Heikki Väänäsen perunkirjoitus Kolmisopella Kuopion pitäjässä vuonna 1801

 

Taustalla Heikkilä, myöhempi Koivula Kolmisopella 1925. 
Kuva Einar Väänänen.

Väkeä oli kokoontunut 30.11.1801 Kolmisopelle Heikki Väänäsen tilalle. Oli alkamassa perunkirjoitus Heikki-isännän kuoleman jälkeen. Paikalla olivat lautamiehet Matti Mähönen ja Jussi Savolainen Kasurilan kylästä. Leski Maria Pekkarinen vannoi pesäluettelon oikeaksi. Kaikki perheen lapset olivat vielä alaikäisiä, joten heidän etuaan oli valvomassa vainajan veli Knuutti Väänänen.[1] Perunkirjan kirjoitti J.L. Mellin, sillä asiakirjat kirjoitettiin tuolloin ruotsiksi.

Isännän kuolema kosketti paljon suurempaa yhteisöä kuin oma perhe. Elettiin patriarkaalisessa yhteiskunnassa, jossa valitsi hierarkkinen järjestys. Kaikki olivat kirkollisen ja maallisen vallan alaisia. Talossa niin perheenjäsenet kuin palkolliset ja torpparit olivat isännän käskyvallan alla. Isännällä oli velvollisuus huolehtia talon kunniasta ja kurittaa tarvittaessa niin perheenjäseniä kuin palkollisiakin. Toisaalta isännän odotettiin huolehtivan väestään hyvin.[2]

Henrik Väänänen oli syntynyt vuonna 1750 Pöljän kylällä talollisen pojaksi. Hänen isänsä Antti Väänänen oli muuttanut Kehvon kylältä Pöljälle 1740-luvulla. Heikki oli saanut viljeltäväkseen ja raivattavakseen maita nykyisen Kolmisopen kylän alueelta. Isojaossa  Heikin maat kuuluivat vielä Pöljän kylään, sen eteläiseen jakokuntaan.

 Heikki Väänänen kuoli kirkonkirjojen mukaan syöpään 50-vuotiaana marraskuussa 1800. Taudista ei ole täyttä varmuutta, sillä papit kirjoittivat kuolinsyyt omaisten taudinkuvauksen perusteella. Jos Heikki kuoli syöpään, niin se ei ollut aikakudelle tyypillisimpiä kuolinsyitä. Sen sijaan kuolema 50-vuotiaana tai jo aikaisemminkin oli tavallista. Erilaiset kulkutaudit olivat väestön riesana tuon tuostakin. Kuvaavaa oli, että Heikin ja Marian kuudesta lapsesta lapsesta esikoispoika Antti kuoli kuusivuotiaana (1797) ja tytär Anna viisivuotiaana (1803).[3]

Perunkirjoitukseen oli syynä se, että leski aikoi solmia avioliiton Samuel Paldaniuksen kanssa. Uusi avioliitto oli leskelle keino järjestää talon ja perheen elämä puolison kuoleman jälkeen. Samoin kuin nuorten avioliitot sovittiin vielä 1800-luvun alussa pitkälti perheiden kesken, myös lesken uusi avioliitto oli aina huolella mietitty taloudellinen ratkaisu.

Tapa oli, että naislesken tuli odottaa vuosi puolison kuolemasta ennenkuin sai solmia uuden liiton, miesleskien suruaika oli lyhyempi, puoli vuotta. 1700-luvulla ja 1800-luvun alussa noin viidennes avioliitoista oli leskien solmimia.[4] Maria Pekkarisella oli Heikin kuollessa kolme lasta, 16-vuotias Kristiina, 10-vuotias Maria ja 3-vuotias Anna. Hän oli viimeisillään raskaana ja hän synnytti 20.1.1801 pojan, Staffanin eli Tahvon.

 Talossa oli kaksi renkiä ja kaksi piikaa. Lisäksi oli kaksi torppaa.

 Mitä Heikki Väänäseltä jäi perinnöksi?

Isojaossa, joka Pöljän eteläisessä jakokunnassa toimitettiin 1794-1806, Väänästen tila jaettiin kolmen veljeksen kesken, Antti, Lauri (Lassi) ja Heikki saivat kukin oman tilan, joiden rajat määriteltiin. Kun isojako lopullisesti valmistui 1806, Heikki ei enää ollut asiakirjoja ja karttoja hyväksymässä. Nämä tilat olivat olleet jo olemassa aiemmin, mutta nyt jako tehtiin näkyväksi.

Heikkilä, myöhemmin Koivulana tunnettu tila näkyy kartan
oikeassa laidassa tunnuksella C. Pöljän eteläisen jakokunnan
kartta 1806.

Heikki Väänäsen Heikkilään kuului yhteensä 447 tynnyrinalaa maata (noin 225 ha). Tilalla oli 8 ha peltoa, ”Tulikoivusen ja torpan pelto”, niittyjä Petäikön keskuksessa, Tulikoivusen lähellä, Murtoniitty ja Pieni niitty ja Levälammen rannan niitty, yhteensä 10 ha. Raivioita eli muokattuja metsämaita oli Tulikoivusen lähellä, Sivukorven alueella ja Sarvanpurolla. Lisäksi Tulikoivusen jo valmiiden peltojen luona oli raivio, yhteensä 10 ha. Metsää olikin sitten loput eli noin 235 ha. Heikkilä oli tyypillinen alueen tila isojaon jälkeen.[5] Perunkirjoituksessa maat ja rakennukset arvioitiin 400 riikintaalarin arvoiseksi.

Tyypillisessä savolaisessa pihapiirissä oli runsaasti rakennuksia. Savupirtti, jota jatkettiin, kun perhe kasvoi. Navetta, talli, lampola, riihi, sauna ja lukuisa määrä erilaisia aittoja. Lisäksi pihapiirissä oli usein keittokota. Perukirjassa ei kerrottu rakennuksista mitään. Ne olivat varmasti yksinkertaisia hirsirakennuksia, joissa oli tuohimalkakatot.

Irtain tavara lueteltiin tuolloin tavattoman tarkasti perukirjassa. Rahaa ja arvometalleja Heikkilässä oli vähän, jokunen seteli ja hopeinen kuppi. Vähän arvokkaampi metalliesine oli viinapannu hattuineen ja piippuineen, sekä kuparikattila. Oli veitsiä, rautaisia lapioita, pärerauta, keritsimet, kirveitä, aura, paistinpannu, kannu, jokunen haarukka, posliinilautasia, kaskikirves, kanki, hevosille ja lehmille ketjuja, iskurauta, jääkaira, viikatteita, kattilakoukku ja hiilikoukku.

Metalliesineet olivat sellaisia, joihin metalli oli hankittava talon ulkopuolelta. 1700-luvun lopussa Pohjois-Savossa elettiin hyvin omavaraisesti, mutta Heikkilässäkin oli jo aika paljon sepän tekemää tavaraa. Seppä löytyi kyllä usein omalta kylältä.

Heikkilässä oli neljä virsikirjaa, Johan Gerhardin hartauskirja ja Iso katekismus. Jää epäselväksi, mikä Gerhardin kirja talossa on ollut, mutta häneltä oli suomeksi julkaistu 1600-luvulla ja 1700-luvulla kirjoja, esimerkisi Pyhät tutkiskelemiset, jokapäiväinen Jumaluuden harjoitus (1781).[6] On arvioitu, että 1700-luvun puolivälissä Kuopion pitäjän väestön lukutaitoisuus olisi ollut alle 50%.[7]

Vanhempien odotettiin huolehtivan lastensa lukutaidon ja kristinopin alkeiden opettamisesta. Taloissa olevan kristillisen kirjallisuuden taustalla lienee ollut tämä tarve valmistaa lapsia ja aikuisia kinkereille ja rippikouluun. Kuopion seurakunnasta on säilynyt rippikoululaisten luetteloita jo vuodesta 1781 alkaen.

Perukirjassa luetellaan kaksi sivua erilaisia puuesineitä, saaveja, sankoja, kirnuja, kiuluja, maitosiivilöitä, kippoja, tynnyreitä, taikinatiinu, tuoppeja, kapustoja. Wirilander sanoikin Savon historiassaan, että samoin kun puhutaan kivikaudesta, rautakaudesta ja pronssikaudesta voisi puhua puukaudesta Savossa. Niin monenlaiset tarvekalut tehtiin puusta.

Kalastus oli tärkeä ruokahuollossa 1700-luvulla, Heikkilässäkin oli kaksi venettä, verkko ja nuotta. Talolla oli myös osuus kirkkoveneeseen, jota oletettavasti säilytettiin Siilinlahden rannalla. Toinen vaihtoehto olisi Sulkavajärvi, jos veden korkeus oletetaan sellaiseksi, että Siilinjokea olisi päässyt Siilinlahdelle kohtuullisen vaivattomasti. Kyläläisten kirkkomatkat suuntautuivat Kuopioon.

Koivula 1925. Kuva Einar Väänänen.

Heikkilässä oli kaksi hevosta, 12 lypsävää lehmää, kuusi lammasta, kaksi härkää ja kaksi sikaa.

Heikki Väänäsellä oli sarkavaatteita ja pellavapaitoja. Vain silkkinen kaulaliina vaikuttaa vaatteista ostotavaralta. Talvivaatteena oli lammasnahkaturkki ja lampaannahkaiset hansikkaat. Talon kohtuullisesta vauraudesta kertoo se, että Heikillä oli useampia vaatekertoja.

Perukirjaa tehtiin syksyllä, jolloin aitoissa oli ruista ja ohraa, suolakalaa ja monenlaista lihaa ja voita. Suola mainittiin myös. Kaiken kaikkiaan Heikki Väänäsen talous vaikuttaa olleen vakaalla pohjalla. Heikin velat ja saatavat olivat mitättömät. Tilan ja irtaimen omaisuuden yhteisarvoksi tuli 735 riikintaalaria. Se on ihan kelpo tilan arvo, kun vertailen alueelta vastaan tulleita perukirjoja tai tilakauppoja.

Perukirjassa määriteltiin lasten ja lesken osuudet, mutta tila jäi jakamattomaksi. Kaikki lapset olivat vielä alaikäisiä. Tytön perintöosuus oli puolet pojan osuudesta. Tyypillistä oli, että pojat tai poika osti tyttöjen osuuden itselleen. Leski aikoi avioon, mutta järjestelyt viittasivat siihen, että tila pidettiin tiukasti Väänästen käsissä. Olihan taloon jo kasvamassa poikapuolinen jatkaja, Tahvo.

Samuel Paldanius oli 27-vuotias vuonna 1801, talollisen poika Kehvon kylästä, Kuopion pitäjästä. Avioliitosta Maria Pekkarisen kanssa ei syntynyt lapsia. Talo siirtyi Heikin pojalle Tahvo Väänäselle ((1801-1861).[8] Samuli Paldanius kuoli kuumeeseen Pöljällä 24.11.1819 vain 46-vuotiaana.[9] Maria Pekkarinen kuoli vuonna 1824.

 

Tuli-Koivulan tilan porstua ja vesikorvo 1920-luvulla.
Näillä lattialaudoilla saattoi tarinamme Heikki Väänänen
kävellä. Kuva Einar Väänänen.

 

---

[1]Kuopio maaseurakunta perukirjoja 1793-1801 (AP I Jee:5); SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=47173&pnum=368

[2]Einonen & Karonen (toim), Arjen valta. Suomalaisen yhteiskunnan patrikaalisesta järjestyksestä myöhäiskeskiajalta teollistumisen kynnykselle (1450-1860).

[3]Kuopion maaseurakunta, lastenkirja 1786-1804, s. 431; Kuopion maaseurakunta, kuolleet 1803-1838, s. 10

[4]Luttinen, J., ”Mitä mielestä tuntui, ei arvaa kukkaan”. Sodan kuormittavuus ja kriisinkestävyys iisalmen pitäjän kotitalouksissa 1800-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä, 377

[5]Pöljä; N:ot 1-14, Etelä jakokunta, isonjaon kartta ja asiakirja 1807-1807) Kuvien esikatselu - Kansallisarkisto | Asiointipalvelu Astia

[6]https://digi.kansalliskirjasto.fi/teos/binding/2128497?page=5

[7]Rytkönen (toim), Kuopion pitäjän kirja, 412

[8]Tahvo Heikinpoika Väänänen https://www.geni.com/people/Tahvo-V%C3%A4%C3%A4n%C3%A4nen/6000000028964400087

[9]Maaninka kuolleet 1807-1842 (AP I F:2)  1819, 1820; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=40760&pnum=58 / Viitattu 22.04.2025