Kun sota tuli Pöljälle

Vanha Kuopio-Iisalmi tie sivuutta korkean kallion Pöljällä. Vasemmalle jää
Knuutila (Lintuniemi). Näille tienvarsitaloille Suomen sota 1808-1809 oli
katastrofi.

Talvi 1808 oli ollut ankara. Lunta oli satanut runsaasti ja kovat pakkaset jatkuivat aina maaliskuulle saakka. Väki oli kokenut useita peräkkäisiä katovuosia Pohjois-Savossa. Osa väestöstä joutui turvautumaan hätäravintoon vuosittain, isojaon rasitukset olivat vieneet talollisten resursseja monella tavoin.[1] Niinpä Pöljälläkin otettiin kauhulla vastaan tieto sodan syttymisestä. Venäläiset hyökkäsivät ilman sodanjulistusta 21.2.1808 rajan yli Kymijoella.

Sota ei tullut pöljäläisille yllätyksenä, sillä Iisalmen ja Kuopion komppaniat oli kutsuttu palvelukseen jo 7.2.1808. Pöljäläiset osallistuivat vähintään neljän ruotusotamiehen ylläpitoon (yhdessä Hamulan ja Kasurilan kylän kanssa).[2] Nämä miehet hyvästelivät nyt kotikylänsä ja lähtivät palvelukseen. Ruodun tuli varustaa sotilas vähintään kolmella leiviskällä (25kg) leipää ja puolellatoista leiviskällä (13kg) särvintä eli lihaa, suolakalaa ja silavaa.[3] Kun sotilaat lähtivät, jäätiin kylässä miettimään jatkotoimia.

Venäjä oli miehittänyt Suomen vuosina 1714-1721 (isoviha) ja 1741-43 (pikkuviha). Venäjän uhka oli tuttu ja todellinen. Isonvihan aikaiset kauhutarinat olivat varmasti pöljäläisten muistissa, vaikka isoviha ei koetullut Pohjois-Savoa aivan niin karmealla tavalla kuin muuta Suomea[4]. Asuipa kylällä ainakin kaksi asukasta, joitka olivat ehtineet kokea elämässään kaksi venäläisten miehitysaikaa. 91-vuotias Olli Miettinen oli syntynyt vuonna 1717 ja Margareta Kasurinen 1714. Mahdollisesti kyläläiset alkoivat tässä vaiheessa piilottaa omaisuuttaan piilopirtteihin syvemmälle metsiin ja kaskimaille.[5] Nyt kylää halkoi tie, sillä isonvihan aikana ja sen jälkeen oli rakennettu Kuopio-Iisalmi tie.[6]

Ruotsin armeija perääntyi venäläisten tieltä kohti Oulua. Vasta äsken etelään ohimarssineet omat joukot marssivat nyt takaisin ankarassa pakkasessa kohti Iisalmea ja Oulua. Pöljän kylän ohi joukot menivät 16.-17.3.1808. Osa joukoista yöpyi ja lepäsi oletettavasti Pöljällä, ainakin Alapitkällä oltiin. Savon prikaatin päällikkö kreivi Cronstedt kirjoitti raportissaan Alapitkältä, kuinka tiet olivat lähes kulkukelvottomia.[7] Pakkanen pysytteli lähes -30 asteessa.[8]

Siviiliväestö jäi omilleen. Pöljän kylän 21 taloa, kymmenet torpat ja mäkituvat kyyhöttivät asukkaineen ilman turvaa. Ankara talvisää lienee estänyt useimpien pakomatkan.

Vanha Kuopio-Iisalmi tie. Oikealla Knuutilan (lintuniemen) riihi.

Venäläisten pääjoukot kääntyivät Kuopiosta Pohjanmaalle ja Kuopio-Iisalmi tie jäi vain kasakkapartioiden varaan. Venäjän armeijan huolto tuli nyt talonpoikien kontolle. Keväällä varastot olivat normaalinakin vuonna usein tyhjillään, mutta nyt rahvas oli jo joutunut luovuttamaan elintarvikkeita ja rehua omille joukoille. Suomalaiset virkamiehet pysyttelivät enimmäkseen paikoillaan, joten ainakin osittain pakko-otot tapahtuivat järjestäytyneesti. Kuopiossa oli 1500 venäläistä sotilasta.[9]

Muistiperinteessä Pöljällä kerrotaan, että venäläiset paloittelivat Knuutilan tilan tuvan pöydällä ryöstämänsä sian. Samoin sanottiin venäläisten sulloneen ruislyhteitä tuhotun sillan tueksi. Ei ole tietoa tapahtuivatko nämä keväällä 1808 vai myöhemmin. Sodassa nimittäin tapahtui käänne loppukeväästä.

Knuutilan tilan tuvanpöytä.
Pöljän kotiseutumuseo, Siilinjärvi.

Pöydässä näkyviä kirveeniskun jälkiä on sanottu
Suomen sodan aikaisiksi. Venäläiset olisivat
tarinan mukaan paloitelleet tässä sian.
Pöljän kotiseutumuseo.

11.5.1808 aamulla klo 4 Pöljän kylän tienvarren asukkaat heräsivät siihen, että pihoihin ilmestyi Ruotsin armeijan joukkoja matkalla Kuopion valtaukseen. Kapteeni Malm valmistautui hyökkäykseen Pöljällä. Malmin osastoon kuului 170 jalkamiestä, mutta Pöljällä joukkoihin liittyi noin 100 aseistettua talonpoikaa ja myöhemmin Kasurilassa sanottiin joukkoihin liittyneen vielä 200 lisää koulumestari Hellgrénin johdolla.[10] Lukuihin voinee suhtautua varauksellisesti. Pöljän talonpoikien tehtävänä Kuopion valtauksessa oli edetä jäitä myöten Väinölänniemelle ja estää siellä venäläisten pakoreitti etelään.

Kuopion valtaus onnistui, mutta niin Kasurilasta kuin Pöljältäkin mukaan lähteneet talonpojat aloittivat yleisen ryöstelyn kaupungissa. Lopulta Malmin piti asettaa vartiot suojelemaan kaupunkilaisten omaisuutta.[11] Sandels perusti 18.6.1808 puolustusasemansa Toivalaan. Sinne piti nyt toimittaa armeijan muona ja muut tarpeellinen Pöljältäkin. Lisäksi talonpoikia rasitti kyyditysvelvollisuus, joka vei hevoset ja miehet päiväkausiksi pois kotitalon töistä. Sandels kuulutti 23.8. prikaatin tarvitsevan viljaa, leipää, voita, suolakalaa ja kalaa. Elintarvikkeista luvattiin maksaa kohtuullinen korvaus.[12]

Kulkutaudit alkoivat vaivata. Isorokkoon kuoli Pöljällä huhti-kesäkuussa 10 ihmistä. Tauti iski erityisesti pikkulapsiin. Lisäksi oli pilkkukuumetta, punatautia ja influenssaa. Esimerkiksi emäntä Anna Toivanen ja talollisen poika Matti Kejosen puoliso Maria Karhunen kuolivat pilkkukuumeeseen. 1808 marraskuussa menehtyivät influenssaan talollisentytär Maria Väätäinen, talollisenpoika Jooseppi Miettinen, torpparin vaimo Liisa Roivainen ja sotilaan vaimo Maria Holopainen. Kaikki neljä olivat parhaassa työiässään vähän yli 30-vuotiaita. Vuosina 1808-1809 Pöljällä kuoli 28 kyläläistä, heistä suurin osa kulkutauteihin. Tämä oli varmasti kylän raskain sotavero. Jotakin olojen levottomuudesta kertonee, että kerjäläinen Paavo Koponen kuoli tappelussa Pöljällä alkuvuodesta 1809.[13]

Pohjois-Savossa viljeltiin ruista ja ohraa, naurista ja harmaata hernettä.[14] Lisäksi syötiin kalaa ja lihaa tuoreena ja suolattuna. Vilja koottiin aumoihin kaskien ja peltojen viereen, josta kuhilaita sitten talven aikana haettiin ja kuivattiin riihessä. Samoin nauriita säilöttiin maakuoppiin kaskimaiden yhteyteen. Ruuan säilytystä oli siis jonkin verran ihan luonnostaa hajautettu. Varmasti kyläläiset osasivat 1808 kesän ja syksyn aikana piilottaa satoaan.[15] Syksyllä varastoja tyhjentämään tulivat sotilaat.

Sandelsin joukot perääntyivät Toivalasta Pöljän ohi 30.9.1808 Alapitkälle. Sää oli kolea ja sateinen. Venäläiset seurasivat perästä. Lohtajalla oli solmittu aselepo, joka jätti Iisalmen eteläpuoliset alueet venäläisten käsiin. Muistitieto kertoo, että aselevon käytännön toteuttamisesta olisi neuvoteltu joukkojen välillä Pöljän sotilasvirkatalossa. Sandels perääntyi 2.10. Alapitkältä kohti Iisalmea. Aselepo kesti 29.9.-27.10.1808. Nyt Alapitkälle ja Pöljälle asettui 900 sotilaan henkikaartijääkärin pataljoona.[16]

Venäjän armeijan huolto perustui siihen, että ruoka, hevosten rehu ja majoitus otetaan valloitetun alueen asukkailta. Osittain venäläiset maksoivat ottamistaan tarvikkeista, osittain ei. Joskus takavarikointi tapahtui sovussa, joskus väkivaltaisesti. Jonkinlaista osviittaa oloista saamme pöljäläisten tekemistä sotavahinkoluetteloista, joita kymmenen Pöljän tilallista ja yksi torppari tekivät. Ne käsiteltiin vuonna 1809  käräjillä. Aineisto kertoo vain niistä, jotka tekivät vahinkoluettelon ja toivoivat saavansa korvauksia. Jokainen kylän asukas oli varmasti joutunut luovuttamaan jotakin niin omille joukoille kuin venäläisillekin.

Kyläläiset joutuivat esimerkiksi luovuttamaan valtavasti heinää hevosille rehuksi. Lauri Miettinen luovutti 45 kesäkuormaa heiniä, Iivari Savolainen 42, Juho Toivanen 16 ja Juho Miettinen 14 kesäkuormaa. Sotilaat ottivat tynnyrikaupalla viljaa (ohraa, ruista). Juho Toivoselta vietiin viisi lypsävää lehmää, yksi hieho ja sika. Jaakko Kejoselta neljä lehmää. Kaikki joutuivat leipomaan leipää sotilaille, antamaan suolalihaa, herneitä, voita ja useammasta talosta oli löytynyt paloviinaakin otettavaksi.

Juho Toivaselta vietiin 8 kannua paloviinaa. Kun kannu veti noin 2,6 litraa, niin menetys oli melkoinen. Todennäköisesti Juho oli yrittänyt suojella satoaan tekemällä siitä helpommin piiloteltavaa viinaa, mutta niin vain ne joutuivat venäläisten suihin. Viina oli arvonsa säilyttävä vaihdon väline tuohon aikaan. Vahinkoluettelossa yhden kannun hinnaksi oli arvoitu 2 riksiä eli Juhon menetys oli 16 riksiä yhteensä. Sillä rahalla olisi 1800-luvun alussa ostanut kaksi lehmää.

Ruokatavaran ja rehun lisäksi kyläläisiltä vietiin pannut ja kattilat, haarukat ja vaatteita. Antti Kortelaiselta vietiin neljä paitaa, Iivari Savolaiselta takki, myssy ja paita, Jaakko Kejoselta kaksi paria villakintaita. Monista taloista oli otettu hevoskärryt.

Sotilaat (myös omat joukot) olivat kuin heinäsirkkalauma kylän päällä. Joukot polttivat kovalla työllä rakennetut aidat ja aittoja nuotioissaan. Elintarvikkeiden piilottelu oli vaikeaa, sillä väkivalta oli aina läsnä. Kauhuissaan ja avuttomana siviilit joutuivat katsomaan, kuinka heidän omaisuutensa hävitettiin. Valtion virkatalon vuokraaja valitti tarkastusraportissa, kuinka talon kylvetyt pellot oli tallottu piloille venäläisten toimesta. Virkatalon rakennukset olivat kärsineet myös.[17] Talo sijaitsi Kuopio-Iisalmi tien välittömässä läheisyydessä.

Ohessa lista korvauksia hakeneista ja vahingon arvo:

Aatu Kejonen                                    50 riksiä

Aatu Ruuskanen                                   76 riksiä

Antti Kortelainen                              405 riksiä

Iivari Savolainen                               364 riksiä

Jaakko Kejonen                                 195 riksiä

Juho Miettinen                                 102 riksiä

Juho Toivanen                                   403 riksiä

Lauri Miettinen                                 524 riksiä

Matti Kejonen                                   411 riksiä

Taavetti Savolainen                          134 riksiä

Tuomo Toivanen (torp.)                     25 riksiä[18]

Tuho ei tietenkään rajoittunut vain näihin taloihin. Ilmeisesti kaikki eivät tehneet vahinkoluetteloa tai tekivät sen myöhemmin. Koska vahinkoluettelot oli vannottava todeksi käräjillä, niitä on pidetty suhteellisen luotettavanana.[19] Venäläiset sotilaat lähtivät pois, kun aselepo päättyi lokakuun lopussa. Monissa taloissa ja torpissa talveen lähdettiin lähes tyhjin varastoin.

Vanhan valtatien varrelta, virkatalon peltojen vierestä löytyi 1960-
luvulla kasviharvinaisuus. Kenttätyräkki on Etelä-Venäjällä
runsaslukuisena viihtyvä kasvi. Jäikö se Pöljälle muistuttamaan
venäläisten leiriytymisestä täällä syksyllä 1808?

---

[1] Luttinen, Sodan kuormittavuus ja kriisinkestävyys Iisalmen pitäjän kotitalouksissa 1800-luvun ensimmäisinä

   vuosikymmeninä (2019), 126

[2] Pöljän eteläisen jakokunnan isojakoasiakirjat, kyläkuvaus 1794.

[3] Luttinen, 118

[4] Saloheimo, Savon historia II, Savo suurvallan valjaissa 1617-1721, 546-589

[5] Luttinen, 123

[6] sama, 574

[7] sama, 119

[8] Hårdstedt, Suomen sota 1808-1809, 62

[9] Luttinen, 119

[10] Jahvetti: PSR:n poikien oma lehti 15.6.1929

    https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1362585/articles/78691884

[11] sama

[12] Luttinen, 142

[13] Maaninka kuolleet ja haudatut 1808-1809 https://hiski.genealogia.fi/hiski/f2ebc8

    Kuopion msk kuolleet ja haudatut 1808-1809. https://hiski.genealogia.fi/hiski/f2ebc8

[14] Luttinen, 105

[15] sama, 1

[16] Luttinen, 148

[17] Virkatalon vuosiraportit, Puustellin talon arkisto.

[18] Kuopion käräjäkunnan varsinaisasian pöytäkirjat 1809-1809. Cba:26, JoMA

[19] Luttinen, 74