lauantai 25. syyskuuta 2021

Lehmiä ja ihmisiä - eläinrääkkäyksestä järkiperäiseen karjatalouteen

Haapaharjun navetta 1928. Kuva Ahti Rytkönen.
Museovirasto.

Pöljän kylällä on varmuudella asuttu vakituisesti jo 1500-luvulla. Ihmisten mukana tulivat elontaistoa käymään myös kotieläimet. Tarkastelen tässä lähinnä lehmien hoitoa ja merkitystä perinteisen maatalouden aikana.

Wirilanderin mukaan karjanhoito oli savolaisen maatalouden aristavin kohta, sillä karja oli oikeastaan olemassa vain lannantuotannon vuoksi. Karjan hoito pysyi pitkään heikolla tasolla. ”Rehun niukkuus oli eritoten kevättalvella ja keväällä aivan yleinen ja kiristyi heinäkatojen aikana suoranaiseksi puutteeksikin. Karja talviruokinta oli oikeastaan eläinrääkkäystä.”[1]

Jos lehmät pystyivät kävelemään keväällä ulos navetasta, niin asiat olivat vielä jotakuinkin hyvin. Varsin tavallista oli, että nälkiintyneet eläimet eivät enää keväisin pysyneet jaloillaan, vaan ne oli kantamalla vietävä kuloheinää kaluamaan.[2] Samoin Soininen toteaa, että lannan määrä oli karjan pidossa pääasia ja sen vuoksi karjan laatua ei ymmärretty arvostaa.[3]

Kun lanta oli karjan tärkein tuote, niin navetat olivat pitkään ns. sekasontanavetoita. Niissä lehmät olivat irti ja lanta kuivikkeineen porkkaantui talven aikana lehmien alla suoraan pellolle vietäväksi. Ahtaat, matalat ja usein ikkunattomat navetat olivat lehmien talvihelvetti. Lehmät olivat yltä päältä liassa ja nälkiintyneitä. Luontinavetassa sonta luotiin päivittäin lantalaan. Jälkimmäinen malli oli lehmien puhtauden kannalta paljon parempi. Näissä navetoissa (parsinavetta) lehmät olivat myös kiinni ja niiden yksilöllinen ruokinta oli mahdollista.[4]

Karjan hyvä hoito ymmärrettiin vielä 1840-luvullakin enemmänkin lannan kuin maidon kautta. Lukemisia maamiehille varoitti liian suurista karjoista, joita ei sitten jakseta kunnolla ruokkia. Lannasta ei tule silloin voimallista.[5]

Jokakeväinen karjan ruuanpuute ymmärrettiin ainakin jossain määrin jo 1870-luvulla eläinrääkkäykseksi.[6] Ymmärrys eläinten huonosta kohtelusta oli alkanut nousta Suomessakin esiin 1800-luvun puolivälin jälkeen. Ensin kiinnitettiin huomiota mm. kaupunkien hevosajurien toimintaan. Suomessa ei käytetty hevosen lihaa ravintona, mikä johti siihen, että eläimet ajettiin ns. loppuun.[7] Toinen eläinten ystäviä huolestuttava seikka olivat erilaiset eläinnäyttelyt, joissa eksoottisia eläimiä kuljetettiin pienissä laatikoissa kesät talvet toreilla ja turuilla töllisteltävinä. Eläimet kärsivät oloistaan tavattomasti.[8]

Maaseudulla saatettiin olla ikään kuin ”sokeita ilmeisimmälle”, rehun puute oli ollut vallitseva olotila karjanhoidon alkuajoista lähtien. Siihen oli totuttu ja turruttu.

Kaupunkilaiset huvimatkailijatkin näkivät karjanhoidon ja lehmien tilan kesäretkillään valoisimmillaan. Varsinkin täällä Savossa kesälaitumet olivat varsin hyviä pitkään jatkuneen kaskeamisen seurauksena, oli mehevää heinää ahoilla ja rantaniityillä. Yleensä kaikki maito ja voi tuotettiin kesäkuukausina. Silloin lehmät olivat hyvin ruokittuja ja puhtaita. ”Omituisen runollisen ja viihdyttävän vaikutuksen tunnen katsellessani lypsyä pihamaalla kesäiseen aikaan. Aamusella vallitsee silloin vielä verrattain hiljainen tyyneys sekä raittiissa luonnossa, että talonväen toimissa ja päivän tehtävät ovat vasta kuin kapaloistaan aukeavina aikeina, joiden toteutumista vakavina odotellaan.[9]

Lypsyllä.
Kyläkirjaston Kuvalehti 1.6.1901.

Vasta ns. järkiperäinen karjatalous muutti eläinten ruokintaa ja varmasti hyvinvointiakin. Maidon ja erityisesti vointuotanto alkoivat kehittyä 1800-luvun lopulla viljanviljelyn rinnalle merkittäväksi tuotantosuunnaksi. Pöljällekin perustettiin osuusmeijeri vuonna 1905.[10] Kolme vuotta myöhemmin kylälle perustettiin karjantarkastusyhdistys.[11] Samalla kylän elämään liittyi uusi ammattilainen, kun yhdistys palkkasi tarkastustoimintaan koulutetun karjakon. Ensimmäiseksi tarkastuskarjakoksi tai assistentiksi, kuten tehtävää  myöhemmin kylällä nimitettiin Anni Rissanen Kuopiosta.[12] 1920-luvulla toimessa työskenteli ainakin Alma Upero. Erityisesti kylällä muistetaan Anna Saastamoisen pitkä työura assistenttina (1941-1971).[13]

Harjun tilan härkä ja isäntä Nestori Halonen.
Kuva Nestor Halosen kotiarkisto.

Halosten Harjun tilalta on säilynyt Tarkastustuloksien kirja vuodelta 1915. Kirja on vaikuttava osoitus siitä, kuinka huolellisesti karjankasvattajat koettivat mittailla annetun rehun määriä ja seurata tuotantoa.

Karja sai ”kylvyheinää”, luonnonheinää, kauran ja rukiin olkia, turnipsia, kuivattua väkirehua  ja kaurajauhoja.[14] Oljista ja jauhoista oli Savossa tapana tehdä lämpimän veden kera haude rehuksi. Tilalla oli 40 lehmää. Kyseessä oli ehdottomasti Pöljän napatalo, mutta siltikin vain kolmen lehmän vuosituotanto ylitti 2000 kg. Kokonaistuotanto oli 47798 kg.


Jalostustyö oli vasta alussa. Pöljällä karjanjalostusta kiritti oman kylän karjatalousmies Tatu Nissinen, jonka suuri elämäntyö ja missio oli suomenkarjan jalostuksen edistäminen. Vuosisadan vaihteessa Pöljän karja oli 100 % suomenkarjaa, vieläpä kuvien perusteella enimmäkseen itäsuomenkarjaa.

Harjun tilan (sittemmin Ilkka) tarkastuskirjassa 1927 on lypsyssä 17 lehmää, mutta vuosituotanto ylsi lähes samaan kuin kymmenisen vuotta aikaisemmin. Puolet pienempi karja tuotti maitoa 40908 kg vuodessa. Nyt karjan parhaat lehmät Muisto, Omena ja Tellu lypsivät kukin reippaasti yli 3000 kg vuodessa.

Savonniemen karjaa Suomalaisen tilalla Pöljällä 1925. Väliaikaisista
tiloista huolimatta lehmät ovat puhtaita ja navettaan tulee valoa.
Kuva Päivi Miettinen

1920-luvulla Pöljän parhaaksi karjaksi Nissinen arvioi Pirttilahden tilan karjan, jota tuolloin isännöi Janne Korhonen. Siellä karjan keskituotanto oli vuonna 1926 3585 kg.(Nissinen, Itäsuomalaisia karjoja, 1927)

Nykyisin suomalaisten lehmien keskituotanto vuodessa on 9140 kg. (Luonnonvarakeskus)

Anneli Pietarinen juottaa vasikkaa Pöljänjärven rannalla. Aikaan ennen suurtiloja lehmien hoito 
oli varsin yksilöllistä ja laidunaika pitkä.
Kuva Reponiemen talon arkisto.




[1] Wirilander, Savo kaskisavujen aikana, Savon historia

[2] Soininen, Vanha maataloutemme: maatalous ja maatalousväestö Suomessa perinnäisen maatalouden

  loppukaudella 1720-luvulta 1870-luvulle, 225

[3] sama, 220

[4] Bläuer, Voita, villaa ja vetoeläimiä. Karjan ja karjanhoidon varhainen historia Suomessa, 102

[5] Lukemisia maamiehille 1.1.1849 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/942219/articles/80375879

[6] Savonlinna 13.10.1877 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/451787/articles/80936866

[7] Uusi Suometar 19.3. 1877 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/426596/articles/80936865

[8] Luonnon Ystävä 1.3.1898 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/919734/articles/81287929

[9] Kyläkirjaston kuvalehti 1.9.1901 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/870396/articles/80152887

[10] Pöljän osuusmeijeri 1905-1921, http://airaroivainen.blogspot.com/2021/08/poljan-osuusmeijeri-1905-1921.html

[11] Otava 13.10.1909 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/727210/articles/80934891

[12] Savo 17.12.1910 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/687614/articles/81012875

[13] Assistentin elämäntyö Pöljällä http://airaroivainen.blogspot.com/2013/11/assistentin-elamantyo-poljalla.html

[14] Harjun tilan Tarkastustulosten kirja 1915, Nestor Halosen kotiarkisto.