Itsenäisen Siilinjärven kunnan alkutaipaleelta - katsaus kunnan talouteen ja tilaan vuonna 1935

 

Siilinjärven kirkko valmistui vuonna 1923.
Seurakunta perustettiin siis ennen kuntaa.

Siilinjärven kunta perustettiin Nilsiän, Maaningan ja Kuopion maalaiskunnan liepeistä vuonna 1925. Vuodesta 1902 kylää oli halkonut rautatie, jonka asemapaikaksi valikoitui Siilinlahden pohjukasta Siilinjärvi. Aiemmin kyläkunnan keskus oli ollut Kuopion suunnassa Kasurilan kylällä.

Aseman tienoo kasvoi ja kehittyi, Kuopio-Iisalmi maantie risteytyi Siilinjärvellä Maaningan-Nilsiän tien kanssa. Kun laivaliikennekin oli varsin vilkasta Siilinlahdelta, niin ei ole ihme, että asutus, kaupat ja lopulta kirkkokin nousivat harjumaisemaan.

Maalaisliiton pitkäaikainen vaikuttaja
ja myöhempi kansanedustaja.

Vuonna 1935 kunnallislautakunnan (nyk. kunnanhallitus) puheenjohtaja Eino Laitinen ja kunnankirjuri (nyk. kunnanjohtaja) Eino Rahikka kertoivat Savon Sanomille kunnan kuulumiset ensimmäisen kymmenen vuoden taipaleelta.[1] Rahikka oli valittu Siilinjärven kunnankirjuriksi lokakuussa 1934.[2] Hän tuli vastaavasta tehtävästä Sonkajärveltä.

Rahikka tuli Siilinjärvelle vuonna 1934.

Kunnan erottaminen omaksi itsenäiseksi alueeksi ei ollut ihan mutkatonta. Vain Nilsiän kanssa Siilinjärvi sai sovittua alueluovutuksista ja omaisuudesta ilman oikeusprosesseja. Itsenäistyminen toi kunnalle heti miljoonavelat, koska koulurakennuksista ja maista piti maksaa luovuttaville kunnille. Kuntaan siirtyi muista kunnista noin 5000 asukasta.

Niin Laitinen kuin Rahikkakin pitivät kunnan taloudellista tilannetta vuonna 1935 vakaana. Velkaa oli noin 1 400 000 markkaa ja kunnalla omaisuutta lähes 5,5 miljoonan markan arvosta. Velkaa oli 245 markka asukasta kohti, sitä molemmat pitivät varsin isona summana. Kunta oli vastikään rakennuttanut Pohjolanmäen ja Hökösen kansakoulut sekä kunnalliskodin, joten velka oli käytetty pakollisiin perusasioihin. Kaiken kaikkiaan Siilinjärvellä oli vuonna 1935 13 kansakoulua, Heinämäen koulupiiri oli juuri perustettu ja sinnekin suunniteltiin koulurakennusta. Uusi Kasurilan koulu oli jo päätetty rakentaa ja se valmistui vuonna 1936.

Kunnalliskoti valmistui vuonna 1931.

Kunnan suurin menoerä olikin koulujen ylläpito, mutta valtionosuudet kattoivat suurimman osan menoista. Rahikka sanoikin, että kun otetaan huomioon opettajien maksamat kunnallisverot ja koululaisten avustusrahat, niin koulujen ylläpito oli kunnalle varsin edullista.

Vanhempien keskuudessa harrastus lasten koulunkäyntiin oli Rahikan mukaan valitettavasti varsin heikkoa. Siilinjärven kansakouluikäisistä lapsista oli osa jatkuvasti poissa koulusta. Muutosta toivottiin, mutta ongelman syihin haastattelussa ei puututtu. Köyhemmissä perheissä ei ollut talviaikana riittävän lämpimiä vaatteita ja kenkiä lapsille, samoin ei ollut antaa kunnon eväitä. Vakavat kulkutauditkin jylläsivät pitäjässä tuon tuostakin. Tehokas vaateapu ja kouluruokailun järjestäminen olisivat todennäköisesti lisänneet kouluinnostusta Siilinjärvelläkin, vanhempien syyllistämisestä tuskin oli apua.

Pulavuodet olivat näkyneet tietysti myös kunnan taloudessa. ”Vuosi 1931 oli tässä suhteessa heikoin, sillä sanottuna vuotena menojen ylityksellä ja tulojen alituksella kulutettiin aikaisempien vuosien kunnallisrahaston säästöt ja vieläpä ”tappiota” siirtyi seuraavalle vuodelle lähes 90 000 markkaa. Tämä johtui kunnanvaltuuston äärimmilleen supistamasta talousarviosta ja odottamattomista menojen ja tulojen vaihtelusta sekä verovelvollisten maksukyvyn heikkenemisestä.” Vuonna 1934 tilanne oli jo parempi.

Köyhäinhoito nähtiin raskaana yhteiskunnallisena velvollisuutena. 1930-luvulla elettiin vielä hyvin ankaran köyhäinhoitoajattelun aikaa. Siihen liittyi varsinkin poliittisen oikeiston puolelta ajatus siitä, että köyhyys oli merkittävästi itse aiheutettua. Rahikka sanoi kylmästi, että Siilinjärvellä on loisia ja irrallisia työläisiä, jotka aiheuttavat sekä omassa kunnassa että sen ulkopuolella runsaasti köyhäinhoitomenoja.

Kuntien välillä käytiin ankaria oikeustaistoja siitä, kenen kuului kulloinenkin köyhä hoitaa. Kunnankirjuri Rahikan mukaan köyhäinhoidon suurimmat kulut syntyivät muille kunnille maksettavista korvauksista sekä mielisairaiden ja keuhkotautisten huollosta ja köyhäinhoidon sairashoidosta.

Vuonna 1934 Siilinjärvellä maksettiin jotakin köyhäinhoidon tukea noin 10 % kunnan asukkaista. Sijoitettuja lapsia kunnassa oli 54, aikuisia 15. Hyvinvointivaltioajattelusta oltiin Siilinjärvelläkin vielä varsin kaukana. Vaikka äärimmäinen köyhyys liittyi useimmiten sairauksiin ja vanhuuteen, puhetapa oli ankara. Kunnan riitelivät paikkakunnalta toiselle muuttaneiden köyhien ja sairaiden huollosta, viimeiseen asti koetettiin pakottaa joku toinen kunta maksamaan kulut.[3]

Siilinjärven piirimielisairaala Harjamäessä.

Siilinjärven kunta osti lääkäripalvelut paikkakunnalle sijoitetuista parantoloista, Siilinjärven piirimielisairaalasta ja Tarinaharjun parantolasta. Mielisairaalan ylilääkäri Elon Enroth oli myös koululääkäri. Sairaalahoitoon siilinjärveläiset vietiin tarvittaessa Kuopion lääninsairaalaan tai kaupunginsairaalaan. Lisäksi sairaita saatettiin lähettää käytännössä eri puolille maata saamaan erikoissairaanhoitoa.[4] Kunnan terveydenhoitomenoja kehuttiin pieniksi, koska omaa kunnallissairaalaa ja kunnanlääkärin asuntoa ei tarvinnut ylläpitää.

Tarinaharjun keuhkotautiparantola Siilinjärvellä.

Verojen periminen olikin sitten oma lukunsa. ”Veroja koetetaan periä aikanaan ja maksukykyiset verovelvolliset suunnilleen suorittavat veronsa varsinaisissa kannoissa, mutta suuri osa kuitenkin joutuu ulosoton kautta perittäväksi. Kuluvan vuoden (1935) rästiluetteloon joutui kannettavasta veromäärästä noin seitsemäsosa ja jää vuosittain noin 60-70 000 markkaa veroja kokonaan saamatta.” Veroja Siilinjärvi keräsi vuonna 1934 noin 780 000 markkaa.

1930-luvun maaseudun kunta oli palvelurakenteeltaan ja asenteeltaan varsin riisuttu. Kunta ylläpiti koulut, järjesti terveydenhoitoa ja köyhille sekä työttömille viimsijaista apua. Kunnalliskodin rakentaminen oli ollut iso satsaus, mutta talo oli alusta asti liian pieni. Lisäksi siellä hoidettiin sekaisin mielisairaita, tuberkuloottisia, vanhuksia ja pieniä lapsia.[5] Läänin terveystarkastaja puuttui epäkohtiin vuosittain, mutta asiaan ei muutosta tullut. Parantoloista kunta osti vain muutaman paikan vuodessa.

Kunta osti Siilinjärven työväentalon vuonna 1934 ja asutti siihen kunnan köyhiä. Talon osto vaikuttaa varsin erikoisesta ratkaisulta tarkan markan kunnassa, mutta osasyynä lienee ollut poliittinen tahto. Työväentalo oli vain saatava pois työväenliikkeen käytöstä.

Paikkakunnalla toimi valtavati porvarillisia yhdistyksiä. Maamiesseurat, maa- ja kotitalousnaiset, nuorisoseurat, Martat ja Siilinjärven Ponnistus järjestivät kansalaiskuntoa kohottavaa valistus-, kulttuuri- ja urheilutoimintaa. Oma lukunsa oli tietysti Siilinjärven suojeluskunta ja Lotta Svärd, jotka toimivat aktiivisesti. Siilinjärven suojeluskunnan talon urheilukenttä oli suuri ylpeyden aihe paikkakunnalla, sitä pidettiin yhtenä Pohjois-Savon parhaista kentistä.

Hiilimurskaradan ja uusitun kentän avajaiset vuonna 1933.
Taustalla suojeluskunnantalo vanhassa asussaan.

Suojeluskunnalla oli torvisoittokunta, seuroilla kuoroja, kodeissa pianoja. Yhdistysten illanvietoissa näyteltiin, laulettiin ja lausuttiin runoja. Kulttuuririentoja oli, tosin ne olivat rajattuja omien yhdistysten jäsenille tai muuten maksullisia. Seurakunta oli tietysti myös merkittävä kulttuuri- ja kasvatustyön järjestäjä. Lisäksi kansanmusiikki oli vielä voimissaan, jokaisella kyläkunnalla oli harmonikkataitureita ja viulunsoittajia, jotka esiintyivät perhejuhlissa ja tansseissa. Nurkkatansseihin tuntui liittyvän järjestyshäiriöitä ja nurkkatanssit koetettiin kieltää kunnan alueella vuodesta 1935 alkaen.

Kulttuuri ja urheilu olivat siis kuntalaisten oman aktiivisuuden varassa. Pienenä poikkeuksena kuitenkin kirjastotoimi. Kunta ylläpiti kirjastoa kunnantalolla ja kahdeksaa piirikirjastoa kouluilla. Kunta haki palvelukseensa kirjastotoimen hoitajaa vuonna 1935.[6] Opettajien, kätilön, kunnankirjurin ja kunnalliskodin johtajan rinnalle alkoi syntyä uusia kunnallisia palkkatehtäviä. Muutenhan lautakunnat hoitivat pitkälti ihan käytännön kunnan tehtäviä.

Vuonna 1935 kunta avusti Siilinjärven suojeluskuntaa 5000 markalla. Urheiluharrastuksista näyttäisi suosituimpia olleen hiihto, yleisurheilu ja pesäpallo. Lisäksi raviurheilua harrastettiin innokkaasti.

Toivala-Jännevirta tie vuonna 1934. Kuva teoksesta Rissanen-Timonen, Hiekanpölläkkää.
Kuopion kulttuurihistoriallinen museo.

Vuoden 1935 kunta oli todella riisuttu malli nykyisestä. Yksi asia vuonna 1935 oli kuitenkin kovin tutun kuuloista. Siilinjärven kunta ja Kuopion nahistelivat Toivala-Jännevirran tien kunnostamisesta ja oikaisemisesta. Siilinjärveä harmitti monikin asia, myös se, että tien korjausrahoja käytettäisiin Kuopion työttömien työllistämiseen, ei Siilinjärven.[7] Tie sai kuitenkin valtion avutuksen ja työhön ryhdyttiin.

Rahanarvolaskurin mukaan 100 markkaa olisi 2020 rahassa 38,32 euroa. Näin ollen kunnan velka/asukas vuonna 1935 oli 93,88 € nykyrahaksi muutettuna. Tällä hetkellä Siilinjärven kunnalla on velkaa 3851 €/asukas. Verotuloja arvioitiin saatavan 93, 7 milj. €. 

---

[1] Savon Sanomat 15.6.1935 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2089938/articles/79775863

[2] Savon Sanomat 13.10.1934 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1912103/articles/79791856

[3] Ei ainakaan kunnan elätiksi, http://airaroivainen.blogspot.com/2013/09/ei-ainakaan-kunnan-elatiksi.html

[4] sama

[5] sama

[6] Savon Sanomat 12.10. 1935 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2090926/articles/79796898

[7] Savi 17.1.1935 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2089618/articles/79785853

Siilinjärven Lotta Svärdin kyläosasto Pöljällä

Pöljällä kunnostettiin Pitkänpään taloa 1990-luvulla. Talon rakenteista huolellisesti piilotettuna löytyi osa Pöljän lottayhdistyksen arkistoa. Arkisto oli ilmeisesti piilotettu Lotta Svärdin lakkauttamisen yhteydessä 1944. Tuolloin oli syytä pelätä jopa Neuvostoliiton miehitystä ja lottatoimintaan osallistuneiden henkilöiden vainoa. Hajanaisuudessaankin arkisto on arvokas paikallishistorian lähde.

Siilinjärven Lotta Svärd -yhdistys on perustettu vuonna 1920. Maanpuolustukseen liittyvä naisten toiminta oli kuitenkin alkanut paljon aikaisemmin. Jo vuoden 1918 aikana Siilinjärven naiset olivat Helmi Virtaniemen aloitteesta panneet toimeen keräyksiä ja organisoineet valkoisen armeijan huoltoa. Lähinnä se tarkoitti vaatteiden oopelemista ja neulomista. Siilinjärven sanotaan olleen Kuopion ompeluosastolle suurena apuna kiireellisten tilausten toimittamisessa. Virtanimen lisäksi mainitaan erityisesti Ida Himasen ja Elli Rissasen toiminta. Aluksi maanpuolustukseen liittyvä toiminta oli spontaania ja vasta 1921 perustettiin Lotta Svärd yhdistyksen Kuopion piiri.

Suojeluskunta harjoittelemassa Pöljällä, Lassilan talo taustalla.
Kuva mahdollisesti v. 1922.

Arkiston ensimmäiset kuitit ovat vuodelta 1929. Vuoden 1942 jäsenluettelossa on jäsenen kohdalle merkitty vuosi, jolloin on liittynyt Lotta Svärdiin. Selma Niskanen, Ida Tuomainen ja Hillervo Taskinen  ovat liittyneet heti vuonna 1920. Ainakin Hillervo Taskinen on liittynyt yhdistykseen muualla, sillä hän tuli Hököselle vasta 1922. Hulda Risssanen, Maire Tuomainen ja Jenny Väänänen ovat liittyneet v. 1927. Toimiko Pöljän lottien kyläosasto ennen vuotta 1929 jää vielä avoimeksi. Aktiiviset pöljäläiset ovat voineet toimia myös Siilinjärven yhdistyksessä aluksi.

Mitä Lotta Svärdin kyläosasto teki? Ensiksikin on hyvä muistaa, että järjestö oli varsin hierarkkinen ja lähes sotilaallisesti organisoitu. Kuopion piiri ohjeisti, Siilinjärven yhdistys välitti ja kyläostot koettivat toteututtaa tavoitteita. Lotat olivat selkeästi Suojuskuntaa avustava organisaatio.

Pöljällä järjestettiin suojeluskuntien harjoituksia, ampuma- ja hiihtokilpailuja, joiden muonituksesta lotat vastasivat.

Vuonna 1935 Siilinjärven suojeluskunnan paikallispäällikkö oli Pekka Husso.

Lotilla oli velvollisuus kouluttautua maanpuolustuksessa tärkeinä pidettyihin taitoihin. Arkistossa on säilynyt Selma Niskasen Lääkintälotan oppikirja. Suurin osa oli käynyt muonituslotan kurssit. Sota-aikana lottia toimi puhelunvälittäjinä. Ainakin Toive Pietarinen, Mirja Pietikäinen ja Anja Savolainen oli koulutettu siihen. Lottien tehtävä oli myös kuunnella sota-aikana puheluja ja tarkkailla epäilyttävää viestiliikennettä.

Perinteinen toimintatapa oli ompeleminen ja neulominen, jota lähes kaikki tekivät. Yhdistyksen toimintaan kuului myös jäsenhankinta ja oman lehden, Lotta Svärdin levittäminen. Lotilla oli jatkuvasti valtakunnallisia keräyksiä, esimerkiksi kenttäsairaalan varustamiseen kerättiin rahaa Pöljälläkin. Yksi tapa varainhankintaan ja isänmaallisuuden asian edistämisessä oli iltamien järjestäminen.

Lotat järjestivät pikkujoulun 29.11. 1936. He maksoivat Pöljän maamiesseuran talon vuokraa 75 markkaa. Pekka Savolainen myi tilaisuuteen 124 lippua, joista saatiin tuloja 372 mk. Juhlaan ostettiin joulukortteja 100 kpl ja makeisia, suklaata ja savukkeita. Aatu Väänäseltä ostettiin 30 litraa maitoa, joten ilmeisesti tarjolla oli joulupuuro. Kahvilasta saatiin tuloja 477,75 mk. Kahvilan vastaavana toimi Aune Pitkänen. Soittajan kuittia ei tästä tilaisuudestä ole säilynyt, mutta muissa iltamissa soittivat ainakin Huugo Ihalainen, Tauno Vainikainen ja Janne Eskelinen. Halvimmalla soitti Huugo, hänelle maksettiin vain 10 mk. Muiden taksa oli 25 mk.

Jäsenluettelo on säilynyt vuosilta 1941-43.Silloin Pöljän lottien kyläosastoon kuului 33-35 jäsentä.  Sotaan oli valmistauduttu ja sota syttyi. Ensimmäinen kova työ oli evakoiden huoltaminen syksystä 1939 alkaen.

Pöljälle talvisota toi marraskuussa 1939 103 pakolaista, kuten sinikantisessa vihkosessa luki. Pakolaiset olivat kotoisin pääosin  Viipurista, Ilomantsista ja Pielisjärveltä, Kirjailija Kalle Väänänen perheineen oli myös tullut Viipurista Pöljälle sukulaisten luo sotaa pakoon vaimonsa Alman kanssa.

Pakolaisten puutteet. Sukkia, kenkiä, alusvaatteita.Vaikka
olisi parasta vaatetta päälle laitettu evakkoon lähtiessä,
 niin osalla se ei silti hääppöistä ollut.

Vanhin evakuoitu Pöljällä oli v. 1863 syntynyt Kaisa Laatikainen Ilomantsista, nuorimmat olivat alle vuoden ikäisiä. Väki jaettiin kylän isompiin taloihin: Vilholassa, Rietilässä, Harjulla, Pikolla, Likolahdella, Ollikkalassa, Pirttilahdella, Pulasteella, Särkiniemessä ja Lassilassa oli perheitä sijoitettuna. Lisäksi listalla on Kolmisopen Mylly. Lotat huolehtivat pakolaisten vastaanotosta ja vaatetuksesta. Monilla tulijoilla oli joko huonot vaatteet tai puuttui päällysvaatteita, kunnon kenkiä ja alusvaatteita.

Syksyllä 1941 Pöljällä toimi pieni sotavankileiri, jonka vankien muonitukseen lotat osallistuivat.
Sotavuosina maamiesseuran talolla majoittuivat myös autokolonnan miehet, jotka ajoivat armeijan huoltoajoja. Lotat ruokkivat heitä, samoin kuin talvisodan aikana rautatiesiltoja vartioivia suojeluskuntalaisia. Koko sodan ajan järjestettiin ompeluseuroja, joissa valmistettiin sotilaille lämmintä vaatetta.

Lottien toiminta loppui syksyllä 1944. Kuitenkin organisaatio säilyi, siitä yhtenä esimerkkinä Pöljän lottien arkistoon jäänyt asiakirja vuodelta 1946. Muistiinpanoissa luetellaan keille Punaisen ristin lahjatavarat on Pöljällä jaettu. Elsa Väänänen Pöljän koulun opettajana on varmasti ollut mukana jakamassa ja arvioimassa tuen tarvetta.

Lue myös: Aino Ollikainen (1921-2010), kolmen sodan lotta I
                  Aino Ollikainen (1921-2010), kolmen sodan lotta 2
                  Tytöstä naiseksi sota-aikana

Lähteet: Pöljän lottyhdistyksen asiakirjoja 1929-46. Savon Miekka 11/1939, Valkoinen kirja. Lotta Svärd yhdistyksen julkaisema 1928. Latva-Äijö, Lotta Svärdin synty, 2004. Valokuvat lassilan ja Puustellin arkistot.

Pöljän lottia ja  Pöljän pysäkin vahtimiehiä Solalla 1939-40. Mukana ainakin Tyyne Rautiainen. Miehistä tunnistettu Onni Holopainen, Atte Rautiainen, Pertti rautiainen ja Mauri Lahtikivi.

Aino Ollikainen (1921-2012) - kolmen sodan lotta 1

Ollikkala 1923

Aino Ollikainen syntyi 27.3.1921 Pöljällä Ollikkalan talossa. Hänen vanhempansa olivat Juho ja Wilhelmiina  Ollikainen. Oheinen kuva on otettu 1920-luvun alkuvuosina, Aino on sisarensa Annan sylissä oikealla.

Talo oli pöljäläisittäin vakavarainen. Ollikkalassa oli puhelin, sinne tuli useampia lehtiä ja isäntä Juho oli monissa kylän ja kunnan riennoissa mukana. Lapset kasvoivat uskonnollisuuteen, sillä Ollikkalasta käytiin säännöllisesti kirkosta ja Juho piti alueen lapsille pyhäkoulua. Talon tyttäriltä Martalta ja Annalta on säilynyt 1920-luvun alusta päiväkirjat, joissa näkyy talon virkeä seuraelämä. Pöljän pysäkille talosta oli matkaa vain kaksi kilometriä, Aappolan ja Itäkallion seisakkeelle vielä vähemmän. Kuopiossa käytiin joka viikko.

Ollikkalan talon elämästä Ainon syntymän aikaan olen kirjoittanut blogissani Joulunviettoa Pöljällä ja Anna-sisaresta olen kertonut blogeissa Rakas, kultainen Pääskynen ja Millaista oli olla nuori Pöljällä sata vuotta sitten? 

Oheisessa kuvassa Aino esittelee ehkä uutta rekeä ja leikkimökkiä, joka oli rakennettu kotitalon pihapiiriin. Sekin osoitus talon suhteellisesta varakkuudesta tai lapsirakkaudesta. Leikkimökkejä ei Pöljällä tuolloin monta ollut.

Aino Ollikainen

Aino kasvoi suuressa perheessä, jossa kaikki osallistuivat talon töihin.Niitä tehtiin navetassa ja pelloilla pienestä pitäen. Tytöt osallistuivat Marttojen toimintaan, maatalouskerhoihin ja he opettelivat kudontaan, ompelua yms. erilaisilla kursseilla. Koulunsa Aino kävi läheisellä Pöljän kansakoululla.

Kutomiskurssit Pulasteen talossa 193o-luvulla. Aino Ollikainen etummaisena, mukana myös Kausu Rautiainen, Mirjam Pietikäinen, Aino Ollikainen, Hilkka Savolainen.

Aino kolmas oikeialta toisessa rivissä alhaalta. Opettaja Elsa Väänänen ja veistonopettaja Einari Väänänen.
Pöljän kansakoulu 1933.

Ohessa Ainon rippikuva vuodelta 1937. Kuva on otettu Siilinjärven kirkon edustalla.

Vuoden 1937 Siilinjärven rippilapset. Kirkkoherra Alikoski ja kanttori Matikka keskellä.

Aino osallistui Pöljän lottien toimintaan. Hänen isosiskonsa Anna oli esikuvana. Nämä nuoret naiset olivat saaneet kotonaan ja silloisessa kansakoulussa, erilaisissa yhdistyksissä isänmaallisen kasvatuksen. Lapsia ja nuoria kasvatettiin ymmärtämään oma elämä alisteisena suuremmalle tarkoitukselle eli isänmaan vaatimuksille. Lotta Svärdissä naiset oppivat sotilaiden huoltoa ja sairaanhoitoa. Ainon lottaneulan numero oli 81174. Pöljän lotista enemmän täällä Pöljäläisiä sodassa 1 .

Aino Ollikainen kuului sukupolveen, jotka kasvoivat aikuisuuteen sodan kynnyksellä. Lotta Esteri Hiltunen kirjoitti Ainon vieraskirjaan runon Suojärvellä, Karjalassa 24.8.1942:

Se ihminen elää ken taistelee
ja pyrkii korkeaan määrään.
Joka polkua kivistä ponnistelee,
mutta eksy ei tieltänsä väärään.
Mielessä vain, joka päivä ja yö,
suuri rakkaus tai pyhä suuri työ."

Kun talvisota syttyi, niin lottalupaus muuttui totiseksi todeksi. 18-vuotias Aino Ollikainen ilmoittautui lottapalvelukseen, kuten kymmenet muutkin ikätoverit kylällä. 

Aino Ollikainen 1939.

Lähteet: Aino Ollikaisen valokuva-albumit ja vieraskirjat. Seija Pitkäsen kotiarkisto.  Ollikkalan talon valokuvat. Veijo Ollikaisen kotiarkisto. Olsson, Myytti ja kokemus. Lotta Svärd sodassa.

Tytöstä naiseksi sota-aikana

Irma Pantzar hiihti Kolmisopelta Hoikille helmikuun alkupäivinä 1940. Hänellä oli mukanaan suruviesti Sanna Vartiaiselle. Sannan puoliso ja Irman eno Matti Vartiainen oli kaatunut Pitkärannassa. Sanna ei voinut uskoa aluksi viestiä, sillä Matti oli juuri ennen kuolemaansa ehtinyt lähettää kirjeen kotiin. Sanna Vartiainen jäi yksin kahden pienen lapsen kanssa. Viestinviejä oli itse vasta 13-vuotias.

Seitsemäntoistavuotiaana Irma oli jo Harjamäen sotasairaalan keittiössä töissä. Jatkosodan aikana Suomeen perustettiin kaiken kaikkiaan 56 sotasairaalaa. Sairaalapaikkoja oli 3,5 kertaa enemmän kuin rauhan aikana. Siilinjärvellä oli kaksi suurta sairaalaa, Harjamäen piirimielisairaala ja Tarinaharjun tuberkuloosiparantola. Molemmat Siilinjärven sairaalat toimivat sotasairaaloina.

Hilkka Savolainen, Anna-Liisa Karttunen, Anni Rissanen, Irma Pantzar.

Työvoimapula oli huutava. Suomella oli kuitenkin merkittävä resurssi Lotta Svärdin toiminnassa mukana olleissa naisissa. Heillä oli koulutusta ja osaamista myös sairaaloiden työvoimaksi. Irma Pantzar oli muonituslotta. Ajan tavan mukaan Irmakin piti Harjamäessä asuessaan vieraskirjaa.

Helka Puurunen ja Irma Pantzar.

Irma piti nimipäiväkekkerit 31.3. 1944. Irman huoneessa kokoontui ainakin: Hilma Kärkkäinen. Nilsiä Ruohomäki. Aino Karttunen. Tervo. Siiri Leskinen, Muuruvesi, Vuotjärvi. Anni Rautiainen, Siilinjärvi, Tyyne Lappeteläinen, Pöljä, Helga Vepsäläinen, Siilinjärvi, Hannonmäki, Anna-Liisa Karttunen, Kuopio, Kaislastenlahti.

Vieraskirja avaa sotaan erikoisen näkökulman. Rintama oli kaukana, mutta sota silti hyvin todellisena läsnä.  Harjamäellä hoidettiin vakavasti vammautuneita kirurgisia potilaita. Vieraskirjassa on kuitenkin aina juhlat ja hyvät ”korvikkeet”. Lottaystävykset vierailivat toistensa luona ja kirjoittivat tyylin mukaisia kiitoksia emännälle ”korvikkeista” ja hauskasta illasta.

Irma vasemmalla ensimmäinen.

Kesäkuun alussa 1944 Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksen Kannaksella. Sen taistelun kumu kuului ja tuntui Harjamäelläkin.

Tupavanhin, lotta Alma Pasanen 13.6.1944:

Irma muherolle!

Tänään on kolmastoista päivä kesäkuuta, sateinen ja sumuinen, tekee mielen apeaksi.

Paljon on puhuttu ja pohdittu suuria asioita, onhan aika taas ikävä ja kohtalokas. Yhteinen päätös tuli! Pidämme peukkua pystyssä, että yhteinen ja luja uskomme toteutuisi ja ”ikuinen hirmumme” kavala ryssä, saisi kovan iskun takaisin ja ikävät uutiset Kannakselta muuttuisi pian päinvastaiseksi.

Neuvostoliiton hyökkäys onnistuttiin torjumaan. Heinäkuussa 1944 Irma lähti sairaalasta ”maatalouskamppailuun” eli heinätöihin Kolmisopelle. Irma palasi vielä sairaalaan töihin. Jatkosota päättyi syyskuun alussa ja sotasairaala alkoi hiljentyä. Monilla potilailla oli kuitenkin vakavia ja hoitoa vaativia vammoja, joten Irmakin työskenteli Harjamäellä marraskuun loppuun 1944. Lotta Svärd -järjestö lakkautettiin 23.11.1944.

Morsiuskurssi Pöljällä 1945.

Helmikuussa 1945 Pöljän Maamiesseurantalolla järjestettiin morsiuskurssit. Siellä nuorille naisille opetettiin kodinhoitoa. Kurssi kesti kaksi viikkoa. Nuoret naiset saivat oppia lastenhoidosta, vaatehuollosta ja puutarhanhoidosta. Jokainen päivä aloitettiin virrellä ja rukouksella. Irma pyysi jokaisen kurssille osallistuneen nimen vieraskirjaansa.

Irma ja Vihtori 24.3.1946.

24.3. 1946 Kulhuassa juotiin kihlajaiskahveja. Irma ja Vihtori Roivainen olivat tavanneet ensimmäisen kerran jo talvella 1944. Lomilla ollut Vihtori oli tanssittanut Irmaa salatansseissa huvilalla Panninniemessä. Vasta yli vuosi ensitapaamisen jälkeen nuoret alkoivat seurustella vakavammin. Jaakko Roivaisen ja Meeri Turusen häissä Höntällä tapailu muuttui yhteisen elämän oivallukseksi.

Naapurit ja sukulaiset kävivät Kulhuassa onnittelemassa Irmaa kihlautumisesta. Vihtori Roivainen on kirjoittanut kirjaan vain kerran nimensä. Hän kävi 19.5.1946 sisarensa Helvi Roivaisen ja Martta Julkusen kanssa Kulhuassa. Helvi kirjoitti: ”On käyty!” 

Hääväkeä Kulhuassa 1946.

Irma Pantzar ja Vihtori Roivainen menivät naimisiin Kolmisopen Kulhuassa, Irman kotona 6.7.1946. Peräti 149 vierasta kirjoitti nimensä vieraskirjaan! ”Onni olkoon mukanasi elämäsi retkellä. Kyllä oli nätti poika vihkimisen hetkellä.”  Häitä tanssittiin Pöljän Maamiesseuran talolla.

Viimeiset merkinnät vieraskirjassa ovat keväältä 1947. Perheen esikoinen, Martti Sakari syntyi 15.3. Mirja ”systeri” kirjoitti:

”Irma kulta! Taidan heti alkuun onnitella sinua tuon pienen ”esikoisesi” johdosta. –Siis lykkyä tykö! Anteeks muuten tuo töherrys tuossa. Ei ollut teko, niin kuin tarkoitus. Niin sinä käskit minun skriivata, mutta minä kun en ole sanomalehtialan akkoja, niin täytyy kai lopettaa tähän. Vieläkin onnea ja kiitoksia paljon seurasta. Systerisi Mirja. (17.3.-47)

Lähteet: Irma Roivaisen vieraskirja vuosilta 1944-47.  Irma Roivaisen haastattelut. Valokuvat Irma Roivaisen kotiarkisto. Juhani Kärjä, Kuopion sotasairaala -20. SotaS. Vuosikokousesitelmä Kuopion Isänmaallisen Seuran vuosikokouksessa 17.3.2010.

Pöljäläisiä sodassa 1

 Kuvia Pöljältä  –kokoelmassa on kuva Siilinjärven Asematieltä. Siinä kirjakaupan rappusilla istuskelevat ja  junaa odottelevat  pöljäläiset lotat Hulda Rissanen, Hanna Savolainen ja Katri Niskanen. Heidän seurassaan on Ville ja Vilho Ruuskanen. Lotat ovat palaamassa kotiin lottakurssilta. Eletään sota-ajan kesää. Pöljällä toimi aktiivinen lottayhdistys. Yhdistys perustettiin heti 1920-luvun alussa, kuten koko Lotta Svärd järjestö.

Jäsenistö muodostui enimmäkseen Pöljän kylän isompien talojen tyttäristä ja emännistä. Jako sisällissodan jälkeen näkyi, sillä syrjäkylien pientilalliset osallistuivat harvoin suojeluskunnan tai lottien toimintaan. Työväestöön itsensä kokeneet pöljäläiset eivät yhdistykseen menneet. Ajan ilmapiiristä kertoi paljon se, että Pöljän työväenyhdistyksen toiminta kiellettiin 1930-luvun alussa. Yhdistys jopa menetti vaivalla rakentamansa talon. Siitä tuli Maamiesseuran talo.

Lottatoimintaan sitoutuminen oli kova haaste. Lotta Svärd tuki suojeluskuntajärjestöä. Lotat muonittivat miehet harjoituksissa ja muissa tilaisuuksissa. Kerättiin jatkuvasti rahaa erilaisiin kohteisiin: Suojeluskuntatalojen rakentamiseen,  hyväntekeväisyyteen ja hankittiin varusteita suojeluskunnille.  Pidettiin yhteisiä työiltoja. Jokainen lotta kouluttautui  maanpuolustuksen kannalta tärkeän osa-alueen osaajaksi. Oli lääkintä- ja muonituslotat.  Myöhemmin oli mahdollista erikoistua vielä vaatehuoltoon ja keräys- ja kanslialotaksi. Viime mainittu ryhmä sai koulutusta viestinnästä (radio ja lennätin), ilmavalvonnasta ja meteorologiasta.

Pöljän lottien arkistoista on säilynyt vain sirpaleita. Selma Niskanen piilotti aineiston, joka löytyi vasta 1990-luvun puolivälissä. Pääsin tutkimaan niitä silloin. Vuosina 1941 ja 1942 yhdistykseen kuului 34 jäsentä. Rintamalla Pöljän lotista olivat ainakin Aino Tikkanen  (Ollikainen), Anni Ollikainen ja Helga Jääskeläinen.  Lotat muonittivat sodan aikana suojeluskuntalaisia, jotka vahtivat rautatietä ja Pöljän pysäkkiä. Lotat auttoivat myös siirtoväen huollossa. Talvisodan aikana Siilinjärvelle tuli 127 perhettä sotaa pakoon. Heitä sijoitettiin myös Pöljälle.

Syksyllä 1941 Pöljällä toimi lyhyen aikaa sotavankileiri. Pöljän lotat muonittivat vangit ja vartijoina toimivat suojeluskuntalaiset. Sotavankileirin säilyneistä kuiteista voi päätellä, että suojeluskuntalaisille maksettiin päivärahaa, mutta lottatyö katsottiin vapaaehtoistyöksi. Tähän tuli muutos myöhemmin ja työhön määrätyille lotille alettiin myös maksaa päivärahaa. Irma Roivainen muisti , että  muonituslotta  Harjamäen sotasairaalassa sai myös säännöllisen tupakka-annoksen. Sillä oli merkitystä, sillä tupakalla voi käydä vaihtokauppaa!

Harjamäen sotasairaala oli Siilinjärven lotille iso työmaa. Harjamäen piirimielisairaala oli osa 20. sotasairaalaa talvi- ja jatkosodan aikana. Samoin Tarinaharjun tuberkuloosiparantola muutettiin osittain sotasairaalaksi.  Esimerkiksi Harjamäellä hoidettiin pelkästään talvisodan aikana 1600 potilasta, Tarinaharjussa 1942. Irma Roivainen (Pantzar), Hilkka Savolainen ja Tyyne Lappeteläinen työskentelivät Harjamäen sairaalassa.

Lähteenä Uutis-Jousi  28.11. 1996, Juhani Kärnä: Kuopion sotasairaala- 20. SotaS, Pöljän sotavankileirin dokumentteja. 

Sadepäivän ratoksi

Syyslomaviikolla sadepäiviä piisasi. Minua se ei kuitenkaan haitannut, sillä sain viettää niitä Nestori ja Helvi Halosen lämpimässä tuvassa. Oli hienoa tutkia talon asiakirjoja sadan vuoden takaa. Niitä oli säilytetty,  isoissa pöljäläisissä talossa oli itsetuntoa ja jatkuvuutta.

Vilholan tilan ja Harjun asujat ymmärsivät säilyttää asiakirjoja, koska elämä oli vakiintunut Pöljänjärven maisemaan. Naimakaupoilla ja sinnikkäällä työllä saatiin talo pysymään pystyssä ja samalla suvulla. Moni muu pöljäläinen ei ole niin onnekas. Valokuvat, asiakirjat ja kirjeet ovat kadonneet, ehkä lopullisesti.

Isän puolen sukuni on asunut Pöljällä ainakin sata vuotta. Mutta Roivaiset ovat olleet vuosisadan alussa maaseudun vähäväkistä joukkoa, torppareita, mäkitupalaisia ja itsenäistymisen jälkeen pienviljelijöitä. Ukkini Kusti Roivainen meni naimisiin Rytkölässä piikana olleen Anna Helena Sirviön kanssa 1914. Ahkeruudella ja riskinotolla perhe lunasti talon itselleen. Alkoi hidas sosiaalinen nousu. Vielä nuorena miehenä Kustikin kävi työväenyhdistyksen riennoissa, mutta Maalaisliittoa hän varmaan äänesti vanhemmiten.

Pienetkin häivähdykset menneestä, asiakirjat tai yllättävät valokuvat, innostavat minua. Esimerkiksi ”Luettelo Pöljän seudun kouluikäisistä ja nuoremmistakin lapsista vanhempain ja naapurien tietojen mukaan” ei vaikuta erityisen kiinnostavalta, mutta on se.

Maaningan kunnassa mietittiin koulupiirin jakoa. Pohjois-Pöljän lapsilla oli pitkä matka Pöljän kouluun eikä sinne kaikki mahtuneetkaan.  Niinpä piti kartoittaa tilanne. Luettelossa on lasten vanhempien nimi, asuinpaikka, ammatti ja lapsiluku. Ja sitten se omakätinen allekirjoitus! Asiakirja kertoo paljon 1920-luvun alun kylän nuorista perheistä ja kylän asukkaista.

Työväenyhdistyksen asiakirjat vuosilta 1906-1917 tempaavat mukaansa.  Alkuperäisen asiakirjan kieli, käsiala, kirjoitusvirheet  – kaikki siirtää lukijan aikamatkalle sadan vuoden taakse yhdessä hujauksessa. Ja taas yhä tutummaksi minulle käyviä nimiä kotikylältä. 

Pöljän työväenyhdistys kiellettiin 1930-luvulla kommunistisena järjestönä. Yhdistyksen paperit vuoden 1917 jälkeen on kadonneet. Olisi jännittävä tietää, kuka säilytti ja piilotti nämä pelastuneet asiakirjat.  Joskus nimi ”väärässä” paikassa saattaa  aiheuttaa hankaluuksia. Vapaa kansalaistoiminta ei aina ole ollut turvattua Suomessakaan.

 1990-luvulla sain tutustua Pöljän Lotta Svärd  –yhdistyksen papereihin. Ne oli piilotettu 1944 niin huolellisesti, että löytyivät vasta talon remontissa 50 vuotta myöhemmin. Hyvin harmittomia kuitteja, iltamatuottojen tilejä ja nimiä. Mutta Neuvostoliiton miehityksen pelossa ne piilotettiin.

Pelko oli muuten ihan perusteltu, sillä Neuvostoliitolla oli olemassa  suunnitelmia suojeluskuntalaisten ja lottien siirtämisestä leireille, jos Suomi antautuisi. Lottienkaan asiakirjoja ei hävitetty ja se on tärkeää. Yhdistysihmiset tiesivät työnsä arvon ja halusivat dokumenttien säilyvän. Miten muuten voisimme tutkia menneisyyttä?

Nyt pöydälläni on Pöljän maatalousnaisten pöytäkirja ja tilaisuuksien vieraskirja. Pöytäkirjat alkavat vuodesta 1974. Tämän yhdistyksen toiminta on jo minullekin tuttua eikä niin jännittävää. Mutta sadan vuoden päästä tämäkin kirja on valtavan arvokas. Siinä pöljäläisten naisten ahkera kotitalousharrastus ja sosiaalinen toiminta näkyy kauniisti ja kirkkaasti. Kylähistoriantutkijalle nämä aineistot ovat hienoa ajankuvaa jo nyt.

Nestori Halosella oli hallussaan Otto Itäkallion perintönä ”Köyhäinhoidon piirimiehen avustusluettelo”. Vihreään vihkosen on merkitty Pöljän kylän asukkaat, jotka saivat köyhäinapua 1930-luvulla. Lista ei ole pitkä ja avustukset ovat kovin vaatimattomia. Suurin osa avustuksen saajista oli naisia.

Mielenkiintoinen asiakirja, mutta nyt alkaa polttaa. Ollaankohan jo liian yksityisellä alueella? Kylähistoriassa on vaaranpaikkoja, sillä jo manalle menneiden kyläläistenkin yksityisyyttä on kunnioitettava. Tämän vuoksi köyhäinhoidon asiakirjoista ei saa julkaista muuta kuin tilastollisia tietoja. Köyhäinhoitoon pöljäläiset turvautuivat vain äärimmäisessä hädässä. Sen saaminen oli nöyryyttävää, koska tuolloin käsitys sosiaaliturvasta oli toinen. Avustus ei tosiaankaan ollut oikeus, vaan häpeä.

Nykyisin Pöljällä toimii kolme yhdistystä aktiivisesti:  Martat (vuodesta 1918),  Eräveikot ry (1958) ja Kyläyhdistys ry (2010). Toivottavasti sadankin vuoden päästä kylähistoriasta kiinnostunut tutkija tai harrastaja voi näiden yhdistysten dokumentteja tutkia.