Aaro Miettisen perunkirjoitus Pöljällä 1820-luvulla

 

Riikintaaleri, Kustaa III, 1790.
Museovirasto

Tilallinen Aaro Miettinen (1778-1820) kuoli hivutustautiin eli ilmeisesti keuhkotautiin 2.11.1820. Hän oli syntynyt Pöljällä 1778. Hänen isänsä oli Juho Pertunpoika Miettinen (1745-1780), Pöljä 2 kantatilan toinen isäntä. Juho oli naimisissa Susanna Toivasen (s.1747) kanssa. Perheeseen syntyivät lapset Maria (1771), Elisabeth (1774), Joseph (1776), Aaro (1778) ja Johan (1780).[1]

Niin Juho Pertunpoika kuin Aarokin kuolivat varsin nuorina, Juho Pertunpojan kuolinsyynä oli näivetystauti. Mahdollisesti perheessä sairastettiin keuhkotautia sukupolvelta toiselle.

Miettiset isännöivät tilaa Pöljä 2. Se kuului Pöljän pohjoiseen jakokuntaan, jonka isojakotoimitus alkoi 1785 ja päätöspöytäkirja päivättiin vuonna 1804.[2] Jakokuntaan kuului yhteensä 1318 ha (2690 tynnyrinalaa). Jakokunnan maista kuului Miettisten omistukseen 430 ha. Tästä kokonaisuudesta kuului Lauri Pertunpoika Miettisen jälkeläisille lähes puolet.

Suuretkaan maaomaisuudet eivät niin kovin suuriksi osoittautuneet, kun niitä jaettiin pojille perinnöiksi. Aaro Miettinen oli isännöinyt veljensä Johanin kanssa tätä ¼ tilaosaa kantatilasta, isojakokartassa talon tunnus oli A, Ad. Talo sijaitsi Pöljän joen ja järven rantamilla. Sen maita oli Reponiemellä, Mikanjoella ja Kärängän korvessa- Lisäksi talolla oli Saviniemen (Savonniemen?) torppa.[3]

Pöljällä isojaosta alkanut maatalouden murros näkyi siinä, että osalle tilanomistajista kävi ylivoimaiseksi pitää hallussaan isojaossa saatuja maaomaisuuksia. Ainakin Miettisten ja Kejosten osalta voi sanoa näin. Syitä oli monia Suomen sodasta 1808-1809, taudeista ja verotaakasta lähtien. Yhtä selittävää tekijää ei varmasti ole, mutta Aaro Miettisen sukukunnan kohdalla tekisi mieli sanoa keuhkotaudin heikentäneen perheen elinvoimaa merkittävästi. Talon voima oli terveessä työvoimassa, Miettisten isännät kuolivat noin 40-vuotiaana. Aaro Miettisen veli Johankin kuoli kuumeeseen 1818.[4]

Aaro Miettinen oli naimisissa Loviisa Juhontytär Miettisen (s.1772) kanssa. Loviisa oli kotoisin Iisalmen pitäjän Naarvanlahdesta. Joissakin lähteissä heillä mainitaan olleen neljä lasta, mutta löysin lastenkirjoista vain Maria Lovisan (s. 1806, k.1808) ja Josephin (1809-1871).[5]

Perunkirjaa[6] olivat kirjoittamassa kruununvouti Jacob Johan Malmberg sekä uskottuina miehinä Aaro Väänänen ja Pekka Toivanen. Perunkirja antaa varsin tarkan kuvan vainajan taloudellisesta tilanteesta kuoleman hetkellä. Lesken tuli valalla vahvistaa, että kaikki omaisuus on tuotu perunkirjoituksessa esille.

Venäjän keisari Pietari II. Hopearupla 1728.

Perunkirjan tarkastelun tekee kiinnostavaksi se, että Kuopion alueella oli vielä 1800-luvun alkupuolella käytössä Ruotsin valtion rahaa, hopeinen riikintaaleri ja setelirahana pankkoriksi ja Ruotsin valtionvelkakonttorin velkakirja – tai valtionvelkariksejä. Päävaluutta oli periaatteessa rupla, jota käytettiin pääasiassa setelirahana eli pankkoruplana. Lisäksi liikkeellä oli pieniarvoisia kuparikopeekoita.[7]

Eri valuuttojen vaihtosuhteet vaihtelivat ja varmasti vaikeuttivat perunkirjoituksia. Aaro Miettisen perukirjassa käytettiin arvon mittana hopearuplaa, kopeekkoja, pankkoriksiä ja valtionvelkariksejä. Monimutkaisuudestaan huolimatta väestö oli varsin tottunut monivaluuttajärjestelmään, joten se sekavuudestaan huolimatta lienee toiminut kohtuullisesti.[8] Perukirjan laatimiseen tarvittiin kuitenkin rahan vaihtoarvot tunteva asiantuntija, kuten tässä tapauksessa kruununvouti Malmberg.

Aaron maatila ja rakennukset arvioitiin 1000 hopearuplan arvoiseksi. Peltoa oli 10 tynnyrinalaa (5 ha), niittyjä 60 kesäkuorman verran, puuta omiksi tarpeiksi metsistä. Lisäksi erikseen mainittiin, että kalavedet olivat huonot. Se tarkoittaa Pöljänjärveä. Taloon kuului, kuten jo edellä mainittiin yksi torppa.

Irtaimen tavaran arvo oli varsin vaatimaton. Kun yksi hopeaesine, eläimet, taloustavarat, vaatteet ja saatavat laskettiin yhteen, niin omaisuuden arvo oli 1175 ruplaa 62 kopeekkaa. Saatavia oli Pekka Ruotsalaiselta Pajujärveltä kaksi ruplaa ja Pekka Vartiaiselta Toivalasta samoin 2 ruplaa. Pekalle Aaro oli lainannut kaksi kappaa ruista.

Arvokkain omaisuus oli navetassa ja tallissa. Talossa oli ruuna ja vanha tamma, neljä lypsävää lehmää, porsas, kaksi sikaa ja kolme lammasta, arvoltaan 66 ruplaa. Aitassa oli talven varalle säilöttynä 10 tynnyriä ruista, 5 tynnyriä ohraa, yksi leiviskä suolakalaa ja 3 leiviskää suolalihaa. Yksi leiviskä oli 8,5 kg. Ruokatavaran arvoksi tuli 56 hopearuplaa.

Olipa kalavedet huonot tai hyvät, aina yritettiin kalastaa. Aaro Miettiselläkin oli vene, verkko, nuotta ja rysä. Kulkupelinä työreki ja parempi reki ja kuomuton kärry. Sitten on lueteltu tavallisia työvälineitä (kirves, aura, höylä), puisia säilytys- ja lypsyastioita, kirnu, kapan mitta.

Aaro Miettisellä oli vaatekaapissa sarkainen lyhytviittainen takki, villaliivi, housut, lammasturkki, huopahattu, talvimyssy, kaulaliina, pieksusaappaat, villasukat ja nuttu.

Vielä on mainittava pieni hopeaesine (5 ruplaa) ja viinapannu hattuineen ja piippuineen (5 ruplaa). Kylälle poikkeuksellista harrastusta lukemiseen osoitti, että Aaro Miettisen jäämistöstä löytyi raamattu, Wegeliuksen postilla ja psalmit. Kirjat arvotettiin viiden ruplan arvoisiksi. Wegeliuksen postilla oli ilmestynyt 1740-luvulla ja se levisi laajalti Savossakin. Herännäisjohtaja Paavo Ruotsalaisen sanotaan pitäneen Wegeliuksen teosta suuressa arvossa.[9]

Wegelius Pyhä evankeliumillinen valkeus.
I osa 1747.

Pesästä tuli maksaa köyhäinhoitomaksua 1,47 ruplaa, uskotuille miehille 11,75 ja kruununvoudille 35 ruplaa. Tämän lisäksi Aaro Miettisellä oli velkoja talollinen Antti Rissaselle, talollinen Antti Toivaselle, torppari Aatu Ruuskaselle, renki Josef Ruuskaselle, talollinen Pekka Toivaselle, renki Johan Toivaselle ja talollinen Johan Julkuselle. Pesästä oli maksettava vielä Aaron siskolle Maria Miettiselle sisarosuutta ja kuolleen Juhan veljen leskelle. Kaiken kaikkiaan maksettavaa kertyi 354,70 hopearuplaa. Melkein kaikki velat olivat syntyneet vuosina 1818-1820. Oliko Aaron kunto heikentynyt niin paljon, ettei tilan hoidosta tullut mitään? Samaan aikaan kuoli myös veli Johan.

Aaron ja Loviisan poika Joseph jäi setänsä Juhon perikunnan kanssa pitämään taloa Pöljällä vuoteen 1832 saakka, jolloin hän muutti kotivävyksi Lapinlahden Onkivedelle.[10]

Perukirjaa tutkimalla selvisi, ettei Pöljänjärveä pidetty kummoisenakaan kalavetenä, samoin tuli selväksi terveen työvoiman merkitys talonpidossa 1800-luvulla. Hyväkään talouden pohja ei pidä, jos talon väki sairastelee ja kuolee nuorena.

---

[1]Kuopio maaseurakunta lastenkirja 1769-1785 (TK1640 II A:6) Sivu 545 Pöljä; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=13227&pnum=284

[2] Isojaon kartta ja asiakirjat, Pöljän pohjoinen jakokunta https://astia.narc.fi/uusiastia/digitarkastelu.html?id=2535053474

[3] sama

[4] Kuopio maaseurakunta kuolleet 1803-1838 (AP I Fa:6) Sivu 114; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=47059&pnum=116

[5] Miettisten sukukirja II, Kuopio maaseurakunta lastenkirja 1804-1813 (AP_II I Ab:8) Sivu 451-452 Pöljä; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=46841&pnum=96

[6] Pien-Savon ylinen tk perukirjoja 1801-1820 (ES3565-3566 Kuopio 71) Sivu 821; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=15876&pnum=864 / Viitattu 25.12.2024

[7] Turunen & Voutilainen, Perinteen voitto vai keisarikunnan epäonnistuminen? Suomen rahaolot Venäjän kauden ensimmäisinä vuosikymmeninä, teoksessa Einonen & Voutilainen, Suomen sodan jälkeen, s. 182-183

[8] sama, 184-185

[9] https://kirkkohistoriankahinaa.blogspot.com/2020/04/kirkkohistorian-henkilokuvia-johan_18.html

[10] Miettisten sukukirja II, s. 400