Vanha Kuopio-Iisalmi tie sivuutta korkean kallion Pöljällä. Vasemmalle jää Knuutila (Lintuniemi). Näille tienvarsitaloille Suomen sota 1808-1809 oli katastrofi. |
Talvi 1808 oli ollut ankara. Lunta oli satanut runsaasti ja
kovat pakkaset jatkuivat aina maaliskuulle saakka. Väki oli kokenut useita
peräkkäisiä katovuosia Pohjois-Savossa. Osa väestöstä joutui turvautumaan hätäravintoon
vuosittain, isojaon rasitukset olivat vieneet talollisten resursseja monella
tavoin.[1]
Niinpä Pöljälläkin otettiin kauhulla vastaan tieto sodan syttymisestä.
Venäläiset hyökkäsivät ilman sodanjulistusta 21.2.1808 rajan yli Kymijoella.
Sota ei tullut pöljäläisille yllätyksenä, sillä Iisalmen ja
Kuopion komppaniat oli kutsuttu palvelukseen jo 7.2.1808. Pöljäläiset
osallistuivat vähintään neljän ruotusotamiehen ylläpitoon (yhdessä Hamulan ja
Kasurilan kylän kanssa).[2]
Nämä miehet hyvästelivät nyt kotikylänsä ja lähtivät palvelukseen. Ruodun tuli
varustaa sotilas vähintään kolmella leiviskällä (25kg) leipää ja puolellatoista
leiviskällä (13kg) särvintä eli lihaa, suolakalaa ja silavaa.[3]
Kun sotilaat lähtivät, jäätiin kylässä miettimään jatkotoimia.
Venäjä oli miehittänyt Suomen vuosina 1714-1721 (isoviha) ja
1741-43 (pikkuviha). Venäjän uhka oli tuttu ja todellinen. Isonvihan aikaiset
kauhutarinat olivat varmasti pöljäläisten muistissa, vaikka isoviha ei koetullut
Pohjois-Savoa aivan niin karmealla tavalla kuin muuta Suomea[4].
Asuipa kylällä ainakin kaksi asukasta, joitka olivat ehtineet kokea elämässään
kaksi venäläisten miehitysaikaa. 91-vuotias Olli Miettinen oli syntynyt
vuonna 1717 ja Margareta Kasurinen 1714. Mahdollisesti kyläläiset
alkoivat tässä vaiheessa piilottaa omaisuuttaan piilopirtteihin syvemmälle
metsiin ja kaskimaille.[5]
Nyt kylää halkoi tie, sillä isonvihan aikana ja sen jälkeen oli rakennettu
Kuopio-Iisalmi tie.[6]
Ruotsin armeija perääntyi venäläisten tieltä kohti Oulua. Vasta
äsken etelään ohimarssineet omat joukot marssivat nyt takaisin ankarassa
pakkasessa kohti Iisalmea ja Oulua. Pöljän kylän ohi joukot menivät
16.-17.3.1808. Osa joukoista yöpyi ja lepäsi oletettavasti Pöljällä, ainakin
Alapitkällä oltiin. Savon prikaatin päällikkö kreivi Cronstedt kirjoitti
raportissaan Alapitkältä, kuinka tiet olivat lähes kulkukelvottomia.[7]
Pakkanen pysytteli lähes -30 asteessa.[8]
Siviiliväestö jäi omilleen. Pöljän kylän 21 taloa, kymmenet
torpat ja mäkituvat kyyhöttivät asukkaineen ilman turvaa. Ankara talvisää lienee
estänyt useimpien pakomatkan.
Venäläisten pääjoukot kääntyivät Kuopiosta Pohjanmaalle ja
Kuopio-Iisalmi tie jäi vain kasakkapartioiden varaan. Venäjän armeijan huolto tuli
nyt talonpoikien kontolle. Keväällä varastot olivat normaalinakin vuonna usein
tyhjillään, mutta nyt rahvas oli jo joutunut luovuttamaan elintarvikkeita ja
rehua omille joukoille. Suomalaiset virkamiehet pysyttelivät enimmäkseen
paikoillaan, joten ainakin osittain pakko-otot tapahtuivat järjestäytyneesti. Kuopiossa
oli 1500 venäläistä sotilasta.[9]
Vanha Kuopio-Iisalmi tie. Oikealla Knuutilan (lintuniemen) riihi. |
Muistiperinteessä Pöljällä kerrotaan, että venäläiset
paloittelivat Knuutilan tilan tuvan pöydällä ryöstämänsä sian. Samoin sanottiin
venäläisten sulloneen ruislyhteitä tuhotun sillan tueksi. Ei ole tietoa tapahtuivatko
nämä keväällä 1808 vai myöhemmin. Sodassa nimittäin tapahtui käänne
loppukeväästä.
11.5.1808 aamulla klo 4 Pöljän kylän tienvarren asukkaat
heräsivät siihen, että pihoihin ilmestyi Ruotsin armeijan joukkoja matkalla
Kuopion valtaukseen. Kapteeni Malm valmistautui hyökkäykseen Pöljällä.
Malmin osastoon kuului 170 jalkamiestä, mutta Pöljällä joukkoihin liittyi noin
100 aseistettua talonpoikaa ja myöhemmin Kasurilassa sanottiin joukkoihin
liittyneen vielä 200 lisää koulumestari Hellgrénin johdolla.[10]
Lukuihin voinee suhtautua varauksellisesti. Pöljän talonpoikien tehtävänä Kuopion
valtauksessa oli edetä jäitä myöten Väinölänniemelle ja estää siellä
venäläisten pakoreitti etelään.
Knuutilan tilan tuvanpöytä. Pöljän kotiseutumuseo, Siilinjärvi. |
Pöydässä näkyviä kirveeniskun jälkiä on sanottu Suomen sodan aikaisiksi. Venäläiset olisivat tarinan mukaan paloitelleet tässä sian. Pöljän kotiseutumuseo. |
Kuopion valtaus onnistui, mutta niin Kasurilasta kuin
Pöljältäkin mukaan lähteneet talonpojat aloittivat yleisen ryöstelyn
kaupungissa. Lopulta Malmin piti asettaa vartiot suojelemaan kaupunkilaisten omaisuutta.[11]
Sandels perusti 18.6.1808 puolustusasemansa Toivalaan. Sinne piti nyt
toimittaa armeijan muona ja muut tarpeellinen Pöljältäkin. Lisäksi talonpoikia
rasitti kyyditysvelvollisuus, joka vei hevoset ja miehet päiväkausiksi pois
kotitalon töistä. Sandels kuulutti 23.8. prikaatin tarvitsevan viljaa, leipää,
voita, suolakalaa ja kalaa. Elintarvikkeista luvattiin maksaa kohtuullinen
korvaus.[12]
Kulkutaudit alkoivat vaivata. Isorokkoon kuoli Pöljällä
huhti-kesäkuussa 10 ihmistä. Tauti iski erityisesti pikkulapsiin. Lisäksi oli
pilkkukuumetta, punatautia ja influenssaa. Esimerkiksi emäntä Anna Toivanen
ja talollisen poika Matti Kejosen puoliso Maria Karhunen kuolivat
pilkkukuumeeseen. 1808 marraskuussa menehtyivät influenssaan talollisentytär Maria
Väätäinen, talollisenpoika Jooseppi Miettinen, torpparin vaimo Liisa
Roivainen ja sotilaan vaimo Maria Holopainen. Kaikki neljä olivat
parhaassa työiässään vähän yli 30-vuotiaita. Vuosina 1808-1809 Pöljällä kuoli 28
kyläläistä, heistä suurin osa kulkutauteihin. Tämä oli varmasti kylän raskain
sotavero. Jotakin olojen levottomuudesta kertonee, että kerjäläinen Paavo
Koponen kuoli tappelussa Pöljällä alkuvuodesta 1809.[13]
Pohjois-Savossa viljeltiin ruista ja ohraa, naurista ja
harmaata hernettä.[14]
Lisäksi syötiin kalaa ja lihaa tuoreena ja suolattuna. Vilja koottiin aumoihin kaskien
ja peltojen viereen, josta kuhilaita sitten talven aikana haettiin ja
kuivattiin riihessä. Samoin nauriita säilöttiin maakuoppiin kaskimaiden
yhteyteen. Ruuan säilytystä oli siis jonkin verran ihan luonnostaa hajautettu.
Varmasti kyläläiset osasivat 1808 kesän ja syksyn aikana piilottaa satoaan.[15]
Syksyllä varastoja tyhjentämään tulivat sotilaat.
Sandelsin joukot perääntyivät Toivalasta Pöljän ohi
30.9.1808 Alapitkälle. Sää oli kolea ja sateinen. Venäläiset seurasivat
perästä. Lohtajalla oli solmittu aselepo, joka jätti Iisalmen eteläpuoliset
alueet venäläisten käsiin. Muistitieto kertoo, että aselevon käytännön
toteuttamisesta olisi neuvoteltu joukkojen välillä Pöljän sotilasvirkatalossa.
Sandels perääntyi 2.10. Alapitkältä kohti Iisalmea. Aselepo kesti
29.9.-27.10.1808. Nyt Alapitkälle ja Pöljälle asettui 900 sotilaan
henkikaartijääkärin pataljoona.[16]
Venäjän armeijan huolto perustui siihen, että ruoka,
hevosten rehu ja majoitus otetaan valloitetun alueen asukkailta. Osittain
venäläiset maksoivat ottamistaan tarvikkeista, osittain ei. Joskus
takavarikointi tapahtui sovussa, joskus väkivaltaisesti. Jonkinlaista osviittaa
oloista saamme pöljäläisten tekemistä sotavahinkoluetteloista, joita kymmenen
Pöljän tilallista ja yksi torppari tekivät. Ne käsiteltiin vuonna 1809 käräjillä. Aineisto kertoo vain niistä, jotka
tekivät vahinkoluettelon ja toivoivat saavansa korvauksia. Jokainen kylän
asukas oli varmasti joutunut luovuttamaan jotakin niin omille joukoille kuin
venäläisillekin.
Kyläläiset joutuivat esimerkiksi luovuttamaan valtavasti
heinää hevosille rehuksi. Lauri Miettinen luovutti 45 kesäkuormaa heiniä,
Iivari Savolainen 42, Juho Toivanen 16 ja Juho Miettinen
14 kesäkuormaa. Sotilaat ottivat tynnyrikaupalla viljaa (ohraa, ruista). Juho
Toivoselta vietiin viisi lypsävää lehmää, yksi hieho ja sika. Jaakko
Kejoselta neljä lehmää. Kaikki joutuivat leipomaan leipää sotilaille, antamaan
suolalihaa, herneitä, voita ja useammasta talosta oli löytynyt paloviinaakin
otettavaksi.
Juho Toivaselta vietiin 8 kannua paloviinaa. Kun kannu veti
noin 2,6 litraa, niin menetys oli melkoinen. Todennäköisesti Juho oli yrittänyt
suojella satoaan tekemällä siitä helpommin piiloteltavaa viinaa, mutta niin
vain ne joutuivat venäläisten suihin. Viina oli arvonsa säilyttävä vaihdon
väline tuohon aikaan. Vahinkoluettelossa yhden kannun hinnaksi oli arvoitu 2
riksiä eli Juhon menetys oli 16 riksiä yhteensä. Sillä rahalla olisi 1800-luvun
alussa ostanut kaksi lehmää.
Ruokatavaran ja rehun lisäksi kyläläisiltä vietiin pannut ja
kattilat, haarukat ja vaatteita. Antti Kortelaiselta vietiin neljä
paitaa, Iivari Savolaiselta takki, myssy ja paita, Jaakko Kejoselta kaksi paria
villakintaita. Monista taloista oli otettu hevoskärryt.
Sotilaat (myös omat joukot) olivat kuin heinäsirkkalauma
kylän päällä. Joukot polttivat kovalla työllä rakennetut aidat ja aittoja nuotioissaan.
Elintarvikkeiden piilottelu oli vaikeaa, sillä väkivalta oli aina läsnä.
Kauhuissaan ja avuttomana siviilit joutuivat katsomaan, kuinka heidän
omaisuutensa hävitettiin. Valtion virkatalon vuokraaja valitti
tarkastusraportissa, kuinka talon kylvetyt pellot oli tallottu piloille
venäläisten toimesta. Virkatalon rakennukset olivat kärsineet myös.[17]
Talo sijaitsi Kuopio-Iisalmi tien välittömässä läheisyydessä.
Ohessa lista korvauksia hakeneista ja vahingon arvo:
Aatu Kejonen 50 riksiä
Aatu
Ruuskanen 76 riksiä
Antti
Kortelainen 405 riksiä
Iivari
Savolainen 364 riksiä
Jaakko
Kejonen 195 riksiä
Juho Miettinen 102
riksiä
Juho Toivanen 403 riksiä
Lauri
Miettinen 524 riksiä
Matti Kejonen 411 riksiä
Taavetti
Savolainen 134
riksiä
Tuho ei tietenkään rajoittunut vain näihin taloihin.
Ilmeisesti kaikki eivät tehneet vahinkoluetteloa tai tekivät sen myöhemmin. Koska
vahinkoluettelot oli vannottava todeksi käräjillä, niitä on pidetty
suhteellisen luotettavanana.[19]
Venäläiset sotilaat lähtivät pois, kun aselepo päättyi lokakuun lopussa.
Monissa taloissa ja torpissa talveen lähdettiin lähes tyhjin varastoin.
[1]
Luttinen, Sodan kuormittavuus ja kriisinkestävyys Iisalmen pitäjän
kotitalouksissa 1800-luvun ensimmäisinä
vuosikymmeninä
(2019), 126
[2] Pöljän
eteläisen jakokunnan isojakoasiakirjat, kyläkuvaus 1794.
[3]
Luttinen, 118
[4]
Saloheimo, Savon historia II, Savo suurvallan valjaissa 1617-1721, 546-589
[5]
Luttinen, 123
[6] sama,
574
[7] sama,
119
[8]
Hårdstedt, Suomen sota 1808-1809, 62
[9]
Luttinen, 119
[10]
Jahvetti: PSR:n poikien oma lehti 15.6.1929
[11] sama
[12]
Luttinen, 142
[14]
Luttinen, 105
[15] sama, 1
[16]
Luttinen, 148
[17] Virkatalon
vuosiraportit, Puustellin talon arkisto.
[18] Kuopion
käräjäkunnan varsinaisasian pöytäkirjat 1809-1809. Cba:26, JoMA
[19]
Luttinen, 74