 |
| Förteknin över Fria Husbehofs Brännvins Bränning betalare uti Öfre Savolax Härad |
Paloviina oli kuulunut jo 1500-luvulta alkaen rahvaan elämään, arkeen ja juhlaan. Maaseudulla kotitarvepoltto oli sallittua maata omistaville talonpojille. Talonpojat saivat vapaasti kuljettaa ja myydä viinaa maaseudulla. He joutuivat maksamaan siitä viinaveroa, vaikka eivät olisi viinaa polttaneetkaan. Torpparit ja irtain työväki eivät saaneet polttaa viinaa.
Vuoden 1809
viinaveroluettelossa vuodelta 1808 on Kasurilan kylän talollisista mainittu
Josef Matinpoika Toivanen, Pekka Toivanen, Johan Laakkonen, Iivari Knuutinen,
Pauli Jääskeläinen, Pekka Hakkarainen, Heikki ja Matti Ruuskanen, Iivari Knuutinen, Johan Toivanen,
Aatu Sakarinpoika Knuutinen, Sakari Knuutinen, Taavetti Knuutinen, Iivari
Pertinpoika Knuutinen, Aaro ja Risto Hollander, Pauli Ruotsalainen, Martti
Kasurinen, Yrjö ja Sakari Laakkonen, Pekka Tossavainen, Matti Kasurinen, Matti
Paulinpoika Kasurinen, Pauli Kasurinen, Pekka Laakkonen ja Jaakko Mäkelin.[1]
Paloviinanpolttoa
sai harjoittaa 8 kuukautena vuodessa, joka vuosi tammikuun alusta toukokuun
loppuun ja lokakuun alusta joulukuun loppuun. Poltto-oikeus oli sidottu
manttaalien määrään. Osamanttaaleilla eli osatiloilla saatiin käyttää
suhteellisesti tilavampia pannuja, koska niillä tavallisesti asui
suhteellisesti enemmän ihmisiä. Asteikko salli alimmillaan 15 kannun pannun ja
suurimmillaan 46 kannun polton. Koko manttaalia suuremmat maakartanot saivat
käyttää 53-90 kannun pannuja.[2]
Yhteen kannuun mahtui 2,5 litraa viinaa.
Nimismies
keräsi tiedot viinapannuista ja niiden piti olla valvottuina. Nimismies sai
myös käydä tarkistamassa pannujen tilan halutessaan, eikä niitä saanut lainata
muille. Nimismies leimasi pannun käyttöön, kun oli sen tarkistanut.
Jälkitarkastuksiakin tehtiin.
 |
| Haapalahden talon pytinki, joka on valmistunut vuonna 1836. Kuva vuodelta 2025. |
Vuonna 1853
kruunun nimismies Daniel Grönberg oli takavarikoinut Kehvon Haapalehden
talon viinapannun. Pannun koko ja keitto-oikeus määräytyi siis talon
manttaaliluvun mukaan. Haapalahdessa olisi tämän mukaan saanut olla 30 kannun
pannu. Eli talossa olisi saanut valmistaa 30 kannua viinaa, mutta siellä oli
käytössä 45 kannun pannu. Nimismies Norring oli jahtivouti Karhusen
ja torppari Ville Tellerin todistaessa ottanut keittovälineet haltuunsa,
koska ne olivat nimismiehen mukaan laittomat.
Haapalahden
talonomistaja Karl Wenell oli ottanut pannun käyttöönsä hyvässä uskossa.
Pannu oli talossa vanhastaan hänen äitinsä Kristiina Väänäsen peruja.
Toisaalta pannu ei Wenellin mukaan ollut aivan niin suuri kuin väitettiin.
Lisäksi hän totesi, että nykyisellä omistuksellaan hänellä olisi oikeus jopa 47
kannun valmistamiseen.[3]
Wenell sai pannun hattuineen ja piippuineen takaisin, sillä Haapalahden tilalle
oli yhdistetty Ryönän kylällä sijaitsevan, suvun omistuksessa olevan Talvisalon
tilan poltto-oikeus. Haapalahden väellä oli osoittaa asiasta kuvernöörin tekemä
päätös.
Kehvolla oli
1800-luvun alussa poltto-oikeus kahdeksalla talollisella. Antti Laakkonen,
Salomon Savolainen, Juhan Sakeus, Erik Sakeus, Matti Väänänen, Knuutti
Väänänen, Ivar Väänänen ja Pekka Mikonpoika Väänänen on merkitty 1808
läänintiliin Kehvolta viinanpolttoon oikeutettuina.[4]
Viinan
valmistus oli varsin tuottoisa kotiteollisuuden muoto. Jos ylijäämäviljaa oli,
niin viinanmyynnillä oli mahdollista ansaita hyvät rahat. Talonpojat
perustelivat viinanpolttoa myös sillä, että prosessissa syntyi rankkia, jota
pidettiin erinomaisena karjan rehuna. Myös kestikievarin pitäjät saivat myydä
maaseudulla viinaa, mutta muilta se oli kielletty. On huomattava, että
kestikievarit saivat tarjoilla viinaa vain matkustajille, ei oman kylän
asukkaille.
Viinaa myös
poltettiin yleisesti. Tämä näkyi esimerkiksi Suomen sodan (1808-09) aikaisissa
vahinkoilmoituksissa. Sodan jälkeen talonpojat hakivat korvauksia venäläisten
sotilaiden viemistä elintarvikkeista ja aiheutetuista vahingoista. Menetyksissä
mainittiin usein menetetyt viinakannut.
 |
| Vilho Lammen työssä Viinankeittäjät vuodelta 1930 tiivistyy hienosti salaviinanpolton tunnelma.Laillinen viina keitettiin avoimesti pihapiirissä, olipa isoimmissa taloissa omat keittohuoneetkin. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti