Sadepäivän ratoksi

Syyslomaviikolla sadepäiviä piisasi. Minua se ei kuitenkaan haitannut, sillä sain viettää niitä Nestori ja Helvi Halosen lämpimässä tuvassa. Oli hienoa tutkia talon asiakirjoja sadan vuoden takaa. Niitä oli säilytetty,  isoissa pöljäläisissä talossa oli itsetuntoa ja jatkuvuutta.

Vilholan tilan ja Harjun asujat ymmärsivät säilyttää asiakirjoja, koska elämä oli vakiintunut Pöljänjärven maisemaan. Naimakaupoilla ja sinnikkäällä työllä saatiin talo pysymään pystyssä ja samalla suvulla. Moni muu pöljäläinen ei ole niin onnekas. Valokuvat, asiakirjat ja kirjeet ovat kadonneet, ehkä lopullisesti.

Isän puolen sukuni on asunut Pöljällä ainakin sata vuotta. Mutta Roivaiset ovat olleet vuosisadan alussa maaseudun vähäväkistä joukkoa, torppareita, mäkitupalaisia ja itsenäistymisen jälkeen pienviljelijöitä. Ukkini Kusti Roivainen meni naimisiin Rytkölässä piikana olleen Anna Helena Sirviön kanssa 1914. Ahkeruudella ja riskinotolla perhe lunasti talon itselleen. Alkoi hidas sosiaalinen nousu. Vielä nuorena miehenä Kustikin kävi työväenyhdistyksen riennoissa, mutta Maalaisliittoa hän varmaan äänesti vanhemmiten.

Pienetkin häivähdykset menneestä, asiakirjat tai yllättävät valokuvat, innostavat minua. Esimerkiksi ”Luettelo Pöljän seudun kouluikäisistä ja nuoremmistakin lapsista vanhempain ja naapurien tietojen mukaan” ei vaikuta erityisen kiinnostavalta, mutta on se.

Maaningan kunnassa mietittiin koulupiirin jakoa. Pohjois-Pöljän lapsilla oli pitkä matka Pöljän kouluun eikä sinne kaikki mahtuneetkaan.  Niinpä piti kartoittaa tilanne. Luettelossa on lasten vanhempien nimi, asuinpaikka, ammatti ja lapsiluku. Ja sitten se omakätinen allekirjoitus! Asiakirja kertoo paljon 1920-luvun alun kylän nuorista perheistä ja kylän asukkaista.

Työväenyhdistyksen asiakirjat vuosilta 1906-1917 tempaavat mukaansa.  Alkuperäisen asiakirjan kieli, käsiala, kirjoitusvirheet  – kaikki siirtää lukijan aikamatkalle sadan vuoden taakse yhdessä hujauksessa. Ja taas yhä tutummaksi minulle käyviä nimiä kotikylältä. 

Pöljän työväenyhdistys kiellettiin 1930-luvulla kommunistisena järjestönä. Yhdistyksen paperit vuoden 1917 jälkeen on kadonneet. Olisi jännittävä tietää, kuka säilytti ja piilotti nämä pelastuneet asiakirjat.  Joskus nimi ”väärässä” paikassa saattaa  aiheuttaa hankaluuksia. Vapaa kansalaistoiminta ei aina ole ollut turvattua Suomessakaan.

 1990-luvulla sain tutustua Pöljän Lotta Svärd  –yhdistyksen papereihin. Ne oli piilotettu 1944 niin huolellisesti, että löytyivät vasta talon remontissa 50 vuotta myöhemmin. Hyvin harmittomia kuitteja, iltamatuottojen tilejä ja nimiä. Mutta Neuvostoliiton miehityksen pelossa ne piilotettiin.

Pelko oli muuten ihan perusteltu, sillä Neuvostoliitolla oli olemassa  suunnitelmia suojeluskuntalaisten ja lottien siirtämisestä leireille, jos Suomi antautuisi. Lottienkaan asiakirjoja ei hävitetty ja se on tärkeää. Yhdistysihmiset tiesivät työnsä arvon ja halusivat dokumenttien säilyvän. Miten muuten voisimme tutkia menneisyyttä?

Nyt pöydälläni on Pöljän maatalousnaisten pöytäkirja ja tilaisuuksien vieraskirja. Pöytäkirjat alkavat vuodesta 1974. Tämän yhdistyksen toiminta on jo minullekin tuttua eikä niin jännittävää. Mutta sadan vuoden päästä tämäkin kirja on valtavan arvokas. Siinä pöljäläisten naisten ahkera kotitalousharrastus ja sosiaalinen toiminta näkyy kauniisti ja kirkkaasti. Kylähistoriantutkijalle nämä aineistot ovat hienoa ajankuvaa jo nyt.

Nestori Halosella oli hallussaan Otto Itäkallion perintönä ”Köyhäinhoidon piirimiehen avustusluettelo”. Vihreään vihkosen on merkitty Pöljän kylän asukkaat, jotka saivat köyhäinapua 1930-luvulla. Lista ei ole pitkä ja avustukset ovat kovin vaatimattomia. Suurin osa avustuksen saajista oli naisia.

Mielenkiintoinen asiakirja, mutta nyt alkaa polttaa. Ollaankohan jo liian yksityisellä alueella? Kylähistoriassa on vaaranpaikkoja, sillä jo manalle menneiden kyläläistenkin yksityisyyttä on kunnioitettava. Tämän vuoksi köyhäinhoidon asiakirjoista ei saa julkaista muuta kuin tilastollisia tietoja. Köyhäinhoitoon pöljäläiset turvautuivat vain äärimmäisessä hädässä. Sen saaminen oli nöyryyttävää, koska tuolloin käsitys sosiaaliturvasta oli toinen. Avustus ei tosiaankaan ollut oikeus, vaan häpeä.

Nykyisin Pöljällä toimii kolme yhdistystä aktiivisesti:  Martat (vuodesta 1918),  Eräveikot ry (1958) ja Kyläyhdistys ry (2010). Toivottavasti sadankin vuoden päästä kylähistoriasta kiinnostunut tutkija tai harrastaja voi näiden yhdistysten dokumentteja tutkia.