keskiviikko 29. maaliskuuta 2023

Avioliitto täyden aikuisuuden merkkinä – nuoren naisen kasvukipuja Siilinjärvellä 1900-luvun vaihteessa

 

Pyykankaan portailla. 1910-luvulla. Kuvassa etualalla oikealta Juho
Savolainen,hänen vaimonsa Anna Maria. Takana oikealla Anna tytär, hänen
vieressään Johannes (Janne) ja hänen vieressään Johanna (Hanna).
Kuva Annu Jauhiaisen kotiarkisto

Pyykankaan talon tyttäreltä, Anna Savolaiselta on säilynyt pieni, herkkä aineisto nuoruusvuosilta. Kaksi vihkosta, jossa hän kertoo elämästään vuosina 1893-1910.[1] Muistelot saavat lukijan pohtimaan naisen elämänuraa ja valinnan vaihtoehtoja vuosisadan vaihteen pohjoissavolaisella maaseudulla.

Pyykangas, Kasurila 14 oli 166 hehtaarin tila nykyisen Siilinjärven kunnan mailla. Juho Savolainen oli vaimonsa Anna Marian kanssa kunnostanut tilan 1879-1891. Talon pihapiiriin kuului päärakennus, maito- ja meijerihuone, kaksi aittaa, kaksi tallia, navetta 26 lehmälle, karjakyökki, sikopahnu, sauna, kota, riihi sekä ruumennus, kellari ja myllyrakennus. Tilaan kuului yksi mäkitupa ja kaksi torppaa ja tilalla oli osuudet kahdesta myllystä.[2]

Pariskunnalla oli kolme lasta, Anna, Johanna (Hanna) ja Johannes (Janne).[3]

1.10.1896: ”Lähten käsityö kouluun eivät estä lähtöäni isän kiroukset eikä syksyn sade, läpi pimeimmän yön halki hiljaisen hämärän menen vastuksista huolimatta. Ihmiset ihmettelivät lähtöäni, ihmettä se olikin vaan siihen oli syvemmät syyt joita ei Maailma tiennyt.” 15-vuotias Anna joutui käymään kovan kamppailun saadakseen lähteä käsityökouluun. Kun hän tuli muutaman päivän jälkeen käymään kotona, oli vastassa edelleenkin isä-Juhon kiroukset. Äiti laittoi sentään tyttärelle vuoteen tuvan lattialle. ”Aamulla kun lähten on pimeätä kaikkialla omasta rinnastani taivaan korkeuteen saakka.”

Annan isä Juho Savolainen, Pyykankaan Jussi, oli paikallinen ja jopa valtakunnallinen poliittinen vaikuttaja 1900-luvun alkupuolella perustuslaillisessa liikkeessä, sen aktivistisiivessä. Juho itse oli innokas lukija ja sivisti itseään niin, ettei hän juuri ehtinyt 1900-luvun puolella enää talonpitoon osallistua. Poliittinen vaikuttaminen, puhematkat veivät enimmän ajan. Tyttärensä kouluttautumista hän ei kuitenkaan tukenut. Rippikirjassa vain Johanneksen kohdalla lukee, että on käynyt kansakoulun.

Muistelmia hallitsee nuoren naisen ihastumiset. Anna on ihastunut kohtaamiinsa poikiin, välillä yhdestä katseesta onnellinen ja toisena päivänä epätoivoinen. Romanttisen rakkauden ajatus on jo Annalla hyvin vahva, elettiin murroksen aikaa. Avioliitto oli jo enemmän "kahden kauppa" kuin perheiden liitto.

Vuosisadan vaihteessa rakennettiin Kuopio-Iisalmi rataa. Silloin Pyykankaalle tuli rautatien rakentajia asumaan. ”Eräs erittäin kaunis mies, 18-vuotias nuorukainen, MP, vaikka ajatuksissani oli Janne K – huvitti minua ilveillä hänen kanssaan ----”. Syyskuussa riitaantui meidän välimme, sillä Jannen muisto esti taipumasta häneen. Muutama kuukausi myöhemmin muutti hän meiltä pois ja me erosimme iäksi.” Voi myös ihan perustellusti epäillä liittoa ison talon tyttären ja rautatienrakentajan välillä. Ehkäpä Anna juuri siksi käytti sanaa ”ilveillä”.

Annan nuoruusvuosiin näyttäisi kasautuneen surua ja yksinäisyyttä. Hän joutui myös rumasti ystäviensä kiusaamaksi, kun tytöt laittoivat hänelle muka poikien kirjoittamana kirjeitä, joihin Anna sitten viattomasti vastasi. Kun asia tuli ilmi, Anna ei ”uskonut, että elämä enää näissä oloissa olisi mahdollista.”

Pyylahti. Kuva Jääskeläisen suvun albumit
Heikki Jääskeläinen.

Pyylahden Taavetti Räsänen kosi Annaa loppiaisen 1899. ”Vaan Taavetille olen minä liian hyvä ja liian ylpeä tulemaan sukulaiseksi heille.” Taavetti oli lampuotitilallisen poika. Kokotilan vuokraajat elivät kyläyhteisössä tilallisten elämää, mutta heidän asemansa ei kuitenkaan ollut yhtä vakaa kuin tilallisten.

Annan romanttiset tunteet kohdistuivat kirkonkylän poikiin ja erityisesti Juho Kasuriseen ja myöhemmin hänen Kalle-veljeensä. ”Merkkipäivänä 15.3.1907 olin äänestämässä ensimmäisissä vaaleissa Kasurilan kansakoululla – ovella tervehtii minua Kalle K --- jumalani kuinka viehättävä hän on!” Juho Kasurinen lähti siirtolaiseksi Amerikkaan 1904. Sattumoisin (?) samalla laivalla Tukholmasta kuin Jussi Canth, joka oli joutunut lähtemään karkotusta pakoon Ruotsiin. Aktivistien toiminta kutsuntalakkojen puolesta oli Pohjois-Savossa ja Siilinjärvelläkin vilkasta.[4]

Harjamäen tila 1920-luvulla. Taustalla Kevätönjärvi.

Kalevajuhlassa Harjamäellä 1910 tunteet leiskuivat edelleen. ”Hauskasti kuluu aika A F Wäänäsen tervehtiessä puristaa kättäni ystävällisesti, saan keskustella hänen kanssaan, vaan kun menemme eteiseen panemaan palttoota päällemme tulee Toivo S. ja tarjoaa erään puolesta kyytiä, hylkäämme sen, myöskin Kalle K – saapuu eteiseen ja ihmeellistä kun hän kuulee meidän aikovan pois, lähtee hän laululla lopettamaan juhlaa. Eikö viihtynyt enää! En viitsi seurata palttoo päällä Kallea tupaan, vaan rannassa kuulen kun hevosia lähtee. En ennen ole tullut juhlista näin iloisella mielellä. On niin paljon ajattelemista. Nytkö vasta huomasit Kalle!”

Merkittäviä taloja Annan elämässä olivat Kasurilan kylän Jysänkoski, Miettilä, Ahmo, Harjamäki ja Pyylahti. Välillä hän puhuu vähän katkerasti ”kirkonkylän hienostosta”, joka ei häntä riittävästi huomioi.

Kalle Kasurinen meni vuonna 1912 naimisiin Miina Wäänäsen kanssa.[5]

Naimattomaksi jääminen oli maaseutuyhteisöissä eläneille naisille ja miehille häpeällinen asia. Nimittely vanhoiksi piioiksi ja – pojiksi ja muukin pilkanteko oli tavallista. Naimattomat eivät olleet saavuttaneet kyläyhteisössä naimisissa olevien statusta, mutta toisaalta he eivät kuuluneet enää nuorempien vertaisryhmään. Lisäksi naimattomilla oli huoli vanhuusiän elatuksesta, kun jälkeläisiä ei ollut.[6]

Anna eli aktiivista elämää, vaikka avioliitto ja sitä kautta itsenäinen elämä ei ottanut toteutuakseen. Hän osallistui nuorisoseuratoimintaan Kolmisopen ja Siilinjärven kylillä. Lisäksi hän kirjoitti sanomalehteen poliittisia ajatuksiaan. Niissä näkyi, että Pyykankaalla isä Juho ja tytär olivat samoilla linjoilla suhteessa työväenliikkeeseen. Siilinjärvellä poliittinen taistelu asettuikin lähinnä perustuslaillisten ja sosiaalidemokraattien väliseksi kamppailuksi. Myöntyvyyssuunnan vanhasuomalaisilla ei ollut juurikaan kannatusta.[7]

Pyykangas 1927. Juho Savolainen täytti 70-vuotta. Siilinjärven
suojeluskunta ja lotat tervehtivät.
Kuva Annu Jauhiaisen albumi.

Annan kotitalo Pyykangas seisoi aivan Kuopio-Iisalmi tien varressa, joten siellä järjestettiin monia juhlia ja kokouksia. Annan elämä talossa lienee kuitenkin ollut työnteistä puuhaa niin navetassa kuin kotitaloudessakin. Naimattomat tyttäret olivat ilmaista työvoimaa.

38-vuotiaana Anna Savolainen meni naimisiin Mikko Wemanin kanssa, liitosta syntyi vuonna 1919 poika Toivo. Onnellista parisuhdetta Anna ei kuitenkaan elämässään saanut kokea, sillä aviopuoliso jätti hänet varsin pian ja Anna jäi yksinhuoltajaksi. Anna eli poikansa kanssa Kolmisopen kylällä omalla pikkutilallaan Jokilahdessa.[8]

 

Anna Weman, os. Savolainen ja Toivo.
Kuva Annu Jauhiaisen albumi.

 

 



[1] Arja Lepolan kotiarkisto, Siilinjärvi

[2] Niskanen, Markku, Soppelaisten kertomuksia. Kolmisopen kyläkirja, 32-33

[3] sama, 31

[4] Hajamietteitä Pöljältä, Urkkijoita ja ilmiantajia Siilinjärvellä, http://airaroivainen.blogspot.com/2019/01/urkkijoita-ja-ilmiantajia-siilinjarvella.html

[5] Maaninka asiakirjoja 1905-1913 (AP I Jea:3) s. 109; SSHY

[6] Saarimäki, Pasi, Naimisen normit, käytännöt ja konfliktit, 53 https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/23241

[7] Hajamietteitä Pöljältä, Vaalit Siilinjärvellä 1907 – innostuksesta pettymykseen, http://airaroivainen.blogspot.com/2018/11/vaalit-siilinjarvella-1907.html

[8] Niskanen, 33

torstai 23. maaliskuuta 2023

Naimisiin! Anna Helena Sirviön ja Kusti Roivaisen tie avioliiton satamaan

 

Anna Helena Sirviö ja Kusti Roivainen
1914.

Maaningan kirkonarkistossa on säilynyt asiakirja, jolla ukkini ja mummoni ilmoittivat aikeestaan avioliittoon ja pyysivät kuulutuksia.[1] Valtakirjan asian hoitamiseen sai Kustin isä Taavetti Roivainen.  Asiakirjan kirjoitti heille Pöljän koulun opettaja Olli Kyyhkynen. Opettajalla olikin siihen poikkeuksellinen pätevyys, sillä alkuperäiseltä koulutukseltaan hän oli pappi.

Palvelijatar Anna Helena Sirviö ja lampuotinpoika Kusti Roivainen olivat tulleet varmaan hevosella koululle, jossa he itse allekirjoittivat kuulutushakemuksen. Asiakirja on päivätty perjantaille 27.2.1914. Sulhasella ja morsiamella on molemmilla kaunis käsiala, Anna-Helena on kirjoittanut sujuvasti ammattinsa ja osoitteensa itse.

Saara Hämäläinen, työmiehen vaimo Kuopion kaupungista ja Olli Kyyhkynen todistivat avioon aikovien allekirjoitukset ja sen, etteivät he olleet sukua keskenään. Lisäksi arkistossa on morsiamen isän Erik Sirviön lupa avioliittoon.[2]

Täten annan alakirjoittaja luvan tyttärelleni Anna Helenalle mennä avioliittoon lampuotinpojan Kusti Roivaisen kanssa Nilsiän Kaaraslahdella 24.2.1914. Erik Sirviö, Loinen Kaaraslahti N:ro 26.

Luvan todistivat Mari ja Erik Pitkänen samaisesta talosta. Erik Pitkänen oli toiminut kirjurina.

Koska sulhasen isä toimitti valtuutettuna asiakirjat Maaningan kirkolle, niin molemmat olivat saaneet isiensä ”siunauksen” liitolle. Läheskään kaikki avioon aikovat eivät enää 1900-luvun alussa toimittaneet vanhempiensa lupia. Tapa oli kuitenkin vielä ainakin Maaningalla elinvoimainen.

Sulhasen isä vei asiakirjan kirkkoherranvirastoon Maaningalle seuraavana päivänä. Pariskunnan avioliittoa on kuulutettu 1.3., 8.3. ja 8.3.1914.[3]

Maaningan kirkko 1927. Kuva Ahti Rytkönen, Museovirasto.

Anna Helena Sirviö oli syntynyt Nilsiän Pajujärvellä 1.10.1893.[4] Hänen äitinsä oli Loviisa Lukkarinen. Kovin läheisiä sukulaisia vihkipari ei ollut, mutta Loviisan ensimmäinen puoliso oli ollut Juho Joonanpoika Roivainen. Se saattoi olla myös syy siihen, että Anna Helena tuli palvelijattareksi juuri Roivaisten Pöljä 5 Hoikin lampuotitilalle.

Tilaa isännöi Taavetti Roivainen ja puolisonsa Wilhelmiina Lipponen. Vuonna 1914 suuresta perheestä olivat talon leivissä enää Kusti ja Taavetti Taavetinpoika. Lisäksi pojista Eerik Roivainen viljeli tilan torppaa.

Hoikki, Pöljä 5.

Ei tiedetä, milloin Anna Helena tuli Pöljälle. Hänet on kirjattu Nilsiästä ulosmuuttaneeksi vasta 11.2.1914.[5] Silloin hän kuitenkin on jo melko varmasti ollut Kustin kanssa yhdessä ja asunut Hoikin tilalla. Oli varsin tavallista, ettei muuttokirjaa otettu, jos henkilö liikkui väliaikaisten töiden perässä tutuissa taloissa lähiseudulla. Muuttokirjan ottaminen tuli ajankohtaiseksi, kun oleskelu toisella paikkakunnalla muuttui pysyväksi. Kuten esimerkiksi avioliiton solmimisen yhteydessä.

Pariskunta meni naimisiin 14.4.1914. Vihkiminen oli hyvin koruton tapahtuma Maaningan kirkon sakaristossa, sillä komeita kirkkohäitä ei tuolloin tavallisen kansan parissa harrastettu. Lisäksi morsian oli viimeisillään raskaana. Vihkimisen toimitti vt. kirkkoherra Toivo Kivekäs.[6]

Maaningan vt. kirkkoherra Toivo Kivekäs.

Anna Helena Sirviö synnytti 26.4. 1914 tytön. Lapsi sai nimen Bertta.[7] Tyttönen kuitenkin kuoli vain kolmen päivää elettyään 29.4.1914.[8]

Jäin miettimään Berttaa. Järkytti hänen kuolemansa, mutta samalla ihmettelin tietoa esiaviollisesta suhteesta ja kovin viime tingassa solmittua avioliittoa. Eikö Kusti halunnut tunnustaa lasta ja mennä naimisiin?

Perhetarina kertoo, että Kusti tykästyi talon uuteen palvelijattareen, koska tämä oli niin ahkera ja taitava töissään. Aviopuolison valinnassa se ei ollut mikään pieni asia maataloudesta ja karjasta elävässä taloudessa. Todennäköistä on, että nuoret lupautuivat toisilleen, kihlautuivat ja alkoivat ajan tapaa elää esiaviollisessa suhteessa. Yhteisö hyväksyi suhteen, kunhan siihen liittyi vakaa aikomus avioliitosta.[9]

Vaikka romanttisen rakkauden peruste perheen perustamiselle olikin jo varsin hyväksytty, niin vanhat tavat vaikuttivat. Myös nuorten mielessä. Tietysti on mahdotonta enää tietää, millaisia tunteita ja ajatuksia Anna Helenalla ja Kustilla aikanaan oli. Heistä syntyi kuitenkin perhe, joka kesti vielä seuraavankin tyttären, Anna Liisan kuoleman vain päivän ikäisenä 29.8.1915.[10]

Myös Kustin veli Taavetti meni naimisiin vuonna 1914.[11] Hänenkin puolisonsa Hilma Helena Myöhänen oli kotoisin Nilsiästä. He menivät naimisiin joulun alla 13.12.1914.[12]


Kusti Roivainen ja Anna Helena. Lapset vasemmalta Helvi
Viktor ja Väinö. Kuva 1930-luvun vaihteesta.

Taavetti ja Hilma Roivainen perheineen. Lapset ikäjärjestyksessä
Lyydia, Helka, Liisa, Taavetti, Vilho, Toini, Aino, Erkki ja Ilmari.

Tämä pieni pala sukuhistoriaa herätti tunteita ja ajatuksia elämän hauraudesta, kun lapset kuolivat heti synnytyksen jälkeen.

Avioliiton solmimiseen ei liittynyt komeita kirkollisia seremonioita. Molempien Roivaisen poikien avioliitot solmittiin yksinkertaisesti Maaningan kirkon sakastissa. Toki perhepiirissä on tapausta varmaan juhlistettu jotenkin.

Vanhempien luvan pyytäminen avioliittoon kiinnitti huomiota. Samoin esiaviollinen suhde Kustin ja Anna Helenan välillä yllätti, vaikka se oli ilmeisesti aikalaisten näkökulmasta varsin pieni synti. Oli tavallista, että morsian oli raskaana naimisiin mentäessä.[13]

 Suvussa siirtyneitä taakkoja olen pohtinut täällä.



[1] Maaninka asiakirjoja 1914-1921 (AP I Jea:4), sivu 768; SSHY

[2] Maaninka asiakirjoja 1914-1921 (AP I Jea:4), sivu 769; SSHY

[4] Nilsiä syntyneet 1881-1900 (MKO28-59) 1893 lokakuu, sivu 622; SSHY

[5] Nilsiä muuttaneet 1894-1916 (MKO17-25) sivu 247; SSHY

[6] Maaninka kuulutetut 1909-1922 (MKO8-12) sivu 108 1914; SSHY

[7] Maaninka rippikirja 1911-1920 (AP_2 I Aa:26) sivu 621 Pöljä 5 Ollila; SSHY

[8] Maaninka kuolleet 1910-1928 (MKO11-14) sivu 57; SSHY

[9] Saarimäki, Pasi, Naimisen normit, käytännöt ja konfliktit. Esiaviollinen ja aviollinen seksuaalisuus 1800-luvun keskisuomalaisella maaseudulla, 47

[10] Maaninka kuolleet 1910-1928 (MKO11-14) sivu 66; SSHY

[11] Maaninka asiakirjoja 1914-1921 (AP I Jea:4) sivu 656; SSHY

[12] Maaninka kuulutetut 1909-1922 (MKO8-12), sivu 115; SSHY

[13] Saarimäki, 53



maanantai 13. maaliskuuta 2023

Talvisodan rauhan muistopäivänä 13.3.2023. ”Toivotaan että me pääsemme sitten vapaina sankareina kotitöitä jatkamaan.”

 

Olen kirjoittanut tässä blogissa monesta talvisodassa kaatuneesta siilinjärveläisestä. Heidän kantakorttinsa ovat vapaasti tutkittavissa Kansallisarkiston digiaineistoissa. Kerron seuraavassa sodasta selvinneen lääkintämiehen tarinan. Kiinnostavaksi tarinan tekee, se, että lääkintämies, sotamies Kalle kirjoitti sodasta varsin monta kirjettä kotiin vaimolleen Lapinlahdelle.

Pohjois-Savon miehille alettiin jakaa kutsuja ylimääräisiin kertausharjoituksiin 13.10.1939. Olen kuvannut varsin tarkasti siilinjärveläisten matkareitin pääosin junakuljetuksella Pekka Roivaisen sotatien kuvauksessa. Jalkaväkirykmentti 38 koottiin Kuopiossa ja siinä oli miehiä mm. Siilinjärveltä, Nilsiästä, Lapinlahdelta, Maaningalta, Karttulasta ja Vesannolta. Rykmentti lähti kohti Laatokan Karjalaa junalla aamuyöstä 17.10. 1939. Miehille ei oltu kerrottu määränpäätä.

Rykmentin sotapäiväkirjoista selviää, että vuorokauden matkustettuaan miehiä kuljettanut juna pysähtyi Uuksun asemalla Salmissa. Sielläkin oli nimikyltit poistettu, joten aivan heti miehet eivät olinpaikastaan selkoa saaneet.

Kun YH jatkui, järjestettiin kenttäposti. Se kulki 4-5 päivää suuntaansa. Kalle kirjoitti ensimmäisen kirjeensä kotiin 26.10.1939. Siinä hän lähinnä kuvasi säätä ja kertoi miehistön tekevän linnoitustöitä. Samassa kirjeessä hän kertoi myös oman osoitteensa. Hän palveli JR 38 1. pataljoonan 3. komppaniassa lääkintämiehenä. Lääkintämiehet oli majoitettu vääpelin ja komppanian kirjurin kanssa Uuksun kansakoululle. Tätä paikkatietoa hän ei tietenkään kirjoittanut kirjeessä.

Kallen kirjeissä on luottavainen tunnelma, sanoo pärjäävänsä ”talon” ruoka-annoksilla, mutta sokeria, kahvia ja voita annettiin hyvin vähän. Sotilaat ostivat siviileiltä ja saivat kotoa paketeissa lisää ruokaa.  Varsinkin voita Kalle toivoi lähetettävän, ”kun olen tottunut voin kanssa ruokani syömään”. Muuten Kalle melkein toppuutteli, ettei tarvitse lähettää liikaa tavaraa tai ruokaa.

Kalle kiitti 14.11. 1939 Iidan lähettämästä kahvista, jota oli koko ryhmän kanssa yhdessä nautittu. Hän arveli myös, että eiköhän täältä jo kohta kotiin päästä. Sotilaiden kirjeissä ei tietenkään voinut paljastaa paljoakaan, mutta kertoi kuitenkin ryhmän olevan koottu lähes pelkästään siilinjärveläisistä. Vain Eemil Ryynänen, Erkki Niskanen ja Kunnar Ihalainen olivat muualta.

Hevossuoja Syskyjärvellä. SAkuvat.
Kallen yhtenä tehtävänä oli hoitaa hevosia. Hän mm. rakensi kymmenelle hevosille suojan havuista. Liikuttavaa oli, kun Kalle tunnisti naapurin Poju-hevosen tallista. ”Se niin nuuski minua, kun minä taputtelin sitä ja nimeltään mainitsin, niilläkin on ikävä.”

Koko komppaniaa järkytti Mustin kylältä kotoisin olleen Uuno Ryynäsen yllättävä menehtyminen sairaskohtaukseen. Jaakko Roivaisen petikaverina majoituksessa oleskellut Ryynänen sai täysin yllättäen valtaisan verensyöksyn ja kuoli. Tästä Kalle kertoi kotiväelle.

YH:n aikana Kalle sai valtion vaatteet ja kengät, kaikki uusia. Iida laittoi vielä marraskuun lopulla kintaat ja villasukat. Kalle vakuutti, ettei nyt kannata enää lisää vaatteita lähettää, hänellä oli ihan riittävästi kaikkea. Vielä 27.11. päivätyssä kirjeessä Kallella oli kova toivo kotiin pääsystä. Ottaen huomioon, että NL oli 26.11. aloittanut Mainilassa talvisotaan johtaneen lavastuksen, kotiin pääsy tuskin oli tuolloin sotilaiden puheissa päällimmäisenä. Toisaalta tieto kulki hitaasti.

Vielä 29.11.1939 Kalle kirjoitti pienelle pojalleen optimistisen kirjeen. Tilanne oli kuitenkin tuolloin jo kiristynyt äärimmilleen. Neuvostoliitto aloitti hyökkäyksen Suomeen 30.11.1939 ja talvisota syttyi.

Haavoittuneiden hoitoa. SAkuvat.

Siilinjärveläiskomppanian talvisota alkoi mahdollisimman huonosti. Ensimmäisessä kosketuksessa viholliseen Uomaalla kaatui 16 miestä. Kokemattomat joukot joutuivat ristituleen, jossa edes kaikkia vainajia ei saatu pois vihollisen käsistä. Kaksi päivää tästä katastrofista Kalle kirjoitti kotiin. Kun kirjeet aiemmin olivat alkaneet varsin arkisin tervehdyksin, niin nyt Kalle kirjoitti ”Ida rakas!”.

”Meidän pojat kävivät tulikasteessa joitakin haavoja ottamassa, mutta ei ole mitään syytä huolestumiseen, kyllä me täällä pärjäämme. En päässyt käymään joululomalla, kun tuli tämä tilanne, vaan toivotaan että me pääsemme sitten vapaina sankareina kotitöitä jatkamaan, se on ihanaa.” Tässä vaiheessa Kalle vielä sanoi, ettei kannata lähettää paljon tavaraa kannettavaksi. Ja vielä toistamiseen: ”Ei ole mitään syytä huolestumiseen.”

Lääkintämiehet tuovat potilasta joukkosidantapaikalle.
SAkuvat.


Lääkintämiehenä Kalle tiesi tarkalleen komppanian tilanteen, kuolemat ja haavoittumiset. Hitaasti tieto sodan raskaista tappioista alkoi tulla kotiseudulle.

Ida lähetti Kallelle paidan joululahjaksi, josta Kalle kiitti. Kiitoskirjeessä oli myös viesti Mikan kylän pojilta, että ”hengissä ollaan” (Martti Väisänen, Toivo Siponen, Toivo Tuppurainen, Aatu Mehtonen).  Ida varmasti vei nämä tiedot poikien perheille. Kalle kevensi lopuksi: ”Parta kasvaa ja se on hyvä, koska pystyy paremmin maastoutumaan, kun parta on kuurassa.”

Haavoittunutta kuljetetaan ahkiossa.
Lomalle pääsivät vain ne, joilla oli kaatunut veli. Tämän takia Kalle Hirvonen Pöljältä pistäytyi, sillä hänen veljensä Lauri oli kaatunut Kotajärvellä 8.12. Vasta tammikuussa Kalle uskaltautui kirjoittamaan muutaman sanan Uomaan taistelun tappioista Idalle, kun lehdissäkin näistä taisteluista oli mainittu. Myönsi, että siilinjärveläiset olivat olleet Uomaalla.

Lääkintämies joutui kohtaamaan sodan varmasti raadollisimmillaan. He antoivat ensiapua sekä kuljettivat vaikeissa oloissa haavoittuneita suojaan ja jatkohoitoon. Kallella oli pieni liikemiesten kalenteri, johon hän oli merkinnyt vuoden 1940 tuttujen poikien haavoittumisia ja kuolemia.

Helmikuussa siilinjärveläiset olivat kiinni Pitkärannan kovissa taisteluissa. Sieltä Kalle kirjoitti: ”Lämpöiset terveiset täältä sinne kotiin pitkästä aikaa, täällä o ollut mulla niin ajan viepää hommaa, että ei ole tullut vastatuksi.”

Ruokojärven joukkosidantapaikka.

”Tämä kohtalokas aika varmaan antaa jokaiselle suomalaiselle monta kertaa suuremman arvon itsenäiselle Suomelle ja siviilielämälle, kun täältä selviää…”

Kalle selvisi sodasta ehyenä. Hän oli taistellut Uomaalla, Syskyjärvellä, Ruokojärvellä ja Pitkärannassa. Hän kirjoitti 23.3.1940 (rauha oli solmittu 13.3.), että oli tulossa hiihtämällä kotiinpäin. Kalle joutui kuitenkin jäämään linnoitustöihin Kerimäelle, josta hänet kotiutettiin vasta 21.4.1940.

Lähteet, Kallen kirjeet kotiin 26.10.1939-16.4.1940, Kallen kantakortti, Kasurinen, Kotikontujen tienoita tervehtien. Muistelmia ja kuvia sota-ajalta.