Isojako Pöljällä Kuopion pitäjässä III - miten maat jaettiin?

Isojalokarttoihin merkittiin myös vakiintuneet maastossa
kulkevat polut, koska ne olivat rasitus; yhteisesiä teitä
yksityisillä mailla. Kuva Jouni Kiimalainen.

Vuosina 1777-1807 Pöljällä toteutettu isojako oli pitkä prosessi. Eikä prosessi suinkaan loppunut vuonna 1807, jolloin korjattu kartta eteläisen jakokunnan maista viimeisteltiin. Kylän maille lyötiin syyskesästä 1809 osakkaiden maita merkitsemään rajapyykit. Riitaisa ja paljon epävarmuutta mukanaan tuoneen isojaon lisäksi kylän ja kyläläisten kestävyyttä rasitti Suomen sota (1808-1809), joka koetteli mm. Kuopio-Iisalmi -tien läheisyydessä asukkaita ankaralla kädellä.[1]

Kerron seuraavassa lyhyesti molempien jakokuntien tilojen osuudet jakokunnan maista. Pohjoisen jakokunnan jakokartta ja karttaselitys on vuodelta 1785. Jako-osuuden perustana oli tilusten nautinta. Jokaisen piti saada jaossa suhteessa saman verran viljelymaata ja metsää kuin tilalla oli ollut ennen jakoa. Aiemmin on jo tullut esille, ettei se ihan helppoa ollut. Oli pitänyt määrittää jakokuntien rajat, tilusten nautintaoikeudet ja jyvittää maat. 1700-luvun lopussa elettiin kuitenkin vielä osittaisen yhteisomistuksen kulttuurissa.

Pohjoisessa jakokunnassa jaettiin kaikki maat huomioiden 2690 tynnyrinalaa eli 1345 ha maata. Tähän sisältyvät myös ns. joutomaat, joita ei laskettu verotuksessa mukaan. Tynnyrinala on noin ½ hehtaaria nykyisillä pinta-alamitoilla. Jakokunnan osakkaita olivat (jakokarttaan viittaava tunnus nimen jälkeen): Lauri Pertinpoika Miettinen (A), hänelle mitattiin kaikkiaan 531 tynnyrinalaa (noin 260 ha) maata. Niistä oli peltoja 4 ½ ha, niittyjä ja kaskiviljelmiä 12 ½ ha ja metsämaita noin 250 ha. Heikki Miettinen (Aa), 199 tynnyrinalaa (100 ha), peltoja 5 ½ ha, niittyjä ja kaskiviljelmiä 3 ha, metsämaita 91 ha, Antti Miettinen (Ab), 184 tynnyrinalaa (92 ha), peltoa 4 ½ ha, niittyjä ja kaskiviljelmiä 4 ha, metsämaita 77 ha, Matti Miettinen (Ac), 189 tynnyrinalaa (95 ha), peltoa 5 ½ ha, niittyjä ja kaskia 3 ½ ja metsämaita 86 ha. Nämä tilat syntyivät vanhasta kruununtila Pöljä n:ro 2.

Kruununtilan Pöljä n:ro 4 omistivat puoliksi Lauri Miettinen (B) ja Risto Kejonen (Ba). Lauri Miettiselle jako määräsi 313 tynnyrinalaa (n.160 ha) maata, peltoa 9 ha, niittyä ja kaskiviljelmiä 4 ½ ha, metsämaita 143 ha. Risto Kejoselle mitattiin 545 tynnyrinalaa (273 ha) maata, peltoa  3 ½ ha, niittyä ja kaskiviljelmiä 8 ha, metsämaita 261 ha.

Pöljän Puustelli 1950-luvulla. Kuva Pekka Rautiainen.

Jakokuntaan kuului vielä Pöljä n:ro 7, Pöljän sotilasvirkatalo. Se oli yksi Kuopion komppanian virkataloista, joka oli perustettu 1695. Isonjaon toimittamisen aikaan virkataloa isännöi Lars Orbinski (C).[2] Virkatalolle mitattiin 568 tynnyrinalaa , siitä peltoa 3 ½ ha, niittyä ja kaskiviljelmiä 8 ha. Kun jako oli valmis, niin pohjoisen jakokunnan alueelle oli jäänyt ns. liikamaata, josta nyt muodostettiin kruununtila (Ca). Siihen tuli 319 (160 ha) tynnyrinalaa niittyjä, kaskiviljelmiä ja metsiä. Tilaan kuului Kärängänharjun, Kokkosenlammin ja Pohjolanmäen alueen maita. Myöhemmin siitä tuli Pöljä n:ro 22, Laurila.

Lauri Miettisen kaskiviljelys B33 kartassa joutui kruunun omistukseen.
Oikealla Oravaisenpuron (Riitaniityn) haluttuja niittyjä.

Alueella oli mm. Lauri Miettisen kaskiviljelyä (kartassa B33) ja useiden talojen hyödyntämän Oravaisenpuron niittyjä. Nyt ne siirtyivät kylän nautinnasta pois.[3] Niittyalueen nautinnan kiemuroita kuvannee sen nimi: Riitaniitty. Lisäksi Kokkosenlampi jäi nyt kokonaan valtion maiden keskelle, joten ainakin periaatteessa sen yhteiskäyttö nyt loppui.[4]

Riitaniitty. Kuva Aira Roivainen.

Minulla ei ollut hallussani pohjoisen jakokunnan jakokokousten pöytäkirjoja, joten en pysty tämän syvällisemmin jaon ongelmia ja perusteluja tässä käsittelemään. Isojaon viivästyminen Pöljän eteläisellä kyläalueella voisi viitata siihen, että pohjoisen jaon kokemukset eivät olleet hyviä? Mitenkään poikkeuksellista pöljäläisten vastahanka ei ollut. Jaon oikeudenmukaisuutta epäiltiin, hyötyisikö naapuri enemmän kuin minä? Lisäksi täällä asuttiin lähellä toimeentulominimiä, silloin kalliit ja riskialttiit hankkeet pelottivat.[5] Talonpojat joutuivat maksamaan nämä toimituksista maanmittareille, ruokkimaan ja kuljettamaan sekä avustamaan maastomittauksissa.

Jos vesialue liittyi vain  vaatimattomalla purolla toisiin
vesialueisiin niin se jäi isojaossa sen tilan yksinomistukseen, 
jonka mailla lampi/järvi oli. Kokkosenlampi oli ainakin hetken
 valtion yksinomistuksessa. Kuvassa lammen pohjoispään puro.

Eteläisessä jakokunnassa jaettiin kaikenkaikkiaan 6591 tynnyrinalaa maita (3295 ha). Jakokunnan osakkaille maat jakautuivat seuraavalla tavalla: Antti Väänänen (A) Knuutila sai 547 tynnyrinalaa (274 ha), peltoa 7 ½ ha, kaskiviljelmiä 14 ha, metsämaata 235ha, Lauri Väänänen Lassila (B) 475 tynnyrinalaa (238 ha), peltoa 5 ½ ha, niittyjä 15 ½ ha, kaskiviljelmiä 15 ½ ha, metsämaita 200 ha. Nykyisin Kolmisopen kylään kuuluva Heikkilä kulki pitkään Pöljän kylän matkassa. Heikkilän isännälle Heikki Väänäselle mitattiin 527 tynnyrinalaa (264 ha), josta peltoa 9 ½ ha, niittyä 10 ha, kaskiviljeltyä 10 ha ja metsää 234 ha.

Risto Kejosen perillisille (D) tuli maata 532 tynnyrinalaa ( 266 ha), peltoa ja muuta viljelymaata (?) 23 ha, niittyjä 14 ½ ha ja metsää 224 ha. Tätä tilaa isännöi Matti Kejonen, joka oli hyvin pettynyt isojaon tulokseen. Näistä maista syntyi Ristolan talo Pöljä n:ro 4 (myöhemmin Rissala ja Uudistalo), sillä Risto Kejosen perikunta määrättiin isojaossa muuttamaan rakennuksensa pois Pulasteen niemeltä Hoikanpuron taakse.

Olli Kejosen perillisille (E) mitattiin maita 565 tynnyrinalaa (283 ha), peltoja ja viljelymaata 30 ha, niittyjä 15 ha, metsämaata 195 ha. Kejosten kohdalla on sanottava, että heille ei jäänyt jaossa peltoja eivätkä niitytkään parhaasta päästä olleet. Metsiksi valikoitui Saarismäen ja Kanalahden kivikkoisia maita ja uusien talojen paikat olivat ilmeisesti vanhoja kaskimetsiä. Nykyihminen voi katsoa näitä metsähehtaareja isonakin omaisuutena, mutta 1700-luvun lopussa metsällä ei ollut sellaista arvoa. Uuden talon paikan perustaminen oli valtavan työn takana. Talon paikaksi valikoitui Saarisen rantamaat, Pöljä n:ro 5 Ollila. Molemmat Kejosten uudistalot ovat edelleenkin asuinpaikkana, vaikka alkuperäinen suku hävisikin tiloilta varsin pian 1800-luvun alkupuolella.

Jaakko Kejonen (F) Jaakkola sai 544 tynnyrinalaa (272 ha), peltoa 9 ha, niittyjä 13 ½ ha, kaskiviljelmiä 3 ½ ha ja metsämaita 246 ha. Gabriel Toivasen perilliset Toivola saivat 387 tynnyrinalaa (194 ha), peltoa 11 ha (mukaan lukien ”Kejosen pelto” 6 ½ ha), niittyjä 10 ha, metsää 173 ha. Seuraavaksi Antti Toivasen Anttilan (H) omistukset, 586 tynnyrinalaa (293 ha), peltoa 7 ½ ha, niittyjä 15 ha, 268 ha. Juho Toivasen (I) Jussilaan kuului 7 ½ ha peltoa, 24 ha kaskiviljelyä, 28 ha niittyä ja 250 ha metsämaata.

Pöljänjärven rantamaiden tasaisia peltoja 2020. Taustalla entinen Pietilä, nykyinen Ollikkalan tila.

Paavo Savolaisen (K) Paavolaan liitettiin 375 tynnyrinalaa (188 ha), josta peltoa 11 ½ ha, niittyjä 15 ha ja metsää 126 ha. Taavetti Savolaisen (L) Iivarilaan erotettiin 247 tynnyrinalaa (124 ha), josta peltoa 4ha, niittyjä 14 ha ja metsää 106 ha. Iivari Heikinpoika Savolaisen (M) Ilkkaan liitetettiin 289 tynnyrinalaa (145 ha), josta peltoa 8 ½ ha, niittyjä 17 ha,  metsämaita 120 ha. Juho Savolaisen (N) Savola sai isojaossa 393 tynnyrinalaa (197 ha), peltoa 7 ½  ha, niittyjä 13 ½ ha, metsää 183 ha. Vihonviimeisenä Iivari Pekanpoika Savolaisen (O) Pietilä, joka sai 611 tynnyrinalaa, josta peltoa 15 ha, niittyjä 24 ha ja metsää 266 ha.

Ilkka (Harju) 1930-luvulla.

Talollistenkin keskuudessaan uudistuksen vaikutukset olivat ristiriitaisia. Kaikki talolliset eivät pysyneet syystä tai toisesta muutoksen mukana. Toisaalta osa talollisista osasi ottaa hetkestä vaarin ja onnistui voittamaan suvulle hyvät lähtökohdat. Tilaton väestö (mäkitupalaiset, itselliset) kärsi isojaosta, sillä heidän oikeutensa yhteismaan käyttöön loppui (ei heti, mutta vähitellen). Yhteismailla oli jonkin verran kaskettu,  otettu tarvepuuta ja laidunnettu karjaa. Nyt kaikki maa oli yksityistä tai kruununmaata, eikä metsiä saanut samalla tavoin hyödyntää.[6]

Kuopion läänisä talon keskimäräinen pinta-ala oli isonjaon jälkeen 350 ha. (Kupiainen, 42) Tähän verraten Pöljän maatilojen koot jäivät alle keskiarvon.

Aihetta käsitelty aiemmin tässä blogissa:
Isojako Pöljällä I
Isojako Pöljällä II

[1] Luttinen, Jaana, ”Miltä mielessä tuntui, ei arvaa kukkaan”. Sodan kuormittavuus ja kriisinkestävyys Iisalmen pitäjän

   kotitalouksissa 1800-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä (2019)

[2] Marja-Liisa Kankainen, Puustellin tarina I, https://airaroivainen.wordpress.com/2013/04/01/puustellin-tarina-1/

[3] Pöljän pohjoisen jakokunnan isonjaon kartta ja karttaselitys http://digi.narc.fi/digi/slistaus.ka?ay=524231

[4] Haataja, Jakolainsäädäntö, 30

[5] Suomen maatalouden historia I. Perinteisen maatalouden aika esihistoriasta 1870-luvulle, 350

[6] Salonen, Vanha maataloutemme. Maatalous ja maatalousväesto Suomessa perinnäisen maatalouden loppukaudella 1720-luvulta 1870-luvulle, 321

Kupiainen, H., Savotta-Suomen synty, kukoistus ja hajoaminen.