Gadgetissa oli virhe

torstai 29. joulukuuta 2016

Inkerin siirtoväkeä Siilinjärvellä ja Pöljällä 1943-47

Pöljän kylän keskustaa. Kuopio-Iisalmi maantie, Solan talo.
Oikealle jää rautatie ja Pöljän pysäkki. Kuva mahdollisesti
vuodelta 1941, maaottelumarssista. Aino Jormalaisen arkisto.
Pöljällä jouduttiin tottumaan uusiin asukkaisiin sotavuosina. Olen aiemmin sivunnut/käsitellyt blogissani siirtoväkeä ja sotavankeja kotikylässäni. Näiden lisäksi on vielä yksi, varsin iso siirtolaisryhmä käsittelemättä, nimittäin inkeriläiset ja Aunuksen karjalaiset. Kuopion läänissä oli noin 5000 Inkerin alueelta Suomeen siirrettyä pakolaista 31.10. 1944. Kaiken kaikkiaan Suomeen siirrettiin vuosina 1943-44 noin 64 000 ihmistä saksalaisten miehittämältä alueelta Inkeristä.

Siilinjärven kunnan alueella oli tammikuun lopulla 1944 99 inkeriläistä. Kuopion työvoimapiiri oli määritellyt Siilinjärven "pakolaiskiintiöksi" vähintään 120 henkilöä. Sitä ei oltu vielä siis saavutettu. Mistä inkeriläisten Suomeen tulossa oli kysymys?

Pietarin ympäristössä oli inkerinsuomalaisten asuinalue, jossa asui suomenkielistä väestöä. Inkeriläiset olivat kokeneet ankarat Stalin vainot 1930-luvulla, jolloin merkittävä osa väestöstä karkoitettiin epäluotettavina kulakkeina pois NL:n raja-alueelta. Suomessa taas sotien välisenä aikana vaikutti heimoaate, jonka yksi sivujuonne oli itsenäisen Inkerin haave ja kommunismin kaataminen alueelta. Pöljällä ainakin kansakoulunopettajat Elsa Väänänen ja Hillervo Taskinen olivat aktiivisia Inkerin asian ajajia. Heimoaate yhdisti monia kansakoulunopettajia.

Suomen ja Saksan aseveljeys mahdollisti väestönsiirron, jonka motiivina oli raakaa työvoimapolitiikkaa, heimoaatetta ja humanitaarista avun antoa. Suomessa oli huutava työvoimapula ja Inkeristä saatiin nuoria naisia ja miehiä töihin. Alusta alkaen tulijoiden joukossa oli paljon lapsia ja vanhuksiakin. Saksalaisten perääntymisen myötä 1944 siirrosta tuli selkeästi humanitaarinen pelastusoperaatio. Siviilejä koetettiin saada pois sodan jaloista. Inkeriläisillä oli myös monia motiiveja lähdölleen: sota, nälkä ja NL:n viranomaisten mahdollisen koston pelko. Olivathan monet miehitysalueella toimineet yhteistoiminnassa saksalaisten kanssa. Suomi tuntui lupaavan edes jonkilaisen tulevaisuuden toivon.

"Hatsinan inkeriläisiä ikkunattomien leiriparakkien edessä." Kuva Antti Hämäläinen.
Kirjasta Inkeriläisiä siirtämässä.

Siilinjärvelle suurin osa inkeriläisistä tuli Lapinlahden väestönsiirtoleiriltä. Joitakin tuli myös Loimaan, Oitin ja Mellilän leirien kautta. Suomeen siirtoväki tuli Virosta Kloogan karanteenileiriltä, josta heidät laivattiin Hankoon. Operaatio oli valtava voimanponnistus sodan oloissa. Mainittakoon, että Kloogassa oli myös saksalaisten keskitysleiri juutalaisille. Se sijaitsi syrjässä, metsän keskellä. Karanteenileirillä työskennelleet suomalaiset lotat löysivät leirin vahingossa ja kauhistuivat. He päättivät kuitenkin vaieta asiasta.

Ensimmäiset inkeriläiset tulivat Siilinjärvelle kesäkuussa 1943. Heidät sijoitettiin maatiloille. Erikseen oli määrätty, ettei heimosotavankeja ja inkeriläisiä saa sijoittaa samoihin taloihin. Poikkeuksellisesti perheet kuitenkin yhdistettiin. Esimerkiksi Kinkiseppistä, Säätämästä kotoisin ollut sotavanki Aleksi Sevastjanov sai perheensä Siilinjärvelle. Vaimo Anastasija Sevastjanova ja lapset Sergei, Viktor ja Aleksi sijoitettiin samalle Kalle Konttisen tilalle, jonne sotavankikin oli sijoitettu.

Olen haastatellut kymmeniä ihmisiä kylähistoriaprojektini aikana. Kukaan ei ole muistellut Pöljän kylällä asuneita inkeriläisiä. Se on ollut hiukan yllättävää, sillä heitä oli kylällä paljon. Annamari, Lempi, Mari, Väinö ja Teppo Seissonen Hoikin Rytkölässä, Nastja ja Olga Senyenov Vellimäessä Pekka Savolaisella, Reponiemellä Juho, Nadesta, Anna ja Lyyli Saveljev, Humalamäessä asuivat Juho ja Katri Puolaskainen, Mari Minkkinen oli sijoitettu Utriaisille. Kaikenkaikkiaan Minkkisen perheen jäseniä oli Siilinjärvellä kymmennen. Solalla olivat Eeva ja Aili Nässi, Oskari Jäppisellä Riuttamäessä oli Eeva Sokiainen, Vilholassa Yrjö ja Helena Beckman, Pohjolanmäen koululla Sofia Kiisui, Aatu Väänäsen hoivissa Pohjolanmäellä Sonja ja Juho Burkland. Pariskunta oli joutunut lähtemään pakotaipaleelle yli 70-vuotiaana.

Pohjolanmäki
Harjulla olivat Maria Filatov ja lapset Alina ja Valentina, Ranta-ahossa Rahikalla Katri ja Paavo Hanikka, Rietilässä Mikkosilla Anna ja Mari Inki, Lassilassa Liisa Inki, Särkiniemessä Lilja Meier, Kievarissa Aino, Lyydia, Maria ja Nikolai Kaskelainen ja Pirttilahdessa Aunuksen Alavoisista Akuliina Spiridonov ja poikansa Nikolai. Spiridonovin aikuiset tyttäret Anna ja Klaudia olivat muualla Suomessa.

Välirauhan sopimisen jälkeen Neuvostoliitto vaati ehdottomasti kotimaahan palautettavaksi sotavangit ja kaikki muutkin neuvostokansalaiset, jotka oli tuotu väkisin Suomeen. Inkeriläiset katsottiin vapaaehtoisesti maahan tulleiksi, joten heidän ei olisi tarvinnut palata Neuvostoliittoon. Kuitenkin suurin osa Inkerin suomalaisista lähti takaisin. Koti-ikävä, epävarma elanto Suomessa, "ryssittely", NL:n lupaukset ja joidenkin kohdalla pelottelukin olivat lähdön motiivina. Inkeriläisillä ei voinut olla mitään harhakuvitelmia Stalin Neuvostoliiton oloista. Silti he tottelivat kotiinkutsua, joka merkitsi karkotusta ja lisää vaivoja ja vastuksia.

Siilinjärven inkeriläiset kuljettiin pois jouluaattona 1944. Heidät vietiin Pieksänmäelle Naarajärven leirille ja sieltä Neuvostoliittoon. Kaikki eivät lähteneet, sillä vielä 31.12.1947 kunnassa tilastoitiin olevan 31 inkeriläistä ja itäkarjalaista. Käytettävissä olevasta aineistosta löysin kaksi Itä-Karjalan siirtoväkeen kuulunutta henkilöä, jotka jäivät varmuudella Suomeen. Pirttilahden Spiridonovat olivat vielä ainakin maaliskuussa 1947 Suomessa. Heidän sanottiin pelänneen pakkoluovutusta. Eeva Heikkinen muistelee, että heitä kylän lapsia vannotettiin olemaan puhumatta Akuliinasta ja Nikolaista vieraille ihmisille.

Muistitiedon mukaan ainakin yksi avioliitto solmittiin paikallisen miehen ja inkerinsuomalaisen naisen kanssa. Mies lähti myös Neuvostoliittoon, mutta hän joutui heti eroon vaimostaan ja leireille. Mies palasi useita vuosia myöhemmin pettyneenä Suomeen.

Lähteet: Siilinjärven kunnan osiaalilautakunta. Inkerin siirtoväkeä koskevat asiakirjat sekä siirtoväen asiakirjat. Siilinjärven kunnan arkisto, Pekkarinen-Pohjonen, Ei armoa Suomen selkänahasta. Ihmisluovutukset Neuvostoliittoon 1944-1981, Nevalainen, Inkeriläinen siirtoväki Suomessa 1940-luvulla, Inkeriläisiä siirtämässä. Jussi ja Liisa Tenkun päiväkirjat 1943-44. Haastattelut, Eeva Heikkinen ja Irma Roivainen.





  







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti