Isojako Pöljän kylässä Kuopion pitäjässä 1700-luvun lopussa I

Pöljän kotiseutumuseo 2019. Etualalla savusauna.
Kuva Jouni Kiimalainen.

Ruotsissa ja Suomessa aloitettiin 1700-luvunpuolivälissä isojakona tunnettu maanjako- ja verotusuudistus. Uudistuksen tavoitteena oli poistaa entinen monipalstaisuus ja koota kunkin talon tilukset mahdollisimman harvoihin suuriin lohkoihin. Lisäksi jaettiin myös aiemmin jakamattomiksi jääneet metsä- ja laidunmaat.[1]

Pöljällä oli viljelty maata jo 1500-luvun alkupuolelta asti, joten tänne oli syntynyt kotipeltoja, vakiintuneita niittyjen nautintaoikeuksia ja talojen kaskimaita. Nyt tuli siis saattaa sekamuotoinen yhteisomistuksen ja yksityisomistuksen järjestelmä yksinkertaisemmaksi. Perimmäisenä syynä uudistukseen oli kruunun toive tehostaa maanviljelyä ja verotusta.

Pöljän kylän talot oli numeroitu vuoden 1664 verotietojen mukaan numeroihin 1-7. Tiloja oli kuitenkin huomattavasti enemmän, sillä suvut olivat perustaneet uusia asuinpaikkoja Pöljänjärven ja Kevättömänjärven ympäristöihin. Kun isojakotoimitus aikanaan oli saatu valmiiksi, kylällä oli taloja numeroilla 1-22.[2]

Eteläisen jakokunnan taloja isojakokartassa 1807. 

Taloja: Knuutila, Lassila, Heikkilä, Ristola, Ollila, Jaakkola, Toivala, Anttila, Jussila, Paavola, Iivarila, Ilkka, Miettilä, Mattila, Hinkkala, Ahola. Pöljän kylällä oli myös sotilasvirkatalo, Pöljä Boställe. Suurin osa talojen nimistä oli tullut isäntien mukaan. Ristolaa isännöi 1700-luvun lopulla Risto Kejonen, Heikkilää Heikki Wäänänen, Lassilaa Lauri Wäänänen, Jaakkolaa Jaakko Kejonen, Iivarilaa Ivari Savolainen, Jussilaa Juho Toivanen, Knuutilaa Knut Wäänänen jne. Talon nimen pysyvyydestä lienee johtunut savolainen tapa nimetä vanhin poika aina samalla nimellä kuin isänsä? Toivola ja Savola olivat poikkeuksia, talon nimillä viitattiin sukunimeen Toivanen ja Savolainen.

Pöljänjärven lahdet, Saunalahti ja Luvelahti vasemmalla. Pohjoisen jakokunnan
talot asettuivat nauhaksi Pöljänjoesta pohjoiseen järven rantaa. Viimeisenä
oli sotilasvirkatalo Pöljä Boställe, Puustelli.

Isojakotoimitus lienee alkanut Pöljällä vuonna 1777, jolloin komissiomaanmittari Backman mittasi kylän maat, metsät jätettiin mittaamatta. Pöljäläisillä oli esimerkiksi Vellimäen alue yhteisomistuksessa. Kylä jaettiin kahteen jakokuntaan, pohjoiseen ja eteläiseen. Tässä syntyi kylälle vakiintunut jako, joka näkyi aikanaan mm. koulupiirijaossa ja kuuluu tänäänkin paikallisten puheessa. Varsinkin termi Etelä-Pöljä on käytössä.

Pohjoinen jakokunta sai työnsä valmiiksi vuonna 1785 ja eteläinen vuonna 1807. Eteläisen jakokunnan asiakirjoissa on säilynyt komissiomaanmittari Nils Hallensonin laatima kyläkuvaus, johon seuraavat tiedot pohjautuvat.

Pöljän kylä rajautui Iisalmen pitäjään, Tavinsalmeen ja Kuopion pitäjään. Isojakoa valmistellessa oli määriteltävä rajat naapurikyliin/jakokuntiin: Mikka, Naarvanlahti, Käärmelahti, Hamula, Kasurila ja Kolmisoppi. Kylän talot olivat sijoittuneet nauhaksi Pöljänjärven ja Kevättömänjärven rantamaille sekä Pulasteen-Pitkänjärven alueelle. Jos seisoi nykyisen Pöljän pysäkin kohdalla kylää halkoneella Kuopio-Iisalmi tiellä, niin pystyi näkemään Iivarilaa lukuunottamatta kaikki kylän talot. Taavetti Savolaisen Iivarila jäi ehkä Likolahden kallion taakse.

Läänin pääkaupunkiin Kuopioon Pöljältä oli matkaa 3 peninkulmaa (noin 32km), kotikirkkoon Maaningan kappeliseurakuntaan 2 peninkulmaa (noin 21km). Isojaon toimitusmiehet kehuivat kylän taloja hyvin rakennutuiksi ja hyväkuntoisiksi. Olivatpa pöljäläiset rakentaneet oikein kivestä lammasläävänkin. Peltoja järvien rannalla Hallenson sanoi tasaisiksi, mutta kivisiksi. Ojitustakin oli tehty, erikoisuutena maanmittarit mainitsivat pihapeltojen salaojat (blinda diken). Täällä osattiin latoa syviin, peitettyihin ojiin pikkukiviä, joiden välistä vesi pääsi kulkemaan.[3]

Pelto- ja niittymaan tarpeeseen Pöljällä oli tehty myös sjö uttappningar eli järven laskuja. Kiinnostava tieto, sillä vuonna 1910 Pöljänjärveä laskettiin 90cm. Oli kova pula niityistä, heinää ei tuolloin viljelty rehuksi ollenkaan, vaan karjan tarvitsema heinä kerättiin niityiltä. Oli suo-, järvi- ja jokiniittyjä, joihin oli vakiintuneet nautintaoikeudet taloittain. Heinät koottiin niityille pieleksiin, josta ne haettiin taloon. Latoja ei ollut.

Maanmittarit arvioivat, että 1700-luvun lopussa eteläisen jakokunnan niittyjen tuotolla voisi elättää talven yli 30 hevosta, 110 lehmää ja 120 lammasta. Lehmiä pidettiin tuolloin pitkälti lannan tuotannon takia. Kylällä harjoitettiin vuoroviljelyä. Pelto lepäsi joka toinen vuosi, viljeltiin ruista ja ohraa, hamppua, naurista ja hernettä. Humalaa pöljäläiset viljelivät omiksi tarpeikseen.

Metsät oli kaskettu kylän lähialueelta siten, ettei tukkipuuta juuri ollut, mutta polttopuutarpeet metsistä saatiin. Kaskeamisessa muuten jäi paljon palamatonta puuta, joka kerättiin ja käytettiin savutupien lämmitykseen. Voi vain kuvitella, miten mustia ja likaisen näköisiä asukkaat joskus olivat, kun hiilestyneitä puita käsittelivät. Kylää halkoi harjujono, jonka hiekkaiset maat eivät kaskeamiseen sopineet. Silti Pöljällä, kuten koko Pohjois-Savossa elettiin selkeästi vielä kaskiaikaa 1700-luvun lopulla.

Kaski Telkkämäessa Kaavilla 2018.

Pöljäläiset harjoittivat järvillään ja lammillaan intensiivistä kalastusta. Joka talolla oli nuotta, rysiä ja katiskoja. Vedet olivat yhteisomistuksessa. Pöljänjoessa oli toiminut mylly, mutta vuonna 1794 se oli poissa käytöstä, tarvittaessa pöljäläiset käyttivät Kasurilan kylän myllyä.

Kylällä oli tilojen lisäksi ainakin Hoikan torppa (Ylähoikan ja Alahoikan pohjoisrannalla), Hoikanjoen torppa (myöh. Joel Julkusen talo), Savonniemen torppa, Purnun (Kevätön) ja Kalliolammen torpat (Kolmisoppi). Kalliolampi ja Heikkilän tila ovat nyttemmin Kolmisopen kylää.

Pöljäläiset osallistuivat Ruotsin maanpuolustusponnistuksiin ylläpitämällä osaltaan ruotusotamiehiä Adam Hielp, Elias Gnist (yhdessä Hamulan kylän kanssa), Henric Kock (Kasurilan kylän kanssa). Yksi ruotusotamiehen paikka oli täyttämättä. Sota ei ollut vieras asia tuon ajan pöljäläisille, sillä 1700-luvulla seutu oli saanut kokea peräti kaksi kertaa venäläisten miehitysvaltaa.[4] Olimme Ruotsin valtakunnan rajaseutua.

Isojako- ja verollepanotoimitus alkoi eteläpuolen talojen kohdalla siis vuonna 1794. Koska pohjoisen jako oli tehty jo kymmenen vuotta aiemmin, niin jaon luonne ja tarkoitus oli varmasti kyläläisille jo tuttu. Eteläisen jakokunnan isäntiä oli toiminut pohjoisen toimituksessa lautamiehinä, samoin he olivat osallistuneet Mikan kylän jakotoimitukseen.

Lintuniemen väkeä 1900-luvun alussa. Vuodesta 1742 taloa isännöivät
Väänäset ja talon nimenä oli Knuutila. Takana näkyvistä rakennuksista
ainakin osa lienee ollut pystyssä jo 1794. Lintuniemen talon arkisto.

Asiakirjoista ei välity tietoa, miten isännät eteläisessä jakokunnassa suhtautuivat isojakoon. Jonkin verran huolta lienee aiheuttanut se, että vuoden 1794 kokouksessa tuli jo esille, että joitakin taloja jouduttaneen siirtämään pääkylältä syrjempään. Pohjoisen jakokunnan toimituksessa ei siirretty taloja entisiltä sijoiltaan. Siellä oli kuitenkin käynyt niin, että jaon jälkeen jakokuntaan oli jäänyt ns. liikamaata, joka meni kruunun omistukseen. Nykyisen Pohjolamäen tilan ja Kokkosenlammen ja Kärängänharjun alueelle syntyi sittemmin kruununtila, Laurila, Pöljä n:ro 22. Tilaa viljeli lampuotina Matti Matinpoika Takkinen 1790-luvulla.[5]

Päälähteenä oheisessa tekstissä on Pöljän eteläisen jakokunnan jakoasiakirjat 1794-1814 sekä eteläisen jakokunnan kartta ja asiakirja. Kiitos Pekka Räsänen, joka hankki aikoinaan asiakirjat ja kirjoitutit ne puhtaaksi. Kiitos Nestori Halonen, että huolellisesti asiakirjoja 30 vuotta säilytit. Kiitos Kaija Kainulainen Pöljän kylän asukkaiden metsästyksestä henkikirjoista ja kirkonkirjoista. Seuraavaksi käsittelen tarkemmin isojaon toimittamista Pöljällä ja toimitukseen liittyneitä erinäisiä seikkoja.

Pöljän kylän isojakokarttoja ja karttaselityksiä voi tarkastella tästä.

---

[1] Haataja, Jakolainsäädäntö (1917), 11

[2] Talonumerointi vaihtui isojaon yhteydessä kaksi kertaa, nykyisinkin voimassa oleva numerointi otettiin käyttöön

   vuonna 1854.

[3] Suomen maatalouden historia I, 412

[4] Iso viha 1700-1721, pikkuviha 1742-43

[5] RK Kuopio 1796-1804