torstai 29. joulukuuta 2016

Inkerin siirtoväkeä Siilinjärvellä ja Pöljällä 1943-47

Pöljän kylän keskustaa. Kuopio-Iisalmi maantie, Solan talo.
Oikealle jää rautatie ja Pöljän pysäkki. Kuva mahdollisesti
vuodelta 1941, maaottelumarssista. Aino Jormalaisen arkisto.
Pöljällä jouduttiin tottumaan uusiin asukkaisiin sotavuosina. Olen aiemmin sivunnut/käsitellyt blogissani siirtoväkeä ja sotavankeja kotikylässäni. Näiden lisäksi on vielä yksi, varsin iso siirtolaisryhmä käsittelemättä, nimittäin inkeriläiset ja Aunuksen karjalaiset. Kuopion läänissä oli noin 5000 Inkerin alueelta Suomeen siirrettyä pakolaista 31.10. 1944. Kaiken kaikkiaan Suomeen siirrettiin vuosina 1943-44 noin 64 000 ihmistä saksalaisten miehittämältä alueelta Inkeristä.

Siilinjärven kunnan alueella oli tammikuun lopulla 1944 99 inkeriläistä. Kuopion työvoimapiiri oli määritellyt Siilinjärven "pakolaiskiintiöksi" vähintään 120 henkilöä. Sitä ei oltu vielä siis saavutettu. Mistä inkeriläisten Suomeen tulossa oli kysymys?

Pietarin ympäristössä oli inkerinsuomalaisten asuinalue, jossa asui suomenkielistä väestöä. Inkeriläiset olivat kokeneet ankarat Stalin vainot 1930-luvulla, jolloin merkittävä osa väestöstä karkoitettiin epäluotettavina kulakkeina pois NL:n raja-alueelta. Suomessa taas sotien välisenä aikana vaikutti heimoaate, jonka yksi sivujuonne oli itsenäisen Inkerin haave ja kommunismin kaataminen alueelta. Pöljällä ainakin kansakoulunopettajat Elsa Väänänen ja Hillervo Taskinen olivat aktiivisia Inkerin asian ajajia. Heimoaate yhdisti monia kansakoulunopettajia.

Suomen ja Saksan aseveljeys mahdollisti väestönsiirron, jonka motiivina oli raakaa työvoimapolitiikkaa, heimoaatetta ja humanitaarista avun antoa. Suomessa oli huutava työvoimapula ja Inkeristä saatiin nuoria naisia ja miehiä töihin. Alusta alkaen tulijoiden joukossa oli paljon lapsia ja vanhuksiakin. Saksalaisten perääntymisen myötä 1944 siirrosta tuli selkeästi humanitaarinen pelastusoperaatio. Siviilejä koetettiin saada pois sodan jaloista. Inkeriläisillä oli myös monia motiiveja lähdölleen: sota, nälkä ja NL:n viranomaisten mahdollisen koston pelko. Olivathan monet miehitysalueella toimineet yhteistoiminnassa saksalaisten kanssa. Suomi tuntui lupaavan edes jonkilaisen tulevaisuuden toivon.

"Hatsinan inkeriläisiä ikkunattomien leiriparakkien edessä." Kuva Antti Hämäläinen.
Kirjasta Inkeriläisiä siirtämässä.

Siilinjärvelle suurin osa inkeriläisistä tuli Lapinlahden väestönsiirtoleiriltä. Joitakin tuli myös Loimaan, Oitin ja Mellilän leirien kautta. Suomeen siirtoväki tuli Virosta Kloogan karanteenileiriltä, josta heidät laivattiin Hankoon. Operaatio oli valtava voimanponnistus sodan oloissa. Mainittakoon, että Kloogassa oli myös saksalaisten keskitysleiri juutalaisille. Se sijaitsi syrjässä, metsän keskellä. Karanteenileirillä työskennelleet suomalaiset lotat löysivät leirin vahingossa ja kauhistuivat. He päättivät kuitenkin vaieta asiasta.

Ensimmäiset inkeriläiset tulivat Siilinjärvelle kesäkuussa 1943. Heidät sijoitettiin maatiloille. Erikseen oli määrätty, ettei heimosotavankeja ja inkeriläisiä saa sijoittaa samoihin taloihin. Poikkeuksellisesti perheet kuitenkin yhdistettiin. Esimerkiksi Kinkiseppistä, Säätämästä kotoisin ollut sotavanki Aleksi Sevastjanov sai perheensä Siilinjärvelle. Vaimo Anastasija Sevastjanova ja lapset Sergei, Viktor ja Aleksi sijoitettiin samalle Kalle Konttisen tilalle, jonne sotavankikin oli sijoitettu.

Olen haastatellut kymmeniä ihmisiä kylähistoriaprojektini aikana. Kukaan ei ole muistellut Pöljän kylällä asuneita inkeriläisiä. Se on ollut hiukan yllättävää, sillä heitä oli kylällä paljon. Annamari, Lempi, Mari, Väinö ja Teppo Seissonen Hoikin Rytkölässä, Nastja ja Olga Senyenov Vellimäessä Pekka Savolaisella, Reponiemellä Juho, Nadesta, Anna ja Lyyli Saveljev, Humalamäessä asuivat Juho ja Katri Puolaskainen, Mari Minkkinen oli sijoitettu Utriaisille. Kaikenkaikkiaan Minkkisen perheen jäseniä oli Siilinjärvellä kymmennen. Solalla olivat Eeva ja Aili Nässi, Oskari Jäppisellä Riuttamäessä oli Eeva Sokiainen, Vilholassa Yrjö ja Helena Beckman, Pohjolanmäen koululla Sofia Kiisui, Aatu Väänäsen hoivissa Pohjolanmäellä Sonja ja Juho Burkland. Pariskunta oli joutunut lähtemään pakotaipaleelle yli 70-vuotiaana.

Pohjolanmäki
Harjulla olivat Maria Filatov ja lapset Alina ja Valentina, Ranta-ahossa Rahikalla Katri ja Paavo Hanikka, Rietilässä Mikkosilla Anna ja Mari Inki, Lassilassa Liisa Inki, Särkiniemessä Lilja Meier, Kievarissa Aino, Lyydia, Maria ja Nikolai Kaskelainen ja Pirttilahdessa Aunuksen Alavoisista Akuliina Spiridonov ja poikansa Nikolai. Spiridonovin aikuiset tyttäret Anna ja Klaudia olivat muualla Suomessa.

Välirauhan sopimisen jälkeen Neuvostoliitto vaati ehdottomasti kotimaahan palautettavaksi sotavangit ja kaikki muutkin neuvostokansalaiset, jotka oli tuotu väkisin Suomeen. Inkeriläiset katsottiin vapaaehtoisesti maahan tulleiksi, joten heidän ei olisi tarvinnut palata Neuvostoliittoon. Kuitenkin suurin osa Inkerin suomalaisista lähti takaisin. Koti-ikävä, epävarma elanto Suomessa, "ryssittely", NL:n lupaukset ja joidenkin kohdalla pelottelukin olivat lähdön motiivina. Inkeriläisillä ei voinut olla mitään harhakuvitelmia Stalin Neuvostoliiton oloista. Silti he tottelivat kotiinkutsua, joka merkitsi karkotusta ja lisää vaivoja ja vastuksia.

Siilinjärven inkeriläiset kuljettiin pois jouluaattona 1944. Heidät vietiin Pieksänmäelle Naarajärven leirille ja sieltä Neuvostoliittoon. Kaikki eivät lähteneet, sillä vielä 31.12.1947 kunnassa tilastoitiin olevan 31 inkeriläistä ja itäkarjalaista. Käytettävissä olevasta aineistosta löysin kaksi Itä-Karjalan siirtoväkeen kuulunutta henkilöä, jotka jäivät varmuudella Suomeen. Pirttilahden Spiridonovat olivat vielä ainakin maaliskuussa 1947 Suomessa. Heidän sanottiin pelänneen pakkoluovutusta. Eeva Heikkinen muistelee, että heitä kylän lapsia vannotettiin olemaan puhumatta Akuliinasta ja Nikolaista vieraille ihmisille.

Muistitiedon mukaan ainakin yksi avioliitto solmittiin paikallisen miehen ja inkerinsuomalaisen naisen kanssa. Mies lähti myös Neuvostoliittoon, mutta hän joutui heti eroon vaimostaan ja leireille. Mies palasi useita vuosia myöhemmin pettyneenä Suomeen.

Lähteet: Siilinjärven kunnan osiaalilautakunta. Inkerin siirtoväkeä koskevat asiakirjat sekä siirtoväen asiakirjat. Siilinjärven kunnan arkisto, Pekkarinen-Pohjonen, Ei armoa Suomen selkänahasta. Ihmisluovutukset Neuvostoliittoon 1944-1981, Nevalainen, Inkeriläinen siirtoväki Suomessa 1940-luvulla, Inkeriläisiä siirtämässä. Jussi ja Liisa Tenkun päiväkirjat 1943-44. Haastattelut, Eeva Heikkinen ja Irma Roivainen.





  







sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Kunnallisvaalit 1945 Siilinjärvellä

Suomessa oli käyty alkuvuodesta 1945 eduskuntavaalit, joissa eduskunnan suurimmaksi puolueeksi oli noussut SKDL. Vuodesta 1930 alkaen kielletty kommunistinen puolue oli noussut uuteen kukoistukseen. Suojeluskunta ja Lotta Svärd oli kielletty. Sotasyyllisyysoikeudenkäynnit alkoivat syksyllä 1945. Valpo kuulusteli ja pidätti asekätkennästä epäiltyjä. Siilinjärveltäkin tuomittiin asekätkennästä rangaistuksiin Evert Pitkänen, Johannes Savolainen ja Manne Savolainen. Elettiin ilmiantojen ja epäluottamuksen, jopa koston tunnelmissa.

Monelle vuosi 1945 oli myös aivan uuden toivon vuosi.

SKDL:n vaalimainos. Kansan Sana, Kuopio.
Vuonna 1936-45 istuneessa Siilinjärven kunnanvaltuustossa oli työväellä 4 paikkaa,  porvarillisilla puolueilla 13. 1930-luvun alussa Siilinjärven työväenyhdistykset oli yksi toisensa jälkeen kielletty kommunistisena. Kirkonkylän ja Pöljän työväentalot oli takavarikoitu yhdistyksiltä ja toiminta oli ollut lamassa. Nyt into oli kova. Pöljälläkin perustettiin syksyllä 1944 SKDL:n Pöljän demokraattinen yhdistys. Vuotta myöhemmin yhdistyksessä oli jo 60 jäsentä. "Vuosikausia kestänyt facistinen terrori on lyönyt leimansa pöljäläisiinkin, joten järjestötoimintaan nähden on ollut havaittavissa jonkinlaista arkuutta, mutta nyt on pelkomieli häviämässä." Näin kirjoitti Kirjeenvaihtaja Pöljältä Kansan Sanassa 18.10. 1945.

Kirkonkylänkin työväenyhdistys oli taas toiminnassa. SKDL oli  suositumpi työväenpuolue Pohjois-Savossa kuin SDP. Näin oli myös Siilinjärvellä. Vuoden 1945 kunnallisvaaleihin SDP ja SKDL lähtivät kuitenkin yhteisellä ohjelmalla ja olivat vaaliliitossa koko maassa.


Vasemmiston ehdokkaat Siilinjärven kunnallisvaaleissa 1945.
"On kulunut vähän toista vuotta siitä, kun loppui rikollinen sota, jota työväestö on aina inhonnut. Vihdoinkin on suuri rikolliskopla, joka aiheutti lukemattomien ihmisten hengen menetyksen sekä suunnattomat aineelliset tappiot, saatettu oikeuteen vastaamaan teoistaan.

Nyt on myös juuritettava facismin rippeet kunnllisesta elämästä ja suoritettava puhdistus kunnallisessa virkakoneistossa. Tilalle on saatava terve, rauhaa rakastava kunnallishallinto."

Näin kommentoitiin Siilinjärven vaaleja Kuopiossa ilmestyneessä Kansan Sanassa (SKDL) 18.10.1945. Porvarilliseen hegemoniaan tottuneille Siilinjärven kunnallispoliitikoille tällainen oli varmasti uutta.

Porvarilliset puolueet vastasivat vasemmiston haasteeseen muodostamalla vaaliliiton "Kunnallinen elämä säilytettävä terveellä ja taloudellisella pohjalla". Siinä olivat mukana Maalaisliitto, Kokoomus ja Edistyspuolue.

Vaalilippu Siilinjärvellä kunnallisvaaleissa 1945. Äänestäjä veti viivan
haluamaansa lokeroon. Kunnallisvaaleissa käytettiin lyijykynää,
valtiollisissa vaaleissa punakynää.

Siilinjärvellä porvarillisella puolella ehdokkaaksi näyttäisi asettuneen pitkälle samoja kunnallisvaikuttajia kuin 1930-luvullakin, joten puheet "puhdistuksista" ja "uusista kasvoista" kunnallisessa elämässä jäivät puheiksi. Oman lisänsä vaaleihin toi siirtoväen oma lista numero 6.

Kunnallisvaaleihin oli siis ladattu jänniteitä. Maalaisliitto varoitteli kolhooseilla, kun SKDL puhui maareformista. Kuopion päälehdissä vaaleista kirjoitettiin varsin paljon, mutta nykyaikaista vaalimainontaa oli vähän. Poikkeuksen muodostivat Siilinjärven ison listan ehdokkaat.

Savo 29.11.1945
Tässä mainoksessa tulee hyvin esille porvarillisten puolueiden kokemus siitä, ettei kunnallisessa elämässä ole ollut puoluepyyteitä aikaisemmin. Vain vasemmistopuolueilla oli "puoluepyyteitä". Toinen mainos oli tarkoitettu houkuttamaan kunnan kuukausipalkkalaisia.

Savo 1.12.1945
Monissa kunnissa vaalit olivat kaksipäiväiset. Siilinjärvellä oli äänestettiin vain yhtenä päivänä. Äänestysaktiivisuus jäi varsin alhaiseksi, vain 50% äänioikeutetuista äänesti. Porvarilliset puolueet saivat 10 paikka ja vasemmisto 7 paikkaa. Kalle Turuselle valtuustoon paluu tuntui varmasti hyvältä, sillä hänet oli lapualaiset pakottaneet luopumaan valtuustopaikasta  15 vuotta aikaisemmin.

Kunnanvaltuusto uudistui rajusti. Vain kansanedustaja Eino Laitinen, Salomo Suomalainen, Martti Ahonen ja Vihtori Lappalainen jatkoivat vanhasta valtuustosta edustajina. Kaikki muut valitut olivat uusia. Melkoinen muutos!

Lähteet: Eduskuntavaalit 1939 ja 1945, Savon historia VI,  Kasurinen&Kasurinen, Siilinjärvi. Puoli vuosisataa kunnan ja seurakunnan kehitystä sanoin ja kuvin, Lukkari, Asekätkentä. Savon Sanomat, Savo, Savon Kansa ja Kansan Sana 1.10-10.12.1945.







perjantai 2. joulukuuta 2016

Kadonnut tuntemattomiin

Siilinjärven asemanseutu 1930-luvulla. Siilinjärven kunnantalo jää juuri kuvan
ulkopuolelle kuvan oikealla puolella. Kuva Vilho Tuhkanen.
Siilinjärvellä olleet sotavangit piti palauttaa Naarajärven leirille viimeistään 29.10.1944. Työvoimapäällikkö sai käskyn tähän 8.10. Rauhala on toisaalla kirjoittanut, että vangit läksivät 30.10. klo 13. Ehkäpä kuljetusvaunua ei järjestynyt käskyn määräämälle päivälle. Vankien vaatteet oli siistytty, korjattu ja pesty. Heimosotavangeilla oli paljon mietittävää. Kotiinpääsy oli varmasti monelle tärkeää, mutta kuljetusta odottavassa joukossa oli myös niitä, jotkä miettivät pakenemista.

Suomen ja Neuvostoliiton välille oli solmittu aselepo syyskuun 4. päivänä 1944. Siirryttiin levottoman rauhan aikaan. Mitä vaatimuksia NL asettaisi Suomelle? Kysymys sotavankien ja muiden Suomessa oleskelevien Neuvostoliiton kansalaisten palauttamisesta kotimaahan oli yksi ensimmäisiä ratkaistavia kysymyksiä.

Siilinjärveä ja kotikylääni Pöljää neuvostokansalaisten palauttaminen kosketti läheisesti. Ensiksikin täällä oli 11.10. Kuopion työvoimapiirin lähettämän kirjeen mukaan 39 sotavankia. Toiseksi paikkakuntalaisia kosketti Heimopataljoona 3:n sotilaat. He olivat sotavankeudessa liittyneet Suomen armeijaan.  Heimosotureille oli luvattu Suomen kansalaisuus. Tämän lisäksi oli erikseen luvattu, ettei heitä luovutettaisi Neuvostoliittoon. Heidän kohtalonsa muuttui hyvin vaaralliseksi syksyn aikana, kun Suomi ei Neuvostoliiton painostaessa pystynyt pitämään kiinni lupauksestaan. Kolmanneksi kunnassa oli Inkeristä, Karjalasta ja Aunuksesta tulleita siviilejä, joita Neuvostoliitto vaati luovutettavaksi.

Seuraavassa joidenkin Sotavankeja Pöljällä ja Sotavankikohtaloita käsiteltyjen henkilöiden vaiheita rauhan tulon jälkeen.

Aselevon jälkeen monen sotavangin kärsivällisyys lopahti. Siilinjärveltäkin luovuttettiin leirille vankeja, jotka kieltäytyivät jatkastamasta työskentelyä. Esimerkiksi  Mihail (Mikko) Borisov, Eljas Perukka ja Jussi Kurvinen palautettiin jo 10.11. tästä syystä leirille.

Borisovin Suomessa asuva suku ei ollut saanut yrityksistään huolimatta sotavankia vapaaksi. Mihail Borisovilla oli vaimo Neuvostoliitossa. Hänen ensisijainen toiveensa olikin ollut, että hänen olisi sijoitettu enonsa tilalle Suojärvelle. Joidenkin vankien kohdalla näitä "perheenyhdistämisiä" tehtiinkin, mutta Borisov vietti vankeusaikansa Siilinjärvellä. Hän palasi Neuvostoliittoon ja kuoli siellä 16.3.1976.

Eljas Perukka karkasi Naarajärven vankileiriltä. Perukan viimeinen sijoituspaikka oli Pöljällä Lintuniemessä. Karkaamisensa jälkeen hänen onnistui piilotella eri puolilla Keski-Suomea. Perukan täti Anna Karila asui Jyväskylässä. Perukan sanotaan saaneen henkilöllisyystodistuksen kauppaedustaja Pauli Laineelta. Ilmeisesti paperit olivat riittävän hyvät, sillä hänen onnistui paeta Ruotsiin. Eljas Perukka on haudattu Virsbon hautausmaalle lähelle Västeråsia. Hän kuoli 16.4.1982. Mikko Kurvinen kävi Pöljällä 1990-luvulla, mutta tällä hetkellä ei ole tietoa, mistä hän kylälle vierailemaan tuli.

Suurin osa neuvostoliittolaisista sotavangeista halusi mennä takaisin kotiin. Vankeusaikanaan puolta vaihtaneille heimosotureille tilanne oli paljon vaikeampi. He arvasivat, että paluu merkitsisi vähintääkin pitkiä vankeusrangaistuksia. Heimopataljoon 3:ssa oli palveli 1942-44 kaiken kaikkiaan 1070 vapaaehtoista. Siilinjärven vangeista ainakin Mikko Rybakov ja Väinö Airaksinen olivat liittyneet pataljoonaan. 1.11. 1944 Valvontakomissio vaati pataljoonan luovuttamista Neuvostoliittoon.

Molemmat Siilinjärven heimosoturit pakenivat palautusta. Pataljoona oli tarkoitus kuljettaa junalla Raahesta Pieksänmäelle 3.11. Kuljetuksen aikana 445 heimosoturia karkasi kuljetuksesta. Heille suorastaan tarjottiin mahdollisuutta paeta. Ilmeisesti tässä vaiheessa Mikko Rybakov karkasi.

Mikon vaimo Anni asui Pielavedellä. Pielaveden nimismies etsi Mikkoa vielä heinäkuussa 1945 paikkakunnalta. Pariskuntaa ei löytynyt. Häneltä on säilynyt Puustellin taloon Ahti Rautiaiselle lähetetty kirje vuodelta 1967. Kirjeen perusteella Rybakov olisi oleskellut Suomessa vuoteen 1951. Kirjeen kirjoittamisen aikaan hän työskenteli Kumlassa kutomossa. Perheeseen oli syntynyt Birgit-tytär. Jonkinlainen kodittomuus Mikkoon oli jäänyt, sillä hän kyseli 1967 kirjeessään Suomen työmahdollisuuksista. "Kaipaan Suomeen."

Väinö Airaksinen Kuopiossa 1943.
 Kuva Rakkaat siskot -kirjasta.
Väinö Airaksinen haavoittui kahdesti kesän 1944 torjuntaisteluissa, jälkimmäisellä kerralla vakavasti. Hän vietti toipilaana koko syksyn. Väinö ja Oili asettuivat ensin Keiteleelle, mutta huhtikuussa 1945 poliisi alkoi kysellä Väinöä. Airaksista varoitettiin ja hän livahti Valpon käsistä. Silloin pariskunta muutti Kiuruvedelle. Oili oli raskaana. Väinö joutui piilottelemaan muualla. Vielä huhtikuussa 1946 hän kirjoitti vaimolleen Oilille. Sen jälkeen hän katosi.

Kotiväki kertoi Valpon kuulustelijoille, että Väinö Airaksinen oli sanonut pyrkivänsä Ruotsiin. Väinö Airaksisesta ei kuulunut enää koskaan mitään. Suomessa hänet julistettiin kuolleeksi 1.1. 1957. Hänestä ei ole löytynyt tietoja Ruotsin arkistoista.

Sisäministeriön listoilla toistuu karkotettavien kohdalla ilmaus "kadonnut tuntemattomiin". Monet pakenivat Ruotsiakin kauemmas. Heimopataljoonan miehistä varmuudella pääsi pakoon 171 miestä. Kaikki Neuvostoliittoon palautetut heimosotilaat saivat pitkiä vankilatuomioita ja karkoituksia, mutta kuolemantuomioita ei annettu.

Lähteet: Työvoimalautakunnan arkisto 1941-44, sotavankiasiat. Siilinjärven kunnanarkisto. Neuvostoliittoon palautettavat kansalaiset 1945-1953 , Mikko Rybakovin kirje Ahti Rautiaiselle 28-1-1967. Pekka Rautiaisen hallussa. Kauppila, Paluu vankileirien teille. Suomesta Neuvostoliittoon luovutettujen kohtalo 1940-1955. Lappalainen, Aselevon jälkeen. Pekkarinen-Pohjonen, Ei armoa Suomen selkänahasta. Ihmisluovutukset Neuvostoliittoon 1944-1981. Rakkaat siskot! Rikkamäen Saastamoisen sisarten kirjeenvaihtoa kotirintamalta. Toimittanut Erkki Savolainen.

Pöljän Maamieseurantalo, nykyisin Eräveikkojen talo. Täällä majoitettiin kalterien takana ensimmäistä sotavankiryhmää
syksyllä 1941. Kuva 2016.