Vastaan haasteeseen! Taisteluterveisin, Ida Knuutinen, Kajaani

 

Akaatta Lappalaisen savupirtti Maaningan Haatalassa 1927.
Tällaiseen savutupaan Idakin todennäköisesti syntyi.
Kuva Ahti Rytkönen, museovirasto.

Maria Lähteenmäen tutkimuksessa Punapakolaiset käsitellään Suomesta eri syistä Neuvostoliittoon joutuneiden suomalaisnaisten kohtaloita. Kirjassaan hän kertoo Ida Knuutisen elämäntarinan. Idan tarina jäi vaivaamaan mieltäni, sillä hän kertoi syntyneensä 1887 Maaningalla kyläsepän tyttäreksi. Lisäksi ennen muuttoaan Kajaaniin Ida kertoi asuneensa Pöljällä.

Lapuan liikkeen kainuulaiset aktivistit kyyditsivät Kajaanin kaupunginvaltuuston jäsenen, kommunisteja edustaneen Idan ja neljä hänen toveriaan Neuvostoliiton rajalle elokuussa 1930. Heidät pakotettiin siirtymään Neuvostoliittoon. Minkälainen oli Idan elämä Suomessa, hänen matkansa poliittiseksi vaikuttajaksi ja äärioikeiston vihan kohteeksi?

Ida syntyi 22.5.1887 Maaningan Kurolanlahdella. Hänen äitinsä oli Anna Maria Eskelinen. Eskelinen oli ollut naimisissa Simo Mikonpoika Haataisen kanssa. Avioliitosta oli kaksi lasta, joista toinen kuoli jo ennen Idan syntymää. Simo Haatainen kuoli hyvin nuorena 1881. Anna Eskelinen synnytti Idan kuusi vuotta puolisonsa kuoleman jälkeen, Ida oli siis äpärälapsi.

Kirjoittamassaan elämäkerrassa Ida kertoo äitinsä olleen palvelijatar ja isänsä kyläseppä. Hän oli joutunut jo 6-vuotiaana lapsenkaitsijaksi vieraaseen taloon, mutta kovan ikävän vuoksi hänet palautettiin vielä pariksi vuodeksi kasvamaan. Kahdeksanvuotiaasta Ida kertoo tehneensä työtä.

Idan lapsuus oli varmasti työntäyteinen. Leskiäiti kasvattiyksin kahta pienokaista, Idan isä Sylvester Haatainen tunnusti lapsensa vasta 1897. Lapsuudessaan hän on todennäköisesti saanut kokea syrjäyttämistä äpärälapsen asemansa vuoksi. 

14-vuotias Ida Haatainen lähti vuonna 1899 Viipuriin. Maaningan muuttokirjoista häntä ei löydy, mutta epäilemättä hän Viipuriin meni. Pohjois-Savossakin vuosisadan vaihteessa näkyi kaupunkien imu. Ei enää muutettu vain naapuripitäjiin, vaan monet suuntasivat tiensä Kuopioon, Helsinkiin ja Viipuriin.

Ida sai palvelijan paikan. Aura Kiiskinen on kuvannut palvelijoiden työoloja muistelmakirjassaan Vuosikymmenien takaa vuosisadan vaihteen Viipurissa. Palvelijoilla oli käytännössä rajoittamaton työaika, pieni palkka ja epäitsenäinen asema, joka teki työstä hyvin raskasta. Myös vaara nuorten tyttöjen seksuaaliseen hyväksikäyttöön oli ilmeinen.

Ida Haataisen palvelijanura päättyi dramaattisesti vuonna 1903. Hänet tuomittiin Viipurin raastuvanoikeudessa ensikertaisesta koti- ja murtovarkaudesta sekä näpistyksestä vuodeksi vankilaan. Hän suoritti rangaistuksensa Viipurin lääninvankilassa. Elämäkerrassa kerrottu kutojan koulutus saattoi siis tarkoittaa vankilan oppeja. Silloisissa vankiloissa työ kuului vankien arkeen.

Viipurin lääninvankila 1890-1909.
Lappeenrannan museot

Suomen vankiloissa istui keskimäärin 300 naisvankia vuosittain. Vuonna 1904 16-vuotias Ida Haatainen oli nuorin vankilaan joutunut nainen. Varkaus oli tuolloin tyypillinen rangaistusten syy, noin puolet naisvangeista istui varkaustuomiota. Ida Haatainen kuului hyvin pieneen vähemmistöön, vankilarangaistuksen täytyi olla valtava häpeä. Lisäksi maininta rikoksesta seurasi häntä papintodistuksessa joka paikkaan.

Ida Haatainen vapautui vankilasta 30.8.1904 hiukan etuajassa, sillä Keisarillisen Majesteetin armahduskirja vapautti hänet kuten sadat muutkin vangit. Armahduskirjan nojalla vankiloista vapautettiin yli tuhat vankia, heistä oli 224 naisia.

Palvelijan ammatti oli nyt Idalta suljettu. Vapauduttuaan vankilasta, hän oli tullut Maaningalle ja käynyt ripittäytymässä. Ida oli suorittanut rippikoulun vankilassa. Kevättalvella 1905 Ida lähti takaisin Viipuriin, josta sai Lähteenmäen mukaan töitä kenkätehtaalta, siellä ei niin tarkkaan mainetodistuksia kyselty.

Ida Haatainen tapasi Viipurissa tulevan miehensä Pekka Knuutisen. Pekka oli rautateiden rakentaja, ratajätkä.  Knuutinenkin oli kotoisin Maaningalta, asuinpaikaksi oli vuonna 1905 merkitty Käärmelahti 22. Loisenpoika Pekka Knuutinen ja kylänloppulainen Ida Haatainen vihittiin 5.11.1905 Maaningalla.

Pariskunta otti muuttokirjan 1911 Maaningalta Rovaniemelle. Todennäköistä on, että pariskunta on tässä vaiheessa ollut jo pitkään pohjoisessa. Rautatietä Rovaniemelle rakennettiin vuodesta 1907. Voisi olettaa Pekka Knuutisen olleen siellä töissä.

Rovaniemen työväentalo 1920-luvulla. Alunperin Renkaan talo. 
Lapin maakuntamuseo

Nuori pari aloitti yhteisen elämän poliittisesti kuohuvana aikana. Vuoden 1905 suurlakko ja sen seurauksena saatu eduskuntauudistus nosti työväenliikkeen ensimmäisen kerran vahvaksi vaikuttajaksi. Rovaniemellekin perustettiin työväenyhdistys jo vuonna 1905. Ida Knuutinen oli muistitiedon mukaan toiminut naisten työväenyhdistyksen puheenjohtajana.

Haarlan Lemmin poika Rovaniemen Työväennäyttämölla 1923.
Ida Knuutinen ei ole enää tuolloin Rovaniemellä, mutta hän oli 
mukana saman näytelmän toteutuksessa Kajaanissa.

Ida Knuutinen näytteli Rovaniemen työväennäyttämöllä vuonna 1915 ainakin Ibsenin Norassa ”mukiinmenevästi” palvelijatarta sekä salapoliisikomediassa Sherlock Holmes sivuroolia ”välttävästi”. Teatteriharrastus jatkui Idan elämässä myöhemmin Kajaanin Työväenteatterissa, jossa hän esiintyi lukuisissa näytelmissä. Silloin puhuttiin iltanäyttelijöistä, nykyisin puhuttaisiin avustajista.

Nykytiedoilla Ida Knuutinen löytyy vuonna 1918 Lapinlahdelta, Alapitkän kylältä. Hän oli siellä perustamassa Alapitkän Sosiaalidemokraattista nuoriso-osastoa. Ida valittiin puheenjohtajaksi ja rahastonhoitajaksi. Sosiaalidemokraattinen puolue oli hajonnut vuoden 1918 sisällissodan tuoksinassa. Maltilliset jatkoivat SDP:n nimen alla ja kommunismiin kääntyneet perustivat Suomen Sosialistisen Työväenpuolueen. Käytännössä tämä puolue toimi kommunistien peitejärjestönä. Suomen kommunistinen puolue oli perustettu 1918 Moskovassa, Suomessa se oli laiton.

Kajaanilaisia naisaktiiveja 1926. Alhaalla istumassa
Ida Knuutinen, keskellä Anni Nousiainen (vas) ja
Mandi Vimpari, ylinna Anni Mustonen ja Eeva
Myyryläinen. Vaalikomitea.
Kuva Kansan Arkisto

Kommunistit saivat vankan kannatuksen mm. Kuopion läänin työväestön keskuudessa. Niin Alapitkän kuin muidenkin alueen kylien työväentalot joutuivat kommunistien haltuun. Alapitkän Sos.dem nuoriso-osasto oli nimestään huolimatta kommunistinen. Samanlainen nuoriso-osasto perustettiin myös naapurikylälle Pöljälle, jonka työväentaloa hallinnoi kommunistisen suunnan työväenliike.

Kajaanin työväentalo. Kuva Työväen Arkisto.

Kajaanin kansanpirtin näyttämö. Täällä Ida Knuutinen
näytteli lukiusissa Kajaanin Työväen Näyttämön esityksissä.
Kansan Arkisto

Vuodesta 1920 Ida Knuutisen ompelutyöilmoituksia alkaa ilmestyä Kajaanin seudun lehdissä. Hän asui eri osoitteissa kaupungissa ilmeisesti lähes koko 1920-luvun. Knuutinen toimi aktiivisesti 1920-luvun alussa Kajaanin sosialistisessa naisyhdistyksessä. Eniten hän näkyi kuitenkin julkisuudessa teatterin vuoksi. Hän näytteli säännöllisesti Kajaanin Työväen Näyttämön esityksissä. Hänellä ei ollut päärooleja, mutta hän oli selvästikin luotettava sivuosien tulkitsija.

Ida esiintyi ainakin seuraavissa näytelmissä: Nummisuutarit, Ludvig Fuldan Naisorja, Sigurd Braa, Kotzebuen Ryöstetty kaunotar, Haarlan Lemmin poika, Finnen Sysmäläiset, Seppälän Erämaan ritarit, Hevospaimen, Agapetus, Olenko tullut haaremiin.

Pekka Knuutinen työskenteli mahdollisesti rautateiden korjaustöissä Pöljällä vuonna 1927. Ida ei myöskään ilmoittele tuona vuonna ompelutöistään Kajaanissa. Perheessä ei ollut omia lapsia, joten koko perheen siirtyminen miehen työn perässä lienee sujunut suhteellisen helposti. Elämäkerrassaan Ida kertoi perheessä joskus olleen kasvattilapsen.

Vuonna 1928 Ida Knuutinen valittiin Kajaanin kaupunginvaltuustoon kommunistien listalta. Valtuusto oli vasemmistoenemmistöinen, sillä kommunisteilla oli 14 ja SDP:llä 2 valtuutettua, porvarillisilla puolueilla 13.

Ida oli toiminut tavalla tai toisella työväenliikkeessä yli kaksikymmentä vuotta. Kajaanissa hän oli mukana ainakin sosialistisessa naisyhdistyksessä, sosialistisessa nuoriso-osastossa, Järjestönuorten liiton toimikunnassa, Valtiollisten vankien huoltoyhdistyksessä, työväen paikallisjärjestössä ja työväen vaalikomitean rahastonhoitajana.

Ida Knuutinen ja Ester Immonen. 
Molemmat joutuivat lapuanliikkeen
painostuksen takia siirtumään
Neuvostoliittoon.
Kirjasta Pikkukaupungin unelmia.
Kainuun museo

Sitoutuminen ja uskollisuus omaksutuille aatteille mitattiin raskaimman kautta, kun lapuanliike aloitti suoran toiminnan tavoitteenaan kommunistien toiminnan kieltäminen Suomessa. Loppukesästä 1930 alkoivat kunnan – ja kaupunginvaltuustojen puhdistukset.

Kajaanissa valtuuston porvarilliset jäsenet ja lapuanliikkeen kannattajat vaativat 1.8.1930 laatimassaan kirjelmässä kaupunginvaltuuston kommunistijäseniä eroamaan kaikista luottamustehtävistään. Viisi valtuutettua kieltäytyi eroamasta, jolloin heidät vietiin 5.3.1930 Virastotalolta kolmentoista auton saattueessa pois kaupungista.

Muilutetut valtuutetut olivat Vihtori Vartiainen, Oskari Honkanen, Olli Tossavainen, Akseli Mod ja Ida Knuutinen. Kyyditetyt katosivat, eivätkä omaiset saaneet heihin yhteyttä. Oikeudenkäynti asiasta käytiin vasta vuotta myöhemmin Kajaanin raastuvanoikeudessa.

Kyyditsijöiksi oli ilmoittautunut 44 miestä. Ida Knuutista sanoi kuljettaneensa Reino Gunnar Karhu ja Oskari Jalmari Rönkä. Lisäksi Niilo Klemetti ja Eelis Mannila sanoivat istuneensa samassa autossa kuin Ida. Ainoana naisena hänet oli helppo tunnistaa miesjoukosta, joten muutama muukin kuulusteltava mainitsi tunnistaneensa hänet.

Suuri miesjoukko todisti yhdenmukaisesti oikeudessa, ”ettei mitään väkivaltaa käytetty”, kyyditysmatkalla vain ”keskusteltiin”. Herää tietysti kysymys, miten matka rajalle oli kulunut? Muutama todistaja kertoi, että Kajaanin Virastotalolla kommunistisiin valtuutettuihin tartuttiin kiinni ja heidät siirrettiin autoihin väkisin. Kukaan kyydittävistä ei huutanut apua tai pannut kovasti vastaan. Edustajilla oli ollut neljä päivää aikaa miettiä ratkaisujaan, joten alistuneisuudessa lienee ollut päättäväistä uhmaa. Eikä paikalla olevalta yleisöltä ollut odotettavissa mitään apua.

Kukaan painostetuista valtuutetuista ei muuttanut kyyditysmatkalla mieltään, vaan heidät kävelytettiin noin 100-150m rajalta ja Ida Knuutinen tovereineen käveli punaisen hämärän maahan.

Muilutetuista vain Akseli Mod palasi takaisin Suomeen. Myös kyyditettyjen perheet muuttivat Neuvostoliittoon. Kajaanin köyhäinhoitolautakunta maksoi Modin, Korhosen ja Tossavaisen perheiden matkakulut.

Kyyditsijät saivat teostaan muodolliset tuomiot, mutta jäivät vapaalle jalalle.

Ida Knuutinen liittyi NKP:n jäseneksi, sai Neuvostoliiton kansalaisuuden ja asettui Petroskoihin. Hän työskenteli Golikovin ruokalassa, oso-järjestössä, Punaisessa Ristissä ja osuustoimintatyössä. Hän opiskeli puoluetietoa ja harjoitteli venäjän kieltä. 

Ida oli 43-vuotias, kun hänet pakkosiirrettiin maasta. Kajaanin raastuvanoikeudessa 1931 eräs todistaja sanoi kaikkien kyydittyjen omaisten siirtyneen Neuvostoliittoon, joten Pekka Knuutinenkin lienee seurannut vaimoaan rajan yli.

Mahdollisesti viimeinen Suomessa otettu kuva
Ida Knuutisesta. Hän istuu vasemmalla. 
Vaalikomitea 1930 on vakavalla mielellä.
Kansan Arkisto

Lähteet

Tätä tekstiä ei olisi olemassa ilman Maria Lähteenmäen mainiota tutkimusta Punapakolaiset. Suomalaisnaisten elämä ja kohtalo Neuvosto-Karjalassa. Kirjassa on Ida Knuutisen tarina kerrottu tarkkaan. Olemme sukututkija Pekka Tanskasen kanssa etsineet joitakin lisätietoja sukutaustaan ja Idan nuoruusvaiheisiin Maaningalla ja Viipurissa. Idaa kyydityksen vaiheet ja taustat taas on kuvattu huolella Panu Pulman ja Oiva Turpeisen teoksessa Pikkukaupungin unelmia. Kajaani 1906-1976.

Maaninka lastenkirja 1881-1890 (AP_2 I Ab:12) Sivu 7 SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=40724&pnum=11

Maaninka rippikirja 1901-1910 (AP_2 I Aa:24) Sivu 668 Haatainen; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=40663&pnum=28

Maaninka rikosluettelo 1865-1921 (AP I Jh:1) Ida Haatainen; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=40861&pnum=23

Maaninka muuttaneet 1905-1916 (AP I Ba:8, I Bb:10) Sivu 9; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=40736&pnum=12

Maaninka vihityt 1892-1908 (MKO4-5 I E:3) Sivu 98 1905; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=29924&pnum=30

Maaninka rippikirja 1911-1920 (AP_3 I Aa:27) Sivu 1065; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=40865&pnum=108

Rovaniemi rippikirja 1911-1920 (AP_III I Aa:28)  Sivu 1449 Kn: Knuutinen, Junnila, Haatainen, Tervo, Skopa, Paukkula, Knuuti; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=43350&pnum=264

Kajaanin raastuvanoikeus, pöytäkirja Ca:57 §903 18.6.1931

Vankeinhoitolaitoksen kertomus vuodelta 1904,

https://www.doria.fi/handle/10024/154681

https://fi.m.wikisource.org/wiki/Keisarillisen_Majesteetin_Armollinen_Julistus-_ja_Armahduskirja_1904,

Kiiskinen, Vuosikymmenten takaa

Mikkonen, Rovaniemen Sosiaalidemokraattisen Työväenyhdistyksen historiikki 1905-1955, https://kalevimikkonen27.blogspot.com/2017/10/rovaniemen-tyovaenliikkeenhistoriaa.html 

Viipuri 5.9.1903 

Oulun sanomat 5.5.1915 

Oulun sanomat 22.10.1915

Savo 7.12.1918

Savon Kansa 22.11.1919

Kajaani 7.12.1928 

Työväen näyttämötaide. Suomen työväen näyttämöiden liiton äänenkannattaja 1.11.1929.

 

 

Aura (Aurora) Kiiskinen - kasvattitytön tarina Nilsiästä

Aura Kiiskinen (1878-1968).
Kuva Oihonna 15.4.1919.

Maaliskuun 9. päivänä 1878 syntyi Lamperilassa, Kuopion maalaiskunnassa tyttövauva Aurora Maria Kiiskinen. Kummeina toimivat Wilhelm Pitkänen ja Olga Maria Andersin. Lapsi syntyi aviottomana, hänen äitinsä oli Miina Kiiskinen (s. 29.1.1849). Miinalla oli toinen avioton lapsi, Josefina, joka oli syntynyt 1872. Aviottomana syntyneen lapsen tilanne oli tuolloin usein hyvin vaikea. Muistelmissaan Aura Kiiskinen kertoi, kuinka joutui jo ”puolivuotiaana luopumaan lapselle luonnostaan kuuluvasta äidin ruokinnasta ja sai sen korvata pimeässä savutuparähjän nurkissa joillakin sopimattomilla korvikkeilla.”[1]

Onnekseen lapsi pääsi Nilsiän Keinolansaareen leskiemäntä Stina Rissasen (s. Miettinen) hoidokiksi. Auran äiti maksoi hoidosta viisi markka kuukaudessa. Leskiemäntä piti taloa poikansa Herman Paavo Rissasen kanssa. Stinan puoliso Yrjö Rissanen oli kuollut 1861. Aura Kiiskinen eli kuusitoista vuotta Keinolansaaressa.

Nilsiän kruununnimismiehen vaimo Selma Walldén[2] oli joskus sanonut saaressa käydessään Hermannille, että ”kelpaisi tässä asua parempainkin ihmisten”.[3] Keinolansaari sijaitsee tosiaankin kauniilla paikalla Syvärinjärven eteläosassa Kokkosaaren ja mantereen välisellä alueella. Vuosisadan vaihteessa siellä oli kolme taloa ja yksi mökki. Metsät, laitumet, niityt, kalavedet ja kaskimaat olivat vielä yhteisessä käytössä. Viljapellot, peruna-, tupakka ja naurismaat olivat talojen omia. Kiiskisen mukaan elettiin vielä lähes luontaistaloudessa.

Lähes kaikki vaatteet ja tarvekalut valmistettiin itse. Kerran vuodessa kävi suutari Pekka Heikkinen, joka valmisti kasvattitytöllekin aina ”jonkinlaiset kurpposet”. Kenkien käyttöikää lisäsi se, että iso osa vuodesta juostiin paljain jaloin. Myös kiertävä räätäli, Jaakko Kemppainen vieraili saarella. Räätälintyönsä hän suoritti pöydällä istuen. Jaakolla oli myös toinen tehtävä, hän oli parantaja. Hänen rohtojensa vaikutusta väitettiin tepsivämmäksi kuin apteekin lääkkeiden.[4]

Perinnealbumi, kuvia Pohjois-Savosta.

Kävipä Keinolansaaressa Sumppi-Ievakin, ”vähän hatun alta mynnähtänyt” naisihminen, jolla oli useita aviottomia lapsia kunnan huollossa. Itse Eeva ei alistunut huutolaiseksi, vaan kulki kerjuulla ja joskus mielistyi jäämään johonkin taloon, kunnes sanottiin, että ”nyt Eeva rekeen” ja niin hänet kärrättiin hevosenloimeen tai sitä vastaaviin ryysyihin ja kyydittiin lapsineen johonkin toiseen taloon. Sumppi-Ievaksi häntä kutsuttiin, koska hän aina taloon tultuaan pyysi kahvia, mutta kahvin puutteessa ilmoitti tyytyvänsä vaikka sumppiinkin.[5]

Saarella oli vain kolme taloa: Heikki Miettisen, Aatami Summasen ja Hermanni Rissasen. Aura Kiiskisen mukaan Hermanni Rissanen oli ”vähän keskikokoa isompi, vaaleaverinen ja verevä, hyväntahtoinen ja siisti elämäntavoissaan. Aatami Summanen taas oli ”pitkäkasvuinen ja tummaverinen, aina vähän töhryisen näköinen koko olemukseltaan. Aatulla oli aina tupakkamälli suussa, ja jos hän joutui jotain sanomaan, niin ensin hän pyöräytti mällinsä toiselle puolelle suuta ja sylkäistä roiskautti niin mestarillisesti, että tuvan peräpenkiltä asti sai osumaan uunin edustalle ja sitten vasta jorautti mielipiteensä. Heikki Miettinen oli pieni, hieman vääräsäärinen, tanakka ukontarrikka. Hän muistutti tasalatvaista vaivaispetäjää paljaine päälakineen, jota ympäröi täysharmaa kiharainen tukkakiehkura. Heikin terminologian mukaan kaikki epämieluisat asiat, kuten pyörretuulet, jotka riepottelivat heiniä, tai sateet sopimattomaan aikaan ym. olivat itse pääpelsepuupin aiheuttamaa kiusantekoa. Esimerkiksi ”Nyt se perkele nostaa pilviä” tai ”kyllä se saatana siitä satteen viäntää” ja samantapaisesti aina.”[6]

Auran kasvattiäiti piti tyttöä kuin omaansa. Kun Nilsiässä varauduttiin isorokkoepidemiaan rokottamalla lapsia, niin rokkoherra, eli pitäjän lukkari Adam Hahl kieltäytyi rokottamasta Auraa, koska katsoi hänen kuuluvan Kuopion maaseurakunnan vastuulle. Tästä suiviintuneena Stina Rissanen rokotti lapsen itse. Lähellä Rissasia mantereella asuvan Paldanin perheen lapset oli rokotettu. Stiina käytti Lauri Paldanin rokkopaisetta rokkoaineena ja siirsi rokon neulalla Auralle. Operaatio onnistui, mutta Hahl uhkasi emäntää syytteillä Stiina ei jäänyt toiseksi, vaan uhkasi ilmiantaa lukkarin tehtävien laiminlyönnistä.[7]

Stiina Rissasella oli aikansa kasvatusperiaatteet eli ”joka vitsaa säästää se vihaa lastaan”. Kasvatuksen tavoitteena oli pyrkimys totuuteen, rehellisyyteen, ahkeruuteen ja alistuvaisuuteen. Lapsia lyötiin, niin Auraakin, mutta muistelmissaan hän tuntuu hyväksyneen sen ajan tapana. Rissasilla hänet opetettiin lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan. Stiina Rissasen tyttärenpojan Heikki Föhrin kummitäti oli Nilsiän apteekkarin vaimo Johanna Josefina Melartin.[8] Kummitädin avustamana Heikki pääsi kansakouluun Nilsiän kirkolle. Hän pystyi nyt opettamaan Auralle oppimiaan asioita.

Hermanni Rissanen oli mennyt naimisiin Eeva Kokkosen kanssa 1880. Eeva oli ankara körttiläinen, ja Auran mielestä ahdasmielisempi kuin kirkonkylän liepeellä eläneet Rissaset. Kansakouluun Aura ei koskaan päässyt. Kasvatusäiti sairastui ja kuoli juuri, kun kouluun olisi pitänyt lähteä. Vanha emäntä ja miniä olivat eläneet varsin riitaisasti ja usein riidan aiheena oli kasvattityttö. ”Minä sain paljon kuulla sellaista, mikä olisi saanut olla lapsen korvilta kuulematta. Nämä emäntie väliset riidat vaikuttivat kielteisesti käyttäytymiseeni ja henkiseen kehitykseeni.”[9]

Koulunkäynnin sijaan Auran osana oli kutoa verkkoa, kantaa puita, siivota, syöttää siat, kuoria perunat, pestä astiat ja juosta pienet asiat. Kaksitoistavuotiaana vietiin riihenpuintiin, kaskenpolttoon, heinäniitylle, leikkuupellolle, kalastamaan ja loputtomiin kotitöihin.

Erityisen mukava muistona Auralle on jäänyt se, kun rakennettiin savutuvan tilalle uusi tupa, jossa oli uloslämpiävä uuni. Kaikki oli nyt puhdasta ja valoisaa uuninpäällystä myöten. Lisäksi hankittiin öljylamppu.[10] Taloon tilattiin myös sanomalehteä ja saipa Aura lukea Lasten Kuvalehteä, jonka nimismiehen tytär, ”Degerdin ryökkynä” oli hänelle tilannut. Uusi aika kolkutteli Nilsiänkin seutuja, esimerkiksi höyrylaiva Nilsiä alkoi liikennöidä Syvärillä.[11]

Aura Kiiskinen.
Kansanarkisto.

Aura Kiiskinen lähti 16-vuotiaana Keinolansaaresta mielellään, mutta haikein mielin. Hänen äitinsä Miina Kiiskinen oli kutsunut tyttärensä Viipuriin ja hommannut hänelle työtä palvelijana. Aura oli selvästi kiintynyt kasvattienoonsa Hermanniin ja kotiseudun maisemiin. ”Olisivatkohan nämä lapsuuden ajan viihtyisät kunnaat ja kauniit Keinolansaaren rannat, ihanat salmet sekä lahdelmat lumonneet mielen? Tuntui siltä, ettei koko maailmassa ole niin kaunista luontoa. Kaikki pitkäaikainen elämän kalseus ikään kuin suli ja tilalle työntyi epämääräinen tunne turvattomuudesta ja kodittomuudesta.”[12]

Aura Kiiskinen toimi palvelijana ja ompelijana Viipurissa v. 1894-1906. Tämän jälkeen hän siirtyi kokopäiväisesti poliittiseen työhön Sosiaalidemokraattiseen naisliittoon. Hän kierteli SDP:n agitaattorina ainakin Juankoskella ja Kaavilla ja muualla Pohjois-Savossa. Kiiskinen valittiin SDP:n listoilta kansanedustajaksi v. 1908, 1910, 1913 ja 1917. Osallistui punaisen kansanvaltuuskunnan hallintoon 1918, pakeni Venäjälle sisällissodan jälkeen. Hänet karkotettiin Karjalasta Uralin taakse Stalinin vainojen aikaan. Pääsi palaamaan Karjalaan. Kiiskinen kävi Suomessa ainakin v. 1958 Kommunistisen puolueen 40-vuotisjuhlilla. Aura Kiiskinen kuoli perheettömänä 1968 Petroskoissa. Kirjoitti muistelmansa Vuosikymmenien takaa 1950-luvulla. 

Aura Kiiskinen, Karjalan Neuvostotasavallan Korkeimman
Neuvoston ja Puhemiehistön jäsen.

Tämä teksti perustuu hyvin pitkälti Aura Kiiskisen muistelmiin. Kaija Kainulainen on ystävällisesti tarkistanut asiakirjoista monia Kiiskisen esille tuomia tietoja, Kaija on myös vinkannut Nilsiän historiaan liittyvistä kirjoista. Kiitos!

---

[1] Kiiskinen, Vuosikymmenien takaa, 7

[2] Nilsiän kruununnimismies oli tuolloin F.E.Walldén.

[3] Kiiskinen, 23

[4] sama

[5] Kiiskinen, 13

[6] Kiiskinen, 26-27

[7] Kiiskinen, 8-9, Lintunen, Saman armon alla, Nilsiän seurakunnan historia, 189

[8] Nilsiän apteekkarina 1876-1891 Karl Adiel Chydenius.

[9] Kiiskinen, 15

[10] Kiiskinen, 10

[11] sama

[12] Kiiskinen, 36

Vaalit Siilinjärvellä 1907 - innostuksesta pettymykseen

Siilinjärven työväenyhdistyksen jäsenet lähdössä äänestämään. Pöydän
ääressä oikealla, käsi leualla Vilho Alhojärvi. Kuva teoksesta
Entistä Siilinjärveä.

Ensimmäisiin eduskuntavaaleihin alettiin valmistautua tosissaan, kun keisari vahvisti 30.7.1906 uuden valtiopäiväjärjestyksen. Ensimmäiset modernit vaalit pidettiin Suomessa maaliskuun 16.-17.1907. Viikonpäivät olivat perjantai ja lauantai, äänestysaika klo 9-20.

Suurin taistelu kansalaisten äänistä käytiin suomalaisen puolueen (suomettarelaiset), nuorsuomalaisen puolueen (perustuslailliset)) ja sosiaalidemokraattien välillä. Vastikään perustettu Maalaisliitto oli vielä hentoinen organisaatioltaan. Kuopion sanomalehdistä Pohjois-Savo ja Otava olivat nuorsuomalaisten käsissä, Savon Työmies oli SDP:n kannattaja ja Savotar (myöhemmin Savo) oli suomalaisen puolueen äänenkannattaja. Lehdistä saa hyvän kuvan vaalitunnelmasta, mutta kuvaukset samasta tilaisuudesta vaihtelivat merkittävästi riippuen siitä, minkä puolueen lehti oli kyseessä.

Helmikuussa 1907 Siilinjärvellä vieraili Sosiaalidemokraattisen naisliiton puhuja Aura Kiiskinen. Työväenyhdistyksen tilaisuudessa Kasurilan kansakoululla opeteltiin äänestämistä ja agitaattori puhui maalaisköyhälistön ja erityisesti naisten sorronalaisesta asemasta. (Savon Työmies 16.2.1907)

Aura Kiiskinen poliitikko, SDP:n kansanedustaja
useilla valtiopäivillä. Kuva Kansanarkisto.

Olen perehtynyt viime vuosina kotikyläni Pöljän historiaan. Siellä vaali-innostus oli kova. Kuopiossa ilmestyvissä sanomalehdissä Savotar, Savon Työmies ja Otava on säilynyt herkullisia, varmasti puolueellisia kuvauksia tuntikausia kestäneistä puhetilaisuuksista. Pöljälläkin järjestettiin ainakin kolme isompaa tupailtaa. Tilaisuuksille oli tyypillistä, että kaikkien puolueiden kannattajia oli paikalla. Väittelyt saattoivat kestää 5-6 tuntia. Kansa otti ilon irti puhujista!

Tammikuussa oli Pöljän Puustellissa nuorsuomalaisten järjestämä tilaisuus. Savon Työmiehen mukaan nuorsuomalaiset olivat siellä esitelleet ohjelmaansa ja kuvanneet itseään yksimielisyyden ja sovinnon rakentajiksi. Nimimerkki Toveri kertoo, että esitelmän jälkeen tilaisuus piti keskeyttää, koska riitely ja epäsopu oli niin ankaraa.

Työmies varoitti vielä lukijoitaan: ”Muistakaa, ei ne paremmat ihmiset nytkään teistä itsestänne välitä, mutta teidän äänenne ne tarvitsevat saada omalle edustajalleen. Niitä ne teiltä onkivat”.[1] Työväenliikkeelle tärkeitä kysymyksiä olivat torpparivapautus, työajan lyhentäminen ja kunnallisen äänioikeuden laajentaminen. Erityisesti maakysymys jakoi kansaa, maanomistajat pelkäsivät uudistuksia ja maannälkäinset torpparit ja maatyöväki toivoi maareformia.

Suomettarilaisten agitaattorina seudulla kulki K. Aarnio. Helmikuussa 1907 pidettiin Kasurilan Zackeuksessa puhetilaisuus, jossa Aarnio puhui.[2] Paikalla oli suomettarelaisten lisäksi Siilinjärven perustuslaillista ainakin kauppias Aaro Fr. Väänänen ja työväenyhdistyksen edustajia. Tämäkin kokous jäi ilmeisesti hiukan kesken, sillä suomettarelainen puhuja muistutti perustuslaillisen liikkeen laittomuuksista: murhista, pankkiryöstöistä ja pommiattentaateista, joita aktivistit olivat tehneet. Aaro Fr. Väänänen kirjoitti asiasta vastineen Otavaan, jossa ankarasti oiottiin suomettarelaisten puheita.[3]

Suomettelaisilla oli kovat oltavat Pöljälläkin. Siellä Aarnion kylläkin annettiin puhua kokonaista kaksi ja puoli tuntia, mutta siten alkoi sauna. Keskustelun sanottiin jatkuneen aina puoli 12 yöllä. Paikalla oli työväenyhdistyksen ja nuorsuomalaisten väkeä, mm. paikkakunnan perustuslaillisten napamies Juho Savolainen.[4]

Ainut siilinjärveläinen kansanedustajaehdokas ensimmäisissä eduskuntavaaleissa oli nuorsuomalaisten listalta Paavo Kasurinen[5], joka oli edustanut aluetta talonpoikaissäädyssä valtiopäivällä 1899 ja 1900.[6]

Suomen Kuvalehti 9.8.1919.

Vaalin tulos Siilinjärvellä oli suomettarilaisille murskaava. Kahdella isolla äänestysalueella Kasurilassa ja Pöljällä heidän kannatuksensa oli olematonta. Kasurilassa nuorsuomalaiset saivat 249 ääntä ja sosialistit 272, suomettarelainen puolue 3. Pöljällä asetelma oli toisin päin, nuorsuomalaiset saivat 217 ääntä, sosialistit 148. Ja Pöljältä löytyi 4 suomettarelaista.[7] Eipä ihme, että agitaattori Aarnio sai sellaista kyytiä puhetilaisuuksissaan.

Vaali-into hyytyi sitten Siilinjärvelläkin, kun keisari hajotti eduskunnan melkein vuosittain ja jouduttiin vaaliähkyyn ja samalla suuret toiveet yhteiskunnallisista uudistuksista murtuivat. Vuoden 1916 eduskuntavaaleissa maan äänestysaktiivisuus oli vain hieman yli 50%. Sosialistit saivat eduskuntaan ehdottoman enemmistön, mutta sillä ei ollut juurikaan merkitystä, sillä eduskuntaa ei kutsuttu koolle 1914 alkaneen 1. maailmansodan vuoksi. Siilinjärveläisiä ei ollut edustajina autonomian ajan eduskuntaan, Maaningalta pääsi 1916 SDP:n edustajaksi Tahvo Hiekkaranta.[8]

Kansalaisaktiivisuus oli jo vuosisadan alussa paljon muutakin kuin äänestämistä vaaleissa. Nykyisen Siilinjärven alueella toimi kymmeniä yhdistyksiä, joissa kansa sivistyi ja oppi kansalaistaitoja vaalien välilläkin. Siilinjärven nuorisoseuran lisäksi Kolmisopella, Hamulassa, Toivalassa oli omat nuorisoseuransa.[9] Nuorisoseuraaatteen vahva naisvaikuttaja Tilda Löthmankin vieraili tilaisuuksissa.

Tilda Löthman, opettaja, emäntä, Nuorsuomalaisten ja
sittemmin Maalaisliiton kansanedustaja.

Raittiusyhdistyksiä oli ainakin Pöljällä ja Siilinjärvellä.[10] Siilinjärven Ponnistus ja työväen urheiluseura Nopsa toivat urheiluharrastusta paikkakunnalle.[11] Työväenyhdistyksiä oli ainakin Räimällä, Kolmisopella, Toivalassa ja Pöljällä. Oli marttayhdistyksiä, maamiesseuroja ja erilaisia osuuskuntia, joissa kansalaistaitoja opittiin, taloutta edistettiin ja viihdyttiin.

Ensimmäisen seurantalon rakensi Siilinjärven työväenyhdistys. Talo valmistui vuonna 1908.[12]

Siilinjärven työväentalo 1913. Työväenarkiston kuva.

---

[1] Savon Työmies https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/693574?page=1

[2] Savotar https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/689099?page=3

[3] Otava https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/674497?page=3

[4] Hajamietteitä Pöljältä http://airaroivainen.blogspot.fi/2017/05/ensi-kertaa-aanestamaan.html

[5] Savon Työmies https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/693592?page=1

[6] Talonpoissäädyn edustajat https://www.genealogia.fi/hakem/luettelo022s.htm

[7] Pohjois-Savo https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/683634?page=2&term=Vaalin&term=waali

[8] https://www.eduskunta.fi/FI/kansanedustajat/Sivut/910471.aspx

[9] Savon Sanomat 7.9.1910

[10] Pohjois-Savo 28.12.1904, http://airaroivainen.blogspot.com/2013/01/mita-me-naiset-tahdomme-naisasiaa.html

[11] Työväen Urheilulehti 1.10.1920, Savon Sanomat 24.4.1912

[12] Hajamietteitä Pöljältä, http://airaroivainen.blogspot.com/2018/02/kansakoulunopettaja-tie-kaarlo-vilho.html