Isojako Pöljällä Kuopion pitäjässä III - miten maat jaettiin?

Isojalokarttoihin merkittiin myös vakiintuneet maastossa
kulkevat polut, koska ne olivat rasitus; yhteisesiä teitä
yksityisillä mailla. Kuva Jouni Kiimalainen.

Vuosina 1777-1807 Pöljällä toteutettu isojako oli pitkä prosessi. Eikä prosessi suinkaan loppunut vuonna 1807, jolloin korjattu kartta eteläisen jakokunnan maista viimeisteltiin. Kylän maille lyötiin syyskesästä 1809 osakkaiden maita merkitsemään rajapyykit. Riitaisa ja paljon epävarmuutta mukanaan tuoneen isojaon lisäksi kylän ja kyläläisten kestävyyttä rasitti Suomen sota (1808-1809), joka koetteli mm. Kuopio-Iisalmi -tien läheisyydessä asukkaita ankaralla kädellä.[1]

Kerron seuraavassa lyhyesti molempien jakokuntien tilojen osuudet jakokunnan maista. Pohjoisen jakokunnan jakokartta ja karttaselitys on vuodelta 1785. Jako-osuuden perustana oli tilusten nautinta. Jokaisen piti saada jaossa suhteessa saman verran viljelymaata ja metsää kuin tilalla oli ollut ennen jakoa. Aiemmin on jo tullut esille, ettei se ihan helppoa ollut. Oli pitänyt määrittää jakokuntien rajat, tilusten nautintaoikeudet ja jyvittää maat. 1700-luvun lopussa elettiin kuitenkin vielä osittaisen yhteisomistuksen kulttuurissa.

Pohjoisessa jakokunnassa jaettiin kaikki maat huomioiden 2690 tynnyrinalaa eli 1345 ha maata. Tähän sisältyvät myös ns. joutomaat, joita ei laskettu verotuksessa mukaan. Tynnyrinala on noin ½ hehtaaria nykyisillä pinta-alamitoilla. Jakokunnan osakkaita olivat (jakokarttaan viittaava tunnus nimen jälkeen): Lauri Pertinpoika Miettinen (A), hänelle mitattiin kaikkiaan 531 tynnyrinalaa (noin 260 ha) maata. Niistä oli peltoja 4 ½ ha, niittyjä ja kaskiviljelmiä 12 ½ ha ja metsämaita noin 250 ha. Heikki Miettinen (Aa), 199 tynnyrinalaa (100 ha), peltoja 5 ½ ha, niittyjä ja kaskiviljelmiä 3 ha, metsämaita 91 ha, Antti Miettinen (Ab), 184 tynnyrinalaa (92 ha), peltoa 4 ½ ha, niittyjä ja kaskiviljelmiä 4 ha, metsämaita 77 ha, Matti Miettinen (Ac), 189 tynnyrinalaa (95 ha), peltoa 5 ½ ha, niittyjä ja kaskia 3 ½ ja metsämaita 86 ha. Nämä tilat syntyivät vanhasta kruununtila Pöljä n:ro 2.

Kruununtilan Pöljä n:ro 4 omistivat puoliksi Lauri Miettinen (B) ja Risto Kejonen (Ba). Lauri Miettiselle jako määräsi 313 tynnyrinalaa (n.160 ha) maata, peltoa 9 ha, niittyä ja kaskiviljelmiä 4 ½ ha, metsämaita 143 ha. Risto Kejoselle mitattiin 545 tynnyrinalaa (273 ha) maata, peltoa  3 ½ ha, niittyä ja kaskiviljelmiä 8 ha, metsämaita 261 ha.

Pöljän Puustelli 1950-luvulla. Kuva Pekka Rautiainen.

Jakokuntaan kuului vielä Pöljä n:ro 7, Pöljän sotilasvirkatalo. Se oli yksi Kuopion komppanian virkataloista, joka oli perustettu 1695. Isonjaon toimittamisen aikaan virkataloa isännöi Lars Orbinski (C).[2] Virkatalolle mitattiin 568 tynnyrinalaa , siitä peltoa 3 ½ ha, niittyä ja kaskiviljelmiä 8 ha. Kun jako oli valmis, niin pohjoisen jakokunnan alueelle oli jäänyt ns. liikamaata, josta nyt muodostettiin kruununtila (Ca). Siihen tuli 319 (160 ha) tynnyrinalaa niittyjä, kaskiviljelmiä ja metsiä. Tilaan kuului Kärängänharjun, Kokkosenlammin ja Pohjolanmäen alueen maita. Myöhemmin siitä tuli Pöljä n:ro 22, Laurila.

Lauri Miettisen kaskiviljelys B33 kartassa joutui kruunun omistukseen.
Oikealla Oravaisenpuron (Riitaniityn) haluttuja niittyjä.

Alueella oli mm. Lauri Miettisen kaskiviljelyä (kartassa B33) ja useiden talojen hyödyntämän Oravaisenpuron niittyjä. Nyt ne siirtyivät kylän nautinnasta pois.[3] Niittyalueen nautinnan kiemuroita kuvannee sen nimi: Riitaniitty. Lisäksi Kokkosenlampi jäi nyt kokonaan valtion maiden keskelle, joten ainakin periaatteessa sen yhteiskäyttö nyt loppui.[4]

Riitaniitty. Kuva Aira Roivainen.

Minulla ei ollut hallussani pohjoisen jakokunnan jakokokousten pöytäkirjoja, joten en pysty tämän syvällisemmin jaon ongelmia ja perusteluja tässä käsittelemään. Isojaon viivästyminen Pöljän eteläisellä kyläalueella voisi viitata siihen, että pohjoisen jaon kokemukset eivät olleet hyviä? Mitenkään poikkeuksellista pöljäläisten vastahanka ei ollut. Jaon oikeudenmukaisuutta epäiltiin, hyötyisikö naapuri enemmän kuin minä? Lisäksi täällä asuttiin lähellä toimeentulominimiä, silloin kalliit ja riskialttiit hankkeet pelottivat.[5] Talonpojat joutuivat maksamaan nämä toimituksista maanmittareille, ruokkimaan ja kuljettamaan sekä avustamaan maastomittauksissa.

Jos vesialue liittyi vain  vaatimattomalla purolla toisiin
vesialueisiin niin se jäi isojaossa sen tilan yksinomistukseen, 
jonka mailla lampi/järvi oli. Kokkosenlampi oli ainakin hetken
 valtion yksinomistuksessa. Kuvassa lammen pohjoispään puro.

Eteläisessä jakokunnassa jaettiin kaikenkaikkiaan 6591 tynnyrinalaa maita (3295 ha). Jakokunnan osakkaille maat jakautuivat seuraavalla tavalla: Antti Väänänen (A) Knuutila sai 547 tynnyrinalaa (274 ha), peltoa 7 ½ ha, kaskiviljelmiä 14 ha, metsämaata 235ha, Lauri Väänänen Lassila (B) 475 tynnyrinalaa (238 ha), peltoa 5 ½ ha, niittyjä 15 ½ ha, kaskiviljelmiä 15 ½ ha, metsämaita 200 ha. Nykyisin Kolmisopen kylään kuuluva Heikkilä kulki pitkään Pöljän kylän matkassa. Heikkilän isännälle Heikki Väänäselle mitattiin 527 tynnyrinalaa (264 ha), josta peltoa 9 ½ ha, niittyä 10 ha, kaskiviljeltyä 10 ha ja metsää 234 ha.

Risto Kejosen perillisille (D) tuli maata 532 tynnyrinalaa ( 266 ha), peltoa ja muuta viljelymaata (?) 23 ha, niittyjä 14 ½ ha ja metsää 224 ha. Tätä tilaa isännöi Matti Kejonen, joka oli hyvin pettynyt isojaon tulokseen. Näistä maista syntyi Ristolan talo Pöljä n:ro 4 (myöhemmin Rissala ja Uudistalo), sillä Risto Kejosen perikunta määrättiin isojaossa muuttamaan rakennuksensa pois Pulasteen niemeltä Hoikanpuron taakse.

Olli Kejosen perillisille (E) mitattiin maita 565 tynnyrinalaa (283 ha), peltoja ja viljelymaata 30 ha, niittyjä 15 ha, metsämaata 195 ha. Kejosten kohdalla on sanottava, että heille ei jäänyt jaossa peltoja eivätkä niitytkään parhaasta päästä olleet. Metsiksi valikoitui Saarismäen ja Kanalahden kivikkoisia maita ja uusien talojen paikat olivat ilmeisesti vanhoja kaskimetsiä. Nykyihminen voi katsoa näitä metsähehtaareja isonakin omaisuutena, mutta 1700-luvun lopussa metsällä ei ollut sellaista arvoa. Uuden talon paikan perustaminen oli valtavan työn takana. Talon paikaksi valikoitui Saarisen rantamaat, Pöljä n:ro 5 Ollila. Molemmat Kejosten uudistalot ovat edelleenkin asuinpaikkana, vaikka alkuperäinen suku hävisikin tiloilta varsin pian 1800-luvun alkupuolella.

Jaakko Kejonen (F) Jaakkola sai 544 tynnyrinalaa (272 ha), peltoa 9 ha, niittyjä 13 ½ ha, kaskiviljelmiä 3 ½ ha ja metsämaita 246 ha. Gabriel Toivasen perilliset Toivola saivat 387 tynnyrinalaa (194 ha), peltoa 11 ha (mukaan lukien ”Kejosen pelto” 6 ½ ha), niittyjä 10 ha, metsää 173 ha. Seuraavaksi Antti Toivasen Anttilan (H) omistukset, 586 tynnyrinalaa (293 ha), peltoa 7 ½ ha, niittyjä 15 ha, 268 ha. Juho Toivasen (I) Jussilaan kuului 7 ½ ha peltoa, 24 ha kaskiviljelyä, 28 ha niittyä ja 250 ha metsämaata.

Pöljänjärven rantamaiden tasaisia peltoja 2020. Taustalla entinen Pietilä, nykyinen Ollikkalan tila.

Paavo Savolaisen (K) Paavolaan liitettiin 375 tynnyrinalaa (188 ha), josta peltoa 11 ½ ha, niittyjä 15 ha ja metsää 126 ha. Taavetti Savolaisen (L) Iivarilaan erotettiin 247 tynnyrinalaa (124 ha), josta peltoa 4ha, niittyjä 14 ha ja metsää 106 ha. Iivari Heikinpoika Savolaisen (M) Ilkkaan liitetettiin 289 tynnyrinalaa (145 ha), josta peltoa 8 ½ ha, niittyjä 17 ha,  metsämaita 120 ha. Juho Savolaisen (N) Savola sai isojaossa 393 tynnyrinalaa (197 ha), peltoa 7 ½  ha, niittyjä 13 ½ ha, metsää 183 ha. Vihonviimeisenä Iivari Pekanpoika Savolaisen (O) Pietilä, joka sai 611 tynnyrinalaa, josta peltoa 15 ha, niittyjä 24 ha ja metsää 266 ha.

Ilkka (Harju) 1930-luvulla.

Talollistenkin keskuudessaan uudistuksen vaikutukset olivat ristiriitaisia. Kaikki talolliset eivät pysyneet syystä tai toisesta muutoksen mukana. Toisaalta osa talollisista osasi ottaa hetkestä vaarin ja onnistui voittamaan suvulle hyvät lähtökohdat. Tilaton väestö (mäkitupalaiset, itselliset) kärsi isojaosta, sillä heidän oikeutensa yhteismaan käyttöön loppui (ei heti, mutta vähitellen). Yhteismailla oli jonkin verran kaskettu,  otettu tarvepuuta ja laidunnettu karjaa. Nyt kaikki maa oli yksityistä tai kruununmaata, eikä metsiä saanut samalla tavoin hyödyntää.[6]

Kuopion läänisä talon keskimäräinen pinta-ala oli isonjaon jälkeen 350 ha. (Kupiainen, 42) Tähän verraten Pöljän maatilojen koot jäivät alle keskiarvon.

Aihetta käsitelty aiemmin tässä blogissa:
Isojako Pöljällä I
Isojako Pöljällä II

[1] Luttinen, Jaana, ”Miltä mielessä tuntui, ei arvaa kukkaan”. Sodan kuormittavuus ja kriisinkestävyys Iisalmen pitäjän

   kotitalouksissa 1800-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä (2019)

[2] Marja-Liisa Kankainen, Puustellin tarina I, https://airaroivainen.wordpress.com/2013/04/01/puustellin-tarina-1/

[3] Pöljän pohjoisen jakokunnan isonjaon kartta ja karttaselitys http://digi.narc.fi/digi/slistaus.ka?ay=524231

[4] Haataja, Jakolainsäädäntö, 30

[5] Suomen maatalouden historia I. Perinteisen maatalouden aika esihistoriasta 1870-luvulle, 350

[6] Salonen, Vanha maataloutemme. Maatalous ja maatalousväesto Suomessa perinnäisen maatalouden loppukaudella 1720-luvulta 1870-luvulle, 321

Kupiainen, H., Savotta-Suomen synty, kukoistus ja hajoaminen.

Isojako Pöljällä Kuopion pitäjässä 1700-luvun lopulla II

Näkymä Pitkänjärvelle Pitkänpää talolta, aiemmin torpalta. Viettäviä
rantapeltoja pystyi vähän heikommallakin ojituksella viljelemään.
Rantaniityiltä saatiin heinää karjalle.

Ensimmäiset asukkaat Pöljälle tulivat jo 1500-luvulla. Kevättömän järven rannalla oli Juntti Hamusen talo ja Pöljän paikkeilla Pippurisen talo.[1] Habermanin maantarkastusluettelon mukaan Pöljällä oli veroa maksavina talonpoikina 1620-luvulla Kososia, Toivasia, Kejosia ja Pippurisia. He olivat kaskiviljelijöitä, jotka hyödynsivät Pöljänjärven ympäristön metsiä ja niittyjä. Käytössä olivat Mikan joen niityt, Pitkänjärven joen niityt, Luemäki, Saarismäen eteläpuoli, Peltosen joen niityt, Mikkajärven rannat, Lamminmäki, Alapitkänpää, Reponiemi, Kokkosenmäki ja Pitkäniemi.[2] 

Kaskiviljelijät suosivat korkeita metsäisiä mäkiä, joissa kaskiruis oli paremmin hallalta suojassa.

Vuoden 1660 henkikirjassa kylällä maksoivat henkiveroa Henrik Kejonen, Matti Kejonen, Olli Kejonen, Paavo Lintunen (asui ennen Wäänäsiä tilaa n:ro 1), Hannu Hirvonen, Paavo Kaskinen, Antti Kaskinen ja Peer Jönsinpoika Julkunen.

Lähes kolmensadan vuoden ahkera uurastus oli luonut 1700-luvun loppuun tullessa kylän, jossa harjoitettiin rinta rinnan peltoviljelyä ja kaskeamista. Isojakoprosessissa kylä jaettiin pohjoiseen ja eteläiseen jakokuntaan. Pohjoisen jakokunnan isojako valmistui vuonna 1785.[3] Siihen kuuluivat tilat n:rot 2,4, ja 7. Eteläisen jakokunnan maiden uudelleenjärjestely valmistui huomattavasti myöhemmin, vasta vuonna 1807.[4] Eteläiseen jakokuntaan kuuluivat tilat n:rot 1,3,5 ja 6. Edellä käytetyt tilanumerot olivat käytössä ennen isojakoa.

Koska käytössäni nyt on vain eteläisen jakokunnan kaikki asiakirjat, selostan isojaon käytännön toteutusta niiden pohjalta. Eteläisen jakokunnan isojakoprosessia alkoi 30.6.1794, kun Pöljän osakkaat kokoontuivat komissiomaanmittari Gustaf Costianderin ja Nils Hallesonin johdolla Johan Toivasen Jussilaan verollepanoa ja isojakotoimitusta valmistelevaan kokoukseen. Kokouksesta oli kuulutettu tieto Maaningan kirkossa.

Jussila (I), Anttila (H), Jaakkola (F), Toivala (G), Knuutila (A),
Ilkka (M), Lassila (B), (N) Savola ja Pietilä (O). Huomaa, että
Lassila on siirretty nykyiseen paikkaan rautatien alta 1901.

Paikalla olivat: Knut, Henrik ja Lauri Wäänänen, Jaakko Kejonen, Iivari Gabrielinpoika Toivanen, Antti Toivanen, Erik Toivasen leski Katariina Tiihonen, Juho Toivanen, Paavo, Iivari, Iivari Henrikinpoika, Juho ja Iivari Pekanpoika Savolainen. Lisäksi Olli Kejosen alaikäisiä perillisiä kokouksessa edusti Pekka Knuutinen Kasurilan kylältä. Risto Kejosen alaikäisten lasten asiaa piti tilaisuudessa ajaa lautamies Lauri Miettisen, mutta hänen sijallaan oli ”melkein täysi-ikäinen” Riston poika Matti Kejonen. Knut Wäänänen oli lisäksi nimetty Risto Kejosen perillisten holhoojaksi kokoukseen.

Näiden lisäksi mukana olivat vielä jäävittömät lautamiehet Antti Pantsar Kasurilasta ja torppari Iivari Julkunen Hamulasta.

Ensimmäiseksi oli sovittava jyvityksestä, eli gradeerauksesta. Jyvittämisen idea oli siinä, että kun tilojen tiluksia jouduttiin jaossa vaihtamaan ja yhdistelemään uusiksi, niin jokainen osakas saisi suunnilleen oikeudenmukaisen verran maata tilalle. Jos joutui luovuttamaan hyvää maata toiselle, sai tilalle tarvittaessa enemmän huonompaa maata.

Peltojen skaala sovittiin 2, 2 ½ ja 3. Paras peltomaa sai arvokseen 3. Niityt arvotettiin 2 ½, 2, 1 ½ ja 1. Paras kaskimetsä, joka oli kivetöntä ja pelloksi muokattavaa sai arvokseen 2, sitten 1 ½, 1, ½. Kymmentä vuotta aiemmin pohjoisessa jakokunnassa oli käytetty maan arvioinnissa skaalaa ½-6. Lieneekö kokemus opettanut maanmittareita käyttämään vähän karkeampaa jaottelua, ettei tulisi turhia riitoja. Isojako herätti muutenkin ristiriitaisia tunteita osakkaissa. Maan jyvittäminen oli pöljäläisille sinänsä tuttua, sillä kylän pellot oli jyvitetty edellisen kerran vuonna 1777. Samoin kyläläisten pellot ja muut viljelysmaat oli viimeksi mitattu vuonna 1762.[5]

Arvottomaksi katsottiin ”aukeat vuoret, nummet ja louhikot sekä suot, jotka eivät kelpaa metsänkasvuun tai maanviljelyyn.”[6] Niitä ei veronmaksussa tietenkään huomioitu. Maiden jyvittäminen tehtiin kesän 1794 aikana. Aikanaan isojakokartassa kaikki jyvitetyt palstat oli numeroitu tai merkitty kirjaintunnistein. Karttaselityksissä kunkin tilallisen tilukset lueteltiin ja arvoluku merkittiin. Periaatteessa kunkin saamia isojako-osuuksia oli sitten helppo vertailla.

Esimerkiksi Juho Toivanen, Jussila, sai seuraavat pellot ja niityt, suluissa jyvitysarvo: Toivalanpelto (2 ½), Pitkänpään torpan pelto (2), Hoikantorpan pelto (2), Haka-aita niitty (1 ½), Pikonrannan suo (1 ½), Kevättömän Juurikkalahden niitty (1), Pitkänpään torpan peltojen alaniitty (1), Rapakiston niitty (2 ½), Riitaniityn alapään niitty (1 ½), Hoikantorpan suo (1), Pualpuron niitty (1). Kartassa näillä kaikilla on siis oma tunnisteensa, joten isojakokartoista on mahdollista tutkia kylän luonnonoloja ja maisemia hyvin tarkkaan.

Isojakotoimitus jatkui samalla kokoonpanolla seuraavana kesänä[7], nyt oli päätettävä mm. siitä, minne tiiviiltä ja osin ahtaalta kyläaukealta voisi taloja siirtää. Osakkaat halusivat, että aiemmin yhteismaana ollut Vellimäki jaetaan. Ulosmuutot voisivat suuntautua Saarisenmäen suuntaan. Uudisasutukselle sopivaksi alueeksi mainittiin Hoikanrandaman alue kylän itäpuolella (Ylähoikan ja Alahoikan järven rantamailla).

Mutta kuka tai ketkä muuttavat? Kruunun tavoitteena oli, että isojaossa syntyisi elinkelpoisia ja veronmaksukykyisiä tiloja. Niinpä jakokäsittelyssä suosittiin tiloja, joilla oli hyvin hoidetut pellot ja rakennukset. Erityisen ahtaaksi katsottiin Pulasteenniemi, jossa oli kolme asumusta, Risto Kejosen perillisten, Olli Kejosen perillisten ja Iivari Gabrielinpoika Toivasen.

Kuvassa Pulasteenniemen pellot, jotka isojaossa määrättiin Toivalan taloon.
A viittaa Knuutilan peltoihin. Niemellä oli ennen jakoa myös kaksi Kejosten
taloa ja pihapiiriä peltoineen.

Kokouksessa esitettiinkin, että Kejoset voivat muuttaa, koska heillä oli huonoimmat talot ja pienet pellot. Sanottiinpa toista asuinpaikkaa vähätellen entiseksi torpaksi. Pöljän eteläisen isojakotoimituksen silmiinpistävä piirre oli, että muuttajiksi valikoituivat talot, joissa isännät olivat vastikään kuolleet. Matti Ristonpoika Kejosen (s. 1714) pojat Olli (s.1752) ja Risto (1752-1790) olivat kuolleet ja perheillä ei ollut täysi-ikäistä isäntää hoitamaan isojakoasioita. Vain Jaakko Kejonen veljessarjasta oli elossa ja osallistui henkilökohtaisesti kokouksiin.

Kevättömän alueella Savolaisetkin asuivat ahtaasti, mutta kieltäytyivät muuttamasta, samoin Juho Toivanen korosti, kuinka hyvin rakennettu talo hänellä oli. Lisäksi Juho piti ankarasti kiinni Pitkänpään ja Hoikan torpista, niille ei ulosmuuttoa voisi tehdä. Hän ilmoittikin haluavansa Hoikan torpan yhteyteen metsämaat Hoikanrantamasta pohjoiseen.

Kejosen perillisiä edustanut Matti Kejonen ilmoitti olevansa valmis muuttamaan, mutta vaati korvauksia maistaan. Sen sijaan Olli Kejosen perillisten edustaja Pekka Knuutinen sanoi, että perheessä on vain alaikäisiä lapsia eikä muutto mitenkään onnistu. Kokous päättyi sekaviin tunnelmiin. Matti Kejoselle ei luvattu hänen haluamiaan korvauksia. Väki piti sunnuntaina tuumaustaun ja kokoontui uudestaan maanantaina 29.6.1795.

Kruunun edustajat katsoivat, että jonkun/joidenkin oli pakko muuttaa, että tilusjärjestelyt onnistuisivat. Isonjaon ihanteen mukaan jokaisella tilalla tulisi olla yhtenäiset kotipellot asumuksen yhteydessä sekä tilaa raivata peltoa ja niittyä lisää. Myös metsäpalstat jatkuivat parhaimmillaan yhtenäisinä tiluksilta. Se ei aina onnistunut. Pöljällä vain Lassilan, Knuutilan, Toivalan ja Pöljän sotilasvirkatalon metsät liittyivät isojaon jälkeen suoraan kotiviljelyksiin.

Kokous suoritti asumusten ja kotipeltojen vertailun. Vertailu osoitti, että Paavo ja Iivari Pekanpoika Savolaisen rakennukset olivat parhaiden joukossa kylällä. Samoin Toivasten talo Pulasteella oli paljon paremmassa kunnossa kuin Kejosten talot. Vaikka kokous ei vielä tehnyt lopullista päätöstä asiasta, niin Kejosten kannalta alkoi näyttää siltä, että he joutuvat siirtämään asumustensa paikkaa ja aloittamaan alusta Hoikanrannan mailla.

Syyskuun alussa samana vuonna kokoonnuttiin taas. Osakkaiden verot ja manttaalit määrättiin, mutta Kejoset kieltäytyivät muuttamasta. Osakkaat allekirjoittivat pöytäkirjan. Kukaan Pöljän talokkaista tai paikalla olleista lautamiehistä ei osannut kirjoittaa, he laittoivat asiakirjaan puumerkkinsä. Pöytäkirja on heille varmasti luettu suomeksi.

Maaoikeus ratkaisi kesällä  1796 Pöljän eteläisen jakokunnan kiistakysymykset Jussilassa pidetyssä istunnossa.[8]

Kejosten oli muutettava Riitaniityn päällyspelloille (Riston perilliset) ja Hoikanrantamalle (Olli Kejosen perilliset). Risto Kejosen perillisten pellot liitettiin Toivolaan ja Olli Kejosen perillisten pellot sai Iivari Pekanpoika Savolainen. Lisäksi kaikilla osakkailla oli runsaasti erimielisyyksiä niittyjen jaoista sekä muutostoiveita jyvitykseen. Johan Savolainen oli toivonut vanhan karjapolun siirtoa, koska sen kulku palstamuutosten jälkeen haittaisi hänen viljelyksiään. Viitaniemen jaosta olivat Toivaset, Kejoset ja Savolaiset eri mieltä. Viitaniemen sai lopulta Jaakko Kejonen. 

Kartassa punaiset merkit (kirjoittaja lisännyt!) kuvaavat uudisasutuksen
 paikkoja, Joihin Kejosten tuli asumuksensa ja elämänsä siirtää.

Kalliolammen torppaa halusivat kaikki Wäänäset, mutta oikeus määräsi torpan Heikki Wäänäselle. Oikeuden päätökset eivät oikein maistuneet pöljäläisille.

Maaoikeuden päätöksistä voi valittaa vain kuninkaalle. Sen pöljäläiset tekivätkin. Valittajien kannalta kielteinen päätös tuli 16.11.1801. Tämän jälkeen pöljäläiset huomasivat virheitä vuonna 1802 piirretyssä isojakokartassa. Asiaa tutkittiin vuonna 1803 kokouksessa, johon ei millään meinattu saada lautamiehiä paikalle. Lopulta kylän miehet saatiin maastotoimitukseen mukaan ja mittausvirheitä korjattiin.

Ilmeisesti jo 1777 maanmittaaja Backman oli tehnyt virheen, joka havittiin
vasta 1803. Myös mittarit Costiander ja Mellen olivat toistaneet virheen, jonka
Israel Calonius korjasi. 

Kejosten muuttoa joudutettiin määräämällä uusien talojen paikat Hoikanjoen rantamille. Matti Kejonen yritti saada lisää edes niittyjä, kun oli menettänyt kaikki peltonsa. Pöytäkirjaan on välittynyt hiukan tunnettakin, kun Matin valitus koko talon häviöstä on kirjattu pöytäkirjaan. Hän ihmettelee, miksei voisi saada Juho Toivasen peltoja tai niittyjä Hoikanrantamilta luovuttamiensa tilalle? Juho Toivanen ilmoitti kylmästi perustaneensa maille kaksi uutta torppaa, eikä aikonut niistä enää luopua.

Jakokartan mittausvirheet aiheuttivat vielä monta kokousta eikä jako muutenkaan miellyttänyt osakkaita. Vuonna 1805 kokoukseen osallistui myös Risto Kejosen leski Helena Miettinen. Perhe teki vielä yrityksen korjata heidän mielestään kohtuutonta jakoa.

Seuraavassa blogitekstissä tarkastelen jaon lopputulosta, eri osakkaiden saamia omistuksia ja isojaon seurauksia.

Edellinen isojakoa käsittelevä postaus löytyy tästä.

Pöljänkylän isojakokartat ja asiakirjat tästä.

Kiitos Kaija Kainulainen Kejosten esiin kaivamisesta.

---

[1] Soininen, Pohjois-Savon asuttaminen keski- ja uuden ajan vaihteessa, 89

[2] Johan Habermannin maantarkastusluettelo Pien-Savosta, http://scripta.kotus.fi/www/verkkojulkaisut/julk2/haberman2004_fol9v.html

[3] Pöljän pohjoinen jakokunta, isojakokartta ja asiakirjat 1785, http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=84192225

[4] Pöljän eteläinen jakokunta, isojakokartta ja asiakirjat 1807, http://digi.narc.fi/digi/slistaus.ka?ay=524232

[5] Pöljän eteläisen jakokunnan isojakoasiakirjat, pöytäkirja 30.6.1794.

[6] Haataja, 30

[7] Pöljän eteläisen jakokunnan isojaon toimituspöytäkirja 27.6.1795. Gabriel Toivasen tilalla oli Iivari Gabrielinpoika

  Toivanen.

[8] Pöljän eteläisen jakokunnan isojakoasiakirjat. Maaoikeuden istunto Pöljällä 28.6.1796

Isojako Pöljän kylässä Kuopion pitäjässä 1700-luvun lopussa I

Pöljän kotiseutumuseo 2019. Etualalla savusauna.
Kuva Jouni Kiimalainen.

Ruotsissa ja Suomessa aloitettiin 1700-luvunpuolivälissä isojakona tunnettu maanjako- ja verotusuudistus. Uudistuksen tavoitteena oli poistaa entinen monipalstaisuus ja koota kunkin talon tilukset mahdollisimman harvoihin suuriin lohkoihin. Lisäksi jaettiin myös aiemmin jakamattomiksi jääneet metsä- ja laidunmaat.[1]

Pöljällä oli viljelty maata jo 1500-luvun alkupuolelta asti, joten tänne oli syntynyt kotipeltoja, vakiintuneita niittyjen nautintaoikeuksia ja talojen kaskimaita. Nyt tuli siis saattaa sekamuotoinen yhteisomistuksen ja yksityisomistuksen järjestelmä yksinkertaisemmaksi. Perimmäisenä syynä uudistukseen oli kruunun toive tehostaa maanviljelyä ja verotusta.

Pöljän kylän talot oli numeroitu vuoden 1664 verotietojen mukaan numeroihin 1-7. Tiloja oli kuitenkin huomattavasti enemmän, sillä suvut olivat perustaneet uusia asuinpaikkoja Pöljänjärven ja Kevättömänjärven ympäristöihin. Kun isojakotoimitus aikanaan oli saatu valmiiksi, kylällä oli taloja numeroilla 1-22.[2]

Eteläisen jakokunnan taloja isojakokartassa 1807. 

Taloja: Knuutila, Lassila, Heikkilä, Ristola, Ollila, Jaakkola, Toivala, Anttila, Jussila, Paavola, Iivarila, Ilkka, Miettilä, Mattila, Hinkkala, Ahola. Pöljän kylällä oli myös sotilasvirkatalo, Pöljä Boställe. Suurin osa talojen nimistä oli tullut isäntien mukaan. Ristolaa isännöi 1700-luvun lopulla Risto Kejonen, Heikkilää Heikki Wäänänen, Lassilaa Lauri Wäänänen, Jaakkolaa Jaakko Kejonen, Iivarilaa Ivari Savolainen, Jussilaa Juho Toivanen, Knuutilaa Knut Wäänänen jne. Talon nimen pysyvyydestä lienee johtunut savolainen tapa nimetä vanhin poika aina samalla nimellä kuin isänsä? Toivola ja Savola olivat poikkeuksia, talon nimillä viitattiin sukunimeen Toivanen ja Savolainen.

Pöljänjärven lahdet, Saunalahti ja Luvelahti vasemmalla. Pohjoisen jakokunnan
talot asettuivat nauhaksi Pöljänjoesta pohjoiseen järven rantaa. Viimeisenä
oli sotilasvirkatalo Pöljä Boställe, Puustelli.

Isojakotoimitus lienee alkanut Pöljällä vuonna 1777, jolloin komissiomaanmittari Backman mittasi kylän maat, metsät jätettiin mittaamatta. Pöljäläisillä oli esimerkiksi Vellimäen alue yhteisomistuksessa. Kylä jaettiin kahteen jakokuntaan, pohjoiseen ja eteläiseen. Tässä syntyi kylälle vakiintunut jako, joka näkyi aikanaan mm. koulupiirijaossa ja kuuluu tänäänkin paikallisten puheessa. Varsinkin termi Etelä-Pöljä on käytössä.

Pohjoinen jakokunta sai työnsä valmiiksi vuonna 1785 ja eteläinen vuonna 1807. Eteläisen jakokunnan asiakirjoissa on säilynyt komissiomaanmittari Nils Hallensonin laatima kyläkuvaus, johon seuraavat tiedot pohjautuvat.

Pöljän kylä rajautui Iisalmen pitäjään, Tavinsalmeen ja Kuopion pitäjään. Isojakoa valmistellessa oli määriteltävä rajat naapurikyliin/jakokuntiin: Mikka, Naarvanlahti, Käärmelahti, Hamula, Kasurila ja Kolmisoppi. Kylän talot olivat sijoittuneet nauhaksi Pöljänjärven ja Kevättömänjärven rantamaille sekä Pulasteen-Pitkänjärven alueelle. Jos seisoi nykyisen Pöljän pysäkin kohdalla kylää halkoneella Kuopio-Iisalmi tiellä, niin pystyi näkemään Iivarilaa lukuunottamatta kaikki kylän talot. Taavetti Savolaisen Iivarila jäi ehkä Likolahden kallion taakse.

Läänin pääkaupunkiin Kuopioon Pöljältä oli matkaa 3 peninkulmaa (noin 32km), kotikirkkoon Maaningan kappeliseurakuntaan 2 peninkulmaa (noin 21km). Isojaon toimitusmiehet kehuivat kylän taloja hyvin rakennutuiksi ja hyväkuntoisiksi. Olivatpa pöljäläiset rakentaneet oikein kivestä lammasläävänkin. Peltoja järvien rannalla Hallenson sanoi tasaisiksi, mutta kivisiksi. Ojitustakin oli tehty, erikoisuutena maanmittarit mainitsivat pihapeltojen salaojat (blinda diken). Täällä osattiin latoa syviin, peitettyihin ojiin pikkukiviä, joiden välistä vesi pääsi kulkemaan.[3]

Pelto- ja niittymaan tarpeeseen Pöljällä oli tehty myös sjö uttappningar eli järven laskuja. Kiinnostava tieto, sillä vuonna 1910 Pöljänjärveä laskettiin 90cm. Oli kova pula niityistä, heinää ei tuolloin viljelty rehuksi ollenkaan, vaan karjan tarvitsema heinä kerättiin niityiltä. Oli suo-, järvi- ja jokiniittyjä, joihin oli vakiintuneet nautintaoikeudet taloittain. Heinät koottiin niityille pieleksiin, josta ne haettiin taloon. Latoja ei ollut.

Maanmittarit arvioivat, että 1700-luvun lopussa eteläisen jakokunnan niittyjen tuotolla voisi elättää talven yli 30 hevosta, 110 lehmää ja 120 lammasta. Lehmiä pidettiin tuolloin pitkälti lannan tuotannon takia. Kylällä harjoitettiin vuoroviljelyä. Pelto lepäsi joka toinen vuosi, viljeltiin ruista ja ohraa, hamppua, naurista ja hernettä. Humalaa pöljäläiset viljelivät omiksi tarpeikseen.

Metsät oli kaskettu kylän lähialueelta siten, ettei tukkipuuta juuri ollut, mutta polttopuutarpeet metsistä saatiin. Kaskeamisessa muuten jäi paljon palamatonta puuta, joka kerättiin ja käytettiin savutupien lämmitykseen. Voi vain kuvitella, miten mustia ja likaisen näköisiä asukkaat joskus olivat, kun hiilestyneitä puita käsittelivät. Kylää halkoi harjujono, jonka hiekkaiset maat eivät kaskeamiseen sopineet. Silti Pöljällä, kuten koko Pohjois-Savossa elettiin selkeästi vielä kaskiaikaa 1700-luvun lopulla.

Kaski Telkkämäessa Kaavilla 2018.

Pöljäläiset harjoittivat järvillään ja lammillaan intensiivistä kalastusta. Joka talolla oli nuotta, rysiä ja katiskoja. Vedet olivat yhteisomistuksessa. Pöljänjoessa oli toiminut mylly, mutta vuonna 1794 se oli poissa käytöstä, tarvittaessa pöljäläiset käyttivät Kasurilan kylän myllyä.

Kylällä oli tilojen lisäksi ainakin Hoikan torppa (Ylähoikan ja Alahoikan pohjoisrannalla), Hoikanjoen torppa (myöh. Joel Julkusen talo), Savonniemen torppa, Purnun (Kevätön) ja Kalliolammen torpat (Kolmisoppi). Kalliolampi ja Heikkilän tila ovat nyttemmin Kolmisopen kylää.

Pöljäläiset osallistuivat Ruotsin maanpuolustusponnistuksiin ylläpitämällä osaltaan ruotusotamiehiä Adam Hielp, Elias Gnist (yhdessä Hamulan kylän kanssa), Henric Kock (Kasurilan kylän kanssa). Yksi ruotusotamiehen paikka oli täyttämättä. Sota ei ollut vieras asia tuon ajan pöljäläisille, sillä 1700-luvulla seutu oli saanut kokea peräti kaksi kertaa venäläisten miehitysvaltaa.[4] Olimme Ruotsin valtakunnan rajaseutua.

Isojako- ja verollepanotoimitus alkoi eteläpuolen talojen kohdalla siis vuonna 1794. Koska pohjoisen jako oli tehty jo kymmenen vuotta aiemmin, niin jaon luonne ja tarkoitus oli varmasti kyläläisille jo tuttu. Eteläisen jakokunnan isäntiä oli toiminut pohjoisen toimituksessa lautamiehinä, samoin he olivat osallistuneet Mikan kylän jakotoimitukseen.

Lintuniemen väkeä 1900-luvun alussa. Vuodesta 1742 taloa isännöivät
Väänäset ja talon nimenä oli Knuutila. Takana näkyvistä rakennuksista
ainakin osa lienee ollut pystyssä jo 1794. Lintuniemen talon arkisto.

Asiakirjoista ei välity tietoa, miten isännät eteläisessä jakokunnassa suhtautuivat isojakoon. Jonkin verran huolta lienee aiheuttanut se, että vuoden 1794 kokouksessa tuli jo esille, että joitakin taloja jouduttaneen siirtämään pääkylältä syrjempään. Pohjoisen jakokunnan toimituksessa ei siirretty taloja entisiltä sijoiltaan. Siellä oli kuitenkin käynyt niin, että jaon jälkeen jakokuntaan oli jäänyt ns. liikamaata, joka meni kruunun omistukseen. Nykyisen Pohjolamäen tilan ja Kokkosenlammen ja Kärängänharjun alueelle syntyi sittemmin kruununtila, Laurila, Pöljä n:ro 22. Tilaa viljeli lampuotina Matti Matinpoika Takkinen 1790-luvulla.[5]

Päälähteenä oheisessa tekstissä on Pöljän eteläisen jakokunnan jakoasiakirjat 1794-1814 sekä eteläisen jakokunnan kartta ja asiakirja. Kiitos Pekka Räsänen, joka hankki aikoinaan asiakirjat ja kirjoitutit ne puhtaaksi. Kiitos Nestori Halonen, että huolellisesti asiakirjoja 30 vuotta säilytit. Kiitos Kaija Kainulainen Pöljän kylän asukkaiden metsästyksestä henkikirjoista ja kirkonkirjoista. Seuraavaksi käsittelen tarkemmin isojaon toimittamista Pöljällä ja toimitukseen liittyneitä erinäisiä seikkoja.

Pöljän kylän isojakokarttoja ja karttaselityksiä voi tarkastella tästä.

---

[1] Haataja, Jakolainsäädäntö (1917), 11

[2] Talonumerointi vaihtui isojaon yhteydessä kaksi kertaa, nykyisinkin voimassa oleva numerointi otettiin käyttöön

   vuonna 1854.

[3] Suomen maatalouden historia I, 412

[4] Iso viha 1700-1721, pikkuviha 1742-43

[5] RK Kuopio 1796-1804