keskiviikko 25. joulukuuta 2019

Perunkirjoitus Särkiniemen talossa Pöljällä 1904


Otava 8.10.1904.
Olen jo aiemmin kertonut tässä blogissani Kalle Robert Savolaisen hukkumiskuolemasta vuonna 1904 Pöljällä. Hänen kuolemansa johdosta Otava julkaisi 8.10. 1904 muistokirjoituksen, jossa kerrottiin onnettomuuteen johtaneesta päivästä vähän enemmän.

Savolainen oli lähtenyt aamulla Kuopioon Pöljältä junalla maanviljelyskokoukseen. Savon radan Kuopio-Iisalmi osuus oli valmistunut vuonna 1902 ja rata halkoi Pöljän kylää. Kokouksessa hän oli tavannut hyviä tovereita, jotka oli ”heitetty junasta Toivalan asemalla”. Tämä voi tarkoittaa, että he jäivät normaalisti junasta asemalle, mutta voi olla myös järjestyshäiriökysymys. Muistokirjoituksesta ei jää epäselväksi, että seurue oli nauttinut alkoholia. Savolainen jäi tunnetusti "hyvänä seuramiehenä" myös pois junasta. Nyt otettiin torppari Matti Vartiainen ajomieheksi ja jatkettiin hevoskyydillä. Matkalla seurue tapasi vielä uusia hyviä tovereita, joten kotiin Pöljälle tultiin vasta yömyöhällä.

Kuopio-Iisalmi maantie ohitti Solan talon ihan sen nurkkaa hipoen, joten tieltä poikettiin nyt Solan rantaan, josta oli tarkoitus jatkaa veneellä Särkiniemen taloon. Rannassa huomattiin, että talon veneet olivat lukossa (!), joten otettiin ”erään loismiehen kalastusvene ja kun vainaja oli sitä kaiken kesää nähnyt käytettävän, eivät pimeässä huomanneet lähemmin sen käyttökuntoisuutta tarkastaa, vaan lähtivät sillä oitis tavallisessa järjestyksessä yli, eikä niin kuin ennemmin on mainittu huomanneet tapin poissa olleen.”[1]

Kalle Robert Savolaisen kerrottiin olleen uudistushenkinen nuori isäntä, jota työväki muisteli hyvällä. Kallen isä Kalle Kustaa Savolainen oli kuollut Kalle Robertin ollessa vasta vähän toisella kymmenellä (5.11.1895), joten isän kasvatustyö oli jäänyt kirjoittajan mielestä kesken. Kallen äiti Johanna Raatikainen oli kuollut samana vuonna kuin poika syntyi 26.11.1881. Täysi-ikäiseksi tultuaan Kalle Robert Savolainen otti Särkiniemen tilan hoitoonsa.

Särkiniemi olikin Pöljän suurimpia tiloja ja Savolaiset sukuna vanhimpia asukkaita Pöljän järven rannalla. 1700-luvun lopussa Savolaisilla oli viisi kylän neljästätoista talosta.[2] Talon asiat oli saatava nopeasti järjestykseen Kallen kuoleman jälkeen ja niinpä perunkirjoitukseen kutsuttiin asianosaisia jo 15.10.1904.[3]

Perunkirja on mielenkiintoinen historian lähde, koska se avaa hyvin kattavasti vainajan jäämistön pienintäkin yksityiskohtaa myöten. Lisäksi niissä on huolellisesti kerrottu vainajan perhesuhteet. Näin myös Kalle Savolaisen perunkirjassa.[4]

Kalle Kustaa Savolaisen ja Johanna Raatikaisen avioliitosta oli elossa kaksi lasta: Johanna ja Johannes, joista Johanna asui Helsingissä ja Johannes kotikylällään Pöljällä. Perheen neljäs lapsi Matilda oli kuollut 5.10.1903. Kalle Kustaa Savolainen oli ollut ensimmäisessä avioliitossa Maria Eveliina Lintusen kanssa, mutta avioliitosta ei ollut lapsia. Lintunen oli kuollut jo vuonna 1860.


Anna Loviisa Väänänen. Kuva Iiro Murajan
kotialbumista.
Jäätyään toisen kerran leskeksi Kalle Kustaa Savolainen meni vuonna 1887 naimisiin Anna Loviisa Väänäsen kanssa. Tästä avioliitosta syntyi neljä lasta: Einar Kustaa (s. 1890), Edith (s. 1891), Elviira (s. 1892) ja Adiel (s. 1894). Leskeksi jäänyt Anna Loviisa Väänänen taas avioitui talollinen Erik Niskasen kanssa, jonka kihlakunnanoikeus oli määrännyt lapsipuoltensa holhoojaksi.[5] Erik isännöi kelpo tilaa Mikalla. Jonkinlaisen sopan ainekset siis koossa, mutta mitenkään epätavallinen tilanne ei ollut. Synnytys oli suuri riski entisajan naisille ja moni mies ehti elämässään olla useita kertoja naimisissa.


Erik Niskanen. Kuva Iiro Murajan kotialbumista.
Särkiniemi eli Jaakkolan perintötila arvoitiin 20 000 markan arvoiseksi, tilaan kuului myös Wiitaniemi niminen tiluspalsta, jonka arvoitiin 2000 markkaan. Irtaimen tavaran luettelo kertoo Särkiniemen olleen ”vähän hienompi” kuin tavallinen Pöljän talo. Oli hopeisia kahvipöydän tarpeita, piironkeja, hienompi kiikkustuoli, kirjahylly, maailmankartta, salin kalusto, tarjoilupöytä, urkuharmoni ja kaksi polkupyörää yms.

Vuosisadan vaihteessa elettiin ”puukauden” viimeisiä aikoja, sillä taloissa alkoi olla jo paljon rautaisia työkaluja ja talousastioita. Ruokakello on erikseen mainittu, sillä kutsuttiin väki työmailtaan syömään. Särkiniemessä oli niittokone, siivuukone ja silppumylly. Lisäksi rullakarhi, lautaskarhi ja juurikarhi, istuinkärryt ja työkärryt, isompi ja pienempi laitareki ja kivireki.

Särkiniemessä oli omat pajatarvikkeet, seppä saattoi tulla töihin taloon tarvittaessa. Lisäksi oli laaja valikoima puusepän työkaluja. Kun lapiosta lähtien joka päiväisissä askareissa puiset työvälineet olivat käytössä, ne oli osattava korjata ja valmistaa itse. Välillä silmään pistää vähemmän tuttuja esineitä kuten havukirves.[6] Havukirveellä hakattiin havunoksia lannan sekaan kuivikkeeksi. Sen katsottiin raikastavan navettaa ja lisäävän pellolle vietävän lannan määrää.

Voi valmistettiin vielä 1900-luvun alussa Pöljällä kotimeijereissä. Särkiniemessä oli kampikirnu, kermakone ja voidritteli (tynnyri) sekä tietysti separaattori. Lisäksi tarvittiin jos jonkinlaista kannua ja pyttyä. Särkiniemessä oli vuonna 1904 21 lehmää, kaksi hiehoa, yksi sonni, seitsemän vasikkaa, kolme sikaa, kaksi kanaa ja ankkaa. Hevosia tilalla oli seitsemän kappaletta. Ne kaikki mainittiin nimeltä: Piku, Perho, Hurra, Liisa, Pateri, Leiju ja Naapas. Meijeriä valmisteleva osuuskunta perustettiin Pöljälle vuonna 1905.[7]

Silmiinpistävää oli kalastustarvikkeiden runsaus. Pöljän ja Kevättömän järvet eivät nykyisin innosta ammattikalastajia ollenkaan, mutta sata vuotta sitten järviltä kalastettiin omiksi tarpeiksi ja myytäväksi saalista. Talossa oli kolme venhettä, nuotta, kymmenen särysverkkoa, 16 lahnaverkkoa, neljä salakkaverkkoa, 45 rysää ja 30 mertaa!

Kaiken kaikkiaan Särkiniemen omaisuus (maat, kiinteistöt, irtain, arvopaperit ja saatavat) oli 32,308 markkaa. Kalle Savolainen oli kuitenkin velkaantunut kovasti, Särkiniemeä rasitti yli 17 000 markan velat. Velkojina oli hyvinkin tuttuja pöljäläisiä: mäkitupalainen Taavetti Nissinen, työmies Taavetti Pitkänen, lois Ivar Toivanen, talollinen Juho Väänänen, talollinen Wille Wainikainen. Kalle oli lainannut rahaa myös sisaruksiltaan Johannalta ja Johannekselta (Juho). Samoin alueen pankit KOP, Pohjoismaiden Osakepankki ja SYP olivat saatavineen listalla.

Perunkirjan allekirjoittivat Juhan Savolainen (esiintyy asiakirjassa myös Johanneksena ja Juhona) omasta ja sisarensa Hannan (Johanna) puolesta sekä Erik Niskanen alaikäisten lasten puolesta. Toimitusta todistivat torppari August Korhonen ja vuokraaja Aatu Virtanen.[8]

Kalle Savolaisen hukkuminen oli suurtapaus ja järkytys, koska Särkiniemen kokoisen talon menestys tai vahinko merkitsi paljon muillekin kuin läheiselle suvulle. Talo oli työväkineen, torppareineen ja taloussuhteineen kokonainen pienoisyhteisö. Miten talon nyt kävisi?

Muistokirjoituksen laatija lopetti Kalle Savolaisen kohtalon pohtimisen Otavassa: ”Ehdottomasti nousee tapahtumain johdosta mieliin kysymys, jonka tahtoisimme vakavasti laskea vainajan toverien ja ystävien sydämelle -: missä oli syy ja synnyt, jotka miehen nuoren ja kaikin puolin hyvillä tulevaisuuden toiveilla varustettua kesken kaikkea sortivat omaan rantaansa?”[9]

Edith (Etty), Eino ja Elviira (Elly) Savolainen Särkiniemessä 1910-luvulla. Eino Savolaisesta tuli sittemmin
Särkiniemen isäntä. Kuva Iiro Murajan kotialbumi.









[4] Kuopion tuomiokunta, perunkirjoja 1900-1907, Maaninka, https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=32842&pnum=99
[5] sama
[8] Kuopion tuomiokunta, perunkirjoja 1900-1907, Maaninka, https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=32842&pnum=99