Ajelin töistä kotiin ja hetken mielijohteesta kurvasin vanhan pysäkkirakennuksen kautta. Otin pari kuvaa, joita voisi käyttää pysäkin katon paikkauksen työsuunnitelmaan. Olemme siis tarttuneet sanoista tekoihin ja koetamme pelastaa Pöljän pysäkin. Ihan helppoa pelastaminen ei tule olemaan. Sen olemme kyläyhdistyksessä oppineet viimeisten kuukausien aikana. VR omistaa tontin, jolla rakennus on. Kiinteistön omistaa Siilinjärven kunta. Ja ainut, jota talovanhus kiinnostaa on Pöljän kyläyhdistys.
Minua kiehtoo tämän pusikoituneen ja hylätyltä tuntuvan paikan tarina. Miten se joskus yhdisti syrjäiset seudut ”palamupuihen siimekseen” ja avarsi kyläläisten maailmankuvaa. Rautatie tarjosi myös työtä, koska puiden lastaus ja käsittely oli ajoittain hyvin vilkasta täällä. Hylätyn aseman ympärillä käyskennellessä tarvitaan mielikuvitusta ja eläytymistä, että ymmärtäisi paikan arvon. Yksikään juna ei ole tässä pysähtynyt kolmeenkymmeneen vuoteen. Mitä tämä voisi olla nyt?
Aluksi pelastaisimme talovanhuksen. Se on seissyt pienin muutoksin Pöljän kylän maisemassa yli sata vuotta. Pelkästään sen pelastaminen ja kohentaminen on merkityksellistä. Tällaiset rakennukset eivät ole ”koristeita” maisemassa, vaan maamerkkejä, joiden avulla ihminen voi suunnistaa ajassa! Pelkästään sen kertominen, että jotain yritetään tehdä pysäkin pelastamiseksi nostaa monen kyläläisen mielialaa. Tässä on mahdollisuus hyvän tekemiseen. Pelastaminen alkaisi katon pikapaikkauksella, joka estäisi lisävauriot tulevan talven aikana. Korjaukseen meillä on valmius, kunhan byrokratiasta selviämme.
Toiseksi rakentaisimme kauniin puuaidan, jolla rajaisimme pysäkin radalta. Kolmanneksi korjaisimme katon kokonaan. Tässä vaiheessa yleinen ilonpito ja talkooporina olisikin jo palauttanut pysäkille paljon sen vanhasta ilmeestä. Katon korjauksen ohessa raivaisimme pusikot pois ja antaisimme taas tuulen ja auringon temmeltää avoimella pihalla. Alkaisi hyvän kierre. Tällainen tekeminen kokoaa kyläyhteisön yhteen ja tuo näkyväksi yhteisöllisyyden yllättävän voiman. Pyyteettömän yhteisen tekemisen ilo ja mielekkyys on sellainen voima, että haluaisin olla sitä lietsomassa.
Näen itseni ja kyläläiset maalaamassa pysäkin ikkunanpuitteita ja paistamassa lettuja talkooväelle. Kuuntelen Pöljän radion lähetyksiä, joita toimitetaan Pöljän asemalta. Juttelen turistien kanssa, joita kesäkahvila on houkutellut paikalle. Ohi kiitävien junien ihmisille paikka näyttää hoidetulta ja kauniilta, ehkä heillekin jää jonnekin mielen sopukkaan Pöljä, jossa välitetään! Syksyllä pysäkin varastosta kuuluu rumpujen pauke ja pärinä, kun nuorten bändi harjoittelee. Kyläyhdistys pitäisi kokouksensa samoissa tiloissa, meidän toimisto ja tavarat olisivat pysäkillä.Pöljän vastaanotolle voisi myös olla kysyntää.
Jos on tahtoa, kaikki on mahdollista. Talkootyö, lahjoitukset ja keräykset olisivat aivan realistinen rahoituspohja pysäkin pelastamiseksi. Ei Pöljän pysäkin pelastamista voi perustella kuntatalouden termein. Eikä kyläyhdistys rahaa pyydäkään. Kirkonkylän ”kylätalon” eli kulttuuritalon kustannusarvio taisi olla 20 miljoonaa €. Pelkkä tällaisten hankkeiden suunnittelu maksaa enemmän kuin Pöljän pysäkin pelastaminen. Meillä on pieni, ihmisen kokoinen unelma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti