Vuoden 1918 vihasta Suomea rakentamaan - työläiseksi, ministeriksi, vapaa-ajattelijaksi

 

Viipuri.
Lappeenrannan museo.

Vuoden 1918 traaginen sisällissota jätti pitkät varjot suomalaisiin perheisiin ja yhteiskuntaan. On kuitenkin hyvä muistaa, että sodan eri puolilla ja tehtävissä kokeneet ihmiset eivät suinkaan kaikki jääneet vihaamaan poteroihinsa. Jatkettiin arkista työtä omilla aloilla, rakennettiin Suomea. Seuraavassa pieni tarina siitä, kuinka Väinö Roivas, Juho Niukkanen ja Väinö Voipio kohtasivat Viipurissa 1918.

Väinö Roivas oli jäänyt valkoisten vangiksi Tienhaarassa Viipurin maalaiskunnassa 29.4.1918. Tuolloin punaiset antautuivat joukkoina, Viipurin vastarinta oli murrettu. Roivaan sotataival oli punakaartin asiakirjojen ja kuulustelupöytäkirjojen mukaan alkanut vasta 19.-20.3. 1918. Väinö Roivas kertoi olleensa töissä Juho Tatilla Venäjän rajalla, josta hänet ”oli tuotu väkisin Viipuriin ja kirjoitettu punakaartiin.” Hänet kirjattiin Viipurin tykkiväen osaston II patteriin.

Hosainoffin saha, Salmi.
Museovirasto.

Roivas oli saha- ja uittotyöntekijä, joka oli ollut kausiluoteisesti töissä esimerkiksi Salmissa Hosainoffin sahalla lastaamassa ja sortteeraamassa. Sieltä hänellä oli hyvä työtodistus, jonka kirjoittaja saattoi tosin olla sukulainen.

Väinö Roivas oli syntynyt 16.12.1894 Kontiolahdella (Pielisensuu 4), hänen isänsä oli mäkitupalainen Matti Roivas ja äitinsä Maria Kiiskinen. Hyvän työtodistuksen antaja oli myös nimeltään Kiiskinen (etunimi epäselvä dokumentissa). Vangitsemisen aikaan Väinö Roivas oli kirjoilla Kirvun pitäjässä, osoitteena Sairalan asema. Hän oli naimaton ja kuulustelujen aikaan kesällä sairas, kertoi yskivänsä verta joka aamu.

Sairalan asema.

Kuten useimmat vangitut punaiset Roivas kertoi kyllä kantaneensa asetta, mutta ei osallistuneensa taisteluihin. Hän sanoi olleensa vartiotehtävissä ja huoltohommissa Kilpeenjoella, Sorvalissa ja antautuneensa Tienhaarassa, jolloin luovutti aseensa valkoisille. Kuulustelijat pitivät Roivaan kertomusta pienin epäilyksin uskottavana. Hänet pidettiin edelleen vangittuna, mutta ns. 2. luokan vankina.

Sairalan työväenyhdistyksen talo 1913. Kirvu.
Työväen arkisto

Kirvun suojeluskunnan esikunta antoi sitten kipakan lausunnon vangista 1.7.1918. ”Hän on täysi huligaani viinan myyjä, kortin pelaaja, varas ym. joten joutaa olla pitatettyna ja yleisessä työssä vaikka koko ikänsä, sillä yhteiskunta ei kaipaa sellaista.” Roivas on kuulunut työväenyhdistykseen ja hänen sanotaan olevan ”kiivas lakkoiluun yllyttäjä”.[1] Lausuntoa olivat sorvaamassa A. Nieminen, E. Kuisma ja Juho Niukkanen.

Kirvulaisen maatilan poika Juho Niukkanen oli tuolloin jo valtakunnallisestikin huomattava hahmo. Hän oli toiminut jääkärivärvärinä, oli Maalaisliiton keskushallituksen jäsen jo vuodesta 1914 ja valittiin kansanedustajaksi v. 1916.[2] Toimiessaan Kirvun suojeluskunnan esikunnan päällikkönä hän oli 30-vuotias.

Valtiorikosoikeuden osasto 68 Viipurissa tuomitsi Väinö Roivaan avunannosta valtiopetokseen kolmeksi vuodeksi kuritushuoneeseen ja menettämään kansalaisluottamuksensa neljäksi vuodeksi.[3] Tuomiosta oli mahdollista valittaa valtiorikosylioikeuteen, minkä Roivas tekikin, mutta tuomiota ei lievennetty.[4]

Oikeuden puheenjohtajana toiminut Väinö Voipio oli viipurilainen asianajaja, joka loi uransa oikeuslaitoksen palveluksessa mm. Viipurin hovioikeudessa. Suuren yleisön tietoisuuteen hän tuli vapaa-ajattelijana, uskontokriitikkona, kirjailijana ja Vapaa-ajattelijoiden liiton puheenjohtajana (1958-1963).[5] Voipion sanotaan pelastaneen tuttavansa punapäällikkö Einar Niemisen, jonka tunsi kesäpaikastaan Taipalsaaresta. Hän ei luovuttanut Niemeä Taipalsaaren suojeluskunnan käsiin, koska oli kuullut siellä tehdyistä pikatuomioista.[6] Einar Nieminen saikin valtiorikosoikeudenasiakirjojen perusteella hyvin huonon mainetodistuksen Taipalsaaren suojeluskunnan esikunnasta. Hän sai sittemmin 9 vuoden kuritushuonetuomion, mutta vapautettiin jo vuoden 1920 alussa yleisen armahdaslain perusteella.

Voipio käsitteli kaunokirjallisessa tuotannossaan oikeuden ja oikeudenmukaisuuden teemaa, ehkä kokemukset valtiorikosoikeuden puheenjohtajana olivat osaltaan vaikuttamassa hänen käsityksiinsä. Voipio erosi kirkosta 1923 ”heti, kun vain laki salli. Kalle Väänänen oli edellä ja minä perässä.”[7] Vapaa-ajattelijoiden liitto on jakanut vuodesta 1993 alkaen erityistä Väinö Voipio -palkintoa.[8]

Kyösti Kallio ja Juho Niukkanen 1920-luvun alussa.

Juho Niukkanen loi merkittävän valtiomiesuran Maalaisliiton vaikuttajana. Hän oli moninkertainen ministeri. Hänet muistetaan erityisesti talvisotaa edeltävän kauden puolustusministerinä, jonka kontolle oikeisto laittoi Suomen säästelyn puolustusmäärärahoissa ennen talvisotaa. Nykyisin häntä kiitetään realistisuudesta ennen sotaa. Hän käytännössä esti miesten kotiuttamisen kertausharjoituksista marraskuussa 1939, vain kymmenen päivää ennen sodan syttymistä.

Niukkanen oli myös tiukka demokratian kannattaja ja äärioikeiston vastustaja lapualaisvuosina.[9]

Väinö Roivas pääsi todennäköisesti vapaaksi vankeudesta lokakuussa 1918, jolloin ensimmäinen armahdus lieviä tuomioita saaneille tuli. Hän näyttäisi palanneen Sairalaan, jossa toimi Puuteollisuusliiton Sairalan osaston sihteerinä.[10]

---

[1] VRYO, Väinö Roivas http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=183179

[2] gricolaverkko.fi/review/talvisota-katkeroitti-tahtopoliitikko-juho-niukkasen/

[3] VRYO, Väinö Roivashttp://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=183173

[4] VRYO päätöstaltiot, 17724, http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=48487626

[5] http://www.ateistit.fi/uutiset/VOIPIO.pdf#page5

[6] sama

[7] sama

[8]https://fi.wikipedia.org/wiki/V%C3%A4in%C3%B6_Voipio_-palkinto

[9] https://agricolaverkko.fi/review/talvisota-katkeroitti-tahtopoliitikko-juho-niukkasen/

[10] Puutyöläinen 1.5. 1929 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/959039/articles/79319850

Ehdotetaan ammuttavaksi - August Roivaksen tiukat paikat Viipurissa 1918

 

Hannilan asemanseutu 1910-luvulla. Hannila sijaitsee noin 25 km
Viipurin pohjoispuolella Karjalan radan varrella. Viipurin
taistelun aikaan huhtikuussa 1918 Hannila oli valkoisten haluussa.

Vuoden 1918 sodassa henkikulta oli puolin ja toisin usein aika sattuman varassa. Valtiorikosoikeuksien asiakirjoista on mahdollista selvittää sukulaisten kohtaloa jollakin tavoin. Kuulustelupöytäkirjat, tuomiolauseet, virkatodistukset ja vangin maineesta annetut lausunnot kertovat karua kieltään aikakauden vihan ja pelon täyttämästä tunnelmasta.

August Taavetinpoika Roivas oli syntynyt 30.3.1890 ja kotoisin Viipurin pitäjän Kelkkalan kylästä. Asiakirjoista ei ilmene hänen vanhempiaan, mutta vuonna 1918 August asui puolisonsa Lyydia Pulkkisen kanssa Hannilan asemalla. Keväällä 1918 Lyydia oli raskaana, aiempia lapsia pariskunnalla ei ollut. Hän kävi päivittäin töissä Viipurissa Koneellinen Kiviveistämö Vainion Oy:ssa Viipurin eteläsatamassa.

Roivas oli liittynyt suurlakon aikaan Hannilan järjestyskaartiin sekä oli Hannilan työväenyhdistyksen jäsen. Keväällä kaartia, jota tuolloin kutsuttiin punakaartiksi johtivat Hannilassa Roivaksen mukaan T.A. Pajunen, Juho Nousiainen, A. Kurki ja Matti Lajunen. Lajunen oli August Roivaksen lankomies.[1] Roivas kertoi asioista kuulusteluissa kesällä 1918. On mahdollista, että August jo tuolloin tiesi, että Kurki ja Nousiainen[2] oli ammuttu toukokuun alun pikaoikeudenkäynneissä Viipurissa. Lankomies Lajunen oli myös vangittu, hän kuoli myöhemmin syksyllä Tammisaaren vankileirillä.[3] Lajusen valtiorikosoikeudenasiakirjoja en digitaaliarkistosta valitettavasti löytänyt.

Todistajan mukaan Viipurista soitettiin 26.1.1918  Hannilan telefoonikeskukseen ja pyydettiin toimittamaan Roivakselle pyyntö soittaa Viipurin työväentalolle. Todistaja kuunteli puhelua. Roivasta kehoitettiin kokoamaan Hannilan kaarti ja tuomaan se Viipuriin. Roivas epäröi ja pyysi junakuljetusta miehille. Viipurista komennettiin ankarasti tuomaan miehet keinolla millä vain, junaa ei luvattu. Viipurista myös uhkailtiin seurauksilla, jos toimeen ei ryhdyttäisi.

Todistajan mukaan jo samana iltana ja seuraavana päivänä aseman seudun miehiä katosi jonnekin, oletettavasti Viipuriin. Tämän takia hän piti Roivasta ”jonkinlaisena johtomiehenä”. Lisäksi asiakirjojen liitteenä oli päiväämätön hyvin raskauttava nimillä ja nimettömänä annettuja lausuntoja:

”August Roivas on ollut vapaaehtoisena punakaartissa. Suurlakon aikana ottanut osaa aseryöstöihin ja käyttäytynyt röyhkeästi rauhallisia ihmisiä kohtaan. Pyydetään ankaraa tuomiota.”

”Käynyt pakottamassa miehiä pistimen avulla punakaartiin.”

”Ottanut innokkaasti osaa ryöstöihin sekä ollut innokkaimpia punakak. ja ollut punaisten oikeuden jäseniä. Ehdotetaan ammuttavaksi Antrean pit. Hannilankylän punaisten luettelosta.”

Syytetty kertoi kyllä tuoneensa viestejä Viipurista Hannilan punakaartille, koska kulki päivittäin töihin ja takaisin paikkakuntien välillä. Kiisti jyrkästi olleensa johtohenkilö. Sodan aikana hän palveli aseellisena Antrean rintamalla Pullilassa ja Kavantsaaressa, kunnes 10.4.1918 haavoittui kranaatin sirpaleesta ja joutui kahdeksi viikoksi Viipuriin Myllymäkeen sairashuoneelle. August Roivas toipui sen verran, että antautui ase kädessä 29.4. Tienhaarassa, vaikka oman lausuntonsa mukaan ei enää osallistunut taisteluihin. Punaiset alkoivat paeta kaupungista 28.9.1918.[4]

Viipuri, punavangit marssitetaan kulkueessa keskuskasarmille.
Lappeenrannan museot.

Vankileirillä kohtaloaan odottaessaan August Roivas tiesi, että nyt oli tosi kysymyksessä. Hänen pelastuksekseen saattoi koitua työpaikka Viipurissa. Hän kuului kyllä Hannilan asemanseudun työväenyhteisöön ja sai yhteisön valkoisilta hyvin raskauttavan lausunnon toiminnastaaan syksyn 1917 suurlakon aikaan. Samoin Antrean suojeluskunnan esikunta ei mairitellut miestä, mutta näyttää kuitenkin, ettei Roivasta oikeasti voitu yhdistää sodan aikana oikein muuhun kuin aselliseen kapinaan. Johtajuus, ryöstöt ja murhat veivät suoraan kuopan reunalle tai pitemmän kaavan mukaan kuolemantuomioon.

Viipurin suojeluskunnan esikunta ei tiennyt miehestä mitään ja pitkäaikaisesta työpaikasta kiviveistämöltä kerrottiin miehen olevan taitava työmies eikä mikään kiihkoilija.

Loppujen lopuksi August Roivas tuomittiin avunannosta valtiopetokseen kuudeksi vuodeksi kuritushuoneeseen ja menettämään kansalaisluottamuksensa 8 vuodeksi. Armonanomuskaan ei tuottanut tulosta vielä syksyllä 1918, mutta yleeensä näitä tuomioita ei istuttu loppuun saakka.

 

 

---

[1] VRO, VRYO asiakirjat August Taavinpoika  Roivainen http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=499932

[2] Suomen sotasurmat 1918-22 http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sotasurmahaku/input?hakuid=31577,

   http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sotasurmahaku/input?hakuid=31580

[3] Suomen sotasurmat 1918-22 http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sotasurmahaku/input?hakuid=611

[4] VRO, VRYO August Taavinpoika Roivas http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=499923

Täydellinen huligaani ja huono työmies?

 

Valtiorikosoikeuden asiakirjat tarjoavat valtavan kiinnostavan henkilöhistoriallisen aineiston tutkijoille. Aineisto on varsin vaativa, sillä kuulustelu- ja todistelutilanteissa jokainen on koettanut henkikultaansa säilyttää, maksaa kalavelkoja ja hävittää itselleen raskauttavia tietoja. Silti ja juuri sen vuoksi niihin kannattaa tutustua. Ihminen on siellä paljaimmillaan niin hyvässä kuin pahassakin.

Kirjoitan muutamista Roivainen-Roivas-Roivanen suvun jäsenistä lyhyitä tekstejä, jotka perustuvat lähinnä valtiorikosoikeuden aineistoon. Ensimmäisenä kerron Pielisjärven Pankakoskella syntyneestä Ivar Roivaasta.

Pankakoski. Ruukki ja tullimylly. 1893. I.K. Inha.
Museovirasto

Ivar syntyi 2.2. 1898. Hänen isänsä oli tehtaan työmies Johan Roivas (s. 8.8.1869 Pankakoskella) ja äitinsä Agneta Oinonen. Pankakoskella oli toiminut vuodesta 1820 ruukki, jonka tehdasyhteisössä Johan Roivas oli  elänyt. Vuonna 1901 hän muutti perheineen Taalintehtaalle.[1] Pankakosken ruukki lopetti toimintansa juuri tuolloin.

Suomen teollisuus 7.12.1923

Johan Roivaasta tuli Taalintehtaan työväen toiminnan kantavia voimia. Hän oli mukana työväenyhdistyksen, ammattiosaston ja osuusliikkeen toiminnassa.[2] Ivar kasvoi työväenliikkeen rientoihin. Hän aloitti työt 16-vuotiaana Taalintehtaan ruukilla, jossa vuonna 1918 työskenteli valssaamossa. Myös Ivar kuului ammattiosastoon ja työväenyhdistykseen. Oli arvattavaa, että vuoden 1917 vallankumoushuuma tempaisee nuoren miehen mukaansa.

Dahlsbruk/Taalintehdas työväentalo.
Työväenarkisto.

Ivar Roivas ilmoittautui vapaaehtoisena punakaartiin Taalintehtaalla. Hän kuului sodan aikana Kiskon komppaniaan. Miehet menivät 2.2. 1918 Turkuun, josta he siirtyivät kahden viikon kuluttua Tampereelle ja Ikaalisten rintamalle. Ivar sanoi olleensa ketjussa. Hän kertoi myös osallistuneensa Kyröskosken taisteluihin ja perääntyneensä joukkojen mukana Tampereelle. Siellä hän taisteli, kunnes haavoittui käteen.

Tampereen taistelu kesti 16.3.-6.4.1918. Valkoiset vangitsivat Ivar Roivaksen 6.4. Pispalassa. Tämän jälkeen häntä säilytettiin Tampereen vankileirissä.

Valtiorikosoikeuden asiakirjoista selviää, että Ivar oli perheetön, oli elättänyt itsensä työllään eikä hän tä tunnettu paikkakunnalla erityisenä ”kapinaan kiihottajana”. Kuitenkin Taalintehtaan esikunta sanoi häntä täydelliseksi huligaaniksi ja huonoksi työmieheksi. Lisäksi sanottiin: ”Saatava säännölliseen työhön, ei kaivata kotiin.” Lausunnon allekirjoitti Ragnar Nyblin.

Valtiorikosoikeus tuomitsi Ivar Roivaksen avunannosta valtiopetokseen kolmeksi vuodeksi kuritushuoneeseen ja menettämään kansalaisluottamuksensa viideksi vuodeksi.[3] Punakaartiin kuuluminen ja aseen kantaminen toi hyvin tyypillisesti tällaisen tuomion. Ivaria ei yhdistetty missään vaiheessa ryöstöihin tai murhiin.

Tuomiosta oli mahdollista anoa armoa valtiorikosylioikeudelta. Ivar Roivaksen armonanomus ei auttanut, vaan tuomio säilyi samana.[4] ”Valtiorikosylioikeus on itsellensa esittelyttänyt tämän asian ja katsoo, ettei ole syytä myöntyä hakijan tekemään anomukseen, joka siis hyljätään; ja on Valtiorikosoikeuden ylempänän mainittu päätös viipymättä pantava täytäntöön.”[5] Vastaus oli valmiiksi painettuna dokumentissa, sillä kymmenien tuhansien vankien asioiden käsittely oli melkoista liukuhihnatyötä.

Johan Roivas pysytteli kapinasta erillään eikä hänestä ole mainintoja asiakirjoissa. Johan kuoli Taalintehtaalla 16.2.1928 arvostettuna yhteisönsä jäsenenä.

 

Metallityöläinen 1.2.1928.

---

[1] Dragsfjärd sisäänmuutto 25.9.1901.

[2] Metallityöläinen 1.2.1928. Johan Roivaan muistokirjoitus. https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/944223/articles/79242871

[3] Valtiorikosylioikeuden aktit http://digi.narc.fi/digi/slistaus.ka?ay=7853

[4] Tuomioluettelot http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=48456614

[5] sama