Siilinjärvestä kaivospaikkakunta II – Kekkonen tulee!

Siilinjärven kirkonkylä 1950- ja 1960-luvun vaihteessa. Etualalla 1923 valmistunut
kirkko ja taustalla vasemmalla valtion oppikoulu, sittemmin Siilinjärven
yhteiskoulu. 

Keväällä 1967 Siilinjärven kunnanhallitus[1] kokoontui 7.2. 1967 kuulemaan, millaisia terveisiä Helsingistä oli saatu. Kunnanjohtaja Jaakko Pantsar ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pentti Konttinen olivat vierailleet Rikkihappo Oy:n toimitusjohtaja vuorineuvos Hovin luona.[2] Merkittävän teollisuuslaitoksen saaminen Siilinjärvelle oli konkretisoitumassa.

Kuuslahden apatiittilöydös oli kiinnittänyt ensin Lohjan Kalkki Oy:n huomion, sittemmin Typpi Oy oli tutkinut kaivoksen mahdollisuuksia. Tämän vuoksi alueen maanomistajat olivat jo joutuneet pohtimaan pois lähtöä ja maakauppoja. Rikkihappo Oy oli alkanut miettiä tehtaan perustamista Siilinjärvelle. Kaivos häilyi optiona, joka voi toteutua joskus. Rikkihappo Oy aikoi valmistaa Siilinjärvellä rikkihappoa, fosforihappoa ja monoammonfosfaattia. Tarvittava apatiitti tuotaisiin NL:sta, ammoniakki Oulusta ja rikkikiisu Luikonlahdesta.[3]

Vuorineuvos Hovi oli kertonut Siilinjärven kunnanjohtajalle, että tehdas haluaa alueen, jonka rajat menevät: ”länsiraja Jynkänlahdesta noin tiensuuntaa noudattaen Oulunmäkeen Nilsiän tien ylittäen sähkölinjalle, josta suoraan Särkilammelle Sutisen talon luo, siitä suorassa kulmassa Laukanrannalle noin Toivasen talon kohdalle tai niillä seuduin ja rantaviivaa takaisin Jynkänlahteen. Rikkihappo Oy katsoo, että näin tähän muodostuisi n. 500 ha.”[4]

Kuuslahden Laukanrannan kesäistä idylliä. Tälle paikalle tehdas tulisi.

Lisäksi tuon alueen itäpuolelle tulisi varata noin 100 ha varastoaluetta. Rikkihappo Oy oli jättänyt Kuuslahden ym. osalta vesiensuojelua koskevan hakemuksen 2.2. 1967 vesioikeudelle. Vastaus oli luvattu ”kahden viikon sisällä”.[5] Kunnanjohtaja Pantsarilla oli jo 6.2. Helsingissä maanomistajien suostumukset maakauppoihin Haapalahden ja Urimon vesialueilta ja Nilsiän maantien ja Juankosken rautatien väliseltä alueelta Särkiharju, Laukanrannantie.

Kunnan tulisi vastata noin 400 ha maa-alasta, josta Rikkihappo Oy maksaisi 500mk/ha. Muun maan yhtiö ostaisi itse. Kokonaisuudessaan tehtaan sanottiin vaativan noin 600 ha alan.

1960-luvun teollisuuden toimintatapoja kuvaa hyvin kunnanjohtajan muistion loppukaneetti: ”Vesiasiassa on suotavaa, että kunta ei myöhemminkään, jos olisi havaittavissa jossain määrin veden likaantumista, vaikeuttaisi yhtiön toimintaa, sama koskee myös mahdollista ilman saastumista.”[6]

Kunnanhallitus perusti myös ”lobbariryhmän” kokouksessaan 7.2.1967. Jaakko Pantsarin, Pentti Konttisen, Armas Leivon, Jukka Kasurisen, Teuvo Pirhosen ja Antero Pennasen tuli pyrkiä vaikuttamaan päätökseen omien poliittisten suhteidensa kautta.[7] Lisäksi Kuopion läänin maaherra Risto Hölttää pidettiin tarkasti kartalla hankkeen etenemisestä.[8] 

Kaksi päivää myöhemmin torstaina 9.2. kunnanhallitus kokoontui uudemman kerran. Rikkihappo Oy:n edustajat olivat tulleet kuntaan. Aluksi hallitus kokoontui keskenään. Kunnanhallitusta askarrutti tehdasalueen kunnallistekniikka sekä maaostoihin tarvittavan lainan saanti. Kokouksessa sovittiin myös, että tehdasalueen maanomistajia ei kutsuta yhteiseen tapaamiseen, vaan kunta neuvottelee jokaisen kanssa erikseen. Kalle Turunen ja Reino Heikkinen valittiin kunnan neuvottelijoiksi. Samalla päätettiin pyytää, että Rikkohappo Oy myöntää kunnalle lainaa maanostoihin.[9]

Tässä vaiheessa neuvonpitoon liittyivät mukaan Rikkihappo Oy:n edustajat Hovi, Vihma, ja Erkkilä. Maaostoilla oli tavaton kiire, jo viikon päästä 16.2. täytyisi olla varmuus maakauppojen onnistumisesta. Yhtiö lupasi lainata kunnalle rahaa Postisäästöpankin lainaehdoilla. Samoin yhtiö lupasi huolehtia tehdasalueen kunnallisteknisistä töistä.

Kunnanjohtaja ja kunnanhallitus olivatkin melkoisessa kyydissä. Teollisuuspolitiikka, kuten muukin politiikka 1960-luvulla oli tiukasti presidentti Kekkosen hyppysissä. Näin suurten investointien kohdalla pienen kunnan päättäjät saivat hetken tuntea todellisen vallan kosketuksen.

Kolme valtionyhtiötä, Rikkihappo Oy, Typpi Oy ja Neste Oy, kävivät raivoisaa kamppailua reviireistään ja lannoitetuotannon ”markkinoista”. Siilinjärven apatiittiesiintymä oli yksi pelinappula tässä pelissä. Kuvaava oli vuorineuvos Hovin Kekkoselle laatiman muistion lause: ”Avoin kilpailu markkinoista on uhkaamassa.”[10]

Pienempien kihojen kanssa kyllä selvittiin. Kalakukko ja kunnan viiri annettiin kiitokseksi mm. Naantalin kunnanjohtajalle. Hän oli opastanut kunnan edustajia Naantalissa ja Uusikaupungissa, kun he kävivät tutustumassa Rikkohappo Oy:n toimintaan.[11]

Miksi Siilinjärvi valittiin?

Ainut syy ei 1960-luvulla ollut apatiittilöydös. Se vaikutti taustalla, mutta esiintymää vasta tutkittiin. Siilinjärven etuna pidettiin Liukonlahden kaivoksen läheisyyttä (sieltä saatiin rikkikiisua), rautatieyhteyksiä, kehittyvän taajaman läheisyyttä, työvoiman riittävyyttä ja raakaveden saantia tehtaan tarpeisiin. Myös kunnan aktiivisuutta kiiteltiin.[12] Lisäksi kunta pystyi vakuuttamaan yhtiön maakauppojen onnistumisesta ja ilmeisesti päättäjät lupasivat suhtautua ymmärtäväisesti ympäristön likaamiseen.

Rikkihappo Oy oli tutkinut oman tehdaslaitoksen sijoitusta harkitessaan yli 40 eri paikkakunnan vahvuudet ja heikkoudet. Viisi parhainta vaihtoehtoa olivat Siilinjärvi, Nilsiä, Juankoski, Muuruvesi ja Kaavi.[13] Lopullinen päätös tehtaan sijoittamisesta Siilinjärvelle tehtiin yhtiössä 22.3. 1967.[14]

Maakauppoja hierottiin sitten pitkin kevättä ja 6.6. 1967 kunnan ja yhtiön edustajat allekirjoittivat kauppakirjan tehtaan maa-alueista.Yhteensä kunta osti noin 700 ha maata ja maksoi niistä 3,6 milj. markkaa. Välittömästö oston jälkeen kunta möi maat yhtiöille omaksi tappiokseen siten, että kaupan jälkeen kunta jäi noin 1,8 milj. velkaa. Tämän velan hoitoon kunta sai Rikkihappo Oy:ltä 1,7 milj. markkaa lainaa 7,5% korolla.[15]

Näitä kauppoja moitittiin mediassa kunnalle epäedullisiksi ja kunnan velkaantumista pelättiin. Kesällä 1968 Hannu Karpo teki ohjelman, jossa paikallinen tehtaan kriitikko moitti kunnan viranhaltijoita ja päättäjiä.  Kunta kutsui Ylen tekemään uuden ohjelman, jossa suunvuoron saivat hankkeen kannattajatkin.[16]

Rikkihappo Oy aloitti tehtaan rakentamisen ripeästi. Tehdaslueelta oli muutettava vuoden 1967 loppuun mennessä. Jo maaliskuussa 1968 päästiin muuraamaan peruskiveä. Itse presidentti Kekkonen tuli paikalle, kirkonkylän koululaiset komennettiin vilkuttamaan mustille autoille ja kuntalaisia oli kehotettu juhlaliputtamaan vierailupäivänä.

Siilinjärven yhteislyseon juhlasalissa. Presidentti yksin edessä, tervotulopuheen piti vuorineuvos Hovi.
Kunnanjohtaja Pantsar eturivissä viimeisenä oikealla. Yhteislyseon rehtori Rauha Jaakkola seisoo taustalla
puolapuiden lähellä. 8.3.1968. Kuva Pekka Kyytinen, Siilinjärven kunnanarkisto.

Virallinen juhla pidettiin yhteiskoulun juhlasalissa ja sitten juhlavieraat siirtyivät Kuopioon Puijonsarveen juhlistamaan peruskiven muurausta. Siilinjärvellä ei ollut riittävän tasokasta ravintolaa arvovieraille. Nyt ei kannattanut kalakukoilla elvistellä, tarvittiin konjakkia ja tanssityttöjä!

Kuvista paljastui marssijärjestys, kunnanedustajat saivat istuskella juhlan laitamilla eikä Kekkosen pöytään ainakaan ollut asiaa.

Vuorineuvos Hovin tervetuliaispuhe Puijonsarvessa Kuopiossa. Pekka Kyytinen, Siilinjärven kunnanarkisto.

Rikkihappo OY.n peruskivenmuurausjuhlat Puijonsarvessa Kuopiossa.
Kuva Pekka Kyytinen, Siilinjärven kunnanarkisto.

Taustalla nurkkapöydässä Kekkonen seurueineen. Kahvin ja konjakin ohella seurueelle tarjottiin jonkinlainen esitys. Kuva Pekka Kyytinen, Siilinjärven kunnanarkisto. 

Illallisesta on säilynyt hauska muisto. Antero pennanen pyysi kolmeen illalliskorttiin Kekkosen nimen ja vei illasta muiston kolmelle lapselleen. 

Juhlasyönti

Meskämmenen muljaos
Pikkisensuolasta lohta
Sianpiätä
Mualaisleipee ja äskön kirnuttua voeta
Poronsatuloo ja karpaloeta
Lakkoja ja kermoo
Kahvija
Konjakkija

Kuva Saara Salo.

Mustat autot pyörähtivät Siilinjärvellä eikä kunta enää ollut sen jälkeen
entisellään. Kekkonen selin autossa. Kuva Pirjo Aattola.

Tämä postaus on jatkoa Siilinjärvestä kaivospaikkakunta I blogitekstiin.

Seuraavaksi kerron Kuuslahden asukkaiden lähdöstä ja tehtaan käynnistämisestä.

---

[1] Paikalla kunnanjohtaja Pantsar, sihteeri Aatu Halonen, Kalle Turunen, Raimo Saarela, Reino 

     Heikkinen, Teuvo Pirhonen, Kalevi Savolainen

[2] Siilinjärven kunnanhallituksen pöytäkirjat 7.2.1967. Kunnanarkisto.

[3] Maaseudun Tulevaisuus 5.3.1968

[4] Kunnanjohtaja Pantsarin muistio 6.2.1967 neuvotteluista Rikkihappo Oy:n kanssa 6.2.1967.

   Valmisteluvaliokunnan ja tilapäistoimikuntien pöytäkirjat 1967. Kunnanarkisto.

[5] sama

[6] sama

[7] Kunnanhallituksen pöytäkirja 7.2. 1967. Kunnanarkisto.

[8] Kunnanhallituksen pöytäkirja 9.2.1967. Kunnanarkisto.

[9] Siilinjärven kunnanhallituksen pöytäkirjat 9.2.1967. Kunnanarkisto.

[10] Seppälä, 154

[11] sama

[12] Maaseudun Tulevaisuus 19.8.1969.

[13] Seppälä, 233

[14] Seppälä, 234

[15] Uutis-Jousi 5.7.1968

[16] Uutis-Jousi 2.8.1968

Siilinjärvestä kaivospaikkakunta I

Neljän miehen malminetsintäretkikunta lähti Kuopiosta 22.7. 1864 Maaningan Kurolanlahteen, josta käsin aloitettiin maaperätutkimukset alueella.[1] Seurueen oli todennäköisesti tarkoitus matkustaa höyrylaiva Pääskyllä, joka oli aloittanut säännöllisen liikenteen Kuopion ja Tuovilanlahden välillä juhannuksena 1864. Ikävä kyllä Pääsky törmäsi Kuopion satamassa toiseen laivaan ja upposi. Onnettomuudessa hukkui myös matkustajia.[2]

A.F. Thoreld toinen oikealta eturivissä vuonna 1870. Kuva on
otettu Ivalojoella kullanhuuhdontaretkeltä. Veckans Krönika 7.1.1970.

Seurueeseen kuuluivat vuorihallituksen Suomen pohjoisen piirin vuorimestari Anders Ferdinand Thoreld ja apulaiset E.G. Gardberg, H.J. Werlander sekä Petter Kemiläinen. Kesällä 1864 kolme maaperätutkijaa vaelteli silloisen Maaningan, Kuopion maalaiskunnan ja Nilsiän kunnissa.[3] Retkikunta oli suunnannut tänne, sillä jo 1700-luvulta Maaningalta tunnettiin käytössä olleita kalkkikivikaivoksia.[4]

He kulkivat kasketussa kulttuurimaisemassa, maan pinnanmuotoja oli ainakin paikoitellen helppo tutkia. Voi vain kuvitella, miten paikalliset suhtautuivat ”herroihin”. Tutkijoilla oli maaperätutkimukseen kuuluvia välineitä ja kemikaaleja, puhuivat keskenään ruotsia ja rymysivät metsissä kummia puuhaten.

Prospektor Oyn Luton laboratorio Laanilassa. Kuva Hugo Forsell, 13.09.1902.
GTK kuva.

Matka ei tuottanut varsinaisia malmilöytöjä. Kuitenkin Siilinjärven alueelta tavattiin uutena kivilajina syeniittiä[5] Saarisenjärven itä- ja kaakkoispuolelta sekä myös Kolmisoppijärven ja Särkijärven välillä. Viimeksi mainitussa paikassa syeniitässä oli kalsiittia, joka tunnistettiin siitä, että se liukeni suolahappoon.

Samalla matkalla syeniittiä tavattiin Kasurilan ja Kuuslahden kestikievarien välisen maantien länsipuolelta ja kahdessa kohdassa Siilinjärven kylän koillispuolelta. Karttaan on merkitty syeniittiä myös Siilinjärven kylän kaakkoispuolelle.[6]

Työn tuloksista Thoreld kirjoitti huolelliset päiväkirjamuistiinpanot. Mielenkiinto oli herännyt, mutta seuraavan kerran näissä maisemissa liikuttiin tutkimusmielessä vasta vuonna 1914.

W.W.Wilkman keskellä. Kuva Wilkman, 1907. GTK.

Geologisen toimiston geologin Wanold Wrydon Wilkmanin kallioperäkartoitus käsitti alueita Siilinjärvellä, Lapinlahdella, Varpaisjärvellä, Nilsiässä ja Maaningalla. Thoreldin löytämä syeniitti siis kiinnosti. Wilkman majaili Pajujärven kylässä, Erik ja Alina Liljan Kukkura-nimisessä talossa. Nykyisin talo kuuluu Lammasahon kylään.

Wilkman oli erinomainen valokuvaaja, valitettavasti häneltä ei ole säilynyt kuvia Siilinjärven alueelta, Nilsiässä hän kuvasi vuonna 1914 mm. mahtavan kvartsiittikirkon.

Nilsiän kirkko 1914. Kuva W.W. Wilkman, GTK.

Wilkmanin tehtävänä oli kartoittaa Suomen maaperää. Malmilöydöt tulevat usein esille sattumalta. Malliesimerkki tällaisesta oli Outokummun kuparilöytö. Vihje kuparista saatiin, kun Rääkkylän ja Kivisalmen kanavaa perattiin. Silloin löytyi isoja malmimöhkäleitä. Niiden alkuperää osattiin lähteä etsimään Kuusijärven ja Outokummun ympäristöstä, sillä Wilkman oli kartoittanut alueet.[7]

Puustisen mukaan vuoden 1914 Wilkmanin karttaluonnoksessa on jo hahmoteltuna lähes koko Siilinjärven syeniittiesiintymä. Wilkman jatkoi tutkimuksiaan vuoteen 1938. Hänen työnsä tuloksena syeniittiesiintymä oli tiedossa pääpiirteissään pohjoisesta Pajujärveltä etelään Jaakonmäelle.[8]

Siilinjärven löydös oli kiinnostava, mutta rikastettavaa malmia ei ollut löytynyt. Varsinaiseen asiaan päästiin vasta 1950, kun koululainen Jorma Hakala lähetti Geologiselle tutkimuslaitokselle näytteen kalkkikiveä rautatietyömaalta. Silloin rakennettiin Siilinjärven-Juankosken rataa. Näyte oli kiinnostava, sillä jo kolmen viikon kuluttua löydöstä geologit tulivat katsomaan paikkaa. Kalkkikivi oli paikoin hyvin puhdasta ja siinä oli kirkkaanvihreitä apatiittikiteitä.[9] Siilinjärven malmio oli löydetty.

Siilinjärven apatiittia. GTK.

Siilinjärvellä malmilöytö kiinnosti tavattomasti. Se aiheutti suorastaan malmikuumeen. Joulukuussa 1958 tienrakentajien jäljiltä löydettiin Keskimmäisen kylästä malmilohkare, joka sisälsi nikkeliä, rautaa ja kuparia. Löytöpäivän jälkeisenä aamuna jättivät Veikko ja Esa Rahikka valtausvarauksen Surmasuon alueesta Hökösen kylässä. Kun samaan aikaan kunnalla oli meneillään hanke valtausvaraukseen, katseet kääntyivät kunnanvaltuuston puheenjohtajaan Eino Rahikkaan. Hän kun sattui olemaan Veikon ja Esan isä. Oliko kunnanvaltuuston puheenjohtaja vuotanut luottamuksellista tietoa pojilleen?[10]

Siilinjärven kunnanjohtaja Jaakko Pantsar käsissään Hökösen
valtauksen näytteitä. Kuva SK 2/1959.

Siilinjärven malmisoppaa käsiteltiin valtakunnan medioita myöten. Eino Rahikka menetti Maalaisliiton valtuustoryhmän luottamuksen. Puolue erotti Rahikan ryhmästä ja vaihtoi Eino Laitisen valtuuston puheenjohtajaksi.[11]Hökösen löydöt eivät edenneet kaivokseksi asti.

Sen sijaan Kuuslahden apatiittiilöytö oli varmastakin vaikuttamassa siihen, että Rikkihappo Oy päätti rakentaa uuden lannoitteiden raaka-aineita tuottavan tehtaansa Siilinjärvelle.[12] Siilinjärven suuri muutos alkoi innostuneessa tunnelmassa keväällä 1966, kun kunta alkoi ostaa tehtaan tarpeisiin maita. Lopulta noin 40 maanomistajaa ja kesähuviloiden omistajaa luopui maistaan ja muutti pois. Talojen hallinta-aika loppui vuoden 1967 loppuun mennessä. Kaiken kaikkiaan maata ostettiin tehtaan tarpeisiin noin 600 hehtaaria. Hehtaarihinta oli 5600 markkaa.[13] Rikkihappo Oy osti sitten maat kunnalta.

Rikkihappo Oy:n teollisuusalueen kauppakirjan allekirjoitus 6.6.1967. Rikkihappo Oy:n puolesta allekirjoittivat M. Hovi ja E. Vihma, Malmikaivos Oy:n puolesta U. Suomela ja Erkki Heiskanen. Siilinjärven kunnan puolesta kunnanjohtaja Jaakko Pantsar ja kunnansihteeri Aatu Halonen. Kuva Siilinjärven kunnanarkisto.

Tehtaan tulo Siilinjärvelle ja Pohjois-Savoon oli suurtapaus. Se tulisi työllistämään noin 300 ihmistä ja rakennusvaiheessa noin 1000 rakentajaa. Siilinjärvi oli jo lähtökohtaisesti alueen ”hyvinvointikunta”, mutta tehdas loi toiveikasta mielialaa. Kunnassa asui 8700 asukasta, mutta tehtaiden tulon arveltiin nostavan väkiluvun nopeasti yli 10 000.[14]

Tämä teksti on paljon velkaa Kauko Puustisen mainiolle artikkelille Geologi-lehdessä 70/2018. Jatko-osassa käsitellään tehtaan tuloa ja sen vaikutuksia Siilinjärven kehitykseen.

[1] Puustinen, Siilinjärven karbonaattiesiintymän löytyminen. Geologi 70/2018.

[2] Tapio 23.7.1864 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/441763/articles/3248633

[3] Thoreld, A.F: Kuopio, Maaninka, 1864 Hbb:54, Vanhat geologiset päiväkirjat.

[4] Puustinen, Siilinjärven karbonaattiesiintymän löytyminen, Geologi 70/2018

[5] Syeniitti on ns. syväkivi, magmasta jäähtynyt karkearakeinen magmakivi,

   https://fi.wikipedia.org/wiki/Syv%C3%A4kivi

[6] Puustinen, Siilinjärven karbonaattiesiintymän löytyminen, Geologi 70/2018.

[7] Maailma 1.6.1921 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/706984/articles/3248640

[8] Puustinen, Siilinjärven karbonaattiesiintymän löytyminen, Geologi 70/2018

[9] sama

[10] Suomen Kuvalehti 2/1959

[11] HS 8.1.1959

[12] Maaseudun Tulevaisuus 1.4.1967

[13] HS 7.6.1967

[14] sama