Sotavankikohtaloita

Ainakin 23 sotavankia työskenteli Pöljällä vuosina 1942-44: Sotavankeja Pöljällä. Heidän oleskeskelunsa kotirintaman siviilien seassa sujui varsin mutkattomasti. Sotavankien kohtelusta oli annettu tarkat ohjeet. Heidän piti olla koko ajan valvottuna, paikalliset ja vangit piti pitää erossa toisistaan, kaikenlainen seurustelu vankien kanssa oli periaatteessa kielletty. Heidät olisi ohjeiden mukaan pitänyt pitää ruokailussa, majoituksessa ja töissäkin erillään. Käytännössä ohjeita ei noudatettu.

Syksyllä 1941 yksi vankiryhmä majoitettiin Pöljän maamiesseuran talolle. Taloon laitettiin kalterit ikkunoihin. Aika pian ote höltyi. Vartiointipäiväkirjassa huomautetaan 14.10, että vartiomies Muraja jätti vankiryhmän yöksi Rytkölään, Hoikille. Talonväki ja vangit olivat juhlineet yhdessä.

Suojeluskunnan paikallispäällikkö Atte Rautiainen sai vakavan huomautuksen vankien valvonnan laiminlyönnistä kesällä 1943. Paikalliset miehet olivat vaihtaneet viinaa vankien tupakoihin. Vangit Pekka Nappu, Joonas Savolainen, Viktor Matero ja Mikko Kurikov määrättiin palautettavaksi leirille rangaistavaksi.

Syksyllä 1943 Jääskeläisen veljesten vanki Mikko (Mihail) Borisovin sukulaiset Suomessa ottivat yhteyttä vankileirille. Hänen kaksi tätiään asui Suomessa ja nämä alkoivat puuhata Mikon vapauttamista. Perheen sukujuuret olivat Aunuksen Lintujärvellä. Sotavankileiri 2 tiedusteli ärtyneesti Siilinjärven työvoimapäälliköltä, miten sukulaiset voivat tietää vangin sijoituspaikan? Kävi ilmi, että Mikko oli ollut syksyn aikana kirjeenvaihdossa veljensä Kosti Pamilovin (Helsinki), sotavankien Mikko Koskinin, Volodja Smirnovin ja Sergei Vorobjevin kanssa. Lisäksi hän oli kirjoitellut tätiensä Maija Koivusen (Helsinki) ja Sanni Rämeen (Kuopio) sekä appiukkonsa Ville Tishinin (Äänisjärvi) kanssa. Työvoimapäällikkö vastasi, että minkäs teet. Vangit kyllä tiesivät, että postin pitäisi kulkea työvoimapäällikön kautta.

Jotkut vangit olivat samassa talossa joulukuusta 1942 lähes sodan päättymiseen asti. Silloin vangeista tuli lähes perheenjäseniä. Puustellin talon luottovankeja olivat Viktor Matero ja Mikko Kurikov. Talon isäntä Atte Rautiainen oli Siilinjärven suojeluskunnan paikallispäällikkö. Vangit kulkivat vapaasti kylällä. Mikko Kurikov hoiti kyläläisten eläimiä tarvittaessa.

Vasemmalta Mikko Kurikov (eläinlääkäri), Unto Rautiainen (talon poika) ja
Viktor Materov. Kuva otettu 1943 Puustellin pihapiirissä.
Kuva Pekka Rautiainen.

Ainakin yksi sotavangeista löysi puolison vankeusaikanaan Siilinjärvellä. Väinö Airaksinen tuli Atro Linnoven taloon Koivusaareen syksyllä 1942. Hän oli kotoisin Toksovosta Inkeristä. Airaksinen oli jäänyt saksalaisten vangiksi Virossa ja hänet oli siirretty sieltä Suomeen. Keiteleeltä kotoisin oleva Oili Saastamoinen oli palvelijana Linnovella. Työn lomassa nuoret tutustuivat ja alkoivat suunnitella yhteistä tulevaisuutta.

Väinö oli liittynyt heimopataljoonaan 1942. Avioliitto oli molemmille myös pako hankalasta elämäntilanteesta. Oili "pääsi irti" Siilinjärven työvoimapäällikkö Eino Rauhalasta ja muutti kotiseudulleen Keiteleelle. Väinöllä oli nyt mahdollisuus suunnitella uutta elämää Suomessa. Saastamoisen sisarukset suhtautuivat toisiinsa lämmöllä, mutta Oilin puhdasta suomea puhuva sulhanen oli kirjeissä välillä ryssä. Kun Oili tuli raskaaksi, niin kirjeissä puhuttiin ryssänlapsista.

Myös Vladimir Teräväisellä oli vähintääkin lemmensuruja vankeusaikanaan Hökösellä. Säilyneestä aineistosta ei voi varmasti sanoa, millaisessa suhteessa vanki talon palvelijaan oli. Hän pyysi siirtoa toiseen taloon, koska "palvelija tekee hänelle pahaa". Isännän tulkinnan mukaan vanki ahdisteli palvelijaa. Teräväinen palautettiin 26.6. 1944 Aholahden sotavankileirille kurittomuuden ja naisten ahdistelun vuoksi.

Aholahden vankileirin heimosotavangeista perustettiin syksyllä 1942 omaa joukko-osasto, Heimopataljoona 3. Vangeille, jotka ilmoittautuivat patoljoonaan luvattiin sodan jälkeen vapaus ja Suomen kansalaisuus. Lisäksi heille luvattiin, ettei heitä luovutettaisi NL:oon. Heimopataljoonaan ilmoittautui Siilinjärveltä ainakin Ivan Patokov, Pekka Nappu, Mihail Shustrov, Mikko Jefremov ja Ivan Bosnakov. Isännät luottivat lausoinnoissaan kolmeen ensimmäiseen, sen sijaan kahta jälkimmäistä he pitivät epäluotettavina. Myös Mikko Rybakovin tiedetään olleen heimopataljoonassa.

Kuvassa äärimmäisenä oikealla mahdollisesti Mikko Rybakov.
Kuvassa Puustellin talon väkeä Pöljällä.
Kuva Pekka Rautiainen.

Heimosotavangit olivat erikoisasemassa Suomen sotavankien joukossa. Silti rangaistuksiakin annettiin. Esimerkiksi 4.8.1943 sotavankileiri 21 päällikkö kapteeni M. Lehmusvaara määräsi viidelle Siilinjärven vangille 4 vuorokautta kovennettua arestia. Piti seistä 20 kg selkärepun kanssa 2 tuntia päivässä asennossa ja loppuaika vietettiin putkassa. Tuomio pantiin toimeen Siilinjärven suojeluskuntalolla.

Sotavankien käytös muuttui asiakirjojen mukaan "röyhkeämmäksi" keväällä ja kesällä 1944. Sodan lopputuloksesta ei ollut enää juuri epäselvyyttä ja se lienee vaikuttanut vankien suhtautumiseen. Monet vangit kieltäytyivät töistä ja heitä lähetettiin takaisin vankileirille. Jo loppuvuodesta 1943 kiertokirjeellä varoiteltiin, "että epäluotettavat ainekset harjoittavat kiihotusta vankien keskuudessa". Mutta rauhaan oli vielä pitkä matka. Siilinjärveltä viimeisetkin vangit lähtivät vasta 30.10.1944.

Mutta minne lähteä? Junaan ja sitä tietä Neuvostoliittoon vai pakoon? Varsinkin heimopataljoonan miehillä ei ollut turvallisen "kotiinpaluun" mahdollisuutta. Heidän ja vähän muidenkin kohtaloista seuraavassa blogissa.

Lähteet: Siilinjärven työvoimalautakunnan arkisto. Sotavankiasiat. Siilinjärven kunnan arkisto. Pöljän sotavankileirin arkisto. Siilinjärven kotiseutuarkisto. Rakkaat siskot! Toimittanut Erkki Savolainen. Danielsbacka, Sotavankikohtalot. Neuvostosotavangit Suomessa 1941-44. Pietola, Sotavangit Suomessa 1941-44. Syrjä, Isännättömät. Heimosoturit jatkosodassa 1941-44.