Itsenäisen Siilinjärven kunnan alkutaipaleelta - katsaus kunnan talouteen ja tilaan vuonna 1935

 

Siilinjärven kirkko valmistui vuonna 1923.
Seurakunta perustettiin siis ennen kuntaa.

Siilinjärven kunta perustettiin Nilsiän, Maaningan ja Kuopion maalaiskunnan liepeistä vuonna 1925. Vuodesta 1902 kylää oli halkonut rautatie, jonka asemapaikaksi valikoitui Siilinlahden pohjukasta Siilinjärvi. Aiemmin kyläkunnan keskus oli ollut Kuopion suunnassa Kasurilan kylällä.

Aseman tienoo kasvoi ja kehittyi, Kuopio-Iisalmi maantie risteytyi Siilinjärvellä Maaningan-Nilsiän tien kanssa. Kun laivaliikennekin oli varsin vilkasta Siilinlahdelta, niin ei ole ihme, että asutus, kaupat ja lopulta kirkkokin nousivat harjumaisemaan.

Maalaisliiton pitkäaikainen vaikuttaja
ja myöhempi kansanedustaja.

Vuonna 1935 kunnallislautakunnan (nyk. kunnanhallitus) puheenjohtaja Eino Laitinen ja kunnankirjuri (nyk. kunnanjohtaja) Eino Rahikka kertoivat Savon Sanomille kunnan kuulumiset ensimmäisen kymmenen vuoden taipaleelta.[1] Rahikka oli valittu Siilinjärven kunnankirjuriksi lokakuussa 1934.[2] Hän tuli vastaavasta tehtävästä Sonkajärveltä.

Rahikka tuli Siilinjärvelle vuonna 1934.

Kunnan erottaminen omaksi itsenäiseksi alueeksi ei ollut ihan mutkatonta. Vain Nilsiän kanssa Siilinjärvi sai sovittua alueluovutuksista ja omaisuudesta ilman oikeusprosesseja. Itsenäistyminen toi kunnalle heti miljoonavelat, koska koulurakennuksista ja maista piti maksaa luovuttaville kunnille. Kuntaan siirtyi muista kunnista noin 5000 asukasta.

Niin Laitinen kuin Rahikkakin pitivät kunnan taloudellista tilannetta vuonna 1935 vakaana. Velkaa oli noin 1 400 000 markkaa ja kunnalla omaisuutta lähes 5,5 miljoonan markan arvosta. Velkaa oli 245 markka asukasta kohti, sitä molemmat pitivät varsin isona summana. Kunta oli vastikään rakennuttanut Pohjolanmäen ja Hökösen kansakoulut sekä kunnalliskodin, joten velka oli käytetty pakollisiin perusasioihin. Kaiken kaikkiaan Siilinjärvellä oli vuonna 1935 13 kansakoulua, Heinämäen koulupiiri oli juuri perustettu ja sinnekin suunniteltiin koulurakennusta. Uusi Kasurilan koulu oli jo päätetty rakentaa ja se valmistui vuonna 1936.

Kunnalliskoti valmistui vuonna 1931.

Kunnan suurin menoerä olikin koulujen ylläpito, mutta valtionosuudet kattoivat suurimman osan menoista. Rahikka sanoikin, että kun otetaan huomioon opettajien maksamat kunnallisverot ja koululaisten avustusrahat, niin koulujen ylläpito oli kunnalle varsin edullista.

Vanhempien keskuudessa harrastus lasten koulunkäyntiin oli Rahikan mukaan valitettavasti varsin heikkoa. Siilinjärven kansakouluikäisistä lapsista oli osa jatkuvasti poissa koulusta. Muutosta toivottiin, mutta ongelman syihin haastattelussa ei puututtu. Köyhemmissä perheissä ei ollut talviaikana riittävän lämpimiä vaatteita ja kenkiä lapsille, samoin ei ollut antaa kunnon eväitä. Vakavat kulkutauditkin jylläsivät pitäjässä tuon tuostakin. Tehokas vaateapu ja kouluruokailun järjestäminen olisivat todennäköisesti lisänneet kouluinnostusta Siilinjärvelläkin, vanhempien syyllistämisestä tuskin oli apua.

Pulavuodet olivat näkyneet tietysti myös kunnan taloudessa. ”Vuosi 1931 oli tässä suhteessa heikoin, sillä sanottuna vuotena menojen ylityksellä ja tulojen alituksella kulutettiin aikaisempien vuosien kunnallisrahaston säästöt ja vieläpä ”tappiota” siirtyi seuraavalle vuodelle lähes 90 000 markkaa. Tämä johtui kunnanvaltuuston äärimmilleen supistamasta talousarviosta ja odottamattomista menojen ja tulojen vaihtelusta sekä verovelvollisten maksukyvyn heikkenemisestä.” Vuonna 1934 tilanne oli jo parempi.

Köyhäinhoito nähtiin raskaana yhteiskunnallisena velvollisuutena. 1930-luvulla elettiin vielä hyvin ankaran köyhäinhoitoajattelun aikaa. Siihen liittyi varsinkin poliittisen oikeiston puolelta ajatus siitä, että köyhyys oli merkittävästi itse aiheutettua. Rahikka sanoi kylmästi, että Siilinjärvellä on loisia ja irrallisia työläisiä, jotka aiheuttavat sekä omassa kunnassa että sen ulkopuolella runsaasti köyhäinhoitomenoja.

Kuntien välillä käytiin ankaria oikeustaistoja siitä, kenen kuului kulloinenkin köyhä hoitaa. Kunnankirjuri Rahikan mukaan köyhäinhoidon suurimmat kulut syntyivät muille kunnille maksettavista korvauksista sekä mielisairaiden ja keuhkotautisten huollosta ja köyhäinhoidon sairashoidosta.

Vuonna 1934 Siilinjärvellä maksettiin jotakin köyhäinhoidon tukea noin 10 % kunnan asukkaista. Sijoitettuja lapsia kunnassa oli 54, aikuisia 15. Hyvinvointivaltioajattelusta oltiin Siilinjärvelläkin vielä varsin kaukana. Vaikka äärimmäinen köyhyys liittyi useimmiten sairauksiin ja vanhuuteen, puhetapa oli ankara. Kunnan riitelivät paikkakunnalta toiselle muuttaneiden köyhien ja sairaiden huollosta, viimeiseen asti koetettiin pakottaa joku toinen kunta maksamaan kulut.[3]

Siilinjärven piirimielisairaala Harjamäessä.

Siilinjärven kunta osti lääkäripalvelut paikkakunnalle sijoitetuista parantoloista, Siilinjärven piirimielisairaalasta ja Tarinaharjun parantolasta. Mielisairaalan ylilääkäri Elon Enroth oli myös koululääkäri. Sairaalahoitoon siilinjärveläiset vietiin tarvittaessa Kuopion lääninsairaalaan tai kaupunginsairaalaan. Lisäksi sairaita saatettiin lähettää käytännössä eri puolille maata saamaan erikoissairaanhoitoa.[4] Kunnan terveydenhoitomenoja kehuttiin pieniksi, koska omaa kunnallissairaalaa ja kunnanlääkärin asuntoa ei tarvinnut ylläpitää.

Tarinaharjun keuhkotautiparantola Siilinjärvellä.

Verojen periminen olikin sitten oma lukunsa. ”Veroja koetetaan periä aikanaan ja maksukykyiset verovelvolliset suunnilleen suorittavat veronsa varsinaisissa kannoissa, mutta suuri osa kuitenkin joutuu ulosoton kautta perittäväksi. Kuluvan vuoden (1935) rästiluetteloon joutui kannettavasta veromäärästä noin seitsemäsosa ja jää vuosittain noin 60-70 000 markkaa veroja kokonaan saamatta.” Veroja Siilinjärvi keräsi vuonna 1934 noin 780 000 markkaa.

1930-luvun maaseudun kunta oli palvelurakenteeltaan ja asenteeltaan varsin riisuttu. Kunta ylläpiti koulut, järjesti terveydenhoitoa ja köyhille sekä työttömille viimsijaista apua. Kunnalliskodin rakentaminen oli ollut iso satsaus, mutta talo oli alusta asti liian pieni. Lisäksi siellä hoidettiin sekaisin mielisairaita, tuberkuloottisia, vanhuksia ja pieniä lapsia.[5] Läänin terveystarkastaja puuttui epäkohtiin vuosittain, mutta asiaan ei muutosta tullut. Parantoloista kunta osti vain muutaman paikan vuodessa.

Kunta osti Siilinjärven työväentalon vuonna 1934 ja asutti siihen kunnan köyhiä. Talon osto vaikuttaa varsin erikoisesta ratkaisulta tarkan markan kunnassa, mutta osasyynä lienee ollut poliittinen tahto. Työväentalo oli vain saatava pois työväenliikkeen käytöstä.

Paikkakunnalla toimi valtavati porvarillisia yhdistyksiä. Maamiesseurat, maa- ja kotitalousnaiset, nuorisoseurat, Martat ja Siilinjärven Ponnistus järjestivät kansalaiskuntoa kohottavaa valistus-, kulttuuri- ja urheilutoimintaa. Oma lukunsa oli tietysti Siilinjärven suojeluskunta ja Lotta Svärd, jotka toimivat aktiivisesti. Siilinjärven suojeluskunnan talon urheilukenttä oli suuri ylpeyden aihe paikkakunnalla, sitä pidettiin yhtenä Pohjois-Savon parhaista kentistä.

Hiilimurskaradan ja uusitun kentän avajaiset vuonna 1933.
Taustalla suojeluskunnantalo vanhassa asussaan.

Suojeluskunnalla oli torvisoittokunta, seuroilla kuoroja, kodeissa pianoja. Yhdistysten illanvietoissa näyteltiin, laulettiin ja lausuttiin runoja. Kulttuuririentoja oli, tosin ne olivat rajattuja omien yhdistysten jäsenille tai muuten maksullisia. Seurakunta oli tietysti myös merkittävä kulttuuri- ja kasvatustyön järjestäjä. Lisäksi kansanmusiikki oli vielä voimissaan, jokaisella kyläkunnalla oli harmonikkataitureita ja viulunsoittajia, jotka esiintyivät perhejuhlissa ja tansseissa. Nurkkatansseihin tuntui liittyvän järjestyshäiriöitä ja nurkkatanssit koetettiin kieltää kunnan alueella vuodesta 1935 alkaen.

Kulttuuri ja urheilu olivat siis kuntalaisten oman aktiivisuuden varassa. Pienenä poikkeuksena kuitenkin kirjastotoimi. Kunta ylläpiti kirjastoa kunnantalolla ja kahdeksaa piirikirjastoa kouluilla. Kunta haki palvelukseensa kirjastotoimen hoitajaa vuonna 1935.[6] Opettajien, kätilön, kunnankirjurin ja kunnalliskodin johtajan rinnalle alkoi syntyä uusia kunnallisia palkkatehtäviä. Muutenhan lautakunnat hoitivat pitkälti ihan käytännön kunnan tehtäviä.

Vuonna 1935 kunta avusti Siilinjärven suojeluskuntaa 5000 markalla. Urheiluharrastuksista näyttäisi suosituimpia olleen hiihto, yleisurheilu ja pesäpallo. Lisäksi raviurheilua harrastettiin innokkaasti.

Toivala-Jännevirta tie vuonna 1934. Kuva teoksesta Rissanen-Timonen, Hiekanpölläkkää.
Kuopion kulttuurihistoriallinen museo.

Vuoden 1935 kunta oli todella riisuttu malli nykyisestä. Yksi asia vuonna 1935 oli kuitenkin kovin tutun kuuloista. Siilinjärven kunta ja Kuopion nahistelivat Toivala-Jännevirran tien kunnostamisesta ja oikaisemisesta. Siilinjärveä harmitti monikin asia, myös se, että tien korjausrahoja käytettäisiin Kuopion työttömien työllistämiseen, ei Siilinjärven.[7] Tie sai kuitenkin valtion avutuksen ja työhön ryhdyttiin.

Rahanarvolaskurin mukaan 100 markkaa olisi 2020 rahassa 38,32 euroa. Näin ollen kunnan velka/asukas vuonna 1935 oli 93,88 € nykyrahaksi muutettuna. Tällä hetkellä Siilinjärven kunnalla on velkaa 3851 €/asukas. Verotuloja arvioitiin saatavan 93, 7 milj. €. 

---

[1] Savon Sanomat 15.6.1935 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2089938/articles/79775863

[2] Savon Sanomat 13.10.1934 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1912103/articles/79791856

[3] Ei ainakaan kunnan elätiksi, http://airaroivainen.blogspot.com/2013/09/ei-ainakaan-kunnan-elatiksi.html

[4] sama

[5] sama

[6] Savon Sanomat 12.10. 1935 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2090926/articles/79796898

[7] Savi 17.1.1935 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2089618/articles/79785853

Itsenäistyminen ilman itsenäisyysjuhlia 1917

Ensimmäisen puolustuslinjan juoksuhautoja, joita Venäjä rakensi
1. maailmansodan aikana. Toivala, Siilinjärvi.
Kuopion kulttuurihistoriallinen museo.

Ensimmäinen maailmansota alkoi siis kesällä 1914. Siilinjärvellä se näkyi Toivalan vallitustyömaalla, paikalliset kävivät siellä töissä. Sodan aikana aktivistit pyrkivät yhteistyöhön Saksan kanssa. Haastattelutietona on, että kaikkeen ehtinyt Juho Savolainen olisi ollut jääkärivärväri täällä.[1] Agronomi Tatu Nissinen liikkui maatalousneuvojan työssään laajalti Itä-Suomessa. On mahdollista, että hän toimi aktivistien yhdysmiehenä alueella.

Tatu Nissinen, agronomi, pankinjohtaja, kansanedustaja.

Venäjän vallankumous maaliskuussa 1917 herätti suomalaisetkin poliittisesta horroksesta. Venäjän väliaikainen hallitus palautti Suomen autonomian ja perui autonomian vastaisesti säädetyt lait. Ennakkosensuuri poistettiin ja poliittiset vangit vapautettiin. Vuonna 1916 valittu eduskunta kutsuttiin ensimmäistä kertaa koolle. 

Siilinjärvelläkin työväenyhdistys järjesti 13.5. 1917 kokouksen, johon osallistui 130 henkilöä. Kokous lähetti Suomen eduskunnalle ja senaatille vaatimuksen työaikalain ja kunnallislakien uudistamisesta.[2] Myös torpparivapautusta oli seudulla odotettu vuoden 1907 vaaleista asti kiihkeästi.

Yleinen poliittinen tilanne tulehtui kesällä, kun Venäjän väliaikainen hallitus hajotti eduskunnan ja määräsi uudet vaalit. Eri puolilla maata oli väkivaltaisiksi mellakoiksi kääntyneitä maatalouslakkoja, Siilinjärveltä ei muistitieto tai sanomalehdet kerro lakoista kesän 1917 aikana. Kevään vallankumousriemu alkoi kuitenkin kääntyä täälläkin ankaraksi vastakkainasetteluksi.

Siilinjärvellä Juho Savolaisen johdolla perustettiin 3.8. suojeluskunta palokunnan peitetoiminnan alle. Aloite oli tullut Kuopion aktivisteilta. Suojeluskunnan alkuvaiheissa syksyllä 1917 mukana olivat ainakin Ilmari Jääskeläinen, Emil Tuhkanen, Atte Rautiainen, Janne Savolainen, Martti Nuutinen, Helge Nykopp ja Hanne Toivanen, T. Räsänen ja E. Weisell.  Lokakuun lopulla 1917 pidettiin Ahmolla (Räsälässä?) kokous, jossa aseellista toimintaa suunniteltiin. Kaikki eivät aseistautumista kannattaneet. (Sojeluskuntalaisen lehti, 17.2.1921) 

Miehiä Siilinjärven suojeluskunnassa sisällissodan alkaessa oli 110, mutta osastolla ei ollut juurikaan aseita.[3]

Helge Nykopp, Harjamäen tilanhoitaja. Hän kuului Kuopion
suojeluskuntaan, kuten monet muutkin siilinjärveläiset.
Kuva Boström, Sankarien muisto.

Ilmari Jääskeläinen muisteli v. 1970, että Siilinjärvellä olisi alkanut jo 13.8.1917 naisten ensiapukurssit. Siinä olivat mukana Helmi ja Saimi Virtaniemi, Sohvi Väänänen, Aino Holopanen, Anni Lapveteläinen ja Arvida Tuomainen.

Suurlakko marraskuussa 1917

Ranta-Toivalan Uuhimäessä perustettiin Siilinjärven ainut punakaarti, mutta vasta myöhäissyksyllä 1917. Kaartin perustaminen liittyy sosialistien julistamaan yleislakkoon marraskuussa 1917. Poliittinen jännite oli kiristynyt äärimmilleen, sillä SDP oli menettänyt lokakuun vaaleissa ehdottoman enemmistönsä eduskunnassa, elintarvikepula aiheutti suoranaista nälkää köyhimmissä. On sanottu, että luottamus katosi Suomessa poliittisten ryhmittymien väliltä ja ”vihapuhe” sai vallan.

Sosialistit julistivat yleislakon, joka alkoi 14.11. keskiyöllä. Kuopiossa tehtaat pysähtyivät, rautatieliikenne loppui, puhelin ja lennätin olivat lakkolaisten valvonnassa Siilinjärvelläkin. Kirjapainot olivat lakossa, joten lehdet eivät ilmestyneet. Lakkovahdit liikkuivat punaisissa käsivarsinauhoissaan, osalla oli aseita.

Siilinjärvellä ja Pöljällä rautatievirkailijat kieltäytyivät yhteistyöstä lakkolaisten kanssa. Niinpä Siilinjärven asemapäällikkönä toimi lakkolaisten asettamana Weikka Venäläinen. Aseman sentraalia hoitivat Taavi Salin ja Antti Varonen.[4] Pöljän pysäkillä asemaa valvoi ilmeisesti Aaro Miettinen.[5] Rautatieliikenne oli pysähdyksissä. Niin sanottujen Haminan huligaanien väitettiin kuitenkin ajelleen junalla Kuopiosta tarkastamaan lakkotilannetta Siilinjärvellä. 

Väkivaltaisuuksista tai muista levottomuuksista ei ole tietoa Siilinjärven alueelta. 

Suurlakko syksyllä 1917 oli vedenjakaja, lakon aikana punakaartit syyllistyivät Etelä-Suomessa omavaltaisuuksiin ja jopa murhiin. Porvarillisten piirien pöyristys on helppo lukea lakon jälkeen lehdistä. Vaikka Kuopiossa tai Siilinjärvellä ei tehty murhia tms. niin pelkästään punakaartien tekemät kotietsinnät ja aseissa liikuskelu kaupungilla aiheutti vihaa ja pelkoa.[6] 

Toivalan työväenyhdistyksen jäseniä jäi myös kiinni viljavarkaudesta. Lappalaisen ja Laitisen tiloilta oli varastettu lakon alkajaiseksi 17 hehtoa ruista. Osalle punaisista vallankumous merkitsi ”tavaran tasaamista” takavarikoilla. Nolointa asiassa oli, että varkaat kuuluivat myös työväenyhdistyksen järjestyskaartiin. (Savo 22.11.1917)

Savo 22.11.1917. Laittomuuksia tapahtui, mutta syksyllä 1917
sanomalehdissä alkoi vakiintua molemmin puolin paisutteleva
ja provosoiva tyyli.

Eduskunta hyväksyi Suomen itsenäisyyden 6.12. 1917. Paikkakunnan lehdissä asiaa kommentoitiin kaikkea muuta kuin innostuneesti. Maan yleinen turvallisuustilanne ja järjestys oli järkkymässä perustuksiaan myöten. Tavallisten ihmisten tilannetta vaikeutti inflaatio, työttömyys ja elintarvikepula. Vasta tammikuussa, kun ulkovaltojen tunnustuksia itsenäisyydelle alkoi tulla, lehdet kirjoittivat asiasta enemmän.

Melko varmasti uskallan väittää, ettei Siilinjärvellä juhlittu Suomen itsenäisyyttä joulukuussa 1917 millään tavoin.

---

[1] Haastatteluaineisto 1970. Siilinjärven kotiseutuarkisto

[2] Siilinjärven työväenyhdistyksen pöytäkirjat 1917. Kotiseutuarkisto.

[3] Martti Nuutisen haastattelu 24.7.1970. Kotiseutuarkisto. Hersalo, Suojeluskuntain historia I, 567

[4] Hajamietteitä Pöljältä http://airaroivainen.blogspot.fi/2017/02/vallankumoushuumaa-ja-lakkoilua.html,

     Siilinjärven työväenyhdistyksen pöytäkirjat 1917, Kotiseutuarkisto.

[5] Haastatteluaineisto 1970. Kotiseutuarkisto.

[6] Sanomalehtiarkisto https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1288841/articles/2712617