lauantai 9. marraskuuta 2019

Sata vuotta ei ole pitkä aika

Irma Roivainen (os. Pantzar) Pöljän kotiseutumuseolla 2019.
Olen kirjoittanut tätä blogia jo seitsemän vuotta. Aineistoa teksteihin olen löytänyt kotikylän ihmisten piironginlaatikoista, aitoista ja julkisista arkistoista. Kirjoitan tavallisten ihmisten historiaa ja välillä hyvin yksityisiäkin asioita. Jollakin ihmeellisellä tavalla olen tähän päivään selvinnyt ilman, että kukaan olisi loukkaantunut niin, että olisin joutunut poistamaan tekstejä. Olen saanut yhteydenottoja, joissa on korjattu virheitä tai täydennetty tietojani. Mutta hyvässä hengessä kaikki.

Minua on suojellut kotikylän lumo. Tunnen kylän sukuja, vanhoista valokuvista tuttuja piirteitä kasvoillaan kantavia ihmisiä kävelee vastaan päivittäin. Ihmisen ainutkertaisen elämän arvokkuutta on kunnioitettava, vaikka henkilö olisi kuollut sata vuotta sitten. Sain vaistonvaraiselle asenteelleni vahvistuksen äskettäin.

Otava uutisoi vuonna 1904 hukkumisonnettomuudesta Pöljällä vuonna 1904:

Surkea tapaturma

Tämän kuun 1. päivää vasten yöllä hukkui Maaningan Pöljällä talollinen Kalle Savolainen Pöljältä ja Pekka Vartiainen Kuopion Toivalasta Pöljän järveen. Samaan matkueeseen kuului myöskin kaksi muuta miestä, nimittäin taloll. Erik Toivanen Maaningan Hamulasta ja Kalle Zakeus Kuopion Kasurilasta, jotka tulivat pelastetuksi. Tämä nelimiehinen matkue, joka oli osaksi väkijuomista liikutettuna, oli puolen yön tienoissa Solan rannasta lähtenyt pyrkimään Särkiniemen puolelle ja kuinka lienee ollut, kerrotaan veneen tapin olleen poissa, jota eivät miehet vesille lähtiessä huomanneet, vajosivat lähellä rantaa Wellamon helmaan. Surkeita huutoja kuultua oli Särkiniemestä riennetty hätäpaikalle ja hädintuskin saatiin saatiin vähissähengin mainitut Toivanen ja Zakeus ylös, mutta heidän toverinsa olivat kadonneet veden pinnalta. Heti ryhdyttiin etsimään nuorilla haraten ja Vartiainen saatiin ylös sunnuntaiaamuna noin klo 6 tienoissa, vaan kaikista virvoituksista huolimatta ei henki palannut ruumiiseen. Sitä vastoin Kalle Savlaisen ruumis saatiin ylös vasta  klo 1 tienoissa päivällä, jota myöskin ryhdyttiin kaikin voimin virvoittelemaan ja iltapäivällä lääkärin apua saatua jatkettiin sitä aina kello 9 illalla, jolloin lääkärin täytyi todistaa kaikki virvoitustoimet turhiksi, henki oli auttamattomasti paennut. Savolaista jäi suremaan vasta kihlattu morsian ja Vartiaiselta vaimo ja lapsia.


Solan rannasta Särkiniemeen marraskuu 2019.
Surkea tapaus, suomalaisia miehiä humalassa Pöljällä. Eikä sitä tappiakaan laitettu lähtiessä. Melkein on vitsin ainekset kasassa tai ainakin historia-aiheisen kevennyksen somevirrassa. Tällä kertaa minua rajoitti Pekka Vartiaisen kuolema, sillä aloin epäillä hänen olevan sukua mummolleni Eeva Pantzarille, os. Vartiainen.

Kalle Savolaisen morsian oli Fredrika Halonen. Heidät piti kuuluttaa avioliittoon heti onnettomuutta seuranneena päivänä eli 2.10.1904. Torppari Pekka Vartiaista jäi kaipaamaan kaksi tytärtä ja puoliso. Pekka lienee ollut jonkinlaisena kyytimiehenä matkueelle.


Oma arvailuni Pekka Vartiaisen sukulaisuudesta osoittautui oikeaksi. Perheemme vanhin eli äitini Irma Roivainen (os. Pantzar) muisti äitinsä kertoneen, kuinka Eeva oli nähnyt 4-vuotiaana setänsä Pekka Vartiaisen vainajana tuvan lattialla. Hukkunut oli tuotu veljensä Aaro Vartiaisen kotiin Kolmisopen Remppalaan. Äitini tarinassa välittyi vieläkin pienen Eeva-tytön hämmennys ja pelko. Muisto oli jäänyt mieleen koko elämän ajaksi.

Walde ja Eeva Pantzar. He lepäävät nyt Siilinjärven kirkkomaalla samalla paikalla, missä muinoin oli
hukkumisonnettomuudessa kuolleen Pekka Vartiaisen hauta.
115 vuotta on lyhyt aika historiaa. Muisti kantaa, tunteet siirtyvät, kukaan ei saisi olla karikatyyri tai vitsi, vaikka aikaa on kulunut. Arkistoja digitalisoidaan (mikä on hyvä), vanhoista sanomalehdistä voi löytää toinen toistaan raflaavampia juttuja jaettavaksi. Mutta menneisyyden ihmiset ansaitsevat saman yksityisyyden suojan kuin mekin. Ja arvokkaan kohtelun.

Kiitos Maisa Kankainen morsiamen tiedoista. Fredrika Halonen avioitui runsaan vuoden päästä rautatiepalvelija Isak Ivar Lundènin kanssa. Heidät vihittiin Pöljällä  20.4.1906. Pariskunta muutti Tampereelle.







1 kommentti:

  1. Surullisen ihana tarina. Sydän pampahti, kun näin kuvan ukista ja mummosta tutussa kiikussa. Niin upea kuva, että mielelläni omallekin seinälle siitä kuvan ottaisin. Miten onnistuisi. t. Minna Pantzar

    VastaaPoista