Pienviljelijäkylä syntyy – vuokra-alueiden lunastuksia ja asutusta

Olen kirjoittanut maanomistusolojen muutoksesta Pöljällä ja Hökösellä torpparilain (1919) ja Lex Kallion (1922) säätämisen jälkeen aiemmin. Kokoan seuraavassa vielä joitakin havaintoja vuokra- ja asutuslautakunnan aineistoista.

Tällaisilla kuokilla Pöljänkin pelloista on suuri osa raivattu
ja viljelykunnossa pidetty. 

Aineisto nosti hienosti esille helposti kylähistoriankirjoituksessa katveeseen jäävän ryhmän. Vakaissa taloissa on säilynyt arkistoja, joita minäkin olen paljon hyödyntänyt vuosien varrella. Torppareista on paljon vähemmän tietoa säilynyt. Torpan kontrahdit olivat 25-10v., lisäksi sopimuksia myytiin kesken kauden ja väki muutti huomattavasti enemmän kuin tilalliset. Silloin kotiarkistoja ei säily. Torppien itsenäistämiseen liittynyt vuokralautakunnan työ jätti arkistoon hienon aineiston torppareista ja mäkitupalaisista.

Olen liittänyt oheen listan lunastusasioissa asiakirjoissa esiintyvistä kylän torppareista/mäkitupalaisista. Lista on pitkä, mutta se ei suinkaan ole kattava. Asiakirjoihin tulivat vain sellaiset tapaukset, jossa torppari oli halunnut vuokralautakunnan käsittelyä. Mikäli kaupat tehtiin ilman valtion takaamaa lainaa, niin torpan lunastuksesta ei jäänyt jälkiä näihin dokumentteihin. Esimerkiksi sopii Lamminmäen torppa.

Lamminmäki. Jooseppi ja Stina Savolaisen torppa.

Hinkkalan tilan (Pöljä n:ro 17) torppari Pekka Karhunen halusi lunastaa Kokkosenmäen torppansa omakseen. Vuokralautakunta järjesti kokouksen, johon kutsuttiin tilanomistaja Erik Niskasen lisäksi myös torpparit Jooseppi Savolainen Lamminmäen torpasta ja Juho Hiltunen Kokkosenmäestä. Savolainen ei tullut kokoukseen, joka eteni epäsovun tunnelmissa. Erik Niskanen ilmoitti, että kokous on laiton, koska hänen vaimolleen Anna Väänäselle ei ole tuotu haastetta kokoukseen. Vaimo omisti tilan, jossa Karhusen torppa oli. Karhunen ei ollut tiennyt tilojen omistusjärjestelyjä.[1]

Seuraavan kerran asiaa käsiteltiin puolen vuoden kuluttua, mutta nyt vuokralautakunnan jäsen Pekka Iivarinen oli sairas ja kokous piti perua.[2] Loppujen lopuksi Karhunen ja Hiltunen saivat lunastusluvan ja osalliset päätyivät sovintoon kesäkuussa 1920.[3] Jooseppi Savolainen ei koskaan osallistunut kokouksiin, sillä Lamminmäen torppa lunastettiin itsenäiseksi vapaakaupalla ilman valtion välitystä.[4]

Jooseppi Savolainen kuoli v. 1921. Lamminmäen väkeä kuvassa v. 1931.
Vasemmalta edessä Kalle Savolainen sylissään Uuno, Iida Savolainen sylissä
Anja, Stiina Savolainen, Juliaana Antilainen, takana Stiinan lapset Tauno ja
Sirkka.

Aaro Miettisen Viitaniemen torpasta käytiin ankara taisto. Vuonna 1911 Erik Niskanen vuokrasi torpan David Hoffrénille 10 vuodeksi. Tämä vuokrasopimus siirrettiin vuonna 1915 Aaro Miettiselle, isäntäkin oli tässä vaiheessa vaihtunut. Vuokrasopimuksen siirron hyväksyi tilallinen Eino Savolainen (Pöljä n:ro 6). Aaro Miettinen halusi 1919 lunastaa torpan omakseen. Torpan maat omisti nyt Juho Halonen, joka ilmoitti lautakunnalle, ettei Viitaniemi ole lunastuslain alainen torppa, vaan itsenäinen tilaosa. Viitaniemi on lisäksi niin pienen tilan osa, ettei sellaisesta voi erottaa maata pois.  Vuokralautakunta oli asiasta samaa mieltä, Miettisen lunastushaaveille tuli takaisku.

Asiaa käsiteltiin kihlakunnanoikeudessa (häätö), maaoikeudessa ja viimein vuonna 1923 Viipurin hovioikeus vahvisti vuokralautakunnan alkuperäisen ratkaisun.[5] Miettisen oli lähdettävä. Kieltämättä lainkoukerot tuntuivat omituisilta, kun Miettisellä oli voimassa oleva torpankontrahti.

Lunastus epäonnistui, jos vuokrasopimus katsottiin kokotilanvuokraukseksi (lampuoti) tai torpan lunastaminen olisi vienyt varsinaiselta tilalta elinkelpoisuuden. Samoin lunastuslain ulkopuolelle jäivät huonemiehet, mökkiläiset, jotka saattoivat mieltää itsensä mäkitupalaiseksi, mutta heidät katsottiin vain asunnonvuokraajiksi. Lisäksi osa torppareista myi lunastusoikeutensa maanomistajalle. Näin tekivät mm. Agatha ja Matti Pitkänen, jotka luopuivat Rantatorppa-nimisestä torpastaan. Sen osti Alvar Snellman.[6]

Torppareita oli ollut kylällä 1800-luvun alussa vain kourallinen. Itseasiassa talonpojat saivat oikeuden perustaa torppia vasta 1700-luvun puolivälissä. Sittemmin niitä perustettiin Pöljälläkin paljon, sen todistavat nämä kymmenet vuokra-alueiden lunastukset 1920-luvulla.

Pöljän kylän maanomistusoloihin vaikutti myös asutustoiminta, sillä valtio osti Toivolan tilan Pöljä n:ro 7 1930-luvulla asutustarkoituksiin. Siitä myytiin tiloja lisämaaksi ja uudisasutukseen.[7] (mm. Hepopuro, Kemiläinen, Rinnepelto).

Isojako 1785-1807 oli jakanut kylän maat hulppeiksi tiloiksi, joiden maaomaisuus liikkui sadoissa hehtaareissa. Torpparilaki ja Lex Kallio vauhdittivat tilojen pirstoutumista, joka oli tosin alkanut jo 1800-luvulla. Muutaman maanomistajan kylästä oli tullut pienviljelijäkylä. Joskus tila pirstoutui perinnönjaossa, kuten Hoikan tila 1930-luvun alussa Hoikilla. Kärkkäiset myivät perintöosuuksiaan ja Hoikasta syntyi neljä pientilaa (Päivärinne, Hoikinharju, Nikola, Topila).[8]

Kun kerran "manttalipösöksi" on päässyt vaikka torppariasetuksen turvin, niin on oikeutensa hoidettava. Siinä perimmäinen syy, etteivät poliittisessa mielessä liioin kallistele vasemmalle ei oikealle. Ovat aitomaalaisliittolaisia. Ainoa autuaaksitekevä ja asian kohdalleen sanova tiedonantaja on Savon Sanomat, johon luotetaan kuin pukki suuriin sarviin. Kaikki muu pyrkii olemaan pahasta. Näin kirjoitti Hökösen kansakansakoulun opettaja Hillervo Väänänen kyläläisistä vuonna 1932. 

Kaiken kaikkiaan on sanottava, että Pöljän vuokra-alueiden lunastusasioihin perehtyminen muutti kovasti käsitystä torppavapautuksen kulusta. Itsenäistyminen oli hidas prosessi. Jotkut tarttuivat toimeen välittömästi, kun lunastuslaki tuli voimaan (1919), osa epäröi 20 vuotta tai jätti kokonaan lunastamatta maansa. Osa tilallisista kamppaili kaikki oikeusasteet, ettei olisi tarvinnut luovutuksiin suostua, osa teki kaupat mielelläänkin. Sopuisista vapaakaupoista ei ole jäänyt dokumentteja kunnan arkistoon, joten aineistosta välittyy jonkin verran todellisuutta riitaisempi kuva.

Talkoot Hoikilla 1950-luvun alussa. Taustalla Topila (Ollila).

Torppariaiheesta Pöljällä enemmän täällä. 

---

[1] Maaningan vuokralautakunnan pöytäkirjat 19.12.1919

[2] sama, 8.4.1920

[3] sama, 4.6.1920

[4] Haastattelu, Ritva Tirkkonen.

[5] Wiipurin hovioikeuden päätös 26719 28.3.1923. Nestori Halosen kotiarkisto.

[6] Siilinjärven kunnan vuokralautakunnan pöytäkirjat 1926-1938, 12.11.1929.

[7] Kartta Toivolan tilasta. https://drive.google.com/file/d/1nbNZSSB0PrAEmSiN_I-gFkb46jhk1Xa3/view?usp=sharing

[8] Kartta Hoikan tilasta 1936, https://drive.google.com/file/d/19HypfcNsEUa4BB2L6NP2TJEf4IqOMko0/view?usp=sharing

[9] Hillervo Väänänen Hökösen uusista tilallisista kasvatusopin tutkielmassaan Hökönen vuosikymmenen näkökulmasta.

  Helsingin yliopisto, 1932.