Hajamietteitä Pöljältä: piirimielisairaala

Näytetään tekstit, joissa on tunniste piirimielisairaala. Näytä kaikki tekstit

maanantai 2. syyskuuta 2024

Siilinjärven piirimielisairaala ja Tarinaharjun parantola talvisodassa 1939-40

Piirimielisairaalan naisten talo on valmistunut syksyllä 1939.

Syyskuussa 1938 Siilinjärven piirimielisairaalassa elettiin iloisissa tunnelmissa. Pitkään toivottu lisärakennus naispotilaille oli jo noussut lähes vesikattoon. Rakennustyömaata ja sairaalan toimintaa esittelivät paikalle saapuneille toimittajille sairaalan ylihoitajatar Tyyne Olkkonen, taloudenhoitaja A. Itkonen ja rakennusmestari H. Väänänen.[1]

Piirimielisairaala oli valmistunut vuonna 1926. Alusta asti sairaala oli ollut ahdas, hoitoon mahtui koko Pohjois-Savon ja Kainuun piirin alueelta 176 potilasta. Nyt rakenteilla olevaan naisten taloon oli valmistumassa 127 uutta hoitopaikkaa. Taloon rakennettiin myös ajanmukaisia työhuoneita, eristysosasto kulkutautipotilaiden varalle sekä suuri potilaiden päivähuone ja ruokasali.

Henkilökunta odotti varmasti myös asumisolojensa kohentumista, kun 3-kerroksinen asuinrakennus tulisi tarjoamaan modernit olot niin perheellisille kuin perheettömillekin työntekijöille. Juhlasali ja pieni kahvilahuone valmistui saunan, kellarivarastojen yms. lisäksi kolmikerroksiseen henkilökunnan asuntolaan.

Kesällä 1939 sairaala alkoi rekrytoida lisähenkilökuntaa, alilääkäriksi valittiin tohtori Veikko Ilmari Aatos Laine Polvijärveltä. Piirimielisairaalan ylilääkärinä oli toiminut vuodesta 1927 Elon Enroth.

Valitettavasti Euroopan kesä 1939 oli jo sakeana sotauutisia. Elokuussa Molotov-Ribbentrop-sopimus herätti Suomenkin valmistautumaan tehostetusti sotaan. Toinen maailmansota syttyi, kun Saksa hyökkäsi Puolaan 1.9.1939.

NL:n paine Suomea ja Baltian maita kohtaan kasvoi. Lokakuun puolivälissä Suomi alkoi siirtää ns. ylimääräisiin harjoituksiin kutsuttuja joukkoja rajoille. Käytännössä Suomen armeija oli asetettu liikekannalle. Samaan aikaan aloitettiin rajaseudunväestön evakuoinnit.

Sotaan valmistautuminen vaati käynnistämään myös haavoittuneiden ja rintamalla sairastuneiden potilaiden hoidon järjestelyt. 20. Sotasairaala, joka toimi Pohjois-Savon suojeluskuntapiirin alueella perustettiin 13.10.1939. Suomessa oli talvisodan aikana 53 sotasairaalaa, joissa oli 35 000 potilaspaikkaa.[2] 20. Sotasairaalan keskuspaikka oli Kuopio.

Sotasairaaloiden käyttöön otettiin sairaaloiden osastoja, kouluja, vanhainkoteja, parantoloita, päiväkoteja. 20. Sotasairaalan osastoja oli Suonenjoella, Kuopiossa ja Siilinjärvellä.[3] Käytännössä tämä tarkoitti siviilien hoidon heikkenemistä ja koulujen työskentelyn loppumista tai häiriintymistä. Siviilisairaanhoito pyrittiin säilyttämään ”tyydyttävällä” tasolla, aivan heikkoja potilaita ei saanut siirtää sairaaloista muualle ja synnytys- ja kulkutautisairaalat pidettiin toiminnassa omissa toimipaikoissaan.

Tarinaharjun keuhkotautiparantola, Siilinjärvi.

Puolustusvoimat iski välittömästi silmänsä Siilinjärven piirimielisairaalan uudisrakennukseen, joka oli valmis, kalustettu ja tyhjillään. Niinpä naisten taloksi suunnitellusta psykiatrisesta sairaalasta tuli 20. Sotasairaalan 300 paikkainen kirurginen osasto. Samoin Tarinaharjun parantolasta varattiin tuberkuloosipotilailta 100 kirurgista paikkaa sotavammoista kärsiville. Tarinaharjun tuberkuloosipotilaita siirrettiin Portaanpään opistolle Lapinlahdelle.

Niin Harjamäellä kuin Tarinaharjussakin oli käytössä kaksi leikkaussalia, röntgen ja kattavasti instrumentteja, jotka oli osin lainattu lääninsairaalasta. Sotasairaaloiden tarpeisiin armeija otti lainaan kunnanlääkärien laitteita. Valtio maksoi rakennuksista ja laitteista omistajilleen vuokraa.

Henkilökunta koottiin eri puolita Suomea. Sairaanhoitajilla ja lääkäreillä oli velvollisuus siirtyä töihin liikekannallepanon aikana määrättyihin asemiin samalla tavoin kuin sotilaillakin. Tämä tarkoitti esimerkiksi sitä, että Vieremän terveyssisar, Helsingin Marian sairaalan sisätautien sairaanhoitaja tai Pielaveden kunnanlääkäri pakkasivat tavaransa ja ilmoittautuivat palvelukseen Kuopiossa. He olivat sitten pois omista toimipaikoistaan, joissa pienempi henkilökunta hoiti siviilipotilaita.

Ammattihenkilökunnan lisäksi Siilinjärven sairaaloissa työskenteli lääkintä-, kanslia-, muonitus- ja ilmavalvontalottia.

Muonituslottia työssään jatkosodan aikana. taustalla sotasairaalan
keittiön ikkunat.

Tämän lisäksi tarvittiin autonkuljettajia, sairaankantajia, hevosmiehiä, puuseppiä ja siivoojia, lämmittäjiä ja koneenhoitajia ja keittäjiä.

Tarinaharjun ylilääkäri Allari Seppä toimi sotasairaalan lääkärinä. Tarinaharjun sairaalassa työskenteli myös lääkäri Puranen, alun perin tehtävään määrätty Olai Basilier palveli talvisodassa kenttäsairaala 3 henkilökunnassa sekä Viipurin sairaalassa. Aluksi henkilökunnan järjestämisessä oli paljon sekaannuksia, koska lääkäreitä oli määrätty useampaan paikkaan yhtä aikaa.[4] Sama tilanne oli hoitajien kohdalla.

Piirimielisairaalan ylilääkäri Elon Enroth.

Harjamäen sotasairaalan osaston lääkärinä toimivat Pentti Honkanen, Lauri Pörhölä ja Anders Langenskiöld. Elon Enroth hoiti Siilinjärven piirimielisairaalaa yksin, sillä apulaislääkäri Laine määrättiin ylimääräisiin kertausharjoituksiin ja sitä tietä joukkosidontapaikalle Karjalaan.[5] Myös Enroth oli kutsuttu ylimääräisiin harjoituksiin, mutta hän palasi pian hoitamaan piirimielisairaalaa ja valmistelemaan sotasairaalan tuloa.

Syksyllä 1939 odottava tunnelma ja pitkittyvä poikkeustila hermostutti esimerkiksi koulujen rehtoreita, jotka alkoivat pyytää tilojaan takaisin koulukäyttöön. Sairaanhoitajia ja lääkäreitäkin vapautettiin takaisin siviilitehtäviinsä ja annettiin lomia.

Suuri sairaala oli valmiudessa, mutta sotilaille varatut potilaspaikat olivat tyhjillään. 20. Sotasairaalan potilaspaikoilla oli 25.11.1939 41 potilasta. Ottaen huomioon, että valmius oli reippaasti yli 1000 potilasta, niin tyhjäkäynti oli ilmeinen. Sotasairaalat hoitivat kuitenkin koko sotien ajan myös siviilipotilaita.

Sota syttyy

20. Sotasairaalan puhelinsanomissa sodan syttyminen näkyi 28.11. 1939. Päivystäjä otti vastaan viestin: ”Henkilökunta kutsuttava koolle, sairaala kuntoon, lomat peruttava.” Neuvostoliitto oli väittänyt Suomen ampuneen 26.11. Mainilassa tykistöllä rajan yli. Tämän lavastuksen jälkeen Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota alkoi 30.11.1939.

Rintamalla ensiavun jälkeen potilas siirrettiin joukkosidontapaikalle, siitä pääsidontapaikalle (tässä oli jo lääkärinhoitoa saatavilla) ja sairaskuljetukseen joko hevosilla tai autoilla lähimpään kenttäsairaalaan. Rintaman lähellä olevat sotasairaalat ottivat rajuimman vastuun pelastavasta hoidosta. Täältä potilaat kuljetettiin sairasjunilla kotirintaman sotasairaaloihin, kuten Kuopioon. [6]

20. Sotasairaala oli varsin rauhallinen vielä joulukuun alkupuolella, 29.12.1939 potilaita oli kuitenkin jo 603. Helmikuu oli Kuopion sotasairaalan osastoilla, kuten varmasti muuallakin hyvin raskas. Korkeimmillaan potilasmäärä oli 1418.

Sairaalat pitivät päivittäistä tilastoa potilaiden määristä, vaivoista ja vapaista paikoista. Näin rintaman lähellä tiedettiin, minne potilaita voidaan viedä. Joskus lääkäri saattoi mennä junaa vastaan, jotta potilaiden jakaminen oikeille osastoille sujuisi rivakasti.

Junien lastaaminen ja purkaminen oli raskasta työtä, makaavat potilaat nostettiin junan ikkunasta. Kuopion sotasairaalalla oli kahdeksan linja-autoa, ambulansseja ja hevosia käytössään. Ilmavaaran vuoksi sairasjunat kulkivat öisin. Talvipakkasessa ja pimeässä, ilmavaaran vallitessa voi vain kuvitella työn vaativuuden.

Siilinjärvellä potilaat vietiin rautatieasemalta hevosilla ja autoilla Tarinaharjuun ja Harjamäelle. Sairaskuljetusautoa säilytettiin kauppias Miettisen varastossa. Junien tulosta ilmoitettiin etukäteen, mutta saatettiin ilmoittaa vain ”64 akselia”, joka kertoi junan koon. Haavoittuneiden ja sairastuneiden sotilaiden tiedot olivat salattavaa tietoa eikä niitä puhelimessa saanut suoraan ilmoittaa. Sairasjunilla saapuvilla potilailla oli pahvinen, pyöreä levy kaulassa. Pahviin oli kirjattu tieto, mistä kenttäsairaalasta/sairaalasta potilas oli tulossa.

Jatkosodan aikaan oli puhelinsanomissa käytössä koodisanasto eri potilasryhmille. ”Puukko” tarkoitti kirurgista potilasta, ”lasi” silmätautia, ”kerä” hermotautia, ”kärry” kulkutautia, ”ruisku” sukupuolitautia jne. Kaikki sotasairaaloiden potilaat eivät suinkaan olleet haavoittuneita, rintamalla sairastettiin monella tavalla.

Sairaiden hoito

Sotasairaalasta tulee ensinnä mieleen, että siellä on vain haavoittuneita. Kuitenkin sotaolot ja suomalaisten yleinen terveydentila näkyi 1930-luvun lopulla sotilaiden vaivoissa. Potilaat oli jaettu vammojen ja sairauksien mukaan, kirurgisiin, sisätauteihin, kaasuvammoihin, kulkutauteihin, silmävammoihin, korva-, nenä-, kurkkutauteihin, sukupuolitauteihin, ihotauteihin ja hermo- ja mielitauteihin. Lisäksi sotasairaalan tilastoissa eroteltiin siviilipotilaat.

Arkistoon on jäänyt IV Armeijakunnan esikunnan tuohtunut palaute 20. Sotasairaalan toiminnasta. Kuopiosta oli palautettu 22.1.1940 terveinä 39 aliupseeria ja 266 miestä junalla Harluun. Sotilaiden tulosta ei ollut saatu ilmoitusta. Lisäksi saapuneissa oli paljon muitakin kuin rintamakelpoisia miehiä. Ryhmästä lähetettiin peräti 111 potilasta takaisin Kuopioon. Vain 121 Harluun tullutta toipilasta pystyi palaamaan yksikköihinsä rintamalle. Asiakirjoista ei selvinnyt, miksi näin oli käynyt.

Omaiset saivat käydä potilaiden luona, mutta päiväkäskyissä hoitajia velvoitettiin kuuntelemaan ja valvomaan, ettei puhuta sotilasasioita. Potilasohje seinällä muistutti, ettei sotilas saa kertoa haavoittumispaikkakuntaa, joukkojen koostumusta, aseistusta, esimiesten nimiä eikä mitään muitakaan sotilasasioita. Keväällä otettiin käyttöön osastojen vieraskirjat. Johonkin sotasairaalaan oli nimittäin tullut asiattomia henkilöitä väittäen olevansa Yleisradion väkeä. Vakoilusta ja kiihotuksesta varoiteltiin.

Tarinaharjun ja Harjamäen sairaalat soveltuivat poikkeuksellisen hyvin sotasairaalatoimintaan, mutta niihinkin jouduttiin hankkimaan instrumentteja Kuopion lääninsairaalasta ja Seinäjoen lääkintävarikolta. Haavasiteistä oli pulaa, sideharsoja pestiin ja käytettiin uudestaan. Samoin leikkaussalikäsineitä piti säästää vaativampiin leikkauksiin, muuten käytettiin kumihansikkaita. Röntgenfilmejä piti myös säästää. Lääkkeistä ei ilmeisesti ollut pulaa, sotilasapteekkina Kuopiossa toimi Piispasen apteekki. Keskuslääkintävarikko sijaitsi Seinäjoella, sen yhteydessä oli myös keskussotilasapteekki.[7]

20. Sotasairaalan arkistossa oli tallessa sotasairaaloille laadittu yhteinen lääkeluettelo, jossa on mainittu noin sata erilaista lääketuotetta. Listalla oli kipulääkkeitä asperiinista morfiiniin, kodeiinia yskään, kloroformia nukutuksiin, Albarginia tippuriin, kiniiniä, insuliinia ja ensimmäinen antibioottikin eli Streptolysin löytyy listalta. Se oli tärkeä tulehduslääke aikana, jolloin penisilliiniä ei ollut vielä laajalti käytössä.

Harjamäen sotasairaalan osastolla hoidettiin talvisodan aikana 1600 potilasta ja Tarinaharjussa 1142.[8] Koko 20. Sotasairaalan potilasmäärä oli talvisodan aikana noin 10000.

Piirimielisairaala talvisodassa

Talvisota aiheutti suuria vaikeuksia siviilimielisairaanhoidolle. Itä-Suomesta evakuoitiin sodan aikana kokonaan Pälksaaren, Rauhan ja Viipurin kaupungin mielisairaalat, joissa oli ennen sotaa ollut lähes 1200 hoitopaikkaa. Kuusi mielisairaalaa joutui luovuttamaan huomattavia määriä hoitopaikoistaan. Mustasaaren mielisairaala Vaasassa tyhjennettiin kokonaan armeijan käyttöön. Lisäksi siviilipotilaiden paikkoja joutui sotapsykiatriseen käyttöön.[9]

Suuri paine kohdistui myös piirimielisairaalan toimintaan. Elon Enroth jäi yksin vastaamaan sairaalasta, johon evakuointiin syksyllä 1939 Pielisjärveltä, Ilomantsista ja Lieksasta kunnanaliskotien potilaita. Sotilasautot saattoivat öisin tuoda jopa 40 potilasta kerralla asutettavaksi jo valmiiksi täppösen täyteen sairaalaan. Kunnalliskotien asukkaat olivat sekalaista seurakuntaa, oli psykiatrisia potilaita, tuberkuloottisia, vanhuksia ja lapsiakin. Tämä johti kuolleisuuden kasvuun talvisodan aikana. 176 potilaspaikan sairaalassa majoittui enimmillään noin 300 omaa potilasta ja evakuoituja avun tarvitsijoita.

Elon Enroth totesi 1939 vuosikertomuksessa, ettei tuolloin voinut enää puhua potilaiden hoidosta vaan ensisijaisen säilytyspaikan tarjoamisesta.[10]

Siilinjärven piirimielisairaalan tilanne oli sikäli hyvä, ettei omia potilaita siirretty muualle ja vanha sairaala sai jatkaa entisissä tiloissa. Täällä kuormitus tuli enimmäkseen kunnalliskotien evakuoiduista potilaista. Heille myös etsittiin uusi, soveltuvampi paikka suhteellisen nopeasti.

Harjamäessä oli myös talvisodan aikana potilaana muutamia sotapsykoosista kärsiviä sotilaita. Varsinaisesti 20. Sotasairaalan ”hermosairaat” hoidettiin Kuopiossa Niuvanniemen sairaalassa.[11]

Siilinjärven piirimielisairaalan ja sotasairaalan osaston keskinäiset suhteet ajautuivat aikanaan vakavaan ristiriitaan. Talvisodan aikana ilmeisesti puolin ja toisin keskityttiin omiin töihin ja sopu säilyi. Sotasairaala oli ottanut käyttöönsä vastavalmistuneen henkilökunnan asuntolan juhlasalin, mutta siellä järjestettiin kuitenkin mielisairaalan potilaille joulujuhla. Kirkkoherra Alikoski puhui ja opettaja Elsa Väänänen vastasi musiikkiesityksistä.[12]

Mielisairaaloiden potilaat olivat 2. maailmansodan aikaan hoitovuorossa viimeisiä. Kun sotilaiden hoito vaati yhä enemmän tilaa ja henkilökuntaa, niin Suomessa esimerkiksi esitettiin tammikuussa 1940 mielisairaaloiden potilaiden siirtämistä vankiloihin. Tämä ei kuitenkaan koskaan toteutunut.

Elon Enroth piirimielisairaalan ylilääkärinä oli varmasti vaikeassa asemassa. Talvisodan ajan kahden sairaalan yhteiselo samalla tontilla sujui ilmeisen hyvin, mutta myöhemmin resursseista ja toimintatavoista kehkeytyi ankaraa riitaa, sillä sotasairaalan käyttämää sairaalan uudisrakennusta ei palautettu piirimielisairaalan käyttöön talvisodan jälkeen.

Sotasairaala ja piirimielisairaalan naisten osasto 2024. Rakennuksessa toimii mm. sairaalamuseo.

Siilinjärven sotasairaalat jatkosodassa

Arkistolähteet

Harjamäen sairaalamuseon arkisto, Siilinjärven piirimielisairaalan toimintakertomukset 1939-47

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin arkisto, otteita liittohallituksen pöytäkirjoista 1941-44

Sota-arkisto:

20. Sotasairaalan hallinnollinen arkisto (talvisota)

Yleinen kirjeenvaihto (talvisota)

Yleinen kirjeenvaihto 1940-41

Salainen kirjeenvaihto 1941-41

Kirjeenvaihto, taloustoimisto 1943-44

Päällikkölääkärin päiväkäskyt 1941-41

Muonavahvuusluettelot 1942-1945

Kansallisarkiston digitaaliarkisto:

20. Sotasairaalan toimintakertomus 17.6.1941-30.4.1943 https://astia.narc.fi/uusiastia/digitarkastelu.html?id=2398839116

20.Sotasairaalan toimintakertomus 30.4.1943-1.12.1943

https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=6034154448&aineistoId=2398839974

20. Sotasairaalan toimintakertomus 1.12.1943-30.11.1944

https://astia.narc.fi/uusiastia/digitarkastelu.html?id=2398840276

[1][1] Pohjois-Savo 29.9.1938. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2075938/articles/81518001

[2] Kärjä, Juhani, Kuopion sotasairaala 20, https://www.kuopionisanmaallinenseura.fi/kuopion-sotasairaala

[3] sama

[4] sama

[5] Siilinjärven piirimielisairaalan vuosikertomus 1939. Sairaalan arkisto.

[6] Kärjä, Kuopion sotasairaala 20, https://www.kuopionisanmaallinenseura.fi/kuopion-sotasairaala

[7] sama

[8] Kärjä, Kuopion sotasairaala 20, https://www.kuopionisanmaallinenseura.fi/kuopion-sotasairaala

[9] Kivimäki, Murtuneet mielet

[10] sama

[11] Kärjä, Kuopion sotasairaala – 20.Sot.S https://www.kuopionisanmaallinenseura.fi/kuopion-sotasairaala

[12] sama

torstai 31. maaliskuuta 2022

Elon Enroth – Siilinjärven piirimielisairaalan ylilääkäri (1927-1954) sodassa ja rauhassa

Elon Enroth

Elon Enroth syntyi Isossakyrössä 29.1.1890. Hänen vanhempansa olivat Carl Theodor Enroth ja Maria Abramsdotter Enroth. Enroth kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin suomalaisesta yhteiskoulusta vuonna 1908. Hän valmistui lääketieteen kandidaatiksi vuonna 1913 ja lääketieteen lisensiaatiksi 1919.

Ensimmäisen maailmansodan aikana hän toimi mm. Ylitornion, Turtolan ja Kolarin vt. aluelääkärinä sekä Karstulan kunnanlääkärinä. Tämän lisäksi hän oli vuonna 1917 Nikkilän mielisairaalan vt. toisena alilääkärinä.[1]

Nikkilän mielisairaala. Kuva Hanna Laitisen albumi.
Lassilan talon arkisto, Pöljä.

Helsingin yliopistossa värvättiin ahkerasti ylioppilaita 1915 alkaen sotilaskoulutukseen Saksaan. Enroth oli ehkä hiukan yli-ikäinen sotilaaksi ja opinnot olivat jo loppusuoralla. Hän oli kuitenkin mukana ylioppilaskunnan ja osakuntien toiminnassa. Enroth oli mm. Eteläpohjalaisen osakunnan kuraattori vuonna 1916.[2] Vuonna 1917 hänet valittiin Eteläpohjalaisen osakunnan edustajaksi osakuntain väliseen valtuuskuntaan.[3] Venäjän maaliskuun vallankumous sähköisti ylioppilasnuorison aktiiviseen toimintaan.

Amiraali Maximov puhuu ylioppilaille 21.3.1917 Venäjän
maaliskuun vallankumouksen aikana.
Helsingin kaupunginmuseo.

Keväällä 1917 Elon Enroth kuului ylioppilaiden delegaatioon, joka matkusti ottamaan yhteyttä jääkäreihin Ruotsiin. Jääkäreillä oli toimisto Haaparannassa. Delegaation muut jäsenet olivat Sven Donner ja Bertel Appelberg. Delegaation muodollisena tehtävänä oli viedä venäläisen Itämeren laivaston ylipäällikön, amiraali Maximovin viesti jääkäreille. Siinä vakuutettiin, että Venäjän uusi hallinto (tuolloin siis ns. väliaikainen hallitus) pyrkisi takaamaan suomalaisille täyden itsehallinnon.

Delegaatio lähti matkaan, mutta Donnerin mukaan venäläisten lupauksiin ei luotettu eivätkä jääkärit lieventäneet millään tavoin suhdettaan venäläistämistoimiin ja hallintoon. Samalla Donnerin mukaan saatiin häivytettyä kaikki väärinkäsitykset Suomessa ja rajan takana toimineiden aktivistien välillä. Lisäksi sovittiin, että värvätään vielä lisää miehiä sotilaskoulutukseen Saksaan.[4]

Suomen sisällissodan Elon Enroth koki dramaattisesti punaisten vankina ja Punaisen Ristin lääkärinä Mäntyharjun rintamalla.

Joissakin lähteissä Enrothin kerrotaan olleen Helsingin valkokaartin lääkäri vuonna 1918[5], mutta Mauno Vannaksen mukaan Enroth jäi Punaisen Ristin lääkäriryhmän mukana punaisten vangiksi Kouvolassa helmikuun alussa 1918. Ryhmä oli pyrkimässä punaisten hallitsemalta alueelta valkoisten alueelle. Punaisen Ristin henkilökunnalla oli punakaartin ylipäällikkö Haapalaisen lupa liikkua maassa. Silti heidät pidätettiin.

Kouvolassa vangitsemisen jälkeen Mauno Vannas, Yrjö Renqvist ja Elon Enroth suostuivat lähtemään junalla Mäntyharjun rintamalle, jossa heillä oli tarkoitus sopivassa tilanteessa loikata valkoisten puolelle.

1.2.1918 tultiin Hillosensalmelle, mutta siellä olivat valkoiset räjäyttäneet rautatiesillan. Yö oli vietettävä junanvaunussa, jonka kylkeen lääkärit olivat sommitelleet punaisen ristin merkin. ”Illalla tuli luoksemme eräs hammaspotilas – suuri kolo. Enroth aikoi panna siihen morfiinia ja rupesi pumpulilla puhdistamaan koloa, mutta punakaartilainen juoksi ulos huutaen: ”Te myrkytätte minut.”[6]

Valkoisten sotasairaala Mäntyharjun rintamalla.
I.A. Ekström, Varkauden museot.

Ensimmäinen punaisten haavoittunut oli kotkalainen painija, joka toimi plutoonan päällikkönä. Kyseessä oli olympiavoittaja Kaarlo Koskelo, jonka tiedetään olleen myöhemmin punaisten Savitaipaleen rintaman komentaja.

Enroth tapasi Vannaksen mukana punaista päällystöä, kuten Aleksi Osipoffin ja Mäntyharjun rintaman päällikön, ”Röökerin” eli Heikki Krögerin.

Lääkärit perustivat Voikosken kansakoululle Punaisen Ristin sotasairaalan, jossa hoidettiin niin punaisia kuin valkoisiakin haavoittuneita. Sairaala toimi 2.2.1918-24.4.1918.[7] Koulun opettaja Oskari Haavila ja hänen vaimonsa olivat pysytelleet sijoillaan. Sairaala perustettiin luokkahuoneisiin ja lääkärit majoittuivat opettajien huoneistoon. Lääkäreitä avustivat punaisten sairaanhoitajat.

Nuoret lääkärit olivat keskellä sisällissodan julmuutta. He näkivät, kuinka punaiset ampuivat valkoisia vankeja ja siviilejä. Punaisten sairaalassa hoidettiin kuitenkin myös valkoisia potilaita Punaisen Ristin periaatteiden mukaan.

Enrothin vaiheet sisällissodan loppuvaiheissa jäävät arvoitukseksi, Mauno Vannas toimi Hennalan vankileirin lääkärinä, mutta hän ei mainitse muistelmissaan Enrothin olleen enää tässä vaiheessa samassa matkassa. Enroth sai ansioistaan vapaussodassa 4.luokan vapaudenristin.[8]

Vuodesta 1919 Enroth hoiti Rautalammin kunnanlääkärin tehtävää. Tässä tehtävässä hän osallistui Rautalammin edustajana Pohjois-Savon piirimielisairaalan valmisteluun. Mielisairaala perustettiin Siilinjärvelle ja se aloitti toimintansa vuonna 1926. Sen ensimmäiseksi lääkäriksi valittiin Reino Lagus. Elon Enroth kuului Rautalammin suojeluskuntaan ja valittiin Rautalammin kunnanvaltuustoon. Puoluekannaltaan hän oli kokoomuslainen.

Siilinjärven piirimielisairaala.

Enroth valittiin Siilinjärven piirimielisairaalan lääkäriksi vuonna 1927. Samalla hänestä tuli Siilinjärven kunnanlääkäri (1927-1944), vastaanotto oli piirimielisairaalassa. Lisäksi lääkäri joutui lähtemään usein kotikäynneillekin pitkin pitäjää. Kunnan alue ei onneksi ollut kovin laaja. Viimeisinä työvuosinaan hän vielä toimi kunnalliskodin asukkaiden lääkärinä.

Siilinjärvelläkin Enroth tuli valituksi kunnanvaltuustoon ja suojeluskunnan johtotehtäviin. Lienevätkö vuoden 1918 tapahtumat radikalisoineet tohtorin, sillä 1930-luvulla hän oli aktiivinen lapuanliikkeen[9] ja IKL:n kannattaja[10]. Tosin koko 1910-luvulla yliopistossa opiskellut sukupolvi oli kasvanut aktivismin hengessä.

Opiskelutovereista hyvin monet kannattivat myöhempinä vuosinaan äärioikeistoa, jotkut hyvinkin ankaria aatteita. Esimerkiksi edellä mainittu Mauno Vannas innostui 1930-luvulla kansallissosialismista ja perusti natsi-Saksaa ihailleen Suomen Valtakunnan Liiton.[11] Samoin Sven Donner ihaili kansallissosialistista järjestelmää ja kannatti mm. vammaisten eutanasiaa.[12]

Enroth toimi vuosina 1927-1954 Siilinjärven piirimielisairaalan lääkärinä ja ylilääkärinä. Sairaalassa käytettiin kaikkia aikakaudelle ominaisia hoitomuotoja, mutta Anu Rissanen on tutkimuksessaan osoittanut, että Enroth oli erityisesti työhoidon kannattaja. Sairaalan yhteydessä toimi suuri maatila, jonka eri töihin potilaat osallistuivat vointinsa mukaan.[13]

Siilinjärven piirimielisairaalaa laajennettiin 1930-luvulla. Laajennuksessa sairaala sai uuden Naisten talon ja henkilökunnan asunnoiksi sairaala-alueelle rakennettiin asuinkerrostalo. Uusi sairaalarakennus ehdittiin juuri kalustaa valmiiksi, kun rakennus otettiin lokakuussa 1939 puolustusministeriön käyttöön.

Lottia sotasairaalan edustalla.
Irma Roivaisen albumi.

Rakennuksessa toimi sitten 20. Sotas 8. kirurginen osasto vuosina 1939-45. Sotasairaalan ja mielisairaalan yhteiselo ei sujunut kaikin ajoin sovussa. Enroth piti tiukasti sairaalan ja kuntainliiton puolia. Hän oli tyytymätön tilojen huolimattomaan hoitoon, sairaala-alueella liikkuvat sotilaspotilaat häiriköivät mielisairaalan potilaita, varsinkin naisia. Lisäksi sairaalat ajautuivat sovittamattomaan ristiriitaan potilaiden ja henkilökunnan ruokailusta.

Lopulta sotasairaala rakensi oman keittiön naisten talon alimpaan kerrokseen. Riidan syynä lienee ollut se, että sotasairaala halusi noudattaa henkilökuntansa ja potilaiden ruokailussa sotaa edeltävää annostelua, vaikka sotasairaaloille oli annettu selkeät uudet ohjeet.

Kuvassa vasemmalta lääkintäkenraalimajuri Eino Suolahti,
lääkintäeverstiluutnantti Sven Donner ja lääkintäeversti Mauno Vannas.
Sotasairaalat olivat näiden miesten ohjauksessa.

Monissa Suomen mielisairaaloissa kuolleisuus nousi sotavuosina järkyttävän korkeaksi. Siilinjärven piirimielisairaalan potilaiden kuolleisuus ei poikennut rauhanajan tilanteesta ollenkaan.[14]

Elon Enroth oli naimisissa Edith Nygårdin kanssa, puolisoilla oli lapset Eva ja Erik. Hänet ylennettiin vuonna 1937 res. lääkintäkapteeniksi.[15] Enroth jäi eläkkeelle ylilääkärin tehtävästä vuonna 1954.

Elon Enroth.
Harjamäen sairaalamuseo.

[1] HS 29.1.1940

[2] Ylioopilaslehti, 26.3.1916, nro 10, s. 9

[3] Ylioppilaslehti, 15.04.1917, nro 12, s. 5

[4] Suomen vapaussota, 25.10.1938, nro 10, s. 4-10

https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1109848/articles/81501156?page=4

[5] HS 29.1.1940

[6] Vannas, Silmä silmästä. Lehtiä lääkärin sotapäiväkirjasta 28.1.-8.9.1918, Porvoo 1964.

[7] Vannas

[8] Finlands Allmänna Tidning, 10.04.1919, nro 83, s. 1-3

[9] Savo 3.3.1932 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1909807/articles/80015893

[10] Savo 3.11.1933 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1910679/articles/80015894

[11] https://fi.wikipedia.org/wiki/Mauno_Vannas

[12] https://fi.wikipedia.org/wiki/Sven_Donner

[13] Rissanen, Työtä, sokkeja, lääkkeitä: Siilinjärven piirimielisairaala ja potilaiden hoitomuodot vuosina 1926-1959, 60

[14] Siilinjärven piirimielisairaalan vuosikertomukset 1939-45

[15] Savo 28.3.1937, nro 71, s. 2

keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

Pohjois-Savon sairaalapitäjän synty – piirimielisairaalan tulo Siilinjärvelle 2

Siilinjärven piirimielisairaalan paraatipuolen portti.
Kuva Aira Roivainen

Siilinjärven piirimielisairaalan ensimmäiset potilaat otettiin sisään 22.11. 1926. Yleinen innostus ja juhlahumu muuttui sitten köyhien kuntien arjeksi, sillä potilaita ei kuulunut sovitulla tavalla.[1] Esimerkiksi Pielaveden kunta asettui lopulta täysin vastahankaan sairaala-asiassa ja asiasta käytiin pitkällinen oikeusprosessi.

Pielavesi katsoi, että sen oma houruinhoitola riittää vallan hyvin omille ja muidenkin pitäjien houruille. Kunta ei halunnut maksaa 200 000 markan liittymismaksua, koska se on ”aivan turha menoerä”. Kunta vetosi myös siihen, etteivät perustamiskokoukset aikanaan olleet laillisia.[2] Kunnat olivat sitoutuneet ostamaan sairaalasta yhden paikan 2000 asukasta kohti. Tämän päälle tuli vielä hoitomaksu, kun potilas lähetettiin sairaalaan. Pielavedestä tuli jäsenkunta vuonna 1936. Viimeisin Pohjois-Savon liittynyt kunta oli Rautavaara, joka tuli mukaan vuonna 1941.[3]

Vuoden 1927 loppuun mennessä sairaala kuitenkin oli jo täynnä ja tulijoita oli enemmän kuin voitiin ottaa hoitoon.

Lääkärin asuintalon rauniot. taustalla Harjamäen tilan päärakennus.
Harjamäen sairaalamuseon kuva-arkisto.

Toiminnan aloitusta haittasi merkittävästi lääkärin asunnon palo maaliskuussa 1927. Rakennuksesta jäi pystyyn vain komea pylväikkö.[4] Hienossa pytingissä oli ollut pärekatto, johon lensi kipinä ilmeisesti läheisen Harjamäen tilan päärakennuksesta. Tuolloin julkisuudessa puututtiin myös sairaalan puisen ylimmän kerroksen paloturvallisuuteen.[5] Lääkärin uusi asuinrakennus valmistui jo joulukuussa 1927.

Joulukuussa 1927 valmistunut uusi lääkärin asunto nykyisessä asussaan.
Taloon rakennettiin suora puhelinyhteys sairaalalle.
Kuva Aira Roivainen.

Palanut rakennus oli vakuutettu, joten taloudellisesta vahingosta selvittiin hyvin. Ongelmaksi muodostui se, että sairaalan lääkäriksi valittu Reino Lagus irtisanoutui palon jälkeen tehtävästään. Riittävän laadukasta majoitusta ei ilmeisesti ollut tarjolla. Niinpä sairaala toimi sijaisjärjestelyillä, kunnes Rautalammin kunnanlääkäri Elon Enroth valittiin lokakuussa 1927 tehtävään.[6]

Sairaalaan palkattiin lisäksi ylihoitajatar, yöylihoitajatar, osastonhoitajattaria (2), nuorempia hoitajattaria (9), mieshoitajia (5). Lisäksi sairaalassa työskenteli harjoittelijoita.[7] Talouspuolelle palkattiin talouspäällikkö, kirjanpitäjä, emännöitsijä, pesulan johtaja, konemestari, koneenhoitaja ja kolme lämmittäjää. Lisäksi keittiössä työskenteli 8 ja pesulassa 5 työntekijää.[8] Varsinkin hoitajien vaihtuvuus oli ensimmäisenä toimintavuonna huomiota herättävän suurta.[9] Omaleimainen sairaalayhteisö alkoi muovautua.

Päivähuone. harjamäen sairaalamuseon arkisto.

Varsin karuja ja täyteen ahdettuja potilaiden makuusalit olivat.
Harjamäen sairaalamuseon arkisto.

Lääkärin palkka oli 60 000 mk vuodessa, lisäksi vapaa asunto, valo, polttopuut ja puutarhamaa.[10] Yöylihoitajatar sai palkkaa 11500 mk vuodessa[11], osastonhoitajatar 9000 markkaa, ylöspidon ja esiliinat, alihoitajatar 7200 mk, ylöspito ja esiliinat.[12] Mieshoitajat saivat 8400 mk ja ylöspidon.[13] Ylöspito tarkoittaa asuntoa ja ruokaa, joka tuli palkkaetuna kaikille.

"Portti vapauteen". Kuva ja kuvateksti sairaalan ensimmäisen ylilääkäri Laguksen albumista 1927.
Harjamäen sairaalamuseo.

Siilinjärven piirimielisairaalan toiminnasta on olemassa mainio Anu Rissasen tekemä tutkimus Työtä, sokkeja, lääkkeitä, Siilinjärven piirimielisairaala ja potilaiden hoitomuodot vuosina 1926-1959. En tässä lyhyessä kirjoituksessa käsittele hoitoja. Mielisairauksiin liittyi valtavasti pelkoja ja ennakkoluuloja. 1920-luvulla sanomalehdet kirjoittivat hyvin raflaavasti rikoksista ja näissä yhteyksissä mielisairaudet nousivat esiin hyvinkin pelottavalla tavalla.[14]

Potilailla oli sisäpihalla aidattu ulkoilualue, jossa oli kaksi paviljonkia. Karkaamisia sattui, sillä potilaat toimittivat monenlaisia askareita sairaalan arjessa ja maatilan töissä. 20.3. 1930 miespotilas karkasi ja poltti Koivumäessä seuraavana päivänä Taavetti Roivaisen navetan. Savon Sanomien uutisessa viitattiin jonkinlaiseen kostoon.[15] Karkaaminen oli pahinta mahdollista mainetta sairaalalle.

Mustikkamäen navetan rauniot ja talonväkeä autiolla pihalla. Suomen Kuvalehti 23/1930.

Tapauksesta käytiin myöhemmin vahingonkorvauskäräjiä, jossa Elon Enroth todisti, ettei valvonnassa ollut puutteita. Kun potilas karkasi, oli ryhmää valvomassa ulkotöiden ohjaaja, ylihoitajatar ja kaksi mieshoitajaa. Potilailla oli jonkinlaiset sandaalit kenkinä ja näiden jälkiä oli löydetty poltetun navetan läheisyydestä. Sairaalan toimintaa pidettiin huolellisena eikä sitä asetettu vastuuseen mistään.[16] Potilas hirttäytyi paloa seuraavana päivänä läheisen Varpasen järven rantaan puuhun. Tarina on elänyt paikallisten mielissä tähän päivään saakka.

Alun kommelluksiin liittyi myös se, että kirjanpitäjä Jenny Puranen tuomittiin kavalluksesta vankilaan ja korvaamaan sairaalalle 56 672, 55 mk.[17]