Siilinjärvestä kaivospaikkakunta I

Neljän miehen malminetsintäretkikunta lähti Kuopiosta 22.7. 1864 Maaningan Kurolanlahteen, josta käsin aloitettiin maaperätutkimukset alueella.[1] Seurueen oli todennäköisesti tarkoitus matkustaa höyrylaiva Pääskyllä, joka oli aloittanut säännöllisen liikenteen Kuopion ja Tuovilanlahden välillä juhannuksena 1864. Ikävä kyllä Pääsky törmäsi Kuopion satamassa toiseen laivaan ja upposi. Onnettomuudessa hukkui myös matkustajia.[2]

A.F. Thoreld toinen oikealta eturivissä vuonna 1870. Kuva on
otettu Ivalojoella kullanhuuhdontaretkeltä. Veckans Krönika 7.1.1970.

Seurueeseen kuuluivat vuorihallituksen Suomen pohjoisen piirin vuorimestari Anders Ferdinand Thoreld ja apulaiset E.G. Gardberg, H.J. Werlander sekä Petter Kemiläinen. Kesällä 1864 kolme maaperätutkijaa vaelteli silloisen Maaningan, Kuopion maalaiskunnan ja Nilsiän kunnissa.[3] Retkikunta oli suunnannut tänne, sillä jo 1700-luvulta Maaningalta tunnettiin käytössä olleita kalkkikivikaivoksia.[4]

He kulkivat kasketussa kulttuurimaisemassa, maan pinnanmuotoja oli ainakin paikoitellen helppo tutkia. Voi vain kuvitella, miten paikalliset suhtautuivat ”herroihin”. Tutkijoilla oli maaperätutkimukseen kuuluvia välineitä ja kemikaaleja, puhuivat keskenään ruotsia ja rymysivät metsissä kummia puuhaten.

Prospektor Oyn Luton laboratorio Laanilassa. Kuva Hugo Forsell, 13.09.1902.
GTK kuva.

Matka ei tuottanut varsinaisia malmilöytöjä. Kuitenkin Siilinjärven alueelta tavattiin uutena kivilajina syeniittiä[5] Saarisenjärven itä- ja kaakkoispuolelta sekä myös Kolmisoppijärven ja Särkijärven välillä. Viimeksi mainitussa paikassa syeniitässä oli kalsiittia, joka tunnistettiin siitä, että se liukeni suolahappoon.

Samalla matkalla syeniittiä tavattiin Kasurilan ja Kuuslahden kestikievarien välisen maantien länsipuolelta ja kahdessa kohdassa Siilinjärven kylän koillispuolelta. Karttaan on merkitty syeniittiä myös Siilinjärven kylän kaakkoispuolelle.[6]

Työn tuloksista Thoreld kirjoitti huolelliset päiväkirjamuistiinpanot. Mielenkiinto oli herännyt, mutta seuraavan kerran näissä maisemissa liikuttiin tutkimusmielessä vasta vuonna 1914.

W.W.Wilkman keskellä. Kuva Wilkman, 1907. GTK.

Geologisen toimiston geologin Wanold Wrydon Wilkmanin kallioperäkartoitus käsitti alueita Siilinjärvellä, Lapinlahdella, Varpaisjärvellä, Nilsiässä ja Maaningalla. Thoreldin löytämä syeniitti siis kiinnosti. Wilkman majaili Pajujärven kylässä, Erik ja Alina Liljan Kukkura-nimisessä talossa. Nykyisin talo kuuluu Lammasahon kylään.

Wilkman oli erinomainen valokuvaaja, valitettavasti häneltä ei ole säilynyt kuvia Siilinjärven alueelta, Nilsiässä hän kuvasi vuonna 1914 mm. mahtavan kvartsiittikirkon.

Nilsiän kirkko 1914. Kuva W.W. Wilkman, GTK.

Wilkmanin tehtävänä oli kartoittaa Suomen maaperää. Malmilöydöt tulevat usein esille sattumalta. Malliesimerkki tällaisesta oli Outokummun kuparilöytö. Vihje kuparista saatiin, kun Rääkkylän ja Kivisalmen kanavaa perattiin. Silloin löytyi isoja malmimöhkäleitä. Niiden alkuperää osattiin lähteä etsimään Kuusijärven ja Outokummun ympäristöstä, sillä Wilkman oli kartoittanut alueet.[7]

Puustisen mukaan vuoden 1914 Wilkmanin karttaluonnoksessa on jo hahmoteltuna lähes koko Siilinjärven syeniittiesiintymä. Wilkman jatkoi tutkimuksiaan vuoteen 1938. Hänen työnsä tuloksena syeniittiesiintymä oli tiedossa pääpiirteissään pohjoisesta Pajujärveltä etelään Jaakonmäelle.[8]

Siilinjärven löydös oli kiinnostava, mutta rikastettavaa malmia ei ollut löytynyt. Varsinaiseen asiaan päästiin vasta 1950, kun koululainen Jorma Hakala lähetti Geologiselle tutkimuslaitokselle näytteen kalkkikiveä rautatietyömaalta. Silloin rakennettiin Siilinjärven-Juankosken rataa. Näyte oli kiinnostava, sillä jo kolmen viikon kuluttua löydöstä geologit tulivat katsomaan paikkaa. Kalkkikivi oli paikoin hyvin puhdasta ja siinä oli kirkkaanvihreitä apatiittikiteitä.[9] Siilinjärven malmio oli löydetty.

Siilinjärven apatiittia. GTK.

Siilinjärvellä malmilöytö kiinnosti tavattomasti. Se aiheutti suorastaan malmikuumeen. Joulukuussa 1958 tienrakentajien jäljiltä löydettiin Keskimmäisen kylästä malmilohkare, joka sisälsi nikkeliä, rautaa ja kuparia. Löytöpäivän jälkeisenä aamuna jättivät Veikko ja Esa Rahikka valtausvarauksen Surmasuon alueesta Hökösen kylässä. Kun samaan aikaan kunnalla oli meneillään hanke valtausvaraukseen, katseet kääntyivät kunnanvaltuuston puheenjohtajaan Eino Rahikkaan. Hän kun sattui olemaan Veikon ja Esan isä. Oliko kunnanvaltuuston puheenjohtaja vuotanut luottamuksellista tietoa pojilleen?[10]

Siilinjärven kunnanjohtaja Jaakko Pantsar käsissään Hökösen
valtauksen näytteitä. Kuva SK 2/1959.

Siilinjärven malmisoppaa käsiteltiin valtakunnan medioita myöten. Eino Rahikka menetti Maalaisliiton valtuustoryhmän luottamuksen. Puolue erotti Rahikan ryhmästä ja vaihtoi Eino Laitisen valtuuston puheenjohtajaksi.[11]Hökösen löydöt eivät edenneet kaivokseksi asti.

Sen sijaan Kuuslahden apatiittiilöytö oli varmastakin vaikuttamassa siihen, että Rikkihappo Oy päätti rakentaa uuden lannoitteiden raaka-aineita tuottavan tehtaansa Siilinjärvelle.[12] Siilinjärven suuri muutos alkoi innostuneessa tunnelmassa keväällä 1966, kun kunta alkoi ostaa tehtaan tarpeisiin maita. Lopulta noin 40 maanomistajaa ja kesähuviloiden omistajaa luopui maistaan ja muutti pois. Talojen hallinta-aika loppui vuoden 1967 loppuun mennessä. Kaiken kaikkiaan maata ostettiin tehtaan tarpeisiin noin 600 hehtaaria. Hehtaarihinta oli 5600 markkaa.[13] Rikkihappo Oy osti sitten maat kunnalta.

Rikkihappo Oy:n teollisuusalueen kauppakirjan allekirjoitus 6.6.1967. Rikkihappo Oy:n puolesta allekirjoittivat M. Hovi ja E. Vihma, Malmikaivos Oy:n puolesta U. Suomela ja Erkki Heiskanen. Siilinjärven kunnan puolesta kunnanjohtaja Jaakko Pantsar ja kunnansihteeri Aatu Halonen. Kuva Siilinjärven kunnanarkisto.

Tehtaan tulo Siilinjärvelle ja Pohjois-Savoon oli suurtapaus. Se tulisi työllistämään noin 300 ihmistä ja rakennusvaiheessa noin 1000 rakentajaa. Siilinjärvi oli jo lähtökohtaisesti alueen ”hyvinvointikunta”, mutta tehdas loi toiveikasta mielialaa. Kunnassa asui 8700 asukasta, mutta tehtaiden tulon arveltiin nostavan väkiluvun nopeasti yli 10 000.[14]

Tämä teksti on paljon velkaa Kauko Puustisen mainiolle artikkelille Geologi-lehdessä 70/2018. Jatko-osassa käsitellään tehtaan tuloa ja sen vaikutuksia Siilinjärven kehitykseen.

[1] Puustinen, Siilinjärven karbonaattiesiintymän löytyminen. Geologi 70/2018.

[2] Tapio 23.7.1864 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/441763/articles/3248633

[3] Thoreld, A.F: Kuopio, Maaninka, 1864 Hbb:54, Vanhat geologiset päiväkirjat.

[4] Puustinen, Siilinjärven karbonaattiesiintymän löytyminen, Geologi 70/2018

[5] Syeniitti on ns. syväkivi, magmasta jäähtynyt karkearakeinen magmakivi,

   https://fi.wikipedia.org/wiki/Syv%C3%A4kivi

[6] Puustinen, Siilinjärven karbonaattiesiintymän löytyminen, Geologi 70/2018.

[7] Maailma 1.6.1921 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/706984/articles/3248640

[8] Puustinen, Siilinjärven karbonaattiesiintymän löytyminen, Geologi 70/2018

[9] sama

[10] Suomen Kuvalehti 2/1959

[11] HS 8.1.1959

[12] Maaseudun Tulevaisuus 1.4.1967

[13] HS 7.6.1967

[14] sama