Itsenäisen Siilinjärven kunnan alkutaipaleelta - katsaus kunnan talouteen ja tilaan vuonna 1935

 

Siilinjärven kirkko valmistui vuonna 1923.
Seurakunta perustettiin siis ennen kuntaa.

Siilinjärven kunta perustettiin Nilsiän, Maaningan ja Kuopion maalaiskunnan liepeistä vuonna 1925. Vuodesta 1902 kylää oli halkonut rautatie, jonka asemapaikaksi valikoitui Siilinlahden pohjukasta Siilinjärvi. Aiemmin kyläkunnan keskus oli ollut Kuopion suunnassa Kasurilan kylällä.

Aseman tienoo kasvoi ja kehittyi, Kuopio-Iisalmi maantie risteytyi Siilinjärvellä Maaningan-Nilsiän tien kanssa. Kun laivaliikennekin oli varsin vilkasta Siilinlahdelta, niin ei ole ihme, että asutus, kaupat ja lopulta kirkkokin nousivat harjumaisemaan.

Maalaisliiton pitkäaikainen vaikuttaja
ja myöhempi kansanedustaja.

Vuonna 1935 kunnallislautakunnan (nyk. kunnanhallitus) puheenjohtaja Eino Laitinen ja kunnankirjuri (nyk. kunnanjohtaja) Eino Rahikka kertoivat Savon Sanomille kunnan kuulumiset ensimmäisen kymmenen vuoden taipaleelta.[1] Rahikka oli valittu Siilinjärven kunnankirjuriksi lokakuussa 1934.[2] Hän tuli vastaavasta tehtävästä Sonkajärveltä.

Rahikka tuli Siilinjärvelle vuonna 1934.

Kunnan erottaminen omaksi itsenäiseksi alueeksi ei ollut ihan mutkatonta. Vain Nilsiän kanssa Siilinjärvi sai sovittua alueluovutuksista ja omaisuudesta ilman oikeusprosesseja. Itsenäistyminen toi kunnalle heti miljoonavelat, koska koulurakennuksista ja maista piti maksaa luovuttaville kunnille. Kuntaan siirtyi muista kunnista noin 5000 asukasta.

Niin Laitinen kuin Rahikkakin pitivät kunnan taloudellista tilannetta vuonna 1935 vakaana. Velkaa oli noin 1 400 000 markkaa ja kunnalla omaisuutta lähes 5,5 miljoonan markan arvosta. Velkaa oli 245 markka asukasta kohti, sitä molemmat pitivät varsin isona summana. Kunta oli vastikään rakennuttanut Pohjolanmäen ja Hökösen kansakoulut sekä kunnalliskodin, joten velka oli käytetty pakollisiin perusasioihin. Kaiken kaikkiaan Siilinjärvellä oli vuonna 1935 13 kansakoulua, Heinämäen koulupiiri oli juuri perustettu ja sinnekin suunniteltiin koulurakennusta. Uusi Kasurilan koulu oli jo päätetty rakentaa ja se valmistui vuonna 1936.

Kunnalliskoti valmistui vuonna 1931.

Kunnan suurin menoerä olikin koulujen ylläpito, mutta valtionosuudet kattoivat suurimman osan menoista. Rahikka sanoikin, että kun otetaan huomioon opettajien maksamat kunnallisverot ja koululaisten avustusrahat, niin koulujen ylläpito oli kunnalle varsin edullista.

Vanhempien keskuudessa harrastus lasten koulunkäyntiin oli Rahikan mukaan valitettavasti varsin heikkoa. Siilinjärven kansakouluikäisistä lapsista oli osa jatkuvasti poissa koulusta. Muutosta toivottiin, mutta ongelman syihin haastattelussa ei puututtu. Köyhemmissä perheissä ei ollut talviaikana riittävän lämpimiä vaatteita ja kenkiä lapsille, samoin ei ollut antaa kunnon eväitä. Vakavat kulkutauditkin jylläsivät pitäjässä tuon tuostakin. Tehokas vaateapu ja kouluruokailun järjestäminen olisivat todennäköisesti lisänneet kouluinnostusta Siilinjärvelläkin, vanhempien syyllistämisestä tuskin oli apua.

Pulavuodet olivat näkyneet tietysti myös kunnan taloudessa. ”Vuosi 1931 oli tässä suhteessa heikoin, sillä sanottuna vuotena menojen ylityksellä ja tulojen alituksella kulutettiin aikaisempien vuosien kunnallisrahaston säästöt ja vieläpä ”tappiota” siirtyi seuraavalle vuodelle lähes 90 000 markkaa. Tämä johtui kunnanvaltuuston äärimmilleen supistamasta talousarviosta ja odottamattomista menojen ja tulojen vaihtelusta sekä verovelvollisten maksukyvyn heikkenemisestä.” Vuonna 1934 tilanne oli jo parempi.

Köyhäinhoito nähtiin raskaana yhteiskunnallisena velvollisuutena. 1930-luvulla elettiin vielä hyvin ankaran köyhäinhoitoajattelun aikaa. Siihen liittyi varsinkin poliittisen oikeiston puolelta ajatus siitä, että köyhyys oli merkittävästi itse aiheutettua. Rahikka sanoi kylmästi, että Siilinjärvellä on loisia ja irrallisia työläisiä, jotka aiheuttavat sekä omassa kunnassa että sen ulkopuolella runsaasti köyhäinhoitomenoja.

Kuntien välillä käytiin ankaria oikeustaistoja siitä, kenen kuului kulloinenkin köyhä hoitaa. Kunnankirjuri Rahikan mukaan köyhäinhoidon suurimmat kulut syntyivät muille kunnille maksettavista korvauksista sekä mielisairaiden ja keuhkotautisten huollosta ja köyhäinhoidon sairashoidosta.

Vuonna 1934 Siilinjärvellä maksettiin jotakin köyhäinhoidon tukea noin 10 % kunnan asukkaista. Sijoitettuja lapsia kunnassa oli 54, aikuisia 15. Hyvinvointivaltioajattelusta oltiin Siilinjärvelläkin vielä varsin kaukana. Vaikka äärimmäinen köyhyys liittyi useimmiten sairauksiin ja vanhuuteen, puhetapa oli ankara. Kunnan riitelivät paikkakunnalta toiselle muuttaneiden köyhien ja sairaiden huollosta, viimeiseen asti koetettiin pakottaa joku toinen kunta maksamaan kulut.[3]

Siilinjärven piirimielisairaala Harjamäessä.

Siilinjärven kunta osti lääkäripalvelut paikkakunnalle sijoitetuista parantoloista, Siilinjärven piirimielisairaalasta ja Tarinaharjun parantolasta. Mielisairaalan ylilääkäri Elon Enroth oli myös koululääkäri. Sairaalahoitoon siilinjärveläiset vietiin tarvittaessa Kuopion lääninsairaalaan tai kaupunginsairaalaan. Lisäksi sairaita saatettiin lähettää käytännössä eri puolille maata saamaan erikoissairaanhoitoa.[4] Kunnan terveydenhoitomenoja kehuttiin pieniksi, koska omaa kunnallissairaalaa ja kunnanlääkärin asuntoa ei tarvinnut ylläpitää.

Tarinaharjun keuhkotautiparantola Siilinjärvellä.

Verojen periminen olikin sitten oma lukunsa. ”Veroja koetetaan periä aikanaan ja maksukykyiset verovelvolliset suunnilleen suorittavat veronsa varsinaisissa kannoissa, mutta suuri osa kuitenkin joutuu ulosoton kautta perittäväksi. Kuluvan vuoden (1935) rästiluetteloon joutui kannettavasta veromäärästä noin seitsemäsosa ja jää vuosittain noin 60-70 000 markkaa veroja kokonaan saamatta.” Veroja Siilinjärvi keräsi vuonna 1934 noin 780 000 markkaa.

1930-luvun maaseudun kunta oli palvelurakenteeltaan ja asenteeltaan varsin riisuttu. Kunta ylläpiti koulut, järjesti terveydenhoitoa ja köyhille sekä työttömille viimsijaista apua. Kunnalliskodin rakentaminen oli ollut iso satsaus, mutta talo oli alusta asti liian pieni. Lisäksi siellä hoidettiin sekaisin mielisairaita, tuberkuloottisia, vanhuksia ja pieniä lapsia.[5] Läänin terveystarkastaja puuttui epäkohtiin vuosittain, mutta asiaan ei muutosta tullut. Parantoloista kunta osti vain muutaman paikan vuodessa.

Kunta osti Siilinjärven työväentalon vuonna 1934 ja asutti siihen kunnan köyhiä. Talon osto vaikuttaa varsin erikoisesta ratkaisulta tarkan markan kunnassa, mutta osasyynä lienee ollut poliittinen tahto. Työväentalo oli vain saatava pois työväenliikkeen käytöstä.

Paikkakunnalla toimi valtavati porvarillisia yhdistyksiä. Maamiesseurat, maa- ja kotitalousnaiset, nuorisoseurat, Martat ja Siilinjärven Ponnistus järjestivät kansalaiskuntoa kohottavaa valistus-, kulttuuri- ja urheilutoimintaa. Oma lukunsa oli tietysti Siilinjärven suojeluskunta ja Lotta Svärd, jotka toimivat aktiivisesti. Siilinjärven suojeluskunnan talon urheilukenttä oli suuri ylpeyden aihe paikkakunnalla, sitä pidettiin yhtenä Pohjois-Savon parhaista kentistä.

Hiilimurskaradan ja uusitun kentän avajaiset vuonna 1933.
Taustalla suojeluskunnantalo vanhassa asussaan.

Suojeluskunnalla oli torvisoittokunta, seuroilla kuoroja, kodeissa pianoja. Yhdistysten illanvietoissa näyteltiin, laulettiin ja lausuttiin runoja. Kulttuuririentoja oli, tosin ne olivat rajattuja omien yhdistysten jäsenille tai muuten maksullisia. Seurakunta oli tietysti myös merkittävä kulttuuri- ja kasvatustyön järjestäjä. Lisäksi kansanmusiikki oli vielä voimissaan, jokaisella kyläkunnalla oli harmonikkataitureita ja viulunsoittajia, jotka esiintyivät perhejuhlissa ja tansseissa. Nurkkatansseihin tuntui liittyvän järjestyshäiriöitä ja nurkkatanssit koetettiin kieltää kunnan alueella vuodesta 1935 alkaen.

Kulttuuri ja urheilu olivat siis kuntalaisten oman aktiivisuuden varassa. Pienenä poikkeuksena kuitenkin kirjastotoimi. Kunta ylläpiti kirjastoa kunnantalolla ja kahdeksaa piirikirjastoa kouluilla. Kunta haki palvelukseensa kirjastotoimen hoitajaa vuonna 1935.[6] Opettajien, kätilön, kunnankirjurin ja kunnalliskodin johtajan rinnalle alkoi syntyä uusia kunnallisia palkkatehtäviä. Muutenhan lautakunnat hoitivat pitkälti ihan käytännön kunnan tehtäviä.

Vuonna 1935 kunta avusti Siilinjärven suojeluskuntaa 5000 markalla. Urheiluharrastuksista näyttäisi suosituimpia olleen hiihto, yleisurheilu ja pesäpallo. Lisäksi raviurheilua harrastettiin innokkaasti.

Toivala-Jännevirta tie vuonna 1934. Kuva teoksesta Rissanen-Timonen, Hiekanpölläkkää.
Kuopion kulttuurihistoriallinen museo.

Vuoden 1935 kunta oli todella riisuttu malli nykyisestä. Yksi asia vuonna 1935 oli kuitenkin kovin tutun kuuloista. Siilinjärven kunta ja Kuopion nahistelivat Toivala-Jännevirran tien kunnostamisesta ja oikaisemisesta. Siilinjärveä harmitti monikin asia, myös se, että tien korjausrahoja käytettäisiin Kuopion työttömien työllistämiseen, ei Siilinjärven.[7] Tie sai kuitenkin valtion avutuksen ja työhön ryhdyttiin.

Rahanarvolaskurin mukaan 100 markkaa olisi 2020 rahassa 38,32 euroa. Näin ollen kunnan velka/asukas vuonna 1935 oli 93,88 € nykyrahaksi muutettuna. Tällä hetkellä Siilinjärven kunnalla on velkaa 3851 €/asukas. Verotuloja arvioitiin saatavan 93, 7 milj. €. 

---

[1] Savon Sanomat 15.6.1935 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2089938/articles/79775863

[2] Savon Sanomat 13.10.1934 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1912103/articles/79791856

[3] Ei ainakaan kunnan elätiksi, http://airaroivainen.blogspot.com/2013/09/ei-ainakaan-kunnan-elatiksi.html

[4] sama

[5] sama

[6] Savon Sanomat 12.10. 1935 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2090926/articles/79796898

[7] Savi 17.1.1935 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2089618/articles/79785853

Lapuan laki ja työväentalojen sulkemiset 1930-luvulla Siilinjärvellä

 

Siilinjärven työväentalo. Työväenarkiston kuva.

Siilinjärven nykyisen kunnan alueen ensimmäiset kansalaisten itselleen rakentamat kokoontumispaikat olivat vanhan sosiaalidemokraattisen työväenliikkeen voimannäytteitä. Jo vuonna 1908 valmistui Siilinjärven työväentalo Kuopion tien varteen ja Pöljän työväentalossa tanssittiin ensimmäiset tanssit vuonna 1914. Molempien talojen historia oli sittemmin myrskyinen.

Pöljän työväentalo vuoden 1952 asussa. Talo oli palautettu
vuonna 1947 takaisin työväenliikkeelle.
Kuva Työväenarkisto.

Ylpeästi yhdistykset ilmoittivat, toimitaan ”omalla talolla”. Ruuskasen mukaan ”työväentaloihin latautui jo niiden alkuajoista lähtien erittäin vahvoja symbolisia merkityksiä: kaupunkeihin, teollisuustaajamiin, kirkonkyliin ja monien pitäjien syrjäkyliin ulottuva työväentalojen verkosto ilmensi konkreettisesti suomalaisen työväenliikkeen ja työväenkulttuurin elinvoimaisuutta sekä yhteiskunnan luokkapohjaista jakautumista.”[1]

Talot rakennettiin talkoovoimin ja niistä oltiin tavattoman ylpeitä. Monella työväenliikkeen aktiivilla ei muuta ”omaa taloa” ollutkaan. Siilinjärvelle rakennettiin vasta vuonna 1920 edistysseurojen talo, joka toimi sittemmin suojeluskuntatalona ja porvarillisten yhdistysten isompien tapahtumien keskuksena. Talo tunnettiin vuoden 1944 jälkeen Manttaalikunnantalona.[2]

Koko Suomen ja vanhan työväenliikkeen suuri tragedia oli vuoden 1918 sota. Sen jälkeen työväenliike hajaantui ja esimerkiksi Pohjois-Savo kääntyi äärivasemmistolaisen, kommunistisen työväenliikkeen kannattajien käsiin. Niin Siilinjärven kuin Pöljänkin työväenyhdistykset toimivat kommunistien peitejärjestöjen piirissä. Käytännössä yhdistysten toiminta näivettyi, sillä kommunistien julkinen toiminta oli kiellettyä. Kuopion alueella oli aktiivista maanalaista toimintaa, Kuopiosta puhuttiinkin ”Suomen Moskovana”.[3]

Työväentaloihin kulminoitui työväenliikettä ja sosialismia kohtaan tunnettu pelko ja inho.[4] Kun lapuanliike aloitti loppusyksystä 1929 toimintansa, niin työväentalot olivat heti vandalismin kohteena.

Lapuan liikkeen tavoitteita ajamaan perustettiin keväällä 1930 Suomen Lukko. Sen Kuopion piirin toimikuntaan valittiin Siilinjärveltä piirimielisairaalan ylilääkäri Elon Enroth.[6] Kommunisminvastainen henki oli korkealla Pohjois-Savossa kesäkuun puolivälissä 1930. Pöljän työväentalo naulattiin kiinni ja kommunistilakien perusteella talo takavarikoitiin valtiolle.[7] Siilinjärven työväenyhdistyksen talolle kävi samoin.

Siilinjärveltä löytyi toimen miehiä kyydityksiinkin. Kesällä 1930 siilinjärveläiset kyyditsivät kuopiolaisen toimittajan, K. Korhosen. Korhosen olivat hakeneet Smolanderin torpasta Toivalasta Antti Keinänen, Martti Koponen, Eino Konttinen ja Antti Raatikainen. Miehet olivat saaneet tiedon, että Korhonen piileskelee Toivalassa. Korhonen oli otettu kiinni, hänet siirrettiin kauppias Janne Savolaisen ohjaamaan autoon. Kyyditykseen olivat osallistuneet myös Emil Tuhkanen ja Eino Lappalainen. Nilsiän Halunassa Korhonen luovutettiin pankinjohtaja Heikkisen ja isännöitsijä Johanssonin käsiin.[8] Korhonen päätyi Venäjälle.[9]

Työväentalot huutokaupattiin. Pöljän työväentalon osti kylän maamiesseura pakkohuutokaupassa. Talon hinnaksi jäi huutokaupassa 7360 markkaa.[10] Maamiesseura käytti, vuokrasi ja remontoi taloa. Se piti sitten vuonna 1936 ”tupaan tulijaisjuhlan vasta valmistuneessa seurantalossa”.[11] Savon Sanomien jutussa ei mainittu sanallakaan talon aiemmasta historiasta.

Siilinjärven kirkonkylän työväentalo myytiin huutokaupassa vuonna 1934 ”paikallisten lapualaisten ja maalaisliittolaisten isäntäin, apteekkarien ja muiden isänmaallishenkisten porukalle, jonka puolesta sen huusi talollinen Erik Jordan Väänänen 38 000 markalla.”[12] Yrjö Räisäsen pakinasta on pääteltävissä, että huutokaupassa oli myös mukana Kuopion sosiaalidemokraattinen piiri. Taloa ei annettu ilmaiseksi, haluttiin näyttää, että ”kiusantekokin maksaa”.

Muutamaa kuukautta myöhemmin Siilinjärven kunta osti talon Väänäseltä 35 000 markalla.[13]

Siilinjärven työväentalo paloi poroksi 25.6.1939. Taloon oli sijoitettu yhdeksän köyhää perhettä, jotka menettivät tulipalossa kaiken omaisuutensa.[14]

”Siilinjärvi oli, kun se kuului Kuopion maalaiskuntaan, maakunnallisen työväenliikkeemme kannalta vilkkaimpia paikkakuntia toiminnaltaan. Varsinkin opettaja Vilho Alhojärven toiminta vaikutti paikkakunnalla laajalti työväen ja vähäväkisen kansan herättämäseksi. Kuopiolaisten vakituisia retkeilypaikkoja oli Siilinjärven työväentalo, jolla monet muistorikkaat kesäjuhlat on vietetty, monet vierailumatkat sinne tehty.”[15]

 

Vilho Alhojärvi

  

---

[1] Ruuskanen, Viholliskuviin ja viranomaisiin vetoamalla vaiennetut työväentalot, 43

[2] Manttaalikunnan talon tarina http://airaroivainen.blogspot.com/2018/12/mita-manttaalikunnantalo-eli-manttu.html

[3] Pöljän työväenyhdistys 1919-1930 http://airaroivainen.blogspot.com/2018/06/poljan-tyovaenyhdistysten-ja.html

[4] Ruuskanen, 45

[5] Ruuskanen,

[6] Ruuskanen, 102

[7] Laki on niin kuin se luetaan, http://airaroivainen.blogspot.com/2018/06/laki-on-niinkuin-se-luetaan-poljan.html

[8] Savon Työmies 20.3.1931 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1912253/articles/79782857/images/122722797?scale=1.0

[9] Kinnunen, Savon historia V, 405

[10] Savon Työmies 13.10.1931. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1912191/articles/79780881

[11] Savon Sanomat 27.10. 1936. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2090611/articles/79780888

[12] Savon Työmies 10.7.1934 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1912673/articles/79782873

[13] Pohjois-Savo 9.9.1934 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1894425/articles/79782869

[14] Savon Työmies 27.6.1939 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2092215/articles/79780887

[15] Savon Työmies 10.7.1934 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2092215/articles/79780887

Yhdistysrientoja vuosisadan vaihteesta Siilinjärvellä

Savo-Karjala 22.6.1892.

Vuosisadan vaihde oli yhdistysten perustamisen ja niissä toimimisen vilkasta aikaa Siilinjärvelläkin. Vapaa kansansivistystyö, kansakoululaitos ja suomenkielinen sanomalehdistö olivat kasvattaneet Suomeen lukutaitoisia ja aikaansa seuraavia kansalaisia.

Vuonna 1910 nykyisen Siilinjärven alueella toimivat ainakin Hamulan, Kolmisopen, Toivalan ja Jännevirran nuorisoseurat. Kasurilaan oli perustettu nuorisoseura jo niinkin varhain kuin v. 1892[1], yksi perustajista lienee ollut Aaro Fr. Väänänen. Sittemmin sammuneen yhdistyksen työtä jatkoi 1910 perustettu Siilinjärven nuorisoseura.

Eino Laitinen. Pyrkijä 1.4.1923.

Siilinjärven uudelleen heräteltyä nuorisoseuraa oli perustamassa lyseolainen Eino Laitinen, josta sittemmin tuli keskeinen Maalaisliiton vaikuttaja Siilinjärvellä ja valtakunnallisestikin.[2] 

Kuuslahden nuorisoseura perustettiin Markkalan talossa 12.11.1911. Puheenjohtajaksi valittiin Eero Markkanen ja ”kirjuriksi” Juho Asikainen.  Naisetkin pääsivät toimintaan mukaan, kun huvitoimikuntaa valittiin Juho Asikaisen, Kalle Leskisen, Heikki Juutilaisen ja Juho Haikosen keralla myös neidit Hilja Savolainen, Maria Asikainen, Hanna Parviainen ja emännät Maria Markkanen ja Maria Haikonen.[3]

Juho ja Eeva Asikainen. Juho Asikainen oli perustamassa Kuuslahden nuorisoseuraa.
Kuva Pirjo Vlasoffin kotiarkistosta.

Toivalassa pidettiin 27. 1907 ompeluseurat, jossa päätettiin perustaa uusi nuorisoseura. Puheenjohtajaksi valittiin Toivalan aseman päällikkö Breitholtz. Seuran toiminta ei kuitenkaan lähtenyt liikkeelle ja saman vuoden syksyllä seuran johtoon valittiin Maiju Lapveteläinen ja sihteeriksi Hanna Lappalainen.[4] Toivalan nuorisoseura toimi tämän jälkeen aktiivisesti. Toiminnasta on jäänyt Siilinjärven kotiseutuarkistoon arvokas kokoelma käsin toimitettuja lehtiä.

Vuonna 1913 perustettiin Siilinjärven Marttayhdistys. Yhdistyksen perustamisessa oli tukena Siilinjärven maamiesseura.[5] Perustava kokous pidettiin 16.11.1913 Kasurilan Miettilässä. Konsulentti Edla Räsänen oli paikalla selostamassa aihetta. Siilinjärven marttojen ensimmäisessä toimikunnassa olivat emännät Sohvi Väänänen, Miina Kasurinen, Saimi Virtaniemi ja rouvat May Korhonen, Maikki Sonninen ja Anni Väänänen.[6]

Voimistelu- ja Urheiluseura Ponnistus aloitti toimintansa v. 1907 ja Siilinjärven Maamiesseura perustettiin jo vuonna 1903.

Raittiusyhdistykset toimivat ainakin Siilinjärvellä ja Pöljällä, osuuskuntia perustettiin ja poliittiset puolueet aloittivat toimintaansa. Lisäksi on muistettava vielä työväenyhdistykset, joita perustettiin vilkkaasti eri puolille kuntaa.

Pöljän raittiusyhdistyksen Taimi-lehti 1905.
Kotiseutuarkisto.

Kaikilla yhdistyksillä oli yksi yhteinen ongelma ja se oli kokoontumistilojen puute. Yleensä kokoonnuttiin isompien talojen tuvissa. Oli isäntien tahdosta kiinni, keiden tilaisuuksiin tupaa vuokrattiin tai annettiin käyttöön. Pöljällä Puustellin tilan vuokraaja Aatu Virtanen oli vapaamielinen isäntä, joka antoi tilan erilaisten edistysseurojen käyttöön.

Pyykankaalla Juho Savolaisen isännöimässä talossa pidettiin monenlaisia yhdistysrientoja. Hamulassa nuorisoseura kokoontui Harjamäessä, Hönttälässä, Savolassa, Antikkalassa ja Alapihassa.[7] Yhdistykset lienevät yleensä jonkun tuvan nurkan toimiinsa löytäneet, mutta aina se ei ollut helppoa.

Keväältä 1906 on säilynyt eloisia kuvauksia sanomalehdissä ja sittemmin käräjäasiakirjoissa Kolmisopen työväenyhdistyksen perustamisesta. Tätä varten oli vuokrattu Kolmisopelta lampuoti Aaro Vartiaiselta tupa kokoukselle, mutta paikalliset isännät ajoivat kokousväen ulos. Tapaus on oiva osoitus siitä, kuinka vaikeaa yhdistystoiminta ilman omaa taloa saattoi olla.

Siilinjärven kylällä nuorisoseura piti juhlia Myllyn maneesissa. Olihan ohjelmalliset iltamat jokaisen seuran kunnia-asia ja tärkeä varainkeruun muoto. Pöljällä tiedetään, että vuosisadan alussa ainakin työväenyhdistys kokoontui joskus pysäkkirakennuksessa. Lisäksi koulurakennukset olivat tärkeitä tiloja myös yhdistyksille.

Koulu toimi vuosina 1924-1960 Siilinjärven pappilana.

Sosialistiopettaja Vilho Alhojärvi ei tosin lehtitietojen mukaan antanut Kasurilan koulua Siilinjärven nuorisoseuran ”köörin” käyttöön.[8] Asian on täytynyt kirvellä isäntiä sydänjuuria myöten, sillä nuorisoseura oli jo pitkään tottunut käyttämään koulua kuin omaansa.[9]

Siilinjärven sekakuoro Kasurilan vanhan koulun seinustalla v. 1913. Toinen vasemmalta Kalle Kasurinen, kolmas
Saimi Pussinen (Virtaniemi), neljäs Anni Väänänen, viides Pekka Martikainen, kuudes Virgina Jääskeläinen, seitsemäs
Kalle Ylönen, kahdeksas Ellis Rissanen, yhdeksäs aada Heikkinen, yhdestoista Aari Virtaniemi, kolmastoista Miina Kasurinen, neljästoista Kalle Virtaniemi, viidestoista Helmi Virtaniemi, seitsemästoista aaro Fr. Väänänen ja oikeassa laidassa kuoron johtaja opettaja Albanus Sonninen. (Kasurinen&Kasurinen, puoli vuosisataa kunnan ja seurakunnan kehitystä sanoin ja kuvin, s. 22)

Siilinjärvellä ensimmäiset yhdistysten omat rakennukset rakensi työväenliike. Jo vuonna 1908 valmistui Siilinjärven työväentalo ja vuonna 1914 otettiin käyttöön Pöljän ja Toivalan työväentalot.[10] Ehkäpä ”oman talon” tarve oli työväestölle erityisen suuri. Porvarilliset yhdistykset löysivät helpommin taloista ja liikehuoneistoista tilat toiminnalleen.

Lehti-ilmoituksista näkee, että maamiesseurat, nuorissoseurat ja urheiluseurat käyttivät näitä työväenyhdistysten juhlatiloja vuoteen 1917 varsin paljon. Pöljän työväentalon viimeinen ilmoitettu tapahtuma ennen sisällissotaa oli naiskäsityökurssilaisten iltamat 29.1.1918.[11]

Pöljän työväentalo v.1952. Alunperin rakennus valmistui v. 1914.
Talo on vieläkin pystyssä, nykyisin sen omistaa Pöljän Eräveikor ry.

Siilinjärven työväentalo valmistui jo 1908. Kuva vuodelta 1913.
Työväenarkisto.

---

[1] Pyrkijä 15.2.1894 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/953768/articles/3064683

[2] Siilinjärven nuorisoseuran arkisto, Jukka Kasurisen kirjoittama historiikki v. 1986. Kotiseutuarkisto.

[3] Kuuslahden nuorisoseuran arkisto. Pöytäkirjat. Kotiseutuarkisto.

[4] Toivalan nuorisoseuran arkisto. Pöytäkirjat 1907-1913. Kotiseutuarkisto.

[5] Savotar 5.11.1913. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1292927/articles/3066668

[6] Siilinjärven marttojen arkisto. Historiikki v.1933, Elli Johanssen. Kotiseutuarkisto.

[7] Hamulan nuorisoseuran arkisto. Historiatoimikunnan historiikki. Kotiseutuarkisto.

[8] Savon Työmies 10.6.1909

[9] Savo-Karjala 22.6.1894 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/559251/articles/3064687

[10] Savon Sanomat 22.7.1904, Hajamietteitä Pöljältä

[11] Savon Sanomat 29.1.1918 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1292171/articles/3062604

Vaalit Siilinjärvellä 1907 - innostuksesta pettymykseen

Siilinjärven työväenyhdistyksen jäsenet lähdössä äänestämään. Pöydän
ääressä oikealla, käsi leualla Vilho Alhojärvi. Kuva teoksesta
Entistä Siilinjärveä.

Ensimmäisiin eduskuntavaaleihin alettiin valmistautua tosissaan, kun keisari vahvisti 30.7.1906 uuden valtiopäiväjärjestyksen. Ensimmäiset modernit vaalit pidettiin Suomessa maaliskuun 16.-17.1907. Viikonpäivät olivat perjantai ja lauantai, äänestysaika klo 9-20.

Suurin taistelu kansalaisten äänistä käytiin suomalaisen puolueen (suomettarelaiset), nuorsuomalaisen puolueen (perustuslailliset)) ja sosiaalidemokraattien välillä. Vastikään perustettu Maalaisliitto oli vielä hentoinen organisaatioltaan. Kuopion sanomalehdistä Pohjois-Savo ja Otava olivat nuorsuomalaisten käsissä, Savon Työmies oli SDP:n kannattaja ja Savotar (myöhemmin Savo) oli suomalaisen puolueen äänenkannattaja. Lehdistä saa hyvän kuvan vaalitunnelmasta, mutta kuvaukset samasta tilaisuudesta vaihtelivat merkittävästi riippuen siitä, minkä puolueen lehti oli kyseessä.

Helmikuussa 1907 Siilinjärvellä vieraili Sosiaalidemokraattisen naisliiton puhuja Aura Kiiskinen. Työväenyhdistyksen tilaisuudessa Kasurilan kansakoululla opeteltiin äänestämistä ja agitaattori puhui maalaisköyhälistön ja erityisesti naisten sorronalaisesta asemasta. (Savon Työmies 16.2.1907)

Aura Kiiskinen poliitikko, SDP:n kansanedustaja
useilla valtiopäivillä. Kuva Kansanarkisto.

Olen perehtynyt viime vuosina kotikyläni Pöljän historiaan. Siellä vaali-innostus oli kova. Kuopiossa ilmestyvissä sanomalehdissä Savotar, Savon Työmies ja Otava on säilynyt herkullisia, varmasti puolueellisia kuvauksia tuntikausia kestäneistä puhetilaisuuksista. Pöljälläkin järjestettiin ainakin kolme isompaa tupailtaa. Tilaisuuksille oli tyypillistä, että kaikkien puolueiden kannattajia oli paikalla. Väittelyt saattoivat kestää 5-6 tuntia. Kansa otti ilon irti puhujista!

Tammikuussa oli Pöljän Puustellissa nuorsuomalaisten järjestämä tilaisuus. Savon Työmiehen mukaan nuorsuomalaiset olivat siellä esitelleet ohjelmaansa ja kuvanneet itseään yksimielisyyden ja sovinnon rakentajiksi. Nimimerkki Toveri kertoo, että esitelmän jälkeen tilaisuus piti keskeyttää, koska riitely ja epäsopu oli niin ankaraa.

Työmies varoitti vielä lukijoitaan: ”Muistakaa, ei ne paremmat ihmiset nytkään teistä itsestänne välitä, mutta teidän äänenne ne tarvitsevat saada omalle edustajalleen. Niitä ne teiltä onkivat”.[1] Työväenliikkeelle tärkeitä kysymyksiä olivat torpparivapautus, työajan lyhentäminen ja kunnallisen äänioikeuden laajentaminen. Erityisesti maakysymys jakoi kansaa, maanomistajat pelkäsivät uudistuksia ja maannälkäinset torpparit ja maatyöväki toivoi maareformia.

Suomettarilaisten agitaattorina seudulla kulki K. Aarnio. Helmikuussa 1907 pidettiin Kasurilan Zackeuksessa puhetilaisuus, jossa Aarnio puhui.[2] Paikalla oli suomettarelaisten lisäksi Siilinjärven perustuslaillista ainakin kauppias Aaro Fr. Väänänen ja työväenyhdistyksen edustajia. Tämäkin kokous jäi ilmeisesti hiukan kesken, sillä suomettarelainen puhuja muistutti perustuslaillisen liikkeen laittomuuksista: murhista, pankkiryöstöistä ja pommiattentaateista, joita aktivistit olivat tehneet. Aaro Fr. Väänänen kirjoitti asiasta vastineen Otavaan, jossa ankarasti oiottiin suomettarelaisten puheita.[3]

Suomettelaisilla oli kovat oltavat Pöljälläkin. Siellä Aarnion kylläkin annettiin puhua kokonaista kaksi ja puoli tuntia, mutta siten alkoi sauna. Keskustelun sanottiin jatkuneen aina puoli 12 yöllä. Paikalla oli työväenyhdistyksen ja nuorsuomalaisten väkeä, mm. paikkakunnan perustuslaillisten napamies Juho Savolainen.[4]

Ainut siilinjärveläinen kansanedustajaehdokas ensimmäisissä eduskuntavaaleissa oli nuorsuomalaisten listalta Paavo Kasurinen[5], joka oli edustanut aluetta talonpoikaissäädyssä valtiopäivällä 1899 ja 1900.[6]

Suomen Kuvalehti 9.8.1919.

Vaalin tulos Siilinjärvellä oli suomettarilaisille murskaava. Kahdella isolla äänestysalueella Kasurilassa ja Pöljällä heidän kannatuksensa oli olematonta. Kasurilassa nuorsuomalaiset saivat 249 ääntä ja sosialistit 272, suomettarelainen puolue 3. Pöljällä asetelma oli toisin päin, nuorsuomalaiset saivat 217 ääntä, sosialistit 148. Ja Pöljältä löytyi 4 suomettarelaista.[7] Eipä ihme, että agitaattori Aarnio sai sellaista kyytiä puhetilaisuuksissaan.

Vaali-into hyytyi sitten Siilinjärvelläkin, kun keisari hajotti eduskunnan melkein vuosittain ja jouduttiin vaaliähkyyn ja samalla suuret toiveet yhteiskunnallisista uudistuksista murtuivat. Vuoden 1916 eduskuntavaaleissa maan äänestysaktiivisuus oli vain hieman yli 50%. Sosialistit saivat eduskuntaan ehdottoman enemmistön, mutta sillä ei ollut juurikaan merkitystä, sillä eduskuntaa ei kutsuttu koolle 1914 alkaneen 1. maailmansodan vuoksi. Siilinjärveläisiä ei ollut edustajina autonomian ajan eduskuntaan, Maaningalta pääsi 1916 SDP:n edustajaksi Tahvo Hiekkaranta.[8]

Kansalaisaktiivisuus oli jo vuosisadan alussa paljon muutakin kuin äänestämistä vaaleissa. Nykyisen Siilinjärven alueella toimi kymmeniä yhdistyksiä, joissa kansa sivistyi ja oppi kansalaistaitoja vaalien välilläkin. Siilinjärven nuorisoseuran lisäksi Kolmisopella, Hamulassa, Toivalassa oli omat nuorisoseuransa.[9] Nuorisoseuraaatteen vahva naisvaikuttaja Tilda Löthmankin vieraili tilaisuuksissa.

Tilda Löthman, opettaja, emäntä, Nuorsuomalaisten ja
sittemmin Maalaisliiton kansanedustaja.

Raittiusyhdistyksiä oli ainakin Pöljällä ja Siilinjärvellä.[10] Siilinjärven Ponnistus ja työväen urheiluseura Nopsa toivat urheiluharrastusta paikkakunnalle.[11] Työväenyhdistyksiä oli ainakin Räimällä, Kolmisopella, Toivalassa ja Pöljällä. Oli marttayhdistyksiä, maamiesseuroja ja erilaisia osuuskuntia, joissa kansalaistaitoja opittiin, taloutta edistettiin ja viihdyttiin.

Ensimmäisen seurantalon rakensi Siilinjärven työväenyhdistys. Talo valmistui vuonna 1908.[12]

Siilinjärven työväentalo 1913. Työväenarkiston kuva.

---

[1] Savon Työmies https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/693574?page=1

[2] Savotar https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/689099?page=3

[3] Otava https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/674497?page=3

[4] Hajamietteitä Pöljältä http://airaroivainen.blogspot.fi/2017/05/ensi-kertaa-aanestamaan.html

[5] Savon Työmies https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/693592?page=1

[6] Talonpoissäädyn edustajat https://www.genealogia.fi/hakem/luettelo022s.htm

[7] Pohjois-Savo https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/683634?page=2&term=Vaalin&term=waali

[8] https://www.eduskunta.fi/FI/kansanedustajat/Sivut/910471.aspx

[9] Savon Sanomat 7.9.1910

[10] Pohjois-Savo 28.12.1904, http://airaroivainen.blogspot.com/2013/01/mita-me-naiset-tahdomme-naisasiaa.html

[11] Työväen Urheilulehti 1.10.1920, Savon Sanomat 24.4.1912

[12] Hajamietteitä Pöljältä, http://airaroivainen.blogspot.com/2018/02/kansakoulunopettaja-tie-kaarlo-vilho.html