Mitä Puijolta näkee?

Jahvetti 15.2.1932.

Vuonna 15.2. 1932 ilmestyneessä lehdessä Jahvetti, PSR:n poikien lehti ilmestyi juttu, jossa vastattiin otsikon kysymykseen. Vänrikki Vilho Halonen tutki asian ja seuraavassa on kuvaus näköaloista 90 vuoden takaa. Kyseessä oli eri vuodenaikoina ja hyvässä näkyväisyydessä kompassin, kartan ja paljaan silmän avulla suoritettu maastokartoitus, kyseessä oli myös reservin koulutus. 

Seuraavassa siirrymme katsomaan Kuopion alueen maisemia Vilho Halosen silmin noin 90 vuotta sitten. Tarkastelu tehtiin vanhasta Puijon tornista. Pietisen ottamat kuvat on otettu vain neljä vuotta myöhemmin, joten näkymät lienevät varsin samanlaiset. Kuvaus antaa mahdollisuuden kurkistaa hetkeen, jolloin luonnon tehokas hyödyntäminen teollisuuden tarpeisiin ei vielä ollut muuttanut Savon luontoa peruuttaattmasti. 

Puijon torni 1936. Kuva Pietisen kokoelmista,
Museovirasto.

Seuratkaamme siis Puijolta nähdyn näköpiirin rajaa järjestelmällisesti, pohjoiselta ilmansuunnalta alkaen. Pohjoisessa on ensiksi näköpiiriä rajoittamassa Siilinjärven aseman korkeudella oleva kolmatta sataa metriä Tarinaharju, jonka etelärinteellä oleva Tarinaharjun parantola on selväst nähtävissä. Etäisyys Puijolta Tarinaharjuun on linnuntietä noin 18 km. Täältä näköpiirin raja, oikealle siirtyessämme, tulee noin kilometriä lähemmäksi Kasurilan mäkeen ja kulkee siitä edelleen Kuuslahteen ja Ruuskan salon poikki Nilsiän ja Siilinjärven pitäjän rajaan. Olemme ottanut tämän varsinaiseksi näköpiirin rajaksi, vaikkakin näemme tämän alueen ulkopuolelta taivaanrantaa vasten siintävän Pöljän ja Alapitkän välillä olevan Kärängänmäen, Pöljän Munakkamäen kuusien latvat ja Nilsiän Koivumäen.

Näkymä koilliseen1936. Pietisen kokoelmat, Museovirasto.

Koivumäen takana näemme 32-33km päässä vasemmalta jyrkästi nousevan Kinahmin rinteen ja etelään päin siitä jatkona olevan Piekkäälän mäen sekä näiden edessä Sänkimäen.

Mutta varsinaisen näköpiirin rajan seuraamisen jätimme vastikään Nilsiän ja Siilinjärven kuntien rajalle; seuratkaamme sitä nyt edelleen. – Se hyppää nyt oikealle katsettamme kuljettaaksemme – meitä paljon lähemmäksi. Se on tullut Toivalassa olevaan, 250 m:n korkuiseen Uuhimäkeen.

Uuhimäki muodostaa Puijon näköalan pimeän sektorin, se kun on kaikkein lähinnä oleva näköpiiriä rajoittava maastoesine, niin näköpiirin rajakin on nyt kaikkein lähimpänä. Uuhimäen takamaastosta tosin häämöttää muutamia korkeita paikkoja, kuten Saramäen seudut Murtolahden eteläpuolella ja Niinimäen seudut Ala-Pieksäjärven pohjoispuolella. 

Kinahmin rinne 1936. Pietisen kokoelmat, Museovirasto.

Taustalla Piekkäälänmäen oikealla puolella kohoaa 10 km kauempana, siis noin 45 km päässä jo Kalevalan mukaan pitkistä puistaan tunnettu, 270 m korkea Pisa, sekä sen eteläpuolella myös Kalevalassa mainittu Hornamäki (-kallio).

Nyt loppuikin jo Uuhimäen vaikutus ja näköpiirin raja hyppää noin 45 km päähän Hornamäestä etelään, Vuotjärven takana Vehkalahdessa olevaan Syrjävaaraan ja sekä sen jatkona oleviin Karsikkovaaraan ja Maarianvaaraan. Tällä alueella näemme Syrjävaaran edessä kirkkaalla ja tyynellä ilmalla Juankosken tehtaiden savun. Erikoisen kirkkaalla säällä näemme myös Kaavin kirkon.

Näköpiirin raja tulee nyt jälleen verrattain lähelle. 

Ollemmekin näin kiertäneet jo itäiseen suuntaan. raja vaihtelee täällä 11-18 km välillä. Mainittu raja alkaa Riistaveden pohjoispuolelta Munakkamäestä muodoltaan kukonhelttaa muistuttavan Kukonharjun kautta Kerinmäkeen. Se kulkee sitten Vieruvuoren, Kylkiäisten, Koiravuoren, Pärttylinmäen, Muurainmäen, Tonkkurinmäen, Mustamäen, Joutsenmäen, Jussinmäen, Kaijanmäen, Kangasmäen, Särkimäen, ja sen korkeimman kohdan, Kukkuvuoren kautta edelleen oikealle. Kaikki nämä mäet ovat Riistavesi-Kurkiharju-Niittylahti-Särkilahti -alueella. Lähimpänä näistä on 11 km päässä oleva Tonkkurinmäki ja kauimpana 18 km päässä oleva Kaijanmäki.

Särkimäestä näköpiirin raja kulkee Vehmersalmen vesistöreitin koillisrantaa, jättäen kuitenkin Vehmersalmen kirkon näkyviin. Huomattavin mäki täällä on pari kilometriä Vehmersalmen kirkolta pohjoiseen oleva Litmamäki.

Tämän alueen taustalta näemme häämöttävän joitakin epämääräisiä Tuusniemen mäkiä, joista selvimmin näkyy korkean Juurikkamäen seutu. Vieruvuoden yli näemme myös hiukan Riistaveden Savulahden seutuja.

Näkymä Puijolta kaupungin yli. Pietisen kokoelmat,
Museovirasto.

Näköalamme pitkin Vehmersalmea Suvasvedelle rajoittaa Vehmersalmen suussa suoraan järvestä nousevalta näyttävä Kukkarinsaari. Tästä nököpiirin raja tulee Vehmersalmen kirkon korkeudelle Mönkkölan mäkeen, kulkien siitä edelleen Puutosmäelle. Taustalla näemme taas Hornavuoren ja hiisimäen, nimistä päätellen kauheita paikkoja, kuten muutkin Leppävirran paikat (Koirus, Konnus, Varkaus, ja itse pitäjä Leppä (=veri)virta. Lisäksi näemme Valkeamäen, Tuppurinmäestä näemme Kinnulanmäen, Keinälänmäestä sen korkeimman kohdan Konemäen sekä Petronmäen, Honkamäen ja Mustanmäen huiput.

Puutosmäestä lähtien ei olekaan mitään mäkiä näköalaa estämässä, vaan näemme siellä Sotkanselän takamaaston, Paukarlahden seutujen vähitellen sulavan taivaanrannan autereeseen. Paukarlahden yli näemme kyllä Kotalahden takaa yksinäisen Litmavuoren. Litmavuoren seuduilta näkyy myös joskus Sorsakosken tehtaiden savu.

Nyt tulee näköpiirin raja taas sangen likelle, kulkien Sotkanniemen halki, sivuten Puutosalmen korkeudella olevaa Hirvimäkeä 174m korkeaan Vanuvuoreen Pitkässälahdessa. Täältä kulkee raja Korsumäen kautta Kurkimäkeen ja sieltä edelleen Vehmasmäen liepeiltä sivuten Airakselan seutujen halki Karttulan Punnonmäelle. Tällä alueella oleva Neulasmäki, Putaanvuori, Kuuhkajavuori, Mustamäki ja Rytky tekevät parhaansa näköalan estämiseksi, mutta toiselta puolen häämöttää tämän alueen ulkopuolelta muutamia kukkuloita Suonenjoelta. Sellaisia ovat ensiksikin paikka, jonne kaikki vanhat piiat joutuvat, nimittäin Kyöpelin vuori, sitten Jauhomäki ja Lieteenmäki, erikoisesti sen eteläinen huippu Karhumäki.

Puijolta Vanuvuorelle 1936. Pietisen kokelma, Museovirasto.

Punnonmäen kautta raja jatkuu Saitajärven kautta Honkamäelle, joka kuuleman mukaan on Puijoa korkeampi, ja siitä Tallusmäelle sekä edelleen Kurolanlahden kautta maaninkamäelle. Tällä alueella näemme Saittajärven yli Karttulan näköalapaikan, Pörön vuoren.

Näkymä pohjoiseen 1936. Pietisen kokelmat, Museovirasto.

Maaninkamäestä näköpiirin raja kiertää Tuovilanlahden ympäri sen pohjoispuolella kohoavaan Kataanmäkeen, jonne rakennetun kolmiomittauksen kiintopisteen myöskin näemme, vaikka matkaa on noin 50 km. Taustalla näemme hiukan kauempana olevan Pielaveden Löytynmäen häämöttävän. Täältä raja kulkee noudattaen Maaningan ja Lapinlahden rajaa Lapinmäen kautta Maaninka-Siilinjärvi -tien varressa olevaan Repomäkeen, sekä edelleen Harjamäen kautta lähtöpaikkaamme Tarinaharjuun. Taustalla yhtyy Hämeenmäki-Naarvanmäki alussa mainittuun Kärängänmäkeen.

Näin olemme kiertäneet näköpiirin aivan ympäri ja todeneet, mitä j edellä mainitsimme horisontin vaihtelevuudesta.

Mutta Kuopion lähiympäristön kirkot ansaitsevat oman kappaleensa. On kuultu väitettävän, että Puijolle näkyy kuusi, jopa toisten väittämän mukaan kymmenenkin kirkkoa. Eiköhän näissä luvuissa ole hieman korjaamisen varaa? Paitsi Kuopion kirkkoa, Vehmersalmen kirkko ainakin näkyy. Kaavin kirkko näkyy myöskin selkeällä säällä, Muuruveden kirkon täytyisi myöskin näkyä, mutta kska se on harmaa, kivestä rakennettu, sulautunee se niin ympäristöönsä, että ainoastaan kirkon tornin huiput edullisissa olosuhteissa voi erottaa. 

Siilinjärven kirkko on aikaisemmin näkynyt, mutta on sangen todennäköistä, että se nyt jää uuden Tarinaharjun parantolan taakse. Maaningan kirkon estää taas Kehvo-Autiorannan seutu näkymästä. Leppävirran kirkon väitetään myös näkyvän, mutta ei sitä tämän kirjoittaja ole nähnyt enempi kesällä kuin talvellakaan. Eiköhän jo kirkon välittömässä läheisyydessä oleva Kauppilanmäki estä sitä näkymästä? Nilsiän, Tuusniemen ja Heinäveden kirkot eivät voi tulla kysymykseenkään. Syvänniemen kirkkoa ei myöskään ole voitu eroittaa.

Pohjois-Savon maisemat tekevät vaaroilta katsottuna metsineen, vesireitteineen vieläkin koskemattoman luonnon viihtyisän vaikutuksen. Täällä vuorottelevat keskenään avarat selkävedet ahtaiden salmien ja lukuisten saarien reunustamina, täällä näemme aitioita, koskemattomia metsiä, vuoria suomaisemia – kaikki Suomen järvialueen luonnonkauneudet avautuvat korkeimmilta mäiltämme ihailtaviksemme.

Juuri tuo luonnon koskemattomuus: mäkisten metsämaisemain välillä lempeästi luikertelevat salmet ja kirkkaat järvet, joiden kalvoilla ikään kuin taiteilijan silmänruuaksi järjestettyinä lukemattomat  metsäiset saaret alkutilassaan lepäävät, juuri tämä ilmaisee yhä edelleenkin meille, että täällä me olemme lähellä Suomen luonnon sykkivää sydäntä, sen sisämaan alkuperäistä erämaata, jonka salmista vain muutama vuosista sitten ensimmäiset uudisasukkaiden venheet eteläpuolisista salmista pohjaa kohti lipuivat, ja niiden soutaja kalaisen lahden pohjukkaan, liki koskematonta korpea kotonsa pystytti – kontion vielä kauan senkin jälkeen korvessa vihellellessä ja majavan salmia soudellessa - - 

Vänrikki Vilho Halonen, 1932.

Kuvat:

Näkymä koilliseen

Puijon torni 1936

Kinahmin rinne

Näkymä kaupungin yli Vehmersalmelle

Puijolta Vanuvuorelle

Näkymä pohjoiseen

Teksti:

Jahvetti; PSR:n poikien lehti 15.2.1932.

Siilinjärven asemalla - Yrjö Räisänen ja apteekkari Höijer

Apteekkari Höijer (vasemmalla) ja Yrjö Räisänen Siilinjärven asemalla 1933.

Edellisessä postauksessani kerroin IKL:n/kokoomuksen vaalitilaisuudsta Pöljällä kesäkuussa 1933. Tilaisuus ja siihen liittynyt kirjoittelu johti siihen, että Savon Työmiehen  pakinoitsija Sasu Punanen haastoi Siilinjärven apteekkari Höijerin keskustelemaan kanssaan Siilinjärven asemalle. Tapauksesta on säilynyt oheinen neiti von Pfalerin ottama kuva ja Kurikka-lehden kuvaus. Kurikka oli sosiaalidemokraattinen pilalehti, jota Yrjö Räisänen alias Sasu Punanen toimitti. Kuvan oli lehteen lähettänyt apteekkari Höijer.

Kuvan saatteena oli Höijerin "Sasu ja Sake risuneeraavat Siilinjärven asemalla." Kurikka eli Yrjö Räisänen kirjoitti tapaamisesta seuraavasti:

Yllä oleva kuva, joka Kurikan käytettäväksi saapui barrikadin tuolta puolen, valkoiselta rintamalta, on äskeisen vaalitaistelun ajoilta. Siinä keskustelevat Siilinjärven asemalla Sasu Punanen ja Siilinjärven apteekkari Höijer, kirjailijanimeltään Sakeus Myrkynheimo. Tämä viimemainuttu herra, joka on IKL:n napamiehiä Siilinjärvellä, jossa pitäjässä, Pöljän pysäkillä on Sasun kesäasunto, oli laittanut kuopiolaiseen lapualaislehteen selostuksen IKL:n esitelmätilaisuudesta Pöljän pysäkillä, selittäen "että Sasukin oli luimistelemassa maantiellä" mutta "ei uskaltanut tulla esitelmätilaisuuteen". Kun Sasu oli mainitusta tilaisuudesta noin 200 kilometrin päässä, Konneveden sosiaalidemokraattisen kunnallisjärjestön kesäjuhlassa, puhumassa, kirjoitti hän pakinassaan asianmuaisen oikaisun, lähetti sen kirjeessä Siilinjärven apteekkarille ja pyysi häntä tulemaan saamaan asianmukaiset nuhteet määrättynä päivänä Siilinjärven asemalle, Sasun matkustaessa siitä ohi Pöljälle. Kuva on otettu tästä tilaisuudesta, ja oli junan seisoessa asemalla suoritettu keskustelu seuraavanlainen:

- Kaiken sen jälkeen, mitä apteekkari on minusta "Savvoon" kirjuttanna minä en voe muuta kun pyytee teitä tulemaan vualin jäläkeen Pöljälle saunaanj, jossa hauvotaan apteekkarista pahimmat lapualaispahkat pois.
- Kyl maar minulkki on saun tääl Siilinjärvell ja sama on matkaki ja mnul o viäl tropeiki, niin että sopii tul meil vaa, sanoi apteekkari perniöläisellä äidinkielellään.
- No ei sitäkää vastaan mittää ois, mutta kun minä tässä pyysin ensiks, niin apteekkarj on hyvä ja tulloo meille. Roppija minulla ei kyllä ou, mutta sauna on sellanen, että kyllä siellä pehmijää.

Juna vihelsi ja keskustelu, joka yllä on kuvattu, päättyi siihen.

Kurikka 1933

Sasu Punanen Lapuan liikeen hampaissa

Yrjö Räisäsen huvila Pöljällä sijaitsi Pitkänjärven
rannala. Kuva on otettu 1925 Pitkänpään pihapiiristä
järvelle päin. Kuvassa Ilmari Halonen.
Irja Halosen kotialbumi.

Yrjö Räisänen alias Sasu Punanen kirjoitteli kesäisin kolumnejaan Pöljän huvilan vinttikamarissa. Sieltä hänet kesken kiihkeimmän kirjoituksen saatettiin kutsua syömään ”oikeeta kokkelipiimee”.[1]

Sasu Punasen kolumneihin on tallentunut 1930-luvun laman kuvia Pöljältä. Pysäkillä kuorittiin paperipuita ja Kymiyhtiön voittoja pohtiessaan Sasu sanoi, yhtiön on maksanut työmiehille niin pieniä palkkoja, että jos työmies olisi eläinsuojelulain alainen, niin yhtiötä rangaistasiin eläinrääkkäyksestä. Viidentoista markan päiväansioita saivat miehet miehiset miehet talvella Pöljän pysäkillä miehet, jotka kuorivat paperipuita niin Kymille kuin muillekin virmoille.[2]

Isäntien murheita Sasu oli kuunnellut junassa istuessaan. Kun allekirjoittanut joutuu ”reissaamaan” verrattain usein tätä Pöljän ja Kuopion väliä junalla,  niin ainaisena tarinain aiheena isäntäin kesken ovat nykyjään – raha-asiat. Niihin matkaoihin kuluvat monet markat, kymmenet ja sadat markat jo matkarahoina kesän pitkään. Luotot ovat lyhytaikaisia, parin viikon perästäkin uudistettavia. Niiden korkoja ”räknätään”. Mitä tämä aika lieneekään aiheuttanut, niin talonpojalle se on ainakin opettanut korkolaskun taidon.[3]

Pöljän pysäkki 1902-1933. Täältä Yrjö Räisänen haki postinsa, soitti puhelunsa
ja matkoilleen lähti.

Räisänen käytti Pöljällä oloaan tyylikeinona, koominen kylän nimi ja lomalle asettuminen antoivat mahdollisuuden keventää välillä kovin tuliseksi käynyttä poliittista keskustelua.

Vuosina 1930-33 elettiin Lapuan liikkeen ja IKL:n syntymisen aikaa. Poliittinen liikehdintä näkyi Pohjois-Savossakin. Puheet ja teot Lapuan liikkeen kannattajien keskuudessa kovenivat kesällä 1930 koville kierroksille. Työväentaloja naulattiin kiinni, Pöljän työväentalokin jo kesäkuussa 1930. Siilinjärveläiset muiluttivat Savon Työn päätoimittajan  Kalle Korhosen ”ikitielle”.[4] Alapitkällä poltettiin työväentalo ja maakunnan kunnanvaltuustoja puhdistettiin kommunisteista.

Yrjö Räisänen asettui vuoden 1930 eduskuntavaalein SDP:n ehdokkaaksi Kuopion läänin läntisestä vaalipiiristä. Kuopion sanomalehdistä Savo oli lapualaishenkinen. Lehdessä Sasu Punanen sai kyytiä niin, että Räisänen syytti Savoa yllytyksestä kyyditykseen. Kolumnissaan 6.9.1930 Sasu käsitteli varsin ivallisesti Leppävirran ”noblessia”, joka oli tullut häiritsemään ja haastamaan SDP:n vaalitilaisuutta.[5]

Tähän mennessä on kaikki ollut rauhallista – autokyydityksiä on ollut vain sen verran kun omasta takaa olemme tarvinneet kustantaa puhetilaisuudesta toiseen siirtyessämme. Kyllähän täällä Savossakin tuntuu olevan lukkolaisia (lapualaisia) , mutta ei paljoa. Rikkaimmat talolliset, jotkut liikemiehet, varsinkin osuuskauppaliikkeelle katkerat maakauppiaat ja kirkonkylän herrasväki muodostavat lukkojen jäsenistön niissä pitäjissä, joissa niitä on…Jos noin esimerkkien ja tunnustähtien kautta puhuisi, niin lukkolaisia ovat ne, joilla on omat autot.

Räisäsen vaalitilaisuuksissa oli paljon väkeä, sillä niihin tuli myös lukkolaisia ärsyttämään ja kannattajat taas tulivat runsaslukuisena suojelemaan vaalipuhujaa. Kuulijoita oli Sasulla niin, että paikat paukkuivat. Kyydityspelko ei ollut ollenkaan aiheeton. Suomen Sosiaalidemokraatti julkaisi kesällä 1930 uutisia, joissa lueteltiin ”väkivaltaisesti Venäjälle kuljetettuja kommunisteja”.[6] Kun kommunistien osallistuminen vaaleinhin oli estetty, Pohjois-Savon työväestön äänet siirtyivät pitkälti SDP:lle. Räisänenkin valittiin ääniharavana eduskuntaan.[7]

Yrjö Räisänen valtiopäivien avajaisissa 1930.
Suomen Kuvalehti 44/1930.

Yrjö Räisänen kirjoitti kolumnejaan vuodesta 1931 alkaen kesäisin Savo Työmieheen. Hän sanoi sitä ”possakkavelvollisuudekseen”, possakka oli topparien päivätyötermi Savossa.[8]

Mäntsälän kapinan jälkeen 1932 lehdistössä liikkui ns. murhalistoja. Sasu Punasenkin sanottiin olleen lapualaisten listalla. Sasu itse kommentoi tietysti asiaa kolumnissaan. Ensin Räisänen ja ministeri Niukkanen oli ollut tarkoitus muiluttaa Kuortaneelle 16.7.1931 klo 22-23. Kun allekirjoittanut silloin taisi olla Pöljän pysäkillä ja ministeri Niukkanen oli Helsingissä, ei muiluttaja, kun hänen velvollisuutenaan oli ollut tuoda myöskin allekirjoittanut, olisi päässyt suorinta tietä Kuortaneelle, vaan olisi hänen pitänyt ajaa täältä Helsingistä Pöljän pysäkille ensiksi ja sieltä lainattava pysäkiltä venettä, jolla olisi ollut soudettava Pitkä -nimisen järven – ei ole kyllä kuin noin kilometrin pituinen – yli ja noutaa sieltä meidät venheellä, kun meille ei autolla pääse. Ja ensiksi tietysti olisi meidät pitänyt kantaa kesämökistämme rantaan. Näin ollen ei allekirjoittaneen muilutus tuona aikana olisi ollut niin yksinkertainen juttu kuin miksi se oli kaavailtu…[9]

Lapuan liikkeen kannattajissa oli varsin paljon pappeja. He olivat Sasun hampaissa säännöllisesti. Esimerkiksi Paavo Virkkusen ankarista saarnoista väitti Sasu ”erään savolaisen isännän” sanoneen Pöljän pysäkillä: Sehhii Virkkunen taitaa olla niitä tämän jatsi-aikakaaven pappija.[10]

Lapuan liike kiellettiin Mäntsälän kapinan jälkeen. Kansanliikkeen aatteita puolustamaan perustettiin Isänmaallinen Kansanliike eli IKL. Siilinjärvelle sen paikallisosasto perustettiin 21.4. 1933. Puheeenjohtajaksi valittiin piirimielisairaalan johtaja, tohtori Elon Enroth, varapuheenjohtajaksi asemapäällikkö S. von Pfaler, sihteeriksi apteekkari E.B. Höijer, sekä liikemiehet Janne Savolainen ja Emil Tuhkanen, varalle maanviljelijä U.J.Holländer ja liikemies B.J. Jääskeläinen.[11]

Pöljän pysäkin tienoo, Kuopio-Iisalmi tie ja Solan talo. Kirsti Holopaisen albumi.

Yrjö Räisäsen lomailu Pöljällä saattoi olla keskeinen syy siihen, että juuri Pöljällä, Solalla, kauppias Eino Savolaisen kauppakartanolla järjestettiin IKL:n vaalitilaisuus 11.6. 1933. Tapauksesta on säilynyt Sasu Punasen kolumni, Savo -lehden uutinen ja opettaja Hillervo Väänäsen tervetuliaispuhe. Varsinaisia juhlapuhujia olivat kokoomuksen kansanedustajaehdokas rehtori Vaarama Kuopiosta ja rouva Anna Terä Joensuusta. Juhlarunon oli kirjoittanut apteekkari Höijer. Väkeä oli koolla kaikista valtiollisista puolueista enemmän kuin Pöljän kylällä on asukkaita, [12] väitti sanomalehti Savo, jonka kirjeenvaihtajana ilmeisesti toimi apteekkari Höijer.

Kirjeenvaihtaja kehui vaalitilaisuutta onnistuneeksi, siitäkin huolimatta, että ”Sanarieskan” tekijä Kalle Väänänen loisti poissaolollaan ja punainen Sasu luimisteli maantiellä esitelmäpaikan ulkopuolella.[13] Tähän Sasu Punanen kommentoi omassa kolumnissaan kipakasti olleensa juuri tuolloin Konneveden Hyölän kylän työväentalolla, eikä Pöljällä luimistelemassa ollenkaan.

Apteekkaria Sasu puhutteli Sakeus Myrskynheimo Höijeriksi ja heitti ilmaan epäilyksen, Höijerin osallisuudesta Ståhlbergin kyyditykseen. Lisäksi Sasu arveli, että IKL:n vaalitulos kylältä olisi viisi ääntä ja epäili kannattiko IKL:n Kuopiosta Pöljälle asti tulla saarnaamaan.[14]

Eduskuntavaaleissa 1933 Pöljällä IKL sai 15 ääntä, joten hiukan väärin Sasu arvioi tuloksen. Kokoomus sai 9, maalaisliitto 212, edistys 6, pienvljelijöiden vaaliliitto 6 ja SDP 74 ääntä. SDP sai kielletyn kommunistisen liikkeen äänet ja vähän lisääkin Pöljältä. Räisänenkin valittiin ääniharavana eduskuntaan.[15]

Ei liene ihan sattumaa, että Savossa myös oli ravihevonen nimeltään Sasu Punanen. Voihan taustalla olla tietysti olla kirjallisuuden harrastustakin, mutta todennäköisempää on, että innoittajana oli Yrjö Räisäsen nimimerkki.

Pöljän pysäkki v. 1933 laajennuksen mukaiseen asuun entisöitynä 2016.

Sasun vaiheista Pöljällä Sasu Punanen, Pöljä, Savon rata.

---

[1]Suomen Sosiaalidemokraatti 28.6.1930

[2] sama 28.4.1931

[3] Savon Työmies 13.8.1932

[4] Savon historia V, 405

[5] sama 6.9.1930

[6] sama 26.7.1930

[7] sama 7.10.1930

[8] Savon Työmies 11.6.1932

[9] sama 9.12.1932

[10] sama 5.4.1931

[11] Savo 29.4.1933

[12] Savo 13.6.1933

[13] sama

[14] Suomen Sosiaalidemokraatti 14.6.1933

[15] sama 7.10.1930

Sasu Punanen, Pöljä, Savon rata

"Veli Giovanni" Viherjuuri ja "Sasu Punanen" (oik.) Pöljän pysäkillä
1935. Kuva Pöljän kotiseutumuseon kokoelmat.

Viime vuosisadan alkupuolella Pöljän kylällä vaikutti kolme kansallisellakin tasolla näkyvää henkilöä. Nimittäin agronomi, toimittaja, poliitikko Tatu Nissinen, kirjailija, opettaja Kalle Väänänen ja kolmantena toimittaja, kansanedustaja Yrjö Räisänen, nimimerkki Sasu Punanen.

Yrjö Räisänen osti Pulasteen tilasta tontin 1920-luvun lopulla ja rakensi Pitkänjärven rantaan perheelleen kesähuvilan.[1] Ensimmäinen viittaus huvilalomaan Pöljällä on vuodelta 1928, jolloin hän Suomen Sosiaalidemokraatin kolumnissaan kertoi:

Kun tätä luetaan, olemme jo painaltaneet maalle, kesälaitumille...Tämä on tarpeellista sanoa siksi, koska äkkijyrkät veljet voisivat taas selittää, kun me jätämme tämän tähystyspaikkamme, että ”nyt se on Sasu ratkennut juomaan.”

Menemme ”isänmaahan”, Savoon, Pöljän pysäkille.[2]

Sasu Punasen huvila Pöljän Pitkänjärvellä nykyisessä asussaan. Rakennus
on säilynyt ulkoaultaan alkuperäisessä asussa.

Yrjö Räisänen alias Sasu Punanen syntyi Kuopiossa 16.2. 1888. Hänen isänsä oli satulaseppämestari Kaarlo Räisänen ja äitinsä Riitta Lovisa Sutinen. Isän puolelta sukujuuret johtavat Pielavedelle, äidin puolelta Nilsiään. Yrjö -poika pääsi opintielle, mutta oppikoulu keskeytyi seitsemänteen vuoteen sairastelun vuoksi.[3] Oppikouluvuosinaan hän koki 17-vuotiaana nuorukaisena suurlakkovuoden 1905 hulinaa Kuopiossa.[4]

Vuodesta 1909 Räisänen työskenteli Savon Työmiehen/Sanantuojan eri tehtävissä Kuopiossa ja Iisalmella. Työväenliikkeeseen hän oli kasvanut jo kotonaan. Sanomalehtimiehen ura vei hänet lopulta Helsinkiin Työmiehen toimitussihteeriksi 1917. Samana vuonna hän meni naimisiin Kerttu Savolaisen kanssa, pariskunnalle syntyi kaksi poikaa, Yrjö Kullervo (1919) ja Juha Kaarlo (1921).[5]

Sisällissodan 1918 jälkeen Yrjö Räisänenkin pidätettiin ja hän joutui pahamaineiselle Iso Mjölön keskitysleirille. Kuitenkin jo saman vuoden syyskuussa, kun Suomen Sosiaalidemokraatti sai luvan ilmestyä, Räisänen aloitti lehden toimitussihteerinä. Heti ensimmäisessä lehdessä 16.9.1918 esiteltiin pakinoitsija Sasu Punanen, aluksi Niitä näitä - otsikolla, mutta sittemmin vakiintui Mitä Sasulle kuuluu -palsta. Kolumni/pakina oli yleensä heti etusivulla.

Sasun huvila oli komea ilmestys Pitkänjärvellä ja hänen oleskelunsa kylällä herätti uteliaisuutta. Esimerkiksi Pohjolanmäen isäntä Aatu Väänänen tutustui Räisäseen hyvin, talosta myytiin kesävieraille elintarvikkeita ja kyläilyä puolin ja toisin harrastettiin. Huvilalla apulaisena kylän nuorista naisista työskenteli ainakin Lyydia Roivainen (Puurunen). Oheisessa heinäpeltokuvassa taas oltiin Janne ja Aino Holopaisen heinäapuna.

Heinäväkeä Riitaniityllä Hoikilla. Etualalla istuvat Yrjö ja Kerttu Räisäsen pojat
 Yrjö Kullervo ja Juha Kaarlo. Oikealla seisoo Kerttu Räisänen, keskällä kuvaa
seisoo Lyydia Roivainen. Äärimmäisenä vasemalla istuu Janne Holopainen.
Kuva Kirsti Holopaisen arkistosta.

Vasemmalta Tellervo Holopainen, Lyydia Roivainen, Aino Holopainen, Hanna Kauppinen, Kerttu Räisänen, poika Räisänen, Pekka Kejonen, Janne Holopainen, poika Räisänen. Kuva Kirsti Holopaisen arkistosta.

Niin täysiverinen poliitikko Räisänen oli, että hän ei ilmeisesti malttanut olla agiteeraamatta kesälläkään. Ei liene sattumaa, että Pöljän Sosiaalidemokraattinen yhdistys aktivoitui nimenomaan 1920-luvun lopulla. Yhdistys koetti saada käyttöönsä Pöljän kommunistien hallussaan pitämän työväentalon. Työ näkyi myös vuoden 1929 vaalituloksessa ”nosken puolen” eli SDP:n kannatuksen nousuna Pöljällä. Näin Sasu kuvaili vaalipakinassaan Pöljän/Kuopion alueen kommunismin luonnetta.

Mitä Pöljään tulee, niin täällä nosken puoli nousi. Joku maalaisliittolainen sanoi, että ”se on sinun ansiotasi”. Kiistimme vastaan, koska emme ole mitään agitatsionia harjoittanut, vaan viettänyt kesävieraan tyyntä ja rauhallista elämää.

Tämä savolainen kommunismi ei kyllä itse asiassa mitään kommunismia olekaan. Ne ovat muuten vaan jyrkkiä täällä ja kun paikallinen työväenlehti joutui kansalaissodan jälkeen kommunisteille, niin on sen turvin voitu selittää ja syöttää kansalle sellaista, että se kommunismi onkin sitä oikeata työväenliikettä.

Täällä voi nähdä tavallisen päiväpalkkalaisen kävelevän suojeluskuntalaisen myssy päässä huolimatta siitä, että viivansa vetääkin vaikka kommunisteille. Kun kysyy, että mitenkä sinä Turpeisen poika kuleksit lahtarin hattu päässä, niin vastaukseksi saa, että ”ka, isäntä anto vanahan hattunsa, eikä näin hyvvee tavaroo henno pellolle heittöö.”

Yhdessä rassaillaan talon poikain kanssa pyssyjä, sihtaillaan ja paukutellaankin, yksissä keitellään viinojakin. Mutta sitten kun äänestämään mennään, niin eroavat tiet. Toinen vetää pötkän ”maaliitolle” ja toinen listalle, jonka otaksuu edustavan äkkijyrkkyyden korkeinta astetta.[6]

Sasu oli todellinen kuuluisuus aikanaan, sillä hän herätti pakinoillaan kovasti kiukkua niin äärioikealla kuin äärivasemmallakin. IKL:n vaalitilaisuuksissa  Pöljällä Sasu oli puhujien hampaissa eikä Kuopion seudun kommunistitkaan Räisästä silitelleet. Kuopiolaisen kommunistin, Emmanuel Juutin edesottamuksia Sasu kommentoi kirvelevän pilkallisesti.[7]

Räisänen vaikuttaa kuitenkin viihtyneen Pöljällä. Hän osasi solahtaa kylän elämään ja kehaista oikeita ihmisiä. Näin hienon mainetodistuksen hän antoi kolumnissaan pysäkki-Villestä, Vilho Ruuskasesta Suomen Sosiaalidemokraatissa 24.7. 1929.

Ja sitten tulkoon vielä tiedotuksena mainituksi, että tämän kirjoitettuamme painumme Savon junaan ja sitä tietä Pöljälle, josta pommitamme lehteen artikkeleita. Niin että jos kansalla on parin viikon aikana jotakin tähdellistä sydämellään, voi osoittaa kirjeensä Sasu Punanen, Pöljä, Savon rata.

Pysäkki-Ville, joka on Pöljän pysäkin asemapäällikkö, asemamies, postinhoitaja ja yleensä kaikki kaikessa - oikein hyvän virkamiehen esikuva - saa kyllä siitä lisää työtä, mutta hän ei uhkaile kiristyslakoilla niin kuin monet korkeammat virkaherrat.

Vilho Ruuskanen, pysäkki-Ville 1940-luvun lopulla.

Palaan Yrjö Räisäsen Pöljän kesiin, kun pääsen tutkimaan 1930-luvun Sosiaalidemokraattia.

---

[1] Niskanen, Pöljän Muisti, 289, Taksoituslautakunnan arkisto 1925-1948, Siilinjärven kunnanarkisto

[2] Suomen Sosiaalidemokraatti 19.8.1928

[3] Kansallisbiografia

[4] Työväen joulualpumi 1.1.1925

[5]  Kansallisbiografia

[6]  Suomen Sosiaalidemokraatti 7.7.1929

[7] Kurikka 26.10.1929

Vilho Alhojärvi myrskyn matkassa - mutta velkaa ei jäänyt kenellekään

Kotkan Riennon uimaoasato. Alhojärvi keskellä istumassa.
Suomen Urheilulehti 12.10.1916.

Löysin kansakoulunopettaja Vilho Alhojärven sattumalta, kun selailin kotiseutuuni liittyviä sanomalehtiä. Ihmettelin, miksi hän tuntui joutuvan jatkuvasti kahnauksiin ja oikeusjuttuihin ja aloin tutkia hänen tarinaansa perusteellisemmin. Löysin tavattoman kiinnostavan ja kunnioitustakin herättävän ihmisen näiden oikeusjuttujen takaa.

Karl Wilhelm Thurén (myöh. Wilén, Alhojärvi) syntyi aviottomana lapsena 7.4.1874. Hänen äitinsä oli sepän tytär Maria Charlotta Thurén. Syntympaikka oli Asikkalan Salo. Vilhon äiti avioitui vuonna 1882 Erland Matinpoika Wilénin kanssa. Perheen muuttokirjoissa ja lastenkirjassa Vilho mainitaan perheen poikana, ei aviottomana. Perheeseen on Viipurissa syntynyt 10.6.1885 poika Väinö ja Asikkalan Anianpellolla 21.3.1880 tytär Bertha, joka on kuitenkin kuollut rokkoon 1.1881 Anianpellolla 9 kuukauden 19 päivän iässä.^[1]

Millaisia vaikutuksia Vilhon luonteeseen jäi siitä, että hän eli isättömänä äpäräpoikana kahdeksanvuotiaaksi? Myöhemmin vaikuttaa, että Alhojärvi oli kunniastaan hyvin arka ja elintavoiltaan ehkä jopa kireän korkeamoraalinen. Raittiusaate, urheilu ja työväen sivistyspyrkimykset olivat hänelle tärkeitä. Lisäksi Vilhon äidin äiti oli Forstadiuksen sukua, jossa oli oppineita, kirkkoherroja ja upseereja. Ehkäpä äidin suvun kautta häneen oli tarttunut ripaus kansakoulunopettajalle sopimatonta itsetietoisuutta?

Kasurilan kansakoulun opettajana Siilinjärvellä hänestä kasvoi yhteiskunnallinen vaikuttaja. Riitaannuttuaan paikkakunnan perustuslaillisten vaikuttajien kanssa hän joutui jopa pakenemaan paikkakunnalta 1905 suurlakon kiihtyneissä tunnelmissa.

Valitsiko Alhojärvi poliittisen suuntansa vasta 1905-06 kiistoissa? Hänen taustaansa ei ole kovin työväenluokkainen. Isä oli seppä, äidin suvussa sivistyneistöä. Kuitenkin hän liittyi Siilinjärven työväenyhdistykseen ja alkoi tarmokkaasti toimia siinä. Yhdistys rakensi mm. oman talon, SDP:n vaalimenestys oli Kasurilan äänestysalueella vahvaa.

Alhojärvi muutti Kotkaan 1911. Voisi kuvitella, että ratkaisu oli kaikille hyvä. Siilinjärvelle valittiin opettajaksi Albanus Sonninen. Sonnisesta tuli pitkäaikainen siilinjärveläinen vaikuttaja, porvarillinen ja siten mieleinen paikallisille isännille. Alhojärvi taas pääsi toteuttamaan itseään aktiivisessa ja isossa työväen yhteisössä. Kotkassa Alhojärvi pääsi keskittymään urheiluun (Kotkan Riento) ja osuustoimintaan (Kotkan Työväen Osuusliike), sen sijaan työväenyhdistyksessä hän ei ollut johtotehtävissä.

SVUL:n Kyminlaakson piirin johtokunta 1917.
Toivo Suvikas, Paavo Aho, Eemil Paavola,
H. Mäkinen, Osk. Tiili,  Wilho Alhojärvi.

Vuoden 1918 tapahtumat vyöryivät Alhojärven ja muiden ns. tavallisten ihmisten yli kuin luonnonvoima. Alhojärven raha-asiat eivät olleet enää vuoden 1917 aikana hyvällä mallilla. Hän oli ostanut vuonna 1916 puolet talosta Rautatiekadun ja Warastokadun kulmauksesta, tämä asunto oli vuokralla. Samoihin aikoihin hän näyttää muuttaneen Hovinsaarelle, jossa omisti talon. Hänellä oli näistä sijoituksista vuokratuloja.

Kiinteistöjen lisäksi hän oli ostanut Kymin pitäjän Kaukolan kylästä Ristsaari -nimisen palstatilan. Tilaa vastaan hän nosti lainaa vuoden 1917 aikana 4500mk. Lisäksi hän kirjoitti välillä toistenkin vekseleihin nimensä, sillä Kauppalehden protestilistalla Alhojärvi mainittiin Emil Wakkarin hoitamattoman vekselin asettajana.[2]

Alhojärvi ei maksanut henkirahaa, kunnallismaksuja tai kirkollisveroa vuoden 1917 aikana. Samoin hän jätti aiemmin säntillisesti hoitamansa Kotkan Työväen Säästöpankin velan korot maksamatta. Pankki sanoi 800 markan velan irti joulukuussa 1917. Henkilökohtaistakin surua oli, sillä Vilhon äiti Maria Charlotta kuoli 11.12.1917.

Kotkassa SDP:n maltillisten aktiivien oli mahdollista säilyttää näennäisen puolueeton ja väkivallaton näkemys kapinan aikana pitkään, sillä valkoiset luovuttivat vallan suosiolla punaisille helmikuun alussa 1918. Alhojärvi osallistui punaiseen hallintoon siten, että hän patisti opettajia töihin kapinan aikana ja opetti itse koko vallankumousajan.

Kotkassa sijaitsevan Nobelin öljyvaraton hoitaja Willehard Lehtinen kertoi saaneensa Alhojärven avustuksella punaisten kansliasta kulkuluvan kapinan aikana. Eli hänellä oli suhteita hallintoon ja tuttuja siellä.[3] Kotkan Työväen Osuusliikkeen vastuuhenkilönä Alhojärvi osallistui liikkeen varojen piilottamiseen, kun punaisten tappio häämötti.

Pöytäkirja Kotkan Työväen Osuuskaupan johtokunnan kokouksesta
 8.4.1918. Alhojärvi, Heimonen ja Nokela sopivat nostavansa
osuusliikkeen rahat turvaan valkoisilta, kun punaisten tappio
alkoi näyttää varmalta. Kotkan raastuvanoikeuden arkisto.

Loppuun asti hän kuvitteli, ettei hänen toimintansa ollut niin ”rikollista”, että siitä joutuisi vastaamaan hengellään. Näin ajatteli moni muukin vanhan työväenliikkeen toimija. Kuitenkin 12.5. 1918 Vilho Alhojärvi ammuttiin kapinallisena ilman tutkimusta. Samassa rytäkässä muuten ammuttiin Hovinsaaren koulun sosiaalidemokraattinen vahtimestari ja Alhojärven ystävä Taavetti (David) Eskelinen.

Eteenpäin 4.5.1928.

Syksyllä 1918 alettiin selvitellä Vilhon jäämistön kohtaloa. Koska Vilho Alhojärvellä ei ollut puolisoa eikä lapsia, hänen oikeudenomistajiaan olivat isä Erland Wilén ja veli, postivirkailija Väinö Alhojärvi. Väinö oli kuitenkin kuollut syksyllä 1918 espanjantautiin. Oikeudessa häntä ja hänen alaikäisiä poikiaan Oma Juho Väinöä ja Veli Pekkaa edusti puoliso Fanny Alhojärvi. Fanny Alhojärven puolesta asiaa hoiti varatuomari Kyander.

Fanny Alhojärvi teki Kotkan raastuvanoikeuteen hakemuksen Vilho Alhojärven jälkeensä jättämän omaisuuden asettamisesta konkurssiin 25.11.1918. Asiaa käsiteltiin vuosina 1918-1919. Jäämistöön esitettiin 20 489 markan vaateet. Suurin velka oli vahtimestari Evert   Sakin velkakirja 10 000 markkaa (mahdollisesti Hovinsaaren talon ostosta). Ensimmäisenä velkojien listassa olivat valtio henkiverorästeillään ja Kotkan seurakunta. Kotkan kaupunki  velkoi kunnallis- ja vaivaismaksuja sekä maksamatonta koiraveroa. Ilmeisesti Vilho Alhojärvellä oli ollut koira lemmikkinä.

Pesän ”toimitsijamiehet” myivät Alhojärven osuuden Rautatiekadun taloyhtiöön talonomistaja Helveelle 25 400 markalla 11.9.1919.[4] Hovinsaaren talon osti pyhtääläinen Wiktor Wanhala 24 800 markan hinnalla.[5]

 Aiemmat tekstit Alhojärvestä:

Kansakoulunopettajan tie

Vilho Alhojärvi Kotkassa

Kosto vai sattumaa

Työn orjat

Oppilas muistelee

---

[1] Kaija Kainulaisen tekemä sukuselvitys, tekijän hallussa.

[2] Kauppalehden protestilista 1.1.1918.

[3] Käräjäoikeuden asiakirjat

[4] Etelä-Suomi 20.9.1919

[5] Etelä-Suomi 1.3.1919