Ivar Jordan Väänäsen elämä ja kuolema - Kehvon Haapalahden tragedia

 

Savolaisen talonpojan puku. Wilhelm von
Wright 1800-1849.
Museovirasto

Koko Pohjois-Savossa kohahti, kun kesällä 1837 levisi tieto Kehvon Haapalahden isännän Ivar Jordan Väänäsen väkivaltaisesta kuolemasta. Herastuomari, suurtilan omistaja ja talonpoikainen vaikuttaja oli kuollut perhesurmassa. Surman takana olivat Ivar Jordanin pojat, Salomo ja Pekka.

1800-luvun alkupuolen patriarkaalisessa yhteiskunnassa teko oli tavaton. Satoja vuosia rahvaan päähän oli iskostettu Lutherin huoneentaulun oppeja, jossa kaikki olivat jumalan ka kuninkaan alamaisia ja hierarkkinen järjestys ulottui perheisiin siten, että isäntä oli talon ”jumala ja kuningas”. Isännällä oli oikeus ja velvollisuus pitää kurissa ja nuhteessa niin puoliso ja lapset kuin alustalaiset ja palkolliset. Isäntä sai mm. kohtuudella kurittaa fyysisesti talon väkeä. Miten tällaiseen tekoon oli tultu?

Väänästen suvun historia Kehvolla ulottuu aina 1500-luvulle saakka. Haapalahden talo oli alun perin osa Puiroonlahden tilaa, isojaossa Haapalahdesta tuli Kehvon kylän tila numero 3, myöhemmin Haapalahti tunnettiin numerolla 7. Isojaon aikaan tilaa isännöin Iivari Mikonpoika Väänänen (1778-1797).

Jaon jälkeen Haapalahteen kuului noin 500 hehtaaria maita Kallaveden rannalta Räimän järven pohjukkaan saakka. Räimänlahden ja  -järven länsipuolen maat kuuluivat Haapalahteen. Oli myllylle sopiva Räimänkoski, Pekolanlampi ja -joki rantaniittyineen ja torppia. Nykyisen Siilinjärven alueen isojaossa Haapalahtea voi pitää isona tilana, tavallisempi tilakoko täällä oli 200-300 hehtaaria.

Haapalahden talon isännyys siirtyi Ivar Jordanille hyvin nuorena, hän oli 18-vuotias isänsä kuollessa 1797. Täysikäisyyden eli 21 vuoden iän hän saavutti vuonna 1802. Hän oli epäilemättä valmistautunut vanhimpana poikana isännän vastuuseen. Nuoremmista veljistä Aaro Väänänen siirtyi tilanomistajaksi Kasurilan kylälle ja Pietari Väänäsestä tuli kirjakauppias Kuopioon. Sisar Eeva Stiina Väänänen myi ajan tapaan osuutensa tilasta avioituessaan vuonna 1797 Aatami Savolaisen kanssa.

Ivar Jordan Väänänen meni naimisiin Kristiina Väänäsen kanssa. Kristiina oli Murtolahden Väänäsä, säätyvaltiopäivämies Pietari Väänäsen veljen tytär. Avioliitossa solmittiin yhteen kaksi kunnianhimoista ja vaikutusvaltaltaista sukua. 

Haapalahden pytinki 2025 huhtikuussa.
rakennus valmistui 1836.

Ivar Jordan Väänänen vaikuttaa poikkeuksellisen tarmokkaalta ja monitaitoiselta talonpojalta. Häntä kuvattiin tummaksi, pienikokoiseksi mieheksi, jolla kuitenkin oli voimaa varressaan. Hänen sanotaan pukeutuneen talonpoikaisen yksinkertaisesti sarkanuttuun. Mutta hänellä oli myös halua näyttää vaurauttaan, siitä oli esimerkkinä juuri vähän ennen hänen kuolemaansa Haapalahteen valmistunut pytinki. Vielä nykypäivänäkin talo suvun vaalimana herättää kunnoitusta, Ivar Jordan kurkotti pytingillään Savon säätyläisten joukkoon. Talo oli täysin poikkeuksellinen talonpoikainen voimannäyttö seudulla.

Jotakin Ivarin kyvyistä kertoo, että hän luovutti vuonna 1802 Ruotsin kuninkaalle alueen talonpoikien valitukset läänin hallinnon epäkohdista ja talonpoikien ahdingosta. Tuntuu melkein mahdottomalta, kun tietää hänen olleen silloin vasta 21-vuotias nuorukainen. Kun keisari Nikolai I nousi valtaistuimelle 1825, kerrotaan Ivar Jordan Väänäsen olleen yksi neljästä talonpojasta, jotka kävivät häntä Suomen talonpoikien nimissä onnittelemassa Pietarissa.

Kehvon Väänäsissä oli jo 1700-luvulla kouluja käyneitä miehiä, joten Ivarkin osasi lukea ja kirjoittaa, lisäksi on arveltu hänen osanneen ainakin jonkin verran ruotsia. Se ei ole ihan mahdotonta, kun ottaa huomioon suvun kiinnostuksen koulutukseen.  Lisäksi Ivar Jordanin äidin Anna Katarina Hollanderin isoisä oli ollut Kokkolan kirkkohera. Hänen isänsä taas toimi Kuopion komppanian kersanttina. On mahdollista, että ruotsinkielen taito siirtyi vielä Anna Kristiinallekin, vaikka sukuhaaran voi katsoa joutuneen alenevaan säätykiertoon.

Palon viertäjät, Wilhelm von Wright, 1825.
Museovirasto

Haapalahden tytöt ja pojat osasivat lukea, mutta luetun ymmärtämisestä oli rippikirjassa merkintä vain Pietarin (Petter, Pekka) kohdalla. Mainittakoon, että tuollaisen maininnan Kehvon kylätä sai vain kolme henkilöä. Myös talonpoikien kirjoitustaito oli 1800-luvun vaihteessa näillä seuduilla hyvin heikko. Isojakoasiakirjojen allekirjoituksissakin näkee vain puumerkkejä.

Tarmokkaan viljelyn ja raivaamisen ohella Ivar Jordan Väänänen perusti tilalleen tiili- ja kalkkitehtaan ja toimi vuodesta 1805 Kuopion kihlakunnan lautamiehenä.

Lauantaina 20.5.1837 Ivar Jordan lähti poikansa Erikin ja renki Antti Savolaisen kanssa kalastamaan Räimänjärvelle. Isäntä tuntuu olleen vielä 59-vuotiaana kapsakassa kunnossa, sillä reittiin kuului noin viiden kilometrin kävelytaival metsäpolkuja Pulasteenlammelta Haapalahteen. Isäntä oli lähtenyt yksin palaamaan kotiin iltapäivällä.

Johan Blom, 9-vuotias torpparinpoika oli ollut Pekolan myllyllä, kun hän kuuli kaameaa huutoa metsästä.Samoin Kolarin torpan väki oli kuulllut huudon: ”Älä lyö rakas ystävä, älä lyö!” Kun enempää ääniä eri ollut kuulunut, niin asiaa ei oltu tutkittu illan aikana.

Isäntää ryhdyttiin etsimään vasta sunnuntaiaamuna, kun poika Erik ja renki Savolainen tulivat kalalta kotiin. Järjestettiin etsintä, emäntä Kristiina Väänänen jakoi kaikille etsintään osallistuville viinaryyppyjä Haapalahden pihalla.

Nopeasti metsäpolun varrelta löytyi paikka, missä oli verijälkiä ja merkkejä raahaamisesta. Lopulta löytyi myös isännän verinen hattu välinpitämättömästi piilotettuna läheltä Potkuniemeä. Raahausjäljet johtivat Räimänjärven rantaan. Alkoi näyttää varsin selvältä, että oli tapahtunut murha. Ivar Jordan Väänäsen ruumista ei ole koskaan löydetty, ilmeisesti murhaajat upottivat vainajan huolella Räimänjärveen.

Savolaisia talonpoikia, Hilleström, Pehr. Kaivertaja Fredrik
Martin 1797-1805.
Museovirasto

Epäilykset suuntautuivat nopeasti talon omaan väkeen, koska epäsopu vanhimpien poikien ja isä Ivarin välillä oli yleisesti tiedossa. Perheen sisäisestä epäsovusta todisti mm. Ivar Jordanin veli Pietari. Kaksi todistajaa kertoi Salomonin luvanneen maksaa sille, joka tappaa hänen isänsä. Kalle Lämsälle Pekka Väänänen oli luvannut 200 hopearuplaa murhasta. Myös Ivar Jordan itse oli puhunut perheen tilanteesta ja peloistaan.

Murhan jälkeen kaikkea alettiin tulkita pahimman mukaan, mutta Pekka-pojan puheet Pekka Leskiselle keväällä 1837 olivat aika levottomia. Hän sanoi, että kun kerran vanhat eläimetkin teurastetaan, niin miksei sitten vanhoja ihmisiä? Lisäksi hän oli kehuskellut hommaavansa Haapalahden vanhalle härälle kunnon ketjut.

Pojat pidätettiin ja vietiin Kuopion lääninvankilaan, jossa Pekka Väänänen ahdistuneena ja omantunnon tuskissa tunnusti maksaneensa murhamiehet tappamaan Ivar Jordan Väänäsen. Pekka myös teki selväksi, että Salomon oli ollut hankkeessa mukana, vaikka toista väittikin. Tunnustuksen otti vastaan Aaro Hollander, joka oli mennyt tapaamaan vangittuja veljeksiä vankilaan. Hollander oli Ivar Jordan Väänäsen äidin veli Kuuslahdesta.

Pekka Väänänen tunnusti vielä virallisesti murhan pastori August Granitille. Hän hirtti itsensä kesken oikeudenkäynnin Kuopion lääninvankilassa 4.6.1837.

Kuulusteluissa tuli ilmi, että niin Salomon kuin Pekka Väänänen olivat olleet poissa talosta ennen murhaa. Keskiöön nousi Haapalahden entinen torppari Juho Hiltunen. Hiltusen isä oli ollut Haapalahden torppari Ryönän Talvisalossa. Juhanilla oli vaimo ja seitsemän alle 12-vuotiasta lasta. Ivar Jordan Väänänen irtisanoi Hiltuset torpasta 1832. Tämän jälkeen he asuivat Nilsiän Pahkamäessä ja Riistavedellä. Hiltunen oli Väänästen poikien hyvä tuttu ja suunnilleen saman ikäinen mies, syntynyt 1804 Iissä.

Juho Hiltunen oli sekaantunut ns. Nilsiän rosvojen puuhiin. Vuonna 1836 Hiltunen oli avustanut Juho Kolehmaista ja Pekka Lampelaista eräässä murtokeikassa. Hiltunen toimi oikeuden näkemyksen mukaan Väänästen poikien välimiehenä ja värväsi edellä mainitut miehet surmaamaan Ivar Jordan Väänäsen. Hiltunen väitti kuulusteluissa, ettei hänellä ollut mitään Haapalahden isäntää vastaan. Toisinkin saattoi olla, sillä irtisanominen torpasta johti perheen muuttojen ja epävarmuuden kierteeseen. Ehkäpä myös rosvojen apulaiseksi.

Talon palvelijat ja Salomon Väänäsen puoliso Anna Katariina Leskinen olivat nähneet Pekka Väänäsen kuljettavan ruokaa ja viinaa metsään useina päivinä ennen murhaa. Tälle löytyi muitakin todistajia talonväestä.

Kuopion pitäjän käräjäoikeus tuomitsi Salomo Väänäsen, Juho Hiltusen, Juho Kolehmaisen ja Pekka Lampelaisen murhasta. Hiltuselta, Kolehmaiselta ja Lampelaiselta oli katkaistava kaula ja ruumiit teilattava. Salomo Väänänen sai vielä ankaramman tuomion. Hänelle määrättiin 23 paria raippoja, kolme lyöntiä paria kohti, kärsimään kirkkorangaistuksen Kuopion pitäjän kirkossa. Tämän jälkeen häneltä oli lyötävä pois oikea käsi ennen kaulan katkaisemista ja teilaamista.

Käytännössä tällaiset tuomiot olivat jo historiaa eli silpomisia ei enää tuolloin Suomessa tehty, vaikka lakikirjassa rangaistus vielä seisoikin. Viimeinen siviilirikoksista annettu kuolemantuomio on vuodelta 1826. Kuolemantuomio muutettiin elinkautiseksi vankeudeksi ja pakkotyöksi Siperiassa. Naisia ei pakotettu Siperiaan, samoin heikkokuntoiset ja vanhat tuomitut saivat kärsiä tuomionsa Suomessa.

Hovioikeus katsoi, että tapahtumien kulku oli melko varmasti ollut sellainen kuin käräjäoikeus oli tuomiossaan kuvannut. Silti näyttö ei riittänyt tuomioihin, vaan vangitut jäivät ns. tunnustusvankeuteen Viaporiin. Heitä ei vapautettu.

Kaularauta ja käsiraudat.
Suomen kansallismuseo

Pekka Lampelainen kuoli vankeudessa 1841, samoin Juho Hiltunen kuoli 46-vuotiaana Viaporissa 1846. Juho Kolehmainenkin kuoli vankeudessa, mutta häntä tutkinut Antti Lappainen ei löytänyt tarkkaa kuolinaikaa. Vain Salomo Väänänen vapautui vielä takaisin normaaliin elämään.

Salomon puoliso Anna Kaisa Leskinen muutti miehensä mukana Viaporiin, heille syntyi yhteinen lapsikin vankeusaikana. Väänästen suku anoi useampaan otteeseen Salomonille armoa. Vapaus koitti, kun Nikolai I armahti vankeja 1853.

Salomon Väänänen lienee saanut perintöosansa Haapalahden tilasta, sillä hän hankki itselleen Melaniemesta Tuovila-nimisen tilan 1855. Vapautumisensa jälkeen hän oli oleskellut Talvisalon Ryönän torpassa. Kehvolle ei kuitenkaan ollut paluuta, vaikka näyttäisi siltä, että suku halusi pitää Salomonista ja hänen perheestään huolta.

Asiakirjoista ei täysin avaudu perheen epäsovun syyt. Ivar Jordan itse puhui, että perhe on jakaantunut siten, että puoliso Kristiina on liittoutunut vanhimpien lasten kanssa häntä vastaan. Todistajanlausunnoissa tulee ilmi syvää suuttumusta ja vihaa perheessä. Viina mainitaan sen verran usein arjessa, että silläkin olisi voinut osuutta riitoihin. Olennaista  lienee se, että kolmekymppiset pojat Pekka ja Salomon olisivat halunneet päästä isännöimään ja päättämään talon asioista. Ivar Jordan sen sijaan oli vanhan kansan patriarkka, joka piti vallastaan kiinni. Toisaalta, kun välit olivat kääntyneet näin huonoiksi, Ivar Jordan Väänäselle ei ollut luvassa leppoisia syytinkivuosia.

 

Tämä blogiteksti on kaiken velkaa Antti Lappalaisen mainiolle kirjoitukselle teoksessa Savon metsärosvoista. Olen hiukan laajentanut kertomusta suvusta, lisäillyt yksityiskohtia. Olen kulkenut Antin tutkimien lähteiden perässä ja katsonut hiukan eri kulmasta asiaa. Mutta ilman Antti Lappalaista ei olisi tätä juttua.

 

Lähteet:

 

Kuopion käräjäkunnan välikärien pöytäkirja 18.7.1837, KA

Vaasan hovioikeuden pöytäkirja 23.7.1839, KA

Kuopion maaseurakunnan kirkonkirjat

Lappalainen, Antti, Savon metsärosvojen jäljillä (2001)

Ryökkynöitä ja talonpoikia= Riistaveden Siikaniemen tarina: Niilo Lintunen (1997)

Viitaniemi, Olli, Kerettiläisten kulttuuri. Savo-karjalan heränneiden talonpoikien kirjallistuminen kustavilaiselta ajalta konventikkelikäräjille (2025)

Väänästen sukupuu No 1/1945

Savo-Karjala 29.8.1890