Kuopion ryöstöjen jälkipyykki - työväenliikkeen musta hetki Savossa 1908

Kuopion työväenyhdistyksen talo. Kuva Victor Barsokevitsch.
Kuopion museo.

Syksyllä 1907 tehtyjen ryöstöjen vyyhti alkoi aueta, kun Viipurin poliisi sai ilmiantajalta tietoa Kuopion työläisaktivistisolun toiminnasta ja siinä vaikuttavista henkilöistä. Ensimmäiset pidätykset tehtiin marraskuun alussa ja oikeutta alettiin istua. Aluksi istunnot olivat Kuopin vankilassa, mutta sittemmin ne siirrettiin kaupungintalolle. Syytettyjen asianajajana toimi Antti Mäkelin.

Antti Mäkelin. Teoksesta Tuomisto, Aikain myrskyssä.

Syyttäjällä oli alusta asti varsin pitävä tieto tekijöistä. Kalle Pohjolainen murtui pidätysaikana ja tunnisti osallisuutensa tekoon. Hän myös nimesi muut osalliset. Kalle Pohjolaisen veli Mikko todisti myös veljensä osallisuuden ryöstöihin.[1] Mäkelin pyysi Pohjolaisen mielentilan tutkimusta ja todistuksen mitätöintiä.[2]

Varsin pian tekijät alkoivat kertoa omasta osuudestaan ja syytellä toisiaan. Välillä syytettiin myös Voimaliittoa, joka oli ”opettanut työläiset pankkien ryöstöihin”. Myös viipurilaiset työläisaktivistit yritettiin syyllistää teoista. Ennen pitkää katseet kääntyivät myös SDP:n piirin toimijoihin ja Savon Työmieheen. Piirin sihteeri Vilho Boman oli pidätettynä. Savon Työmiehen päätoimittaja J.A. Mustonen taas oli kadonnut. Hän oli pyytänyt jo marraskuussa vapautuksen toimestaan ja matkustanut paikkakunnalta.[3]

Kuopion piirisihteeri Vilho Boman. Kuva teoksesta
Tuomisto, Aikain myrskyssä.

Rahojen kohtalo jäi avoimeksi. Ryöstösaaliista saatiin takaisin murto-osa. Näitä ”pakkolunastuksia” toimeenpantiin vallankumouksellisen toiminnan tukemiseksi. Agitaattoreille maksettiin palkkaa, maksettiin lentolehtisten painamisesta, tuettiin vankilaan joutuneiden omaisia, hankittiin aseita ja räjähteitä yms.

Matti Turkia. Museovirasto.

Joulukuussa 1907 SDP:n puoluesihteeri Matti Turkia tuli Kuopioon selvittelemään tilannetta. Hän olikin oikea ihminen siihen, sillä hänellä oli taustaa työläisaktivistina. Virallisesti SDP sanoutui irti[4] kaikesta terroristisesta toiminnasta,[5] mutta Kuopiossa tämä suoran toiminnan linja oli Mustosen välittämänä aivan puolueen ytimessä. Kaikki miehet olivat tuttuja toimijoita Kuopion työväen riennoissa.

Viipurin hovioikeus vahvisti syksyllä 1908 tuomiot. Heikki Kokkonen sai 12 v. ja Jafet Raatikainen 10 v. kuritushuonetta, heidät katsottiin ryhmän johtajiksi, Erkki Juho Pitkänen 9 v., Aaro Wartiainen 6 v., Johan Emil Kosunen, Kalle Pohjolainen ja Pekka Voutilainen kukin 5 v. ja Pekka Savolainen 3 v. 6 kk kuritushuonetta. Pitkäsen veljeksistä nuorempi, ryöstön aikaan vasta 18-vuotias Aatu Pitkänen tuomittiin 2 v. vankeuteen. Lisäksi Karhonsaaren osuuskaupan johtaja Taavetti Hiekkaniemi sai 3 kk tuomion avunannosta. Vilho Boman selvisi sakoilla.

Koplan aatteellinen innoittaja J.A. Mustonen livahti Amerikkaan, josta ei koskaan palannut Suomeen. Mustonen lienee ottanut suurimman osan rahoista matkaansa. Hän hämmensi vielä SDP:n rivejä julkaisemalla tapahtumista oman näkemyksensä kirjan muodossa 1909.[6] Kirjassa hän  pyrki osoittamaan, että ryöstöt olivat puolueen salaista toimintaa, jolla oli puolueen tuki.[7]

Kalle Pitkänen kirjoitti ja kirjapaino Sanan Valta Kuopiossa julkaisi vuonna 1910 runon ryöstöistä. ”Piili täällä pieni kopla paikkakunnan pahennussa, puolueensa pilaajana. Jost on saanunna sanoa, lehdet leukansa avata, sanomalla syyttömille. Miehiä ol kymmenkunta jotka rupes johtamaan, jotka saivat miehet nuoret tuohon tietoon taipumaan.”[8]

Ryöstön tekijät olivat noin 20-vuotiaita työläismiehiä. Pitkäsen veljekset olivat kotoisin Nilsiästä, Aatu oli syntynyt Koivumäessä ja Erkki Sänkimäessä. Perhe muutti Nilsiästä ensin Kuopion maalaiskuntaan ja vuonna 1902 Kuopioon. Pekka Savolainen oli syntyisin Leppävirran Kotasalmelta. Muut olivat syntyneet Kuopiossa.

Jälkisanat

Erkki Juho Pitkänen vapautui vankilasta vuonna 1915. Hän liittyi vuonna 1918 Kuopion punakaartiin ja osallistui aseellisesti kapinaan. Tästä hänelle tuomittiin valtiorikosoikeudessa 12 vuotta vankeutta, eikä valtiorikosylioikeus tuomiota lyhentänyt. Hänen 18-vuotiaan veljensä Aatu Pitkäsen ryöstöt johdattivat pitkään vankilakierteeseen. Istuttuaan tuomionsa ryöstöistä hän joutui jo 1911 vankilaan tapon yrityksestä, tuomio oli 5 v 6 kk. Pian kärsittyään tämän tuomion hän sai 2 vuotta vankeutta kiristyksestä.[9]

Aatu Pitkänen vapautui Turun kuritushuoneelta 7.4. 1918.[10] Samana päivänä hän liittyi punakaartiin, osallistui taisteluihin ainakin Kirkkonummella ja antautui saksalaisille Helsingissä 12.4.1918. Vankilavuodet olivat jättäneet jälkensä Aatu Pitkäseen, oikeuden asiakirjojen liitteistä välittyy kuva tasapainottomasta, osin harhaisesta mielestä.[11] Tällä kertaa tuomiona oli kaksi vuotta kuritushuonetta.

Aihetta on aiemmin käsitelty tässä blogissa Elämää kuin villissä lännessä -Kuopion ryöstöt 1907.

Kiitos Kaija Kainulainen Nilsiä -tiedoista.

---

[1] Pohjois-Savo 2.12.1907 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/683737/articles/3159689

[2] Pohjois-Savo 23.12.1907 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/683737/articles/3159689

[3] Itä-Hämeen Raivaaja 26.11.1907 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/634940/articles/3209649

[4] Savon Työmies 7.9.1907 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/693665/articles/1552601

[5] Kujala, Venäjän hallitus ja Suomen työväenliike 1899-1905.

[6] Mustonen, Salat julki. Kumouksellisten ja rauhallisen kehityksen sosialistien keskinäiset välit, viime aikaiset pyrkimykset ja toimintatavat Suomessa, Hämeenlinna 1909.

 [7] Mustonen, 11

[8] Pitkänen, Runo Haapaniemen ja Karhonsaaren ryöstöstä, joka tapahtui w. 1907. Kuopio 1910.

[9] Valtiorikosylioikeuden asiakirjat http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=231145

[10] Valtiorikosylioikeuden asiakirjat http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=231148

[11] Valtiorikosoikeuden asiakirjat http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=231160

Elämää kuin villissä lännessä – Kuopion ryöstöt 1907

Syksyllä 1907 kuopiolaisia järkytti ja kiehtoi keskellä kirkasta päivää tapahtuneet Haapaniemen rullatehtaan ja Karhonsaaren sahan kassanhoitajajien ryöstöt. Molempien tekojen takana oli noin kymmenen hengen työläisaktivistiryhmä, joka perusteli tekojaan poliittisilla motiiveilla. Keitä tekijät olivat ja millä ryöstöjä perusteltiin?

Haapaniemen tehtaat. Victor Barsokevitsch, Kuopion museo.

Ensimmäinen ryöstö tapahtui lauantaina 10.8. 1907. Haapaniemen rullatehtaan kassanhoitaja Hellmer oli hevoskyydillä matkalla kaupungista tehtaalle maksamaan työläisten palkkoja. Rahoja hän kuljetti nahkaisessa rahapussissa. Lähellä tehdasta kolme naamioitua miestä hyppäsi lepikosta tielle, yksi otti hevosen suitsista kiinni, toinen uhaksi ajuri Aapeli Nygreniä aseella ja kolmas komensi Hellmeriä nostamaan kädet ylös. Tilanne oli nopeasti ohi, yksi miehistä sieppasi Helmerin ojentaman rahapussin ja ryöstäjät pakenivat metsään.[1]

Hellmer jatkoi matkaansa tehtaalle, josta hän soitti kaupunkiin poliisille. Ryöstö oli tapahtunut noin klo 16.15. Poliisit löysivät tien varren lepikosta puoliksi juodun punssipullon ja sanomalehtiä. Miehet olivat saaneet saaliikseen noin 3000 markkaa[2]. Palkkapussissa oli ollut tavallista vähemmän rahaa, koska palkkoja oli maksettu jo etukäteen.

Tapahtumalla oli useita silminnäkijöitä, mutta he eivät uskaltaneet puuttua aseistautuneiden miesten toimiin. Vahakankaiset harmaat naamiot peittivät miesten koko ylävartalon, silmien ja suun seutuvilla oli aukot. Selvästikin ryöstäjät tunsivat paikalliset olot ja tekoa oli huolellisesti valmisteltu. Kaupunkia ympäröi vielä tuolloin sankat metsäalueet, jonne oli helppo kadota.

Ryöstön poliittisesta luonteesta alkoi pian liikkua huhuja, johon Savon Työmiehen päätoimittaja J.A. Mustonen reagoi yllättävän rajusti. Kuopion torille kutsuttiin koolle mielenosoitus 19.8., jossa Mustonen syytti ennen kuulumattomalla tavalla kaupungin ja läänin ylimpiä virkamiehiä syyllisisiksi tai vähintäänkin avustajiksi ryöstöön. Hän väitti ryöstön olevan porvarillinen provokaatio, jolla koetetaan mustamaalata työväenliikettä[3].

Suutari Heikki Kokkonen kirjoitti ryöstöistä mielipidekirjoituksen Savon Työmieheen . Siinä hän syytti porvareita tekopyhyydestä, kun he väittivät ryöstöä sosialistien tekemäksi.[4] Nilsiän Niinimäessä vuonna 1870 syntynyt suutari Kokkonen oli Kuopiossa varsin tunnettu työväenvaikuttaja. Hän oli ollut mm. Kuopion suurlakkokomitean jäsen vuonna 1905.

Kuopion suurlakkokomitea 1905. Heikki Kokkonen kolmannessa rivissä
äärimmäisenä oikealla. Victor Barsokevitsch, Kuopion museo.

Mustosen puheiden taustalla oli aktiivisen vastarinnan perintö. Suomessa oli vuodesta 1901 toiminut aktiivista vastarintaa harjoittavia salaisia järjestöjä. Porvarillisella puolella vastarintaa organisoi Kagaali ja työväenpuolueen liepeillä toimi Proletaarikomitea. Nämä järjestöt toimivat pitkään myös yhdessä. Kagaali rahoitti työläisaktivistien toimintaa, koska heillä oli parempi ote maaseudun työväestöön.[5]

Työläisaktivisti P.J. Mömmö toimi Kuopion
ympäristössä kutsuntalakkoagitaattorina 1903-1904.
Hänet valittiin SDP:n edustajana eduskuntaan  Kuopion
läntisestä vaalipiiristä 1907.

Asevelvollisuuslain vastustaminen yhdisti, vaikka aatteellisesti oltiinkin eri puolilla. Esimerkiksi Kuopiossa työläisaktivisti P.J. Mömmö kiersi agitoimassa kutsuntoja vastaan. Kuopioon perustetussa Woimaliiton alaosastossa oli myös työläisjäseniä kuten faktori Robert Valkonen ja edellä mainittu suutari Heikki Kokkonen. (Tuomisto, Aikain myrskyssä, s. 102)

Suurlakon jälkeen 1905 porvarillisten ja työväenliikkeen yhteistyö alkoi säröillä. SDP lakkautti suurlakon aikana perustetut punakaartit 1906 ja sanoutui virallisesti irti terroristisesta toiminnasta. Silti työväenliikkeen liepeille jäi varsin vahvoja anarkismista ja terrorismista vaikutteita saaneita salaisia soluja. Kuopion porvarilliset aktivistit tiesivät elokuussa 1907, ettei ryöstö ollut heidän tekosijaan. Pian alkoikin porvarillisissa lehdissä levitä huhuja ryöstön liittymisestä työläisaktivismiin.

Taas ryöstö Kuopiossa!

Haapaniemen ryöstön tutkimuksissa ei oltu juuri edetty, kun tapahtui yhtä röyhkeä ryöstö Karhonsaaressa. Tiistainen 8.10. iltapäivällä oli kasööri Hultenberg tuomassa palkkarahoja sahalle, kun matkalla kaksi naamioitua miestä aseella uhaten riistivät raha-arkun ja pakenivat kohti rantaa.

Sahanhoitaja Johansson ja jotkut työmiehet aloittivat takaa-ajon. Johanssonilla oli ase, samoin kuin ryöstäjilläkin. Molemmat osapuolet ampuivat toisiaan takaa-ajon yhteydessä. Ryöstäjät nousivat rannassa soutuveneeseen ja pakenivat sillä. Sahan satamassa oli kaksi pientä höyrylaivaa valmiina lähtöön, joten niillä päästiin soutajien perään nopeasti. Sahanhoitaja Johansson pudotti kuitenkin aseensa ammukset veteen, joten ryöstäjien ammuskeluun ei pystytty vastaamaan.

Höyrylaiva oli saavuttamassa soutajat, mutta ryöstäjien ampuivat höyrylaivan koneenkäyttäjää, jolloin sen täytyi luopua takaa-ajosta. Toinen höyrylaivoista ei uskaltanut mennä ihan liki soutajia, koska veneestä ammuttiin. Pakenijat hävisivät Potkunsaareen. Siellä heitä odotti toinen vene ja soutaja. Ryöstäjät livahtivat takaa-ajajiltaan Kallansiltojen ali Puijonsaveen. Taas metsä nielaisi rosvot suojiinsa.

Tieto Karhonsaaren ryöstöstä tuli kaupunkiin vasta kello 18.30, sillä puhelinlinja saaresta kaupunkiin oli katkaistu.[6] Tällä kertaa rosvojen saaliiksi oli jäänyt noin 5300 markkaa.[7]

Ryöstöjen tutkinta ei edennyt. Savon Työmiehen päätoimittaja Mustonen joutui kylläkin oikeuteen elokuisista puheistaan. Hän sai 6 kk vankeutta virkamiesten kunnianloukkauksesta.[8]

Varsinainen ryöväysjuttu alkoi purkautua Viipurista saadun ilmiannon avulla marraskuun alussa 1907.[9] Eräs aiemmin Kuopiossa oleskellut viipurilainen työmies Tuovinen oli humalassa paljastanut Viipurin työväentalon kahvilassa tietävänsä Kuopion ryöstäjien nimet. Seuralainen ilmiantoi Tuovisen, joka Viipurin poliisin kuulusteluissa kertoi kaiken tietämänsä Kuopion työläisaktivistisolusta.[10]

Niinpä Savon Työmies tiesi pian kertoa, että kaupunkiin on tullut kymmeniä poliiseja Helsingistä ja Viipurista. Oli tehty kotietsintöjä joidenkin työväen aktiivien asunnoissa. Erkki Juho Pitkänen, Juho Pekka Savolainen, Johan Erik Kosunen ja Kalle Pohjolainen oli pidätetty.[11]

Tämän jälkeen molemmat ryöstöt ratkesivat nopeasti. Ratkaisevaa oli lopulta se, että puuseppä Kalle Pohjolainen tuli tunnontuskiin ja tunnusti osallistuneensa Haapaniemen ryöstöön. Hän myös nimesi kauppa-apulainen Kalle Kosusen ja työmies Erkki Pitkäsen rikoskumppaneikseen. Miehet olivat juosseet metsiä pitkin Savilahden rantaan, jossa Aaro Wartiainen odotti heitä veneen kanssa. Sieltä soudettiin Neulaniemeen ja piilotettiin rahat Neulamäen rinteille.

Savilahti. Victor Barsokevitsch, Kuopion museo.

Karhonsaaren sahan kassan taas veivät Erkki Pitkänen ja työmies Pekka Voutilainen, soutajana heitä avusti Aaro Wartiainen.[12] Rahat oli uskaliaasti piilotettu Potkunsaareen, josta ne myöhemmin käytiin hakemassa.

Ryöstöä käsiteltiin oikeudessa vuoden päivät. Kysymys oli äärimmäisen kiusallinen SDP:lle ja sen toimijoille Kuopion alueella. Työväenliikkeen menestys kevään 1907 vaaleissa oli haihtumassa, kun yhä uusia työväenliikkeen aktiiveja yhdistettiin aiheellisesti tai aiheettomasti ryöstöihin.

Ryöstöjen jälkipuinnista myöhemmin lisää.

---

[1] Kajaanin lehti 14.8.1907 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/642478/articles/3159688

[2] Rahamuseon rahanarvolaskurin mukaan summa olisi nykyrahassa 12 500€.

[3] Pohjois-Savo 7.10. 1907 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/683713/articles/3160664

[4] Savon Työmies 27.8. 1907 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/693660/articles/3159690

[5] Kujala, Venäjän hallitus ja Suomen työväenliike 1899-1905, s. 219

[6] Pohjois-Savo 9.10.1907 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/683714/articles/3160670

[7] Otava 10.6.1908 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/735425/articles/3161634

[8] Pohjois-Savo 7.10.1907 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/683713/articles/3160664

[9] Otava 5.11.1907 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/674591/articles/3160667

[10] sama

[11] Savon Työmies 5.11.1907 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/693691/articles/3160669,

   Otava 5.11.1908

[12] Tuomisto, Aikain myrskyssä…Kuopion sosiaalidemokraattisen työväenyhdistyksen historia 1, s.123-124

Kansakoulunopettajan tie - Kaarlo Vilho Alhojärvi (1874-1918) Siilinjärvellä ja Kotkassa

Kaarlo Vilho Alhojärvi.
Kuva Eteenpäin 4.5.1928.

Sain sattumalta vuosia sitten käsiini Jukka Rantalan tutkimuksen Kansakoulunopettajat ja kapina. Rantala on tutkinut punaisuussyytöksiä ja kansakoulunopettajien asemaa paikallisyhteisöissä 1900-luvun alussa.[1] Kaiken kaikkiaan punaisuussyytösten kohteeksi joutuneita opettajia oli 92, seitsemän kansakoulunopettajaa teloitettiin punaisina keväällä 1918 ja yksi murhattiin terrorikauden jo loputtua.[2]

Yksi teloitetuista oli Kasurilan kansakoulun opettajana Siilinjärvellä toiminut Vilho Alhojärvi (vuoteen 1898 Wilèn[3]). Alhojärvi murhattiin Kotkassa ilmeisesti 12.5. 1918. Rantala toteaa, että Alhojärvi oli toiminut Kotkassa keväällä 1918 koulujen valvojana eli punaisten kansakoulutarkastajana. Kun alueen opettajat menivät kapinan aikana lakkoon, niin punaiset veivät opettajia vallankumousoikeuteen. Rantala epäilee Alhojärven sekaantuneen asiaan ja saaneen siitä paikallisten opettajien vihat. Tämä selittäisi teloittamisen.[4]

Entäpä jos Alhojärven kohtalo alkoi muotoutua jo kymmenen vuotta aiemmin Siilinjärvellä? Hänen opettajantaipaleensa oli nimittäin poikkeuksellisen myrskyisä täällä Savossa.

Alhojärvi on syntynyt Asikkalassa 7.4. 1874. Hän valmistui Jyväskylän seminaarista kansakoulunopettajaksi keväällä 1899.[5] Saman vuoden syksyllä hän aloitti Kasurilan kansakoulun opettajana.[6] Vielä tuolloin kylä oli Kuopion takamaita, mutta vuonna 1902 valmistunut Kuopio-Iisalmi rataosuus muutti Kasurilan ja Siilinjärven aseman seudun vilkkaaksi kauppapaikaksi.

Siilinjärven asema vuosisadan alussa.
Kuva V. Barsokevitsch, Kuopion museo.

Alhojärvi osallistui ajan tavan mukaan kylän rientoihin. Heti syksyllä 1899 järjestettiin sanomalehdistön päivä isänmaallisine ohjelmineen. Koulun johtokunnan puheenjohtaja Aaro Fr. Väänänen viittasi puheessaan suomalaisten nykyiseen vaikeaan asemaan, elettiinhän helmikuun manifestin aiheuttaman huolen aikaa.[7] Alhojärvi esiintyy jo v. 1903 Siilinjärven Osuuskaupan hallituksen puheenjohtajana[8], joten opettaja näyttäisi asettuneen kylälle normaalisti.

Suhtautuminen Venäjän yhdenmukaistamis-/sortopolitiikkaan jakoi Suomen poliittisen eliittiä. Suomalainen puolue jakaantui perustuslailliseen ja suomettarelaiseen linjaan. Vuosien varrella jako syveni suorastaan vihaksi. Venäjän laittomiksi koettuja lakeja vastustaneet perustuslailliset menettivät virkojaan ja joutuivat karkotetuksi maasta. Samaan aikaan myöntyvyyslinjalle sopeutuneet näyttivät etenevän virkaurillaan.

Kuopion alueella ja yleensäkin Pohjois-Savossa perustuslaillisella suuntauksella oli vahva kannatus.[9] Siilinjärvelläkin tunteet kuumenivat ilmiantojen kierteessä. Ainakin Kasurilan kansakoulun johtokunnan puheenjohtaja Aaro Fr. Väänänen oli joutunut santarmien ”poliisivalvontaan ja arestiin” jyrkän perustuslaillisuuden vuoksi.[10]

Opettajain Lehti 8.2.1924.

Aluksi Alhojärven ja kansakoulun johtokunnan välit näyttävät kiristyneen palkkaerimielisyyksien vuoksi.[11] Kiistat kansakoulunopettajien palkoista olivat tavattoman yleisiä. Lisäksi opettaja oli selvästikin joutunut paikkakunnan perustuslaillisten vaikuttajien hampaisiin. Koulun johtokunnan kokousten asiakirjat ovat kadonneet, joten suhteiden kehittymistä on vaikea hahmottaa. Yksi johtokunnan jäsen, Elias Laitinen puolusti opettajaa. Yhdessä he olivat laatineet kouluylihallitukselle kirjelmiä, joita Aaro Fr. Väänänen ilmeisesti piti ilmiantoina.[12]

Vuosien aikana tulehtunut riita purkautui sitten suurlakon tapahtumissa marraskuussa 1905 Siilinjärvellä. Lakko alkoi torstaina 2.11. Samana päivänä pidettiin kokous, jossa valittiin lakkokomitea. Komitea sai ”toimekseen tutkia, missä määrin eri henkilöt ovat olleet tekemisissä santarmirettelöjen kanssa ja missä määrässä ovat olleet tekemisissä bobrikoviffilaisen hallitusjärjestelmän kanssa.” Lakkokomitea päätti itse välittömästi, että kansakoulunopettaja Alhojärven on luovuttava toimestaan ja lähdettävä pois paikkakunnalta.[13] Lisäksi lakkolaiset vangitsivat poliisikonstaapeli Taavetti Siippaisen ja ottivat häneltä aseet. Tapahtumia käsiteltiin myöhemmin oikeudessa.[14]

Sanomalehtikirjoituksista välittyy kiihkeä tunnelma. Kansankokousta oli huudatettu ratkaisemaan esimerkiksi Alhojärven asiassa. Kokous oli ”yksimielisesti” vaatinut opettajaa poistumaan paikkakunnalta ja se oli kansan tahto.[15] Elias Laitinen kyseli myöhemmin oikeudessa kunniansa perään, koska kokouksessa oli häntä sanottu santarmien kätyriksi. Väkivallalla ilmeisesti uhattiin, hirttämisestä yms. puhuttiin.[16] Nykytermeillä tekisi mieli sanoa, että siilinjärveläiset olivat vihapuheen vallassa. Toisinajattelijat, todelliset tai kuvitellut, oli ajettava pois paikkakunnalta. Tämähän oli yleinen toimintatapa tuolloin. Läänin kuvernöörikin oli ajettu pois virkatalostaan Kuopiossa.[17]

Vilho Alhojärvi piti uhkaa niin vakavana, että hän poistui Siilinjärveltä. Johtokunta valitsi uuden opettajan ja perustuslaillisten Pohjois-Savo kuvaili, kuinka ”Tyyntä ja rauhallista on elämä täälläkin nyt lakon jälkeen. Se urkkimistyö ja ilmiannot ovat nyt loppuneet… lakon jälkeen ei ole meillä kansakoulunopettaja K.V. Alhojärveä. Hän on kiltisti pitänyt kansalaiskokoukselle antamansa lupauksen, ja poistunut paikkakunnalta.”[18]

Voisi sanoa, että Siilinjärvellä oli tyyntä myrskyn edellä. Vilho Alhojärvi palasi nimittäin hoitamaan tointaan maaliskuussa 1906. Keisarillisen senaatin siviilitoimituskunta oli antanut karkotusasiassa päätöksen, jolla Kuopion piirin kruununnimismies velvoitettiin huolehtimaan Alhojärven turvallisuudesta, kun hän palaa hoitamaan tointaan Kasurilan kansakoulun opettajana. Väkivallan uhka koettiin ilmeisesti todelliseksi, niin perusteellisesti poliisia päätöksessä ohjeistettiin ja yleisöä varoitettiin Alhojärveä kovistelemasta.[19] Opettaja tuli takaisin poliisisaattueessa, mutta vastaanotto olikin hänen kannaltaan lämmin. Asemalla oli Siilinjärven työväenyhdistyksen väkeä  tervehtimässä ja junan saapuessa huudettiin eläköötä Alhojärven kunniaksi.[20]

Siilinjärven työväenyhdistys oli perustettu suurlakon innostamana joulukuun alussa 1905.[21] Alhojärvestä tuli nyt yhdistyksen puheenjohtaja ja ehkä entistäkin vihatumpi vanhojen kiistakumppaniensa keskuudessa. Työväenyhdistys sai Alhojärvestä kipeästi kaipaamaansa tietoa ja taitoa yhdistystoiminnataan. Valitettavasti yhdistyksen asiakirjat varhaisvuosilta ovat kateissa. Yhdistys aloitti oman talon puuhaamisen heti. Talo valmistuikin kesällä 1908.[22]

Savon Työmies etusivullaan 5.3.1908.

Alhojärven toiminnasta on jäänyt yksi dokumentti työväenyhdistyksen arkistoon, yhdistyksen huvitoimikunnan pöytäkirja 1909-1912. Yhdistys järjesti ajan tavan mukaan iltamia, joissa esitettiin itse harjoitettuja näytelmiä, lausuttiin runoja, pidettiin puffettia ja tanssittiin. Esimerkiksi palkollisten vapaaviikolla 1.-7.11.1909 järjestettiin talolla neljät iltamat![23]

Poliittinen asetelma Kasurilan kylässä ja Pohjois-Savossa kaiken kaikkiaan muotoutui hyvin selkeäksi. Perustuslailliset ja SDP jakoivat vuoden 1907 eduskuntavaaleissa äänisaaliin. Kasurilan kylässä 242 äänestäjää kannatti perustuslaillisten ehdokkaita ja 272 äänesti sosiaalidemokraatteja. Suomettarelaiset saivat 3 ääntä.[24] Paikkakunnan perustuslaillisille Alhojärvestä tuli varteenotettava vastustaja.

Paikallinen perustuslaillinen vaikuttaja Juho Savolainen ilmiantoi keväällä 1907 Alhojärven kansaa kiihottavista puheista. Alhojärvi oli ilmiannon mukaan kehottanut kansaa nousemaan lakia ja järjestystä vastaan ja repimään ”alas säätytalon”. Oikeudessa Alhojärven puolustus kiisti väitteet. Todistajat korostivat hänen olevan maltin mies. Savolaisella oli 20 todistajaa ja Alhojärvellä noin 50. Oikeus joutui toteamaan, ettei tapahtumista voi saada puolueetonta kuvaa, koska ”nykyjään ovat ajat siten, että kaiken määrää puoluekanta, eikä mikään muu. Nyt on veli veljeä vastaan puoluekannan mukaan.” Alhojärvi kuitenkin vapautettiin kaikista syytteistä.[25]

Syksyllä 1907 tehtiin Kuopiossa kaksi harvinaisen röyhkeää ryöstöä. Ensin kaapattiin Haapaniemen tehtaan kasoorilta palkkarahat ja samanlainen rosvous tehtiin Karhonsaaren sahan palkkarahoille. Ryöstöt onnistuivat, mutta poliisi pääsi ilmiantojen kautta tekijöihin käsiksi. Sosiaalidemokraattien kannalta asia oli kiusallinen, sillä tekijöillä oli yhteys työväenliikkeeseen.

Oman sivujuonteensa tähän toi Savon Työmiehen silloinen päätoimittaja J.A.Mustonen, joka avoimesti kannatti työläisaktivismia. Ryöstöjä tehtiin aktivismin rahoittamiseksi. Mustonen joutui pakenemaan ryöstöjen jälkeen Amerikkaan.[26] Alhojärveä kuultiin oikeudenkäynnissä, häntä epäiltiin avunannosta, mutta tästäkin tuli vapauttava päätös.

Vaikutelmaksi uutisista jää, että Alhojärvellä ei ollut mitään osuutta ryöstöihin, mutta hänestä tehtiin ilmiantoja, jotka johtivat hänenkin käräjille.[27] Alhojärven kannalta ongelmallista oli, että Mustonen lähetti Amerikasta hänellekin postia. Siilinjärven asemapäällikkö Forssén oli napannut Alhojärvelle lähetetyn kirjeen ja vienyt sen poliisille.[28] Mustonen oli ollut Savon Työmiehen toimittaja ja lyhyen aikaa jopa lehden päätoimittaja 1907, joten kaikki merkittävät sosiaalidemokraattiset toimijat olivat olleet Mustosen kanssa tekemisissä. Alhojärveä ja Mustosta yhdisti myös kansakoulunopettajatausta.[29]

Joulupäivänä 1908 Alhojärvi sai sitten johtokunnalta irtisanomisilmoituksen. Tällä kertaa hänen väitettiin opettaneen lapsille, ettei jumalaa ole olemassa. Savon Työmies sanoi, ettei kansakouluntarkastaja ole löytänyt opettajan työstä moitittavaa.[30] Alhojärvi jatkoi Kasurilan koulun opettajana syksyyn 1910. Hänestä tuli vielä Kuopion lääniin läntisen vaalipiirin varakansanedustaja kesän 1909 eduskuntavaaleissa.[31]

Syksyllä 1910 Alhojärvi sitten sai tarpeekseen Siilinjärvestä ja muutti Kotkaan.[32] Hänet valittiin 22 hakijan joukosta Kotkan yläkansakoulun opettajaksi.[33] Alhojärven seuraajaksi valittiin Albanus Sonninen, joka tekikin sitten pitkän päivätyön kansakoulunopettajana Siilinjärvellä. Muistelmissaan hän nimitti Alhojärveä kommunistiopettajaksi, joka ei päästänyt nuorisoseuran kuoroa koululle harjoittelemaan. [34]

Niin päättyi opettajan taival Siilinjärvellä. Vihamiehilleen, Siilinjärven perustuslaillisille vaikuttajille hän oli bobrikovilainen ilmiantaja, ryöstöjen suunnittelija, radikaali, uskonnoton vallankumouksellinen. Käsillä olevan aineiston mukaan hän oli osuustoimintaa, kansansivistystä, raittiutta ja urheilua harrastava maltillinen sosialisti.

Blogin seuraavissa teksteissä käsitellään Alhojärven vaiheita Kotkassa ja vuoden 1918 tapahtumia. Lisäksi olenkirjoitanut tekstin Kolmisopen työväenyhdistyksen perustamisesta ja Alhojärven oppilaan muisteluista, joissa Alhojärvi tulee elävästi esiin työssään Kotkassa. Lopuksi pidettiin vielä pesänselvitys, eikä velkaa jäänyt.

Siilinjärven työväentalo 1913. Työväenarkiston kuva.

[1]Rantala, Kansakoulunopettajat ja kapina. Vuoden 1918 punaisuussyytökset ja opettajan asema paikallisyhteisössä.

[2] Rantala, 17

[3] https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1115985/articles/2725794

[4] Rantala, 24

[5]https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/542285/articles/2725795

[6]https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/516826/articles/2725796

[7]https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/746332/articles/2725797

[8] https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/660980/articles/2730611

[9] Wirilander, Savon historia IV, 652-664

[10] https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/683435/articles/2725799

[11] https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/683442/articles/2730608

[12]https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/683435/articles/2725799

[13] https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/674293/articles/2730612

[14] https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/683484/articles/547734

[15] https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/683482/articles/2730615

[16]https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/683484/articles/547734

[17] Wirilander, 666

[18] https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/683435/articles/2730614

[19] https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/674345/articles/2730616

[20] https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/683481/articles/2730617

[21] https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/683442/articles/2733617

[22] https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/693773/articles/2730624

[23] Huvitoimikunnan pöytäkirja 1909-1912. Siilinjärven työväenyhdistyksen arkisto. Kotiseutuarkisto.

[24] https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/683634/articles/2733601

[25] https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/693686/articles/171661

[26] https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/736393/articles/2733605,

J.A.Mustonen, Salat julki. Kumouksellisten ja rauhallisen kehityksen sosialistien keskinäiset välit, viimeaikaiset pyrkimykset ja toimintatavat Suomessa. Hämeenlinna 1909.

[27] https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/646145/articles/2733606

[28]https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/800065/articles/2733607

[29] https://fi.wikipedia.org/wiki/J._A._Mustonen

[30] https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/693714/articles/2733612

[31] https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/697282/articles/2733613

[32] https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/687606/articles/2733615

[33] https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1257426/articles/2733616

[34] Albanus Sonninen, Muistelmia elämäni vaiheista, 123