 |
| Talvimaisema Savosta auringonlaskun aikaan. Ferdinad von Wright, 1848. Kansallisgalleria. |
Nilsiän Niinimäen talolliset Juho Heikinpoika Savolainen, hänen poikansa Heikki Savolainen ja Juho Urponpoika Savolainen olivat vieneet 51 leiviskää eli 175 kiloa voita kahdesa tynnyrissä ja pienemmässä voiastiassa Kinahminlahden rantaan odottamaan voikauppiaan tuloa. Kuinka ollakaan yöllä 16.9. 1811 tynnyrit olivat joutuneet varkaiden kynsiin. Menetys oli musertava, sillä tuossa saattoi olla talojen koko kesän myyntiin tehty voi.
Ville-Pekka Kääriäisen mukaan Ylä-Savossa voin merkitys viljelijöiden tuloissa on suuri jo 1600-luvulta alkaen. Kuopion alueella kaskeaminen oli vielä voimissaan 1800-luvun vaihteessa. Kaskiahot olivat hyvä rehun lähde, jolloin karjataloudelle oli paremmat edellytykset kuin pelkän pellon varassa karjaa hoitaneilla alueilla. Arvo Soinisen mukaan yksi lehmä tuotti 1700-luvulla 1-2 leiviskää voita vuodessa. Tuotanto lienee ollut aika sama 1800-luvun alussa.
 |
| Talonpoikaisvoin kuljetusastioita. Kuvaaja Gösta Grotenfelt 1900-1909. Museovirasto |
1800-luvun alussa varkauden alkuselvittely jäi pitkälti rikoksen uhrien asiaksi. Nilsiän nimismiehen oli mahdoton tutkia laajan pitäjän asioita omin voimin. Niinimäen miehet levittivät sanaa varkaudesta ja etsivät tynnyreitä voimiensa mukaan. Asia alkoi kuitenkin selvitä vasta marraskuun alkupuolella sattuman kautta.
Juho Heikinpoika Savolainen oli palkannut itsellismies Pekka Leskisen Pieksänsalon metsiin lähelle Kinahminlahtea valmistelemaan seuraavan vuoden kaskea. Maanantaipäivänä 1.11.1811 Leskinen löysi metsästä voitynnyrin, josta otettu puolitoista leiviskää voita (noin 13 kg). Ei ollut epäilystäkään, että tässä oli yksi Savolaisten kadonneiista tynnyreistä!
Leskinen meni läheiselle Pieksänkosken myllylle kertomaan löydöstään. Sieltä mylläri Taavetti Hoffren ja Olli Väänänen olivat vieneet tynnyrin Niinimäkeen Juho Heikinpoika Savolaisen kotiin. Hän tunnisti sen olevan Juho Urponpoika Savolaisen omaisuutta. Koska kaikki oli tuolloin käsityötä, ihmiset tunnistivat käyttöesineensä helposti.
Miehet jatkoivat voitynnyreiden etsimistä samalta alueelta. Mukana olivat Juho Heikinpoika Savolainen, Pekka Leskinen ja Matti Kokkarinen. Lopulta he löysivät hevosen ja miehen jälkiä seuraten maastosta kohdan, josta selvästikin oli kaivettu tynnyrinmuotoinen esine pois. Etsintää helpotti kovasti se, että lunta oli maassa. Tämä paikka oli lähellä Juho Pietikäisen kaskimaata.
Miehet olivat seuranneet reen ja hevosen jälkiä Pieksänjärven rantaan, Hanhisalmeen ja Kaaraslahteen Olli Ollinpoika Ruuskasen (s. 1759) talon luokse. Yö oli jo laskeutumassa, kun Savolainen seurueineen pyrki Ruuskasen tupaan ja taloon tekemään tarkastusta. Ruuskanen heitti miehet huutaen pihalle, jolloin he katsoivat parhaimmaksi vetäytyä yöpuulle Heikki Ruuskasen taloon Vaivionniemeen.
 |
| Savutupa-asumus Nilsiän Pölkkypurolta. Karl Granit 1890-93. Museovirasto. |
Tällainen omaehtoinen tutkinta oli laillista, joskus etsijät saattoivat ottaa epäillyltä tavaraa ikään kuin pantiksi, että tämä varmasti tulisi käräjille vastaamaan syytöksiin.
Seuraavana päivänä etsijät löysivät Ruuskasen talon lähelä sijaitsevalta luodolta voitynnyrin. Savolainen otti sen itselleen, tynnyristä oli otettu noin kaksi leiviskää (17 kg) voita. He tutkivat Ruuskasen pihalla olleen työreen, jonka he totesivat tekevän samanlaiset jäljet kuin luodolle menevät jäljet olivat. Reetkin olivat käsityötä, niiden jäljistä saattoi hyvinkin tunnistaa kulkijan.
Tutkimuksen aikana Niinimäen Savolaiset saivat jäljistä ja todistajilta mielestään riittävän varmuuden siitä, että varkauden olivat tehneet Olli Ollinpoika Ruuskanen, hänen poikansa Aatu ja Aapeli sekä Juho Pietikäinen. Asiaa tutkittiin Kuopion tuomiokunnan käräjillä huhtikuussa 1812.
Hoffren kertoi oikeudessa, että Olli Ollinpoika Ruuskanen Kaaraslahdesta oli käynyt 14.11. myllyllä tuomassa jyviä jauhettavaksi. Hän oli myös todistajan nähden poikennut metsään samassa paikassa kuin piilotetun ja poiskuljetetun tynnyrin jäljet löytyivät. Hoffren oli nähnyt Ruuskasen poistuvan paikalta, mutta ei voinut sanoa, oliko reessä tynnyriä. Ruuskanen kertoi oikeudessa käyneensä hakemassa halkoja ja muuta puutavaraa.
 |
| Talvitie, Hugo Simberg 1889. Kansallisgalleria |
Taavetti Hiltunen oli ollut yötä Olli Ruuskasen talossa 14.11. Talonväki heräsi koiran haukuntaan, jolloin Taavetti oli mennyt ulos ja nähnyt Olli Ruuskasen tulevan pihaan peltojen yli luodolta päin. Ruuskanen oli sanonut menneensä katsomaan, josko ulkona liikkuu varkaita, kun koira on niin levoton.
Olli Ollinpoika Ruuskanen oli neuvonut etsijöitä menemään Aapo (Abraham) Sutisen torpalle Vaivionniemeen, sillä tämä entinen sotilas nimeltään Ståhl oli tuomittu varas. Ruuskanen ei tässä säälinyt sukua, sillä Sutinen oli naimisissa hänen siskonsa Maria Ruuskasen kanssa. Kaarina Heikkinen taas kertoi, että Maria Ruuskanen olisi myöntänyt miehensä Aapo Sutisen, Olli Ruuskasen, Tuomas Hynysen ja Juho Pietikäisen tehneen voivarkauden.
Syytetyt kiistivät syytteet. He sanoivat olleensa syyskuussa kotona 16.-17. päivänä, lisäksi Kaaraslahdesta oli Kinahminlahdelle kovin pitkä matka (10 km).
1800-luvulla savolaisessa tuvassa nukkui sekalainen seurakunta. Perheen lisäksi palkolliset ja satunnaiset yöpyjät. Oli ihan tavallista, että monen kilometrin työmatkoilta piipahdettiin lepäämään tuttuihin taloihin. Todistajien mukaan Olli Ruuskasen liikkeet kriittisinä öinä eivät olleet aivan aukottomia. Kun lisäksi voitynnyri löytyi läheltä Ruuskasen taloa ja hänen työrekensä jäljet sopivat tynnyrin kuljettelusta jääneisiin jälkiin, oikeus vangitsi Olli Ollinpoika Ruuskasen odottamaan asian jatkokäsittelyä.
Antti Lappalainen on tutkinut Savon metsärosvoja 1800-luvun alkupuolella. Heistä muutamat olivat kotoisin Nilsiästä. Kuuluisin Nilsiän rosvoista oli Pekka Pekanpoika Ruuskanen (s. 1797). Tässä tarinassa esiintyvä Olli Ollinpoika Ruuskanen oli Pekan setä. Ollin rikosten aikaan Pekka oli vielä hyvin nuori. Pekka oli talollisen poika, joka on rippikirjoihin merkitty Kaaraslahden kylän varalautamieheksi. Eli hän oli hyvämainen kylän luottomies. Myös Olli Ollinpoika oli tilallinen. Kuitenkin nämä molemmat ajautuivat tai valitsivat rikollisen elämäntavan.
1800-luvun alussa suomalaisia kurittivat heikot satovuodet, sota ja miehitys vuosina 1808-1809, isojaon aiheuttamat kustannukset ja siitä johtuneet veronkorotukset. Hyvin monilla tilallisillakin elämä saattoi olla melkoista sinnittelyä. Kun sota-aika jätti myös jälkensä ihmisten moraaliin ja mieliin, niin lipsahtaminen lain väärälle puolelle tulee ehkä paremmin ymmärrettäväksi.
Eikä tämä suinkaan ollut Nilsiän tai Ruuskasten ongelma, vaan koko itäisen Suomen laillisuus horjui. Kun tähän vielä lisätään kymmeniä tuhansia torpistaa pois joutuneet entistä ruotusotilasta, niin laittomuuksille oli hyvä kasvualusta.
Toukokuun välikäräjien asiakirjoja ei ole digitoitu, joten asia jää tässä osittain auki. Se tiedetään rippikirjamerkinnöistä, että Olli Ollinpoika Ruuskanen sai tuomioksi 40 raipaniskua. Hän jatkoi tuomionsa jälkeenkin rikollista elämää, tuomittiin kolme kertaa varkauksista ja viimeisellä kerralla 1816 hänet passitettiin kolmeksi vuodeksi Sveaborgiin eli Suomenlinnaan pakkotyöhön.
Ollin pojat Aapeli ja Aatu säästyivät tuomioilta, eikä heillä näy rikostuomioita myöhemminkään rippikirjassa. Myöskään Juho Pietikäinen ei saanut tuomioita. Sen sijaan jutussa mainittu Aapo Sutinen ja puolisonsa Maria Ruuskanen näyttävät jatkaneen rötöstelyä myöhemminkin, vaikka he eivät ilmeisesti saaneet tästä jutusta tuomiota.
Viimeiset merkinnät hänestä on Nilsiän kirjoissa Sänkimäeltä, jossa hän oli asustellut leskimiehenä poikiensa luona. Olli Ollinpoika Ruuskanen lienee kuollut tuomiota suorittaessaan, ainakaan Sänkimäkeen hän ei palaa. Olli oli jo 57-vuotias pakkotyötuomion saadessaan.
.jpeg) |
| Kaaraslahti Vaivionniemestä päin 2025. Etualalla näkyvä kaislikon ympäröimä luoto voisi olla luoto, johon varkaat piilottivat voitynnyrin syksyllä 1811. |
Lähteet
Pien-Savon ylisen tuomiokunnan varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1812-1812, KO a:16, s.558
Kuopion maaseurakunnan rippikirja 1812-1819,AP_II I Aa:17 s.264
Kuopion maaseurakunnan rippikirja 1805-1813, (TK1627_I, s.225 Kareslax
Kuopion maaseurakunnan rippikirja 1812-1819, Aa:17, rippikirja II. s.320
Lappalainen, Antti, Savon metsärosvojen jäljillä
Kääriäinen, Veli-Pekka, Kaupankäynti osana kaskitalonpojan toimeentuloa, teoksessa Uudisraivaajien maa - Ylä-Savon asutus ja elämisen ehdot (toim. Jari Ojala& Riina Turunen)
Räihä, Antti ja Impola Petteri, Varkaudet esimodernissa Suomessa
Lisäksi olen hyödyntänyt Genin sukutukimusohjelman tietoja, Ruuskasia on tutkittu.
