Gadgetissa oli virhe

lauantai 22. joulukuuta 2012

Joulunviettoa Pöljällä 1920-luvun alussa

Viides vasemmalta on Vilho ja toinen oikealta on päiväkirjan pitäjä Anna Ollikainen.

Rautatie oli Pöljän kylän ja lähiseudun ihmisille monessa mielessä siunaus.  Ollikkalan talostakin käytiin useita kertoja viikossa Kuopiossa. Vietiin kaloja ja muita talon tuotteita. Pysäkille tuli posti ja siellä aina tavattiin. Radan varressa tiedettiin elokuvat, tilattiin lehtiä, osattiin käydä  isänmaallisissa  ”paraadeissa” eikä ihmetelty enemmälti lentokonettakaan. 
Mutta tavarain ja ihmisten mukana kulki myös tauti. Helmikuussa 1920 Anna Ollikainen kirjoitti päiväkirjaansa, että ”espanjantautia on useammassa talossa. Meillä on sairaana: Paavo, Kalle, Vilho, Maria, Janne, Taavetti, Pellikka ja Eedla.”  Ollikkalan talon väki oli erityisessä vaarassa, sillä matkustavaiset olivat tottuneet yöpymään talossa. Espanjantautiin kuoli arviolta 20 000 suomalaista vuosina 1918-1920. Ollikkalan sairastuneistakin Paavo-pienokainen menehtyi.
Pöljän koulun opettaja Olli Kyyhkynen valisti pöljäläisiä espanjantaudista vielä joulun alla 1921. Koululla pidettiin joka viikko lukuilta, jossa opettaja luki valitsemaansa kirjaa ja kyläläiset kuuntelivat. Joulukuun 16. päivänä 1921 väkeä oli tavallista vähemmän, sillä oli lumipyry. Opettaja luki Savo-lehdestä artikkelin espanjantaudista. Kuopiossa oli taas uusia tautitapauksia, siellä koulut oli laitettu kiinni etuajassa.
Joulun viettoon Ollikkalassa kuului ehdottomasti koulun joulujuhla, olihan talon isäntä Juho Ollikainen pitkäaikainen johtokunnan jäsen ja puheenjohtaja. Koulun ja kodin yhteistyöstä puhutaan nykyisin paljon, mutta meidän olisi vaikea ymmärtää, kuinka tiivis koulun ja kodin yhteistyö 1920-luvun Pöljällä oli. Koululla järjestettiin kokouksia ja tapahtumia. Sama opettaja opetti päivällä lapsia ja illalla ohjasi nuorisoa ja vanhempiakin kunnon kansalaisuuteen. 1920-luvun alussa iltariennoksi riitti, että opettaja luki ääneen koululla Juhani Ahon Panua. Opettaja myös vieraili säännöllisesti Ollikkalassa.
Joulukuuna alussa 1922 Vilho Ollikainen alkoi valitella huonovointisuutta. Perhe osasi pelätä pahinta ja heti seuraavana päivänä käytiin hakemassa ”rohtoja” Kuopiosta. Tuskainen poika sai varmasti aikanaan parhaimman hoidon. Hommattiin sairaanhoitaja ja lääkäri K. Sandelin haettiin hevosella Maaningalta poikaa katsomaan. Aina joku valvoi potilaan luona. Silti talon normaali elämä jatkui, Annakin järjesteli Kievarin käsityönäyttelyä. Siellä oli hänen tekemiään töitä esillä ja selvästi asia oli Annalle tärkeä.
Kotona Vilho teki kuolemaa. Annakin tuli välillä käymään kotona. Sairas hyvästeli siskot ja veljet, kiitteli koko perheen ja pyysi anteeksi, jos oli jotakin väärin tehnyt. Ja isä Juho sanoi, että Vilho saa olla huoleti, kaikki antavat anteeksi. Kovasti yskivä ja houraileva poika rauhoittui lopulta, nukahti ja kuoli illalla kello 6.16. Tytöt olivat silloin käymässä Kievarissa ja jo tullessa ulkona Anna näki, että välikamari oli pimeänä. Siellä nukkui veli yksinään ja isä kielsi tyttöjä menemästä huoneeseen.
Anna kuvasi päiväkirjassaan 13-vuotiaan veljensä kuoleman vaikuttavasti. Mutta elämä jatkui, jo kaksi päivää myöhemmin talon väki osallistui koulun joulujuhlaan, jossa varmasti muistettiin Vilhoakin. Joulupukki Aatu Väänänen jakoi lahjat, leikittiin ja esitettiin perinteinen joulunäytelmä. Anna kirjoitti joulukortteja vielä jouluaattona. ”Iltasella pidettiin joulukuusi. Pukkina oli Vilho Halonen. Lahjoja olikin runsaasti. Äiti sai pannulapun ja esiliinan, Martta esiliinan ja 3 tukkaneulaa, Agatha esiliinan ja kampalaukun, Maikki hameen ”Seimen luokse”, Liisa esiliinan, laukun, 2 nukkea, 2 hevosta, ”Mikin” y.m., isä ”Joulukellot”, Pete ”Lasten oman kirjan” ja toista mk. rahaa, Kalle ”Lasten joulun” ja 25 pn. Pukki sai 1 mk jakelu-palkkaa.”
Jouluaamuna puoli kolmelta herättiin ja alettiin valmistella lähtöä Maaningalle kirkkoon. Annaa jännitti lähtö niin paljon, että hän ei nukkunut oikeastaan koko yönä. ”Leimu ei kehdannut oikein juosta, kun oli lämmin sää. Pian yhtyi muitakin kirkkomiehiä. Kulkuset vain helkkyivät. Joka talossa näytti tuli loistavan kirkkaammin kuin muulloin. Kirkko se vasta loisti kauniina. Ikkunat ja kaikki oli kynttilöitä täynnä. Tahtoi vaan paleltua kirkkoon, se oli kylmempi kuin ulkoilma. Lämmittelimme kunnanhuoneella. Hannes osti vehnäs-letin ja antoi siitä kaikille. Leimukin sai osansa. Kello puoli 11 a.p. olimme jo kotona. Tullessa tulimme harjulaisten sivuitse. Niiltä katkesi aisan rauta, täytyi aina sitoa sitä. Sieltä oli isäntä, karjakko ja renki Aarne. Meiltä Pete, Hannes, Mari ja minä.”
Joulunpyhien jälkeen Ollikkalan talossa alettiin valmistella hautajaisia. Vuoden viimeinen merkintä Annan päiväkirjassa on mietelmä:
”Jonka saa, sen pian kadottaa. Jota ei saa, sen aina omistaa.”

Lähteenä Anna Ollikaisen päiväkirja v 1920-22.Eila Linnanmäki: Kun espanjantauti riehui Suomessa: influessaepidemia vv. 1918-1920. http://www.helsinki.fi/historia/yhdistys/vanhat/julk/taudit99/linnanma.html




1 kommentti:

  1. Liikuttava oli kertomus isäni perheen joulunajasta,kyllä tuli kyyneleet silmiin...
    Kiittäen, Kirsti

    VastaaPoista