Kirsti
Holopainen odottaa junaa helteisenä päivänä Pöljän pysäkillä ja pelleilee. Kuva on otettu 1970-luvulla, kun pysäkki oli jo museo. Paikallisjunat eli lättähatut tosin pysähtyivät vielä Pöljälläkin.
Pöljän pysäkin kunnostushankkeessa olemme kuulleet useampaan otteeseen
kysymyksen: Mitä te oikein teette sillä pysäkillä? Mitä hyötyä siitä on? Kunnan laatima kuntokartoitus 2012 oli karua
luettavaa, samoin korjausbudjetti. Jouduimme viime kesänä käymään ammattilaisten kanssa tätä keskustelua.
Provosoivasti voi vastata, että rakennuksella ei tehdä yhtään mitään! Se on hyödytön. Se on hyödytön kuin aitta kotiseutumuseolla tai lato valkoisten
rehupussien täplittämällä pellolla.
Pöljän pysäkille on varsin vaikeaa kehittää toimintaa, sillä se on rakennettu rautateiden
tarpeisiin. Rakennuksessa on pieni pysäkinhoitajan lipunmyyntitila,
odotushuone ja varastomakasiini. Asemalla ei ole koskaan ollut vesijohtoa tai
viemäriä. Tällä hetkellä sähköt on katkaistu, samoin sähkösopimus.
Olemme
korjanneet pysäkin katon ja maalanneet räystäslaudat ja muita rakennuksen
ylärakenteita. Remontin etenemistä voit seurata oheisesta linkistä: http://aroivainen.wordpress.com/ . Mistä motivaatio hyödyttömän rakennuksen korjaamiseen?
Pöljän pysäkki 1920-luvun asussaan. |
Pöljän pysäkki oli raskaan työn näyttämö. Siina lastattiin puutavaraa, joka oli käsin kaadettu ja käsitelty. Puut kuljetettiin
hevosella tiettömien taipaleiden takaa. Emännät ja piiat olivat heränneet aamuyöstä lypsämään, että maito ehtisi aamujunalle ja
meijeriin Kuopioon.
Puun kuorintaa pysäkillä sotavuosina. |
Harvinainen talvikuva pysäkiltä. Maitotonkat, hevonen, junan passaajat ja pakkanen. |
Pysäkki oli vapaa julkinen tila. Kylän vanha väki on aina muistellut pysäkkiä. Äitini kertoi, kuinka Kolmisopelta tultiin sunnuntaisin
passaamaan junaa ja tapaamaan muita nuoria. Odotushuoneessa ja laiturilla sai oleskella,
jos ihmisiksi oli. Siellä hengailtiin!
Matkustaminen
oli jännittävä asia. Ensimmäinen kaupunkimatka muistetaan. Hiljaisen maaseutuelämän tapahtumattomuudessa lähdöt ja paluut ovat jääneet monelle muistelijalle elävänä mieleen.
Kylän nuoria lähdössä Helsinkiin suurkisoihin 1947. |
Lapset istuvat pysäkin
rappusilla ja kuivattelevat uimareissun jälkeen.
Raija Rytkönen (Savolainen)
muisteli helteistä päivää
ja pysäkin pihaa. Sinne sai mennä.
Kohta oli niin kuuma, että piti kipaista
takaisin joelle uimaan.
Meeri Roivainen oli nuori tyttö
vielä, kun hän
katseli sotaan lähteviä
poikia syksyllä 1939. Lähtöjuhlallisuuksia
ei ollut. Meeri muistaa hetken elävästi
tänäänkin.
Kätilö
Martta Pöyryllä
oli lapsi rinnassa ja hänelle tuli työtehtävä
Pöljälle.
Hän tuli junalla ja sanoi pysäkki-Villelle,
että hoida sinä
lapsi, niin minä hoidan
potilaan. Ville oli sanonut, ettei tässä
mitään kiireitä
ole, käyhän
tuo. Niin Ville sitten möi lippuja lapsi
sylissään.
Nuoret lähtivät
elokuviin Kuopioon. Pienemmät kateellisina
katselemassa. Ja ne kihloja Kuopioon hakemaan menevät
nuoret, jotka uskalsivat jo pussata julkisesti! Hienosti kaupungin
ravintoloihin ja rientoihin pukeutunut nainen asemalla. Näitä
hetkiä tarkkaillut tyttö
on nyt 87-vuotias.
Pöljän pysäkki 1947. |
Korjaamme
pysäkin vuoden 1947 loistoonsa,
koska rakennus antaa meille mahdollisuuden muistaa ja ymmärtää. Pöljän pysäkki on ennen kaikkea tärkeä meille pöljäläisille. Se on merkittävä osa meidän historiaamme, vanhempiemme ja isovanhempiemme tarinaa. Miten elämä avartui, oli vaihtoehtoja.
Toisaalta
pysäkki on tärkeä rautateiden merkityksen ymmärtämiseksi. Matkustaminen oli
pitkään hidasta ja vaivalloista. Kun
pöljäläiset nousivat 1902 junan
kyytiin ensimmäisen kerran, niin kokemuksen
on täytynyt olla huikea. Juhani Ahon
Rautatie kannattaa taas lukea, jos haluaa noihin tunnelmiin eläytyä. Pöljän pysäkillä on yleistä kulttuurihistoriallista arvoa.
Pöljän pysäkki ehkä 1910-luvulla. Pöljän kotiseutumuseon kokoelmat. |
Olin
viimeisen kuukauden aikana monta kertaa pysäkin
pihamaalla, kun juna viiletti ohi. Koko tontti tärisi.
Sekin oli opettavainen kokemus. Elämänrytmi oli ennen hitaampi.
Anna
Ollikainen kirjoitti päiväkirjassaan 1920-luvun alussa, että hän näki presidentti Ståhlbergia ja hänen puolisoaan kuljettaneen vaunun seisovan pysäkillä. Tietysti! Kaikki pikajunat pysähtyivät ennen pienilläkin seisahduslaitureilla.
Oli myös ”tiputtajia”, jotka pysähtyivät tarvittaessa Pöljän kylälläkin muutaman kilometrin matkalla kuusi kertaa (Aappola, Itäkallion seisake, pysäkki, Puustelli,
Kokkonen, Mikka). Pysäkiltä pohjoiseen matkaavan junan
vauhti oli Kärängän rinteeseen tullessa vielä niin hidas, että Pohjois-Pöljälle tulevat hyppivät liikkuvasta junasta ulos!
Niin
muistaa se, joka rakastaa. Sitä paitsi siitä tulee hemmetin kaunis maamerkki koko kylälle!
Vappu 1950-luvulla. |
Muistelijat
ja kuvat: Martta Pöyry, Irma Roivainen, Raija
Rytkönen, Ilmari Koponen, Marjatta
Laitinen, Saima Ruuskanen, Katri Rautiainen, Aino Jormalainen.
Lisää pysäkkiblogeja Miksi Pöljän pysäkin suojeleminen on arvokasta? Pöljän pysäkin uutisia Talvisota Pöljän pysäkillä
Lisää pysäkkiblogeja Miksi Pöljän pysäkin suojeleminen on arvokasta? Pöljän pysäkin uutisia Talvisota Pöljän pysäkillä