Gadgetissa oli virhe

tiistai 15. joulukuuta 2015

Morsiuskurssit Pöljällä 1945

Ja vielä yksi tärkeä asia. Miksi kodin pitää olla pahan tuulen kiertopaikka? Äidin vastuulla on kodin henki! Hänen on itsestään karsittava kaikki itsekkyys. Kaikki muille, itselle ei mitään! Samaan henkeen on luotsattava myös muut. Silloin pyhätuulet puhaltavat arkena eikä tarvitse silmät maahanluotuna seista sen tuomarin edessä, joka kaikki meissä näkee. Näin puhui Pöljän maamiesseuran talolla opettajtar Hillervo Taskinen helmikuussa 1945. Hän oli yksi luennoitsija Morsiuskursseilla.

Morsiuskursseja järjestettiin eri puolilla maata. Taustaorganisaationa oli joko Marttaliitto tai Maatalousnaiset. Siilinjärvellä kurssin järjesti Pöljän Maatalousnaiset. Maatalousnaisten yhdistys oli perustettu 1932. Yhdistys toimi Pöljän Maamiesseuran rinnalla järjestäen koulutusta ja erilaisia sivistysrientoja kylän naisille. Pöljällä toimi myös Marttayhdistys vuodesta 1918. Morsiuskurssista on jäänyt vähän dokumentteja, vaikka se oli suurtapaus Pöljän kylällä ja lähiseudullakin. Maatalousnaisten toimintakertomuksessa todetaan, että oli järjestetty morsiuskurssit 12.-24.2. Osallistujia oli peräti 46.

Pöljän Marttayhdistyksen toimintakertomuksessa v.1945 Siviä Tolonen kommentoi kurssia: En malta olla mainitsematta kylässämme pidetyistä morsiuskursseista jotka eivät kylläkään olleet Marttojen järjestämät, mutta paljon olivat Martat näissä mukana. Kurssit olivat kylässämme kuin keidas kuivassa erämaassa. Melkein kuin mustankipeinä tuumailimme me vanhempi väki, ettei meitä aikanaan voitu näin valistaa kodin perustamisessa.


Pöljän Morsiuskurssit, päättäjäisjuhlat 25.2.1945. Aune Kotiaho, Eveliina Itäkallio, Esteri Oikia, Martta Ahonen, Hanna Alikoski, Siviä Tolonen, Helga Vepsäläinen, Mirjam Kinnunen, Annikki Antikainen, Toini Halonen, Tellervo Halonen, Tyyne Ruuskanen, Senja Miettinen, Inga Tuovinen, Aino Mattila, Sirkka Rahikka, Anna-Liisa Pietarinen, Kirsti-Liisa Kauppinen, Anni Rautiainen, Helvi Airaksinen, Helvi Roivainen, Martta Julkunen, Kerttu Rytkönen, Aino Hartikainen, Kaisu Rautiainen, Salme Hujanen, Aili Ruotsalainen, Aune Eskelinen, Hulda Rissanen, Inkeri Jääskeläinen, Katri Niskanen, Aino Ollikainen. Kaikkia henkilöitä kuvassa ei ole tunnistettu.

Mitä morsiuskursseilla opiskeltiin? Ohjelma ei ole säilynyt, mutta jotakin tiedetään. Kätilö Martta Ahonen (Pöyry) opetti lastenhoitoa. Ehkäisystä ei vielä tuolloin puhuttu mitään. Seurakunnan puolesta paikalla olivat Hanna Alikoski ja diakonissa. Ehkäpä heidän tehtävänsä oli varoittaa naisia esiavioillisista suhteista. Ainakin Irma Roivainen muistaa, että isättömistä lapsista kovasti varoiteltiin. Leena Nissinen (Tatu Nissisen tytär) opasti kodin sisustamista. Muuruveden Maatalouskoulun johtajatar Aune Kotiaho selosti kodinhoidon perusteita. Laitettiin mm. läskisoossia ja opeteltiin petaamaan sängyt kunnolla. Kerhoneuvoja Esteri Oikia antoi neuvoja kotipuutarhan hoidosta.

Yksi luento on säilynyt kokonaan. Hökösen koulun opettajatar Hillervo Taskisen luennon aiheena oli Ansioäiti vai kotiäiti?

Hillervo Taskinen näki naisten tehtävän perheessä ja yhteiskunnassa hyvin tärkeänä. Naiset vastasivat kodin "hengestä", joka piti siis perhettä ja lopulta kansakuntaakin pystyssä. Hän viittasi puheessaan juuri koettuun sotaan, jossa naisten työpanos kotirintamalla oli ollut korvaamaton. Tätä samaa vastuuntuntoista työeetosta Hillervo edelleen puheessaan painotti.

Mutta tekevä perheen äiti ei käytä yhtään kodin askareista liikenevää tuokiota laiskottelemiseen tai naapurin penkkien painamiseen, vaan keksii jotain ansiotyötä omien täytöksi, josta on sekä huvia että hyötyä. Ja niin hänkin kantaa kortensa yhteiseen kekoon, jos kotiaskareet aliarvioitaisiinkin.

Niinpä näistä hommista kasaantuu sitten niin täysi päivä ettei huokaisemaan jouda, kuten moni perheenäti tietää. - Niin ei saisi olla! Työ on järjestettävä, että jää aikaa huokaista, hetki levätä ajatellen ja suunnitellen joko omia töitään tai yhteiskunnallisia ongelmia. Sen vuoksi on joudettava lukemaankin, että pysyy aikansa tasalla, ettei sanomalehtien tarvitse tulevina aikoina huutaa, että Suomen nainen on kansalaisvelvollisuuksistaan piittaamaton.

Kurssien ohjelma saattaa hymyilyttää, mutta neuvonnalla oli suuri merkitys kansanterveyden kohenemisessa. Lapset saivat esimerkiksi usein keuhkotaudin vanhemmiltaan, kun hygieniasta ei osattu pitää huolta. Suurin osa Pöljän Morsiuskursseille osallistuneista nuorista naisista meni naimisiin parin vuoden sisällä. He synnyttivät Suomen suuret ikäluokat. Vuosina 1945-1949 syntyi 520 000 uutta kansalaista.

Morsiuskurssin osallistujat kuvattuna seurantalon sisällä. Kurssi päättyi yhteiseen juhlaan. Sinne valmisteltiin erilaista ohjelmaa. Kansallispuvut viittaavat tanhuesitykseen.


Lähteet: Pöljän Maa- ja Kotitalousyhdistyksen arkisto, Pöljän Marttayhdistyksen arkisto (Siilinjärven kotiseutuarkisto), Irma Roivaisen ja Tellervo Juvosen haastattelut. Valokuvat Irma Roivainen. Martta Pöyry: Ajan ja arjen patinaa. Mikkeli, 2005.Marttaperinne Hillervo Taskisen puhe 18.2.1945 konaisuudessaan Puhe morsiuskursseilla



sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Maaottelumarssi 1941

Kävelijöitä Kievarin ylikäytävän kohdalla.
Holopaalan arkisto.
Välirauhan aikana 1941 Suomessa järjestettiin ainutlaatuinen urheilutapahtuma. Ruotsi haastoi Suomen kävelymaaotteluun. Tosin tästä on myös esitetty, että Suomi halusi tulla haastetuksi. Tapahtuman järjestelyt aloitettiin helmikuussa 1941. Järjestelytoimikunnan johdossa olivat tarmokkaat Urho Kekkonen ja Tahko Pihkala. Kävelymaaottelu pistettiin pystyyn vajaassa kolmessa kuukaudessa. Innostus oli Suomessa kova. Heti ensimmäisenä marssisunnuntaina 4.5. kävelijöitä oli yli 100 000.

Kilpailussa naisten ja lasten oli käveltävä 10 km alle 1 tunti 40 minuuttia. Miehet kävelivät 15 km, heidän oli alitettava 2 tuntia 20 minuuttia. Suoritusaikaa 4.-25.5.1941. Osallistujat täyttivät ns. marssikortit ja saivat lunastaa pronssisen rintamerkin, kun kävely oli suoritettu.

Kävelymaaottelun  rintamerkki. Maksoi 5mk.
Anna-Liisa ja Tellervo Holopainen Pöljältä muistavat osallistuneensa marssiin. Ruotsi oli rakas vihollinen urheilussa ja oli kunnia-asia osallistua kisaan. Tellervo muistaa kävelleensä yhdessä Sirkka Rahikan kanssa. Kilpaahan siinä oli lopulta kävelty! Pöljällä kävelyreitti alkoi Maamiesseuran talolta. Käveltiin Kuopio-Iisalmi -tietä etelään Pyylammille, jossa oli Ahtiaisen talon kohdalla tarkastuspiste. Toimitsijat leimasivat kortin ja kävelijät kääntyivät takaisin. Naapurikylällä Irma Pantzar lähti marssille Kolmisopen koululta ja suuntasi samoin Pyylammille.

Kävelysuoritus ei ollit mitään löntystelyä, sillä rajatulokseen pääseminen edellytti, että kävelijä käytti aikaa vain noin 10 minuuttia kilometrin matkalla. Säilyneissä kuvissa askellus näyttääkin varsin rivakalta.  Anna-Liisa Heikkinen muistaa, että hänen äitinsä Aino Holopainen olikin valittanut jalkakipuja kävelyn jälkeen! Aino oli kävellessään 58-vuotias.
Etualalla Toivo Rytkönen ja Risto Tolonen.
Vilholan arkisto.
Kuvan kävelijät ovat tunnistamatta, mutta Pyylammilla kävellään.
Vilholan arkisto.
Kävelijöitä Pöljän pysäkin seutuvilla. taustalla Solan talo.
Holopaalan arkisto.
Kävelymaaottelusta otettiin valokuvia  systemaattisesti, sillä siitä oli suunnitteilla kuvateos. Kirja ilmestyikin jo kesäkuussa. Se on yhtenäisyyden, yhteishengen ja kansan fyysisen ja henkisen kunnon ylistystä. Kuvissa maan johto, miehet ja naiset, jopa invaliidit, sokeat ja vanhukset marssivat reippaasti keväisessä Suomen luonnossa ja kaupunkien kaduilla.

Toukokuussa Suomi oli tehnyt valintansa. Saksan avulla voisimme saada menetetyt alueet takaisin ja turvaa NL:n painetta vastaan. Kävelymaaottelu kohotti kansalaisten mielialaa, toi ihmiset yhteen ja valmisti uuteen sotaan.


Maaottelun voitti Suomi musrkaavasti. Oli sovittu, että yksi kävelysuoritus vastasi Suomessa 2p, koska meitä oli vähemmän kuin ruotsalaisia. Suomi voitti ilman tasoitustakin, sillä täällä marssin suoritti yli 1,5 miljoonaa kävelijää, Ruotsissa suorituksia kertyi alle miljoona. Tulosta laskettiin lähes kuukausi, mutta sen julkistaminen jäi sitten paljon suurempien uutisten varjoon. Liikekannallepano vei huomion rauhanomaisesta maaottelumarssista totisempiin marsseihin.

Joka kolmas suomalainen osallistui maaottelumarssiin. Lapinlahdella 56-vuotias Edit Ruotsalainen marssi yhdessä kymmenen lapsensa kanssa, Mäntsälässä 94-vuotias Adolf Vilenius käveli ensin 7,5 km lähtöpaikalle, sitten 15 km suoritusta ja 7,5 km kotiin. Tahko Pihkala ei ollut tyytyväinen maaottelumarssin urheilulliseen tulokseen. Hän epäili kesäkuun alussa päivätysssä Suomen Kuvalehden pääkirjoituksessa, että Suomen miehet ovat romukunnossa! Vaikka olisi suorittanut marssin, niin se ei vielä "todista asiallisesti pätevää marssikuntoa juuri paljoa paremmin kuin, kuin sellainen silmän ja käden yhteistyö, jota tarvitaan vaalien viivan vedossa ja äänestyslipun usuttamisessa uurnan läpeen, on merkkinä ampumataidosta. (SK 23/1941).

Marssikortit on arkistoitu Suomen Urheilumuseoon. Palaan pöljäläisten osalta asiaan vielä myöhemmin, kun pääsen tutkimaan Siilinjärven kortteja.

Lähteet: Haastattelut: Anna-Liisa Heikkinen, TellervoJuvonen, Irma Roivainen.
Me marssimme: kuvateos Suomen ja Ruotsin välisestä marssimaaottelusta v.1941, Maaottelumarssi innostiSUL 100 vuotta , Voitto Ruotsista oli kunniakysymys
Suomen Kuvalehti 17-25/1941.

                         

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Ministerivieras Pöljän talolla 1949

Lapualaisvuosina kymmenet Pohjois-Savon työväentalot oli takavarikoitu ja myyty muuhun käyttöön. Takavarikointien syynä oli, että taloja omistaneita yhdistyksiä syytettiin laittomasta kommunistisesta toiminnasta. Näin kävi myös Pöljän työväentalolle. Pöljällä talon osti maamiesseura vuonna 1931. Maamiesseura käytti ja korjasi taloa kuin omaansa kunnes ajat muuttuivat.

Pöljän työväentalo 1920-luvun asussaan.
Toisen maailmansodan jälkeen takavarikoidut talot palautettiin työväenliikkeelle. Mutta kenelle talot olisi pitänyt palauttaa? Poliittisella kentällä oli nyt kaksi laillista työväenpuoluetta. SDP ja SKDL kamppailivat työväestön äänistä kaikin keinoin. Kysymys oli vallasta, näkyvyydestä ja omaisuudesta. Kahden työväenpuolueen kiihkeä taistelu heijastui Pöljällekin.

SKDL oli Pöljällä suositumpi puolue kuin SDP. Sosiaalidemokraattinen vähemmistöhallitus luovutti talon kuitenkin Pöljän sosiaalidemokraattiselle yhdistykselle. Yhdistyksen puheenjohtajana toimi aluksi Kalle Hirvonen. Muita aktiiveja olivat esimerksi Lauri Toivanen, Heikki Roivainen, Tatu Koponen, Vilho Ruuskanen. Maaliskuussa 1949 oli avajaisten aika.

Taloa piti siivota ja vähän korjatakin ennen juhlaa. Millerin kaupasta oli ostettu nauloja, tapettia, värikkäitä kreppipapereita ja värilippuja. Puffettiin hankittiin täytekaramelleja, eugalyptuspastilleja, lakritsia, kolme koria olutta, kahvia yms.

Pöljän työväentalo oli viimeisiä palautettuja taloja Suomessa.Järjestelytohakkaa lisäsi se, että itse valtiovarainministeri Onni Hiltunen kunnioitti tilaisuutta läsnäolollaan. Hiltunen kuului SDP:n sodanjälkeiseen ykkösketjuun, hän toimi jonkin aikaa jopa puolueen puheenjohtajana.

Avajaispuheen juhlassa piti Koivumäen sos.dem. työväenyhdistyksen puheenjohtaja Vihtori Lappalainen. Kuopiolaiset ohjelmaryhmät esittivät ohjelmaa. Juhlapuheen piti ministeri Hiltunen:

"Pöljän sosiaalidemokraattisten työläisten on nyt pidettävä huolta, ettei enää toista kertaa jouduta tilanteeseen, että talo menetettäisiin. Siksi on uusia jäseniä yhdistykseen otettaessa pidettävä huolta, ettei siihen pääse pesiytymään vieraita aineksia, jotka sopivalla hetkellä kaappaisivat työväentalon haltuunsa palvelemaan toisia tarkoitusperiä...Sodan jälkeen ovat kommunistit kaikkialla julistautuneet demokratian esitaistelijoiksi. Tämän saman demokratian nimissä he ovat pyrkineet myöskin työväenliikkeessä yhteistoimintaan sosiaalidemokraattien kanssa. Kokemus on osoittanut, että missä tälläiseen yhteistoimintaan on menty ja kommunistit sen kautta päässeet valtaansa lisäämään, siellä he ovat ryhtyneet toteuttamaan omaa "demokratiaansa"..." (Savon Kansa 22.3.1949)

Pöljän sos.dem. yhdistys aloitt reippaasti toiminnan talolla. Avajaisjuhlan jälkeen pidettiin heti vappujuhlat ja tanssit järjestettiin kuusi kertaa avajaisjuhlan ja vappujuhlan lisäksi. Tuloja tansseista tuli 2500-8500mk illalta. Lisäksi taloa vuokrattiin ulkopuolisille. Paikallisia kommunisteja ei suljettu talosta pois, sillä jo 17.4.1949 SKDL:n Pöljän osasto kokousti talolla ja vuokrasi sitä omiin tansseihinsa.

Muutenkin toiminta talolla oli hyvin vilkasta. Taloa vuokrasivat Pöljän Pienviljelijäin osasto, Karvasalmen sos.dem.työväenyhdistys, Kuopion poliisiyhdistys, Kolmisopen sotainvalidien kyläosasto, Siilinjärven työväen Voimistelu ja Urheiluseura Vesa, Kasurilan Nuorisoseura, Sotainvalidien Pöljän osasto, Hökösen Pienviljelijät ja Kuuslahden Nuorisoseura. Eli tanssihaluisille oli valinnan varaa!

Toinen aikakaudelle tyypillinen tulojen lähde oli elokuvanäytökset. Ohessa luettelo Pöljällä elokuvia näyttäneistä yrityksistä vuosilta 1949-1954:

A.Peltonen Elokuvakiertue
E. Hoikan elokuvat
Elokuvat Kiertotähti
Suupohjan Elokuvat
Rajalan Elokuvakiertue
Maan-Filmi Oy
Filmi-Partio
T. Laineen elokuvakiertue
Sointu-Filmi Kiertue
Kaarto Filmi
Nikkasen Elokuvakiertue
Maaseutu Elokuva
Filmihankkija
Elokuvakiertue Eino Taimi
Paltamaan Elokuvat
Filmi Veikot
Kino-Pajat
Filmi Sola
Sotasokeain Elokuvat
Seliinin Elokuvat
Elokuvakiertue Eino Aalto
P. Kuoppalan Elokuvat
Lakeuden Filmi
Sotaman Elokuvakiertue

Osa näistä kävi Pöljällä useampaan otteeseen.

Pöljän talon elokuvaesitystä odotellessa. Kuva on 1960-luvulta, kun talo oli jälleen Pöljän Maamiesseuran käytössä.
Elokuvaprojektori taustalla. Kuva on otettu esiintymislavalta. (Kuva Marja Rojo)
Kävi myös kiertäviä teatteriryhmiä. Savon Maaseutunäyttämö ja Maaseututeatteri ry vuokrasivat Pöljän talon näyttämöä esityksilleen.

Pöljän sos.dem. yhdistyksen toiminta hiipui varsin nopeasti Vuodesta 1953 alkaen kuitteja allekirjoitti Pöljän yhdistyksen sijaan Sos.dem. Kuopion piiri. Sosiaalidemokraatit myivät talon takaisin Pöljän Maamiesseuralle 1954.

Lähteet: Pöljän sos.dem. Ty asiakirjoja, Työväenarkisto. Niskanen, Pöljän Muisti. (2014)



lauantai 28. helmikuuta 2015

Pöljäläiset Suomen Suurkisoissa 1947

Aloin kerätä Pöljän kylän valokuvia 2011 syksyllä. Eräs sykähdyttävimpiä tuolloin näkemiäni kuvia oli Suomen Suurkisoihin 1947 osallistuneiden pöljäläisten ja siilinjärveläisten nuorten kuva. Aurinkoisella Pallokentällä otetussa kuvassa on kauniita, ryhdikkäitä nuoria miehiä ja naisia. Kuva on säilynyt monissa albumeissa.

 Ylärivi vasemmalta oikealle: Kalle Ollikainen, Heikki Ruotsalainen, Roope Panzar, Veikko Rahikka, Kalevi Savolainen, Arvo Suomalainen, Ferdinand Eskelinen, Teuvo Juvonen, Oiva Hassinen ja Jouko ?. Toinen rivi ylhäältä vasemmalta oikealle: Uuno Savolainen, Toivo Pietarinen, Pentti Halonen, Sirkka Tikkanen, Kerttu Mikkola, Liisa Holopainen, Elina Rautiainen, Kauko Kauppinen, Erkki Kinnunen, Kalevi Lappeteläinen,. Kolmas rivi ylhäältä vasemmalta oikealle: Esa Vainikainen, Annikki Ahtiainen, Helka Kokkonen, Maija Ruuskanen, Marja Rautiainen, Liisa Rautiainen, Anna-Liisa Pietarinen, Anja Savolainen, Esko Kilpeläinen. Eturivissä nuoret pojat ovat Ponnistuksen kirkonkylän poikaosaston suurkisan osanottajia.
Anna-Liisa Holopainen oli 17-vuotias, kun Suurkisat pidettiin. Pöljän Ponnistus oli Siilinjärven Ponnistuksen erittäin aktiivinen kyläosasto. Nuoret pojat ja lippua pitelevä Kalevi Savolainen olivat kirkonkylältä. Muuten urheilijat tulivat Pöljältä ja Kolmisopelta.

Kisoihin valmistauduttiin jo talvella, Liisan veli Onni Holopainen ja Lassi Hiltunen ohjasivat harjoiuksia. Lajina oli muodostelmavoimistelu. Koko maassa urheiluseuroissa harjoiteltiin yhteisiä kuvioita ja liikkeitä, joista koottiin näyttäviä esityksiä Helsingin olympiastadionille ja Pallokentälle. Suurkisoista tehtiin elokuva, jota voit katsoa oheisesta linkistä.

Kisat järjestettiin 29.6.-3.7.1947. Maataloudesta elävän Suomen nuoriso pystyttiin irrottamaan viikoksi juhliin, sillä kevättyöt oli jo saatu tehtyä ja heinän korjuu oli vasta tulossa. Lähtökuvissa Pöljän pysäkillä on aistittavissa lähdön jännitystä ja tohinaa. Kymmenet tuhannet urheilijat eri puolilta Suomea matkustivat härkävaunuissa Helsinkiin.

Anna-Liisa on kuvassa neljäs vasemmalta. Huomaa kateelliset pikkutytöt
taustalla!


Ensimmäinen urheilusuoritus oli tässä. Miten kivuta härkävaunuun?
Pöljän naisvoimistelijat oli majoitettu Malminkatu 14, entiselle saksalaiselle koululle. Vuonna 1947 se oli venäläisten koulukäytössä. Majoitustilat olivat ullakolla. Miehet ja pojat asuivat Vallilassa. Syömässä käytiin Messuhallin kentällä. Suurkisoja suosi mainio sää, koko viikon paistoi aurinko.

"Oli kuin naisten keltapukuinen valioryhmä olisi imenyt elinvoimaansa
itseltään auringolta. SK 12.7.1947
Kisat avattiin juhlallisella marssilla Helsingin keskustaan. Rautatientorilla, senaatintorilla ja kauppatorilla urheilijat kuuntelivat arkkipiispa Gulinin saarnan. Lopuksi laulettiin suvivirsi.

Anna-Liisa ja muut pöljäläiset naiset olivat avajaistilaisuudessa rautatientorilla, Aleksis Kiven patsaan vieressä. Jotkut pyörtyivät juhlan aikana, aurinko porotti.

Valiovoimistelijat esiintyivät stadionilla ja perusryhmät Pallokentällä. Anna-Liisa oli kisoissa vielä toipilas, sillä häneltä oli leikattu umpisuoli toukokuussa. Hän ei voinut osallistua naisvoimistelijoiden pääohjelmaan, vaan voimisteli ns. "Avioliittovoimistelun" rovaniemeläisen parin kanssa.

"Avioliittovoimistelussa naisten ja miesten yhteisesityksessä
 olivat kaikkein hauskimmat kohdat kuin tyyliteltyä kansantanhua."
SK 12.7.1947
Päivät täyttyivät harjoituksista ja esiintymisistä. Mutta jäi nuorille aikaa ilonpitoonkin. Anna-Liisa kävi Alppilavalla tansseissa, mukana olivat ainakin Marja ja Liisa Rautiainen, Kauko Kauppinen ja Kalevi Lappeteläinen. Lavalla soitti alkuperäinen Dallape-yhtye. Se oli erikoista, että jokaisesta tanssista piti maksaa erikseen.

Sota-aikana Pohjolanmäen koululla olivat evakossa Aira ja Reino Vänskä. Anna-Liisa muistaa vierailleensa heidän luonaan. Bio Rexissä käytiin katsomassa Kenelle kellot soivat (Gary Cooper ja Ingrid Bergman). Myös kansallismuseovierailu mahtui ohjelmaan.

Suomen Suurkisoihin osallistui kaiken kaikkiaan noin 60 000 urheilijaa. Katsojia arvioitiin olleen
150 000. Kisat olivat porvarillisen urheiluliikkeen voimannäyttö. Sodan jälkeisen ajan poliittisista jännitteistä kertoo se, ettei TUL osallistunut juhlien järjestelyihin eikä jäsenistö osallistunut juhlaan. Näin Suomen Kuvalehti avajaismarssista:

"Luulemme, että marssi oli yllätys myöskin sen järjestäjille. Näin syvää isänmaallista tunnelmaa ei voida "järjestää", se annetaan ylhäältä. Kaikkiin tämänpäiväisiin juhliin kuuluu marssi, mutta mistä on kotoisin se uusi, mukaansa tempaava henki? Vaikuttiko siihen Olympian läheisyys vai rauhan tulo vai molemmat...Tällaista on Suomen nuoriso. Näin puhdasta. Näin ryhdikästä."  (SK 12.7. 1947)

Kotimatka tehtii samalla tavoin härkävaunussa. Jäi muisteltavaa pitkäksi aikaa. Anna-Liisa Holopainen tallensi huolella suurkisamerkit ja majoituskortin.

Voimisteluasuun ommeltava rintamerkki.

Suurkisojen rintaneula.

Malminkatu 14. Suurkisojen majoituskortti
Vähän reisussa rähjääntynyttä suurkisanuorisoa. Kuva on paluumatkalta. Ylhäällä vasemmalla Kalevi Savolainen.


Lähteet: Anna-Liisa Heikkisen haastattelu 26.2.2015, kuvat Anja Lång, Veijo Ollikainen, Liisa Poutiainen. Suurkisojen pinssit yms. Anna-Liisa Heikkisen kotiarkisto.















lauantai 21. helmikuuta 2015

Torpparina Pöljällä - kiviset pellot, häätöjä ja possakkaa

Pöljän työväenyhdistys perustettiin vuonna 1905. Jäsenistön kantavana voimana olivat torpparit. Heti ensimmäisessä kokouksessaan yhdistys asetti tavoitteekseen pidentää torpankontrahtien aikaa 50 vuoteen.Tyypillinen vuokra-aika Savossa oli 25-20 vuotta. Lisäksi monet sopimukset olivat suullisia. Joskus näistä tuli riitaa. Luvelahden tilan torppari Aaro Miettinen ja tilanomistaja Ville Pietarinen olivat samaa mieltä vuokrasta: 75 markkaa vuodessa rahaa  tai kaksi viikkoa päivätöitä. Pietarisen mielestä Miettisten kanssa oli sovittu vuoden vuokra-ajasta (!) ja Aaro Miettinen sanoi, ettei vuokra-aikaa oltu määrätty ollenkaan.

Torpparit pyysivätkin usein ns. välikatselmuksen torppiinsa. Katselmuksessa ulkopuoliset katselmusmiehet kirjasivat tiedot torpasta ja samalla saatiin vuokrasopimus vahvistettua kirjallisesti. Katselmusmiehet tulivat torpalle myös silloin, kun tehtiin uusi vuokrasopimus. Kolmas syy katselmukseen oli vuokrasopimuksen loppuminen. Silloin todettiin häätö ja suoritettiin loppukatselmus. Häätöilmoitus oli tehty hyvissä ajoin ennen lopputarkastusta.

Torpparivapautus oli eräs 1900-luvun alun suuria yhteiskunnallisia uudistushankkeita. Sosiaalidemokraattinen puolue asetti sen yhdeksi tavoitteekseen vuoden 1903 puoluekokouksessa. Uudistus ei edennyt, koska maanomistajat vastustivat sitä. Mitä enemmän maiden luovuttamisesta puhuttiin, sitä haluttomampia isännät olivat jatkamaan umpeutuvia vuokrasopimuksia. 

Ollikkalan talon isäntä Juho Ollikainen antoi kahdelle torpparilleen ikävän joululahjan jouluna 1914. Aaro Julkuselle ja Pekka Karppiselle tuli häätö 20.12.1914. Isäntä ilmoitti ottavansa torpat itselleen maaliskuusta 1916 alkaen. Häädetyillä oli sentään runsaasti aikaa suunnitella elämäänsä häädön jälkeen. Julkunen oli viljellyt ja asunut torppaansa 30 vuotta. Lähtökatselmusta pidettiin Julkusen torpassa 21.10.1915. 

Julkunen oli tehnyt "possakkaa" 3 viikkoa vuodessa ja antanut sadosta 1/3 Ollikkalaan. Lisäksi torppari oli katselmuspöytäkirjan mukaan saanut kolme vapaavuotta viljelysten laittoon. Katselmukseessa päädyttiin siihen, että Juho Ollikaisen pitää maksaa rakennuksista ja töistä Aaro Julkuselle 163 mk 43 penniä.

Pekka Karppinen oli asunut Munakan torppaa 19 vuotta suullisella sopimuksella. Torpan lähtökatselmuksessa sovittiin, Ollikaisen oli maksettava Karppiselle 243 markkaa. Molemmilla torppareilla oli oikeus asua torpassaan siihen asti, kunnes isäntä olisi maksanut saatavan. Katselmuspöytäkirja on lakoninen asiakirja, jonka perusteella ei voi sanoa mitään tilaisuuden tunnelmasta. 


Mikan Niskala. Eerik Niskasen tila 1902. Kuva otettu rautatien suunnasta.
 Helena Heikkisen kuva.
Kokkosenmäessä pidettiin ns. torpan välikatselmus. Erik Niskasta, Niskalan talon isäntää edusti Tiina Sofia Halonen. Torppari Antti Trumpet oli paikalla. Kokkosenmäen torppa oli alun alkaen ollut Aaro Julkusella. Kun Aaro ja hänen puolisonsa Johanna Taskinen kuolivat (1916), heidän alaikäisten lastensa holhooja Aaro Hämäläinen  siirsi torpan vuokraoikeuden 500 markan kauppahinnalla August Julkuselle. August puolestaan myi vuokraoikeuden 675 markan hinnalla Antti Trumpetille. Niinpä syyskuun 14. päivänä 1916 katselmusmiehet olivat tulleet tekemään katselmusta.

Kokkosenmäen viljelykset eivät olleet kovin kehuttavat. Peltoa oli 2,5 ha, kiviperäistä hiekkamaata. Ankaran työn monumenttina katselmusmiehet laskivat 84 kivirauniota, joihin edelleenkin kivisiltä pelloilta oli kiviä kerätty. Ojat olivat huonossa kunnossa, pajukoituneet. Torppaan kuului niittyjä Syrjänpurolta ja Kärängänmäeltä. Kuopio-Iisalmi tieltä johti hoitamaton kärrytie torpalle. Näissä katselmuksissa ei juuri koskaan kehuta aitoja, tässäkin moitittiin pisteaitojen kuntoa.
Pisteaitaa Pohjolanmäellä. Kuva 1920-luvulta. Pohjolanmäen tilan torppia
oli myös Kärängällä.

Taustalla Pohjolanmäen tila. Kuva on otettu Kokkosenmäestä päin. 1920-luvun alkua.
Torpan rakennukset olivat masentavassa kunnossa. Asuinrakennus oli varsin tilava, Siinä oli tupa, kaksi kamaria ja eteinen. Suuri osa ikkunoista oli rikki ja ne olivat ajan tapaan yksinkertaiset. Kamarin uunista sanottiin, että se oli "mitätön kiviröykkiö", sama virsi jatkui aitan ja tallin kuvailussa. Turvekattoinen savusaunaa ei moitittu. Navetta oli kooltaan 26 neliötä ja vesikatto oli mitätön. Tähän pihapiiriin Antti Trumpet kuitenkin asttui. Suku muutti myöhemmin nimensä Saarelaksi.

Kärängän torppaan muutti 1914 Heikki Laakkonen. Hänen teki vuokrasopimuksen Lassilan talon isännän, Johan Wäänäsen kanssa. Tulokatselmuksessa isäntää edusti hänen poikansa, Janne Väänänen. Heikki Laakkonen oli asettumassa torppaan, jossa oli 1,5 ha peltoa, niittymaita eikä yhtään metsää. Asuinrakennukset olivat aivan olemattomat. Savutupa oli laho, ikkunaton mörskä. Samoin talourakennuksia kuvattiin kurjiksi. Erikoisenä torpan lisäetuna oli oikeus kerätä "järvitörkyä" Kokkosenlammesta. Kaisloja yms. kerättiin karjan rehuksi, kun muuta ei ollut. 


Kokkosenlampi. Vasemmalla Pohjolanmäen latoja ja venevalkama. Lammen perällä
Tyynelä, nyk. Rojo.
Eduskunta valmisteli torpparivaputuslakia syksyllä 1917. Jos lailla oli ollut tarkoitus helpottaa maaseudun sosiaalisia oloja ja estää yhteiskunnallista kuohuntaa, niin laki tuli liian myöhään. Torpparivaputuslaki tuotiin eduskuntakäsittelyyn 25.1. 1918, mutta silloin punaiset ja valkoiset seisoivat jo hampaisiin asti aseistettuna ja katkerina toisiaan vastassa. Punaisten kansanvaltuuskunta sääti heti vallankumouksen alettua 31.1.1918 torpparivapautuslain Lopullisesti laki torppareiden, mäkitupalaisten ja lampuotien oikeudesta lunastaa maat omiksi säädettiin sisällissodan jälkeen 10.7.1919. 

Lähteet: Torppareiden katselmusasiakirjoja 1910-1931, Maaningan kunnanarkisto, valokuvat Pohjolanmäen arkisto, Eva Wäänänen, Pöljän työväenyhdistys Katso myös Torpankatselmuksia Pöljällä

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Työn ja kohtaamisten pysäkki

Kuopio - Iisalmi tie Pöljän kohdalla. Suoraan edessä Solan talo, Pöljän pysäkki jää
 kuvan ulkopuolelle oikealle. Kuva on 1940-luvun lopulta.
Toisen maailmansodan jälkeen 1940-luvulla elettiin Suomessa ja Pöljälläkin kiihkeän toimeliaisuuden aikaa. Oli rakennettava uutta, maksettava sotakorvauksia ja otettava jotenkin kiinni sotaan hukattua nuoruutta. Omaa elämäänsä haki myös nuori Ilmari Koponen, joka osti junalipun Savoon Seinäjoelta juhannuksena 1945.

Ilmari Koponen oli Karjalan poikia. Hän oli syntynyt 16.12. 1924 Värtsilässä. Jatkosodan aikana Ilmari aloitti kirjeenvaihdon Hanna Ruuskasen kanssa. Hanna oli Pöljän pysäkinhoitajan, Ville Ruuskasen tytär. Ilmari oli saanut Hannan osoitteen korsukaveriltaan Mauri Lahtikiveltä. Mauri taas oli kotoisin Pöljältä, Pitkänpään talosta. Asemasodan aikaan oli tavallista, että kotirintaman naiset kirjoittivat kirjeitä sotilaille. Joskus kirjoittaminen johti tapaamisiin ja jopa avioliittoon. Niin kävi tässäkin tapauksessa.

Nuori mies tulossa ensimmäistä kertaa morsianta katsomaan Pöljälle. Ilmari kysyi Siilinjärven jälkeen junassa tuntemattomilta miehiltä, että onko vielä pitkä matka Pöljälle. Siitä miehet utsimaan, millä asioilla mies liikkuu. Ilmari oli sanonut, että pysäkki-Villellä on lehmä myytävänä ja hän on menossa sitä ostamaan! Myöhemmin miehet, Kalle ja Janne Turunen, olivat ihmetelleet Ilmarin lehmäkauppoja. 


Kaksoishäät Pöljällä 21.11.1945. Vasemmalla Saima (Immonen) ja Vilho Ruuskanen,
oikealla Hanna Ruuskanen ja Ilmari Koponen. Ilmarin vieressä pysäkki-Ville ja hänen puolisonsa Edla Elisa eli Elli Ruuskanen. Kuva Saima Ruuskanen.
Ilmari ja Hanna rakensivat talon Pitkänjärven rantaan vuonna 1947. Elettiin sodanjälkeistä jälleenrakennuksen ja sotakorvausten aikaa. Ilmari ja välillä Hannakin työskentelivät pysäkillä puutavaran lastauksessa. Elettiin myös Pöljän pysäkin viimeisiä vilkkaita vuosia.


Hanna Ruuskanen. Kuva Marjatta Laitisen albumi, Arja Nuutinen.

Taavetti Koponen tyttärineen ja Hanna Ruuskanen pysäkillä lastaamassa vaunua.
Kuva Marjatta Laitisen albumi, Arja Nuutinen.
Maidon kuljetus toi erityisesti isäntämiehet päivittäin pysäkille. Aamuisin tuotiin hevosella täydet tonkat ja haettiin illalla tyhjät. Junaa odotellessa oli aikaa seurustella. Ilmari sanoi, että kylällä oli silloin persoonia: Toivo Rytkönen (Ukko-Rytkönen), Kalle Hirvonen (Hirvos-Kalle), Aaro Rissanen (Pulasteen Aaro), Vikki Roivainen ja Aatu Väänänen (Pohjolanmäen Aatu). Pysäkin vieressä oli kaksi kauppaa, Osuuskauppa ja Millerin kauppa. Myös kylän posti haettiin pysäkiltä. Vilinää riitti!

Pöljän pysäkillä oli sivuraide ja siellä lastattiin puutavaraa vaunuihin. Radan varteen ajettiin puita Koivumäestä, Keskimmäiseltä, Hököseltä ja tietysti Pöljältä. Osa kuljetuksista tuli niin kaukaa, että hevosmies ei ehtinyt tehdä kuin yhden reissun päivässä. Oli halkolasteja, tukkipuuta ja propseja. Iso työllistävä vaikutus oli propsin vuolemisessa. Havupuut piti kuoria. Se tehtiin laanissa tai pysäkillä ennen junan lastausta.


Hevosmies metsässä. Kaisa Miettisen kuva.
Puiden kuorintaa pysäkillä. Marjatta Laitisen kuva-albumi, Arja Nuutinen.

Erityisen tarkkaa työtä oli sotakorvausvaunujen pakkaaminen. Ilmari Koponen muisteli, että ainakin kerran pysäkille tuli sotakorvauspuita viisi vaunua takaisin, koska laatu ei riittänyt. Kaikki suuret puutavarayhtiöt operoivat alueellä: Kymi, VAPO, Metsäliitto, Enso-Gutzeit ja Standard Wood. Pysäkiltä Puustelliin radan varsi oli täynnä puita.


Atte Rautiainen Puustellin seisakkeella Neuvostoliittoon menevien junttapaalujen ("sovettipöllejä") luovutustilaisuudessa.
 Huhtikuu 1945. Kuva Pekka Rautiainen, Puustelli.

Pysäkin tienoilla toimi 1950-luvun alussa saha, joka tarjosi työtä noin 15 pöljäläiselle. Sinne oli pistoraide pysäkiltä. Solan talon kuivaamorakennus on tuon sahan kanttaushuone. Yritys toimi vain kolme vuotta.

Ilmari teki vuosia työtä pysäkillä lastaajana. Aluksi mukana oli Taavetti Koponen tyttärineen ja sitten useita vuosia Janne Halonen. Työ oli raskasta ja tarkkaa. Miehet tilasivat vaunut ja ne oli täytettävä täsmälleen ajallaan, ettei olisi tullut lisäkustannuksia. Kesäkuumalla työtä tehtiin usein yöllä, että olisi ollut viileämpää. Perustyöpäivänä Ilmari ja Janne lastasivat viisi vaunua (”G-Berttaa”) puutavaraa. Yhteen vaunuun mahtui noin 44 kuutiota tavaraa.

Pöljän pysäkin hiljeneminen liittyi suoraan linja-autoliikenteen kehitykseen. Pohjolan liikenne aloitti ensimmäisen säännöllisen vuoron Kuopiosta Iisalmeen vasta 1940-luvun lopulla. Ensin siirtyivät ihmiset linja-autoon, sitten maitotonkat ja puutavara kuorma-autoihin. Hyörinä hiipui maaseudun pieniltä asemilta. 


Oheisessa kuvassa Vilho Ruuskanen nuorempi. Kuva on 1950-luvulta, puita tuodaan jo kuorma-autolla. Kuva Saima Ruuskanen.

Lähteet: Ilmari Koposen haastattelu, Nestori Halonen 28.3.2001.