Gadgetissa oli virhe

lauantai 18. maaliskuuta 2017

Pöljän työväenyhdistys 1918-1919

Pöljän työväenyhdistys on joutunut historiansa aikana luopumaan talostaan kolme kertaa. Yhdistys rakensi talon 1912-1913 ja joutui ensimmäisen kerran luopumaan sen hallinnasta keväällä 1918. Poliittinen ja sotilaallinen tilanne kärjistyi tammikuun 1918 aikana sisällissodaksi. Helmikuun 21. päivänä Pohjois-Savon ja Kajaanin sotilaspiirin vt. päällikkö luutnantti Kihlström käski sulkea alueen työväentalot. Niissä sanottiin pidettävän avoimia ja salaisia kiihotustilaisuuksia. Pöljän työväentalon viimeinen juhlatapahtuma ennen sotaa  liittyi Aappolassa pidettyyn käsityökurssiin. Sen lopettajaisjuhlat olivat 30.1. 1918. Yhdistys oli ilmeisesti vuokrannut tilan ulkopuolisille..

Sisällissota alkoi oikeastaan jo tammikuun puolivälissä, kun eri puolilta Suomea tuli viestejä aseellisista yhteenotoista. Porvarillinen lehdistö kirjoitti punakaartien laittomuuksista, työväenlehdet lahtareiden valmistautumisesta sotaan. Kuopion punakaarti etsi Jännevirralta Rissalan hovista ja Hiekkalasta aseita. Savon Sanomien mukaan 50 aseistautunutta miestä penkoi talot, aitat, ullakot ja ladot. Kuopiossa suojeluskunta ja punakaarti väijyivät toisiaan, suojeluskuntalaiset lyseolla ja punakaartilaiset kasarmeilla. Puuttui kuitenkin aseita.

Kuopion lehdet ilmestyivät normaalisti tammikuun loppuun asti, sitten osapuolilla oli riittävästi aseita aloittaa taistelu kaupungin hallinnasta. Kuopio päätyi muutamassa päivässä valkoisten käsiin. Kuopion kasarmista tuli vankileiri ja punaisten kaikki toiminta hiipui.

Kuopion vankileiri keväällä 1918. Museovirasto.
Porvarilliset lehdet alkoivat ilmestyä uudestaan helmikuun alussa ja niissä kerrottiin lamaannuttavia uutisia punaisten tappioista ja hirmuteoista. Jos into lähteä punakaartiin oli jo aluksikin vaisua, niin tuskinpa uutisointi sitä lisäsi. Maaningalta kerrottiin, että punaiset olivat laittaneet luoteja kunnantalon leivinuuniin. Kun palvelijatar Sohvi Ruotsalainen sytytti uunia, niin luodit räjähtivät.

Pöljältä ei ole varmaa tietoa punakaartiin lähteneistä tai vangituista työväenyhdistyksen jäsenistä. Kuopion vankileirillä kuoli nälkään ja tauteihin 475 vankia. Heistä lähes puolet oli savolaisia. Yhtään pöljäläistä ei ole tiedossa. Toukokuun 18. 1918 ammuttiin Janne Ananiaksenpoika Rautiainen Viipurin vankileirillä. Hän oli ilmeisesti kotoisin Maaningan Hamulasta. Kaiken kaikkiaan Maaningalta, Kuopion maalaiskunnasta, Lapinlahdelta ja Nilsiästä kuoli sisällissodassa 119 ihmistä.

Pöljällä ja Kolmisopella keskityttiin olennaiseen. Poliisikonstaapeli Pekka Martikainen paljasti viinatehtaan Kolmisopelta. Yksi keittäjistä oli Niko Koistinen Pöljältä. Viinankeitosta joutuikin vuonna 1918 kenttäoikeuteen, koska oli sotatila.

Joulukuun alussa 1918 Kuopiossa alkoi ilmestyä jälleen työväenlehti, kun Savon Kansa julkaisi ensimmäisen numeronsa 7.12. 1918. Punaisten kärsimys, katkeruus ja suru sai oman julkaisuväylän.

Savon Kansa 6.3.1919.
Siilinjärven ja Maaningan sos.dem. työväenyhdistykset pitivät 12.1.1919 kumpikin tahoillaan kokoukset, joissa toimintaa aloiteltiin uudestaan. Siilinjärvellä kokoonnuttiin "omalle talolle" ja Maaningalla A. Laakkosen talossa.

Pöljän työväenyhdistys oli tehnyt tammikuun alussa nimismiehelle ja kuvernöörille anomuksen, että se saisi työväentalon hallinnan takaisin. Talo oli varmasti omassa käytössä vasta 20.4., jolloin yhdistys piti vuosikokouksen ja valitsi toimihenkilöt. Savon Kansassa "Pikku-Jaska" kertoi kuitenkin, ettei työläisillä ole herkulliset päivät Pöljällä. "Mekin Pöljän punikit mennä laahustettiin vaaliin ja vedettiin punainen pökkä, vaikka se meidän naapurikylän surkean kuuluksi tullut "Jussi" oli pelotellut työläisiä vaalien edellä, että joka äänestää sosialisteja, se tapetaan entisten lisäksi." 

Eduskuntavaalit järjestettiin maaliskuun alussa 1919. SDP sai osallistua vaaliin. SDP sai Pöljällä 138 ääntä, ML 110, KOK 21, Edistys 64. Maalaisliitto ja sosialistit voittivat verrattuna vuoden 1917 eduskuntavaaliin. Maalaisliiton voitto oli roima, se lisäsi kannatustaan Pöljällä 54 äänellä.

Pöljän työväenyhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin 20.4. 1919 Lauri Viitanen, varapuheenjohtajaksi Oskari Heikkinen, rahastonhoitajaksi P.J.Ruuskanen, taloudenhoitajaksi Anton Lehtola ja kirjuriksi Tatu Pitkänen. Lisäksi hallitukseen valittiin Taavetti Ikäheimo, Kalle Savolainen, U. Savolainen, T. Venäläinen, ja Topi Lappeteläinen.

Kaiken kaikkiaan Pöljän työväenyhdistyksen toiminta alkoi uudestaan vilkkaana. Talolla oli iltamia ja kokouksia joka kuukausi, erityisesti torppariosasto oli toimelias. Pöljälle puuhattiin ihan tosissaan Maaningan osuusliikkeen sivupistettä, mutta hanke ei toteutunut.

Poliittisesti Pöljän työväenyhdistys kääntyi vasemmistososialistiselle kannalle. Yhdistys muotoili joulukuussa 1919 kannanoton, jossa se paheksui jyrkästi sos.dem puoluetoimikunnan ja piiritoimikunnan menettelytapoja ja sääntörikkomuksia. Yhdistys ilmoitti asettuvansa Savon Kansan ajaman suuntauksen kannalle. Käytännössä yhdistys kääntyi kommunistiselle linjalle. Päätös myötäili Pohjois-Savon yleistä kehitystä, sosiaalidemokraattien jalansija oli täällä hyvin hutera.

Pöljän suojeluskunta maksoi työväenyhdistyksellä vuokraa 306 markkaa siltä ajalta, kun talo oli ollut heidän hallinnassaan. Jonkinlainen valvontasuhde suojeluskunnilla työväentaloihin oli, mutta ainakin Siilinjärven työväenyhdistys kertoi, että he saivat kokoontua omalla talolla reilusti, eikä suojeluskunta ole puuttunut toimintaan. Ilmeisesti näin oli myös Pöljällä.

Yhdistys menetti talon kolme kertaa. Edellä Pöljän suojeluskunnalle 1918-1919 ja tästä linkistä löydät tietoja talon myöhemmistä vaiheista.

Lähteet: Wirilander, Savon historia IV. Uudistuksiin heräävä Savo 1870-1918. Kuopion vankileirikuva , Savo, Savon Sanomat, Savon Kansa (1918-1919),

torstai 23. helmikuuta 2017

Huonoa naapurisopua vai luokkakaunaa?

Tämä teksti on jatkoa Torppari Taavetti Kuosmasen murhaTäydellinen murha Hökösellä ja Torppari Taavetti Kuosmasen murhan tutkinta 1916.


Torppari Taavetti Kuosmasen kotikylää Hököstä voisi kuvata torpparikyläksi. Murhaan liitetyistä miehistä kolme oli torppareita, lampuoteja tai heidän poikiaan, Nestor Leivo oli loinen ja Taavetti Taskinen yksi kylän harvoja tilallisia.

Savonniemen tila N:ro 11 Hamulan kylässä oli Juho Snellmanin omistuksessa. Tilalla oli neljä torpparia ja yksi lampuoti. Torpparit T.Pykäläinen, T. Kuosmanen ja T. Ikäheimo viljelivät Hökösellä ja August Korhonen lähempänä päätilaa, Pöljällä. Lisäksi Savonniemellä oli lampuotitila Hökösellä, Pitkälä, jota vuokrasi T. Pitkänen. Abner Snellmanin perillisillä oli laajat maaomistukset Hamulassa ja Hökösellä.

Pekka Savolainen Pöljä N:ro 12 (Paavola) tilan mäkitupalainen/torppari, Tilan nimi on henkikirjoissa Vellisalo, mutta Vellimäkenä se tunnettiin. Samasssa taloudessa asuivat myös Pekan vanhemmat, Petter (Pekka) ja Eeva. Pekka Savolainen oli naimisissa ja hänellä oli puolisonsa Annan kanssa viisi lasta.

Myös Leivo asui perheineen Vellimäessä. Jotakin perheen sosiaalisesta tilanteesta kertoo, ettei Leivon puoliso Iida Leivo voinut tulla talvella 1917 pidettyyn oikeudenistontoon, koska "hänellä on hoidettavanaan viisi lasta, vanhin näistä on kuuden vuoden vanha, eikä hänellä ole päällysvaatteita tai edes jalkineitakaan." Tämän poissaolon syyn vahvisti todeksi lautamies Airaksinen.

Juho Snellmannilla oli kaksi esimerkillistä torpparia, August Korhonen ja Taavetti Kuosmanen.

August Korhonen. Kuva Veijo Ollikaisen arkisto.
Savon Lehti kirjoitti 21.09.1912 edistyksellisistä maanviljelijöistä: "Torppari August Korhonen Maaningan Pöljällä omistaa Savonniemen torpan, on tarppareistamme se, joka ei tuumi, kuten useimmat torpparit nykyaikana "ei toisen maata kannata raivata, ei tunnollisesti viljellä." Hän on torpasta eloaikanaan ehtinyt saada sen jo sellaiseen kuntoon, että se on jo todella malliksi kelpaava pikkuviljelys, käytettykin yleisenä opintoretkipaikkana." Korhonen oli saanut lukuisia palkintoja, mm. Maanviljelysseuran kunniapalkinnon 1911, "Empire-hevosharan". "Paljon on ympäristön ja etempänäkin asuvain torpparien ja muiden pienviljelijäin ollut oppimista Korhosesta."

Taavetti Kuosmasen maanviljelystaitoja ja ahkeruutta taas kehuttiin Pellervossa 1915. Aatu Virtanen oli kirjoittanut Pellervoon jutun Kuosmasen viljelyksistä. Jutussa on myös kuva hänestä pellollaan. Kuosmanen kuivatti soita, raivasi ja menestyi. Pöljän Osuuspankki oli antanut lainaa Kuosmaselle ja hän oli omin voimin ja palkatulla työvoimalla tehnyt yhden hehtaarin uutta peltoa. Vuonna 1912 aloitettu työ oli kantanut laskelman mukaan noin 1000 markkaa tuottoa.

Loput Juho Snellmanin alustalaisita eivät ehkä olleet yhtä lailla isännän suosiossa. Monet jutun yhteydessä esille nousseet miehet olivat Pöljän työväenyhdistyksen maksavia jäseniä. Pitkäsistä Taavetti, Matti ja Taavi sekä Taavetti Ikäheimo, ja Tobias ja Iivari Lapveteläinen. Ikäheimon torpassa oli pidettu jonkinlaista puhetilaisuuttakin. Kuopiolainen työväenlehti Sanantuoja uutisoi murhasta ensimmäisenä kesällä 1916. Kirjoittelu loppui kokonaan syksyllä 1916. Ehkäpä jutun uutisarvo pitkittyessän väheni, mutta saattoi syynä olla sekin, että epäiltyinä oli työväenyhdistyksen miehiä.

Torpparrikysymys oli yksi eniten keskustelua herättäneistä yhteiskunnallisista kysymyksistä autonomian aikana. Torpparivapautuslaki oli ollut tekeillä vuodesta 1907 alkaen. Lakiin liittyi niin paljon omistusoikeuteen ja etuihin liittyviä ristiriitoja, että sitä ei saatu säädettyä ennen kuin tammikuussa 1918. Silloin torppariasiasta ja tietysti muistakin syistä poliittinen tilanne oli jo kiehunut yli ja aseet alkoivat puhua.

Käräjasalissa T.Pitkänen, T.Taskinen, T.Ikäheimo ja Topias Lapveteläinen kertoivat avoimesti huonoista väleistään Kuosmasen kanssa. Heidän mielestään Kuosmanen oli riitaisia, väkivaltainen mies, joka pieksi vaimoaan, lapsiaan ja eläimiään. Lisäksi Kuosmanen oli sulkenut kyläläisiltä kulun vanhaa tietä pitkin. Kuosmanen oli ilmeisesti raivannut entisen polun paikan pelloksi, josta hän ei nyt varsin ymmärettävästi antanut ihmisten kulkea.

Taavetti Taskinen väitti Kuosmasen ajaneen häntä takaa aseella uhaten, "vaikka hän käveli ojan piennarta pitkin." Matti Pitkänen taas kertoi Kuosmasen haukkuneen häntä: "Olet aidankaivajan poika, jonka vanhemmat ovat huoria ja rosvoja ja pojasta on tullut samanlainen!" Matti sanoi puolustaneensa itseään aidanseipäällä.

Todistajat kävivät sitten kertomassa Kuosmasen luonteesta, mutta yhtä paljon oli hyvän puhujia kuin pahankin. Kukaan ei ollut varsinaisesti nähnyt Kuosmasen lyövän vaimoaan tai lapsiaan, mutta puhetta oli. Väitteet siitä, että Kuosmanen olisi ollut huono palkkojen maksaja ja kohdellut palvelijoita huonosti jäivät yhtä lailla ilmaan. Monet kertoivat hänestä hyvää. Jopa Taavetti Pitkäsen Anna-tytär sanoi, että Kuosmasten perhe-elämä oli hänestä ihan tavallista. Ja mikä merkitys tässä murhajutussa Kuosmasen luonteella oli?

Pekka Savolainen oli velkaa Kuosmaselle 212,50 markkaa. Hänellä oli tieto siitä, että Kuosmanen oli pellolla aamutuimaan. Hänellä oli ase ja hän oli ollut liikkeellä varhain aamulla. Savolainen ja sukulaismies Leivo olivat syytettyjä rikoksesta koko käsittelyajan. Savolaisen ja Leivon puolesta puhui se, ettei heillä ollut ollut riitoja Kuosmasen kanssa ja todistajat kertoivat nähneensä Savolaisen murhan tekohetkellä muualla. Lisäksi Hilda Maria Kuosmanen ei uskonut, että Savolainen ja Leivo olisivat murhanneet hänen miehensä.

Taavetti ja Agatha Pitkänen perheineen. Kuvassa lapsista ainakin Taavetti,
Anna, Matti ja Antti. Kuva lienee otettu Pitkälässä.
 Kuva Nestor Halosen arkisto.
Käräjäkäsittelyn edetessä alettiin puhua T.Pitkäsestä yhä enemmän. Kuosmasten lähinaapurina heillä suhteet olivat ilmeisesti erityisen tulehtuneet. Kun epäilyksenalaisia alkoi ilmaantua enemmän, alettiin muistaa vanhoja puheita ja uhkauksia. Jo vuodesta 1913 kylällä oli uhattu tappaa Kuosmanen. Kukaan ei tietenkään myöntänyt tällaisia, mutta "joku oli kertonut jonkun toisen kuulleen sanottavan". Käräjäsalissa puheet eivät painaneet mitään.

Lopulta leski Hilda Maria Kuosmanen kyllästyi tutkinnan hitauteen. Hän sanoi myös oikeudessa, että pelkää olla Hökösen kylällä. Jo syksyllä 1916 leski valitti kuvernöörille Maaningan nimismiehen velttoilevan. Kuopion kihlakunnan kruununvouti tekikin lisäkuulusteluja, mutta juttu ei edennyt. Viimeisenä keinonaan Kuosmanen palkkasi yksityisetsivätoimiston Helsingistä avuksi.

Syyskuun lopussa 1917 Hököselle tuli tutkimuksia tekemään Sven Wallèn. Etsivätoimisto Sundberg & Wallèn toimi Helsingissä. Kesällä 1917 Maaningan nimismies oli pyytänyt Kuopion läänin kuvernööriä pyytämään virka-apua Helsingin kaupungin poliisilaitokselta. Sitä ei saatu. Sen sijaan kuvernööri von Hellens antoi yksityisetsivälle valtuudet tutkia asiaa ja poliisi lupasi kaiken virka-avun. Sitten alkoikin tapahtua.

Taavetti Pitkänen pidätettiin epäilytynä Taavetti Kuosmasen murhasta 18.10.1917. Hänet passitettiin Kuopion lääninvankilaan odottamaan oikeuden istuntoa. Oli löytynyt uusia todisteita. Ensinnäkin Hilda Maria Kuosmanen kertoi nyt nähneensä murha-aamuna Pitkälän pihalla harmaisiin vaatteisiin puetun miehen, joka oli seisonut noin 20 minuuttia navettahuoneen ja ulkohuoneen välikössä. Mies hävisi samoihin aikoihin, kun Kuosmanen lähti suoniitylle.

Pitkälässä tehtiin kotietsintä, jossa Taavetti Pitkäsen työkalupakista löytyi lyijylevyistä sylinterinmuotoon taottu lyijykappale. Se muistutti murhaluotia. Lisäksi Pitkälästä löytyi ase, jolla murha olisi voitu tehdä. Herää ajatus, ettei Hilda Maria Kuosmasen puheet veltosta rikostutkinnasta ehkä olleet ihan tuulesta temmattuja. Miksi Pitkälän aseet tutkittiin kunnolla vasta nyt?

Taavetti Pitkäsen kuvauksessa omista liikkeistään murha-aamuna oli epäselvyyksiä. Etsivä Wallèn kiinnitti huomiota varsin erikoiseen seikkaan. Pitkänen väitti viettäneensä aamun omassa kamarissaan ja käyneensä vain Pykälän torpalla piipahtamassa. Nyt etsivä oli saanut selville, että Pitkänen ei tullut Pykälään kotoaan vaan "haan poikki metsästä". 

Torpparinpoika Iisakki Ikäheimo oli nähnyt Hökösen järveltä "Pitkälän talon läheisyydessä johtavalla tiellä kävelevän Kuosmasen torppaan päin mieshenkilö, puettuna harmaaseen polviin saakka ulottuneeseen päällystakkiin, ollen mies keskikokoinen ja kumaraharteinen, joka henkilö kävellessään heitteli oikeata jalkaansa, niin että jalka oli näyttänyt olevan hiukan herpallaan, ollen hänen ruumiinsa kallistettuna hiukan oikealle, jolloin kertoja heti oli päättänyt että samainen mies oli Taavetti Pitkänen vanhempi. Miehellä oli ollut päällystakkinsa napit auki, vasen käsi taskussa ja oikea käsi päällystakin sisäpuolella...käsi siinä asennossa kuin olisi pitänyt kiinni jostain povellaan olleesta esineestä."

Tuuli oli kääntynyt. Ikäheimon "klaani" todisti Pitkästä vastaan, samoin Topias Lapveteläinen. Taavetti Pitkänen oli ollut paljon esillä tutkinnan alkuvaiheessa murhan mahdollisena ostajana. Nyt hänen päälleen puhuttiin tekoakin.

Hilda Maria Kuosmasen yritys näytti tuottavan tulosta. Taavetti Pitkänen pysyi vangittuna, asiaa käsiteltiin edelleen. Puuttuvien käräoikeusasiakirjojen vuoksi en vielä pysty sanomaan, mikä oli kihlakunnanoikeuden peruste, kun se vapautti Taavetti Pitkäsen 15.4. 1918 päätöksellä vankilasta. Häntä pidettiin edelleen "epäluulonalaisena tahalliseen murhaan", mutta hän jäi odottamaan oikeudenkäyntejä vapaana miehenä, kuten Pekka Savolainen ja Nestor Leivokin.

Ketään ei koskaan tuomittu Taavetti Kuosmasen murhasta. Leski Hilda Maria muutti lastensa kanssa äärmmäisen köyhiin oloihin Kuopioon 1920.

Oliko Kuosmasen murha pelkkää huonoa naapurisopua? Vai tappoko Kuosmasen luokkakauna? Kun isäntiä ei vielä uskaltanut ampua, niin isäntien suosikkitorpparin nyt kuitenkin? Vuonna 1916 tälläkin alueella uutisoitiin jatkuvasti torppareiden häädöistä ja isäntien halusta muutta vuokraehtoja tai olla uusimatta umpeutuvia sopimuksia.


Lähteet: Maaningan käräjäkunnan välikäräjäin pöytäkirjat 1913-1918 C III c:3, Maaningan käräjäkunnan varsinaisasian pöytäkirjat, C III a:55, JoMa. Aitovieri-Hirvonen, Lotta Kuosmasen sota, Savon Sanomat 1916, Savotar 1916, Savo 1916, Sanantuoja 1916, Hillervo Väänänen, Hökönen vuosikymmenen näkökulmasta. Kirjallinen tutkielma kasvatusopin laudaturia varten. Helsingin yliopisto, 1932. Kuopion läänin henkikirjat Pellervo 1.10.1915

Maisa Kankaiselle kiitos Pellervo-leikkeestä!
Tekstiä muokattu Elvi Ruuskasen huomioiden jälkeen 26.2,2017. Pekka Savolaiseen liittyviä virheitä korjattu.




















sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Torppari Taaavetti Kuosmasen murhan tutkinta 1916

Tämä kirjoitus on jatkoa blogiteksteille Torppari Taavetti Kuosmasen murha ja Täydellinen murha Hökösellä?

Kuosmasen torpan pihapiiri ja Hökösen järvi.

Hökösen kylä sijaitsi Maaningan laajan pitäjän syrjäkulmalla. Kirkolle oli matkaa noin 25 kilometriä eikä kunnon teitä ollut. Niinpä Kuosmasen murhatutkinnan alku siirtyi seuraavalle päivälle, 5.6. 1916. Maaniningan piirin kruununnimismies K.A. Frisk tuli paikalle ja teki alustavan tutkinnan.

Murhapaikalta ei löytynyt jälkiä, jotka olisivat auttaneet tutkinnassa. Murha-aseen luoti otettiin talteen ruumiinavauksen yhteydessä. Luoti oli "sylinterinmuotoinen, alkujaan kummastakin päästä aivan tasinen, vaikka toinen pää oli vähän rutistunut ja vääntynyt. Luoti ei ollut valettu, vaan kääritty ohkaisista lyijylevyistä, jossa paljaallakin silmällä voi huomata rihlauksen jälkiä." Luotia tutkittiin myös suurennuslasin avulla.

Rihlapyssyllä tarkoitetaan tässä suustaladattavaa, sileäpiippuista luodikkoa. Piippua rihlattiin ja kaliiperia pienennettiin aseen tarkkuuden ja luodin lähtönopeuden parantamiseksi. Aseen piipun rihlaus laittoi luodin pyörivään liikkeeseen. Rihlaus myös jätti luotiin persoonallisen jäljen. Tuon ajan aseet olivat useimmiten paikallisten kyläseppien tekemiä.

Pöljän Eräveikkojen omistuksessa oleva "oravaniuha".
 Ulkojousityyppinen ase.

Piippu ja lukko lienee kyläsepän tekemä, mahdollisesti
1880-luvulla. Aseella ei ole mitään tekemistä Kuosmasen
murhan kanssa. 
Kesän kuulustelujen aikana epäilyt olivat kohdistuneet Pekka Savolaiseen ja Nestor Leivoon. Leivolla oli täsmälleen löydettyyn luotiin sopiva ase. Jopa luodista löydetyt rihlauksen jäljet muistuttivat Leivon aseen jättämiä jälkiä. Asiaa oli tutkinut Kuopiossa poliisin pyynnöstä Aapeli Pahkanen kokeilemalla. Lähitaloissa samanlaisia aseita oli T. Pitkäsellä, T. Ikäheimolla ja Riuttaniemen Pekka Rautiaisella. Näistä vain Rautiaisen ase oli sopivan kokoinen, Rautiaista ei kuitenkaan missään vaiheessa epäilty rikoksesta. Leivon ase haisi voimakkaasti ruudille, joten sillä oli vastikään ammuttu. Leivo tunnusti ampuneensa metsoja soitimelta kevättalvella. Aseen oli valmistanut paikallinen seppä Antti Ruotsalainen.

Kaikki kylän aseet eivät tulleet ilmi ensimmäisen kesän tutkinnoissa. Esimerkiksi T. Pitkäsellä oli kesällä 1916 talossaan revolveri, "vinchester" ja kaksi haulikkoa. Pistooli oli myyty pois Kuopiossa tuntemattomalle ostajalle tutkinnan aikana.

Murhapaikalla kävi myös jälkikoirat, mutta ne eivät saaneet minkäänlaista vainua. Koirat tuotiin paikalle ilmeisesti ainakin kaksi päivää murhan jälkeen.

Rikospaikasta tehtiin asemapiirros, jota ei käräjäoikeuden asiakirjaliitteenä ollut tallessa. Oheisessa piirroksessa on Hökösen kylä ja juttuun liittyneet talot. Murhapaikka on myös merkitty (suunnilleen).


Miten nopeasti kylällä pystyi liikkumaan paikasta toiseen? Poliisi pyysi luotettuja miehiä August Korhosta ja Aatam Halosta kelloon katsoen kulkemaan välejä. Aluksi keskityttiin vain Vellimäen miesten liikkeisiin. Vellimäestä murhasuolle oli lähes kaksi kilometriä, mutta matkaan meni suorinta reittiä (avoimet peltoaukeat kiertäen, metsässä kulkien) 45 minuuttia. Murhapaikalta Pykälään ja sieltä Ikälään taas kului 30 minuuttia. Nämä mittailut liittyivät lähinna Pekka Savolaisen liikkeisiin. Olisiko hän ehtinyt Vellimäestä surmaamaan Kuosmasen ennen tuloaan Ikälän torpalle?

Rikoksen selvittäjille tuli varmasti hiki, kun koetettiin ottaa selvää, mihin kellonaikaan asiat kylässä tuona murha-aamuna tapahtuivat. Toki kylällä oli kelloja, mutta elämänrytmi kulki vielä enemmän luonnonvalon ja töiden vaatimaan tahtiin.

Murha oli tapahtunut Taavetti Ikäheimon todistuksen mukaan noin kello seitsemän aamulla. Kotiväki todisti, että Pekka Savolainen joi kahvia puoli kuudelta ja oli kotonaan lehmien lypsyajan. Kotiväen lisäksi Vellimäessä oli Miina Ikäheimo ja Hanna Savolainen auttamassa navettatöissä, sillä torpan emäntä Anna Reetta Väisänen oli vastikään synnyttänyt. Lehmät oli lypsetty, kun Pekka lähti Ikälään. Paljonko menee aikaa viiden lehmän käsinlypsyyn ja maidon laskemiseen?

T. Ikäheimo kertoi, että laukauksen jälkeen hän ajoi 200 metriä ladolta navetalle, riisui hevosen valjaista, vei talliin, valmisti appeen sille ja purki heinäkuorman. Sen jälkeen tuli Pekka Savolainen pihaan. Paljonko siis kello oli?

Epäiltyjen ja todistajien antamat kelloajat vaihtelevat ja se herättää epäilyksiä, mutta melko varmasti kyläläiset eivät minuutilleen menojaan pystyneetkään kertomaan.

Tärkeimpänä murhan ratkaisun johtavana tutkintakeinona oli nyt luotettava kyläläisten kuulustelulausuntoihin ja käräjillä valan velvoittamana annettuihin todistuksiin. Siinäpä olikin sitten työmaa. Ensimmäiseksi kuulusteltiin Hilda Maria Miettistä (Kuosmanen). Vainajan lesken lausunto antoi suunnan koko onnettomalle käräjäprosessille.

Leski piti Taavetti Kuosmasen vihamiehinä ja epäiltyinä murhaan T. Taskista, T. Ikäheimoa ja T. Pitkästä. Sen sijaan hän ei uskonut, että Pekka Savolainen olisi tehnyt murhaa, sillä hän oli Kuosmasen luotettu työmies, eikä miehillä ollut riitoja. Samoin hän ajatteli Leivosta. Seuraavat lähes kaksi vuotta kylällä ja käräjäsalissa sinkoilivat syytökset puolin ja toisin. Murhaan vedettiin yhä uusiä epäiltyjä. Käräjillä paljastui ainakin, että pienessä kyläyhteisössä naapurusten välit saattoivat tulehtua vaarallisen vihaisiksi. Uhkauksia väkivallasta ja tappamisesta oli todistajien mukaan esitetty jo vuodesta 1913 alkaen. Mutta kuka lopulta toteutti uhkaukset?

Jatkuu.

Lähteet: Maaningan käräjäkunnan välikäräjäin pöytäkirjat 1913-1918 C III c:3, Maaningan käräjäkunnan varsinaisasian pöytäkirjat, C III a:55, JoMa. Aitovieri-Hirvonen, Lotta Kuosmasen sota, Savon Sanomat 1916, Savotar 1916, Savo 1916, Sanantuoja 1916, Hillervo Väänänen, Hökönen vuosikymmenen näkökulmasta. Kirjallinen tutkielma kasvatusopin laudaturia varten. Helsingin yliopisto, 1932. Kuopion läänin henkikirjat

perjantai 17. helmikuuta 2017

Täydellinen murha Hökösellä?


Tässä blogissa on aiemmin käsitelty Hökösen kylällä tapahtunutta torppari Taavetti Kuosmasen murhaa. Vuonna 1916 tapahtunut rikos jäi selvittämättä. Teosta syytettiin useita henkilöitä, osa istui jopa tutkintavankeudessa. Pitävää näyttöä tekijstä ei koskaan saatu. Kerron seuraavassa oikeudenkäyntiasiakirjojen valossa, mitä Hökösellä tapahtui kesäisenä sunnuntaiaamuna sata vuotta sitten.

Oli aurinkoinen aamu, kasteinen luonto kimmelsi, linnut lauloivat. Savon rehevä luonto oli auennut jo kesään. Hökösellä herättiin varhain työhön ja muihinkin rientoihin. Taavetti Kuosmanen lähti jo ennen kuutta metsäntaus -nimiselle suoniitylleen tarkastamaan työmaataan. Pekka Savolainen Vellimäen torpasta oli edellisellä viikolla kaivanut siellä ojia.

Pekka Savolainen kertoi lähteneensä jo  kuuden aikaan torppari Taavetti Ikäheimon luokse pyytämään miestä muuraamaan uunia. Lampuoti Taavetti Pitkänen oli kotonaan puoli seitsemään asti, lähti sitten Pykälän torpalle, jossa tapasi Taavetti Pykäläisen. Matkalla hän kertoi ajaneensa variksia otrapelloltaan pois, ne olivat siellä siemeniä syömässä. Pitkänen sanoi olleensa kotona noin kello seitsemän. Hänen poikansa Taavi Pitkänen kirjoitti Pitkälän kamarissa kirjettä Amerikkaan sukulaisille.

Pykälän torppa kuvattuna 2017. Ulkoasu on varsin säilynyt. Tästä paikasta on
Läheisellä Hökösen järvellä kävi kuhina. Lampuotin poika Antti Pitkänen oli soutelemassa, loinen Enok Ruuskanen uistelemassa ja torpparin lapset Hilda Taavitsainen ja Iisakki Ikäheimo verkkoja kokemassa. Järveltä nähtiin, että mahdollisesti Matti Pitkänen oli kävellyt varhain aamulla rannalla. Matti myönsi liikkuneensa aikaisin aamulla, koska meni hakemaan kenkiä suutari Taavetti Hyttiseltä.

Naiset lypsivät lehmiä aamuvarhaisesta, Torpparin tytär Miina Ikäheimo oli Vellimäessä auttamassa vastaikään synnyttänyttä emäntää "lapssaunoissa", hän nousi jo neljältä ylös laittamaan aamaista ja navettatöihin. Taskilassakin oltiin hereillä, mutta talollinen Taavetti Taskinen oleskeli koko aamupäivän kotonaan. Hän lähti vasta iltapäivällä Jafet Ruuskasen luokse kansakouluasioissa. Kylälle oli hankittu koulua jo pitkään, mutta sitä ei oltu saatu.

Loinen Nestor Leivo asui perheineen Vellimäessä. Hän oli kylän uusi asukas, Pekka Savolaisen sukulainen äidin puolelta. Hän oli muuttanut Hököselle noin vuotta aiemmin. Leivo oli lähtenyt kotoaan Vellimäestä puoli kahdeksan aikaan Ikäheimon torpalle aamiaiselle. Leivo oli tehnyt töitä Ikäheimolle edellisenä päivänä myöhään iltaan.

Torppari Taavetti Ikäheimo oli aloittanut heti aamusta heinän ajon noin 200 metrin päässä kotoaan Ikälän torpasta olevasta ladosta. Ollessaan kolmatta kuormaa hakemassa hän kuuli kovan laukauksen äänen. Hänen hevosensä säikähti. Salametsästys ei ollut ollenkaan tavatonta Hökösen saloilla, joten Ikäheimo jatkoi töitään. Hän toi kuorman kotiin, laittoi hevoselle appeen ja purki heinkuorman. Sitten tuli Pekka Savolainen pihaan. Myöhemmin laukauksen kellonajaksi arvioitiin noin klo 7. Erikoista tapauksessa oli se, ettei kukaan muu aamuvarhaisen hyörinän keskellä laukausta kuullut.

Taavetti Ikäheimo ei joutanut uunin tekoon, joten Pekka Savolainen lähti Hösenjärven yli Aatam Savolaisen luokse. Enok Ruuskanen oli lainannut Pekan venettä ja miehet tapasivat rannassa.

Taavetti Kuosmasen vaimo Hilda Maria Miettinen (Kuosmanen) ei ihmetellyt miehensä viipymistä suolla, sillä hän oli puhunut käyvänsä Vellimäessä Pekka Savolaisen luona. Arvatenkin juttelemassa suourakan maksusta ja jatkotöistä. Pekka Savolainen tuli Kuosmasen torpalle yhdeksän maissa. Hilda Maria tarjosi hänelle aamuruuan, jonka jälkeen hän nukkui pitkät ruokalevot torpan tuvassa. Kun Kuosmasta ei kuulunut, niin Savlainen lähti kotiinsa Vellimäelle ja sieltä läheiselle Luodelammelle onkimaan Nestor Leivon kanssa.

Kuva Kokkosenlammelta Pohjolanmäeltä samoihin aikoihin. Pienten järvien
ja lampien Savo tarjosi särvintä pöytään.
Hilda Maria Kuosmanen lähti lopulta etsimään miestään ja löysi hänet kuolleena suolta. Vaimo lähti hätääntyneenä hakemaan apua. Kuosmanen ei hakenut apua läheisimmistä taloista Pitkästä, Pykälästä ja Topilasta. Hän lähetti torpparin tytär Hanna Savolaisen hakemaan apua Vellimäestä. Pekka Savolainen ja Nestor Leivo haettiin onkiretkeltään hakemaan vainajaa pellolta.

Taavetti Kuosmanen tuotiin kotiin hevoskyydillä reessä. Leivo ja Kuosmanen veivät vainajan riiheen, jossa he huomasivat, että Kuosmasta on ammuttu. Tällöin he hakivat Hilda Marian paikalle ja kehoittivat hommaamaan nimismiehen paikalle.

Seuraavana päivä Maaningan nimismies Frisk teki alustavat tutkimukset. Kuosmasta oli ammuttu selkään luodikolla lapaluun alle siten, että kuolema oli seurannut välittömästi. Tämä varmistui 8.6. suoritetussa ruumiinavauksessa Maaningan kirkolla. Murhapaikalta ei löytynyt kamppailun jälkiä eikä paikalle tuodut poliisikoirat löytäneet seurattavia jälkiä.

Pisteaitaa Pohjolanmäeltä. Samanlaisella aidalla Kuosmanen oli rajannut suoniittynsä.

Ruumis oli noin viiden metrin päässä aidasta. Suoniitty oli metsän ympäröimä joka puolelta. Salamurhaajan oli ollut helppo piilotella metsän ja aidan suojassa.

Tästä alkoivat koko kesän kestäneet tutkimukset. 27 henkilöä Hökösen, Hamulan ja Pöljän kylältä kuulusteltiin. Heinäkuun 8. päivänä Pekka Savolainen ja Nestor Leivo vangittiin epäiltynä Taavetti Kuosmasen murhasta ja heidät passitettiin odottamaan oikeudenistuntoa Kuopion lääninvankilaan.

Seuraavassa blogissa käsitellään oikeudenkäyntiä. Prosessista tuli pitkä. Asiaa käsiteltiin 12 kertaa Maaningan käräjillä vuosina 1916-18.

Lähteet: Maaningan käräjäkunnan välikäräjäin pöytäkirjat 1913-1918 C III c:3, Maaningan käräjäkunnan varsinaisasian pöytäkirjat, C III a:55, JoMa. Kuopion lääninvankilan II arkisto/ Vankien nimikirjat, B II b:19, JoMa. Roivainen, Torppari Taavetti Kuosmasen murha



























lauantai 11. helmikuuta 2017

Vallankumoushuumaa ja lakkoilua - itsenäisyysvuosi 1917 Pöljällä

Loppuvuodesta 1916 alkaen Pöljällä ja Hökösen kylällä riitti jutun juurta, kun Taavetti Kuosmasen murhaa käsiteltiin Maaningan käräjillä. Kymmeniä  ihmisä haastettiin todistamaan, kolme miestä Hököseltä ehti istua tutkintavankeudessakin.

Valtiollisessa elämässä tapahtui isoja mullistuksia. Niistä tärkeimpänä maaliskuussa 1917 Venäjän vallankumous, joka syöksi keisarin vallasta. Suomen autonomia palautettiin, sensuuri lakkautettiin ja eduskunta kutsuttiin koolle.

Työväenyhdistyksen toiminta Pöljällä oli erittäin aktiivista. Vuoden aikana pidettiin viisi "näätösiltamaa" ja niiden lisäksi säännöllisesti perheiltamat. Sosiaalidemokraattisen Naisliiton puhuja, Kuopion läänin läntisen vaalipiirin kansanedustaja Hanna Kohonen vieraili työväentalolla 4.2.  Kuopion sos.dem. nuorisopiirijärjestön luennoitsija Johannes Kemilä kävi puhumassa Pöljällä 19.3. Vappujuhlissa on soittajalle oikein maksettu, joten olisiko ollut vähän parempi soittaja. Siilinjärven sos.dem. nuoriso-osasto piti iltamat Pöljällä. Hanna Valtonen toimi nyt Siilinjärven työväenyhdistyksen nuorisoryhmässä.

Yhdistys osti uusia jäsenkirjoja, aisakellon (?) ja kirjakaapin. Talon ulkovuorausta korjattiin ja näyttämön esirippu laitettiin kuntoon. Kun pöytäkirjat ja jäsenluettelot puuttuvat, niin on toiminnasta on vaikea mitään varmaa sanoa, mutta vaikutelmaksi jää yleinen aktivoituminen ja innostuminen.

Maaliskuun vallankumouksen jälkeen koolle kutsutussa eduskunnassa oli työvänpuolueella ehdoton enemmistö. Työväki toivoi uudistuksia, jotka kohentaisivat heidän olojaan. Päällimmäisinä varmasti Pöljälläkin olivat 8 tunnin työaikalaki ja uudet kunnallislait. Pöljällä oli paljon torppareita, joten torpparivapautuksen ja maanomistuksen kysymykset olivat akuutteja. SDP oli ohjelmassaan luvannut torpparivapautuksen.

Museoviraston kokoelmat.
Siilinjärven työväenyhdistys järjesti 13.5. järjestäytyneen työväen kokokouksen, johon osallistui 130 henkilöä. Ajan tavan mukaan kokous lähetti Suomen eduskunnalle ja senaatille vaatimuksen työaikalain ja kunnallislakien uudistamisesta. Yleinen poliittinen tilanne tulehtui kesällä, kun väliaikainen hallitus hajotti eduskunnan ja määräsi uudet vaalit. SDP ei hyväksynyt hajotusta ja osa työväestä pettyi edustuksellisen demokratian peliin. Syksyn vaaleihin lähdettiin vastakkainasettelun tunnelmissa.

Syyskuussa 1917 järjestetyissä vaaleissa SDP menetti eduskunnassa enemistönsä. Pöljällä Maalaisliitto voitti roimasti, sillä se sai 32 uutta äänestäjää, suomalaiset puolueet (vaaliliitossa) menettivät 22 ääntä ja SDP menetti myös Pöljällä 19 ääntä. Tahvo Hiekkaranta putosi eduskunnasta, mutta Hanna Kohonen tuli valituksi uudelleen. Sosialisteille valtakunnallinen vaalitulos oli pettymys ja sen radikaalimpi jäsenistö ei hyväksynyt valta-aseman menetystä. Marraskuussa puolue järjesti yleislakon painostaakseen senaattia ja eduskuntaa tavoitteisiinsa.

Lakko alkoi 14.11. keskiyöllä. Kuopiossa tehtaaat pysähtyivät, rautatieliikenne loppui, puhelin ja lennätin olivat lakkolaisten valvonnassa. Kirjapainot olivat myös lakossa, joten sanomalehtiä ei ilmestynyt. Lakkovahdit liikkuivat punaisissa käsivarsinauhoissaan, osalla oli aseita.

Siilinjärvellä ja Pöljällä rautatievirkailijat kieltäytyivät yhteistyöstä lakkolaisten kanssa. Niinpä Siilinjärven asemapäällikkönä toimi lakkolaisten asettamana Weikka Venäläinen. Aseman sentraalia hoitivat Taavi Salin ja Antti Varonen. Siilinjärven työväenyhdistyksen pöytäkirjassa mainitaan (16.11.) : "Pöljän asemamies Ruuskasta vastaan tehty valitus jätetään Pöljän työväenyhdistyksen käsiteltäväksi."

Pysäkinhoitaja Vilho Ruuskanen, Pysäkki-Ville kuvattuna vanhoilla päivillään.
Vuonna 1917 hän ei lakkolaisten vaatimuksiin suostunut.
Pysäkki-Ville eli Vilho Ruuskanen oli tullut pysäkinhoitajaksi 1.1.1917. Ottiko Pöljän työväenyhdistys jo syksyllä pysäkin valvontaansa? Muistitiedon mukaan näin tapahtui tammikuun lopussa 1918, jolloin Aaro Miettinen olisi ollut pysäkinhoitajana muutaman päivän, kun punaiset pyrkivät ottamaan haltuunsa liikennepaikat. (Nummelin, 20)

Pöljällä oli lakkoon liittyvää toimintaa, koska lakkokomitealle on maksettu korvauksia ja marraskuussa on käyty Kuopiossa ja Maaningalla yhdistyksen asioissa. Porvarilliset lehdet olivat pöyristyneitä lakon aikaisista tapahtumista. Eri puolilla maata tehtiin väkivallantekoja ja muitakin laittomuuksia. Toivalassa työväenyhdistyksen aktiiveja syytettiin viljavarkauksista lakon aikana. Pöljälläkin varkaat veivät Uudistalon aitasta rukiita. Ehkäpä lakkohuumassa viljan takavarikko/varkaus käsitteenä alkoivat hämärtyä.

Lakko päättyi 20.11. Pöljällä järjestettiin vielä 25.11. iltamat. Sen jälkeen yhdistyksen toiminta dokumenttien valossa hiipui. Suomen itsenäistyminen ei ollut kansaa elähdyttävä ja yhdistävä tapahtuma. Siilinjärvelle suojeluskunta oli perustettu jo elokuun alussa 1917. Mitä miettivät Pöljän työväenyhdistyksen jäsenet Taavi Ikäheimo, Taavetti Ikäheimo, Aatam Savolainen, Niko Koistinen, Aaro Miettinen, Manne Utriainen, Heikki Takkunen, Arvi Rautiainen, Juho Kukkonen, Tuomas Korhonen, Topi Lapveteläinen ja muut?

Pöljän työväentalon pihapiiriä 1952. Kuva Työväenarkisto.

Lähteet: Pöljän työväenyhdistyksen ja Siilinjärven työväenyhdistyksen arkisto, Siilinjärven kotiseutuarkisto. Savo, Savon Sanomat, Savotar 1917 digitaalisesta sanomalehtiarkistposta, Nummelin, Rautatie ja maalaiskylä 1900-1965.









tiistai 7. helmikuuta 2017

Kohti itsenäisyyttä Pöljällä 1916

Pöljän työväentalo 1952 asussaan. Oma talo oli ylpeyden aihe, jota muistettiin aina
lehti-ilmoituksissa mainostaa. Työväenarkisto. 
Pöljän työväenyhdistys perustettiin Solan talossa helmikuussa 1906. Yhdistyksen perustaminen liittyi vuoden 1905 suurlakon jälkeiseen kansalaisaktiivisuuden nousuun. Yhdistyksen pöytäkirjat ja jäsenluettelot ovat säilyneet ensimmäisen kymmenen vuoden ajalta. Yhdistyksen toiminta oli hiukan hiipunut parhaista vuosistaan. Vuonna 1913 jäseniä oli 73, silloin rakennettiin oma työväentalo. Vuonna 1916 jäseniä oli vain 18 ja jäsenmaksut rästissä monilta.

Yhdistys juhlisti 10-vuotista taivaltaan 25.3.1916 juhlalla. Ajalle tyypilliseen tapaan ensin pidettiin juhlapuheet ja sitten oli iltamat. Näytöskappaleena esitettiin "Kosimassa". Iltamia järjestettiin, mutta niissä oli harvoin poliittista ohjelmaa. Poikkeuksena Tahvo Hiekkarannan vierailu.

Tahvo Hiekkaranta oli Maaningan työväenyhdistyksen perustaja ja pitkäaikainen puheenjohtaja. Hän oli puhujana Pöljän työväentalolla 24.8.1916.

Kuopiossa ilmestynyt sosiaalidemokraattien Sanantuoja (Savon Työmies aiemmin) kuvasi Maaningan ja Pöljän sosiaalisia ja poliittisia oloja eduskuntavaalinumerossaan 1916. Kirjeenvaihtaja ihmetteli, kuinka Maaningalla Käärmelahtea lukuunottamatta kaikilla äänestysalueilla on porvarillisilla puolueilla enemmistö. "Voisi sivullinen luulla, ettei Maaningalla köyhää kansaa olekaan. Mutta joka on ollut tilaisuudessa tätä pitäjää kylä kylältä katselemaan, huomaa asian olevan päinvastoin. Taloudellisesti jakautuvat ihmiset täällä kahteen selvään ryhmään: maanomistajiin, joilla on muhkeat asunnot kauniilla paikoilla järvien rannoilla hyvine peltomaineen, ja mökkiläisiin, jotka asustelevat takamailla viheliäisissä asunnoissaan, useimmat karujen kivipeltojen keskellä. Luokkavastakohdat ovat aivan silmiinpistävät." (Sanantuoja 1.7.1916) Olen käsitellyt torppareiden oloja blogissa Torpparina Pöljällä.

Pöljän kylä 1910-luvulla. Etualalla Pulasteen talo. Taustalla Pöljänjärvi ja Pöljän pysäkki.
Nämä olivat Maaningan viljavia seutuja. 
Miksi ilmiselvä sosiaalinen epäoikeudenmukaisuus ja epätasa-arvo eivät näy poliittisena valveutuneisuutena? Miksi ei tilata työväenlehtiä? Miksi kannatetaan porvareita? "Suurimpana syynä on luonnollisesti tietämättömyys - tuo pahin vihollisemme. Sosialismin ohjelma ja opit ovat suurille joukoille "hepreaa". ...Se seikka taasen, että niin suuret joukot jättävät äänensä käyttämättä johtuu isäntäin pelosta.Kun ei mennä vaaleihin, niin ei isännän tarvitse luulla, että hänen mökkiläisensä olisi sosialisti. Tästä samasta syystä ei uskalleta mennä sosialistipuhujaakaan kuulemaan." (Sanantuoja 1.7. 1916)

Kirjeenvaihtaja näki sosiaalidemokraattien poliittisen työn varsin haastavana Maaningalla. "Järjestöjen suhtautuminen vaalitoimintaan näyttää myös kovin laimealta. Ei ole viitsitty tutustua piirikokouksen päätöksiin vaalitoiminnan järjestämiseksi. Pöljän yhdistys oli kyllä asiaa käsitellyt, mutta tehnyt sellaisen ylimalkaisen päätöksen kotiagitsooniin nähden, että toimitaan joka mies osaltaan. Kun nyt ei määrätty tarkasti aluetta kullekin, niin eihän sitä tiedä, missä kenenkin olisi käytävä." (Sanantuoja, 1.7.1916)

Vaalit käytiin autonomian aikana normaalisti heinäkuussa. Vuoden 1916 vaaleissa  SDP menetti Pöljällä kahdeksan ääntä, mutta kylän voimasuhteet keikahtivat sosialisteille voitollisiksi. 148 kyläläistä äänesti SDP:n ehdokkaita ja 132 äänesti porvarillisia. Äänestysaktiivisuus laski. Vuoden 1916 vaaleissa 280 pöljäläistä kävi äänestämässä, edellisissä 1913 vaaleissa äänestäjiä oli ollut 317.

Valtakunnallisesti vaalit olivat sosiaalidemokraateille voitolliset. Puolue sai 103 kansanedustajaa ja yksinkertaisen enemmistön eduskuntaan. Pöljälläkin vieraillut Tahvo Hiekkaranta tuli valituiksi. Eduskunta tosin kutsuttiin koolle vasta huhtikuun alussa 1917, kun vallankumous oli kaatanut Venäjän keisarin ja Suomen autonomiset oikeudet palautettiin.

Pöljän työväenyhdistyseen perustettiin 10.9. 1916 sos.dem. nuoriso-osasto. Kuopion piiritoimikunnasta K. Forsman oli innostamassa asiaan. Paikalla oli kohtalaisesti väkeä, jäseniksi liittyi 20 henkilöä ja puheenjohtajaksi valittiin Juho Miettinen. Nuoriso-osastoja perustettiin Kuopion alueella muuallakin. Jäsenluettelo vuodelta 1917 on säilynyt. Rekisteristä löytyvät mm. yhdistyksen pitkäaikaisen puheenjohtajan Pekka Valtosen tyttäret Hanna ja Saara Waldonen, Aaro Miettinen, Anni Miettinen, Otto Miettinen, Pekka Virtanen, Matti Pitkänen, Arvi Rautiainen, Eemil Lappeteläinen.

Saara Valtonen. Maaningan Kotiseutuarkisto, polkupyöräilyluvat.


Jäsenluettelossa huomiota kiinnittää erityisesti yksi yhdistyksen jäsen. Miksi lampuotin poika Ate Rautiainen liittyi sos.dem. nuoriin? Riuttaniemen Rautiaiset asemoituivat selkeästi valkoisten puolelle vuoden 1917-18 tapahtumisissa. Atte (Adiel) Rautiainen lähti ensimmäisten joukossa 1917 syksyllä Kuopioon ja suojeluskuntatyöhön. Hän soti Mäntyharjulla, Viipurissa ja Haminassa. Tämän jälkeen hän lähti vielä Aunuksen retkille siivoamaan lähiseutuja "punikeista". Hän tuskin oli sosiaalidemokraatti vuonna 1917, vaikka jäsenluettelosta nimi löytyykin.

Vuoden 1916 aikana suotuisa sotasuhdanne alkoi hiipua ja puute ja pula näkyä ainakin kylien köyhimpien kukkarossa ja ruokapöydässä. Riita elintarvikkeiden hinnoista on dokumentoitavissa Pöljälläkin.

Pöljällä toimi osuusmeijeri, jonka hinnoittelusta sosiaalidemokraattinen Sanantuoja kirjoitti: "Olemme saaneet tietää, että Pöljän osuusmeijeri on säännöllisesti ottanut meijeristä suoraan ostetusta voista 5 mk kilolta, vaikka rajahinta tässä tapauksessa on 4:80. Kun toissapäivänä kymmenkunta miestä tästä rajahinnan ylittämisestä huomautti, ei myyjätär ottanut edes uskoakseen, että rajahinta olisi 4:80. Vasta kun meijerin isännöitsijä haettiin voita myymään määrättyyn rajahintaan, mutta paloittamatta sitä eri ostajain kesken, joten nämä saivat itse huolehtia isomman voierän jaottelusta ja käärepaperin hankkimisesta." (Sanantuoja 16.11.1916)

Hintasäännöstely oli hyvä työväelle, mutta epämiellyttävää tuottajille. Eikä tuleva vuosi 1917 luvannut parannusta elintarviketilanteeseen. Köyhimmille inflaatio merkitsi nälkää Pöljän kylälläkin.

Seuraavassa blogissa käsitellään vuoden 1917 tapahtumia Pöljällä ja lähialueella.

Lähteet: Pöljän työväeyhdistyksen arkisto. Siilinjärven kunnan kotiarkisto, Maaningan työväenyhdistyksen arkisto, Työväenarkisto, Sanantuoja 1916.










¨
'

torstai 2. helmikuuta 2017

Suomen historian huonoin pysäkinhoitaja?

Pöljän pysäkki oli kylän keskipiste vuosisadan alusta sen puoleen väliin. Pysäkin ympärille kehittyi kauppojen, sahan ja puutavaran lastauksen myötä liikepaikka. Pysäkillä tapahtuneiden onnettomuuksien vuoksi Pöljä oli hetken aikaa 1910-luvun vaihteessa vilkkaan kansallisenkin mediahuomion kohteena. Junat kolisivat yhteen tai raiteiltaan tuon tuostakin. Ensiksi marraskuussa 1910.

Pöljän pysäkki sijaitsee Kuopion - Iisalmen välisellä rataosuudella. Lähimmät asemat ovat Alapitkä pohjoiseessa ja Siilinjärvi etelelässä. Kuva 1910-luvulta, Pöljän kotiseutumuseon arkisto.
Tavarajuna n:ro 1364 oli tulossa Kajaanista Pöljän pysäkille 8.11. klo 6,25 aamulla. Oli vielä pimeää. Juna ajautui aseman rivuraiteelle ja törmäsi siellä olleisiin tyhjiin ja osin kuormattuihin tavaravaunuihin. Seitsemän vaunua ruttaantui ja tavarajunan veturi vahingoittui. Sen onnistui kuitenkin nilkuttaa ilman vaunuja korjattavaksi Kuopioon. Ihmisille ei käynyt kuinkaan, vaikka tavarajunassa oli myös ajan tavan mukaan matkustajavaunu.

Pysäkin hoitajana toimi tuolloin Hannes Lappeteläinen, joka oli aloittanut työt muutamaa kuukautta aikaisemmin. Hänen edeltäjänsä oli ollut Olga Valtonen. Siilinjärven asemapäällikkö Forsen oli irtisanonut Valtosen työsuhteen. Sosiaalidemokraattinen Savon Työmies väitti irtisanomisen syyksi Valtosen perheen ja asemapäällikön välisiä riitoja. Olga Valtosen aviopuoliso, ratavartija Pekka Valtonen oli työväenyhdistyksen puheenjohtaja ja perustaja Pöljällä. Työväenyhdistyksen kokouksiakin oli pidetty aika ajoin pysäkillä. Lappeteläisen nimittäminen tehtävään oli poikkeuksellista, sillä hänellä ei ilmeisesti ollut juurikaan rautatiekokemusta.

Ratavartija Pekka Valtonen. Työväenyhdistyksen perustaja ja aktiivi.
 Kuva Lassilan arkistosta.
Onnettomuudesta on säilynyt kaksi kuvausta.  Savo kertoi, että Kuopiosta pohjoiseen menevä tavarajuna oli jättänyt sivuraitteelle Pöljällä yhden tyhjän vaunun, joka oli kiinnitetty sivuraiteella oleviin tyhjiin vaunuihin. "Toistaiseksi tuntemattomasta syystä oli tämä vaunu irtautunut muista vaunuista ja ryöstäytynyt vaihteesta pääraiteelle kääntäen samalla vaihteen sivuraiteelle."  Niinpä pohjoisesta tuleva tavarajuna ohjautui sivuraiteelle ja murskasi siellä olleita tyhjiä vaunuja. (Savo 10.11.1910)

Savon Työmies ihmetteli 1.12. julkaistussa pakinassa, miksi onnettomuudesta ei saada tietoa. Maaningan nimismies Frisk ja rautateiden piiritarkastaja ovat tutkineet asiaa. "Mutta ihmeellistä kyllä, ei tutkintojen tuloksista ole päästetty julkisuuteen minkäänlaista tietoja. Eivät ole herraslehdet hiiskuneet kerrassaan mitään ja työväenlehdillehän virkaherrat eivät suvaitse antaa tietoja pyytämälläkään. Ei siis ole tällä hetkellä olemassa mitään tietoa, tuleeko tuo tapaus edes oikeuden tutkittavaksi, vai haudataanko se kaikessa hiljaisuudessa." Pohdiskelut on julkaistu Päivän pakinoita -palstalla nimimerkillä Jaakoppi. (Savon Työmies 1.12.1910)

Pakinoitsija väitti, että paikkakunnalla yleisesti pidetään onnettomuuteen syyllisenä taitamatonta pysäkinhoitajaa, joka oli jättänyt vaihteen väärään asentoon. On hyvin mahdollista, että pakinoitsija Jaakopin lähteenä on ollut Valtosen perhe. Siellä oletettavasti luettiin Savon Työmiestä ja Olgan irtisanominen sapetti.

Onnettomuudesta ei ehditty järjestää oikeudenistuntoa ennen kuin Pöljällä rysähti toistamiseen.

Iisalmesta tuleva halkojuna ajoi samalta suunnalta aiemmin tulleen tavarajunan päälle Pöljän pysäkillä 5.1. 1911 klo 7.30. Tavarajunassa oli myös matkustajavaunuja ja viisi matkustajaa sai vammoja. Asioitsija Möller loukkaantui niin pahoin, että haki ja sai myöhemmin onnettomuudesta korvauksia. Onnettomuuden syy oli siinä, että tavarajuna oli myöhästynyt (se jätti sivuraiteelle tyhjiä vaunuja) ja halkojuna taas ajoi hiukan etuajassa.

Rata viettää myötäiseen Alapitkältä Pöljän pysäkille. Niinpä junilla oli pitkä jarrutusmatka pohjoisesta tultaessa. Kun halkojunan kuljettaja näki edessään tavarajunan punaiset valot, oli jo liian myöhäistä. Halkojuna rysäytti tavarajunan peräpään matkustajavaunuun. "Molemmat särkyneet waunut siirtyivät pois kiskoilta, kulkien sitten parin vaunun pituuden eteenpäin. Jos ne olisivat vielä vähän kulkeneet, olisivat ne kaikkine matkustajineen suistuneet jyrkältä penkereeltä syvällä olevaan jokeen, jolloin onnettomuuden seuraukset olisivat olleet hyvinkin tuhoisat." (Savo, 10.1.1911) Joissakin uutisissa moitittiin pimeyttä ja sumua, mutta tutkijalautakunnan katseet kääntyivät Alapitkän ja Siilinjärven asemanhoitajien suuntaan.

Liikennetarkastaja Granfelt tuli Mikkelistä ja Maaningan nimismies auttoi tutkimuksissa. Oikeuden eteen haastettiin Alapitkän asemapäällikkö Innola, Siilinjärven vt. asemapäällikkö, harjoittelija Nyberg, veturinkuljettaja Ursin, kondutööri Nyström, Pöljän pysäkin hoitaja Lappeteläinen, jarrumies Kokkonen ja lämmittäjä Puustinen. Kihlakunnanoikeus kokoontui useampaan otteeseen kevään aikana pysäkin vieressa Eeti Halosen talossa, Solalla. Syyttäjänä toimi Maaningan nimismies ja oikeuden puheenjohtajana U. Argillander.

Alapitkän asemapäällikkö pidätettiin tutkimuksen ajaksi virastaan. Huomiota kiinnittää, että Siilinjärvellä oli virkaatekevä asemapäällikkö. Oliko Forsen, jota kuultiin oikeudenkäynnissä, pidätettynä virastaan edellisen onnettomuuden tiimoilta?

Ensimmäistäkin, marraskuussa tapahtunutta  onnettomuutta käsiteltiin oikeudessa, mutta lehtijuttuihin ratkaisu ei ole päätynyt. Vaikuttaisi siltä, että ensimmäinen onnettomuus todellakin lakaistiin maton alle. Jälkimmäisestä onnettomuudesta luettiin tuomiot toukokuussa 1911. Suurimmiksi syyllisiksi katsottiin Siilinjärven ja Alapitkän asemapäälliköt. He saivat sakkotuomiot ja joutuivat korvaamaan Valtionrautateille vahinkoja 883 mk 25p, lisäksi heidän oli maksettava asioitsija Möllerille 589 mk vammoista. Asemapäälliköiden tuli maksaa oikeuden myös kulut.

Veturinkuljettaja ja konduktööri saivat varoituksen, Lappeteläinen, Kokkonen ja Puustinen vapautettiin syytteistä. Molemmat asemapäälliköt ilmoittivat tyytymättömyytensä tuomioihin. (Savon Sanomat 12.5.1911)

Pysäkinhoitaja Hannes Lappeteläisen ura Pöljän pysäkinhoitajana oli harvinaisen epäonnekas. Kahden onnettomuuden lisäksi varkaat veivät postin kassan pysäkiltä 16.1.1910. Rahaa varkaat saivat vain 25mk 93p. Lappeteläinen lopetti työt pysäkillä 28.2.1911. Hän kuitenkin jatkoi VR:n palveluksessa erilaisissa tehtävissä aina eläkeikään saakka.

Pöljän pysäkki 1920-luvun asussaan. Kuva Kuopion kulttuurihistoriallinen museo.
Pekka Valtosesta lisää ohessa Pöljän työväenyhdistys

Lähteet: Savo, Savon Sanomat, Savon Työmies 1910-1911. Digitaalinen sanomalehtiarkisto. Nummelin, Rautatie ja maalaiskylä 1900-1965. Siilinjärven kunta. Kotiseutu- ja museojaosto. Julkaisuja 2. 1983.