 |
| Talvimaisema Savosta Magnus von Wright Kansallisgalleria |
Vanhoissa
tuomiokirjoissa tulee varsin usein vastaan juttuja, jotka ovat saaneet alkunsa
kievarissa. Niihin kokoontui kauppamiehiä ja muista matkustavaisia, jotka
joutuivat milloin mistäkin riitoihin. Kievareissa piti olla tarjolla ruokaa ja
juomaa yösijan lisäksi. Niinpä oluella ja paloviinalla saattoi joskus olla
osuutta asioihin. Seuraavassa tapauksessa ei mainita viinasta mitään, joten
osapuolet saattoivat olla selvinkin päin.
Sonnilan
kievariin Lapinlahdella oli kokoontunut useampi matkaaja hevosineen 27.11.1695.
Pihalla seisoi kolme hevosta reet täynnä tavaraa. Matkalaiset olivat
pysähtyneet syömään eväitään ja lepäämään. Savolaisten kauppamatkat
suuntautuivat 1600-luvulla Viipuriin ja Pohjanmaalle. Lähdettiinpä minne vain,
niin matka oli pitkä. Silloin oli paras matkustaa isompana ryhmänä. Sonnilan
kievaria piti tuolloin Niilo Laurinpoika Sonninen.
Tähän
joukkoon astuivat sitten Juho Juhonpoika Lappalainen ja Paavo Partanen.
Miehet alkoivat kysellä, minne kukakin oli matkalla. Kievarissa istui myös Lauri
Pekanpoika Lappalainen, joka sanoi olevansa menossa ”rajalle”. Tämän
saattoi tulkita niin, että hän olisi ollut menossa Nevanlinnaan (nykyisen
Pietarin lähellä) myymään tuotteitaan venäläisille. Silloin hän olisi jättänyt
maksamatta talonpojille määrätyn tullimaksun.
1600-luvulla
Ruotsissa harjoitettiin merkantilistista talouspolitiikkaa. Sen yksi näkyvä
merkki oli pyrkimys keskittää kaikki kauppa kaupunkeihin, jossa kruunun oli
sitä helpompi verottaa. Talonpojat saivat käydä keskenään kauppaa itse
kasvattamillaan elintarvikkeilla, mutta maakauppa oli heiltä muutoin kielletty.
Lauri
Lappalaisen harmiksi Partasen ja Juho Lappalaisen seurassa oli myös Iisalmen
nimismies Samuel Cajanus. Cajanus oli tulossa Partasen kanssa Onkiveden
kylästä. Nimismies oli kovistellut siellä talollista, joka ei ollut maksanut
hänelle käräjillä määrättyjä maksuja. Kun Cajanus ymmärsi Lappalaisen olevan menossa
Nevanlinnaan, hän lähti tarkistamaan Lauri Lappalaisen reen sisältöä.
Reestä
löytyi lähes 23 leiviskää talia ja tynnyri voita. Cajanus ilmoitti
takavarikoivansa Lappalaisen lastin ja käski purkaa tavarat kievarin aittaan
säilytykseen. Lappalainen ei hyväksynyt tätä alkuunkaan, vaan heitti
nimismiestä jäätyneellä talipaakulla naamaan. Nimismies palautti paakun
Laurille sillä seurauksella, että hän sai huulen halki ja heiluvat hampaat.
Myöhemmin
Lauri Lappalainen väitti nimismiehen rikkoneen myös hänen ruoka-arkkunsa. Sydänjuuriaan
myöten vihastunut Lauri haki osan takavarikoidusta lastista yöllä kievarin
aitasta takaisin itselleen. Loppuosa oli viety lähellä asuneen Tahvo
Antinpoika Ollikaisen aittaan.
Marraskuinen
rähäkkä oli käsiteltävänä jo tammikuun lopulla 1696 Iisalmen käräjillä. Lauri
Lappalainen oli valittanut nimismies Cajanuksen toimista Viipurin maaherra Anders
Lindhielmille. Maaherra määräsi käskynhaltija Juhan Påssan tutkimaan asian.
Laurin valituksen ydinkohta oli, että hän oli menossa Viipuriin ihan
laillisille kaupoille. Talin ja voin hän oli kerännyt maksuina viljalainoista,
joita hän oli antanut kotiseudullaan ”köyhälle väelle”.
Asiaa ei
saatu ratkaistua yksillä käräjillä. Lauri Lappalainen toi käräjille
todistajiksi velallisiaan. Torpparit Olli Heikinpoika Lappalainen ja Lauri
Pertinpoika Kolehmainen, talolliset Tuomas Juhonpoika Huttunen
ja Erkki Lappalainen, torpparin vaimo Inka Matintytär Lapitar
sekä sotilaan leski Kaarina Pekantyttö Läskitar todistivat
toimittaneensa Lappalaiselle talia ja voita sopimuksen mukaan, koska olivat
saaneet häneltä velaksi viljaa.
Erkki sai
vannoa valan ja antaa lausunnon, vaikka hän oli sukua Laurille. Lauri oli Erkin
isoisoisän veljen pojanpoika. Serkuksia siis. Sen sijaan alussa mainittu Juho
Pekanpoika Lappalainen ei saanut vannoa valaa, koska Lauri Pekanpoika
Lappalainen jääväsi hänet. Nimismies Cajanus taas esti kievarinpitäjä Niilo
Sonnisen todistuksen vedoten siihen, että hänellä ja Sonnisella oli kiistaa.
Lisäksi
Lappalainen löysi todistajia vannomaan, ettei hän ole koskaan harjoittanut
laitonta maakauppaa.
Oikeus
ratkaisi asian Lauri Lappalaisen eduksi. Hänelle oli palautettava takavarikoitu
omaisuus tai sen arvo. Toisaalta oikeus katsoi, että nimismiehellä oli
perusteltu syy takavarikkoon eikä hänelle tullut teosta seuraamuksia. Kumpikin
sai pitää kivut ja säryt eikä Lappalaisen ruokakirstun särkemiselle löytynyt
todistajaa.
Miksi
ilmeinen väärinkäsitys syntyi? Jos Lauri Lappalainen olisikin ollut menossa
Nevanlinnaan kaupoille, niin miksi hän julistaisi sitä isossa miesjoukossa
kievarissa? On hyvä huomata, että elettiin ankarien katovuosien aikaa. Kruunun
edusmiesten ja rahvaan välit saattoivat kiristyä hyvinkin pienestä. Olisiko
Lappalainen sanonut kohtalokkaat sanansa uhmamielellä ja kyttäämiseen
suiviintuneena? Lisäksi kiinnittää huomiota, ettei toinen Lappalaista vastaan puhuneista
todistajista saanut lopulta todistaa. Ilmeisesti haapajärveläiset Juho ja Lauri
Lappalainen eivät olleet ylimpiä ystäviä.
Syksyllä
1695 takana oli vaikea katovuosi, huoli painoi elannosta kaikkia. Tiukassa
tilanteessa talonpoikien ”kiusaksi” asetetut virkamiehet saivat kyytiä.
Erityisesti veronkantoon liittyviä juttuja löytyy tuomiokirjoista. Niissä
voudit löivät niskottelevia isäntiä ja ottivat pakolla rästiveroja taloista. Ohessa esimerkki Lapinlahden Niemismäestä 1691.
Lähteet
Pien-Savon
tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat 1694-1696, KO a:5 Varsinaisten asioiden
pöytäkirjat, tiedosto 202
Pien-Savon
tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat 1694-1696, KO a:5 Varsinaisten asioiden
pöytäkirjat, tiedosto 330
Pien-Savon
tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat 1694-1696, KO a:5 Varsinaisten asioiden
pöytäkirjat, tiedosto 139
https://www.geni.com/people/Anders-Lindhielm/6000000009503976453
Kääriäinen, Kaupankäynti osana
kaskitalonpojan toimeentuloa teoksessa Ojala & Turunen (toim.)
Uudisraivaajien maa – Ylä-Savon asutus ja elämisen ehdot
Lappalainen,
Sukunimi Lappalainen osa I, Alkujuuria Pohjois-Savossa 1500-1700-luvuilla
Saloheimo,
Savon historia II:2, Savo suurvallan valjaissa 1617-1721
