maanantai 20. tammikuuta 2020

Isojako Pöljällä Kuopion pitäjässä 1700-luvun lopulla II

Näkymä Pitkänjärvelle Pitkänpää talolta, aiemmin torpalta. Viettäviä
rantapeltoja pystyi vähän heikommallakin ojituksella viljelemään.
Rantaniityiltä saatiin heinää karjalle.

Ensimmäiset asukkaat Pöljälle tulivat jo 1500-luvulla. Kevättömän järven rannalla oli Juntti Hamusen talo ja Pöljän paikkeilla Pippurisen talo.[1] Habermanin maantarkastusluettelon mukaan Pöljällä oli veroa maksavina talonpoikina 1620-luvulla Kososia, Toivasia, Kejosia ja Pippurisia. He olivat kaskiviljelijöitä, jotka hyödynsivät Pöljänjärven ympäristön metsiä ja niittyjä. Käytössä olivat Mikan joen niityt, Pitkänjärven joen niityt, Luemäki, Saarismäen eteläpuoli, Peltosen joen niityt, Mikkajärven rannat, Lamminmäki, Alapitkänpää, Reponiemi, Kokkosenmäki ja Pitkäniemi.[2] 
Kaskiviljelijät suosivat korkeita metsäisiä mäkiä, joissa kaskiruis oli paremmin hallalta suojassa.

Vuoden 1660 henkikirjassa kylällä maksoivat henkiveroa Henrik Kejonen, Matti Kejonen, Olli Kejonen, Paavo Lintunen (asui ennen Wäänäsiä tilaa n:ro 1), Hannu Hirvonen, Paavo Kaskinen, Antti Kaskinen ja Peer Jönsinpoika Julkunen.

Lähes kolmensadan vuoden ahkera uurastus oli luonut 1700-luvun loppuun tullessa kylän, jossa harjoitettiin rinta rinnan peltoviljelyä ja kaskeamista. Isojakoprosessissa kylä jaettiin pohjoiseen ja eteläiseen jakokuntaan. Pohjoisen jakokunnan isojako valmistui vuonna 1785.[3] Siihen kuuluivat tilat n:rot 2,4, ja 7. Eteläisen jakokunnan maiden uudelleenjärjestely valmistui huomattavasti myöhemmin, vasta vuonna 1807.[4] Pohjoiseen jakokuntaan kuuluivat tilat n:rot 1,3,5 ja 6. Edellä käytetyt tilanumerot olivat käytössä ennen isojakoa.

Koska käytössäni nyt on vain eteläisen jakokunnan kaikki asiakirjat, selostan isojaon käytännön toteutusta niiden pohjalta. Eteläisen jakokunnan isojakoprosessia alkoi 30.6.1794, kun Pöljän osakkaat kokoontuivat komissiomaanmittari Gustaf Costianderin ja Nils Hallesonin johdolla Johan Toivasen Jussilaan verollepanoa ja isojakotoimitusta valmistelevaan kokoukseen. Kokouksesta oli kuulutettu tieto Maaningan kirkossa.

Jussila (I), Anttila (H), Jaakkola (F), Toivala (G), Knuutila (A),
Ilkka (M), Lassila (B), (N) Savola ja Pietilä (O). Huomaa, että
Lassila on siirretty nykyiseen paikkaan rautatien alta 1901.
Paikalla olivat: Knut, Henrik ja Lauri Wäänänen, Jaakko Kejonen, Iivari Gabrielinpoika Toivanen, Antti Toivanen, Erik Toivasen leski Katariina Tiihonen, Juho Toivanen, Paavo, Iivari, Iivari Henrikinpoika, Juho ja Iivari Pekanpoika Savolainen. Lisäksi Olli Kejosen alaikäisiä perillisiä kokouksessa edusti Pekka Knuutinen Kasurilan kylältä. Risto Kejosen alaikäisten lasten asiaa piti tilaisuudessa ajaa lautamies Lauri Miettisen, mutta hänen sijallaan oli ”melkein täysi-ikäinen” Riston poika Matti Kejonen. Knut Wäänänen oli lisäksi nimetty Risto Kejosen perillisten holhoojaksi kokoukseen.

Näiden lisäksi mukana olivat vielä jäävittömät lautamiehet Antti Pantsar Kasurilasta ja torppari Iivari Julkunen Hamulasta.

Ensimmäiseksi oli sovittava jyvityksestä, eli gradeerauksesta. Jyvittämisen idea oli siinä, että kun tilojen tiluksia jouduttiin jaossa vaihtamaan ja yhdistelemään uusiksi, niin jokainen osakas saisi suunnilleen oikeudenmukaisen verran maata tilalle. Jos joutui luovuttamaan hyvää maata toiselle, sai tilalle tarvittaessa enemmän huonompaa maata.

Peltojen skaala sovittiin 2, 2 ½ ja 3. Paras peltomaa sai arvokseen 3. Niityt arvotettiin 2 ½, 2, 1 ½ ja 1. Paras kaskimetsä, joka oli kivetöntä ja pelloksi muokattavaa sai arvokseen 2, sitten 1 ½, 1, ½. Kymmentä vuotta aiemmin pohjoisessa jakokunnassa oli käytetty maan arvioinnissa skaalaa ½-6. Lieneekö kokemus opettanut maanmittareita käyttämään vähän karkeampaa jaottelua, ettei tulisi turhia riitoja. Isojako herätti muutenkin ristiriitaisia tunteita osakkaissa. Maan jyvittäminen oli pöljäläisille sinänsä tuttua, sillä kylän pellot oli jyvitetty edellisen kerran vuonna 1777. Samoin kyläläisten pellot ja muut viljelysmaat oli viimeksi mitattu vuonna 1762.[5]

Arvottomaksi katsottiin ”aukeat vuoret, nummet ja louhikot sekä suot, jotka eivät kelpaa metsänkasvuun tai maanviljelyyn.”[6] Niitä ei veronmaksussa tietenkään huomioitu. Maiden jyvittäminen tehtiin kesän 1794 aikana. Aikanaan isojakokartassa kaikki jyvitetyt palstat oli numeroitu tai merkitty kirjaintunnistein. Karttaselityksissä kunkin tilallisen tilukset lueteltiin ja arvoluku merkittiin. Periaatteessa kunkin saamia isojako-osuuksia oli sitten helppo vertailla.

Esimerkiksi Juho Toivanen, Jussila, sai seuraavat pellot ja niityt, suluissa jyvitysarvo: Toivalanpelto (2 ½), Pitkänpään torpan pelto (2), Hoikantorpan pelto (2), Haka-aita niitty (1 ½), Pikonrannan suo (1 ½), Kevättömän Juurikkalahden niitty (1), Pitkänpään torpan peltojen alaniitty (1), Rapakiston niitty (2 ½), Riitaniityn alapään niitty (1 ½), Hoikantorpan suo (1), Pualpuron niitty (1). Kartassa näillä kaikilla on siis oma tunnisteensa, joten isojakokartoista on mahdollista tutkia kylän luonnonoloja ja maisemia hyvin tarkkaan.

Isojakotoimitus jatkui samalla kokoonpanolla seuraavana kesänä[7], nyt oli päätettävä mm. siitä, minne tiiviiltä ja osin ahtaalta kyläaukealta voisi taloja siirtää. Osakkaat halusivat, että aiemmin yhteismaana ollut Vellimäki jaetaan. Ulosmuutot voisivat suuntautua Saarisenmäen suuntaan. Uudisasutukselle sopivaksi alueeksi mainittiin Hoikanrandaman alue kylän itäpuolella (Ylähoikan ja Alahoikan järven rantamailla).

Mutta kuka tai ketkä muuttavat? Kruunun tavoitteena oli, että isojaossa syntyisi elinkelpoisia ja veronmaksukykyisiä tiloja. Niinpä jakokäsittelyssä suosittiin tiloja, joilla oli hyvin hoidetut pellot ja rakennukset. Erityisen ahtaaksi katsottiin Pulasteenniemi, jossa oli kolme asumusta, Risto Kejosen perillisten, Olli Kejosen perillisten ja Iivari Gabrielinpoika Toivasen.

Kuvassa Pulasteenniemen pellot, jotka isojaossa määrättiin Toivalan taloon.
A viittaa Knuutilan peltoihin. Niemellä oli ennen jakoa myös kaksi Kejosten
taloa ja pihapiiriä peltoineen.
Kokouksessa esitettiinkin, että Kejoset voivat muuttaa, koska heillä oli huonoimmat talot ja pienet pellot. Sanottiinpa toista asuinpaikkaa vähätellen entiseksi torpaksi. Pöljän eteläisen isojakotoimituksen silmiinpistävä piirre oli, että muuttajiksi valikoituivat talot, joissa isännät olivat vastikään kuolleet. Matti Ristonpoika Kejosen (s. 1714) pojat Olli (s.1752) ja Risto (1752-1790) olivat kuolleet ja perheillä ei ollut täysi-ikäistä isäntää hoitamaan isojakoasioita. Vain Jaakko Kejonen veljessarjasta oli elossa ja osallistui henkilökohtaisesti kokouksiin.

Kevättömän alueella Savolaisetkin asuivat ahtaasti, mutta kieltäytyivät muuttamasta, samoin Juho Toivanen korosti, kuinka hyvin rakennettu talo hänellä oli. Lisäksi Juho piti ankarasti kiinni Pitkänpään ja Hoikan torpista, niille ei ulosmuuttoa voisi tehdä. Hän ilmoittikin haluavansa Hoikan torpan yhteyteen metsämaat Hoikanrantamasta pohjoiseen.

Kejosen perillisiä edustanut Matti Kejonen ilmoitti olevansa valmis muuttamaan, mutta vaati korvauksia maistaan. Sen sijaan Olli Kejosen perillisten edustaja Pekka Knuutinen sanoi, että perheessä on vain alaikäisiä lapsia eikä muutto mitenkään onnistu. Kokous päättyi sekaviin tunnelmiin. Matti Kejoselle ei luvattu hänen haluamiaan korvauksia. Väki piti sunnuntaina tuumaustaun ja kokoontui uudestaan maanantaina 29.6.1795.

Kruunun edustajat katsoivat, että jonkun/joidenkin oli pakko muuttaa, että tilusjärjestelyt onnistuisivat. Isonjaon ihanteen mukaan jokaisella tilalla tulisi olla yhtenäiset kotipellot asumuksen yhteydessä sekä tilaa raivata peltoa ja niittyä lisää. Myös metsäpalstat jatkuivat parhaimmillaan yhtenäisinä tiluksilta. Se ei aina onnistunut. Pöljällä vain Lassilan, Knuutilan, Toivalan ja Pöljän sotilasvirkatalon metsät liittyivät isojaon jälkeen suoraan kotiviljelyksiin.

Kokous suoritti asumusten ja kotipeltojen vertailun. Vertailu osoitti, että Paavo ja Iivari Pekanpoika Savolaisen rakennukset olivat parhaiden joukossa kylällä. Samoin Toivasten talo Pulasteella oli paljon paremmassa kunnossa kuin Kejosten talot. Vaikka kokous ei vielä tehnyt lopullista päätöstä asiasta, niin Kejosten kannalta alkoi näyttää siltä, että he joutuvat siirtämään asumustensa paikkaa ja aloittamaan alusta Hoikanrannan mailla.

Syyskuun alussa samana vuonna kokoonnuttiin taas. Osakkaiden verot ja manttaalit määrättiin, mutta Kejoset kieltäytyivät muuttamasta. Osakkaat allekirjoittivat pöytäkirjan. Kukaan Pöljän talokkaista tai paikalla olleista lautamiehistä ei osannut kirjoittaa, he laittoivat asiakirjaan puumerkkinsä. Pöytäkirja on heille varmasti luettu suomeksi.



Maaoikeus ratkaisi kesällä  1796 Pöljän eteläisen jakokunnan kiistakysymykset Jussilassa pidetyssä istunnossa.[8]

Kejosten oli muutettava Riitaniityn päällyspelloille (Riston perilliset) ja Hoikanrantamalle (Olli Kejosen perilliset). Risto Kejosen perillisten pellot liitettiin Toivolaan ja Olli Kejosen perillisten pellot sai Iivari Pekanpoika Savolainen. Lisäksi kaikilla osakkailla oli runsaasti erimielisyyksiä niittyjen jaoista sekä muutostoiveita jyvitykseen. Johan Savolainen oli toivonut vanhan karjapolun siirtoa, koska sen kulku palstamuutosten jälkeen haittaisi hänen viljelyksiään. Viitaniemen jaosta olivat Toivaset, Kejoset ja Savolaiset eri mieltä. Viitaniemen sai lopulta Jaakko Kejonen. 

Kartassa punaiset merkit (kirjoittaja lisännyt!) kuvaavat uudisasutuksen
 paikkoja, Joihin Kejosten tuli asumuksensa ja elämänsä siirtää.
Kalliolammen torppaa halusivat kaikki Wäänäset, mutta oikeus määräsi torpan Heikki Wäänäselle. Oikeuden päätökset eivät oikein maistuneet pöljäläisille.

Maaoikeuden päätöksistä voi valittaa vain kuninkaalle. Sen pöljäläiset tekivätkin. Valittajien kannalta kielteinen päätös tuli 16.11.1801. Tämän jälkeen pöljäläiset huomasivat virheitä vuonna 1802 piirretyssä isojakokartassa. Asiaa tutkittiin vuonna 1803 kokouksessa, johon ei millään meinattu saada lautamiehiä paikalle. Lopulta kylän miehet saatiin maastotoimitukseen mukaan ja mittausvirheitä korjattiin.

Ilmeisesti jo 1777 maanmittaaja Backman oli tehnyt virheen, joka havittiin
vasta 1803. Myös mittarit Costiander ja Mellen olivat toistaneet virheen, jonka
Israel Calonius korjasi. 
Kejosten muuttoa joudutettiin määräämällä uusien talojen paikat Hoikanjoen rantamille. Matti Kejonen yritti saada lisää edes niittyjä, kun oli menettänyt kaikki peltonsa. Pöytäkirjaan on välittynyt hiukan tunnettakin, kun Matin valitus koko talon häviöstä on kirjattu pöytäkirjaan. Hän ihmettelee, miksei voisi saada Juho Toivasen peltoja tai niittyjä Hoikanrantamilta luovuttamiensa tilalle? Juho Toivanen ilmoitti kylmästi perustaneensa maille kaksi uutta torppaa, eikä aikonut niistä enää luopua.

Jakokartan mittausvirheet aiheuttivat vielä monta kokousta eikä jako muutenkaan miellyttänyt osakkaita. Vuonna 1805 kokoukseen osallistui myös Risto Kejosen leski Helena Miettinen. Perhe teki vielä yrityksen korjata heidän mielestään kohtuutonta jakoa.

Seuraavassa blogitekstissä tarkastelen jaon lopputulosta, eri osakkaiden saamia omistuksia ja isojaon seurauksia.

Edellinen isojakoa käsittelevä postaus löytyy tästä.
Pöljänkylän isojakokartat ja asiakirjat tästä.

Kiitos Kaija Kainulainen Kejosten esiin kaivamisesta.




[1] Soininen, Pohjois-Savon asuttaminen keski- ja uuden ajan vaihteessa, 89
[2] Johan Habermannin maantarkastusluettelo Pien-Savosta, http://scripta.kotus.fi/www/verkkojulkaisut/julk2/haberman2004_fol9v.html
[3] Pöljän pohjoinen jakokunta, isojakokartta ja asiakirjat 1785, http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=84192225
[4] Pöljän eteläinen jakokunta, isojakokartta ja asiakirjat 1807, http://digi.narc.fi/digi/slistaus.ka?ay=524232
[6] Haataja, 30
[7] Pöljän eteläisen jakokunnan isojaon toimituspöytäkirja 27.6.1795. Gabriel Toivasen tilalla oli Iivari Gabrielinpoika
  Toivanen.
[8] Pöljän eteläisen jakokunnan isojakoasiakirjat. Maaoikeuden istunto Pöljällä 28.6.1796

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti