Sotavuodet Vilholan talossa vieraskirjan kertomana

Vilholan talossa Pöljällä aloitettiin uusi vieraskirja 17.2. 1938. Talon isäntä Aatu Halonen oli kuollut tammikuun 30. päivänä.

Haloset olivat asettuneet tilalle vuonna 1904, kun Nestor Halonen ja Maria Toivanen ostivat tilan Adam Toivaselta. Jussilan tilasta ja torpista enemmän oheisissa blogissa Adam Toivanen ja Torpan katselmuksiaToivasten aikaan tilan nimi oli siis Jussila, Nestor Halonen vaihtoi nimeksi Vilhola. Oheisessa kuvassa talon väkeä 1910-luvulla.

Nestor Halonen (vanh..) ja vaimo Maria, Nestor (nuor.), Juho, Otto, Aatu ja Eveliina Halonen, Hanna Halonen (Heiskanen) sylissään Hanna. (Kuva Lassilan talon kotiarkisto)

Vilholan tila siirtyi Aatu Haloselle (1885-1938) vuonna 1928. Aatu oli mennyt naimisiin Elin eli Elli Ruotsalaisen kanssa. Heillä oli peräti neljä poikaa. Aatu "kiilasi" perinnönjaossa naimattomana eläneen Juhon ohi.

Aatu Halonen ja pojat rukiin korjuussa syksyllä 1937. Oikealla seisoo Lauri,
Aatu kuormalla,  Kauko ja Pentti istumassa. Tyttönen voisi olla Eskelisen tyttöjä.

Aatu Halonen kuoli vain 48-vuotiaana sydänkohtaukseen. Elli jäi neljän poikansa kanssa hoitamaan tilaa. Hautajaiset olivat suurtapaus kylällä. On kohtalon kulku niin kumma, läpi tuskien vie elon tie. Hautajaispäivänä vieraskirjaan on kirjoitettu 126 nimeä. Oli tapana, että vainaja arkutettiin kotona ja hänet saatettiin yhdessä kirkomaahan. Sieltä palattiin sitten muistotilaisuuteen

Aatu Halosen viimeinen matka Siilinjärven kirkkomaahan on alkamassa. 

Hautajaisissa oli tietysti paljon Halosia, sukua oli tullut kauempaakin. Ollikkalasta oli Juho ja Miina Ollikainen ja lapset Kalle, Aino ja Anna. Lintuniemestä Selma Niskanen, Paavo ja Matti. Harjulta tietysti Otto ja Eveliina Itäkallio. Vainaja oli Eveliinan veli. Oli opettajat Elsa Väänänen ja Enne Kolehmainen. Lassilan, Panninniemen ja Pohjolanmäen isännät, Janne, Kalle ja Aatu Väänänen olivat kirjoittaneet nimensä peräkkäin. Paikalla oli myös pysäkki-Ville ja kauppias Tauno Miller, Tatu Nissinen oli tullut Kuopiosta. Nissisillä oli huvila Vilholan naapurissa ja perheillä oli paljon yhteisiä rientoja kesäisin. Pulasteen Iida kirjoitti nimensä viimeisenä.

Talossa ei jääty kuitenkaan suruajan eristyksiin, sillä jo 17.3. vieraita oli tupa täynnä. Oletettavasti Pöljän lotat kokoontuivat: Saima Miller, Hanna Savolainen,, Anna Ollikainen, Inkeri Jääskeläinen, Maire Tuomainen, Hilkka Savolainen, Helka Räsänen, Katri Niskanen, Anne Pitkänen, Liisa Ollikainen, Ida Tuomainen ja Aune Vesterinen (Kuopio) olivat yhteistä kokousta pitäneet.

Suojeluskuntapäällikkö Atte Rautiainen ja Janne Savolainen kävivät Vilholassa 21.1.1939. Elli Halonen ei ottanut vieraskirjaa esiin ihan jokaisen piipahtajan tuhrustettavaksi. Papit, opettajat ja isompien talojen isännät ja emännät arvotettiin ylimmäksi.

Syksyllä 1939 sota syttyi Euroopassa ja Suomi neuvotteli Neuvostoliiton kanssa alueluovutuksista. Pöljänkin miehet oli kutsuttu lokakuun puolessavälissä ylimääräisiin harjoituksiin. Tilanteen aikana käymässä tutussa Vilholassa. Mitä eessä on sen verho kätkee. Toivomme että eessä on uusi onnen ja rauhan aika kuten tähänkin asti. (8.11.1939) Rohkeaa ja toiveikasta mieltä koetettiin pitää yllä, Vilholasta lähti kolme poikaa sotaan vuosina 1939-44.

Vasemmalta Lauri, Pentti ja Kauko Halonen. (Kuvat Irja Halonen)

Talvisodan ajalta vierailumerkintojä on vain muutama. Maria ja Mikko Kontu, Martta ja Salme Korhonen sekä Aune Tarvainen olivat Ilomantsista. Nina Jantunen Pitkärannasta. Arvattavasti nämä vieraat olivat sodan jaloista evakkoon joutuneita ihmisiä. Siilinjärvellä oli yli sata evakuoitua perhettä. Rouva Vilholalle! Kiitos kaikesta, muistan Teitä aina - elämäni taipaleella. N.J. 14.2.1940. Pitkäranta.

Jatkosotaan viitataan ensimmäisen kerran elokuussa 1941. Nyt syys jo saapuu, kypsyy tähkäpäät.
Pian maamme kaunis, uuden aamun näät. Suomen armeija oli edennyt reippaasti Karjalassa kesän aikana. Hulda ja Väinö Reunasen runossa oli isänmaallista intoa. Väinö Reunanen oli Siilinjärven seurakunnan nuori pastori.Väinö Reunasen seuraava merkintä onkin joulukuulta 1941. Hän oli lomalla Aunuksesta. Syyskuussa Liisa Nissinen vieraili pikaisesti, osoitteeksi oli merkitty K.S. 36. Eli Liisakin oli rintamalla kenttäsairaalassa.

Vasta kun leijona valveutuu,
loppuvi kärsimys Suomen.
Kun kuka kansaa halveksuu
sortuvi nin kuin juureton puu.
Silloin Suomessa huomen,
silloin on Suomessa huomen.

Näin runoili Torsten Vasarainen  5.1. 1942 ollessaan lomalla Gorasta, Aunuksen Karjalasta.

Syvärin virta. Vilholan talon albumeista.

Ui Syvärin virralla Suomen purret, sen laineet lauluja meidän soi. Yhä vieläkö pienuuttas Suomi, suret, kun pois sun valtaasi vartioi, käsin voitokkain sinun viiriäs kantain yli kaikkien Kalevan rantain! Näin reippaasti kirjoitti lomalainen Lauri Halonen huhtikuussa 1942.

Pöljän kylän pitkäaikainen karjantarkkailija, "assistentti" Anna Saastamoinen vieraili Vilholassa ensimmäisen kerran  helmikuussa 1942. Sodan sanasto tunki arkeen. Toukokuussa vieraat tulivat "maatalouskamppailuun" Vilholaan.

Kauko Halonen kaatui Lapin sodassa 15.10.1944 Turtolassa (Juoksenki). Sankarihautajaisia vietettiin 5.11.1944. Hautajaisissa oli silmiinpistävän vähän miehiä. Vaikka aselepo Neuvostoliiton kanssa oli solmittu jo syyskuun alussa, niin kotiuttaminen oli vielä kesken.

Sodan jälkeenkin elettiin säännöstelytaloudessa ja pulan aikaa. Vieraita kävi Kuopiosta ja Helsingistä asti. Ystävät maalta olivat kullan arvoisia, sillä lähes kaikesta oli pula. Kovasti Elli-emännän kestitystä kiiteltiin.

Lähteet: Vilholan talon vieraskirja ja valokuvat Vilholan kotiarkisto.

Adam Toivanen hakee lainaa Waltionkonttorilta

”Nämä tilat sijaitsevat luonnon ihanalla paikalla Pöljän ja Kevättömän järven rannalla noin 1,5 kilometriä Kuopiosta Iisalmeen menevältä maantieltä ja noin 8 kilometrin päässä Siilinpään laivalaiturilta, josta höyryvenhe ”Neiti” välittää jokapäiväistä liikettä Kuopion kaupunkiin, sekä 1,5 kilometrin päässä Pöljän asemalta Kuopion Iisalmen rautatieltä.”

Maaningan kruununvouti kuvaili suorastaan runollisesti Jussilan ja Savolan tilojen sijaintia. Adam Toivanen, tilojen omistaja, halusi lainata rahaa Waltionkonttorilta. Kruununvouti sekä kunnallisneuvos Theodor Kolström ja Puustellin sotilasvirkatalon vuokraaja Kaarlo Nyberg olivat tulleet tekemään arvion talon velkakelpoisuudesta. Tästä tarkastuksesta on jäänyt talteen mielenkiintoinen asiakirja. Millainen oli iso tila Pöljällä sata vuotta sitten?

Jussilassa oli peltoa 40 hehtaaria. Lisäksi oli noin 30 hehtaaria luonnonniittyjä, joilta kerättiin huomattavan iso heinäsato. Jussilan mökkiläisistä ja torppareista olen jo kertonut. Suurin osa tilan pelloista oli Pöljän ja Kevättömän järven rantamilla, hyvää savipohjaista viljelymaata. Peltoja ja niittyjä oli myös Pitkänjärven takana. Muun muassa Pitkäniitty Hoikilla, nykyisin se tunnetaan Riitaniittynä.

Metsän hyödyntäminen oli aivan alussa näillä seuduilla sata vuotta sitten. Tässäkään asiakirjassa metsäomaisuutta ei edes arvioida. Todetaan vain, että metsää on omiksi tarpeiksi. Nestori Halosen arvio on, että Savola/Jussilan kokonaispinta-ala saattoi olla jopa 380 hehtaaria. Kyllä siinä omiksi tarpeiksi puuta varmasti oli.

Avoimen peltoalueen keskellä oli peräti kaksi asuinrakennusta, vanhempi ja nuorempi. Hirsirakennuksissa oli pärekatot. Molemmissa oli kaksi kamaria, uudemmassa lisäksi tupa ja keittiö. Vanhemman asuinrakennuksen yhteydessä oli meijerihuone.

Rakennuksia luonnehdittiin lähinnä ”asuttavassa kunnossa” oleviksi. Mitähän se Savossa tarkoitti 1900-luvun alussa? Tämä melkein  hymyilyttää, sillä näillä seuduilla ei tainnut sen paremmin isännät kuin torpparitkaan pytingin komeudella ylvästellä? Oheisessa kuvassa on Reponiemen tilan rakennukset 1902. Ehkäpä Jussila näytti vähän tältä. Vaurastuminen oli vasta alussa, niin torpat kuin talotkin repsottivat.

Lisäksi oli aitta ja tallirakennus. Talliin mahtui neljä hevosta. Oli törkylato eli heinälato, riihi ja huono sauna. Katselmuksessa sanottiin erikseen, että tuulimylly oli kunnossa. Lisäksi peltojen niittyjen yhteyteen oli rakennettu monta latoa. 

Navetta oli iso. Siinä oli paikat 42 lehmälle. Toivasen karjatalous oli kuitenkin hyvin huonolla tolalla. Isäntä väitti, että tilan rehut oli myyty rautatien rakentajien tarpeisiin. Tästä syystä lähes puolet lypsykarjasta oli hävitetty. Selitys ontuu.  Rautatietä kyllä rakennettiin Pöljällä juuri tuolloin, mutta ei se voinut olla perustelu karjan hävittämiselle! Adam Toivanen oli pulassa. Hänellä oli jo aiempaa velkaa noin 13 000mk. Niistä ei puhuta tässä asiakirjassa mitään. Tilan arvoksi arvioitiin vähän yli 50 000 mk.

Suomen karjaa Ollikkalan tilalla 1933. Myös Jussilan karja näytti tältä.

Toivanen halusi lainata 9000 markkaa rahaa.  Toimitusmiehet arvioivat, että tila voisi tuottaa vuodessa vähän yli 3000 markkaa voittoa. Pääasiallinen tulo tuli voista. Tuottaja sai voista 2mk kilolta. Tilalla oli oma ”meijeri”. Lisäksi viljan myynti oli toinen merkittävä tulonlähde.

Jussila/Savolassa tarvittiin kolme renkiä ja kolme palvelijatarta. Pöljällä renki sai vuodessa 150 markkaa palkkaa, piika 100 markkaa. Lisäksi he saivat talon ruuan, vaatteet ja asunnon. Muita menoja oli kruununvero (88mk), kunnan verot (163mk), papisto ja kirkonpalvelijat (56mk) ja paloraha, siis palovakuutus, joka oli otettu ”Suomen maalaisten paloapuyhtiöltä” (40mk). Muuten talon menot arvioitiin hyvin vaatimattomiksi. Hiukan suolaa, sokeria ja kahvia, rautaa, vehnäjauhoja ja kankaita (230mk).

Tila oli menossa alaspäin. Silti Adam Toivanen sai lainan. ”Paikkakunnan oloihin perehtyneet miehet” Nyberg ja Kolström ehkä auttoivat miestä mäessä. Iso osa karjasta oli hävitetty, kirkonkirjojen mukaan palveluskuntaa ei juuri ollut, entisiä velkoja oli yllin kyllin. Adamin ja Wilhelmiinan poika Johannes oli muuttanut pois jo v.1894.

Adam Toivanen möi tilansa  v. 1904 Nestor Haloselle ja Maria Toivaselle. Nestor ja Maria yhdistivät Toivasen suvun maaomaisuuden. Mahtitilan poika Adam siirtyi asumaan vaatimatonta Syrjänmäen mökkiä Pohjois-Pöljällä. Muutos on varmasti kirvellyt miestä. Tarina ei kuitenkaan ollut mitenkään poikkeuksellinen. Velka koitui monen muunkin tilallisen kohtaloksi.

Lähteenä Nestori Halosen arkistot ja Maaningan rippikirjat 1891-1900.