Siilinjärven sairaalat jatkosodassa 1941-44

 

Siilinjärven piirimielisairaalan päärakennus. Rakennus säilyi
mielisairaanhoidon käytössä sota-ajan. Joitakin
potilashuoneita varattiin sotasairaalan lottien majoitukseen.

Tämä blogiteksti on jatkoa Siilinjärven piirimielisairaala ja Tarinaharjun keuhkotautiparantola talvisodassa postaukseen.

Kun talvisodan rauha solmittiin 13.3.1940, se merkitsi aseiden vaikenemista rintamilla, mutta sodan pitkät varjot jäivät vielä vaikuttamaan. Sotasairaalat olivat pullollaan potilaita, joita sitten hiljalleen kotiutettiin. Sitä tahtia pystyttiin myös vapauttamaan 20. Sotasairaalan rakennuksia ja osastoja taas takaisin siviilikäyttöön. Tarinaharjun sairaalasta tuli taas keuhkotautiparantola, mutta Siilinjärven piirimielisairaala ei päässyt vieläkään omilleen.

Siilinjärven majoituslautakunta oli saanut 30.4.1940 Pohjois-Savon Suojeluskuntain piiriesikunnasta käskyn suorittaa lainmukaisen vastaanottotarkastuksen Harjamäen Piirimielisairaalan ”paviljongissa” eli naisten talossa. Tila oli päätetty ottaa puolustusvoimien käyttöön edelleenkin, vaikka sota oli loppunut.

Luovutustarkastus pidettiin 4.5.1940. Kuntaa edustivat Iivari Himanen, Janne Savolainen ja Pekka Pitkänen. Pöytäkirjaa piti kunnankirjuri Eino Rahikka. Piirimielisairaalaa edusti kokouksessa Elon Enroth.

Tarkastuksessa todettiin rakennuksen olevan hyvässä kunnossa, joskin jonkin verran kulumista oli havaittavissa. Uusi kalusto ja liinavaatteet olivat myös käytössä jonkin verran rähjääntyneet. Asiakirjoista ei välity käyty keskustelu, mutta varmasti sairaalan menettäminen kirpaisi sairaanhoitopiirin kuntien edustajia. Naisten talosta tuli näin Harjamäen Sotilassairaala 3. Siellä hoidettiin toipuvia ja annettiin jatkohoitoa talvisodan jälkeen.

Harjamäen sotilassairaala 3 nykyisessä asussaan.
Syyskuu 2024.

Sotasairaaloissa palvelleet reserviläiset ja vapaaehtoiset lomautettiin. Töihin jääville henkilökunnalle alettiin maksaa normaalia rahapalkkaa ja luontaisedut poistettiin. Silti esimerkiksi Kuopiossa oli vielä 1.6.1940 sotilaiden majoituskäytössä kahdeksan koulua, VPK:n talo, Koivumäen kartano ja kansanopisto. Runnin kylpylaitos varattiin 10.6.1940 alkaen yksinomaan sotainvalidien hoitoon. Siellä potilaat saivat 1 kuukauden maksuttoman hoitojakson. Runni oli erityisesti tarkoitettu amputaatiosta tai reumaattisista oireista kärsiville.

Puolustusvoimat pyrki vapauttamaan tilat siviilikäyttöön nopeasti. Samalla kuitenkin muistutettiin, ettei sota-aikana rakennuksissa tehtyjä muutoksia ole syytä purkaa. Sotasairaalan varusteet varastoitiin, hälytyslaiteet, väestönsuojat, kaasutiiviit ovet ja ilmavalvontalaitteet oli säilytettävä sijoillaan. Myös pimennysvalmius oli säilytettävä.

Sotasairaalan valmiutta pidettiin myös harjoittelulla yllä. 12.8.1940 Päämajan lääkintäosasto pyysi ilmoittamaan ”montako potilaspaikkaa kirurgisia potilaita varten sotasairaalassanne saadaan toimimaan 1,2,5 tai 10 päivää määräyksen saatuanne.”

Vielä puoli vuotta sodan päättymisen jälkeenkin omaiset etsivät tietoja kadonneista ja kuolleista läheisistään. Päämajan lääkintäosaston kiertokirje 4.9.1940 luetteli pitkän listan sotilasta, joiden viimeisistä hetkistä etsittiin tietoa. Henkilöstä tiedettiin, missä hän oli haavoittunut, mutta ei kuolinpaikkaa, joku oli haavoittunut ja sittemmin kadonnut, kolmannen tiedettiin kuolleen ”jossakin sairaalassa”, sotilaan ruumis oli lähetetty jonnekin, mutta ei ollut tietoa, minne joutunut. Vaikka sodan byrokratia oli varsin tehokasta, niin joissakin tilanteissa potilaat näyttävät kuitenkin mystisesti kadonneen sairaalasta toiseen lähetettäessä. Epätietoisuus oli tietysti omaisille raastavaa.

Myös sota-aikana oli tapahtunut ikäviä erehdyksiä. Kotijoukkojen esikunnasta rovasti Hannes Anttila teroitti sairaaloille huolellisuuden merkitystä. Potilaiden vastaanotto- ja poistoilmoituksissa nimet ja osoitteet oli usein kirjoitettu niin epäselvästi, että oli ”sattunut muutamia valitettavia erehdyksiä”. Poistoilmoitus tehtiin potilaasta, joka oli kuollut.

Syksyllä 1940 Puolustusvoimat ja sairaanhoitopiiri laativat uuden vuokrasopimuksen Siilinjärven piirimielisairaalan rakennuksesta. Valtio maksoi 65 000 mk/kk vuokraa, se sisälsi valon, lämmön ja veden. Piirimielisairaala sitoutui valmistamaan ja toimittamaan sotilassairaalan potilaille ja henkilökunnalle ruuan, 12 mk/hoitopäivä. Lisäksi sairaala pesi sotilassairaalan pyykit 2mk/kg.

Hiljainen ketutus oli kasvamassa kahden sairaalan välille, sillä valtio oli ollut ilmeisen hidas maksamaan talvisodan aikaisia kuluja. Tähän viittaa piirimielisairaalan taloudenhoitaja Itkosen kirje Puolustusvoimain pääesikunnalle 15.7.1941. Kun akuutti talvisodan kriisi oli ohi, niin organisaatioilla oli enemmän aikaa riidellä?

Jatkosota (1941-44)

Samoin kuin sota ei lopu rauhanteon päivän, niin sotaa valmistellaan ja sitä tavallaan käydään jo paljon ennen sodan alkamista. Kenttäsairaalat varustetaan, kaatuneiden evakuointikeskuksiin tilataan ruumisarkut, sairaalajunat huolletaan ja varastoja täydennetään.

Suomen sotasairaaloille annettiin Päämajan lääkintäosastolta 17.6. 1941 käskyt sotasairaaloiden perustamisesta. Suojeluskuntapiirit välittivät käskyt ja sairaalat perustettiin. 20. Sotasairaala sai käskyn puhelimitse Pohjois-Savon suojeluskuntapiirin esikunnasta.

Saksa hyökkäsi 22.6.1941 Neuvostoliittoon. Suomi oli mukana hyökkäyksessä, joskin odotti taktisesti ensin NL:n toimia voidakseen hakea hyökkäyksen uhrin asemaa ja kansainvälistä oikeutusta sotaan. Suomen armeija asetettiin liikekannalle jo hyvissä ajoin ennen Saksan hyökkäystä. Lisäksi Lapissa oli saksalaisia joukkoja, jotka aloittivat Suomen alueelta hyökkäyksen. Suomen hallitus totesi Suomen olevan jälleen sodassa 26.6.1944.

Samalla kun Suomen puolustusvoimat ryhmittyivät laajalla rintamalla hyökkäykseen Karjalaan, niin kotirintamalla valmistauduttiin hoitamaan haavoittuneita ja sairaita. Harjamäestä ja Tarinaharjusta tuli taas 20. Sotasairaalan osastoja.

Sotasairaalan perustamiskäsky tuli samaan tapaan kuin talvisodassakin, suojeluskuntapiirin esikunnalta. Sairaala perustettiin 17.6.1941. Sotasairaalan sairaanhoitajien vastanotto tapahtui elokuvateatteri Scalassa Kuopiossa. Sotasairaalan esikunta toimi ensin Kuopion tyttölyseolla ja myöhemmin Karjatalousopistolla samassa kaupungissa.[1]

Harjamäkeen perustettiin 300 paikkainen kirurginen osasto (jaossairaala VIII) ja Tarinaharjuun 350 paikkainen kirurginen osasto (jaossairaala IX).

Harjamäellä oli jo valmiiksi 109 talvisodan vammoista toipuvaa sekä muista sisätaudeista hoidettavaa potilasta. Kansanterveyden tila oli vielä 1940-luvulla sellainen, että kutsuntarkastuksiin tulevia nuorukaisia joutui saman tien sairaalahoitoon erilaisten vaivojen vuoksi.

30.6.1941 Harjamäellä pidettiin jälleen luovutustarkastus. Sotilassairaalasta oli tullut 20. Sotasairaalan osasto ja oli sovittava uusista vuokraehdoista. Piirimielisairaala luovutti naisten talon, henkilökunnan asuinkerrostalosta 17 yhden hengen huonetta, 3 kahden hengen huonetta, juhlasalin, seurusteluhuoneen ja keittiön.

Tarkastuksessa Siilinjärven majoituslautakunta kiinnitti huomioita siihen, että vuokralaisen käsittelyssä lakkalattiat olivat kärsineet vaurioita, penkit ja tuolit olivat kärsineet vaurioita jonkin kemikaalin vaikutuksesta. Majoituslautakunta vaati vuokrankorotusta 100 000 mk/kk ja ruokamaksun korotusta 20 mk/päivä.  Majoituslautakunta piti tiukasti piirimielisairaalan puolta, vuokra nostettiinkin ja päivittäinen henkilökunnan ja sotasairaalan ruokamaksu nostettiin 18mk/päivä.

Harjamäkeä supistettiin vuonna 1942 240 paikkaiseksi ja Tarinaharju muutettiin takaisin tuberkuloosisairaalaksi 15.1. 1942. Tarinaharjuun varattiin 100 paikkaa sotilaskäyttöön. Loput paikat jäivät siviileille. Aivan jatkosodan loppuvaiheessa Tarinaharjuakin taas tarvittiin kirurgiseen hoitoon kesäkuusta 1944 alkaen.

Neuvotteluja kiristi sekin, että valtio ei ollut maksanut kaikkia vuokriaan talvisodan ja välirauhan ajalta. Lieneekö sitten johtunut tästä, että sotasairaalan arkistossa on runsaasti aineistoa kuntien ostosopimuksella sotasairaalassa hoidetuista potilaista, joiden maksuja kunnat eivät vaan hoitaneet lukuisista karhuamisista huolimatta.

20. Sotasairaala joutui tositoimiin heti heinäkuun puolivälistä alkaen. Suomen hyökkäys eteni vauhdikkaasti niin Karjalassa kuin Kannaksellakin, mutta voittojen vaatimat uhraukset olivat raskaita.

Kuopioon saapui heinäkuussa viisi sairasjunaa ja ne toivat 20. Sotasairaalan eri osastoille yhteensä 1510 potilasta. Syyskuussa 1941 haavoittuneiden tulo väheni vähän, mutta vielä lokakuussakin sairasjunia tuli kerran viikossa. Potilaita yhdessä junassa oli 238-368.

Jatkosodassakin sotasairaalat lainasivat kunnanlääkäreiltä röntgenlaitteita. Esimerkiksi Tarinaharjussa oli Juuan kunnansairaalan Telix-merkkinen kone. Se palautettiin omistajalleen jo 1942, jolloin Tarinaharju pärjäsi omilla koneillaan. Olihan siitä tullut taas tuberkuloosin hoitoon keskittyvä sairaala.

20. Sotasairaalan Harjamäen osastolla työskenteli kolme lääkäriä, 32 hoitajaa, 18 lääkintälottaa, 16 muuta lottaa, 10 siivoojaa, 8 pesijää, kaksi kanslistia ja taloudenhoitaja. Harjamäen osaston johtajana toimi lääkintäkapteeni Veikko Kolehmainen. Siviilityö oli ollut Pielaveden kunnanlääkärin virka. Potilaat olivat sairaalassakin sotilaskurin alaisia.

Tarinaharjun sairaala toimi enemmän omin voimin, mutta sielläkin oli lääkintälottia töissä. Lisäksi Tarinaharjussa toimi ilmavalvontalottayksikkö. Tarinaharjun sairaala oli äärimmäisen kuormitettu, sillä tuberkuloosi levisi rintamaoloissa ärhäkästi. Lisäksi Tarinaharjussa oli myös siviilipotilaita.

Sotilaita ja lottia sotasairaalan pääovella 1944. Eturivissä
keskellä Irma Pantzar (Roivainen).

Molemmat Siilinjärven sairaalat toimivat osana isoa sotasairaalaa, joten mitään kovin tarkkoja yksityiskohtaisia tietoja ei ole esittää hoidosta. Juhani Kärjä on tutkinut 20. Sotasairaalaa ja hänen mukaansa 20. sotasairaalassa hoidettiin jatkosodan aikana noin 40 000 potilasta.

Jatkosodan aikana alaraajojen murtumien hoito kehittyi ratkaisevasti, kun Kemissä saksalaisten sotasairaalassa toiminut lääkäri, G. Kuntscher kehitti ydinnaulauksen. Siinä luuydinonteloon isketään metallikisko, joka sitoo murtuman osat yhteen. Kuntscher kävi neuvomassa Tarinaharjun parantolan konemestari Taisto Paltemaalle ydinnaulojen valmistustekniikan ja menetelmä otettiin käyttöön Kuopiossa. Joistakin lääkkeistä oli aika ajoin pulaa, esimerkiksi insuliinista. Samoin sidetarpeita tuli edelleen säästää ankarasti.[2]

13-vuotias Veikko Rantala haavoittuneena Lieksan sotasairaalassa
elokuussa 1944. Myös Siilinjärven sotasairaaloissa hoidettiin 
siviilipotilaita.

Sukupuolitaudit levisivät. Sotasairaalan kirjeenvaihdossa vilautettiin jopa rangaistusten antamista miehille, jotka olivat saaneet sukupuolitaudin ”tuntemattomalta” naiselta. Kyseessä karkea huolimattomuus ja rangaistavaksi teoksi sota-ajan oloissa. Ehdotettiin kuukauden työpalvelusta rauhan tultua.

Ihotautiosastoilla oli havaittu pitkittyviä vaivoja, joita epäiltiin osittain itse aiheutetuiksi. Neuvottiin sitomaan tiukemmin, ette potilas pääse hinkkaamaan vammakohtaa.

Ensimmäisten antibioottien teho alkoi näkyä. Sulfapyridiini tehosi kehkokuumeeseen, aivokalvontulehdukseen ja tippuriin. Samalla kuitenkin huomattiin, että lääkkeellä oli sivuvaikutuksia maksaan ja munuaisiin.

 

Ruokakriisi talvella 1941-42 – epäsopua sotasairaalan ja piirimielisairaalan välillä

 

Syksyllä 1940 Harjamäen piirimielisairaalan keittiö oli sitoutunut valmistamaan sotasairaalalle ruuan omassa keittiössään. Piirimielisairaalan liittohallituksen pöytäkirjoissa tulee kuitenkin esille jo vuotta myöhemmin, että kahden sairaalan välille oli kehkeytymässä mojova riita. Taustalla oli koko maata vaivaava ruokapula ja ankara säännöstely.

Piirimielisairaalan liittohallitus ihmetteli kokouksessaan 22.10.1941, miksi sotasairaala vaatii potilaiden ruuat ennen sotia voimassa olleen Pohjan Rykmentin annoksilla. Se ei liittohallituksen mukaan ole luvallista, vaan Harjamäelläkin olisi noudatettava sota-aikana voimassa olevaa ruokalistaa. Sairaala ilmoitti, ettei se suostu valmistamaan nykyisillä hinnoilla sotasairaalan vaatimia annoksia. Piirimielisairaala oli tässä oikeassa, sotasairaalan arkistosta löytyi päiväkäsky, jossa muistutettiin sotasairaaloille annetusta annosohjeista.

Huono sopu näyttää vallinneen myös vuotta myöhemmin, kun sotasairaalan virkailijat olivat moittineet ruokaa keittäjälle. Liittohallitus huomautti, ettei sotasairaalan virkailijoilla ole mitään tekemistä piirimielisairaalan keittiöllä. Myöskään sotasairaalalle valmistettavan ruuan yksityiskohtainen jakaminen ei kuulu piirimielisairaalan henkilökunnalle. Kaikki valitukset tulisi osittaa piirimielisairaalan konttorille ja keittiön emännöitsijä on jätettävä rauhaan.

Kun Puolustusvoimat ei ollut ottanut mitään kantaa liittohallituksen anomukseen, jossa se ehdotti ruokamaksun korotusta, päätti liittohallitus lähettää puheenjohtaja Eino Laitisen ja piirimielisairaalan taloudenhoitaja A. Itkosen neuvottelemaan asiasta pääesikuntaan Helsinkiin.

Riitaisa pattitilanne ei tuntunut ratkeavan, sillä 11.6.1943 liittohallitus lähetti majuri Valtoselle pääesikuntaan kirjeen, jossa syytettiin sotasairaalan henkilökunnan käyttäytyvän sopimattomasti emännöitsijä neiti Palmua kohtaan. ”Herra majuri täällä talvella käydessä sovimme siitä, että asiat hoidetaan miesten ja konttorin kesken, niin että naisväki saisi olla rauhassa ja suorittaa tehtävänsä ilman mitään ulkoa päin tulevaa painostusta.”

20. Sotasairaalan toimintakertomuksessa vuodelta 1943 samaista asiaa käsiteltiin myös. Sotasairaalan näkökulmasta piirimielisairaala oli suhtautunut ”erittäin ynseästi” sotasairaalan toimintaan. Yhteiskeittiön ylläpitämisessä tuli ylitsepääsemättömiä ongelmia, jolloin Päämajan lääkintäosasto antoi sotasairaalalle luvan remontoida sotasairaalan alimpaan kerroksen oman keittiön.

Lääkintäkenraalimajuri Eino Suolahti. SA-kuvat.

Ratkaisua oli tukemassa ja edistämässä itse päämajan lääkintäosaston päällikön, kenraalimajuri Suolahden vierailu Harjamäessä syksyllä 1943. Keittiö valmistuikin alkutalvesta 1944. Harjamäkeen otettiin lisää muonituslottia töihin hoitamaan sotasairaalan keittiötä.

 

Mielisairaalan toiminnan ongelmia sotasairaalan varjossa ja sotavuosina

 

Piirimielisairaalalla oli iso maatila, jonka tuotteet olivat keskeinen osa sairaaloiden ruokahuollon järjestämisessä. Mielisairaalan vuosikertomuksessa vuodelta 1943 erityisesti mainittiin, että säännöstelyn aikaan ruoka on ollut yksipuolisempaa kuin normaalina aikana. Kuitenkin vuoden 1943 perunasato takasi sen, että perunaa oli saatu kuitenkin syödä niin paljon, kun jaksoi. Ankaraan sotaponnistukseen keskittyneessä maassa mielisairaaloiden potilaat olivat ruoka-annokseltaan kaikista heikoimmassa asemassa, heidän annoksensa olivat samat kuin sotavangeilla.

Siilinjärven piirimielisairaalan kuolleisuus ei ollut sotavuosina kovin korkea, vain vuoden 1940 16 kuollutta potilasta oli selkeästi korkeampi määrä kuin tavallisesti. Se johtui ennen kaikkea tuberkuloosista, jota oli paljon itärajan kunnalliskodeista evakuoiduissa potilaissa. Esimerkiksi ylikuormitetuissa Nikkilän ja Tyrnävän mielisairaaloissa kuolleisuus sotavuosina oli niin korkea, että joissakin tutkimuksissa on väitetty mielisairaalan olleen vaarallisin paikka sotavuosina Suomessa. Ahtaus, heikko ravinto ja kulkutaudit tekivät tehtävänsä.

Piirimielisairaalassa oli jatkuvasti yli 200 potilasta tiloissa, joihin oli ajateltu 176 potilasta. Lisäksi useita nais- ja mieshoitajia oli määrätty rintamatehtäviin. Vuonna 1941 kaikki mieshoitajat kahta lukuun ottamatta joutuivat rintamalle. Niinpä sairaalan remonttimies ja suutari joutuivat toimimaan ”hoitajina”.

Sotavuosien tilanahtaudesta kuvaava esimerkki oli se, että sairaalan ylilääkäri Elon Enroth joutui majoittamaan harjoittelijoita omassa asunnossaan.

Mielisairaalan potilaiden hoito kärsi tietenkin ahtaudesta. Insuliinista oli pulaa. Lisäksi erityisesti naisten työterapian järjestäminen oli vaikeaa, koska kutomiseen, neulomiseen yms. ei ollut riittävästi materiaaleja. Ulkotöissä Enrothin mukaan naiset ”eivät kesäisinkään voi työskennellä yhtä vapaasti kuin ennen, sillä useimmiten kerääntyy ympärille joukko töllisteleviä miehiä  sotasairaalasta, joiden puheet ja leikinlasku häiritsevät heitä työssään.” Lisäksi potilailla ei ollut riittävästi kunnon kenkiä.

Kesäkuussa 1944 piirimielisairaala joutui vielä ottamaan vastaa 146 Rauhan mielisairaalasta evakuoitua potilasta. Henkilökunnan asuinrakennuksen juhlasalista tehtiin lisätilaa potilaille.

20. Sotasairaala lakkautettiin 30.11.1944, henkilökunta ja potilaat kotiutettiin. Siilinjärven piirimielisairaala ei kuitenkaan saanut vieläkään tilojaan haltuunsa, vaan entisiin sotasairaalan tiloihin perustettiin Sotavammasairaala, joka toimi syksyyn 1945.

Sotasairaalana toimineen rakennuksen pääovella on siitä muistuttava seinälaatta.

---

[1]Kärjä, Kuopion sotasairaala – 20.Sot.S https://www.kuopionisanmaallinenseura.fi/kuopion-sotasairaala

[2]sama

Arkistolähteet

Harjamäen sairaalamuseon arkisto, Siilinjärven piirimielisairaalan toimintakertomukset 1939-47

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin arkisto, otteita liittohallituksen pöytäkirjoista 1941-44

Sota-arkisto:

20. Sotasairaalan hallinnollinen arkisto (talvisota)

Yleinen kirjeenvaihto (talvisota)

Yleinen kirjeenvaihto 1940-41

Salainen kirjeenvaihto 1941-41

Kirjeenvaihto, taloustoimisto 1943-44

Päällikkölääkärin päiväkäskyt 1941-41

Muonavahvuusluettelot 1942-1945

Kansallisarkiston digitaaliarkisto:

20. Sotasairaalan toimintakertomus 17.6.1941-30.4.1943 https://astia.narc.fi/uusiastia/digitarkastelu.html?id=2398839116

20.Sotasairaalan toimintakertomus 30.4.1943-1.12.1943

https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=6034154448&aineistoId=2398839974

20. Sotasairaalan toimintakertomus 1.12.1943-30.11.1944

https://astia.narc.fi/uusiastia/digitarkastelu.html?id=2398840276

 

 

 

 

 

 

Siilinjärven piirimielisairaala ja Tarinaharjun parantola talvisodassa 1939-40

 

Piirimielisairaalan naisten talo on valmistunut syksyllä 1939.

Syyskuussa 1938 Siilinjärven piirimielisairaalassa elettiin iloisissa tunnelmissa. Pitkään toivottu lisärakennus naispotilaille oli jo noussut lähes vesikattoon. Rakennustyömaata ja sairaalan toimintaa esittelivät paikalle saapuneille toimittajille sairaalan ylihoitajatar Tyyne Olkkonen, taloudenhoitaja A. Itkonen ja rakennusmestari H. Väänänen.[1]

Piirimielisairaala oli valmistunut vuonna 1926. Alusta asti sairaala oli ollut ahdas, hoitoon mahtui koko Pohjois-Savon ja Kainuun piirin alueelta 176 potilasta. Nyt rakenteilla olevaan naisten taloon oli valmistumassa 127 uutta hoitopaikkaa. Taloon rakennettiin myös ajanmukaisia työhuoneita, eristysosasto kulkutautipotilaiden varalle sekä suuri potilaiden päivähuone ja ruokasali.

Henkilökunta odotti varmasti myös asumisolojensa kohentumista, kun 3-kerroksinen asuinrakennus tulisi tarjoamaan modernit olot niin perheellisille kuin perheettömillekin työntekijöille. Juhlasali ja pieni kahvilahuone valmistui saunan, kellarivarastojen yms. lisäksi kolmikerroksiseen henkilökunnan asuntolaan.

Kesällä 1939 sairaala alkoi rekrytoida lisähenkilökuntaa, alilääkäriksi valittiin tohtori Veikko Ilmari Aatos Laine Polvijärveltä. Piirimielisairaalan ylilääkärinä oli toiminut vuodesta 1927 Elon Enroth.

Valitettavasti Euroopan kesä 1939 oli jo sakeana sotauutisia. Elokuussa Molotov-Ribbentrop-sopimus herätti Suomenkin valmistautumaan tehostetusti sotaan. Toinen maailmansota syttyi, kun Saksa hyökkäsi Puolaan 1.9.1939.

NL:n paine Suomea ja Baltian maita kohtaan kasvoi. Lokakuun puolivälissä Suomi alkoi siirtää ns. ylimääräisiin harjoituksiin kutsuttuja joukkoja rajoille. Käytännössä Suomen armeija oli asetettu liikekannalle. Samaan aikaan aloitettiin rajaseudunväestön evakuoinnit.

Sotaan valmistautuminen vaati käynnistämään myös haavoittuneiden ja rintamalla sairastuneiden potilaiden hoidon järjestelyt. 20. Sotasairaala, joka toimi Pohjois-Savon suojeluskuntapiirin alueella perustettiin 13.10.1939. Suomessa oli talvisodan aikana 53 sotasairaalaa, joissa oli 35 000 potilaspaikkaa.[2] 20. Sotasairaalan keskuspaikka oli Kuopio.

Sotasairaaloiden käyttöön otettiin sairaaloiden osastoja, kouluja, vanhainkoteja, parantoloita, päiväkoteja. 20. Sotasairaalan osastoja oli Suonenjoella, Kuopiossa ja Siilinjärvellä.[3] Käytännössä tämä tarkoitti siviilien hoidon heikkenemistä ja koulujen työskentelyn loppumista tai häiriintymistä. Siviilisairaanhoito pyrittiin säilyttämään ”tyydyttävällä” tasolla, aivan heikkoja potilaita ei saanut siirtää sairaaloista muualle ja synnytys- ja kulkutautisairaalat pidettiin toiminnassa omissa toimipaikoissaan.

Tarinaharjun keuhkotautiparantola, Siilinjärvi.

Puolustusvoimat iski välittömästi silmänsä Siilinjärven piirimielisairaalan uudisrakennukseen, joka oli valmis, kalustettu ja tyhjillään. Niinpä naisten taloksi suunnitellusta psykiatrisesta sairaalasta tuli 20. Sotasairaalan 300 paikkainen kirurginen osasto. Samoin Tarinaharjun parantolasta varattiin tuberkuloosipotilailta 100 kirurgista paikkaa sotavammoista kärsiville. Tarinaharjun tuberkuloosipotilaita siirrettiin Portaanpään opistolle Lapinlahdelle.

Niin Harjamäellä kuin Tarinaharjussakin oli käytössä kaksi leikkaussalia, röntgen ja kattavasti instrumentteja, jotka oli osin lainattu lääninsairaalasta. Sotasairaaloiden tarpeisiin armeija otti lainaan kunnanlääkärien laitteita. Valtio maksoi rakennuksista ja laitteista omistajilleen vuokraa.

Henkilökunta koottiin eri puolita Suomea. Sairaanhoitajilla ja lääkäreillä oli velvollisuus siirtyä töihin liikekannallepanon aikana määrättyihin asemiin samalla tavoin kuin sotilaillakin. Tämä tarkoitti esimerkiksi sitä, että Vieremän terveyssisar, Helsingin Marian sairaalan sisätautien sairaanhoitaja tai Pielaveden kunnanlääkäri pakkasivat tavaransa ja ilmoittautuivat palvelukseen Kuopiossa. He olivat sitten pois omista toimipaikoistaan, joissa pienempi henkilökunta hoiti siviilipotilaita.

Ammattihenkilökunnan lisäksi Siilinjärven sairaaloissa työskenteli lääkintä-, kanslia-, muonitus- ja ilmavalvontalottia.

Muonituslottia työssään jatkosodan aikana. taustalla sotasairaalan 
keittiön ikkunat.

Tämän lisäksi tarvittiin autonkuljettajia, sairaankantajia, hevosmiehiä, puuseppiä ja siivoojia, lämmittäjiä ja koneenhoitajia ja keittäjiä.

Tarinaharjun ylilääkäri Allari Seppä toimi sotasairaalan lääkärinä. Tarinaharjun sairaalassa työskenteli myös lääkäri Puranen, alun perin tehtävään määrätty Olai Basilier palveli talvisodassa kenttäsairaala 3 henkilökunnassa sekä Viipurin sairaalassa. Aluksi henkilökunnan järjestämisessä oli paljon sekaannuksia, koska lääkäreitä oli määrätty useampaan paikkaan yhtä aikaa.[4] Sama tilanne oli hoitajien kohdalla.

Piirimielisairaalan ylilääkäri Elon Enroth.

Harjamäen sotasairaalan osaston lääkärinä toimivat Pentti Honkanen, Lauri Pörhölä ja Anders Langenskiöld. Elon Enroth hoiti Siilinjärven piirimielisairaalaa yksin, sillä apulaislääkäri Laine määrättiin ylimääräisiin kertausharjoituksiin ja sitä tietä joukkosidontapaikalle Karjalaan.[5] Myös Enroth oli kutsuttu ylimääräisiin harjoituksiin, mutta hän palasi pian hoitamaan piirimielisairaalaa ja valmistelemaan sotasairaalan tuloa.

Syksyllä 1939 odottava tunnelma ja pitkittyvä poikkeustila hermostutti esimerkiksi koulujen rehtoreita, jotka alkoivat pyytää tilojaan takaisin koulukäyttöön. Sairaanhoitajia ja lääkäreitäkin vapautettiin takaisin siviilitehtäviinsä ja annettiin lomia.

Suuri sairaala oli valmiudessa, mutta sotilaille varatut potilaspaikat olivat tyhjillään. 20. Sotasairaalan potilaspaikoilla oli 25.11.1939 41 potilasta. Ottaen huomioon, että valmius oli reippaasti yli 1000 potilasta, niin tyhjäkäynti oli ilmeinen. Sotasairaalat hoitivat kuitenkin koko sotien ajan myös siviilipotilaita.

Sota syttyy

20. Sotasairaalan puhelinsanomissa sodan syttyminen näkyi 28.11. 1939. Päivystäjä otti vastaan viestin: ”Henkilökunta kutsuttava koolle, sairaala kuntoon, lomat peruttava.” Neuvostoliitto oli väittänyt Suomen ampuneen 26.11. Mainilassa tykistöllä rajan yli. Tämän lavastuksen jälkeen Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota alkoi 30.11.1939.

Rintamalla ensiavun jälkeen potilas siirrettiin joukkosidontapaikalle, siitä pääsidontapaikalle (tässä oli jo lääkärinhoitoa saatavilla) ja sairaskuljetukseen joko hevosilla tai autoilla lähimpään kenttäsairaalaan. Rintaman lähellä olevat sotasairaalat ottivat rajuimman vastuun pelastavasta hoidosta. Täältä potilaat kuljetettiin sairasjunilla kotirintaman sotasairaaloihin, kuten Kuopioon. [6]

20. Sotasairaala oli varsin rauhallinen vielä joulukuun alkupuolella, 29.12.1939 potilaita oli kuitenkin jo 603. Helmikuu oli Kuopion sotasairaalan osastoilla, kuten varmasti muuallakin hyvin raskas. Korkeimmillaan potilasmäärä oli 1418.

Sairaalat pitivät päivittäistä tilastoa potilaiden määristä, vaivoista ja vapaista paikoista. Näin rintaman lähellä tiedettiin, minne potilaita voidaan viedä. Joskus lääkäri saattoi mennä junaa vastaan, jotta potilaiden jakaminen oikeille osastoille sujuisi rivakasti.

Junien lastaaminen ja purkaminen oli raskasta työtä, makaavat potilaat nostettiin junan ikkunasta. Kuopion sotasairaalalla oli kahdeksan linja-autoa, ambulansseja ja hevosia käytössään. Ilmavaaran vuoksi sairasjunat kulkivat öisin. Talvipakkasessa ja pimeässä, ilmavaaran vallitessa voi vain kuvitella työn vaativuuden.

Siilinjärvellä potilaat vietiin rautatieasemalta hevosilla ja autoilla Tarinaharjuun ja Harjamäelle. Sairaskuljetusautoa säilytettiin kauppias Miettisen varastossa. Junien tulosta ilmoitettiin etukäteen, mutta saatettiin ilmoittaa vain ”64 akselia”, joka kertoi junan koon. Haavoittuneiden ja sairastuneiden sotilaiden tiedot olivat salattavaa tietoa eikä niitä puhelimessa saanut suoraan ilmoittaa. Sairasjunilla saapuvilla potilailla oli pahvinen, pyöreä levy kaulassa. Pahviin oli kirjattu tieto, mistä kenttäsairaalasta/sairaalasta potilas oli tulossa.

Jatkosodan aikaan oli puhelinsanomissa käytössä koodisanasto eri potilasryhmille. ”Puukko” tarkoitti kirurgista potilasta, ”lasi” silmätautia, ”kerä” hermotautia, ”kärry” kulkutautia, ”ruisku” sukupuolitautia jne. Kaikki sotasairaaloiden potilaat eivät suinkaan olleet haavoittuneita, rintamalla sairastettiin monella tavalla.

Sairaiden hoito

Sotasairaalasta tulee ensinnä mieleen, että siellä on vain haavoittuneita. Kuitenkin sotaolot ja suomalaisten yleinen terveydentila näkyi 1930-luvun lopulla sotilaiden vaivoissa.  Potilaat oli jaettu vammojen ja sairauksien mukaan, kirurgisiin, sisätauteihin, kaasuvammoihin, kulkutauteihin, silmävammoihin, korva-, nenä-, kurkkutauteihin, sukupuolitauteihin, ihotauteihin ja hermo- ja mielitauteihin. Lisäksi sotasairaalan tilastoissa eroteltiin siviilipotilaat.

Arkistoon on jäänyt IV Armeijakunnan esikunnan tuohtunut palaute 20. Sotasairaalan toiminnasta. Kuopiosta oli palautettu 22.1.1940 terveinä 39 aliupseeria ja 266 miestä junalla Harluun. Sotilaiden tulosta ei ollut saatu ilmoitusta. Lisäksi saapuneissa oli paljon muitakin kuin rintamakelpoisia miehiä. Ryhmästä lähetettiin peräti 111 potilasta takaisin Kuopioon. Vain 121 Harluun tullutta toipilasta pystyi palaamaan yksikköihinsä rintamalle. Asiakirjoista ei selvinnyt, miksi näin oli käynyt.

Omaiset saivat käydä potilaiden luona, mutta päiväkäskyissä hoitajia velvoitettiin kuuntelemaan ja valvomaan, ettei puhuta sotilasasioita. Potilasohje seinällä muistutti, ettei sotilas saa kertoa haavoittumispaikkakuntaa, joukkojen koostumusta, aseistusta, esimiesten nimiä eikä mitään muitakaan sotilasasioita. Keväällä otettiin käyttöön osastojen vieraskirjat. Johonkin sotasairaalaan oli nimittäin tullut asiattomia henkilöitä väittäen olevansa Yleisradion väkeä. Vakoilusta ja kiihotuksesta varoiteltiin.

Tarinaharjun ja Harjamäen sairaalat soveltuivat poikkeuksellisen hyvin sotasairaalatoimintaan, mutta niihinkin jouduttiin hankkimaan instrumentteja Kuopion lääninsairaalasta ja Seinäjoen lääkintävarikolta. Haavasiteistä oli pulaa, sideharsoja pestiin ja käytettiin uudestaan. Samoin leikkaussalikäsineitä piti säästää vaativampiin leikkauksiin, muuten käytettiin kumihansikkaita. Röntgenfilmejä piti myös säästää. Lääkkeistä ei ilmeisesti ollut pulaa, sotilasapteekkina Kuopiossa toimi Piispasen apteekki. Keskuslääkintävarikko sijaitsi Seinäjoella, sen yhteydessä oli myös keskussotilasapteekki.[7]

20. Sotasairaalan arkistossa oli tallessa sotasairaaloille laadittu yhteinen lääkeluettelo, jossa on mainittu noin sata erilaista lääketuotetta. Listalla oli kipulääkkeitä asperiinista morfiiniin, kodeiinia yskään, kloroformia nukutuksiin, Albarginia tippuriin, kiniiniä, insuliinia ja ensimmäinen antibioottikin eli Streptolysin löytyy listalta. Se oli tärkeä tulehduslääke aikana, jolloin penisilliiniä ei ollut vielä laajalti käytössä.

Harjamäen sotasairaalan osastolla hoidettiin talvisodan aikana 1600 potilasta ja Tarinaharjussa 1142.[8] Koko 20. Sotasairaalan potilasmäärä oli talvisodan aikana noin 10000.

 

Piirimielisairaala talvisodassa      

Talvisota aiheutti suuria vaikeuksia siviilimielisairaanhoidolle. Itä-Suomesta evakuoitiin sodan aikana kokonaan Pälksaaren, Rauhan ja Viipurin kaupungin mielisairaalat, joissa oli ennen sotaa ollut lähes 1200 hoitopaikkaa. Kuusi mielisairaalaa joutui luovuttamaan huomattavia määriä hoitopaikoistaan. Mustasaaren mielisairaala Vaasassa tyhjennettiin kokonaan armeijan käyttöön. Lisäksi siviilipotilaiden paikkoja joutui sotapsykiatriseen käyttöön.[9]

Suuri paine kohdistui myös piirimielisairaalan toimintaan. Elon Enroth jäi yksin vastaamaan sairaalasta, johon evakuointiin syksyllä 1939 Pielisjärveltä, Ilomantsista ja Lieksasta kunnanaliskotien potilaita. Sotilasautot saattoivat öisin tuoda jopa 40 potilasta kerralla asutettavaksi jo valmiiksi täppösen täyteen sairaalaan. Kunnalliskotien asukkaat olivat sekalaista seurakuntaa, oli psykiatrisia potilaita, tuberkuloottisia, vanhuksia ja lapsiakin. Tämä johti kuolleisuuden kasvuun talvisodan aikana. 176 potilaspaikan sairaalassa majoittui enimmillään noin 300 omaa potilasta ja evakuoituja avun tarvitsijoita.

Elon Enroth totesi 1939 vuosikertomuksessa, ettei tuolloin voinut enää puhua potilaiden hoidosta vaan ensisijaisen säilytyspaikan tarjoamisesta.[10]

Siilinjärven piirimielisairaalan tilanne oli sikäli hyvä, ettei omia potilaita siirretty muualle ja vanha sairaala sai jatkaa entisissä tiloissa. Täällä kuormitus tuli enimmäkseen kunnalliskotien evakuoiduista potilaista. Heille myös etsittiin uusi, soveltuvampi paikka suhteellisen nopeasti.

Harjamäessä oli myös talvisodan aikana potilaana muutamia sotapsykoosista kärsiviä sotilaita. Varsinaisesti 20. Sotasairaalan ”hermosairaat” hoidettiin Kuopiossa Niuvanniemen sairaalassa.[11]

Siilinjärven piirimielisairaalan ja sotasairaalan osaston keskinäiset suhteet ajautuivat aikanaan vakavaan ristiriitaan. Talvisodan aikana ilmeisesti puolin ja toisin keskityttiin omiin töihin ja sopu säilyi. Sotasairaala oli ottanut käyttöönsä vastavalmistuneen henkilökunnan asuntolan juhlasalin, mutta siellä järjestettiin kuitenkin mielisairaalan potilaille joulujuhla. Kirkkoherra Alikoski puhui ja opettaja Elsa Väänänen vastasi musiikkiesityksistä.[12]

Mielisairaaloiden potilaat olivat 2. maailmansodan aikaan hoitovuorossa viimeisiä. Kun sotilaiden hoito vaati yhä enemmän tilaa ja henkilökuntaa, niin Suomessa esimerkiksi esitettiin tammikuussa 1940 mielisairaaloiden potilaiden siirtämistä vankiloihin. Tämä ei kuitenkaan koskaan toteutunut.

Elon Enroth piirimielisairaalan ylilääkärinä oli varmasti vaikeassa asemassa. Talvisodan ajan kahden sairaalan yhteiselo samalla tontilla sujui ilmeisen hyvin, mutta myöhemmin resursseista ja toimintatavoista kehkeytyi ankaraa riitaa, sillä sotasairaalan käyttämää sairaalan uudisrakennusta ei palautettu piirimielisairaalan käyttöön talvisodan jälkeen.

Sotasairaala ja piirimielisairaalan naisten osasto 2024. Rakennuksessa toimii mm. sairaalamuseo.

Siilinjärven sotasairaalat jatkosodassa

Arkistolähteet

Harjamäen sairaalamuseon arkisto, Siilinjärven piirimielisairaalan toimintakertomukset 1939-47

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin arkisto, otteita liittohallituksen pöytäkirjoista 1941-44

Sota-arkisto:

20. Sotasairaalan hallinnollinen arkisto (talvisota)

Yleinen kirjeenvaihto (talvisota)

Yleinen kirjeenvaihto 1940-41

Salainen kirjeenvaihto 1941-41

Kirjeenvaihto, taloustoimisto 1943-44

Päällikkölääkärin päiväkäskyt 1941-41

Muonavahvuusluettelot 1942-1945

Kansallisarkiston digitaaliarkisto:

20. Sotasairaalan toimintakertomus 17.6.1941-30.4.1943 https://astia.narc.fi/uusiastia/digitarkastelu.html?id=2398839116

20.Sotasairaalan toimintakertomus 30.4.1943-1.12.1943

https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=6034154448&aineistoId=2398839974

20. Sotasairaalan toimintakertomus 1.12.1943-30.11.1944

https://astia.narc.fi/uusiastia/digitarkastelu.html?id=2398840276

 

---

[1][1] Pohjois-Savo 29.9.1938. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2075938/articles/81518001

[2] Kärjä, Juhani, Kuopion sotasairaala 20, https://www.kuopionisanmaallinenseura.fi/kuopion-sotasairaala

[3] sama

[4] sama

[5] Siilinjärven piirimielisairaalan vuosikertomus 1939. Sairaalan arkisto.

[6] Kärjä, Kuopion sotasairaala 20, https://www.kuopionisanmaallinenseura.fi/kuopion-sotasairaala

[7] sama

[8] Kärjä, Kuopion sotasairaala 20, https://www.kuopionisanmaallinenseura.fi/kuopion-sotasairaala

[9] Kivimäki, Murtuneet mielet

[10] sama

[11] Kärjä, Kuopion sotasairaala – 20.Sot.S https://www.kuopionisanmaallinenseura.fi/kuopion-sotasairaala

 

[12] sama

 

 

Elon Enroth – Siilinjärven piirimielisairaalan ylilääkäri (1927-1954) sodassa ja rauhassa

 

Elon Enroth

Elon Enroth syntyi Isossakyrössä 29.1.1890. Hänen vanhempansa olivat Carl Theodor Enroth ja Maria Abramsdotter Enroth. Enroth kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin suomalaisesta yhteiskoulusta vuonna 1908. Hän valmistui lääketieteen kandidaatiksi vuonna 1913 ja lääketieteen lisensiaatiksi 1919.

Ensimmäisen maailmansodan aikana hän toimi mm. Ylitornion, Turtolan ja Kolarin vt. aluelääkärinä sekä Karstulan kunnanlääkärinä. Tämän lisäksi hän oli vuonna 1917 Nikkilän mielisairaalan vt. toisena alilääkärinä.[1]

Nikkilän mielisairaala. Kuva Hanna Laitisen albumi.
Lassilan talon arkisto, Pöljä.

Helsingin yliopistossa värvättiin ahkerasti ylioppilaita 1915 alkaen sotilaskoulutukseen Saksaan. Enroth oli ehkä hiukan yli-ikäinen sotilaaksi ja opinnot olivat jo loppusuoralla. Hän oli kuitenkin mukana ylioppilaskunnan ja osakuntien toiminnassa. Enroth oli mm. Eteläpohjalaisen osakunnan kuraattori vuonna 1916.[2] Vuonna 1917 hänet valittiin Eteläpohjalaisen osakunnan edustajaksi osakuntain väliseen valtuuskuntaan.[3] Venäjän maaliskuun vallankumous sähköisti ylioppilasnuorison aktiiviseen toimintaan.

Amiraali Maximov puhuu ylioppilaille 21.3.1917 Venäjän 
maaliskuun vallankumouksen aikana.
Helsingin kaupunginmuseo.

Keväällä 1917 Elon Enroth kuului ylioppilaiden delegaatioon, joka matkusti ottamaan yhteyttä jääkäreihin Ruotsiin. Jääkäreillä oli toimisto Haaparannassa. Delegaation muut jäsenet olivat Sven Donner ja Bertel Appelberg. Delegaation muodollisena tehtävänä oli viedä venäläisen Itämeren laivaston ylipäällikön, amiraali Maximovin viesti jääkäreille. Siinä vakuutettiin, että Venäjän uusi hallinto (tuolloin siis ns. väliaikainen hallitus) pyrkisi takaamaan suomalaisille täyden itsehallinnon.

Delegaatio lähti matkaan, mutta Donnerin mukaan venäläisten lupauksiin ei luotettu eivätkä jääkärit lieventäneet millään tavoin suhdettaan venäläistämistoimiin ja hallintoon. Samalla Donnerin mukaan saatiin häivytettyä kaikki väärinkäsitykset Suomessa ja rajan takana toimineiden aktivistien välillä. Lisäksi sovittiin, että värvätään vielä lisää miehiä sotilaskoulutukseen Saksaan.[4]

Suomen sisällissodan Elon Enroth koki dramaattisesti punaisten vankina ja Punaisen Ristin lääkärinä Mäntyharjun rintamalla.

Joissakin lähteissä Enrothin kerrotaan olleen Helsingin valkokaartin lääkäri vuonna 1918[5], mutta Mauno Vannaksen mukaan Enroth jäi Punaisen Ristin lääkäriryhmän mukana punaisten vangiksi Kouvolassa helmikuun alussa 1918. Ryhmä oli pyrkimässä punaisten hallitsemalta alueelta valkoisten alueelle. Punaisen Ristin henkilökunnalla oli punakaartin ylipäällikkö Haapalaisen lupa liikkua maassa. Silti heidät pidätettiin.

Kouvolassa vangitsemisen jälkeen Mauno Vannas, Yrjö Renqvist ja Elon Enroth suostuivat lähtemään junalla Mäntyharjun rintamalle, jossa heillä oli tarkoitus sopivassa tilanteessa loikata valkoisten puolelle.

1.2.1918 tultiin Hillosensalmelle, mutta siellä olivat valkoiset räjäyttäneet rautatiesillan. Yö oli vietettävä junanvaunussa, jonka kylkeen lääkärit olivat sommitelleet punaisen ristin merkin. ”Illalla tuli luoksemme eräs hammaspotilas – suuri kolo. Enroth aikoi panna siihen morfiinia ja rupesi pumpulilla puhdistamaan koloa, mutta punakaartilainen juoksi ulos huutaen: ”Te myrkytätte minut.”[6]

Valkoisten sotasairaala Mäntyharjun rintamalla.
I.A. Ekström, Varkauden museot.

Ensimmäinen punaisten haavoittunut oli kotkalainen painija, joka toimi plutoonan päällikkönä. Kyseessä oli olympiavoittaja Kaarlo Koskelo, jonka tiedetään olleen myöhemmin punaisten Savitaipaleen rintaman komentaja.

Enroth tapasi Vannaksen mukana punaista päällystöä, kuten Aleksi Osipoffin ja Mäntyharjun rintaman päällikön, ”Röökerin” eli Heikki Krögerin.

Lääkärit perustivat Voikosken kansakoululle Punaisen Ristin sotasairaalan, jossa hoidettiin niin punaisia kuin valkoisiakin haavoittuneita. Sairaala toimi 2.2.1918-24.4.1918.[7] Koulun opettaja  Oskari Haavila ja hänen vaimonsa olivat pysytelleet sijoillaan. Sairaala perustettiin luokkahuoneisiin ja lääkärit majoittuivat opettajien huoneistoon. Lääkäreitä avustivat punaisten sairaanhoitajat.

Nuoret lääkärit olivat keskellä sisällissodan julmuutta. He näkivät, kuinka punaiset ampuivat valkoisia vankeja ja siviilejä. Punaisten sairaalassa hoidettiin kuitenkin myös valkoisia potilaita Punaisen Ristin periaatteiden mukaan.

Enrothin vaiheet sisällissodan loppuvaiheissa jäävät arvoitukseksi, Mauno Vannas toimi Hennalan vankileirin lääkärinä, mutta hän ei mainitse muistelmissaan Enrothin olleen enää tässä vaiheessa samassa matkassa. Enroth sai ansioistaan vapaussodassa 4.luokan vapaudenristin.[8]

Vuodesta 1919 Enroth hoiti Rautalammin kunnanlääkärin tehtävää. Tässä tehtävässä hän osallistui Rautalammin edustajana Pohjois-Savon piirimielisairaalan valmisteluun. Mielisairaala perustettiin Siilinjärvelle ja se aloitti toimintansa vuonna 1926. Sen ensimmäiseksi lääkäriksi valittiin Reino Lagus. Elon Enroth kuului Rautalammin suojeluskuntaan ja valittiin Rautalammin kunnanvaltuustoon. Puoluekannaltaan hän oli kokoomuslainen.

Siilinjärven piirimielisairaala.

Enroth valittiin Siilinjärven piirimielisairaalan lääkäriksi vuonna 1927. Samalla hänestä tuli Siilinjärven kunnanlääkäri (1927-1944), vastaanotto oli piirimielisairaalassa. Lisäksi lääkäri joutui lähtemään usein kotikäynneillekin pitkin pitäjää. Kunnan alue ei onneksi ollut kovin laaja. Viimeisinä työvuosinaan hän vielä toimi kunnalliskodin asukkaiden lääkärinä.

Siilinjärvelläkin Enroth tuli valituksi kunnanvaltuustoon ja suojeluskunnan johtotehtäviin. Lienevätkö vuoden 1918 tapahtumat radikalisoineet tohtorin, sillä 1930-luvulla hän oli aktiivinen lapuanliikkeen[9] ja IKL:n kannattaja[10]. Tosin koko 1910-luvulla yliopistossa opiskellut sukupolvi oli kasvanut aktivismin hengessä.

Opiskelutovereista hyvin monet kannattivat myöhempinä vuosinaan äärioikeistoa, jotkut hyvinkin ankaria aatteita. Esimerkiksi edellä mainittu Mauno Vannas innostui 1930-luvulla kansallissosialismista ja perusti natsi-Saksaa ihailleen Suomen Valtakunnan Liiton.[11] Samoin Sven Donner ihaili kansallissosialistista järjestelmää ja kannatti mm. vammaisten eutanasiaa.[12]

Enroth toimi vuosina 1927-1954 Siilinjärven piirimielisairaalan lääkärinä ja ylilääkärinä. Sairaalassa käytettiin kaikkia aikakaudelle ominaisia hoitomuotoja, mutta Anu Rissanen on tutkimuksessaan osoittanut, että Enroth oli erityisesti työhoidon kannattaja. Sairaalan yhteydessä toimi suuri maatila, jonka eri töihin potilaat osallistuivat vointinsa mukaan.[13]

Siilinjärven piirimielisairaalaa laajennettiin 1930-luvulla. Laajennuksessa sairaala sai uuden Naisten talon ja henkilökunnan asunnoiksi sairaala-alueelle rakennettiin asuinkerrostalo. Uusi sairaalarakennus ehdittiin juuri kalustaa valmiiksi, kun rakennus otettiin lokakuussa 1939 puolustusministeriön käyttöön.

Lottia sotasairaalan edustalla. 
Irma Roivaisen albumi.

Rakennuksessa toimi sitten 20. Sotas 8. kirurginen osasto vuosina 1939-45. Sotasairaalan ja mielisairaalan yhteiselo ei sujunut kaikin ajoin sovussa. Enroth piti tiukasti sairaalan ja kuntainliiton puolia. Hän oli tyytymätön tilojen huolimattomaan hoitoon, sairaala-alueella liikkuvat sotilaspotilaat häiriköivät mielisairaalan potilaita, varsinkin naisia. Lisäksi sairaalat ajautuivat sovittamattomaan ristiriitaan potilaiden ja henkilökunnan ruokailusta.

Lopulta sotasairaala rakensi oman keittiön naisten talon alimpaan kerrokseen. Riidan syynä lienee ollut se, että sotasairaala halusi noudattaa henkilökuntansa ja potilaiden ruokailussa sotaa edeltävää annostelua, vaikka sotasairaaloille oli annettu selkeät uudet ohjeet.

Kuvassa vasemmalta lääkintäkenraalimajuri Eino Suolahti, 
lääkintäeverstiluutnantti Sven Donner ja lääkintäeversti Mauno Vannas.
Sotasairaalat olivat näiden miesten ohjauksessa. 

Monissa Suomen mielisairaaloissa kuolleisuus nousi sotavuosina järkyttävän korkeaksi. Siilinjärven piirimielisairaalan potilaiden kuolleisuus ei poikennut rauhanajan tilanteesta ollenkaan.[14] 

Elon Enroth oli naimisissa Edith Nygårdin kanssa, puolisoilla oli lapset Eva ja Erik. Hänet ylennettiin vuonna 1937 res. lääkintäkapteeniksi.[15] Enroth jäi eläkkeelle ylilääkärin tehtävästä vuonna 1954.

 

Elon Enroth.
Harjamäen sairaalamuseo.

---

[1] HS 29.1.1940

[2] Ylioopilaslehti, 26.3.1916, nro 10, s. 9

[3] Ylioppilaslehti, 15.04.1917, nro 12, s. 5

[4] Suomen vapaussota, 25.10.1938, nro 10, s. 4-10

https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1109848/articles/81501156?page=4

[5] HS 29.1.1940

[6] Vannas, Silmä silmästä. Lehtiä lääkärin sotapäiväkirjasta 28.1.-8.9.1918, Porvoo 1964.

[7] Vannas

[8] Finlands Allmänna Tidning, 10.04.1919, nro 83, s. 1-3

[9] Savo 3.3.1932 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1909807/articles/80015893

[10] Savo 3.11.1933 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1910679/articles/80015894

[11] https://fi.wikipedia.org/wiki/Mauno_Vannas

[12] https://fi.wikipedia.org/wiki/Sven_Donner

[13] Rissanen, Työtä, sokkeja, lääkkeitä: Siilinjärven piirimielisairaala ja potilaiden hoitomuodot vuosina 1926-1959, 60

[14] Siilinjärven piirimielisairaalan vuosikertomukset 1939-45

[15] Savo 28.3.1937, nro 71, s. 2