi tietysti olisi meidät pitänyt kantaa kesämökistämme rantaan. Näin ollen ei allekirjoittaneen muilutus tuona aikana olisi ollut niin yksinkertainen juttu kuin miksi se oli kaavailtu…[9]

Lapuan liikkeen kannattajissa oli varsin paljon pappeja. He olivat Sasun hampaissa säännöllisesti. Esimerkiksi Paavo Virkkusen ankarista saarnoista väitti Sasu ”erään savolaisen isännän” sanoneen Pöljän pysäkillä: Sehhii Virkkunen taitaa olla niitä tämän jatsi-aikakaaven pappija.[10]

Lapuan liike kiellettiin Mäntsälän kapinan jälkeen. Kansanliikkeen aatteita puolustamaan perustettiin Isänmaallinen Kansanliike eli IKL. Siilinjärvelle sen paikallisosasto perustettiin 21.4. 1933. Puheeenjohtajaksi valittiin piirimielisairaalan johtaja, tohtori Elon Enroth, varapuheenjohtajaksi asemapäällikkö S. von Pfaler, sihteeriksi apteekkari E.B. Höijer, sekä liikemiehet Janne Savolainen ja Emil Tuhkanen, varalle maanviljelijä U.J.Holländer ja liikemies B.J. Jääskeläinen.[11]

Pöljän pysäkin tienoo, Kuopio-Iisalmi tie ja Solan talo. Kirsti Holopaisen albumi.

Yrjö Räisäsen lomailu Pöljällä saattoi olla keskeinen syy siihen, että juuri Pöljällä, Solalla, kauppias Eino Savolaisen kauppakartanolla järjestettiin IKL:n vaalitilaisuus 11.6. 1933. Tapauksesta on säilynyt Sasu Punasen kolumni, Savo -lehden uutinen ja opettaja Hillervo Väänäsen tervetuliaispuhe. Varsinaisia juhlapuhujia olivat kokoomuksen kansanedustajaehdokas rehtori Vaarama Kuopiosta ja rouva Anna Terä Joensuusta. Juhlarunon oli kirjoittanut apteekkari Höijer. Väkeä oli koolla kaikista valtiollisista puolueista enemmän kuin Pöljän kylällä on asukkaita, [12] väitti sanomalehti Savo, jonka kirjeenvaihtajana ilmeisesti toimi apteekkari Höijer.

Kirjeenvaihtaja kehui vaalitilaisuutta onnistuneeksi, siitäkin huolimatta, että ”Sanarieskan” tekijä Kalle Väänänen loisti poissaolollaan ja punainen Sasu luimisteli maantiellä esitelmäpaikan ulkopuolella.[13] Tähän Sasu Punanen kommentoi omassa kolumnissaan kipakasti olleensa juuri tuolloin Konneveden Hyölän kylän työväentalolla, eikä Pöljällä luimistelemassa ollenkaan.

Apteekkaria Sasu puhutteli Sakeus Myrskynheimo Höijeriksi ja heitti ilmaan epäilyksen, Höijerin osallisuudesta Ståhlbergin kyyditykseen. Lisäksi Sasu arveli, että IKL:n vaalitulos kylältä olisi viisi ääntä ja epäili kannattiko IKL:n Kuopiosta Pöljälle asti tulla saarnaamaan.[14]

Eduskuntavaaleissa 1933 Pöljällä IKL sai 15 ääntä, joten hiukan väärin Sasu arvioi tuloksen. Kokoomus sai 9, maalaisliitto 212, edistys 6, pienvljelijöiden vaaliliitto 6 ja SDP 74 ääntä. SDP sai kielletyn kommunistisen liikkeen äänet ja vähän lisääkin Pöljältä. Räisänenkin valittiin ääniharavana eduskuntaan.[15]

Ei liene ihan sattumaa, että Savossa myös oli ravihevonen nimeltään Sasu Punanen. Voihan taustalla olla tietysti olla kirjallisuuden harrastustakin, mutta todennäköisempää on, että innoittajana oli Yrjö Räisäsen nimimerkki.

Pöljän pysäkki v. 1933 laajennuksen mukaiseen asuun entisöitynä 2016.

Sasun vaiheista Pöljällä Sasu Punanen, Pöljä, Savon rata.

---

[1]Suomen Sosiaalidemokraatti 28.6.1930

[2] sama 28.4.1931

[3] Savon Työmies 13.8.1932

[4] Savon historia V, 405

[5] sama 6.9.1930

[6] sama 26.7.1930

[7] sama 7.10.1930

[8] Savon Työmies 11.6.1932

[9] sama 9.12.1932

[10] sama 5.4.1931

[11] Savo 29.4.1933

[12] Savo 13.6.1933

[13] sama

[14] Suomen Sosiaalidemokraatti 14.6.1933

[15] sama 7.10.1930