Sotavankikohtaloita

Ainakin 23 sotavankia työskenteli Pöljällä vuosina 1942-44: Sotavankeja Pöljällä. Heidän oleskeskelunsa kotirintaman siviilien seassa sujui varsin mutkattomasti. Sotavankien kohtelusta oli annettu tarkat ohjeet. Heidän piti olla koko ajan valvottuna, paikalliset ja vangit piti pitää erossa toisistaan, kaikenlainen seurustelu vankien kanssa oli periaatteessa kielletty. Heidät olisi ohjeiden mukaan pitänyt pitää ruokailussa, majoituksessa ja töissäkin erillään. Käytännössä ohjeita ei noudatettu.

Syksyllä 1941 yksi vankiryhmä majoitettiin Pöljän maamiesseuran talolle. Taloon laitettiin kalterit ikkunoihin. Aika pian ote höltyi. Vartiointipäiväkirjassa huomautetaan 14.10, että vartiomies Muraja jätti vankiryhmän yöksi Rytkölään, Hoikille. Talonväki ja vangit olivat juhlineet yhdessä.

Suojeluskunnan paikallispäällikkö Atte Rautiainen sai vakavan huomautuksen vankien valvonnan laiminlyönnistä kesällä 1943. Paikalliset miehet olivat vaihtaneet viinaa vankien tupakoihin. Vangit Pekka Nappu, Joonas Savolainen, Viktor Matero ja Mikko Kurikov määrättiin palautettavaksi leirille rangaistavaksi.

Syksyllä 1943 Jääskeläisen veljesten vanki Mikko (Mihail) Borisovin sukulaiset Suomessa ottivat yhteyttä vankileirille. Hänen kaksi tätiään asui Suomessa ja nämä alkoivat puuhata Mikon vapauttamista. Perheen sukujuuret olivat Aunuksen Lintujärvellä. Sotavankileiri 2 tiedusteli ärtyneesti Siilinjärven työvoimapäälliköltä, miten sukulaiset voivat tietää vangin sijoituspaikan? Kävi ilmi, että Mikko oli ollut syksyn aikana kirjeenvaihdossa veljensä Kosti Pamilovin (Helsinki), sotavankien Mikko Koskinin, Volodja Smirnovin ja Sergei Vorobjevin kanssa. Lisäksi hän oli kirjoitellut tätiensä Maija Koivusen (Helsinki) ja Sanni Rämeen (Kuopio) sekä appiukkonsa Ville Tishinin (Äänisjärvi) kanssa. Työvoimapäällikkö vastasi, että minkäs teet. Vangit kyllä tiesivät, että postin pitäisi kulkea työvoimapäällikön kautta.

Jotkut vangit olivat samassa talossa joulukuusta 1942 lähes sodan päättymiseen asti. Silloin vangeista tuli lähes perheenjäseniä. Puustellin talon luottovankeja olivat Viktor Matero ja Mikko Kurikov. Talon isäntä Atte Rautiainen oli Siilinjärven suojeluskunnan paikallispäällikkö. Vangit kulkivat vapaasti kylällä. Mikko Kurikov hoiti kyläläisten eläimiä tarvittaessa.

Vasemmalta Mikko Kurikov (eläinlääkäri), Unto Rautiainen (talon poika) ja
Viktor Materov. Kuva otettu 1943 Puustellin pihapiirissä.
Kuva Pekka Rautiainen.

Ainakin yksi sotavangeista löysi puolison vankeusaikanaan Siilinjärvellä. Väinö Airaksinen tuli Atro Linnoven taloon Koivusaareen syksyllä 1942. Hän oli kotoisin Toksovosta Inkeristä. Airaksinen oli jäänyt saksalaisten vangiksi Virossa ja hänet oli siirretty sieltä Suomeen. Keiteleeltä kotoisin oleva Oili Saastamoinen oli palvelijana Linnovella. Työn lomassa nuoret tutustuivat ja alkoivat suunnitella yhteistä tulevaisuutta.

Väinö oli liittynyt heimopataljoonaan 1942. Avioliitto oli molemmille myös pako hankalasta elämäntilanteesta. Oili "pääsi irti" Siilinjärven työvoimapäällikkö Eino Rauhalasta ja muutti kotiseudulleen Keiteleelle. Väinöllä oli nyt mahdollisuus suunnitella uutta elämää Suomessa. Saastamoisen sisarukset suhtautuivat toisiinsa lämmöllä, mutta Oilin puhdasta suomea puhuva sulhanen oli kirjeissä välillä ryssä. Kun Oili tuli raskaaksi, niin kirjeissä puhuttiin ryssänlapsista.

Myös Vladimir Teräväisellä oli vähintääkin lemmensuruja vankeusaikanaan Hökösellä. Säilyneestä aineistosta ei voi varmasti sanoa, millaisessa suhteessa vanki talon palvelijaan oli. Hän pyysi siirtoa toiseen taloon, koska "palvelija tekee hänelle pahaa". Isännän tulkinnan mukaan vanki ahdisteli palvelijaa. Teräväinen palautettiin 26.6. 1944 Aholahden sotavankileirille kurittomuuden ja naisten ahdistelun vuoksi.

Aholahden vankileirin heimosotavangeista perustettiin syksyllä 1942 omaa joukko-osasto, Heimopataljoona 3. Vangeille, jotka ilmoittautuivat patoljoonaan luvattiin sodan jälkeen vapaus ja Suomen kansalaisuus. Lisäksi heille luvattiin, ettei heitä luovutettaisi NL:oon. Heimopataljoonaan ilmoittautui Siilinjärveltä ainakin Ivan Patokov, Pekka Nappu, Mihail Shustrov, Mikko Jefremov ja Ivan Bosnakov. Isännät luottivat lausoinnoissaan kolmeen ensimmäiseen, sen sijaan kahta jälkimmäistä he pitivät epäluotettavina. Myös Mikko Rybakovin tiedetään olleen heimopataljoonassa.

Kuvassa äärimmäisenä oikealla mahdollisesti Mikko Rybakov.
Kuvassa Puustellin talon väkeä Pöljällä.
Kuva Pekka Rautiainen.

Heimosotavangit olivat erikoisasemassa Suomen sotavankien joukossa. Silti rangaistuksiakin annettiin. Esimerkiksi 4.8.1943 sotavankileiri 21 päällikkö kapteeni M. Lehmusvaara määräsi viidelle Siilinjärven vangille 4 vuorokautta kovennettua arestia. Piti seistä 20 kg selkärepun kanssa 2 tuntia päivässä asennossa ja loppuaika vietettiin putkassa. Tuomio pantiin toimeen Siilinjärven suojeluskuntalolla.

Sotavankien käytös muuttui asiakirjojen mukaan "röyhkeämmäksi" keväällä ja kesällä 1944. Sodan lopputuloksesta ei ollut enää juuri epäselvyyttä ja se lienee vaikuttanut vankien suhtautumiseen. Monet vangit kieltäytyivät töistä ja heitä lähetettiin takaisin vankileirille. Jo loppuvuodesta 1943 kiertokirjeellä varoiteltiin, "että epäluotettavat ainekset harjoittavat kiihotusta vankien keskuudessa". Mutta rauhaan oli vielä pitkä matka. Siilinjärveltä viimeisetkin vangit lähtivät vasta 30.10.1944.

Mutta minne lähteä? Junaan ja sitä tietä Neuvostoliittoon vai pakoon? Varsinkin heimopataljoonan miehillä ei ollut turvallisen "kotiinpaluun" mahdollisuutta. Heidän ja vähän muidenkin kohtaloista seuraavassa blogissa.

Lähteet: Siilinjärven työvoimalautakunnan arkisto. Sotavankiasiat. Siilinjärven kunnan arkisto. Pöljän sotavankileirin arkisto. Siilinjärven kotiseutuarkisto. Rakkaat siskot! Toimittanut Erkki Savolainen. Danielsbacka, Sotavankikohtalot. Neuvostosotavangit Suomessa 1941-44. Pietola, Sotavangit Suomessa 1941-44. Syrjä, Isännättömät. Heimosoturit jatkosodassa 1941-44.

Sotavankeja Pöljällä 1941-44

Olen aiemmin kirjoittanut kylämme sotavankileiristä, joka toimi syksyllä 1941. Linkki siihen ohessa Merkillinen vankileiri. Silloin tiedossani oli vain hajanainen, pieni Pöljän sotavankileirin arkisto. Sattumalta löysin Siilinjärven kunnan arkistosta työvoimalautakunnan papereita tutkiessani ison mapin, jossa käsiteltiin sotavankityövoiman asioita vuosina 1942-44. Nyt on mahdollista tarkentaa huomattavasti aiempaa selvitystäni.

Perunannostoväkeä Kolmisopen Harjulla. Kuvassa viisi sotavankia. Vartijana
Toivo Pietarinen. Kuva Irma Roivainen.

Pöljän vankileiri toimi 5.9.-15.11. 1941. Vankien käyttö työvoimana oli alkanut heinäkuussa 1941, jolloin vankeja alettiin käyttää satamatöissä. Kun tieto vankityövoiman saamisesta tuli yleiseksi, vankeja alettiin pyytää eri puolille maata. Erityisesti maataloustyöt kärsivät, kun miehet olivat rintamalla.

Pöljällä vankeja käyttivät töissään Särkiniemi, Harju, Rytkölä, Puustelli, Pohjolanmäki, Kievari, Piko, Holopaala ja Lintuniemi. Pohjolanmäen vangit asuivat riihessä. Tauno Heikkinen muistaa, että vangit vaihtoivat koreja leipään. Kaksi vankien tekemää koria on säilynyt.

Sotavangin tekemä kori. Omistaa Tauno Heikkinen.

Vankien ja paikallisten yhteiselo sujui joidenkin mielestä liiankin hyvin. Pohjois-Savon suojeluskuntapiirin komentaja raportoi marraskuun alussa, että vangeilla on liikaa vapauksia. He käyvät omin päin kirkonkylällä parturissa, suorittavat pitkiä hevosajoja ilman vartijaa ja saavat aivan liian runsaasti ruokaa. Niinpä sotavangit vietiin pois Maaningalta ja Siilinjärveltä jo marraskuussa. (Danielsbacka, 142)

Sotavangit siirrettiin joulukuussa 1941 koko maasta takaisin leireille. Päätös oli kohtalokas, sillä taudit ja nälkiintyminen nostivat kuolleisuuden leireillä hyvin korkeaksi. Jo tammikuussa Kotijoukkojen Esikunta raportoi: " Yleisesikunnan päällikölle. 17.1. 42 heikkouden ja sairauden vuoksi työkyvyttömin olevien vankien määrä oli 12 563, johon sisältyy 282 invalidia. Luku on edelleen suuri. Tämän vuoksi on odotettavissa, että ennen kesää kuolevien lukumäärä voi nousta aina 15 000 saakka." (Danielsbacka, 203)

Oli tehtävä jotakin, sillä sotasensuurista huolimatta tietoja tihkui kansainväliseen lehdistöönkin. Keväällä 1942 vankeja alettiin sijoittaa uudelleen maataloustöihin. Ensimmäiset "uuden yrityksen" vangit tulivat Siilinjärvelle 8.8.1942. He tulivat Naarajärven järjestelyleiriltä Pieksänmäeltä. Kunnat pyysivät vankeja ja työvoimapäällikkö vastasi heidän jakamisestaan tiloille. Työvoimapäällikkönä toimi Eino Rauhala.

Vankipäivä maksoi tilaajalle 30 mk. Mikäli vanki majoittui ja ruokaili työpaikassa, siitä hyvitettiin 25 mk. Näin normaali vankipäivän hinnaksi tuli työnantajalle 5 mk. Käytännössä kaikki ruokailivat muun väen mukana ja majoittuivat taloissa. Työnantaja teki vangeista työtehoilmoituksen, jossa kerrottiin päivittäinen työaika, majoitus ja arvio työn laadusta.  Ruoka-annoksia oli A-,B- ja C-annos. Maataloustyössä annos oli C. Jännevirralta Eino Konttinen oli kuitannut kohdan: "Kun ovat Karjalaisia, niin syövät talonväen kanssa samaa ruokaa."

Sotavankien muona-annos C 1942. Vaihtotaulukko 14.8.1942.

Siilinjärvellä vankityövoimaa ottivat heti elokuussa Tarinaharjun parantola, Atro Linnove, veljekset Konttinen, Aatto Snellman, Adiel Savolainen, Lenni Väänänen, Eino Känninen ja Tatu Tolonen. Ensimmäisesä erässä oli 18 vankia.

Pöljällä vankeja oli vuosina 1942-44 Särkiniemellä, Lintuniemellä, Puustellissa ja Rytkölässä Hoikilla, Harjulla, Ollikkalassa, Reponiemellä, Ranta-ahossa ja Pulasteella. Osa vangeista pysyi pitkään samassa talossa, osa kävi vain muutaman päivän töissä. Joulua 1942 vietti Pöljällä ainakin 6 sotavankia. Hoikin Rytkölässä Jussi Kurvinen, Puustellissa Viktor Materov ja Mikko Kurikov, Lintuniemessä Pekka Nappu ja Särkiniemessä Semjon Balin ja Mikko Germin. Nimistä voi päätelläkin, että on kysymys ns. heimosatavangeista.

Siilinjärven vangit tulivat Aitolahdesta, Savonlinnan läheltä. Sinne oli perustettu erikoisleiri suomenheimoisiksi katsotuille vangeille. Aitolahden leirin olosuhteet olivat paremmat kuin esim. Naarajärvellä, Pieksänmäellä. Maatiloilla suomea puhuviin tai ainakin auttavasti ymmärtäviin vankeihin syntyi läheisempi suhde. Esimerkiksi Jussi Kurvinen kävi 1990-luvulla Pöljällä etsimässä sodan aikaisia tuttaviaan.

Pöljällä työskentivät sotavankeina edellisten lisäksi ainakin: Andrei Grigorjev, Pjotr Aleksejev, Antti Anttinen, Feodor Jemeljanov, Mikko Rybakov, Aleksei Verobjev, Eljas Perukka, Vasilij Jevlev, Vasilij Varlamov, Nikolai Nugatshev, Vasilij Gusejev, Ivan Azarov, Juho Petrov, Ivan Bosnakov, Vladimir Teräväinen (Hökönen), Aleksandr Tappi ja Timofei Jakolev.

Seuraavassa blogitekstissä kirjoitan arkiston perusteella vankien oloista ja suhteista paikkakuntalaisiin.

Lähteet: Pöljän sotavankileirin arkisto, Kotiseutuarkisto. Työvoimalautakunnan arkisto. Sotavankiasia. Siilinjärven kunnan arkisto, Danielsbacka, Sotavankikohtalot. Neuvostosotavangit Suomessa 1941-44., Pietola, Sotavangit Suomessa 1941-1944.

Oikeistovallankaappaus Siilinjärvellä

Talonpoikaismarssijoita Helsingissä 7.7.1930.

Kunnallisvaaleihin osallistuttiin Siilinjärvelläkin varsin laiskasti alkuvuosina. Savon Työ patisti työväkeä osallistumaan vuoden 1928 vaaleihin, sillä kunnissa oli paljon voitettavana. Tuolloin nähtiin ehkä ensimmäisen kerran kunnon vaalimainontaa Savossakin. Työväkeä kunnissa kiinnosti erityisesti köyhäinhoidon, kansakoululaitoksen ja asutustoiminnan järjestäminen. Kunnallisverotus oli tietysti kiistakysymys, kuka maksaa ja minkä verran? Paljon riitaa aiheutti se, että useimmat kunnat avustivat suojeluskuntien toimintaa yhteisistä varoista. Näin toimittiin Siilinjärvelläkin.

Vuoden 1928 kunnallisvaalit järjestettiin joulukuun 4. päivänä. Vaikka äänestyslipussa ei puoluetunnukset näkyneetkään, niin puolueita näissä edustettiin. Siilinjärvellä ehdokasasettelu oli seuraavanlainen. Kunnan arkistossa on säilynyt Kasurilan vaalipiirin vaalilautakunnan vaalilippu, johon vaalilautakunta on merkinnyt annetut äänet..

. Kasurilan vaalipiirin vaalilautakunta on merkinnyt vaalin alustavan
tuloksen tyhjään vaalilippuun laskennan yhteydessä.

Porvarillisten yleiseisehdokas oli Eino Laitinen. Vasemmistolla oli asettanut
ehdokkaita listoilla  n:ro 4,5,9,11 ja 21.
Kasurilassa porvarilliset saivat 209 ja vasemmisto 118 ääntä.

Naisten osalistuminen kunnalliseen päätöksentekoon nähtiin jo tuolloin tärkeäksi. Nimimerkki "Naisvalitsija" kirjoitti Savossa: Siilinjärven kunnan äänivaltaiset naiset! Luopukaa ennakkoluuloistanne ja vetäkää viivanne jompaan kumpaan naisten listoista, joko N:ro 1 tai N:ro 14. On tärkeätä kokonaisuuden kannalta, että kunnan valtuustoon saadaan myöskin naisia, jotka paremmin kuin miehet ymmärtävät ajan naisten erikoisharrastuksia läheltä koskevia asioita. Miehet kyllä pitävät huolen siitä, valtuustoon aina tulee miehiä. (Savo 1.12.1928) Listalla 1 olivat ehdokkaina Saimi Virtaniemi, Lyyli Laitinen, Sohvi Väänänen, Hilma Väänänen ja Hilma Vesterinen. Toki tämänkin lista ykköspaikalla oli yleisehdokas Eino Laitinen.

Valtuustoon tuli valituksi 11 porvarillista ja 6 vasemmiston edustajaa. Valittu valtuusto ei kuitenkaan saanut istua koko kolmivuotista kauttaan, sillä 1929 talouslamasta alkanut poliittinen liikehdintä vaikutti Siilinjärvelläkin. Lapuan liike alkoi puhdistaa maata kommunisteista tai kommunisteiksi leimatuista ihmisistä. Kesällä 1930 Toivalan, Pöljän, Kuuslahden ja kirkonkylän työväentalot suljettiin.

Heinäkuun alussa oli järjestetty ns. talonpoikaismarssi. Siilinjärveltä siihen osallistui 22 marssijaa. Myös kyyditysasioissa oltiin aktiivisia. Kymmenen siilinjärveläistä Lapuan liikkeen kannattajaa kyyditsi 4.7. Savon Työn päätoimittaja Kalle Korhosen Leppävirran, Taipaleen, Karvion, Joensuun, Nurmeksen ja Lieksan kautta "ikitielle" Neuvostoliiton rajalle. Kyyditsijöistä viisi sai kaksi kuukautta ehdotonta vankeutta ja kaksi alaikäistä saman verran ehdollisena. Kolme syytetyistä vapautettiin.

Kunnanvaltuuston pöytäkirja 14.8.1930 on karua luettavaa. Vaaleilla valitut edustajat Kalle Pitkänen, Kalle Turunen, August Korhonen, Aaro Vidkopp ja Fredrik Karhunen  pakotettiin eroamaan valtuustosta ja heidän tilalleen valittiin porvarilliset varajäsenet. Tämän jälkeen kokousta jatkettiin "normaalisti". Antti Varonen oli poissa, mutta erosi seuraavassa kokouksessa. Kalle Turunen on kertonut, kuinka ulkona odotti rivi mustia autoja valmiina kyyditsemään vastarintaan asettuvat rajalle.

Siilinjärven  "puhdistettu" kunnanvaltuusto 1930. Kuva Riitta ja Jukka Kasurinen, Siilinjärvi 1925-1975.

Lapuan liikkeen paine sai eduskunnan säätämään syksyllä ns. kommunistilait. Näiden lakien perusteella vuoden 1930  siilinjärveläiset vasemmistolaiset ehdokkaat tulkittiin keskusvaalilautakunnassa kommunistisiksi ja listat hylättiin. Vasemmistolla ei ollut yhtään edustajaa valtuustossa 1931-33.

Vuoden 1933 kunnallisvaaleihin Maalaisliitto lähti tunnuksella "Terveen kunnalliselämän puolesta" ja Kokoomus ja IKL yhteislistalla "Kunnan ja kuntalaisten yhteisedun puolesta". Vasemmistokin sai yhden listan läpi, kun Antti Koskinen, August Hämäläinen, August Turunen, Otto Miettinen ja Heikki Tuomainen valittivat Siilinjärven keskusvaalilautakunnan päätöksestä maaherralle. Miehiä ei pystytty liittämään kommunistisiin yhdistyksiin. Vaalilipussa lista 17 erotettiin kuitenkin selkeästi muista listoista.

Vasemmiston ehdokkaat tiukasti erillaan listalla 17.

Vaalin tulos v. 1933 toi Maalaisliitolle 11, yhtyneelle oikeistolle 3 ja vasemmistolle 3 paikkaa. Kuumin oikeistoradikalismin hetki oli ohi. Lapuan liike oli kielletty, sen työtä aatteellisesti jatkoi IKL. IKL:llä oli varsin vahva kannatus Pohjois-Savossa, niin myös Siilinjärvellä. Vuoden 1936 vaaleissa maalaisliitto, edistys ja kokoomus tekivät vaaliliiton, jonka tarkoitus lienee ollut IKL:n kannatuksen suitsiminen. Puolue ei yksin saanut yhtään valtuutettua. Vasemmisto sai neljä paikkaa. Tämä valtuusto istuikin sitten pitkään, sillä seuraavat kunnallisvaalit päästiin pitämään vasta vasta v. 1945.

IKL listoilla 8 ja 16. Maltilliset ja demokraattiset  voimat
patosivat äärioikeiston menestyksen  vaaleissa vaaliliitolla.

Siilinjärven poliittinen kehitys ei olliu mitenkään poikkeuksellinen. Kaikki Pohjois-Savon valtuustot "puhdistettiin" kommunistivaltuutetuista.

Olen kirjoittanut tätä aihetta sivuten blogissani aiemmin Aatteen paloa Pöljällä .

Lähteet: Siilinjärven kunnanvaltuuston pöytäkirjat, Keskusvaalilautakunnan arkisto 1923-1936. Siilinjärven kunnan arkisto. Riitta ja Jukka Kasurinen, Siilinjärvi 1925-1975, Savon historia IV. Vastakohtien aika. Huttula, Nauloilla laadittu laki. Työväentalojen sulkemiset 1929-1032. Savo 1928-30, Savon Työ 1928-30. Museoviraston kuvakokoelma