Vuoden 1918 vihasta Suomea rakentamaan - työläiseksi, ministeriksi, vapaa-ajattelijaksi

 

Viipuri.
Lappeenrannan museo.

Vuoden 1918 traaginen sisällissota jätti pitkät varjot suomalaisiin perheisiin ja yhteiskuntaan. On kuitenkin hyvä muistaa, että sodan eri puolilla ja tehtävissä kokeneet ihmiset eivät suinkaan kaikki jääneet vihaamaan poteroihinsa. Jatkettiin arkista työtä omilla aloilla, rakennettiin Suomea. Seuraavassa pieni tarina siitä, kuinka Väinö Roivas, Juho Niukkanen ja Väinö Voipio kohtasivat Viipurissa 1918.

Väinö Roivas oli jäänyt valkoisten vangiksi Tienhaarassa Viipurin maalaiskunnassa 29.4.1918. Tuolloin punaiset antautuivat joukkoina, Viipurin vastarinta oli murrettu. Roivaan sotataival oli punakaartin asiakirjojen ja kuulustelupöytäkirjojen mukaan alkanut vasta 19.-20.3. 1918. Väinö Roivas kertoi olleensa töissä Juho Tatilla Venäjän rajalla, josta hänet ”oli tuotu väkisin Viipuriin ja kirjoitettu punakaartiin.” Hänet kirjattiin Viipurin tykkiväen osaston II patteriin.

Hosainoffin saha, Salmi.
Museovirasto.

Roivas oli saha- ja uittotyöntekijä, joka oli ollut kausiluoteisesti töissä esimerkiksi Salmissa Hosainoffin sahalla lastaamassa ja sortteeraamassa. Sieltä hänellä oli hyvä työtodistus, jonka kirjoittaja saattoi tosin olla sukulainen.

Väinö Roivas oli syntynyt 16.12.1894 Kontiolahdella (Pielisensuu 4), hänen isänsä oli mäkitupalainen Matti Roivas ja äitinsä Maria Kiiskinen. Hyvän työtodistuksen antaja oli myös nimeltään Kiiskinen (etunimi epäselvä dokumentissa). Vangitsemisen aikaan Väinö Roivas oli kirjoilla Kirvun pitäjässä, osoitteena Sairalan asema. Hän oli naimaton ja kuulustelujen aikaan kesällä sairas, kertoi yskivänsä verta joka aamu.

Sairalan asema.

Kuten useimmat vangitut punaiset Roivas kertoi kyllä kantaneensa asetta, mutta ei osallistuneensa taisteluihin. Hän sanoi olleensa vartiotehtävissä ja huoltohommissa Kilpeenjoella, Sorvalissa ja antautuneensa Tienhaarassa, jolloin luovutti aseensa valkoisille. Kuulustelijat pitivät Roivaan kertomusta pienin epäilyksin uskottavana. Hänet pidettiin edelleen vangittuna, mutta ns. 2. luokan vankina.

Sairalan työväenyhdistyksen talo 1913. Kirvu.
Työväen arkisto

Kirvun suojeluskunnan esikunta antoi sitten kipakan lausunnon vangista 1.7.1918. ”Hän on täysi huligaani viinan myyjä, kortin pelaaja, varas ym. joten joutaa olla pitatettyna ja yleisessä työssä vaikka koko ikänsä, sillä yhteiskunta ei kaipaa sellaista.” Roivas on kuulunut työväenyhdistykseen ja hänen sanotaan olevan ”kiivas lakkoiluun yllyttäjä”.[1] Lausuntoa olivat sorvaamassa A. Nieminen, E. Kuisma ja Juho Niukkanen.

Kirvulaisen maatilan poika Juho Niukkanen oli tuolloin jo valtakunnallisestikin huomattava hahmo. Hän oli toiminut jääkärivärvärinä, oli Maalaisliiton keskushallituksen jäsen jo vuodesta 1914 ja valittiin kansanedustajaksi v. 1916.[2] Toimiessaan Kirvun suojeluskunnan esikunnan päällikkönä hän oli 30-vuotias.

Valtiorikosoikeuden osasto 68 Viipurissa tuomitsi Väinö Roivaan avunannosta valtiopetokseen kolmeksi vuodeksi kuritushuoneeseen ja menettämään kansalaisluottamuksensa neljäksi vuodeksi.[3] Tuomiosta oli mahdollista valittaa valtiorikosylioikeuteen, minkä Roivas tekikin, mutta tuomiota ei lievennetty.[4]

Oikeuden puheenjohtajana toiminut Väinö Voipio oli viipurilainen asianajaja, joka loi uransa oikeuslaitoksen palveluksessa mm. Viipurin hovioikeudessa. Suuren yleisön tietoisuuteen hän tuli vapaa-ajattelijana, uskontokriitikkona, kirjailijana ja Vapaa-ajattelijoiden liiton puheenjohtajana (1958-1963).[5] Voipion sanotaan pelastaneen tuttavansa punapäällikkö Einar Niemisen, jonka tunsi kesäpaikastaan Taipalsaaresta. Hän ei luovuttanut Niemeä Taipalsaaren suojeluskunnan käsiin, koska oli kuullut siellä tehdyistä pikatuomioista.[6] Einar Nieminen saikin valtiorikosoikeudenasiakirjojen perusteella hyvin huonon mainetodistuksen Taipalsaaren suojeluskunnan esikunnasta. Hän sai sittemmin 9 vuoden kuritushuonetuomion, mutta vapautettiin jo vuoden 1920 alussa yleisen armahdaslain perusteella.

Voipio käsitteli kaunokirjallisessa tuotannossaan oikeuden ja oikeudenmukaisuuden teemaa, ehkä kokemukset valtiorikosoikeuden puheenjohtajana olivat osaltaan vaikuttamassa hänen käsityksiinsä. Voipio erosi kirkosta 1923 ”heti, kun vain laki salli. Kalle Väänänen oli edellä ja minä perässä.”[7] Vapaa-ajattelijoiden liitto on jakanut vuodesta 1993 alkaen erityistä Väinö Voipio -palkintoa.[8]

Kyösti Kallio ja Juho Niukkanen 1920-luvun alussa.

Juho Niukkanen loi merkittävän valtiomiesuran Maalaisliiton vaikuttajana. Hän oli moninkertainen ministeri. Hänet muistetaan erityisesti talvisotaa edeltävän kauden puolustusministerinä, jonka kontolle oikeisto laittoi Suomen säästelyn puolustusmäärärahoissa ennen talvisotaa. Nykyisin häntä kiitetään realistisuudesta ennen sotaa. Hän käytännössä esti miesten kotiuttamisen kertausharjoituksista marraskuussa 1939, vain kymmenen päivää ennen sodan syttymistä.

Niukkanen oli myös tiukka demokratian kannattaja ja äärioikeiston vastustaja lapualaisvuosina.[9]

Väinö Roivas pääsi todennäköisesti vapaaksi vankeudesta lokakuussa 1918, jolloin ensimmäinen armahdus lieviä tuomioita saaneille tuli. Hän näyttäisi palanneen Sairalaan, jossa toimi Puuteollisuusliiton Sairalan osaston sihteerinä.[10]

---

[1] VRYO, Väinö Roivas http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=183179

[2] gricolaverkko.fi/review/talvisota-katkeroitti-tahtopoliitikko-juho-niukkasen/

[3] VRYO, Väinö Roivashttp://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=183173

[4] VRYO päätöstaltiot, 17724, http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=48487626

[5] http://www.ateistit.fi/uutiset/VOIPIO.pdf#page5

[6] sama

[7] sama

[8]https://fi.wikipedia.org/wiki/V%C3%A4in%C3%B6_Voipio_-palkinto

[9] https://agricolaverkko.fi/review/talvisota-katkeroitti-tahtopoliitikko-juho-niukkasen/

[10] Puutyöläinen 1.5. 1929 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/959039/articles/79319850

Taavetti Roivaisen sotatie 1940-44 - Syrjänrannasta Loimolaan

 

Syrjänranta, Kolmisoppi, Siilinjärvi.
Kuva Kari Roivaisen arkisto.

Siilinjärven Pöljällä ja Kolmisopella asui paljon Roivaisia, suku joutui antamaan varsin raskaan uhrin sodissa 1939-44. Olen jo aiemmin kertonut Väinö Roivaisen  kohtalosta, nyt on hänen serkkunsa Taavetin vuoro.

Taavetti Roivainen ukkinsa vieressä äärimmäisenä vasemmalla
1920-luvun alussa.
Irma Roivaisen albumi.

Taavetti Johannes Roivainen syntyi 14.10.1920 Hoikin talossa Pöljä n:ro 5. (Maaningan kuntaa vuoteen 1925.) Talossa asui suurperhe. Vanha isäntä Taavetti Roivainen ja hänen puolisonsa Wilhelmiina olivat vuonna 1905 menettäneet synkkään korpeen raivaamansa kelpo torpan Saarismäestä. Perheen onnistui kuitenkin vuokrata Hoikin tila, jossa he sitten lampuotina perheensä kanssa elivät.

Hoikin tilan päärakennus Pöljällä.

Taavetin syntyessä Hoikin talon isännyys oli jo siirtymässä vanhalta isännältä pojille; Kusti (s. 1889) ja Taavetti (s. 1886) asuivat yhteistaloudessa aina vuoteen 1931. Molemmilla veljeksillä oli oma perhe, Kustilla oli kolme lasta ja Taavetilla ehti perheiden yhteiselämän aikana syntyä 10 lasta. Poikien perheet elivät ilmeisen sovussa. Serkusten kesken syntyi sisarussuhdetta muistuttava läheisyys ja kiintymys. Taavetin kanssa rinnan kasvoi Kustin 28.2.1920 syntynyt poika Viktor ja Väinö (s.1922).

Vuonna 1931 Hoikin tilaa vuokranneet Savolaiset myivät tilan Toivo Rytköselle. Roivaisen veljekset erottautuivat omin taloihinsa. Kusti osti Päivärinteen tilan Hoikilta ja Taavetti muutti perheineen Kolmisopelle Syrjän tilalle.

Nuorempi Taavetti ehti käydä Hoikilta Pohjolanmäen kansakoulua. Todistukset olivat täynnä nelosia ja viitosia, kuten serkuillakin. Kovin oli ankara opettajien arvostelu tuohon aikaan. Taavetti saikin koulunkäynnistä tarpeekseen jo kolmannen luokan syksyllä. Kun perhe muutti Kolmisopelle, niin hänen koulupiirinsä vaihtui ja Taavetti lopetti koulunkäynnin kokonaan. Ilmeisesti häntä ei oikein osattu kummassakaan koulussa kaivata?[1]

Koulunkäynnin loputtua Taavetti teki varmasti kaikkia niitä töitä, mitä omalla tilalla tai palkkatyönä oli tarjolla. Kantakortissa hänen ammatikseen on sanottu ”työmies”. Taavetti Roivainen ei ollut naimisissa, kun hänet kutsuttiin varusmiespalvelukseen. Kutsunnat olivat 16.3. 1940 Kuopiossa. Taavetti astui vakinaiseen palvelukseen 23.3.1940.[2]

Taavetti Roivainen 1940.

Kevättalvella 1940 kutsuntoihin menneet nuorukaiset tiesivät jo aika paljon sodasta. Talvisodan rauha solmittiin 13.3.1940. Pöljän kylältä kuoli talvisodassa viisi miestä, Siilinjärven kunnassa 80. Yksi kaatuneista oli Taavetin serkku Pekka Roivainen (19.8.1914-5.2.1940), Erik Roivaisen poika.

Jalkaväen koulutuskeskuksessa 6 Kuopiossa hän sai kiväärimiehen alkeiskoulutuksen ja 22.5. 1940 alkaen I/JR 37 konepistoolimiehen koulutuksen. Ilmeisesti Taavetti suoritti varusmiespalveluksensa Kontiorannassa, mutta ihan varma siitä en näillä lähteillä voi olla. Sotilasvalan hän vannoi 13.9.1940. Häntä ei kotiutettu varusmiespalvelusajan loputtua maaliskuussa, sillä valmistautuminen jatkosotaan oli alkanut.

Taavetti sai vielä loman 29.5.1941-11.6.1941. Kun liikekannepano alkoi 18.6.1941, Taavetti Roivainen oli jo yksikössään Ylämyllyllä.[3] Siellä perustettiin JR 8, ns. Tuntemattoman sotilaan rykmentti. Taavetti Roivainen kuului rykmentin 1. pataljoonaan, jonka konekiväärikomppania oli Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan esikuva.

Kuva Syrjältä ehkä toukokuulta 1941, kun Taavetti
oli lomilla. Kari Roivaisen kotiarkisto.

Eduskunta totesi illalla 25.6.1941 Suomen olevan taas sodassa. JR 8 oli siirtynyt Joensuun seudulta kesäkuun aikana Kiteenkylään. 30.6. rykmentti siirtyi Kenraalinkylän maastoon hyökkäysasemiin. Siirtymävaiheessa rykmentti ei kärsinyt tappioita.[4]

Taavetti Roivainen osallistui 1. pataljoonan mukana heinäkuun alun taisteluihin Saarivaaran- Jänisjoen alueella. Hän sairastui Kaatiovaarassa 14.7. ja palasi sairaalasta yksikköönsä vasta 21.9.1941. Sairauden laatu ei asiakirjoista selvinnyt. Tämän jälkeen hän osallistui taisteluihin kohti Petroskoita. Kaupunki vallattiinkin 1.10. 1941, jolloin kaupunki nimettiin Äänislinnaksi.

Väinö Linna kuvaa romaanissaan miesten pettymystä, kun toivottu lepo Äänislinnan kasarmeissa tyssäsikin muutamaan päivään. I pataljoonan miehet siivosivat kasarmit siistiin kuntoon ja ehtivät juuri majoittua niihin, kun 16.10. tuli lähtö Syvärille, Pisin-Kuuttilahden maastoon.[5] Siellä JR 8 rakensi varmistuslinjaa, mutta 1. pataljoona oli erotettu etulinjaan jo tammikuun alussa, jossa se joutui ankariin taisteluihin Gorassa.[6]

Jo autokuljetus taistelualueelle Äänislinnasta oli ollut rasittava ja taistelu äärimmäisen koettelevissa oloissa oli saanut miesten kestokyvyn katkeamispisteeseen. Miehistö ei ollut saanut viiteen vuorokauteen nukkua kunnolla.[7]

Näissä taisteluissa Taavetti haavoittui kranaatinsirpaleesta käteen 7.1. 1942. Hän oli hoidettavana Sotasairaala 20./VII, joka sijaitsi Suonenjoen Maamies- ja emäntäkoululla.[8] Roivainen sai 19.1. 1942 ansioistaan 2. luokan vapaudenmitalin. Sairaslomalta hän palasi yksikköönsä 11.3. 1942.[9] Tämän jälkeen hän palveli jalkaväkirykmentin kolonnassa.[10]

Roivainen joutui todennäköisesti heti tositoimiin, sillä vihollinen aloitti Syvärillä keväthyökkäyksen 11.4. 1942. Taistelut jatkuivat huhtikuun 19. päivään saakka, mutta JR 8:n osalta niiden huippukohta oli sivuutettu kuukauden puoliväliin mennessä.[11]

Taavetti Roivainen. Onko oikeassa
kädessä tukiside? Ehkä Gorassa
saatu haava ei täysin parantunut?
Kari Roivaisen arkisto.

Taavetti Roivainen ylennettiin korpraaliksi 21.6.1942, hänelle oli myös myönnetty 10.5. 1942 1. luokan vapaudenmitali. 

Vilvoittelua saunan rapuilla kylvyn jälkeen.
II/JR 8, Homorovits. SA-kuvat.

Asemasotavaiheessa rintaman arki oli vartiointia, partiointia, asemien ja asuntoparakkien rakentamista ja kunnostusta, mottitalkoita, lumitöitä, teiden rakentamista, koulutusta ja lomien odotusta. Tappioita tuli tykistö- ja kranaatinheitinkeskityksistä, tarkka-ampujien luodeista, miinakenttiin eksymisestä yms.

Venäläisten suurhyökkäys Kannaksella alkoi 9.6. 1944. Vaikka Syvärillä tilanne oli edelleenkin rauhallinen, niin muutos näkyi esim. 1. komppanian sotapäiväkirjassa heti 10.6. maininnalla: ”Pataljoonassa lomakielto toistaiseksi.”[12] 18.6. klo 1.40 yöllä 1./JR 8 marssi Syvärin yli. Alkoi koko kesän kestänyt raskas vetäytymistaistelujen jakso.

Taavetti Roivainen, kuva ehkä 1942 toukokuu.
Kari Roivaisen arkisto.

Taavetti Roivainen kaatui ankarissa Loimolan taisteluissa 31.7.1944. Puhutaan ns. U-asemasta, johon venäläisten Suomen valloitus pysähtyi tällä rintamaosalla. Taavetti Roivainen on haudattu Siilinjärven sankarihautausmaalle.

Siilinjärven sankarihausmaa ja kirkko.

---

[1] Pohjolanmäen ja Kolmisopen koulun arvostelukirjat, Siilinjärven kunnanarkisto.

[2] Roivainen, Taavetti Johannes, kantakortti http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=81311283

[3] sama

[4] Jokipii, Tuntemattoman sotilaan rykmentti – JR 8, 38

[5] Jokipii, 194, 211

[6] Jkipii, 213

[7] sama, 215

[8] Sotapolku, https://www.sotapolku.fi/sotapolut/20.-sotasairaala-kuopio/

[9] Roivainen, Taavetti Johannes, kantakortti, http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=81311280

[10] Sotapolku.fi, https://www.sotapolku.fi/henkilot/roivainen_taavetti-johannes_1920-10-14_siilinjarvi/

[11] Jokipii, 221-228

[12] 1./JR 8 sotapäiväkirja 1.1.1944-15.8.1944

Juho Onni Alexander Roivas – Helsingin punakaartin 2. rykmentti, 2. pataljoona, 4. komppania

 

Olen jo aiemmin tässä blogissa kertonut Ivar Roivaan vaiheista sisällissodassa 1918. Hänen vanhempi veljensä Juho oli myös punakaartilainen ja sai varsin ankaran tuomion toimistaan sodan aikana.

Juho Onni Alexander Roivas oli syntynyt Pielisjärvellä 5.5. 1892. Viilari Juho oli jo erkaantunut omille teilleen lapsuudenperheestään, joka asui Taalintehtaalla. Viimeisiksi työpaikoikseen hän kertoi valtiorikosoikeuden kuulusteluissa Vesijohtoliike Oy:n ja Elektro Metallurgiska AB:n Vuoksenniskalla ja Mustikkamaan telakan Helsingissä. Hänellä oli Vuoksenniskan työpaikoistaan hyvät työtodistukset.

Punaisten sotilaallisena tavoitteena oli hyökätä sen hallussa olleelta Etelä-Suomen alueelta kohti pohjoista. Yksi hyökkäyssuunta oli Satakunnassa, jossa Porin seutu jäi punaisten haltuun helmikuun alussa. Juho Roivas kuului niihin joukkoihin, joita lähetettiin Satakuntaan vahvistamaan punaisten rintamaa. Hän sanoi kuulusteluissa liittyneensä punakaartiin maaliskuun alussa 1918, muista dokumenteista hänen joukko-osastonsa tarkentuu Helsingin punakaartin 2. rykmentiksi, sen 2. pataljoonaan ja 4. komppaniaan.

Havulinna. A. Ahlström Osakeyhtiö Noormarkun ruukkialue. 
Satakunnan Museo

Roivas kertoi kuuluistelussa olleensa vahtimiehenä viikon Helsingissä, mutta sai sitten umpisuolentulehduksen ja oli viikon Marian sairaalassa hoidettavana. Häntä ei leikattu ja  Roivas lähetettiin maaliskuun puolivälissä Noormarkkuun. Siellä hän sanoi olleensa ”majavahtina” Havulinnassa ja asuneensa myös päätalossa.[1] Havulinnassa toimi 21.2. 1918 alkaen punaisten esikunta.

Villa Havulinna oli vuorineuvos Walter Ahlströmin ja hänen puolisonsa Lillin asunto. A. Ahlström Osakeyhtiöllä oli laajaa teollista toimintaa Noormarkussa. Punaiset pidättivät Noormarkussa 27 henkilöä, pääasiassa Ahlströmin pääkonttorin johtohenkilöitä. Heistä 16 ammuttiin ns. Koliahteen joukkomurhassa 10.3. 1918.[2]

Juho Roivas kertoi poistuneensa Noormarkusta 30.3.1918. Silloin valkoiset aloittivat hyökkäyksensä Noormarkun kirkonkylään ja Harjukankaan kylään. Taisteluissa kaatui yhteensä 22 valkoista ja punaisia ainakin 50. Osa punaisten ”kaatuneista” lienee antautumisen jälkeen teloitettuja.

Oopperakellari Erottajalla.
Museovirasto

Helsingissä Roivas ei enää omien puheidensa mukaan osallistunut taisteluihin. Kertoi olleensa vahtipalveluksessa ja sairaana. Hän oli majoittuneena Kallion kansakoululla ja kävi ruokailemassa Oopperakellarissa. Aseensa hän sanoi luovuttaneensa työväentalolle. Roivas vangittiin Pitkänsillalla 13.4.1918. Kuulustelukertomuksessa oli ristiriitaisuuksia, joiden Roivas sanoi johtuneen hermostumisesta ensimmäisessä kuulustelutilanteessa.[3]

Helsingin vangittuja punakaartilaisia
viedään Suomenlinnaan.

Jokainen vangittu punainen joutui miettimään tarkkaan sanomisiaan 1918 kuulusteluissa. Moni kertoi olleensa sairaana, vartiopalveluksessa ja ”jossakin muualla”, koska pelkkä väärällä paikkakunnalla oleminen väärään aikaan saattoi koventaa tuomiota. Noormarkku oli paikka, jossa tapahtuneesta punaisesta terrorista joutui ilmeisesti moni syytönkin kärsimään kovennettua.

Roivas vietiin vangitsemisen jälkeen Suomenlinnaan, jossa valtiorikosoikeuden 3. osasto tuomitsi hänet 9.8. 1918 avunannosta valtiopetokseen kuudeksi vuodeksi kuritushuoneeseen ja menettämään kansalaisluottamuksensa kahdeksaksi vuodeksi. Roivas anoi valtiorikosylioikeudelta armoa tuomioon, mutta sitä hänelle ei suotu.[4]

Suomenlinnan vankileitri 1918.
Museovirasto

---

[1] VRYO, Juho Onni Alexander Roivas, http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=133746

[2] https://fi.wikipedia.org/wiki/Koliahteen_joukkomurha

[3] VROY, Juho Onni Alexander, http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=133746

 

[4] Valtiorikosylioikeuden päätöstaltiot http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=48546084