Isovihan kätköt ja irtaallaan ollut omaisuus - saako löytäjä pitää?

 

Lehmisavu, Eero Järnefelt 1891. Sota tarkoitti kärsimystä 
myös eläimille, kun niiden rauhallinen elämä häiriintyi.

Venäläisret olivat vieneet kesällä 1714 kaksi lehmää Ratsumestari Henrik Oppmanin talosta. Ne oli otettu pantiksi, kunnes talon väki olisi toimittanut Venäjän armeijan kapteeni Thurofille kaksi kannua paloviinaa. Lehmät oli vienyt lautamies Hukkanen, jonka tehtäväksi epämiellyttävä venäläisten avustaminen oli tullut. Mutta Hukkaselta ne kävi ottamassa Ruotsin armeijan kersantti Elg. Tämän jälkeen kaksi ratsumestari Oppmanin renkiä kuljetti lehmät ja oletettavasti muutakin arvotavaraa Kuopioon nimismies Henrik Hoffrenin taloon heinäkuun viimeisinä päivinä 1714. 

Venäläinen partio piipahti ensimmäisen kerran sodan aikana Kuopiossa 6.8.1714. Tämä säikäytti rengit pakosalle, jolloin lehmät jäivät nimismiehen hoiviin.

Venäläisten lähdettyä tulivat kersantti Elg ja vääpeli Qvist kyselemään lehmiä. Elg antoi toisen niistä palkaksi Hatsalan kylästä kotoisin olleelle torppari Olli Hallikaiselle, sillä Olli oli järjestänyt Ruotsin Elgin joukoille hevosia. Toinen lehmistä jäi edelleen Hoffrenille, sen sanottiin olleen vanha ja raihnainen. Seuraavana vuonna kapteeni Hausen Kajaanin varuskunnasta oli pakomatkallaan ensin vaatinut lehmää itselleen, mutta kuitenkin myynyt lehmän Hoffrenille. Hausen pakeni venäläisiä sellaisella kyydillä ettei ehtinyt jäädä lehmää teurastamaan. Niinpä Hoffrén oli lahdannut lehmän syksyllä 1715 omiksi tarpeikseen. 

Oikeus katsoi, että  lehmät olivat venäläisten varastamaa sotasaalista, jota Elg, Hoffrén tai sen paremmin Hausen eivät omistaneet. Niinpä Hoffrénin piti palauttaa Hausenilta saamansa maksu Oppmanille, toisen lehmän kohtalo jäi auki, koska torppari Hallikainen ei ollut oikeudessa paikalla.

Nimismies Henrik Hoffrén jäi paikoilleen ja asettui osaksi venäläishallintoa, mikä käytännössä tarkoitti sitä, että paikalliset lautamiehet nimismiehen johdolla auttoivat venäläisiä kiskomaan tarvitsemansa verot, muonat ja työt väestöltä.

Kun miehitysaika kesti noin kuusi vuotta, niin voi vain kuvitella kuinka laittomaksi meno yltyi. Tässä tapauksessa kaikki osapuolet varastivat , nimismieskin. 

Ihmiset piilottivat omaisuuttaan metsiin miehitysaikana. Sodan jälkeen käytiin jonkin verran oikeutta näiden kätköjen omaisuudesta. Sattuipa joskus niinkin, että varas halusi tunnustaa rikoksensa itse. Niinpä Hakkaralan kylältä Jöran Rissanen kertoi 1727 (!) oikeudessa ottaneensa Anders Rissasen kätköstä miehitysaikana mustan naisten röijyn. Röijy on naisten parempaan pukuun liittyvä takki. Hänen vaimonsa Maria Vänätär oli käyttänyt takkia, mutta se oli  sittemmin varastettu heiltä. Röijyn hinnaksi arvioitiin 10 riikintaalaria. 

Jöran tuomittiin näpistyksestä kolmeksi päiväksi vankilaan ja pyytämään synninpäästön. 

Naisten kansanomainen röijy 1700-
luvulta. Nykyisin sanoisimme ehkä 
jakku. 

Lukkarilassa Påhl Leino sai kuulla äitinsä Riitta Ollikaisen kuolinvuoteen äärellä, että äiti oli  piilottanut Venäjän miehitysvallan aikana Kuopion pitäjän Kaaraslahteen rahaa. Paikka oli ollut Olkiniemi ja aivan järven rannassa. Näillä tiedoilla kätköä oli varmasti mahdoton löytää, mutta nyt Leino oli kuullut huhuja, joiden mukaan Pekka Pekkarisen vaimo Sofia Pitkänen (Pitkätär) olisi löytänyt rahaa Kaaraslahdessa. Hän oli haastanut Pitkäsen oikeuteen.

Pitkänen kielsi löytäneensä mitään. Leivon kutsumana todistajana Heikki Ruuskanen samaiselta Kaaraslahden kylältä kertoi, että Pitkänen oli noin viisi vuotta aiemmin kysynyt Ruuskaselta, onko hän kätkenyt jotain rantaan. Koska Ruuskasella ei ollut kätköä rannassa, asia oli jäänyt siihen. Mitään muuta tämä todistaja ei asiassa osannut sanoa. Kun Leivon muut todistajat, Olli Lukkarinen Sänkimäestä ja leski Beata Toivanen (Toivatar) Kaaraslahdesta eivät olleet paikalla, juttu siirrettiin seuraaville käräjille. Leivon usko asiaan lienee hiipunut, sillä asiaa ei käsitelty ainakaan seuraavilla käräjillä.

Lähteet

Pien-Savon tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat, KO a:23 Varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1723-1723, sivu 57, tiedosto 45

Pien-Savon tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat, KO a:28 Varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1728-1728, sivu 103, tiedosto 54 Pien-Savon tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat, KO a:28 Varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1727-1727, sivu 52, tiedosto 98 

https://www.geni.com/people/Henrik-Henriksson-Hoffrén-Toivalan-haara/6000000029405649012https://www.geni.com/people/Henrik-Oppman/6000000011820594451

Miehittäjän ankara nyrkkivalta Pöljällä ja Kurolanlahdessa 1715-1719

 

Pohjois-Savossa tiedetttin Pohjanmaan, Karjalan ja Kainuun 
julmuuksista ennen venäläisten tänne tuloa. 

Erityisen uteliaasti olen etsinyt tietoja kotikyläni Pöljän tapahtumista isovihan aikaan. Kylän onneksi sen nykyisin läpäisevä valtatie valmistui vasta myöhemmin 1700-luvulla. Tienvarsikylät kärsivät yleensä eniten. Tähän mennessä tuomiokirjoista ei ole löytynyt viitteitä miehittäjien väkivallasta Pöljällä. Miehityshallinto Savossa toimikin niin, että paikalliset lautamiehet, starostit tekivät ryssänrenkeinä veronkannon. Jos suostui nöyrästi antamaan, mitä vaadittiin, niin henkikulta säästyi.

Lauri Miettinen Pöljältä joutui antamaan hevosensa venäläisten postin kuljetukseen. Påhl Matinpoika ajoi hevosen Pöljältä Viipuriin, jossa venäläinen luutnantti oli ottanut sen ja ajanut sillä kaksi viikkoa. Satulakin oli vioittunut, lopulta hän oli ostanut hevosen kahdella taalarilla. Kotona Pöljällä Påhl Matinpoika väitti hevosen kuolleen.

Oikeus määräsi Matinpojan antamaan rahat Lauri Miettiselle. Matinpojalla oli tuskin ollut varaa valita, ”myikö” hän hevosen vai ei. Luutnantti oli maksanut hevosesta niin huonosti, ettei Lauri varmasti sillä uutta hevosta saanut.

Toinen Pöljän talollinen, Matti Kejonen joutui antamaan starosti Juhan Miettiselle 1719 lehmän, härän, lampaan ja 6 kappaa maltaita. Kejonen epäili oikeudessa, että starosti olisi kerännyt veroja omaan pussiinsa. Juhan Miettinen pystyi kuitenkin todistamaan, että kaikki meni venäläisille, eikä hän ollut vetänyt välistä. Kejonen ei saanut hyvitystä. Tämä olikin varsin tyypillistä näissä oikeusjutuissa, sillä Ruotsi ja Venäjä olivat sopineet armahdusperiaatteista, jotka suojasivat Venäjän valtaa palvelleita ”ryssänrenkejä”. Pöljän kylä kärsi kuten muutkin Kuopion alueet ankarasta verotuksesta ja pakkoluovutuksista. On myös merkkejä, että tiloja autioitui, koska asukkaat lähtivät pakoon ja ne jäivät viljelemättä. 

Kuopion kirkkoherra Henrik Hoffrén varautui venäläisten tuloon 1713. Hän siirsi joulukuussa 1713 Maaningan Kurolanlahteen Påhl Mykkäsen aittoihin Kuopiosta säilyviä elintarvikkeita: rukiinjyviä ja ruisjauhoja tynnyrikaupalla, suolattua ja kuivattua kalaa, sianlihaa suolattuna ja savustettuna sekä sian ihraa. Sattui kuitenkin niin, että Pohjanmaalta päin tulleet venäläiset osautuivat Mykkäsen aitoille.

Maastosta saattaa löytää tällaisia painaumia, joita kansantarinoissa
sanotaan piilopirttien jäänteiksi. Kangaslampi.
Museovirasto

Tieto venäläisten tekemistä hirmuteoista Pohjanmaalla tehdyistä oli jo ehtinyt Savoon, joten väki osasi paeta Kurolanlahdeltakin venäläisten tieltä. Oli viety valmiiksi kätköihin tavaroita ja piilopirttejä valmisteltu. Kirkkoherran tavarat jäivät kuitenkin venäläisten käsiin, he mursivat aitat auki ja ottivat, mitä tahtoivat.

Vuonna 1722 kirkkoherran poika Johan Hoffrén haki korvauksia, niiltä paikallisilta, jotka olivat hänen tietonsa mukaan ottaneet avoimista aitoista tavaraa, kun venäläiset olivat poistuneet Kurolanlahdesta. Luutnantti syytti Haatalan isäntiä Matti Kiminki, Heikki Sipponen, Pehr Huttunen ja Niilo Hyrkäs ja vaimo Marketta Silvotar sekä Tavinsalmelta Antti Lappalaista ja Kurolanlahden Mykkäsiä isänsä varastojen verottamisesta. Se myönnettiin, että Haatalan ja Tavinsalmen kyläläiset olivat paenneet Kurolanlahtee. Lisäksi muutamat Muutamat kyläläiset kertoivat ottaneensa pahimpaan hätään jotain aitoista, mutta he olivat maksaneet niistä kirkkoherralle myöhemmin. Hyrkäs kertoi olleensa Kurolanlahdessa ja ottaneensa Jeremias Savolaisen (Haatalasta) kanssa vähän jauhoja. Kyläläiset kertoivat vielä, että aitoilla oli ollut myös kirkkoherran oma renki Antti Miettinen.

Lisäksi he kertoivat, että venäläisiä oli auttamassa heille tuntematonta väkeä. Nämä olivat ottaneet mukaansa niin paljon kuin vain olivat jaksaneet kantaa. Erityisesti moitittiin nimeltä mainiten Marketta Sivosta, jonka sanottiin nykyisin elävän Iisalmen pitäjässsä.

Pekka Huttunen sanoi olleensa Kurolanlahdessa ryöstelyn jälkeen sen vuoksi, että hän oli lähettänyt poikansa turvaan sinne ja kävi hänet hakemassa. Huttusella ei ollut mitään tietoa aittojen kadonneista tavaroista.

Osa kertoi olleensa ihan muualla paossa, eikä heillä ollut mitään tietoa varkauksista. Oikeusjutusta tulee sellainen vaikutelma, etteivät kyläläiset olleet kovin pahana pitäneet, jos joku oli aitoista jotain ottanutkin. Asia siirrettiin seuraaville käräjille, eikä aineistosta enää löytynyt. Ehkäpä luutnantti Hoffrén joutui antamaan periksi, kun todistajia syytöksille ei löytynyt. Tässä saivat myös Tavinsalmen kyläläiset tutustua uuteen naapuriinsa, sillä luutnantti Hoffrén oli juuri muuttanut kylälle. Käräjiä riitti jatkossakin.

Kuvassa on Pöljän kotiseutumuseon savutuvan pöytä.
Siinä tarinan mukaan venäläiset olisivat pilkkoneet teurastamansa
karjan lihaa, hakkaumat näkyvät. Tämä lienee tapahtunun 1808, ei
isovihan aikaan. 

Lähteet

Pien-Savon tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat KO a:22 Varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1722-1722, s. 108, tiedosto 74 msekä KO a:26 Varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1726-1726,  sivu 321, tiedosto 174

Pien-Savon tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat, KO a:22 Varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1722-1722, sivu 126, tiedosto 83

https://digihakemisto.net/item/1592219483/9192154334/223

Vilkuna, Viha, perikato, katkeruus ja kertomus isostavihasta

Sattumuksia Suuren Pohjan sodan (1700-1721) ajoilta Pohjois-Savossa

 

 Naisen eloa, Juho Rissanen 1902

Kuopion seutu oli vuodesta 1714 tiukasti venäläisten hallussa. He olivat rakentaneet alueelle hallinnon, jossa paikalliset nimismiehet ja entiset lautamiehet joutuivat miehittäjän asiamiehiksi. He keräsivät kovalla kädellä Venäjän armeijan tarpeisiin viljaa, ruokatavaraa ja rehua. Lisäksi paikalliset joutuivat ns. robottitöihin miehittäjän rakennushankkeisiin. Robotti tulee venäjän sanasta robot, työ. Vallitsi oman käden oikeus ja väkivaltaa käyttivät niin omat kuin vieraat. Rahvas koetti selvitä tästäkin riesasta. Taudit ja katovuodet olivat kyllä kansaa opettaneet äkkinäisiin katastrofeihin. Niistä oli vain jotenkin selvittävä. Ensimmäinen tarina kertoo pelosta ja toinen selviytymisestä.

Pieni vainaja Kallaveden poukamassa

Keväällä 1722 Pekka Smolander, ruotusotilas Maaningan Käärmelahdesta souteli hiljakseen kohti Kuopiota. Hänet oli kutsuttu töihin rakentamaan venettä majuri Juhan Fiendtille. Häntä alkoi väsyttää, joten hän hakeutui Kehvon lähellä rauhalliseen poukamaan ja nukkui veneessä. Aamulla hän heräsi kylmää ja alkoi rakentaa rantaa nuotiota ja ja nauttia aamupalaa.

Puita etsiskellessään hän löysi alkeellisen kirstun, jossa oli lähes maatuneen lapsen jäänteet ja pellavaliinan paloja. Smolander lähti välittömästi viemään sanaa upseereilleen, josta tieto meni kirkkoherra Argilanderille. Käräjillä kukaan ei tiennyt pienestä vainajasta mitään. Oikeudessa tultiin siihen lopputulokseen, että lapsen omaiset olivat olleet tulossa hautaamaan lasta kirkolle, mutta eivät olleet uskaltaneet tulla venäläisten miehittämään kaupunkiin.

Kaarina Hyvärinen, kolmasti piiskattu

Yksinelävien naisten yksi selviytymisstrategia oli hankkiutua joko oman tai Venäjän armeijan sotilaan suojiin. Otetaan esimerkiksi Kaarina Hyvärinen (Hyväritär).

Kuopion käräjillä, jotka alkoivat 24.9.1722 tuli ilmi, että Kaarina Hyvärinen oli synnyttänyt lapsen korpraali Risto Kekäläiselle sekä eri aikoina ollut ”lihallisessa kanssakäymisessä” sotilaiden Pekka Mustonen ja Juhan Kröger kanssa. Lisäksi hän oli ollut yhdessä inkeriläisen pakolaismiehen Juhan Ingeron kanssa. Ingero oli joutunut lähtemään vuonna 1717 työpalvelukseen eli robottitöihin Pietariin., jossa hänen sanottiin kuolleen.

Mustosesta ja Krögeristä Hyvärinen oli jo rangaistuksensa kärsinyt, mutta nyt tarkasteltiin näitä muita syntejä. Kaarina Hyvärinen sai rangaistukseksi 18 piiskaniskua ja kirkon häpeärangaistuksen. Kekäläinen oli valmis menemään naimisiin Hyvärisen kanssa, mutta seurakunnan vihittyjen luettelossa heitä ei näy. Risto Kekäläinen oli iäkäs mies ja hän kuoli jo vuonna 1724. Kaarina Hyvärinen menee naimisiin Heikki Hiltusen kanssa Riistavedellä 1722. Ei kuitenkaan ole varmaa, että kyseessä on sama henkilö.

Niin sinnitteli Kaarina Hyvärinen sodasta rauhaan, kolmasti piiskattuna.

Hauta-Heikin mummo, Juho Rissanen 1897

Pien-Savon tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat, varsinaisten asioiden pöytäkirjat KO a:22 1722-1722, sivu 311, tiedosto 175

Pien-Savon tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat, varsinaisten asioiden pöytäkirjat KO a:22 1722-1722, sivu 614, tiedosto 327

Risto Kekäläinen https://www.geni.com/people/Risto-Kek%C3%A4l%C3%A4inen/6000000059368601902

Kuopion maaseurakunta vihityt 1722-1738 (AP I Eb:2) sivu 83 1722-1724