Gadgetissa oli virhe

perjantai 2. joulukuuta 2016

Kadonnut tuntemattomiin

Siilinjärven asemanseutu 1930-luvulla. Siilinjärven kunnantalo jää juuri kuvan
ulkopuolelle kuvan oikealla puolella. Kuva Vilho Tuhkanen.
Siilinjärvellä olleet sotavangit piti palauttaa Naarajärven leirille viimeistään 29.10.1944. Työvoimapäällikkö sai käskyn tähän 8.10. Rauhala on toisaalla kirjoittanut, että vangit läksivät 30.10. klo 13. Ehkäpä kuljetusvaunua ei järjestynyt käskyn määräämälle päivälle. Vankien vaatteet oli siistytty, korjattu ja pesty. Heimosotavangeilla oli paljon mietittävää. Kotiinpääsy oli varmasti monelle tärkeää, mutta kuljetusta odottavassa joukossa oli myös niitä, jotkä miettivät pakenemista.

Suomen ja Neuvostoliiton välille oli solmittu aselepo syyskuun 4. päivänä 1944. Siirryttiin levottoman rauhan aikaan. Mitä vaatimuksia NL asettaisi Suomelle? Kysymys sotavankien ja muiden Suomessa oleskelevien Neuvostoliiton kansalaisten palauttamisesta kotimaahan oli yksi ensimmäisiä ratkaistavia kysymyksiä.

Siilinjärveä ja kotikylääni Pöljää neuvostokansalaisten palauttaminen kosketti läheisesti. Ensiksikin täällä oli 11.10. Kuopion työvoimapiirin lähettämän kirjeen mukaan 39 sotavankia. Toiseksi paikkakuntalaisia kosketti Heimopataljoona 3:n sotilaat. He olivat sotavankeudessa liittyneet Suomen armeijaan.  Heimosotureille oli luvattu Suomen kansalaisuus. Tämän lisäksi oli erikseen luvattu, ettei heitä luovutettaisi Neuvostoliittoon. Heidän kohtalonsa muuttui hyvin vaaralliseksi syksyn aikana, kun Suomi ei Neuvostoliiton painostaessa pystynyt pitämään kiinni lupauksestaan. Kolmanneksi kunnassa oli Inkeristä, Karjalasta ja Aunuksesta tulleita siviilejä, joita Neuvostoliitto vaati luovutettavaksi.

Seuraavassa joidenkin Sotavankeja Pöljällä ja Sotavankikohtaloita käsiteltyjen henkilöiden vaiheita rauhan tulon jälkeen.

Aselevon jälkeen monen sotavangin kärsivällisyys lopahti. Siilinjärveltäkin luovuttettiin leirille vankeja, jotka kieltäytyivät jatkastamasta työskentelyä. Esimerkiksi  Mihail (Mikko) Borisov, Eljas Perukka ja Jussi Kurvinen palautettiin jo 10.11. tästä syystä leirille.

Borisovin Suomessa asuva suku ei ollut saanut yrityksistään huolimatta sotavankia vapaaksi. Mihail Borisovilla oli vaimo Neuvostoliitossa. Hänen ensisijainen toiveensa olikin ollut, että hänen olisi sijoitettu enonsa tilalle Suojärvelle. Joidenkin vankien kohdalla näitä "perheenyhdistämisiä" tehtiinkin, mutta Borisov vietti vankeusaikansa Siilinjärvellä. Hän palasi Neuvostoliittoon ja kuoli siellä 16.3.1976.

Eljas Perukka karkasi Naarajärven vankileiriltä. Perukan viimeinen sijoituspaikka oli Pöljällä Lintuniemessä. Karkaamisensa jälkeen hänen onnistui piilotella eri puolilla Keski-Suomea. Perukan täti Anna Karila asui Jyväskylässä. Perukan sanotaan saaneen henkilöllisyystodistuksen kauppaedustaja Pauli Laineelta. Ilmeisesti paperit olivat riittävän hyvät, sillä hänen onnistui paeta Ruotsiin. Eljas Perukka on haudattu Virsbon hautausmaalle lähelle Västeråsia. Hän kuoli 16.4.1982. Mikko Kurvinen kävi Pöljällä 1990-luvulla, mutta tällä hetkellä ei ole tietoa, mistä hän kylälle vierailemaan tuli.

Suurin osa neuvostoliittolaisista sotavangeista halusi mennä takaisin kotiin. Vankeusaikanaan puolta vaihtaneille heimosotureille tilanne oli paljon vaikeampi. He arvasivat, että paluu merkitsisi vähintääkin pitkiä vankeusrangaistuksia. Heimopataljoon 3:ssa oli palveli 1942-44 kaiken kaikkiaan 1070 vapaaehtoista. Siilinjärven vangeista ainakin Mikko Rybakov ja Väinö Airaksinen olivat liittyneet pataljoonaan. 1.11. 1944 Valvontakomissio vaati pataljoonan luovuttamista Neuvostoliittoon.

Molemmat Siilinjärven heimosoturit pakenivat palautusta. Pataljoona oli tarkoitus kuljettaa junalla Raahesta Pieksänmäelle 3.11. Kuljetuksen aikana 445 heimosoturia karkasi kuljetuksesta. Heille suorastaan tarjottiin mahdollisuutta paeta. Ilmeisesti tässä vaiheessa Mikko Rybakov karkasi.

Mikon vaimo Anni asui Pielavedellä. Pielaveden nimismies etsi Mikkoa vielä heinäkuussa 1945 paikkakunnalta. Pariskuntaa ei löytynyt. Häneltä on säilynyt Puustellin taloon Ahti Rautiaiselle lähetetty kirje vuodelta 1967. Kirjeen perusteella Rybakov olisi oleskellut Suomessa vuoteen 1951. Kirjeen kirjoittamisen aikaan hän työskenteli Kumlassa kutomossa. Perheeseen oli syntynyt Birgit-tytär. Jonkinlainen kodittomuus Mikkoon oli jäänyt, sillä hän kyseli 1967 kirjeessään Suomen työmahdollisuuksista. "Kaipaan Suomeen."

Väinö Airaksinen Kuopiossa 1943.
 Kuva Rakkaat siskot -kirjasta.
Väinö Airaksinen haavoittui kahdesti kesän 1944 torjuntaisteluissa, jälkimmäisellä kerralla vakavasti. Hän vietti toipilaana koko syksyn. Väinö ja Oili asettuivat ensin Keiteleelle, mutta huhtikuussa 1945 poliisi alkoi kysellä Väinöä. Airaksista varoitettiin ja hän livahti Valpon käsistä. Silloin pariskunta muutti Kiuruvedelle. Oili oli raskaana. Väinö joutui piilottelemaan muualla. Vielä huhtikuussa 1946 hän kirjoitti vaimolleen Oilille. Sen jälkeen hän katosi.

Kotiväki kertoi Valpon kuulustelijoille, että Väinö Airaksinen oli sanonut pyrkivänsä Ruotsiin. Väinö Airaksisesta ei kuulunut enää koskaan mitään. Suomessa hänet julistettiin kuolleeksi 1.1. 1957. Hänestä ei ole löytynyt tietoja Ruotsin arkistoista.

Sisäministeriön listoilla toistuu karkotettavien kohdalla ilmaus "kadonnut tuntemattomiin". Monet pakenivat Ruotsiakin kauemmas. Heimopataljoonan miehistä varmuudella pääsi pakoon 171 miestä. Kaikki Neuvostoliittoon palautetut heimosotilaat saivat pitkiä vankilatuomioita ja karkoituksia, mutta kuolemantuomioita ei annettu.

Lähteet: Työvoimalautakunnan arkisto 1941-44, sotavankiasiat. Siilinjärven kunnanarkisto. Neuvostoliittoon palautettavat kansalaiset 1945-1953 , Mikko Rybakovin kirje Ahti Rautiaiselle 28-1-1967. Pekka Rautiaisen hallussa. Kauppila, Paluu vankileirien teille. Suomesta Neuvostoliittoon luovutettujen kohtalo 1940-1955. Lappalainen, Aselevon jälkeen. Pekkarinen-Pohjonen, Ei armoa Suomen selkänahasta. Ihmisluovutukset Neuvostoliittoon 1944-1981. Rakkaat siskot! Rikkamäen Saastamoisen sisarten kirjeenvaihtoa kotirintamalta. Toimittanut Erkki Savolainen.

Pöljän Maamieseurantalo, nykyisin Eräveikkojen talo. Täällä majoitettiin kalterien takana ensimmäistä sotavankiryhmää
syksyllä 1941. Kuva 2016.















3 kommenttia:

  1. Kiitokset kiinnostavasta kirjoituksesta!

    Kirjavinkkinä samasta aihepiiristä: Soikkeli, Martti (2008), Vaitelias mies. Kertomus puna-armeijan entisen vakoojan, sotavangin ja heimosotilaan elämästä Suomessa ja Neuvostoliitossa. Helsinki: Edita.

    Kirja käsittelee mm. Alapitkää.

    Terv. Hannu H.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sisäasianministeriön listoilla tosiaan näkyi myös Alapitkän ihmisiä. Opin tässä itse paljon. Onko sinulle muuten tuttu nimi Viktor Räme? Petsamon ortodoksipastori, joka kirjoitteli uusia henkilöllisyyspapereita heimopakolaisille.

      Poista
    2. Eipä äkkiseltään kuulosta tutulta nimeltä. Lisätietoja voisi löytyä artikkelista: "Henkilötietoja rehtoreista, opettajista, oppilaista ja henkilökunnasta", (1948). Teoksessa: Kasanko, Mikael, Suhola, Johannes & Surakka, Aari (toim.), Suomen kreikkalaiskatolinen pappisseminaari 1918 - 1948. Kuopio: s. n., 141 - 175.

      Aihepiiriin liittyen löysin äskettäin tutkielman Vienan pakolaisista, joita oli myös Alapitkällä: http://jultika.oulu.fi/files/nbnfioulu-201306011433.pdf

      T. Hannu

      Poista