Parempi virsta väärää kuin vaaksa vaaraa - talvikalastuksen ja liikenteen vaaroja 1800-luvulla

 

Avannolla onkijat, Juho Rissanen 1900. Kala oli tavattoman
tärkeä ravintoaine suomalaisille. Kun pelto petti, niin järvi 
piti väen hengissä yli talven.
Kansallisgalleria.

Joskus kuulee sanottavan, että nykyisin ei oikein tunneta jääolosuhteita ja ilmastomuutoksen vaikutuksia ei osata ottaa huomioon. Sitten ajellaan avantoihin. Sattumoisin vastaani tuli avantoon ajo vuodelta 1857. Asiaa käsiteltiin oikeudessa, koska hevosensa menettänyt Johan Hoffrén Räimän Konttihovista syytti vahingosta naapuriaan Matti Risssasta Toivalan Mömmölän talosta.

Lampuoti Johan Hoffrén läksi 8.12. 1857 kotoaan normaalia talvitietä kohti Sammakkolahden rantaa, josta hän kääntyi jäätielle kohti Kehvoa. Hän oli menossa jauhattamaan muutamia tynnyreitä viljaa Räimänkosken myllylle. Oli ollut vähäluminen alkutalvi, eikä järven jäällä ollut juuri lunta.

Palatessaan aamunkoitteessa 10.12. samaa reittiä kotiinsa, hän ajoi nuotta-avantoon Sammakkolahden jäällä lähellä rantaa. Avantoa ei Hoffrénin mielestä oltu ollenkaan merkitty ja se se oli sijoitettu keskelle vakiintunutta talvitien reittiä. Niin Hoffrén kuin reen lasti saatiin pelastettua, mutta hevonen hukkui. Hoffrén vaati hevosestaan 65 hopearuplan korvausta Matti Rissaselta, jonka nuotta rannassa oli ollut. 

Vuoden 1915 Kuopion pitäjän kartassa näkyy Toivala 2 Mömmölä
Kumpu-Jälän järven rannalla Räimä 2 Konttihovi. Sammakkolahti
on Jokiharjun tilasta länteen. 

Oikeudessa vastuuseen haettiin Matti Rissasta ja hänen poikaansa Adamia. Matti kertoi, ettei hänellä ole osaa eika arpaa nuottaan, sillä hänen nyttemmin edesmennyt poikansa Josef ja itsellismies Pekka Koponen olivat yhdessä kalastaneet kyseisellä nuotalla. 21-vuotias Josef Rissanen oli kuollut tammikuussa 1858 kuumeeseen, joten hän ei ollut enää oikeuden tavoitettavissa. Adam Rissanen ei tullut oikeuteen, vaikka hänet oli sinne haastettu. 

Hoffrén sanoi, että isäntä Matti Rissanen vastasi talon töistä eikä nuottaa olisi voinut laittaa järveen ilman isännän lupaa ja määräystä. Rissanen sanoi tähän, että joka tapauksessa Koposen olisi pitänyt huolehtia avannon merkitsemisestä. Asiassa todistivat itselliset Pekka Koponen ja Heikki Rissanen ja renki Pekka Miettinen. 

Pekka Koponen oli tullut Mömmölaan aamulla kysymään töitä, jolloin paikalla olivat olleet pojat Adam, Josef ja Matin puoliso Anna Brita Kumpulainen. Koposen mukaan Matti Rissanen oli myös tullut tupaan ja ainakin hän oli tiennyt poikien ja Koposen olevan nuotan laittoon lähdössä. Pekka Koponen todisti varovaisesti, sillä hän oli varmasti riippuvainen Mömmölän työtilaisuuksista jatkossakin. Hän kuitenkin mainitsi, että avannon teossa oli mukana myös talon tytär Anna Lovisa Rissanen. Avannon koko oli “ungefär fem aln i fyrkant” eli neliön muotoinen avanto, noin kolme metriä kantti. 

Nuotta-avanto. Kuva T.H. Järvi 1930. Nuottaus on vanha 
kalastusmenetelmä, jossa nuottaverkko tiputetaan veteen
varoen, se asetetaan ikään kuin ympyrän muotoon, jotta se
toimisi kuin iso haavi.

Koposen mukaan Rissasen väki lähti avannolta viimeiseksi, eikä hän tiedä avannon merkitsemisestä mitään. Sammakkolahdella oli varmaan paljon pyydetty nuotalla, sillä salmessa on Nuottasaari. Siellä varmaan säilytettiin välineitä, kun ne eivät olleet vedessä. 

Heikki Rissanen kertoi nähneensä avannon tieon ja hän mainitsi sen olleen “lähellä yleistä jäätietä”. Heikki Rissanen kuuli Hoffrénin avunhuudot ja sai pelastettua hänet ja lastin. Hevonen vajosi jään alle, eikä sitä saatu enää pelastettua.

Pekka Miettinen kertoi, että avanto oli aika matalan veden kohdalla. Vettä ei ollut kuin vähän yli metri, mutta järven pohja oli niin löysä, ettei hevosta saatu pelastettua silti.

Tämä oikeusjuttu jäi avoimeksi, sillä se siirrettiin seuraaville käräjille. Siellä sitä ei kuitenkaan enää käsitelty, joten ehkäpä naapurit sopivat asian. Juttu herättää filosofisen kysymyksen siitä, miten lumettomalla jäällä voi nähdä talvitien? Toisaalta vakiintunut reitti oli varmasti aina se suorin, sillä matkat olivat muutenkin jo vaivalloisia ilman turhia mutkiakin. Oikeusjutussa puhutaan myös talvitiestä “pitäjäntienä” eli ne olivat virallisia ja jollakin tavalla hoidettujakin. Periaatteessa ne myös viitoitettiin, mutta lumettomana talvena asia ei ole ollut vielä ajankohtainen.

Lienee ilmiselvää, että avanto kuului merkitä, joten ehkäpä Matti Rissanen taipui korvauksiin. Tässä tapauksessa ihminen aiheutti vaaratilanteen avaamalla nuotta-avannon varomattomasti. Kuopion pitäjän kirkonkirjoissa kuolleiden kirjaa selatessa on kyllä havaittavissa syksyiset marraskuun hukkumiset, samoin kuin keväällä huhtikuussa sattuneet vahingot. Kalastus oli tavattoman tärkeä ravinnon lähde menneinä vuosisatoina, että joskus jäälle mentiin ihan puhtaasti nälkää pakoon. Tai sitten väsyneenä päivän töistä oikaistiin, kun sillä säästettiin matkaa jopa kymmeniä kilometrejä. 

Esi-isäni Lauri Matinpoika Roivainen hukkui kevätjäihin Mikkajärvellä 1732. Silloin on ollutkin pitkä kevät, sillä kuolinpäiväksi on merkitty 18.5.1732. Toinen traaginen hukkumistapaus suvussa on Iisalmen pitäjän Naarvanlahden onnettomuus, jossa Stina Lovisa Roivaisen puoliso Johan Kourunen (52 v.), poika Juhan (28 v.) ja tytär Anna Stiina (14 v.) hukkuivat 26.11.1837. Oltiinko kalassa vai muuten työmatkalla, vaikea tietää, mutta kaikki hukkuivat yhdessä. 

Jännevirta otti omansa 2.11.1811. Silloin vaarallisesta virtauksestaan tunnettua väylää yrittivät ylittää sotilaan vaimo Kristiina Rissanen, hänen kaksi poikaansa Pekka ja Aaron Ruotsalainen sekä Anna Ruotsalainen (Kristiina Rissasen miehen sisko). Huomiota kiinnitti, että samaisessa paikassa hukkui seuraavana päivänä vielä renki Adolf Henrikinpoika. Myös Puutossalmi toistuu hukkumisonnettomuuksissa. Nämä ovat olleet liikenteen solmupaikkoja, joissa ei ole aina voitu tai ymmärretty malttaa.

Mutta osasivatko ihmiset ennen paremmin järven oikut kuin nykyisin? Hukkuneita on varmasti vähemmän nykyisin, mutta niin on jäällä liikkujiakin. Savon järvet kuhisivat elämää kylien lähellä kalastuksen takia. Lisäksi talvitiet olivat suuri helpotus, mutta sitten riskikin. Ehdotan varaovaisesti, että ennen tunnettiin vesien vaarat, mutta sinne oli joskus riskilläkin mentävä. Varmasti paikalliset tunsivat lähialueensa jäät ja virtaukset, mutta järvillä liikkui myös muita kulkijoita, joille vaaranpaikat eivät olleet niin tuttuja.

 

Sammakkolahti Vuorelan koulun pihalta kuvattuna 8.3.2026.

Lähteet

Kuopion tuomiokunnan varsinaisten asioiden renovoidut pöytäkirjat 1858-1858 KO a:38, sivu 64

Kuopion maaseurakunnan rippikirja 1854-1863 (AP_VII Aa:39) sivu 41 Toivala 9 Mömmölä SSHY

Kuopion maaseurakunnan rippikirja 1854-1863 (AP_VII Aa:39), sivu 123, Räimä 2 Asplund Konttihovi

Kuopion maaseurakunta kuolleet 1850-1860 (AP I Fb:2), kuva 68 SSHY

Kuopion maaseurakunta kuolleet 1803-1838 (AP I Fb:6) sivu 140, 1811 SSHY

Matti Laurinpoika Roivainen https://www.geni.com/people/Lauri-Roivainen/6000000052395592821

Hiski haku

Wirilander, Savon historia III, Savo kaskisavujen kautena 1721-1870

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Veturit törmäyskurssilla Toivalassa - asemapäällikkö asioillaan, sähköttäjä ongella

Siilinjärven asema 1900-luvun alussa. Kuva Viktor Barsokevitch.
Kuopion kulttuurihistoriallinen museo.

Heinäkuun 12. päivänä 1924 tapahtui Toivalassa kahden veturin yhteentörmäys, jonka jälkipyykkiä puitiin pitkään oikeudessa. Kuinka oli mahdollista, että Siilinjärveltä ja Toivalasta päästettiin junat törmäyskurssille?

Sanomalehtien kirjoittelusta voi päätellä, että onnettomuutta pidettiin pöyristyttävänä huolimattomuutena.

Ensimmäiset tutkimukset ovat osoittaneet, että tapaus on aiheutunut asianomaisten virkailijoiden huolimattomuudesta, joka tuntuu anteeksiantamattoman törkeältä. Niin surkea kuin tapaus onkin, on sillä suorastaan koomillinen vivahdus siinä patriarkkaalisuudessa, millä vielä tänä päivänä hoidetaan valtion virkoja sellaisilla tärkeillä paikoilla kuin tällä kertaa puheena olevat. Pahaisimmasakin korpikylän kestikievarissa täytyy toki tavata joku, joka järjestää matkailijoiden pääsyn eteenpäin. Täällä vilkasliikkeisellä asemalla on yksi ongella, toinen asioillaan kaupungissa annettuaan sitä ennen luvan ajaa hurauttaa sivu ja siis tietämättä asianomaisella hetkellä vallitsevista olosuhteista. Yksi taas antaa luvan, vastoin ohjesääntöä, kulkea edelleen olematta selvillä, onko kulkutie vapaa tai ei, mutta nimenomaan tietäen, että seuraavalla asemalla ei ole ketään edes vastaamassa.[1]

Lauantaina aamupäivällä Siilinjärven asemapäällikkö Hugo Forssén päätti lähteä pistäytymään Kuopiossa asioillaan. Sopivasti kulussa olikin puhelinpylväitä jakava työjuna, jonka kyytiin asemapäällikkö hyppäsi. Lähtiessään hän antoi tyttärelleen ohjeen käydä sanomassa klo 12 työvuoroon tulevalle sähköttäjä Söderströmille, että hän on antanut konduktööri Kalle Nissiselle kulkuluvan soraveturin ajoon Kuopioon. Forssénin tytär ei tavoittanut Söderströmiä kotoaa, koska sähköttäjä oli vielä kalassa. Tytär jätti vietin rouva Söderströmille.[2]

Samaan aikaa Kuopiossa laadittiin siirtoveturille aikataulu ja sitä lähdettiin viemään klo 12.10 Kuopiosta Iisalmeen postijunan edellä. Ylimääräisestä veturista laitettiin ilmoitus kaikille asemille, mutta Siilinjärven asemalla ei ollut ketään vastaamaassa lennätinhuutoon. Asema oli tyhjillään. Soraveturi tuli asemalle, junamiehet luottivat asemapäällikön sanaan ja lähtivät jatkamaan asemalta klo 12.27 kohti Toivalaa, jossa heidän olisi päästettävä postijuna kohti pohjoista. Sähköttäjä Söderström tuli myöhässä asemalle klo 12.30.[3]

Toivalan asema.

Onnettomuuden olisi vielä voinut estää Toivalan aseman sähköttäjä Aari Hämäläinen, jos hän olisi noudattanut ohjeita. Hän koetti saada yhteyden Siilinjärvelle tarkistaakseen normaalisti, että rata on selvä. Kun Siilinjärveltä ei kutsuun vastattu, hänen olisi pitänyt pysäyttää veturi Toivalaan. Jostakin syystä hän kuitenkin päästi veturin varmistamattomalle rataosuudelle kohtalokkain seurauksin.

Kallioleikkaus, jossa onnettomuus mahdollisesti tapahtui. Tässä mutkassa kuoli vuonna 1942 ratavartija Vesterinen.
Hän oli tarkistamassa resiinan kanssa rataa, kun juna yllätti.
Kuva Vilholan talon arkistot, Pöljä.

Junat kohtasivat kallioleikkauksessa Toivalassa klo 12.40. Paikassa oli mutkan vuoksi hyvin huono näkyväisyys eikä mitään ollut tehtävissä, kun vetureissa huomattiin tilanne. Hiekkajunan veturi oli n:ro 169, sarjaa G 1. Sitä kuljetti vt. kuljettaja Matti Ahonen ja lämmittäjänä toimi Jonne Pettersson. Molemmat kuolivat välittömästi. Samassa veturissa tenderin päällä ollut konduktööri Kalle Nissinen onnistui heittäytymään pois vaunusta ennen törmäystä. Veturi syttyi palamaan törmäyksen jälkeen.

Yhteen ajaneet veturit juuri onnettomuuden jälkeen. Veturimies 1.8.1924.

Kuopiosta tuleva veturi n:ro 418 oli raskaampi ja siinä olleet kuljettaja K. Hoffren ja lämmittäjä Eeli Halonen selvisivät pienemmillä ruhjeilla.

Onnettomuus huomattiin Jälän Virtaniemen taloon, mistä talon emäntä Saimi Virtaniemi kiiruhti heti onnettomuuspaikalle. Siellä ei ollut juuri tehtävää, sillä soraveturi oli murskaantunut täysin. Loukkaantunut lämmittäjä Halonen lähti hakemaan Toivalan asemalta apua ja kohtasi resiinalla liikkeellä olleen asemamies Kinnusen. Päästiin Toivalan asemalle, jonne postijuna oli pysäytetty. Sen veturi haki loukkaantuneet hoitoon Kuopioon.[4]

Jälkipyykki oli varmasti raskasta aikaa kaikille. Forssén, Hämäläinen ja Söderström joutuivat vastaamaan huolimattomuudestaan oikeuteen. Asiaa käsiteltiin kaikissa oikeusasteissa. Söderström selvisi vakavalla varoituksella, sen sijaan Hämäläinen tuomittiin 3 kk ja Forssén 8 kk vankeuteen. Lisäksi viimemainitut joutuivat korvaamaan asianomistajille ja valtiolle yhteensä 320 000 mk.

Unelias, tapahtumaton ja tavallinen päivä olikin kääntynyt tragediaksi. Asemapäällikkö Forssén oli kirkonkylän merkkihenkilö. Hän oli tullut jo vuonna 1902 tehtäväänsä.[5] Hän oli myös liikemies, joka omisti Siilinmyllyn ainakin vuodesta 1905. Hänen vaimonsa on merkitty jauho ja viljakauppiaaksi Siilinjärvellä jo vuonna 1903.[6] Lisäksi hän oli aktiivinen toimija perustuslaillisessa yhdistyksessä, joskin riitaantuminen Juho Savolaisen kanssa Sulkavajärven vedenkorkeudesta lienee viilentänyt ainakin hetkeksi poliittista yhteistyötä.[7]

Hugo Forssén ajautui konkurssiin vuonna 1927. Hän kuoli 1936 ja hänet on haudattu Viinamäen hautausmaalle Siilinjärvelle.

Viinamäen hautausmaalta 2018.

---

[1] Savo 16.7.1924 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1462659/articles/3157679

[2] Haminan lehti 19.7.1924 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1391787/articles/3155641

[3] sama

[4] Haminan lehti 19.7.1924

[5] Rautatie 5.7.1902 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/892648/articles/3157654

[6] Suomen kauppa- ja teollisuuskalenteri 1.1.1911.

[7] Savotar 30.4. 1913 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1292868/articles/3155649