Siilinjärven sairaalat jatkosodassa 1941-44

 

Siilinjärven piirimielisairaalan päärakennus. Rakennus säilyi
mielisairaanhoidon käytössä sota-ajan. Joitakin
potilashuoneita varattiin sotasairaalan lottien majoitukseen.

Tämä blogiteksti on jatkoa Siilinjärven piirimielisairaala ja Tarinaharjun keuhkotautiparantola talvisodassa postaukseen.

Kun talvisodan rauha solmittiin 13.3.1940, se merkitsi aseiden vaikenemista rintamilla, mutta sodan pitkät varjot jäivät vielä vaikuttamaan. Sotasairaalat olivat pullollaan potilaita, joita sitten hiljalleen kotiutettiin. Sitä tahtia pystyttiin myös vapauttamaan 20. Sotasairaalan rakennuksia ja osastoja taas takaisin siviilikäyttöön. Tarinaharjun sairaalasta tuli taas keuhkotautiparantola, mutta Siilinjärven piirimielisairaala ei päässyt vieläkään omilleen.

Siilinjärven majoituslautakunta oli saanut 30.4.1940 Pohjois-Savon Suojeluskuntain piiriesikunnasta käskyn suorittaa lainmukaisen vastaanottotarkastuksen Harjamäen Piirimielisairaalan ”paviljongissa” eli naisten talossa. Tila oli päätetty ottaa puolustusvoimien käyttöön edelleenkin, vaikka sota oli loppunut.

Luovutustarkastus pidettiin 4.5.1940. Kuntaa edustivat Iivari Himanen, Janne Savolainen ja Pekka Pitkänen. Pöytäkirjaa piti kunnankirjuri Eino Rahikka. Piirimielisairaalaa edusti kokouksessa Elon Enroth.

Tarkastuksessa todettiin rakennuksen olevan hyvässä kunnossa, joskin jonkin verran kulumista oli havaittavissa. Uusi kalusto ja liinavaatteet olivat myös käytössä jonkin verran rähjääntyneet. Asiakirjoista ei välity käyty keskustelu, mutta varmasti sairaalan menettäminen kirpaisi sairaanhoitopiirin kuntien edustajia. Naisten talosta tuli näin Harjamäen Sotilassairaala 3. Siellä hoidettiin toipuvia ja annettiin jatkohoitoa talvisodan jälkeen.

Harjamäen sotilassairaala 3 nykyisessä asussaan.
Syyskuu 2024.

Sotasairaaloissa palvelleet reserviläiset ja vapaaehtoiset lomautettiin. Töihin jääville henkilökunnalle alettiin maksaa normaalia rahapalkkaa ja luontaisedut poistettiin. Silti esimerkiksi Kuopiossa oli vielä 1.6.1940 sotilaiden majoituskäytössä kahdeksan koulua, VPK:n talo, Koivumäen kartano ja kansanopisto. Runnin kylpylaitos varattiin 10.6.1940 alkaen yksinomaan sotainvalidien hoitoon. Siellä potilaat saivat 1 kuukauden maksuttoman hoitojakson. Runni oli erityisesti tarkoitettu amputaatiosta tai reumaattisista oireista kärsiville.

Puolustusvoimat pyrki vapauttamaan tilat siviilikäyttöön nopeasti. Samalla kuitenkin muistutettiin, ettei sota-aikana rakennuksissa tehtyjä muutoksia ole syytä purkaa. Sotasairaalan varusteet varastoitiin, hälytyslaiteet, väestönsuojat, kaasutiiviit ovet ja ilmavalvontalaitteet oli säilytettävä sijoillaan. Myös pimennysvalmius oli säilytettävä.

Sotasairaalan valmiutta pidettiin myös harjoittelulla yllä. 12.8.1940 Päämajan lääkintäosasto pyysi ilmoittamaan ”montako potilaspaikkaa kirurgisia potilaita varten sotasairaalassanne saadaan toimimaan 1,2,5 tai 10 päivää määräyksen saatuanne.”

Vielä puoli vuotta sodan päättymisen jälkeenkin omaiset etsivät tietoja kadonneista ja kuolleista läheisistään. Päämajan lääkintäosaston kiertokirje 4.9.1940 luetteli pitkän listan sotilasta, joiden viimeisistä hetkistä etsittiin tietoa. Henkilöstä tiedettiin, missä hän oli haavoittunut, mutta ei kuolinpaikkaa, joku oli haavoittunut ja sittemmin kadonnut, kolmannen tiedettiin kuolleen ”jossakin sairaalassa”, sotilaan ruumis oli lähetetty jonnekin, mutta ei ollut tietoa, minne joutunut. Vaikka sodan byrokratia oli varsin tehokasta, niin joissakin tilanteissa potilaat näyttävät kuitenkin mystisesti kadonneen sairaalasta toiseen lähetettäessä. Epätietoisuus oli tietysti omaisille raastavaa.

Myös sota-aikana oli tapahtunut ikäviä erehdyksiä. Kotijoukkojen esikunnasta rovasti Hannes Anttila teroitti sairaaloille huolellisuuden merkitystä. Potilaiden vastaanotto- ja poistoilmoituksissa nimet ja osoitteet oli usein kirjoitettu niin epäselvästi, että oli ”sattunut muutamia valitettavia erehdyksiä”. Poistoilmoitus tehtiin potilaasta, joka oli kuollut.

Syksyllä 1940 Puolustusvoimat ja sairaanhoitopiiri laativat uuden vuokrasopimuksen Siilinjärven piirimielisairaalan rakennuksesta. Valtio maksoi 65 000 mk/kk vuokraa, se sisälsi valon, lämmön ja veden. Piirimielisairaala sitoutui valmistamaan ja toimittamaan sotilassairaalan potilaille ja henkilökunnalle ruuan, 12 mk/hoitopäivä. Lisäksi sairaala pesi sotilassairaalan pyykit 2mk/kg.

Hiljainen ketutus oli kasvamassa kahden sairaalan välille, sillä valtio oli ollut ilmeisen hidas maksamaan talvisodan aikaisia kuluja. Tähän viittaa piirimielisairaalan taloudenhoitaja Itkosen kirje Puolustusvoimain pääesikunnalle 15.7.1941. Kun akuutti talvisodan kriisi oli ohi, niin organisaatioilla oli enemmän aikaa riidellä?

Jatkosota (1941-44)

Samoin kuin sota ei lopu rauhanteon päivän, niin sotaa valmistellaan ja sitä tavallaan käydään jo paljon ennen sodan alkamista. Kenttäsairaalat varustetaan, kaatuneiden evakuointikeskuksiin tilataan ruumisarkut, sairaalajunat huolletaan ja varastoja täydennetään.

Suomen sotasairaaloille annettiin Päämajan lääkintäosastolta 17.6. 1941 käskyt sotasairaaloiden perustamisesta. Suojeluskuntapiirit välittivät käskyt ja sairaalat perustettiin. 20. Sotasairaala sai käskyn puhelimitse Pohjois-Savon suojeluskuntapiirin esikunnasta.

Saksa hyökkäsi 22.6.1941 Neuvostoliittoon. Suomi oli mukana hyökkäyksessä, joskin odotti taktisesti ensin NL:n toimia voidakseen hakea hyökkäyksen uhrin asemaa ja kansainvälistä oikeutusta sotaan. Suomen armeija asetettiin liikekannalle jo hyvissä ajoin ennen Saksan hyökkäystä. Lisäksi Lapissa oli saksalaisia joukkoja, jotka aloittivat Suomen alueelta hyökkäyksen. Suomen hallitus totesi Suomen olevan jälleen sodassa 26.6.1944.

Samalla kun Suomen puolustusvoimat ryhmittyivät laajalla rintamalla hyökkäykseen Karjalaan, niin kotirintamalla valmistauduttiin hoitamaan haavoittuneita ja sairaita. Harjamäestä ja Tarinaharjusta tuli taas 20. Sotasairaalan osastoja.

Sotasairaalan perustamiskäsky tuli samaan tapaan kuin talvisodassakin, suojeluskuntapiirin esikunnalta. Sairaala perustettiin 17.6.1941. Sotasairaalan sairaanhoitajien vastanotto tapahtui elokuvateatteri Scalassa Kuopiossa. Sotasairaalan esikunta toimi ensin Kuopion tyttölyseolla ja myöhemmin Karjatalousopistolla samassa kaupungissa.[1]

Harjamäkeen perustettiin 300 paikkainen kirurginen osasto (jaossairaala VIII) ja Tarinaharjuun 350 paikkainen kirurginen osasto (jaossairaala IX).

Harjamäellä oli jo valmiiksi 109 talvisodan vammoista toipuvaa sekä muista sisätaudeista hoidettavaa potilasta. Kansanterveyden tila oli vielä 1940-luvulla sellainen, että kutsuntarkastuksiin tulevia nuorukaisia joutui saman tien sairaalahoitoon erilaisten vaivojen vuoksi.

30.6.1941 Harjamäellä pidettiin jälleen luovutustarkastus. Sotilassairaalasta oli tullut 20. Sotasairaalan osasto ja oli sovittava uusista vuokraehdoista. Piirimielisairaala luovutti naisten talon, henkilökunnan asuinkerrostalosta 17 yhden hengen huonetta, 3 kahden hengen huonetta, juhlasalin, seurusteluhuoneen ja keittiön.

Tarkastuksessa Siilinjärven majoituslautakunta kiinnitti huomioita siihen, että vuokralaisen käsittelyssä lakkalattiat olivat kärsineet vaurioita, penkit ja tuolit olivat kärsineet vaurioita jonkin kemikaalin vaikutuksesta. Majoituslautakunta vaati vuokrankorotusta 100 000 mk/kk ja ruokamaksun korotusta 20 mk/päivä.  Majoituslautakunta piti tiukasti piirimielisairaalan puolta, vuokra nostettiinkin ja päivittäinen henkilökunnan ja sotasairaalan ruokamaksu nostettiin 18mk/päivä.

Harjamäkeä supistettiin vuonna 1942 240 paikkaiseksi ja Tarinaharju muutettiin takaisin tuberkuloosisairaalaksi 15.1. 1942. Tarinaharjuun varattiin 100 paikkaa sotilaskäyttöön. Loput paikat jäivät siviileille. Aivan jatkosodan loppuvaiheessa Tarinaharjuakin taas tarvittiin kirurgiseen hoitoon kesäkuusta 1944 alkaen.

Neuvotteluja kiristi sekin, että valtio ei ollut maksanut kaikkia vuokriaan talvisodan ja välirauhan ajalta. Lieneekö sitten johtunut tästä, että sotasairaalan arkistossa on runsaasti aineistoa kuntien ostosopimuksella sotasairaalassa hoidetuista potilaista, joiden maksuja kunnat eivät vaan hoitaneet lukuisista karhuamisista huolimatta.

20. Sotasairaala joutui tositoimiin heti heinäkuun puolivälistä alkaen. Suomen hyökkäys eteni vauhdikkaasti niin Karjalassa kuin Kannaksellakin, mutta voittojen vaatimat uhraukset olivat raskaita.

Kuopioon saapui heinäkuussa viisi sairasjunaa ja ne toivat 20. Sotasairaalan eri osastoille yhteensä 1510 potilasta. Syyskuussa 1941 haavoittuneiden tulo väheni vähän, mutta vielä lokakuussakin sairasjunia tuli kerran viikossa. Potilaita yhdessä junassa oli 238-368.

Jatkosodassakin sotasairaalat lainasivat kunnanlääkäreiltä röntgenlaitteita. Esimerkiksi Tarinaharjussa oli Juuan kunnansairaalan Telix-merkkinen kone. Se palautettiin omistajalleen jo 1942, jolloin Tarinaharju pärjäsi omilla koneillaan. Olihan siitä tullut taas tuberkuloosin hoitoon keskittyvä sairaala.

20. Sotasairaalan Harjamäen osastolla työskenteli kolme lääkäriä, 32 hoitajaa, 18 lääkintälottaa, 16 muuta lottaa, 10 siivoojaa, 8 pesijää, kaksi kanslistia ja taloudenhoitaja. Harjamäen osaston johtajana toimi lääkintäkapteeni Veikko Kolehmainen. Siviilityö oli ollut Pielaveden kunnanlääkärin virka. Potilaat olivat sairaalassakin sotilaskurin alaisia.

Tarinaharjun sairaala toimi enemmän omin voimin, mutta sielläkin oli lääkintälottia töissä. Lisäksi Tarinaharjussa toimi ilmavalvontalottayksikkö. Tarinaharjun sairaala oli äärimmäisen kuormitettu, sillä tuberkuloosi levisi rintamaoloissa ärhäkästi. Lisäksi Tarinaharjussa oli myös siviilipotilaita.

Sotilaita ja lottia sotasairaalan pääovella 1944. Eturivissä
keskellä Irma Pantzar (Roivainen).

Molemmat Siilinjärven sairaalat toimivat osana isoa sotasairaalaa, joten mitään kovin tarkkoja yksityiskohtaisia tietoja ei ole esittää hoidosta. Juhani Kärjä on tutkinut 20. Sotasairaalaa ja hänen mukaansa 20. sotasairaalassa hoidettiin jatkosodan aikana noin 40 000 potilasta.

Jatkosodan aikana alaraajojen murtumien hoito kehittyi ratkaisevasti, kun Kemissä saksalaisten sotasairaalassa toiminut lääkäri, G. Kuntscher kehitti ydinnaulauksen. Siinä luuydinonteloon isketään metallikisko, joka sitoo murtuman osat yhteen. Kuntscher kävi neuvomassa Tarinaharjun parantolan konemestari Taisto Paltemaalle ydinnaulojen valmistustekniikan ja menetelmä otettiin käyttöön Kuopiossa. Joistakin lääkkeistä oli aika ajoin pulaa, esimerkiksi insuliinista. Samoin sidetarpeita tuli edelleen säästää ankarasti.[2]

13-vuotias Veikko Rantala haavoittuneena Lieksan sotasairaalassa
elokuussa 1944. Myös Siilinjärven sotasairaaloissa hoidettiin 
siviilipotilaita.

Sukupuolitaudit levisivät. Sotasairaalan kirjeenvaihdossa vilautettiin jopa rangaistusten antamista miehille, jotka olivat saaneet sukupuolitaudin ”tuntemattomalta” naiselta. Kyseessä karkea huolimattomuus ja rangaistavaksi teoksi sota-ajan oloissa. Ehdotettiin kuukauden työpalvelusta rauhan tultua.

Ihotautiosastoilla oli havaittu pitkittyviä vaivoja, joita epäiltiin osittain itse aiheutetuiksi. Neuvottiin sitomaan tiukemmin, ette potilas pääse hinkkaamaan vammakohtaa.

Ensimmäisten antibioottien teho alkoi näkyä. Sulfapyridiini tehosi kehkokuumeeseen, aivokalvontulehdukseen ja tippuriin. Samalla kuitenkin huomattiin, että lääkkeellä oli sivuvaikutuksia maksaan ja munuaisiin.

 

Ruokakriisi talvella 1941-42 – epäsopua sotasairaalan ja piirimielisairaalan välillä

 

Syksyllä 1940 Harjamäen piirimielisairaalan keittiö oli sitoutunut valmistamaan sotasairaalalle ruuan omassa keittiössään. Piirimielisairaalan liittohallituksen pöytäkirjoissa tulee kuitenkin esille jo vuotta myöhemmin, että kahden sairaalan välille oli kehkeytymässä mojova riita. Taustalla oli koko maata vaivaava ruokapula ja ankara säännöstely.

Piirimielisairaalan liittohallitus ihmetteli kokouksessaan 22.10.1941, miksi sotasairaala vaatii potilaiden ruuat ennen sotia voimassa olleen Pohjan Rykmentin annoksilla. Se ei liittohallituksen mukaan ole luvallista, vaan Harjamäelläkin olisi noudatettava sota-aikana voimassa olevaa ruokalistaa. Sairaala ilmoitti, ettei se suostu valmistamaan nykyisillä hinnoilla sotasairaalan vaatimia annoksia. Piirimielisairaala oli tässä oikeassa, sotasairaalan arkistosta löytyi päiväkäsky, jossa muistutettiin sotasairaaloille annetusta annosohjeista.

Huono sopu näyttää vallinneen myös vuotta myöhemmin, kun sotasairaalan virkailijat olivat moittineet ruokaa keittäjälle. Liittohallitus huomautti, ettei sotasairaalan virkailijoilla ole mitään tekemistä piirimielisairaalan keittiöllä. Myöskään sotasairaalalle valmistettavan ruuan yksityiskohtainen jakaminen ei kuulu piirimielisairaalan henkilökunnalle. Kaikki valitukset tulisi osittaa piirimielisairaalan konttorille ja keittiön emännöitsijä on jätettävä rauhaan.

Kun Puolustusvoimat ei ollut ottanut mitään kantaa liittohallituksen anomukseen, jossa se ehdotti ruokamaksun korotusta, päätti liittohallitus lähettää puheenjohtaja Eino Laitisen ja piirimielisairaalan taloudenhoitaja A. Itkosen neuvottelemaan asiasta pääesikuntaan Helsinkiin.

Riitaisa pattitilanne ei tuntunut ratkeavan, sillä 11.6.1943 liittohallitus lähetti majuri Valtoselle pääesikuntaan kirjeen, jossa syytettiin sotasairaalan henkilökunnan käyttäytyvän sopimattomasti emännöitsijä neiti Palmua kohtaan. ”Herra majuri täällä talvella käydessä sovimme siitä, että asiat hoidetaan miesten ja konttorin kesken, niin että naisväki saisi olla rauhassa ja suorittaa tehtävänsä ilman mitään ulkoa päin tulevaa painostusta.”

20. Sotasairaalan toimintakertomuksessa vuodelta 1943 samaista asiaa käsiteltiin myös. Sotasairaalan näkökulmasta piirimielisairaala oli suhtautunut ”erittäin ynseästi” sotasairaalan toimintaan. Yhteiskeittiön ylläpitämisessä tuli ylitsepääsemättömiä ongelmia, jolloin Päämajan lääkintäosasto antoi sotasairaalalle luvan remontoida sotasairaalan alimpaan kerroksen oman keittiön.

Lääkintäkenraalimajuri Eino Suolahti. SA-kuvat.

Ratkaisua oli tukemassa ja edistämässä itse päämajan lääkintäosaston päällikön, kenraalimajuri Suolahden vierailu Harjamäessä syksyllä 1943. Keittiö valmistuikin alkutalvesta 1944. Harjamäkeen otettiin lisää muonituslottia töihin hoitamaan sotasairaalan keittiötä.

 

Mielisairaalan toiminnan ongelmia sotasairaalan varjossa ja sotavuosina

 

Piirimielisairaalalla oli iso maatila, jonka tuotteet olivat keskeinen osa sairaaloiden ruokahuollon järjestämisessä. Mielisairaalan vuosikertomuksessa vuodelta 1943 erityisesti mainittiin, että säännöstelyn aikaan ruoka on ollut yksipuolisempaa kuin normaalina aikana. Kuitenkin vuoden 1943 perunasato takasi sen, että perunaa oli saatu kuitenkin syödä niin paljon, kun jaksoi. Ankaraan sotaponnistukseen keskittyneessä maassa mielisairaaloiden potilaat olivat ruoka-annokseltaan kaikista heikoimmassa asemassa, heidän annoksensa olivat samat kuin sotavangeilla.

Siilinjärven piirimielisairaalan kuolleisuus ei ollut sotavuosina kovin korkea, vain vuoden 1940 16 kuollutta potilasta oli selkeästi korkeampi määrä kuin tavallisesti. Se johtui ennen kaikkea tuberkuloosista, jota oli paljon itärajan kunnalliskodeista evakuoiduissa potilaissa. Esimerkiksi ylikuormitetuissa Nikkilän ja Tyrnävän mielisairaaloissa kuolleisuus sotavuosina oli niin korkea, että joissakin tutkimuksissa on väitetty mielisairaalan olleen vaarallisin paikka sotavuosina Suomessa. Ahtaus, heikko ravinto ja kulkutaudit tekivät tehtävänsä.

Piirimielisairaalassa oli jatkuvasti yli 200 potilasta tiloissa, joihin oli ajateltu 176 potilasta. Lisäksi useita nais- ja mieshoitajia oli määrätty rintamatehtäviin. Vuonna 1941 kaikki mieshoitajat kahta lukuun ottamatta joutuivat rintamalle. Niinpä sairaalan remonttimies ja suutari joutuivat toimimaan ”hoitajina”.

Sotavuosien tilanahtaudesta kuvaava esimerkki oli se, että sairaalan ylilääkäri Elon Enroth joutui majoittamaan harjoittelijoita omassa asunnossaan.

Mielisairaalan potilaiden hoito kärsi tietenkin ahtaudesta. Insuliinista oli pulaa. Lisäksi erityisesti naisten työterapian järjestäminen oli vaikeaa, koska kutomiseen, neulomiseen yms. ei ollut riittävästi materiaaleja. Ulkotöissä Enrothin mukaan naiset ”eivät kesäisinkään voi työskennellä yhtä vapaasti kuin ennen, sillä useimmiten kerääntyy ympärille joukko töllisteleviä miehiä  sotasairaalasta, joiden puheet ja leikinlasku häiritsevät heitä työssään.” Lisäksi potilailla ei ollut riittävästi kunnon kenkiä.

Kesäkuussa 1944 piirimielisairaala joutui vielä ottamaan vastaa 146 Rauhan mielisairaalasta evakuoitua potilasta. Henkilökunnan asuinrakennuksen juhlasalista tehtiin lisätilaa potilaille.

20. Sotasairaala lakkautettiin 30.11.1944, henkilökunta ja potilaat kotiutettiin. Siilinjärven piirimielisairaala ei kuitenkaan saanut vieläkään tilojaan haltuunsa, vaan entisiin sotasairaalan tiloihin perustettiin Sotavammasairaala, joka toimi syksyyn 1945.

Sotasairaalana toimineen rakennuksen pääovella on siitä muistuttava seinälaatta.

---

[1]Kärjä, Kuopion sotasairaala – 20.Sot.S https://www.kuopionisanmaallinenseura.fi/kuopion-sotasairaala

[2]sama

Arkistolähteet

Harjamäen sairaalamuseon arkisto, Siilinjärven piirimielisairaalan toimintakertomukset 1939-47

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin arkisto, otteita liittohallituksen pöytäkirjoista 1941-44

Sota-arkisto:

20. Sotasairaalan hallinnollinen arkisto (talvisota)

Yleinen kirjeenvaihto (talvisota)

Yleinen kirjeenvaihto 1940-41

Salainen kirjeenvaihto 1941-41

Kirjeenvaihto, taloustoimisto 1943-44

Päällikkölääkärin päiväkäskyt 1941-41

Muonavahvuusluettelot 1942-1945

Kansallisarkiston digitaaliarkisto:

20. Sotasairaalan toimintakertomus 17.6.1941-30.4.1943 https://astia.narc.fi/uusiastia/digitarkastelu.html?id=2398839116

20.Sotasairaalan toimintakertomus 30.4.1943-1.12.1943

https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=6034154448&aineistoId=2398839974

20. Sotasairaalan toimintakertomus 1.12.1943-30.11.1944

https://astia.narc.fi/uusiastia/digitarkastelu.html?id=2398840276

 

 

 

 

 

 

Siilinjärven piirimielisairaala ja Tarinaharjun parantola talvisodassa 1939-40

 

Piirimielisairaalan naisten talo on valmistunut syksyllä 1939.

Syyskuussa 1938 Siilinjärven piirimielisairaalassa elettiin iloisissa tunnelmissa. Pitkään toivottu lisärakennus naispotilaille oli jo noussut lähes vesikattoon. Rakennustyömaata ja sairaalan toimintaa esittelivät paikalle saapuneille toimittajille sairaalan ylihoitajatar Tyyne Olkkonen, taloudenhoitaja A. Itkonen ja rakennusmestari H. Väänänen.[1]

Piirimielisairaala oli valmistunut vuonna 1926. Alusta asti sairaala oli ollut ahdas, hoitoon mahtui koko Pohjois-Savon ja Kainuun piirin alueelta 176 potilasta. Nyt rakenteilla olevaan naisten taloon oli valmistumassa 127 uutta hoitopaikkaa. Taloon rakennettiin myös ajanmukaisia työhuoneita, eristysosasto kulkutautipotilaiden varalle sekä suuri potilaiden päivähuone ja ruokasali.

Henkilökunta odotti varmasti myös asumisolojensa kohentumista, kun 3-kerroksinen asuinrakennus tulisi tarjoamaan modernit olot niin perheellisille kuin perheettömillekin työntekijöille. Juhlasali ja pieni kahvilahuone valmistui saunan, kellarivarastojen yms. lisäksi kolmikerroksiseen henkilökunnan asuntolaan.

Kesällä 1939 sairaala alkoi rekrytoida lisähenkilökuntaa, alilääkäriksi valittiin tohtori Veikko Ilmari Aatos Laine Polvijärveltä. Piirimielisairaalan ylilääkärinä oli toiminut vuodesta 1927 Elon Enroth.

Valitettavasti Euroopan kesä 1939 oli jo sakeana sotauutisia. Elokuussa Molotov-Ribbentrop-sopimus herätti Suomenkin valmistautumaan tehostetusti sotaan. Toinen maailmansota syttyi, kun Saksa hyökkäsi Puolaan 1.9.1939.

NL:n paine Suomea ja Baltian maita kohtaan kasvoi. Lokakuun puolivälissä Suomi alkoi siirtää ns. ylimääräisiin harjoituksiin kutsuttuja joukkoja rajoille. Käytännössä Suomen armeija oli asetettu liikekannalle. Samaan aikaan aloitettiin rajaseudunväestön evakuoinnit.

Sotaan valmistautuminen vaati käynnistämään myös haavoittuneiden ja rintamalla sairastuneiden potilaiden hoidon järjestelyt. 20. Sotasairaala, joka toimi Pohjois-Savon suojeluskuntapiirin alueella perustettiin 13.10.1939. Suomessa oli talvisodan aikana 53 sotasairaalaa, joissa oli 35 000 potilaspaikkaa.[2] 20. Sotasairaalan keskuspaikka oli Kuopio.

Sotasairaaloiden käyttöön otettiin sairaaloiden osastoja, kouluja, vanhainkoteja, parantoloita, päiväkoteja. 20. Sotasairaalan osastoja oli Suonenjoella, Kuopiossa ja Siilinjärvellä.[3] Käytännössä tämä tarkoitti siviilien hoidon heikkenemistä ja koulujen työskentelyn loppumista tai häiriintymistä. Siviilisairaanhoito pyrittiin säilyttämään ”tyydyttävällä” tasolla, aivan heikkoja potilaita ei saanut siirtää sairaaloista muualle ja synnytys- ja kulkutautisairaalat pidettiin toiminnassa omissa toimipaikoissaan.

Tarinaharjun keuhkotautiparantola, Siilinjärvi.

Puolustusvoimat iski välittömästi silmänsä Siilinjärven piirimielisairaalan uudisrakennukseen, joka oli valmis, kalustettu ja tyhjillään. Niinpä naisten taloksi suunnitellusta psykiatrisesta sairaalasta tuli 20. Sotasairaalan 300 paikkainen kirurginen osasto. Samoin Tarinaharjun parantolasta varattiin tuberkuloosipotilailta 100 kirurgista paikkaa sotavammoista kärsiville. Tarinaharjun tuberkuloosipotilaita siirrettiin Portaanpään opistolle Lapinlahdelle.

Niin Harjamäellä kuin Tarinaharjussakin oli käytössä kaksi leikkaussalia, röntgen ja kattavasti instrumentteja, jotka oli osin lainattu lääninsairaalasta. Sotasairaaloiden tarpeisiin armeija otti lainaan kunnanlääkärien laitteita. Valtio maksoi rakennuksista ja laitteista omistajilleen vuokraa.

Henkilökunta koottiin eri puolita Suomea. Sairaanhoitajilla ja lääkäreillä oli velvollisuus siirtyä töihin liikekannallepanon aikana määrättyihin asemiin samalla tavoin kuin sotilaillakin. Tämä tarkoitti esimerkiksi sitä, että Vieremän terveyssisar, Helsingin Marian sairaalan sisätautien sairaanhoitaja tai Pielaveden kunnanlääkäri pakkasivat tavaransa ja ilmoittautuivat palvelukseen Kuopiossa. He olivat sitten pois omista toimipaikoistaan, joissa pienempi henkilökunta hoiti siviilipotilaita.

Ammattihenkilökunnan lisäksi Siilinjärven sairaaloissa työskenteli lääkintä-, kanslia-, muonitus- ja ilmavalvontalottia.

Muonituslottia työssään jatkosodan aikana. taustalla sotasairaalan 
keittiön ikkunat.

Tämän lisäksi tarvittiin autonkuljettajia, sairaankantajia, hevosmiehiä, puuseppiä ja siivoojia, lämmittäjiä ja koneenhoitajia ja keittäjiä.

Tarinaharjun ylilääkäri Allari Seppä toimi sotasairaalan lääkärinä. Tarinaharjun sairaalassa työskenteli myös lääkäri Puranen, alun perin tehtävään määrätty Olai Basilier palveli talvisodassa kenttäsairaala 3 henkilökunnassa sekä Viipurin sairaalassa. Aluksi henkilökunnan järjestämisessä oli paljon sekaannuksia, koska lääkäreitä oli määrätty useampaan paikkaan yhtä aikaa.[4] Sama tilanne oli hoitajien kohdalla.

Piirimielisairaalan ylilääkäri Elon Enroth.

Harjamäen sotasairaalan osaston lääkärinä toimivat Pentti Honkanen, Lauri Pörhölä ja Anders Langenskiöld. Elon Enroth hoiti Siilinjärven piirimielisairaalaa yksin, sillä apulaislääkäri Laine määrättiin ylimääräisiin kertausharjoituksiin ja sitä tietä joukkosidontapaikalle Karjalaan.[5] Myös Enroth oli kutsuttu ylimääräisiin harjoituksiin, mutta hän palasi pian hoitamaan piirimielisairaalaa ja valmistelemaan sotasairaalan tuloa.

Syksyllä 1939 odottava tunnelma ja pitkittyvä poikkeustila hermostutti esimerkiksi koulujen rehtoreita, jotka alkoivat pyytää tilojaan takaisin koulukäyttöön. Sairaanhoitajia ja lääkäreitäkin vapautettiin takaisin siviilitehtäviinsä ja annettiin lomia.

Suuri sairaala oli valmiudessa, mutta sotilaille varatut potilaspaikat olivat tyhjillään. 20. Sotasairaalan potilaspaikoilla oli 25.11.1939 41 potilasta. Ottaen huomioon, että valmius oli reippaasti yli 1000 potilasta, niin tyhjäkäynti oli ilmeinen. Sotasairaalat hoitivat kuitenkin koko sotien ajan myös siviilipotilaita.

Sota syttyy

20. Sotasairaalan puhelinsanomissa sodan syttyminen näkyi 28.11. 1939. Päivystäjä otti vastaan viestin: ”Henkilökunta kutsuttava koolle, sairaala kuntoon, lomat peruttava.” Neuvostoliitto oli väittänyt Suomen ampuneen 26.11. Mainilassa tykistöllä rajan yli. Tämän lavastuksen jälkeen Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota alkoi 30.11.1939.

Rintamalla ensiavun jälkeen potilas siirrettiin joukkosidontapaikalle, siitä pääsidontapaikalle (tässä oli jo lääkärinhoitoa saatavilla) ja sairaskuljetukseen joko hevosilla tai autoilla lähimpään kenttäsairaalaan. Rintaman lähellä olevat sotasairaalat ottivat rajuimman vastuun pelastavasta hoidosta. Täältä potilaat kuljetettiin sairasjunilla kotirintaman sotasairaaloihin, kuten Kuopioon. [6]

20. Sotasairaala oli varsin rauhallinen vielä joulukuun alkupuolella, 29.12.1939 potilaita oli kuitenkin jo 603. Helmikuu oli Kuopion sotasairaalan osastoilla, kuten varmasti muuallakin hyvin raskas. Korkeimmillaan potilasmäärä oli 1418.

Sairaalat pitivät päivittäistä tilastoa potilaiden määristä, vaivoista ja vapaista paikoista. Näin rintaman lähellä tiedettiin, minne potilaita voidaan viedä. Joskus lääkäri saattoi mennä junaa vastaan, jotta potilaiden jakaminen oikeille osastoille sujuisi rivakasti.

Junien lastaaminen ja purkaminen oli raskasta työtä, makaavat potilaat nostettiin junan ikkunasta. Kuopion sotasairaalalla oli kahdeksan linja-autoa, ambulansseja ja hevosia käytössään. Ilmavaaran vuoksi sairasjunat kulkivat öisin. Talvipakkasessa ja pimeässä, ilmavaaran vallitessa voi vain kuvitella työn vaativuuden.

Siilinjärvellä potilaat vietiin rautatieasemalta hevosilla ja autoilla Tarinaharjuun ja Harjamäelle. Sairaskuljetusautoa säilytettiin kauppias Miettisen varastossa. Junien tulosta ilmoitettiin etukäteen, mutta saatettiin ilmoittaa vain ”64 akselia”, joka kertoi junan koon. Haavoittuneiden ja sairastuneiden sotilaiden tiedot olivat salattavaa tietoa eikä niitä puhelimessa saanut suoraan ilmoittaa. Sairasjunilla saapuvilla potilailla oli pahvinen, pyöreä levy kaulassa. Pahviin oli kirjattu tieto, mistä kenttäsairaalasta/sairaalasta potilas oli tulossa.

Jatkosodan aikaan oli puhelinsanomissa käytössä koodisanasto eri potilasryhmille. ”Puukko” tarkoitti kirurgista potilasta, ”lasi” silmätautia, ”kerä” hermotautia, ”kärry” kulkutautia, ”ruisku” sukupuolitautia jne. Kaikki sotasairaaloiden potilaat eivät suinkaan olleet haavoittuneita, rintamalla sairastettiin monella tavalla.

Sairaiden hoito

Sotasairaalasta tulee ensinnä mieleen, että siellä on vain haavoittuneita. Kuitenkin sotaolot ja suomalaisten yleinen terveydentila näkyi 1930-luvun lopulla sotilaiden vaivoissa.  Potilaat oli jaettu vammojen ja sairauksien mukaan, kirurgisiin, sisätauteihin, kaasuvammoihin, kulkutauteihin, silmävammoihin, korva-, nenä-, kurkkutauteihin, sukupuolitauteihin, ihotauteihin ja hermo- ja mielitauteihin. Lisäksi sotasairaalan tilastoissa eroteltiin siviilipotilaat.

Arkistoon on jäänyt IV Armeijakunnan esikunnan tuohtunut palaute 20. Sotasairaalan toiminnasta. Kuopiosta oli palautettu 22.1.1940 terveinä 39 aliupseeria ja 266 miestä junalla Harluun. Sotilaiden tulosta ei ollut saatu ilmoitusta. Lisäksi saapuneissa oli paljon muitakin kuin rintamakelpoisia miehiä. Ryhmästä lähetettiin peräti 111 potilasta takaisin Kuopioon. Vain 121 Harluun tullutta toipilasta pystyi palaamaan yksikköihinsä rintamalle. Asiakirjoista ei selvinnyt, miksi näin oli käynyt.

Omaiset saivat käydä potilaiden luona, mutta päiväkäskyissä hoitajia velvoitettiin kuuntelemaan ja valvomaan, ettei puhuta sotilasasioita. Potilasohje seinällä muistutti, ettei sotilas saa kertoa haavoittumispaikkakuntaa, joukkojen koostumusta, aseistusta, esimiesten nimiä eikä mitään muitakaan sotilasasioita. Keväällä otettiin käyttöön osastojen vieraskirjat. Johonkin sotasairaalaan oli nimittäin tullut asiattomia henkilöitä väittäen olevansa Yleisradion väkeä. Vakoilusta ja kiihotuksesta varoiteltiin.

Tarinaharjun ja Harjamäen sairaalat soveltuivat poikkeuksellisen hyvin sotasairaalatoimintaan, mutta niihinkin jouduttiin hankkimaan instrumentteja Kuopion lääninsairaalasta ja Seinäjoen lääkintävarikolta. Haavasiteistä oli pulaa, sideharsoja pestiin ja käytettiin uudestaan. Samoin leikkaussalikäsineitä piti säästää vaativampiin leikkauksiin, muuten käytettiin kumihansikkaita. Röntgenfilmejä piti myös säästää. Lääkkeistä ei ilmeisesti ollut pulaa, sotilasapteekkina Kuopiossa toimi Piispasen apteekki. Keskuslääkintävarikko sijaitsi Seinäjoella, sen yhteydessä oli myös keskussotilasapteekki.[7]

20. Sotasairaalan arkistossa oli tallessa sotasairaaloille laadittu yhteinen lääkeluettelo, jossa on mainittu noin sata erilaista lääketuotetta. Listalla oli kipulääkkeitä asperiinista morfiiniin, kodeiinia yskään, kloroformia nukutuksiin, Albarginia tippuriin, kiniiniä, insuliinia ja ensimmäinen antibioottikin eli Streptolysin löytyy listalta. Se oli tärkeä tulehduslääke aikana, jolloin penisilliiniä ei ollut vielä laajalti käytössä.

Harjamäen sotasairaalan osastolla hoidettiin talvisodan aikana 1600 potilasta ja Tarinaharjussa 1142.[8] Koko 20. Sotasairaalan potilasmäärä oli talvisodan aikana noin 10000.

 

Piirimielisairaala talvisodassa      

Talvisota aiheutti suuria vaikeuksia siviilimielisairaanhoidolle. Itä-Suomesta evakuoitiin sodan aikana kokonaan Pälksaaren, Rauhan ja Viipurin kaupungin mielisairaalat, joissa oli ennen sotaa ollut lähes 1200 hoitopaikkaa. Kuusi mielisairaalaa joutui luovuttamaan huomattavia määriä hoitopaikoistaan. Mustasaaren mielisairaala Vaasassa tyhjennettiin kokonaan armeijan käyttöön. Lisäksi siviilipotilaiden paikkoja joutui sotapsykiatriseen käyttöön.[9]

Suuri paine kohdistui myös piirimielisairaalan toimintaan. Elon Enroth jäi yksin vastaamaan sairaalasta, johon evakuointiin syksyllä 1939 Pielisjärveltä, Ilomantsista ja Lieksasta kunnanaliskotien potilaita. Sotilasautot saattoivat öisin tuoda jopa 40 potilasta kerralla asutettavaksi jo valmiiksi täppösen täyteen sairaalaan. Kunnalliskotien asukkaat olivat sekalaista seurakuntaa, oli psykiatrisia potilaita, tuberkuloottisia, vanhuksia ja lapsiakin. Tämä johti kuolleisuuden kasvuun talvisodan aikana. 176 potilaspaikan sairaalassa majoittui enimmillään noin 300 omaa potilasta ja evakuoituja avun tarvitsijoita.

Elon Enroth totesi 1939 vuosikertomuksessa, ettei tuolloin voinut enää puhua potilaiden hoidosta vaan ensisijaisen säilytyspaikan tarjoamisesta.[10]

Siilinjärven piirimielisairaalan tilanne oli sikäli hyvä, ettei omia potilaita siirretty muualle ja vanha sairaala sai jatkaa entisissä tiloissa. Täällä kuormitus tuli enimmäkseen kunnalliskotien evakuoiduista potilaista. Heille myös etsittiin uusi, soveltuvampi paikka suhteellisen nopeasti.

Harjamäessä oli myös talvisodan aikana potilaana muutamia sotapsykoosista kärsiviä sotilaita. Varsinaisesti 20. Sotasairaalan ”hermosairaat” hoidettiin Kuopiossa Niuvanniemen sairaalassa.[11]

Siilinjärven piirimielisairaalan ja sotasairaalan osaston keskinäiset suhteet ajautuivat aikanaan vakavaan ristiriitaan. Talvisodan aikana ilmeisesti puolin ja toisin keskityttiin omiin töihin ja sopu säilyi. Sotasairaala oli ottanut käyttöönsä vastavalmistuneen henkilökunnan asuntolan juhlasalin, mutta siellä järjestettiin kuitenkin mielisairaalan potilaille joulujuhla. Kirkkoherra Alikoski puhui ja opettaja Elsa Väänänen vastasi musiikkiesityksistä.[12]

Mielisairaaloiden potilaat olivat 2. maailmansodan aikaan hoitovuorossa viimeisiä. Kun sotilaiden hoito vaati yhä enemmän tilaa ja henkilökuntaa, niin Suomessa esimerkiksi esitettiin tammikuussa 1940 mielisairaaloiden potilaiden siirtämistä vankiloihin. Tämä ei kuitenkaan koskaan toteutunut.

Elon Enroth piirimielisairaalan ylilääkärinä oli varmasti vaikeassa asemassa. Talvisodan ajan kahden sairaalan yhteiselo samalla tontilla sujui ilmeisen hyvin, mutta myöhemmin resursseista ja toimintatavoista kehkeytyi ankaraa riitaa, sillä sotasairaalan käyttämää sairaalan uudisrakennusta ei palautettu piirimielisairaalan käyttöön talvisodan jälkeen.

Sotasairaala ja piirimielisairaalan naisten osasto 2024. Rakennuksessa toimii mm. sairaalamuseo.

Siilinjärven sotasairaalat jatkosodassa

Arkistolähteet

Harjamäen sairaalamuseon arkisto, Siilinjärven piirimielisairaalan toimintakertomukset 1939-47

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin arkisto, otteita liittohallituksen pöytäkirjoista 1941-44

Sota-arkisto:

20. Sotasairaalan hallinnollinen arkisto (talvisota)

Yleinen kirjeenvaihto (talvisota)

Yleinen kirjeenvaihto 1940-41

Salainen kirjeenvaihto 1941-41

Kirjeenvaihto, taloustoimisto 1943-44

Päällikkölääkärin päiväkäskyt 1941-41

Muonavahvuusluettelot 1942-1945

Kansallisarkiston digitaaliarkisto:

20. Sotasairaalan toimintakertomus 17.6.1941-30.4.1943 https://astia.narc.fi/uusiastia/digitarkastelu.html?id=2398839116

20.Sotasairaalan toimintakertomus 30.4.1943-1.12.1943

https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=6034154448&aineistoId=2398839974

20. Sotasairaalan toimintakertomus 1.12.1943-30.11.1944

https://astia.narc.fi/uusiastia/digitarkastelu.html?id=2398840276

 

---

[1][1] Pohjois-Savo 29.9.1938. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2075938/articles/81518001

[2] Kärjä, Juhani, Kuopion sotasairaala 20, https://www.kuopionisanmaallinenseura.fi/kuopion-sotasairaala

[3] sama

[4] sama

[5] Siilinjärven piirimielisairaalan vuosikertomus 1939. Sairaalan arkisto.

[6] Kärjä, Kuopion sotasairaala 20, https://www.kuopionisanmaallinenseura.fi/kuopion-sotasairaala

[7] sama

[8] Kärjä, Kuopion sotasairaala 20, https://www.kuopionisanmaallinenseura.fi/kuopion-sotasairaala

[9] Kivimäki, Murtuneet mielet

[10] sama

[11] Kärjä, Kuopion sotasairaala – 20.Sot.S https://www.kuopionisanmaallinenseura.fi/kuopion-sotasairaala

 

[12] sama

 

 

Sairasjuna 3 jatkosodassa - savolaisten juna

 

Sairasjuna 3 henkilökunta jatkosodassa. Kuva Anja Långin
albumi. 

Jatkosodassa Suomen rautateillä liikkui enimmillään 10 sairasjunaa. Niiden tehtävänä oli kuljettaa rintaman läheisistä kenttä- ja sotasairaaloista potilaita toipumaan ja jatkohoitoon kotirintaman sotasairaaloihin. Lisäksi junissa kuljetettiin sodan aikana lapsia Ruotsiin, evakuoituja ja sotavankeja.

Sairasjunat olivat erityisesti kalustettuja, jotta niissä voitiin kuljettaa potilaita myös makuuasennossa. Henkilökuntaa niissä oli yleensä noin 50, potilaita voitiin ottaa enimmillään 300. Tosin Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alettua kesäkuussa 1944 saattoi junissa olla jopa 1000 matkustajaa, potilaita ja evakuoituja.[1]

Sairasjunalla oli peitenimet, joita piti käyttää puhelinsanomissa, joissa junan liikkeistä kerrottiin asemille. Numerojärjestyksessä ensimmäisestä kymmenenteen peitenimet olivat: Toivo, Tauno, Konstantin, Pekka, Lasse, Mikko, Sulo, Alarik, Jooseppi, Huugo. Junan peitenimi tuli päällikkölääkärin toisesta nimestä.[2] Joissakin lähteissä juna 4 on Aapo, eikä Pekka.[3]

Myös potilaiden laatu piti puhelinsanomissa salata. Kolli oli potilas, puukko oli kirurginen potilas, lasi silmäpotilas, torvi korva-, nenä-, kurkkupotilas, lääke sisätautipotilas, kerä hermotautipotilas, sänky tuberkuloosi, kärry kulkutautipotilas, rasva ihotautipotilas, ruisku sukupuolitautipotilas, pyörä mielitautipotilas, patja makaava potilas ja tuoli istuva potilas.

Näin voitiin vastaanottavalle sairaalalle ilmoittaa: ”Toivo tuo 9 heinäkuuta 300 kollia, joista 150 puukkoja, 20 laseja, 20 torvia, 60 lääkettä ja 50 rasvaa.”[4] Potilaiden siirtäminen juniin ja junista pois oli raskasta työtä. Usein potilaat joutuivat odottamaan asemalaiturilla sairaalaan siirtoa varsin pitkään, sillä kuljetuskalustoa oli liian vähän. Jatkosodan aikana tätä työtä sentään saatiin tehdä pitkään ilman ilmavaaraa, joka talvisodassa oli ollut iso ongelma.

Sairasjunalla oli etuajo-oikeus radalla silloin, kun se ajoi potilaita kyydissään. Poikkeuksen tähän tekivät kuitenkin kiireelliset ammusjunat ja ylipäällikkö marsalkka Mannerheimia kuljettava juna, joille tehtiin tietä.[5] Tyhjänä sairasjuna joutui väistämään muita, jolloin matka-ajat venyivät.

Sairasjuna 3 siellä jossakin. Kuva Anja Långin albumi.

Sairasjunan henkilökuntaan kuului päällikkölääkäri, ylihoitaja, 10-12 sairaanhoitajaa, 7-8 lääkintälottaa, 4-5 muonituslottaa, 25 lääkintämiestä ja 6-8 rautateiden ammattilaista. Sairasjunat olivat suurimmillaan lähes puolen kilometrin mittaisia mammutteja. Henkilökunta asui junissa, heille ja potilaille valmistettiin keittiövaunussa ruoka.

Sairasjuna 3 päällikkölääkäri oli lääkärikapteeni Lauri Konstantin Vestola. Tämän junan kunnosti puolustusvoimien käyttöön Pohjois-Savon suojeluskuntapiiri Kuopiossa.[6] Myös henkilökunta tuli pitkälti Kuopion alueelta.

Lääkintämies Kalle Savolainen (vas.)
suorittamassa asevelvollisuutta 1925-26.
Kuva Anja Långin albumi.

Siilinjärven Lamminmäestä kotoisin oleva Kalle Savolainen työskenteli Sairasjuna 3 lääkintämiehenä koko jatkosodan ajan. Juna perustettiin 18.6.1941 Kuopiossa.

Kalle oli syntynyt vuonna 1905, hän oli palvellut jo talvisodassa lääkintämiehenä JR 38, 1. pataljoonan 3. komppaniassa. Komppaniassa palveli etupäässä Siilinjärven miehiä. Siilinjärveläiset kokivat ankaria tappioita raskaissa Uomaan ja Pitkärannan taisteluissa talvisodan aikana. Eturintaman lääkintämies joutui katsomaan sotaa silmästä silmään.

Kallella oli iso perhe ja jo ikääkin, joten se lienee ollut syynä siihen, että jatkosodassa hänet määrättiin sairasjunaan. Sairasjunissa kaikki tekivät kaikkea, jos tarve vaati. Lääkintämiesten tehtävä oli lastata ja purkaa juna potilaista mahdollisimman tehokkaasti. Sen lisäksi he vartioivat junaa, kun se oli asemilla tai seisomassa. Sairasjuna 3 odotti kuljetusmääräyksiä usein Joroisissa, mutta myös muualla.

Junan oli oltava lähtövalmis noin puolessa tunnissa, kun käsky kävi. Tauoilla juna huollettiin, varastoja täydennettiin ja autettiin siviiliväestöä sadonkorjuussa yms. Asemasotavaiheessa potilaskuljetusten tarve pieneni niin, että junista päästiin välillä pitemmillekin lomille. Välillä vaunut vietiin desinfioitavaksi Helsinkiin.

Sairasjuna 3 ajoi harvakseltaan potilaita Kuopioon. Tavallisen reitti alkoi Joroisista, vei Äänislinnaan ja Karhumäkeen, josta potilaita kuljetettiin eri puolille Suomea. Silloin tällöin juna kävi myös Siilinjärvellä, jossa toimivat 20. Sotasairaalan osastot Tarinaharjun ja Harjamäen parantoloissa.[7]

Sairasjuna 3 Lieksan asemalla 21.7.1941. Autot ovat tuoneet potilaat
asemalle, lastaus meneillään. Kuva A.Kaskela, SA-kuvat.

Lieksan asema 21.7.1941. Sairasjuna 3.
Hyökkäysvaihe loi sairasjunille kovan paineen. 
Kuva A. Kaskela, SA-kuvat.

Sairasjunien henkilökunta teki kesä-, heinäkuussa 1944 valtavan työn pelastaessaan niin potilaita kuin siviilejäkin NL:n suurhyökkäyksen alta. Kalle Savolainen oli lomalla toukokuussa 1944. Hän ilmoittautui takaisin palvelukseen Äänislinnassa 5.6.1944. Siltä otettiin kuorma Iisalmeen ja Ouluun, josta kiirehdittiin takaisin Äänislinnaan Kuopion kautta. Sieltä haettiin ilman taukoja potilaita ja tarvikkeita 12.6.-19.6.1944.

Juniin otettiin potilaiden lisäksi sotaa pakenevia ihmisiä niin paljon, kuin kyytiin mahtui. Junissa saattoi olla yli tuhatkin matkustajaa. Esimerkiksi Sairasjuna 3 kuljetti 22.-23.6. noin 1200 potilasta ja siviiliä turvaan reittiä Puntala-Savonlinna-Jyväskylä. Sairasjunien sotapäiväkirjoissa näkyy siviilien hätä järkyttävällä tavalla. Jalan pakoon pyrkiviä vanhuksia suistui teiden varsille, heitä koetettiin kerätä kyyteihin ja elvyttää junissa. Tässä vaiheessa myös potilaina oli huonokuntoisempia haavoittuneita ja kuljetuksen aikana kuoltiin. Aiemmin jatkosodan aikana kuljetettavat potilaat olivat yleensä olleet siirtokuntoisia, jolloin junakuolleisuus oli vähäistä.[8]

Kalle Savolainen kotiutettiin jatkosodasta 1.10.1944.

Sairasjuna 3 jatkoi vielä toimintaansa 25.11.1944 saakka. Potilaita, evakkoja ja kotiutettavia sotilaita siirrettiin paikasta toiseen. Lisäksi vankikuljetukset työllistivät. Esimerkiksi 18.10.1944 Oulussa junaan lastattiin 253 potilasta, heistä purettiin Seinäjoelle ja Vaasaan 207 potilasta. Junaan jäi saksalaisia potilaita 46, Vaasassa junaan lastattiin vielä 119 saksalaista vankipotilasta. Juna vei nämä kaikki 165 vankia  Vainikkalaan ja rajan yli NL:n viranomaisten ”hoitoon” ja vankileireille.[9]

 

---

[1] Salo, Kari, Talvi- ja jatkosodan sairasjunat, Resiina 1/1990

[2] Hedman, Sairasjuna Konstantin muisteluissa. Sairasjunien hoitohenkilöstön henkinen kestävyys 1941-44. Kandidaattitutkielma 1918, Turun avoin yliopisto,

[3] Hedman, Salo, K., Resiina 1/1990

[4] Päämajan lääkintätäosaston ohje 11.7.1941. 20.Sotasairaalan hallinnollinen arkisto, Sota-arkisto Mikkeli

[5] Svea Roeringin haastattelu, https://www.apu.fi/artikkelit/svea-roering-97-tyoskenteli-muonituslottana-sairasjunassa-tiskasin-koko-sodan, Hedman, Sairasjuna Konstantin muisteluissa. Sairasjunien hoitohenkilöstön henkinen kestävyys 1941-44. Kandidaattitutkielma 1918, Turun avoin yliopisto.

 [6]Salo, K., Resiina 1/1990,6

[7] Kalle Savolaisen sota-ajan kalenteri 1943, Ritva Tirkkosen kotiarkisto, Siilinjärvi.

[8] Sairasjunien sotapäiväkirjat, digitaaliarkisto.

[9] 3. Sairasjuna, 8.1.1943-30.11.1944, sotapäiväkirja https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=6034070588&aineistoId=2398790144