Sananen kunnallisvaalien historiasta Siilinjärvellä

Siilinjärven kunta perustettiin vuonna 1925. Ennen kunnallisen elämän alkua oli tehty jo useita vuosia valmistavaa työtä. Oli luotu hallinnon raamit siten, että 1.1. 1925 Siilinjärven kunta voisi aloittaa itsenäisen elämän.

Siilinjärven edistysseurojen talo, Seurala. Siilinjärven kunta perustettiin täällä,
samoin siellä pidettiin aluksi kunnanvaltuuston kokoukset. Rakennus valmistui 1920.

Jo vuoden 1923 aikana toimi keskusvaalilautakunta, joka valmisteli vaaleja. Kokouksissa oli mukana edustajat myös Kuopion maalaiskunnasta, Maaningalta ja Nilsiästä. Näistä kunnista siirtyi äänestäjiä perustettavaan uuteen kuntaan. Puhetta johti Siilinjärven kunnnalliselämän "grand old man", Eino Laitinen. Kuvaavaa ajalle oli, että tulevista kunnallsivaaleista päätettiin tiedottaa kirkonkuulutuksella.

Uusi kunnallislaki oli säädetty 1917. Siinä yleinen äänioikeus saatiin myös kunnallisvaaleihin. Kunnassa vakituisesti asuvat miehet ja naiset saivat äänestää. Siilinjärvi jaettiin kuuteen äänestysalueeseen: Siilinjärvi, Toivala, Hamula, Pöljä, Koivumäki ja Kuuslahti. Äänestyspaikoiksi määrättiin alueiden koulut, paitsi Koivumäen aluella. Siellä äänestettii Taavetti Roivaisen talossa.

Tiet ja liikennevälineet olivat vielä tuolloin huonot. Vielä vuonna 1939 Keskimmäisen kylän asukkaat valittivat vaalin hankaluudesta. Heidän äänestyspaikkanasa oli Pöljän koululla, jonne oli matkaa "yli kymmenen kilometriä tiettömiä rämeitä, kun eduskuntavaalit on kesällä ja kunnallisvaalit syysrospuuton aikaan, niin ainakin vanhempien ihmisten on mahdoton kulkea näin pitkää matkaa sinne. Jos kiertää maantietä myöten Siilinjärven kautta saa kulkea kahden vaalipaikan ohi ja matkaa tulee yli 20 km sivuaan." Valituksen tekijät pyysivät päästä äänestämään Hamulan piiriin. Syksyllä 1939 kunnallisvaaleja ei sitten järjestetty ollenkaan, koska talvisota syttyi. Vanha valtuusto, joka oli valittu 1936 jatkoi aina vuoteen 1945 saakka.

Tottumattomuus kunnallisvaalien järjestämiseen näkyi. Keskusvaalilautakunta hylkäsi ja palautti korjattavaksi useiden vaaliyhdistysten hakemukset. Nöyrä asenne ainakin uusilla kunnan vaikuttajilla oli. Juho Savolainen kirjoitti näin: "Maataloustuottajain liiton puolesta Anon nöyrimmäs Siilinjärven kuntalaisten perustaman valitsija yhtistyksen asia miehenä että  Siilinjärven kunnan keskus vaali lautakunta hyvän tahtoisesti ottaisi tämän meitänkin yhtistyksen asettaman valtuus mieslistan siihen yleiseen vaalilippuun..."

Jokaiselle alueelle valittiin myös vaalilautakunta, jossa oli kolme varsinaista ja kaksi varajäsentä. Vaalilautakuntien varsinaisille jäsenille valmistettiin sinetit.

Iivari Himasen, Eino Laitisen ja Pauli Huttusen sinetit vaalipöytäkirjassa.

Vaalin toimeenpano on muuttunut paljon näistä alkua-ajoista. Vaalilippu oli isohko lakana, jossa oli kaikkien ehdokkaiden vaaliyhdistykset mainittuna. Äänestäjä merkitsi viivan sen listan kohdalle, mitä kannatti. Kunnallisissa vaaleissa sai käyttää lyijykynää, valtiollisissa vaaleissa vedettiin punainen viiva aina v. 1935 saakka.

Vaalilippu 1924. Äänestäjä merkitsi lyijykynällä viivan siihen laatikkoon, jota kannatti.
Yhdistykset olivat voineet sopiavaaliliitoista. Vaalissa noudatettiin suhteellista vaalitapaa.
 Suhteelliset äänet jaettiin ehdokkaiden listassa näkyvän järjestyksen mukaan.

Vaalilaki kielsi puoluetunnukset. Silti vaalit olivat poliittiset, vaikka näihin ensimmäisiin kunnallisvaaleihin vasemmisto ei osallistunut. Kunnallisvaaleja pidettiin aluksi joka vuosi. Niinpä Siilinjärvelläkin oli uudet vaalit heti 1925 ja niihin vasemmistokin asetti ehdokkaita. Siilinjärven valtuustossa oli heti ensimmäisellä kaudella naisedustus, kun Eveliina Itäkallio valittiin. Hänestä enemmän ohessa .

Vaalit järjestettiin aina joulukuun 4. päivänä klo 9-20. Päivämäärä sattui 1920-luvulla arkipäiväksi, joten voi vain kysyä miten väki ehti äänestämään. Äänestysaktiivisuus oli esimerkiksi v. 1924 vain 19%, äänioikeutettuja oli 2350, joista äänioikeuttaan käytti vain 449 kuntalaista.

Näennäinen kunnallispoliittinen sopuisuu alkoi säröillä Siilinjärvelläkin 1920-luvun loppua kohden tultaessa. Lapuan liikkeen kommunisminvastainen ohjelma vaikutti poliittiseen toimintaan Savossakin. Kuopion seutu oli kommunistisen työväenliikkeen aluetta. Siilinjärvellä toimi useita työväenyhdistyksiä, joiden aatteellinen tausta oli enemmän kommunistinen kuin sosiaalidemkraattinen.

Kirkonkylällä toimi työväen ja pienviljäinyhdistys, jonka pöytäkirjoista välittyy ajan ristiriidat. Punalippua ja kulkuetta ei uskallettu vappuna 1928 järjestää. Sen sijaan helluntaina järjestettiin yhdistyksen 20-vuotisjuhla, jonka ajaksi laitettiin  punainen lippu liehumaan työväentalon katolle. Varsinaiset kärhämät olivat kuitenkin vasta tulossa.

Kunnallisvaalit v. 1928 käytiin normaalisti, mutta vasemmiston edustajat pakotettiin eroamaan kesken kauden 1930 kesällä. Näistä tapahtumista enemmän seuraavassa jutussa.

Lähteet: Siilinjärven keskusvaalilautakunnan arkistot. Siilinjärven työväen - ja pienviljelijäyhdistyksen pöytäkirjoja 1925-30. Työväenarkisto, Helsinki. Riitta ja Jukka Kasurinen, Siilinjärvi. Puoli vuosisataa kunnan ja seurakunnan kehitystä sanoin ja kuvin.  Kinnunen, Savon historia V. Vastakohtien aika 1919-1944. Kunnallinen vaalilaki 1917

Museon perustaminen Pöljälle 1933

Pöljällä sijaitsee Siilinjärven kotiseutumuseo. Se on Pohjois-Savon vanhin, perustettu jo vuonna 1933. Museon perusti ja pitkään myös hoiti Pöljän kansakoulun opettajatar Elsa Väänänen. Elsa-opettajan töistä ja toimista olen kirjoittanut aiemmin otsikolla Mallikansalaisuuden haasteet . Pöljän kotiseutumuseo elää ja voi hyvin edelleenkin.

Tästä rakennuksesta alkoi museoalueen kehittäminen. Kolmisopen Kalliolammilta
Pöljälle siirretty savutupa. Rakennuksen paikkaa vaihdettiin 1970.

"Ensimmäinen esine oli piimätuoppi piirustusmallina, tälle tuli kaveriksi toinen tuoppi, malliksi myös. Joku kysysyi kerääkö opettaja entisiä esineitä. Vastaus oli, miksikä ei. Ja siitä se alkoi. Tämä tapahtui vuonna 1929. Tehtiin hyllykkö luokan nurkaan, johon kerättiin tavarat."

Hiljalleen tavaroita kertyi, kauppias Eino Savolaiselta saatiin puupuntari, piimäleili, kauluulauta, lehmänkaulaimet, harppi ja huosian. Koululaiset innostuivat tuomaan opettajalle vanhoja esineitä kodeistaan ja kylältä. Vuoteen 1933 mennessä luetteloituja esineitä oli 101. Koulumuseoon ei enää voinut tavaroita ottaa vastaan, tilaa ei ollut.

Naapurikylällä oli hyvin säilynyt, vuonna 1874 rakennettu savutupa jäämässä pois käytöstä. Tilan vanha emäntä Eeva Väänänen halusi elää tuvassa kuolemaansa asti, mutta sen jälkeen se jäisi kylmilleen. Elsa Väänänen oli usein vieraillut Kalliolammella oppilaidensa kanssa tutustumassa savutupaelämään. Hän päätti ostaa tuvan museoksi, kun Eeva-emännästä aika jättää.

Elsa Väänänen haki avustusta Suomen museoliitolta ja Kuopion Isänmaalliselta Seuralta museon perustamiseen. Tukea ei annettu. Isänmaallisen Seuran esimiehellä Kalervo Killisellä oli neuvoja opettajalle. Pitäisi perustaa museoyhdistys ja "siihen isäntämiehiä useita, niin voisivat he auttaa savupirtin muuttamisessa (siirtämisessä). Lopuksi hän loi uskoa:"Sanotaanhan tahdonvoiman aikoinaan vuoriakin siirtäneen, saatikka yhtä savupirttiä."

Elsa Väänänen Pöljän koulun pihalla 1930-luvulla. Museo perustettiin koulun tontille,
kuvan rakennuksen taakse.

Kalliolammen vanha emäntä Eeva Väänänen kuoli kevättalvella 1933. Elsa Väänänen kiirehti ostamaan tuvan, sillä sille oli muitakin ottajia. Hän maksoi siitä 1000 markkaa. Killisen ohjetta noudattaen Elsa kutsui Lassilaan Pöljän ja Kolmisopen kylän isäntämiehiä. Willian Tuomainen, Otto Itäkallio, Einar Väänänen ja Salomo Suomalainen ja Kalliolammen Janne Väänänen perustivat toimikunnan, joka hyväksyi Elsan hankkeen ja aloitti viipymättä tuvan siirron suunnittelun.

Voi sanoa, että Elsa Väänäsen museohanke ei ollut toteutukseltaan perinteisen savolainen eli aloittamista vaille valmis. Kun kauppakirja oli tehty 15.4.1933, niin jo neljä päivää myöhemmin oli koolla 28 talkoolaisen ja 20 hevosen joukko, joka siirsi savutuvan Kolmisopelta Pöljälle. Kunnanvaltuusto antoi museopaikan kyläläisten käyttöön 22.4.1933. Aika haipakkaa!

Savutupa ja museon perustaja Elsa Väänänen 1950-luvulla. Tässä tupa on
alkuperäisellä paikalla.

Kalliolammin savutuvan uuni ja tuvan esineistöä.

Avajaisjuhlassa 28.5. oli 101 vierasta. Ihmiset tulivat Pöljältä, Kolmisopelta ja Siilinjärven kirkonkylältä. Kuopion Isänmaallisen Seuran esimies Killinen on melkein ainut ulkopuolinen juhlassa. Savutupa oli lämmitetty, Albanus Sonninen soitti kannelta ja luettiin Matti Eskelisen kirjoittama juhlaruno:

                                     Huasta sinä honkapuinen
                                     Seinähirsi selkeästi
                                     Pankonalanen pakise
                                     Kerro kivi kimmon poika
                                     Jok oot uunin uumenissa
                                     Kauan vaivattu valolla
                                     Saanut savusta sanat
                                     Mit on muistissas, murise
                                     Kerro kansan kuultavaksi
                                     Entisajan elämästä, esi-isien elosta
                                     Näissä tummissa tuvissa
                                     Näissä savusalvaimissa

Museossa kävi vuoteen 1938 mennessä 1000 vierailijaa. Alkujuhlallisuuksien jälkeen kävijöitä oli satunnaisesti, oppilaat kävivät ryhminä ja yhdistykset tekivät retkiä museolle. Lassilan talon vieraat vietiin myös joskus museolle. Vieraskirja on kiintoisa kurkistusikkuna kylän yhteyksiin maailmalle.

Kansallismuseosta vieraili ainakin Jorma Leppäaho. Pöljä oli arkeologisesti kiinnostava, sillä Sakari Pälsi oli tutkinut museon alueelta löytyneitä esihistoriallisia jäänteitä. Tuolloin alettiin puhua ns. Pöljän keramiikasta. Museon alueella on myöhemmnkin tehty kaivauksia. Pankinjohtaja, agronomi Tatu Nissinen perheineen kävi usein museolla. Albanus ja Maikki Sonninen, sekä poikansa Ahti tutustuivat Elsan museoon. Kansanedustaja Yrjö Räisänen Kerttu vaimoineen, samassa seurueessa oli lähetystöneuvos Eino Westerlund. Räisäsillä oli kesäpaikka Pitkänjärven rannalla Pöljällä. Kuopion Haminalahdesta aatelista väriä toivat Pekka ja Liisa Falkenberg. Kirkonkylän vieraista mainittakoon erikseen kirkkoherra Y.A. Alikoski ja vaimonsa Hanna. Kaikki lähikansakoulujen opettajat kävivät Pöljän museossa.

Poikkeuksen lähiseudun vierailuryhmiin teki kesällä 1939 museolla käynyt ryhmä Karjalan pitäjistä. Impilahti, Sortavala, Kurkijoki, Sortavala, Jaakkima, Parikkala, Kitee, Uukuniemi, Ruskeala, vierailijoiden kotipaikkalista herättää haikeutta. Useimmille näistä vieraista oli edessä ankarat ajat ja kodin menetys talvidodassa. Ehkäpä kyläaineistot kertovat joskus, miksi karjalaiset Pöljällä vierailivat. Tuskin kuitenkaan vain museossa.

Rukinlavat, piimäpurkit ja savutuvat eivät ole ihan muodikkainta museologiaa tänä päivänä. Itseäni liikuttaa Elsa Väänäsen intomielisyys ja rakkaus menneiden sukupolvien elämänmuotoon. Hänen työnsä ansiosta myös tänään Pöljän lapsilla on mahdollisuus astua savutuvan mystiseen tunnelmaan. Elsan poika Hannu kävi museossa 1940 ja kirjoitti ihan itse nimensä vieraskirjaan.

Pöljän kotiseutumuseon vieraskirjasta.

Pöljällä asuttiin savupirtissä vielä 1960-luvun alussa. Stina Korhonen, Rietin Stina halusi asua elämänsä loppuun saakka tutussa savupirtissä. Oheisesta linkistä Savupirtissä! pääset lukemaan Stinan ajatuksia 1950-luvun alkupuolella.

Lähteet: Kasurinen, Riitta: Koulun hyllyltä kotiseutumuseoksi. Pöljän kotiseutumuseo 1933-1983. Juhlajulkaisu. Kotiseutumuseon vieraskirjat ja Lassilan kotiarkisto.

Pietarin keisarillisessa konservatiossa

Ester Laitinen

Olen kertonut  Ester Laitisen (1885-1959) elämästä aikaisemmin blogitekstissä Korkeakulttuuria ja diivan elkeitä . Katselin Lassilan talossa säilyneitä aineistoja tarkemmin, kun Laitisen elämänvaiheista tuli tiedustelu Jyväskylästä. Ester Laitisen laulajanura halutaan lisätä matrikkeliin, jossa suomalaista musiikkikulttuuria tallennetaan.

Ester Laitinen syntyi varsin vaatimattomiin oloihin Suonenjoelle. Perheestä oli kuitenkin lähetetty "ankkurilapsi", Taavetti, Kuopion koulujen kautta Helsingin yliopistoon. Esterin setä Taavetti Laitinen kamppaili itselleen hyvän koulutuksen ja viran. Ensimmäisen polven suomenkieleselle sivistyneistölle se ei ollut ihan helppoa. Taavetti ei unohtanut missään elämänsä vaiheessa sukulaisiaan, joita hän omilla varoillaan majoitti, kasvatti ja koulutti. Ester Laitiselle ja hänen siskoilleen turvapaikka oli Tilkan Lepokoti, jossa he työskentelivät ja asuivat nuoruudessaan.

Lepokoti Tilkka, vasemmalla vanha rakennus ja oikealla Taavetti
Laitisen rakennuttama talo. Rakennus purettiin 1968. Se sijaitsi nykyisen Tilkan
sairaalan vieressä.

Kuvan nainen parvekkeella mahdollisesti Ester Laitinen. Tilkan Lepokodin uusi
rakennus 1900-luvun alussa.

Keväällä 1910 Ester Laitinen aloitti laulunopinnot Pietarin keisarillisen konservatorion yksinlaulun professorin, Alma Fohströmin johdolla. Loikka suurkaupunkiin, vieraan kielen ja kulttuurin keskelle ei ollut helppoa. Ensimmäiseksi hän matkusti kesällä 1910 Helsingin ja Pietarin kautta Petroskoihin. Hänen tarkoituksenaan oli opiskella venäjää tätinsä, käsityönopettaja Maikki Laitinen-Dagejeffin luona. Matka Pietarista Petroskoihin vei kaksi ja puoli vuorokautta Karjalan jokia ja järviä pitkin.

Ester asettui asumaan aluksi insinööri Putkosen vuokralaiseksi lähelle Pietari Paavalin linnoitusta. Kaksi kertaa viikossa hän meni laulutunneille Alma Fostromin kotiin Moika-kadulla. Fohström oli naimissa kenraali von Rodenin kanssa, asunto oli ylellinen. Silti ikävä kalvoi. Hiukan lohtua toi Pietarin suomalaisyhteisö. Joulua 1910 Ester vietti hopeaseppä Silventoisen herrasväen luona. Silloin hän tutustui myös heidän tyttäriinsä Olgaan ja Almaan.

Alma Silvennoinen Kuula 1915.

Uutta vuotta 1911 Ester vietti Silventoisen perheen mukana heidän Lappeenrannan maatilallaan Skinnarilassa. "Toivo Kuula tuli myöskin sinne. Kuulan ja Silventoisen tyttöjen kanssa kävimme ajelemassa jossakin naapuritalossa ristiäidin luona. Siellä me joukolla lauloimme kansanlauluja, minä aina yritin joka lauluun toista ääntä. Sitä Kuula ihmetteli ja sanoi, "Oletteko te ollut kuorossa, vai miten te osaatte?!" En ole ollut kuorossa, mutta se lienee ollut jotakin mustalaisten musikaalisuutta."

Kesällä 1911 Ester Laitinen pääsi opettajansa mukana Luganoon. Taavetti Laitinen maksoi matkan ja opetuksen. Alma Fohström opetti koko kesän Esteriä ja muita oppilaitaan. Retkeiltiin Luganon ympäristössä ja Milanossa. Alma Fohström oli laulanut Scalassa ja tahtoi näyttää paikan oppilailleen. Vaaleaa Esteriä ihailtiin juhlissa ja kaduilla. Hänellä oli Aino-puku, jota paikalliset ihailivat viimeisimpänä muotina.

Ester Aino-puvussaan.

Vuonna 1913 Ester Laitinen aloitti Pietarin konservatorion varsinaisena opiskelijana Hän läpäisi pääsykokeet, vikka muistelmissaan sanoi olleensa varma, ettei pääse jatkamaan opintoja. Ester Laitinen muisteli, että Alma Fohströmilla oli suurin laululuokka, kymmeniä oppilaita. Suomalaisia oli Esterin lisäksi Greta von Hartman, Lahja Helen, Elbe Nissinen ja Olga Hellfors.

Sykähdyttä muisto Pietarin ajoilta oli keisarillisen konservatorion 50-vuotisjuhla v. 1912. Ester Laitinen kertoo laulaneensa juhlakuorossa. "Juhlan aikana sain nähdä koolla Pietarin silloisen musiikkimaailman vanhat kuuluisat opettajat ja nuoret oppilaat.--Juhlittiinko Konservatorion 60 v., joka olisi ollut 1922 v. vai oliko kommunistinen sekasorto kaiken tukehduttanut? - Paljon vanhoja ja nuoria oli maasta pois muuttanut m.m. johtaja Alexander Glasunoff ja nuori säveltäjä Sergei Prokojefjev."

Ester Laitinen palasi Suomeen 1916. Hän konsertoi jonkin verran, mutta ura ei auennut. Oli 1. maailmansota, Suomi ajautui sisällissotaan ja laulutaiteelle ei ollut sijaa. Yksi uraa vaikeuttava tekijä on voinut olla se, että Laitiset olivat hyvin verkottuneita myöntyvyyssuunnan suomalaisiin. Taavetti Laitinen oli lääkintöhallituksen "ylitirehtööri" ja toimi tiiviissä yhteistyössä venäläisten kanssa. Esimerkiksi hänen omistamassaan Lepokoti Tilkassa hoidettiin sotatraumoista kärsiviä venäläisiä sotilaita. Tästä enemmän Hanna Laitisesta kertovassa blogissa. Itsenäistymisen jälkeen Laitiset joutuivat luomaan sosiaaliset verkostonsa uudestaan. Nuoren tasavallan uusi eliitti haistoi herkästi "ryssän hajun".

Lähteet: Ester Laitisen arkisto, Lassilan talon arkistossa. Muistoja Taavetti Laitisen kadun vaiheilta

Vapaussodan muistomerkin kertomaa

Viljami Räisänen (1891-1918)

Kirjoitin aiemmin täällä Siilinjärven vapaussodan muistomerkistä. Olen saanut lisätietoja Viljami Räisäsen taipaleesta Siilinjärven hautuumaalle.

Viljami Räisänen syntyi Karttulassa 26.2. 1891. Hänen vanhempansa olivat Taavetti Heikinpoika Räisänen (1866-1950) ja Vilhelmiina os. Venäläinen (1868-1931). Viljamilla oli seitsemän sisarusta. Taavetti ja Vilhelmiina Räisänen muuttivat perheineen Maaningalle 1916. He ostivat Hamulan kylästä maatilan nimeltään Ahmo. Vuodesta 1925 alkaen tämä alue on kuulunut tuolloin perustettuun Siilinjärven kuntaan.

Taavetti ja Vilhelmiina Räisänen. Kuva ehkä 1920-luvulta.
Kuva on otettu Räisälässä, Siilinjärvellä.

Viljami opiskeli Kajaanin seminaarissa kansakoulunopettajaksi. Kesällä 1916 hän muutti virallisesti Maaningalta  Kurkijoelle. Siellä on opetti Lapinlahden kansakoulussa. Opettain lehti 13/1918 kuvasi hänen toimintaansa: "Hän tuli tunnetuksi ja pidetyksi tarmokkaan ja epäitsekkään toimintansa vuoksi nuorison hyväksi. Ollen nuorisoliikkeen johtavimpia sieluja oli hän ikäänkuin määrätty valamaan intoa ja isänmaanrakkautta seutunsa nuorukaisiin. Jo viime syyskuussa (1917) perusti hän seudullensa ensimmäisen suojeluskunnan harjoittaen miehiään ensin salaisesti, sittemmin julkisesti ja pelkäämättä."

Lapinlahden kansakoulu, Kurkijoki.

Viljami Räisänen oli mennyt naimisiin Kurkijoella. Kun sisällissota syttyi, hänen puolisonsa Mimmi oli raskaana. Viljami Räisänen kaatui huhtikuun 15 päivänä 1918 Antrean rintamalla.
Räisäset onnistuivat järjestämään poikansa Savoon, kotiväen lähelle haudattavaksi. Sisällissodassa kaatuneita haudattiin paljon muualle kuin kotiseudulle. Esimerkiksi Maaningan vapaussodan sankarihaudassa on yhdeksän nimeä, mutta vain kolme henkilöä on haudattu Maaningalle. Muut lepäävät Viipurin, Kuopion ja Siilinjärven hautausmailla.

Vapaussodan muistomerkki, Maaninka. Pystytti Maaningan
suojeluskunta 1920. Muualle haudatut on mainutti kivipaaden
sivupuolilla.

Viljami Räisänen haudattiin Siilinjärven Viinamäen hautausmaalle 1.5.1918. Ruumiinsiunauksen toimitti tri Päivänsalo. "Torvisoittokunnan soittaessa surumarssia, laulukuoron laulaessa ja suuren saattojoukon läsnäollessa peitettiin valkoinen arkku maan poveen. Seppelettä laskivat A. Väänänen Siilinjärven Esikunnan puolesta, opettaja Parras Kurkijoen opettajatoverien puolesta, neiti Heinonen Kurkijoen Lapinlahden Nuorisoseuran puolesta, maanviljelijä M.Pösö kansakoulun johtokunnan puolesta ja kansanedustaja J. Snellman itsensä ja perheensä puolesta. (Opettajain lehti, 13/1918) Juho Snellman oli kokoomuksen, aiemmin nuorsuomalaisten kansanedustaja Kuopion läntisestä vaalipiiristä. Hän oli kotoisin Karttulasta.

Viljami Räisänen haudattiin siis Siilinjärvelle, koska hänen perheensä oli muuttanut tänne 1916. Mimmi Räisänen, Viljamin puoliso osallistui varmastikin hautajaisiin, mutta lehtijutuissa kirjoitettiin virallisista muistamisista, ei niinkään omaisten surusta. Tämä oli tyypillistä myös myöhemmin  talvi- ja jatkosodan sankarihautajaisuutisissa.

Mutta elämä jatkui. Mimmi Räisänen synnytti Kuopiossa pojan, Villiam Kalervo Villiaminpojan 21.7.1918. Oheisessa kuvassa Kalervo Siilinjärvellä Onni-setänsä luona 1920-luvulla.

Mimmi Räisänen työskenteli käsityönopettajana ja koulutti poikansa ylioppilaaksi ja vuori-insinööriksi. Hän ei avioitunut uudestaan. Kuvassa Maija-Liisa Räisänen esittelee lähes sata vuotta sitten valmistunutta pöytäliinaa, joka on Mimmi Räisäsen alusta loppuun tekemä.

Tämä teksti on jatkoa aiemmalle kirjoitukselle vapaussodan muistomerkistä Siilinjärvellä. Tästä pääset lukemaan.

Lähteet: Räisästen kotiarkisto, Maija-Liisa Räisäsen hallussa, Opettajain lehti 13/1918, Boström, Sankarien muisto, 1927. Porvarillisen työn arkisto, Kurkijoki kuvin