 |
| Aholan talosta meillä ole kuvaa, mutta Pielisen museon alueella oleva kokonaisuus hahmottaa riviasumusta, joita Savossa pihoilla nähtiin. Museovirasto, kuva Kauko Tanskanen. |
Savossa ja varmasti muuallakin Suomessa oli asuinrakennusten tulipalot varsin tavallisia 1800-luvulla. Olen kuullut usein mainittavan “palopaikasta”, jolla on tarkoitettu talonpaikkaa.Täällä lämmitettiin uuneja kesälläkin hartaasti, sillä olimme pehmeän leivän syöjiä. Vähintään kerran viikossa leivinuuni lämmitettiin kovimmilla kesähelteilläkin. Varsinkin savutupien uuniessa lieskat iskivät lämmitysvaiheessa tuvan puolellekin. Siinä kipinä saattoi jäädä välipohjiin muhimaan.
Syyskuun 3. päivänä 1870 Antti Niskasen Aholan talon väki oli kaurapellolla sadonkorjuussa. Isäntä oli lähtenyt kengityttämään hevosta naapurikylälle, emäntä Loviisa Väänänen sairasti sänkypotilaana kotona. Kotona olivat myös tyttäret Helena Sofia (19v.) ja Eeva Kristiina (10v.) Talon uuni oli lämmitetty aamulla.
Tapion uutisessa kerrottiin, että “kaikki väki oli pellolla”. Aholassa ei ollut kuin yksi piika Maria Toivanen sekä talon tytär Maria Niskanen. Jo varsin ikääntyneen Antin poikia asui kuitenkin kylällä useita, joten ehkäpä hekin olivat Aholan pelloilla töissä tuolloin. Nuorin talon pojista Erik Johan oli ollut isänsä mukana hevosen kengityksessä.
Ilmeisesti tuli oli jäänyt kytemään välikattoon. Kun palo havaittiin ei ollut juuri mitään tehtävissä, sillä liekit levisivät nopeasti. Vain Helena Sofian rohkea toiminta pelasti emännän liekeistä, sillä hän syöksyi auttamaan potilaan viime hetkellä palavasta tuvasta ulos. Palavat rakenteet tippuivat heti heidän takanaan alas. Uutisen mukaan asuinrakennusrivi paloi niin, että vain jotakin tavaraa saatiin pelastettua, mutta kaikki vaatteet ja astiat, huonekalut paloivat.
Asuinhuonerivi tarkoittanee savolaista rakennustapaa, jossa ensin rakennettiin tupa ja sen viereen uusia huoneita molemmin puolin tarpeen mukaan. Palovakuutusta ei ollut, mutta lehtiuutisen Niskasella olisi mahdollista saada pitäjän palovakuutuskorvausta. Irtainta omaisuutta tuhoutui 200 markan arvosta. Tuolloin elettiin vielä “puukautta” Savossa, eli lähes kaikki tarvekalut astioita myöten olivat puusta.
Kun huono onni oli asettunut taloksi Aholaan, niin tulipalon lisäksi sattui toinenkin vahinko. Kun isäntä Antti ja poika Erik tulivat palopaikalle, hevonen pillastui ja talloi Erikin jalkapöydälle siten, että luita meni poikki. Hän lienee saanut siitä pitkäaikaisen vaivan, sillä tuolloin ei juuri osattu murtumia hoitaa.
Aholan tila tunnetaan nykyisin Mikan Niskalana. Tila on Mikkajärven läheisyydessä, vanha Kuopio-Iisalmi tie sivuutta tilan rakennukset läheltä.
Anders eli Antti Niskanen oli muuttanut Pöljän kylälle 1830-luvulla. Suku oli kotoisin Jännevirralta. Loviisa Väänänen oli Niskasen toinen puoliso, hän oli ollut aiemmin naimisissa Eeva Kristiina Savolaisen kanssa. Savolainen oli kuollut jo 1842. Näistä avioliitoista syntyi kymmenen lasta ja elinvoimainen Niskasten suku alueelle. Avioliitot Pöljän Väänästen kanssa vahvistivat suvun asemaa entisestään.
 |
| Mikan Niskala, eli Ahola 1900-luvun alussa. |
Lähteet
Tapio 10.9.1870
Maaningan rippikirja 1864-1873, s.267, Pöljä Ahola 16
Maaningan lastenkirja 1864-1867, s.537, Pöljä Toivala 7
