Isojaon jälkimaininkeja Kolmisopen Syrjänjoella, isännät eri mieltä rajoista

 

Eero Järnefelt, Niitty ja aita, 1882. 
Niityt jouduttiin usein aitaamaan, sillä karja laidunsi
vapaana. 

Vanhan maatalouden kipeä piste Pohjois-Savossa oli rehun puute. Karja nälkiintyi talvisin niin, että sanotaan lehmiä kannetun ulos navetasta huhtikuun lopulla järsimään pälvipaikoilta jotakin heinätuppoja pahimpaan nälkään. 

Heinät koottiin pääasiassa luonnonniityiltä järvien, jokien ja soiden kosteikoilta. Niittyjä toki raivattiin ja pidettiin eri keinoin avonaisina, mutta usein ne olivat luonnontilaisia. Heinää kerättiin joka puolelta, ennen isojakoa talojen niityt olivat pirstaleisina, hyvinkin pieninä aloina pitkin kylän maita. Eipä siis ole ihme, että vielä isojaon jälkeenkin saattoi niittyoikeuksista tulla riitaa. 

Karttalehti Kasurilan pohjoisen jakokunnan maista 1795.
Syrjänjoki kiemurtelee Syrjänjärveen. Nykyisin puhutaan
Syrjänpurosta ja Syrjänlammesta.

Isojaossa kylän maihin vedettiin viivasuorat rajat, pyykkikivet merkittiin ja maariitojen olisi pitänyt siihen loppua. Kuitenkin nykyisen Kolmisopen kylällä uhkailivat isännät jo huhujen mukaan väkivallalla ja ampumisella kesällä 1811 luvattoman niittyheinän korjuun vuoksi.

Hannu Jääskeläinen Hamulan kylältä oli haastanut Kasurilan Ruuskaset, Matin ja Aatun käräjille, koska he olivat hänen mielestään laittomasti korjanneet 15 heinäkuormaa Hannun omistamalta niityltä Syrjänjoen rantamilta. Ruuskaset taas olivat eri mieltä ja katsoivat niityn kuuluvan Kasurila 7 eli Paavolan käyttöön. Jääskeläinen oli ostanut Kasurila 5 Marttilan, jonka maita riidanalainen niitty oli.

Syrjänjoen rantamilla Kolmisopella oli laajoja niittyalueita, joita oli jaettu Kasurilan pohjoisen 1795 isojakokartan mukaan kolmelle talolle, Toivasten Toivalalle, Knuutisten Pertttulalle ja Ruuskasten Ruuskalalle. Todistaja Johan Heikkinen kertoi, että kyseinen niitty on Jääskeläisen puolella. Ruuskasten isäpuoli Yrjö Kääriäinen oli raivannut Ruuskasten suota ja samassa yhteydessä ottanut vähitellen käyttöön Jääskeläisen niittyä. Ilmeisesti Marttilan tilan hoidossa oli ollut leväperäisyyttä, joka oli houkutellut suurpiirteisyyteen rajalla.Kääriäinen mainitaan Ruuskasten torpparina. Toinenkin todistaja Iivari Knuutinen kertoi yhtäpitävästi maanomistusoloista.

Tilat A, F ja H eli Toivala, Perttula ja Ruuskala saivatkukin
oman kaistaleensa Syrjänjoen niittyä, mutta rajoista oli riitaa.
Kartta Anders Rostedt 1795.

Kun Hannu Jääskeläisellä läänin maamittauskonttorilta Israel Caloniuksen todistus, jossa maiden kuuluminen Kasurila Marttilan maihin tuli selväksi, joutuivat Ruuskaset maksumieheksi. Heidän tuli korvata heinänä tai rahana Jääskeläisen heinät sekä maksaa huomattava sakko, 20 riikintaalari tai 10 hopearuplaa. Mikäli sakkoa ei kyettäisi maksamaan, joutuisivat Ruuskaset suorittamaan 14 vuorokautta vankeutta.

Osoituksena riidan tulisuudesta kertokoon, että samoilla käräjillä piti käsitellä ampumisella uhkailua, jota Hannu Jääskeläinen sanoi kuulleensa. Ilmeisesti osapuolet olivat harkinneet asioita uudelleen, sillä tämä oikeusjuttu raukesi.

Kotikylälläni Pöljällä on Riitaniitty, joissakin kartoissa se on Pitkäniitty. Niityt olivat viljelyn ja luonnosta keräilyn rajamaastossa, joka saattoi tehdä rajat liukuviksi ihmisten mielissä. Alussa mainitsemani rehun puute oli tietysti se suurin syy laittomuuksiin. Peltoviljelyssä tarvittiin lehmän lantaa, jota ei saatu, jos karjat olivat kovin pieniä ja nälkiintyneitä.

Hannu Paavonpoika Jääskeläinen (2.2.1769-23.4.1839), puoliso Reetta Laitinen  (20.5.1790-18.5.1852), Matti Ruuskanen s. 1776, Aatu Ruuskanen s.1779.

Lähteet

Pien-Savon ylisen tuomiokunnan varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1912-1812 KO a:16, s.428-429  https://tuomiokirjat.kansallisarkisto.fi/?#/documents/851191/pages/428

Arvo M. Soininen, Vanha maataloutemme: maatalous ja maatalousväestö Suomessa perinnäisen maatalouden loppukaudella 1720-luvulta 1870-luvulle,

 

 

Urheiluharrastusta Pöljän kylällä – heinäladosta lentopallon kansalliselle huipulle

 

Siilinjärven Ponnistus on Pohjois-Savon vanhimpia urheiluseuroja. Se perustettiin vuonna 1907. Ensimmäinen puheenjohtaja oli Aaro A. Nuutinen. Seuran urheilijat harrastivat hiihtoa, yleisurheilua, voimistelua ja pesäpalloa. Vuonna 1931 Siilinjärven Ponnistus muuttui pitäjäseuraksi, jonka yhteydessä toimi neljä itsenäistä alaosastoa: Kirkonkylässä, Pöljällä, Kuuslahdessa ja Kolmisopella.[1]

Alaosastot kilpailivat keskenään eri lajeissa. Paljon huomiota lehdistössäkin sai 1930-luvulla järjestetyt viestinhiihtokilpailut kyläseurojen välillä. Viestissä hiihdettiin kylältä toiselle, lähtöpaikka ja maali vaihtuivat vuosittain. Vuonna 1934 kisaan lähdettiin Pöljältä Kievarin talon kohdalta, siitä reitti kulki Kolmisoppi-Kuuslahti- Siilinjärven kirkonkylä -Pöljä. Kisojen jälkeen oli vielä iltamat Pöljän Maamiesseurantalolla.[2]

Yleisurheilussa kyläseurat kilpailivat erilaisista kiertopalkinnoista. Siilinjärven suojeluskunnan yleisurheilukenttä valmistui 1933 Siilinjärvelle, sitä pidettiin aikanaan yhtenä parhaimmista kentistä Pohjois-Savossa. Rata oli pinnoitettu hiilimurskalla. Lisäksi kentällä pelattiin pesäpallo-otteluita.[3] Tuolloiselle urheilu-uutisoinnille oli tyypillistä, että kyläseurojen, pitäjänseurojen ja piirikunnallisten kisojen tuloksista uutisoitiin yhtä huolella kuin valtakunnan tai kansainvälisistä tuloksista. Siilinjärven Ponnistuksen järjestämät talvikisat Kuilun maastossa olivat valtakunnallisestikin merkittävät.[4]

Yleisurheilussa Pöljän Ponnistus voitti vuonna 1934 omakseen Ponnistuksen kiertopalkinnon, johon tarvittiin kolme peräkkäistä ”maaottelun” voittoa.[5]

Rata- ja kenttäurheilun kiertopalkinto, jonka oli lahjoittanut
T:mi J.R.Vartiainen. 1950-luvun lopulla palkinto luovutettiin
seuran parhaalle urheilijalle, Eero Kanerva ja Kalevi
Kilpeläinen saivat pokaaliin kiinnityksen.

Pöljän Ponnistuksen suuri yhteinen ponnistus oli osallistuminen Helsingin Suurkisoihin vuonna 1947. Siilinjärven edustusjoukkue oli pääosin Pöljältä.

Lähes koko voimisteluryhmä tuli Pöljältä. Eturivissä nuoret
pojat Siilinjärven Ponnistuksen edustujia, samoin lipunkantaja
Kalevi Savolainen.

Pöljällä hiihtourheilu keskittyi Kärängänharjun ja Pohjolanmäen koulun maastoihin. Sinne rakennettiin hyppyrimäki[6] ja tampattiin vapaaehtoisin voimin kilpailuihin kelpaavat ladut. Samoilla laduilla hiihtivät sitten Pohjolanmäen koulun oppilaat ja kyläläiset.

Marja Hartikainen kotitalonsa laiturilla 1960-luvulla. Taustalla
jyrkkä Kärängänharju ja hyppyrimäki. Pöljän talviurheilukeskus.
Kuva Marja Rojo.

1960-luvulla seuran toiminta oli edelleen vilkasta. Puheenjohtajana toimi Heikki Suhonen ja sihteerinä Saima Ruuskanen. Muita aktiiveja olivat mm. Paavo Niskanen, Ensio Korhonen, Niilo Lappeteläinen, Tapio Niskanen, Pentti Koponen, Jouko Tuhkanen ja Kalevi Hartikainen. Vuonna 1963 päätettiin kunnostaa lentopallokenttä kesäkäyttöön. Vuosittain järjestettiin eri sarjoissa yleisurheilu- ja talviurheilukisoja.

Pesäpalloa Pohjolanmäen kentällä 1950-luvulla.

Varoja toimintaan hankittiin järjestämällä iltamia. Esimerkiksi pikkujouluissa 2.12.1962 tervetulopuheen piti Heikki Suhonen, Pohjolanmäen koulun oppilaat esittivät tonttuleikkejä opettaja Sirkka Taunilan johdolla, Selma Hiltunen lausui runon, Niilo Lappeteläinen piti puuropuheen ja Toivo Juvonen hauskuutti yleisöä kilpailuilla ja muulla hauskalla ohjelmalla.[7]

Seura järjesti ns. vanhojen hiihtoja 1960-luvun alussa. Leikkimielinen hiihtotapahtuma oli selvästikin ollut tapaus kylällä. Tyyli oli vapaa!

Pöljän Sonniosuuskunnan viestinviejä Salomo 
Suomalainen vanhain hiihdoissa. Suoritusta valvoo
Tapio Niskanen.

Yleisöä vanhain hiihdossa. Taustalla maamiesseuran talo.

Pöljän Ponnistuksen ensimmäinen aktiivinen toimintakausi loppui vuoteen 1967. Silloin järjestettiin vielä sarjahiihdot ja mäkikilpailut 12.2.1967, sitten toiminta hiipui. Seura herätettiin hiljaiselosta uudelleen henkiin vuonna 1973.[8]

Palloilujaostoa vetivät Kari Venehsalo, hiihtojaostoa Kalevi Hartikainen, Pekka Räsänen, Erkki Puustinen, Aatu Hämäläinen ja Tapio Niskanen, yleisurheilujaostoa Paavo Suhonen, Reijo Rojo ja Veikko Juvonen. Pidettiin kolmet hiihtokilpailut Kärängän maastoissa ja mäkikisat. Airi Lång ja Aira Roivainen menestyivät alle 14-vuotiaiden sarjassa piirinmestaruusviestissä (lisäksi mukana Liisa Soininen Siilinjärven Ponnistuksesta), Airi Lång palkittiin Uutis-Jousen palkinnolla Siilinjärven Ponnistuksen parhaana nuorena hiihtäjänä. Aikuisten sarjoissa seuraa kunniakkaasti edusti Aatu Hämäläinen, hänellä meriittinä mm. osuusvoitto maakuntaviestissä. 

Hiihtovalmennuksesta vastasi Leo Miettinen ja yleisurheiluvalmentajana toimi opettaja Paavo Pöntinen. Yleisurheilussa nuoret pärjäsivät piirinmestaruuskisoissa hyvin, mukana mm. Timo Ålander, Timo Räsänen, Anna Räsänen, Alpo Kiiskinen, Keijo Ryynänen ja Jari Taunila.[9]

Pöljän poikajoukkue voitti pitäjän puulaakisarjan 1970-luvun
alussa. Kuvassa kirkonkylän ja Pöljän pelaajia Pöljän koulun
kentällä.

Vuoden 1974 toimintakertomuksessa nousee ensimmäisen kerran esille lentopallo. Ponnistuksen joukkue oli mukana 5-sarjassa ja pärjäsi siellä mukavasti. Lentopalloharrastus oli alkanut viritä Hoikin kylällä, Kalle ja Anna-Liisa Heikkisen navetan varastotilassa 1970-luvun alkuvuosina. Kun Heikkisen lehmät olivat syöneet varastosta heinät, niin nuoret alkoivat kevättalvella pelata ”sisähallissa” lentopalloa. Verkkona oli naru.

Kalle ja Liisa Heikkisen tilan navettarakennus.
Parioven takana harjoiteltiin lentopalloa.
Kuva Merja Heikkinen.

Veijo ja Reijo Heikkinen, Jukka ja Pekka Sonninen, Mikko ja Mauri Roivainen, Erkki ja Reijo Roivainen, Pöljän ja Kolmisopen pojat kokoontuivat pelailemaan, joskus mukana oli myös Markku Hiltunen. Näistä nuorista alkoi hiljalleen kasvaa Pöljän Ponnistuksen lentopallomaine. Pieni kyläseura kampesi vuodesta 1975 alkaen sarjataso kerrallaan aina lentopallon ykkössarjaan asti (1988).

Vuoden 1975 toimintakertomuksessa todettiin lentopalloilijoiden toiminnan virkistyneen kovasti. Lentopalloilusta tulikin sittemmin seuran lippulaiva. Nousun alussa vuonna 1975 lentopallojaostoa vetivät Paavo Suhonen, Esko Ritanen ja Eero Hartikainen. Samana vuonna Pöljän Ponnistus myös erosi omaksi itsenäiseksi seuraksi Siilinjärven Ponnistuksesta.[10]

Lentopalloilun nousun myöhemmin lisää.

 

---

[1] Pohjois-Savo 8.10. 1932 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1894132/articles/80482886

[2] Savon Sanomat 15.2.1934 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1912051/articles/80482887

[3] Savo 14.6.1932 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1910033/articles/80482888

[4] Savon Sanomat 28.3.1939 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2091219/articles/80482889

[5] Savon Sanomat 12.3.1934 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1912059/articles/80482891

[6] Hyppyrimäki oli ahkerassa kisakäytössä 1960-luvulla ja 1970-luvun alussa. Lienee rakennettu 1950-luvulla.

[7] Pöljän Ponnistuksen pöytäkirja 23.11.1962. Siilinjärven kunnan kotiseutuarkisto.

[8] sama, 25.2.1973, Pöljän Ponnistuksen toimintakertomus vuodelta 1973. Siilinjärven kunnan kotiseuuarkisto.

[9] Pöljän Ponnistuksen toimintakertomus 1974.

[10] Pöljän Ponnistus pöytäkirja 7.4.1975

Pöljän työväenyhdistysten ja työväentalon vaiheita 1919-1930

Pöljän työväenyhdistys rakensi vuonna 1913 oman talon keskeiselle paikalle Kuopion-Iisalmen radan ja maantien varteen. Ensimmäinen varma tieto talon käytöstä on syksyltä 1913.[1]

Pöljän työväentalo 1920-luvulla.

Työväenliikkeen hajaantuminen sisällissodan jälkeen näkyi Pöljälläkin. Pöljän Työväenyhdistys asettui vasemmistososialistiselle kannalle ja erosi SDP:stä.[2] Asiasta äänestettiin ja vastaääniäkin annettiin, mutta enemmistö asettui eron kannalle. Kokouksessa asetettiin kolmijäseninen toimikunta vasemmistopuolueen perustamista varten. Toimikuntaan valittiin Aaro Miettinen, Oskari Heikkinen ja Juho Kallio.[3]

Pöljän yhdistyksen ratkaisu oli Kuopion läänissä yleisen linjan mukainen. Vasemmistososialistit kaappasivat vanhan SDP:n Kuopion piiriorganisaation vuoden 1920 alussa. Valtaosa piirin yhdistyksistä erosi SDP:stä ja liittyi sosialistiseen piirijärjestöön.[4] Toiminta Pöljän työväentalolla oli vilkasta, sos.dem. nuoriso-osasto, torppariosasto ja työväenyhdistys järjestivät tanssi-iltamia ja kokouksia talolla.[5]

Punikin joulu käsitteli vuoden 1918 tapahtumia kriittisesti ja katkerasti.
Savon Kansa oli SSTP:n laajalevikkisin julkaisu Suomessa.

Suomen Sosialistinen Työväenpuolue (SSTP) perustettiin Helsingissä kesäkuussa 1920.  Puolue kuitenkin lakkautettiin maanpetoksellisena järjestönä jo vuonna 1923. Silti siihen liittyneet yhdistykset jatkoivat toimintaansa Kuopion alueella paikallisjärjestöinä ja vaaliliittoina.[6] Julkisen toiminnan taustalla oli vielä SKP:n maanalainen toiminta. Sisällissodan jälkeen Venäjälle paenneet punaiset perustivat Suomen Kommunistinen Puolueen 1918 Moskovassa. Kuopio oli kommunistien maanalaisen toiminnan yksi keskuspaikkoja Suomessa.[7]

Työväenyhdistyksen ja torppariosaston pöytäkirjat ovat kateissa. Sen sijaan Työväenarkistossa on tallessa Pöljän nuoriso-osaston pöytäkirjat. Kylällä perustettiin 1926 kokonaan uusi tätä nimeä kantava yhdistys. Edellinen oli perustettu vuonna 1916.[8] Perustavassa kokouksessa päätettiin yksimielisesti liittyä jäseneksi Sos.dem. Nuorisoliittoon.[9]

Johtokuntaan valittiin H. Röör, Aaro Miettinen, Naimi Kähkönen, Elias Kähkönen ja Hanna Takkunen. Varalle Saimi Ruuskanen, Lauri Jääskeläinen ja Erkki Väänänen. Samassa tilaisuudessa pidetyssä järjestäytymiskokouksessa Aaro Miettisestä tuli nuoriso-osaston puheenjohtaja.

Nuoriso-osaton jäsenluettelossa on 23 nimeä. Huomiota kiinnittää, että muutoin varsin miesvoittoisessa Pöljän työväen yhdistystoiminnassa tältä listalta löytyi sentään kahdeksan nuorta naista.[10] Pöljän sos.dem. nuoriso-osasto piti kokouksia ja iltamia talolla. Mitenkään aktiivista toiminta ei näytä olleen.[11]

Vahtimestari/puheenjohtaja Aaro Miettinen ja yhdistys joutuivat  1927 talon siivouksesta riitaan, yhdistys kieltäytyi maksamasta Miettisen esittämää laskua. Pöytäkirjoista tulee kuitenkin selväksi, että Pöljän työväenyhdistys omisti talon ja nuoriso-osasto sai korvausta vastaan sitä käyttää.

Kommunistien/vasemmistososialistien toiminta kävi hyvin vaikeaksi 1920-luvun loppua kohti tultaessa. Kuopiossakin pidätettiin useita SKP:n piirin johtoon kuuluneita henkilöitä.[12] Poliittinen toiminta lienee lamaantunut. 

Helmikuussa 1928 Kuopion SDP:n piiri aktivoitui Pöljän yhdistyksen asiassa. Pöljällä järjestettiin kokous, jonka tarkoituksena oli ”yhdistyksen henkiinherättäminen”.[13] Pöljän uusi työväenyhdistys rekisteröitiin maaliskuussa 1928 ja sen puheenjohtajaksi valittiin Pekka Ruuskanen.[14]

Muita yhdistyksen hallitukseen valittuja olivat O. Rautiainen, Ville Ruuskanen, Vilho Ruuskanen, L. Jääskeläinen, V. Ollikainen, varalle H. Halonen, S. Jääskeläinen, K. Heinonen ja N. Rautio. Järjestäytymiskokouksen yhteyteen järjestetyt iltamat meinasivat johtaa mellakkaan, kun Aaro Miettinen ei aluksi suostunut avaamaan työväentalon ovia. Lähes satapäinen tanssiväki pakotti vahtimestari Miettisen avaamaan oven. Hän asui työväentalon pihatontille rakentamassaan talossa.[15]

Uuden sosiaalidemokraattisen yhdistyksen toiminnassa oli mukana kolme Pöljän sos.dem. nuoriso-osaston jäsentä: L. Jääskeläinen, V. Ollikainen ja O. Rautiainen.

Mikkelin sosiaalidemokraattiset lehdet kirjoittivat tapauksesta, sillä ilmeisesti Pekka Ruuskanen antoi tietoja, ehkä jopa kirjoitti juttuja. Lehtien mukaan oli Pöljälle perustettu sosiaalidemokraattinen yhdistys, jolla oli laaja kannatus. Kommunistiseksi tulkittu vanha työväenyhdistys ja Aaro Miettinen pitivät kuitenkin lujasti kiinni työväentalosta. Varotoimena yhdistys oli lehden mukaan lahjoittanut talon maatyöväenosastolle (entinen torppariosasto). Tätä luovutusta Pekka Ruuskanen ja osa pöljäläisistä pitivät lehden mukaan laittomana.[16]

SDP:n lehdissä Pöljän vanha työväenyhdistys liitettiin kommunistien maanalaiseen toimintaan ja he pyrkivät osoittamaan Miettisen ja ”pienen kommunistikoplan” pitävän työväentaloa laittomasti hallussaan.[17] Talolle mm. suunniteltiin uuden sosiaalidemokraattisen yhdistyksen tansseja toiseksi pääsiäispäiväksi 1928, mutta A. Miettinen ei päästänyt uuden yhdistyksen väkeä sisälle.[18]

Joulukuussa 1929 talon omistajuusriitaa käsiteltiin Maaningan käräjillä. Kantajana oli sos.dem. puoluetoimikunta, joka siis vaati taloa sosiaalidemokraattiselle Pöljän työväenyhdistykselle. Vastaajana oli Pöljän torppariosasto ja Aaro Miettinen. Vastaajia avusti Asser Salo, kantajia Rieti Itkonen. Aikansa huippujuristit olivat laatineet lausunnot oikeudelle, mutta eivät olleet itse paikalla. 

Kantajia edusti Maaningan vt. nimismies Unonius ja Aaro Miettinen edusti Pöljän torppariosastoa. Salon taitavasti laadittu vastine kumosi koko oikeudenkäynnin eikä oikeus ottanut asiaa käsiteltäväkseen. Talo jäi torppariosastolle. [19]

Voitto jäi lyhytaikaiseksi iloksi, sillä vuoden 1930 aikana Pohjois-Savon työväentalot joutuivat ennen näkemättömän vainon kohteeksi. Pöljän työväentalo ovet suljettiin heinäkuussa 1930 maaherran päätöksellä. Kommunistilakien perusteella kymmenet talot takavarikoitiin valtiolle ja myytiin uusille omistajille. Savo uutisoi 26.7.1930: Suljettuja kommunistipesiä. Läänin maaherra on, tehdystä esityksestä ja nojautuen sisäasianministeriön lähettämään kiertokirjeeseen, määrännyt, että Iisalmen kaupungissa oleva työväentalo sekä Mustinlahden, Siilinjärven, Kuuslahden ja Pöljän työväentalot ovat suljettavat toistaiseksi.

Kaikkien sellaisten yhdistysten talot takavarikoitiin, joilla oli ollut selkeä yhteys SSTP:n toimintaan 1920-1923. Kuopion vasemmistososialistinen/kommunistinen piiri auttoi Pöljän vanhaa yhdistystä, esimerkiksi Emmanuel Juuti[20] ja Abel Marjanen vierailivat kokouksissa. Marjanen tuomittiinkin vankeuteen kommunistisesta toiminnasta 1928.

Pöljän työväentalon olisi pelastanut työväenliikkeelle vain se, että Aaro Miettinen olisi suostunut luovuttamaan sen uudelle sosiaalidemokraattiselle yhdistykselle 1928-29. Uuden yhdistyksen puuhamies Pekka Ruuskanen kuoli yllättäen syksyllä 1928, ehkäpä talonvaltauksen paras terä katosi siinä samassa.[21]

Tekstiä muokattu oikeudenkäynnin osalta 15.6. Asser Salo ei ollut oikeudenkäynnissä itse paikalla.

---

[1] Savo 11.9.1913. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1288435/articles/2850667

[2] Hajamietteitä Pöljältä, Pöljän työväenyhdistys 1918-1919. http://airaroivainen.blogspot.com/2017/03/poljan-tyovaenyhdistys-1918-1919.html

[3] Uusi Savon Kansa 17.1.1920. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1233635/articles/2850668

[4] Kinnunen, Savon historia V. Vastakohtien aika 1919-1944, 128-129.

[5] Savon Kansa 30.10.1919, https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1233578/articles/2850669

[6] Kinnunen, 130-132

[7] Kinnunen, 140-156

[8] Hajamietteitä Pöljältä, vallankumoushuumaa ja lakkoilua. http://airaroivainen.blogspot.com/2017/02/vallankumoushuumaa-ja-lakkoilua.html

[9] Pöljän Sos.dem Nuoriso-osaton pöytäkirjat 14.11. 1926. Työväenarkisto.

[10] Pöljän Sos.dem. Nuoriso-osaston jäsenluettelo. Työväenarkisto.

[11] Pöljän Sos.dem. Työläisnuoriso-osaston pöytäkirjat 1926-1928. Työväenarkisto.

[12] Kinnunen, 145-146

[13] Vapaus 27.2.1928, https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1713260/articles/2854847

[14] Vapaus 23.3.1928, https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1713216/articles/2854851

[15] Vapaus 14.3.1928, https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1713232/articles/2854852

[16] Vapaus 21.3.1928, https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1713221/articles/2854848

[17] Vapaus 4.3.1929, https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1713071/articles/2854849

[18] Vapaus 11.4.1928, https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1713246/articles/2854853

[19] Vapaus 20.12.1929, https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1770341/articles/2854850

[20] Vapaus 14.3.1928, https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1713232?page=3&term=P%C3%B6lj%C3%A4n&term=Juuti

[21] Vapaus 19.9.1928, https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1712982/articles/2854854

Pöljän työväenyhdistys 1918-1919

Pöljän työväenyhdistys on joutunut historiansa aikana luopumaan talostaan kolme kertaa. Yhdistys rakensi talon 1912-1913 ja joutui ensimmäisen kerran luopumaan sen hallinnasta keväällä 1918. Poliittinen ja sotilaallinen tilanne kärjistyi tammikuun 1918 aikana sisällissodaksi. Helmikuun 21. päivänä Pohjois-Savon ja Kajaanin sotilaspiirin vt. päällikkö luutnantti Kihlström käski sulkea alueen työväentalot. Niissä sanottiin pidettävän avoimia ja salaisia kiihotustilaisuuksia. Pöljän työväentalon viimeinen juhlatapahtuma ennen sotaa  liittyi Aappolassa pidettyyn käsityökurssiin. Sen lopettajaisjuhlat olivat 30.1. 1918. Yhdistys oli ilmeisesti vuokrannut tilan ulkopuolisille..

Sisällissota alkoi oikeastaan jo tammikuun puolivälissä, kun eri puolilta Suomea tuli viestejä aseellisista yhteenotoista. Porvarillinen lehdistö kirjoitti punakaartien laittomuuksista, työväenlehdet lahtareiden valmistautumisesta sotaan. Kuopion punakaarti etsi Jännevirralta Rissalan hovista ja Hiekkalasta aseita. Savon Sanomien mukaan 50 aseistautunutta miestä penkoi talot, aitat, ullakot ja ladot. Kuopiossa suojeluskunta ja punakaarti väijyivät toisiaan, suojeluskuntalaiset lyseolla ja punakaartilaiset kasarmeilla. Puuttui kuitenkin aseita.

Kuopion lehdet ilmestyivät normaalisti tammikuun loppuun asti, sitten osapuolilla oli riittävästi aseita aloittaa taistelu kaupungin hallinnasta. Kuopio päätyi muutamassa päivässä valkoisten käsiin. Kuopion kasarmista tuli vankileiri ja punaisten kaikki toiminta hiipui.

Kuopion vankileiri keväällä 1918. Museovirasto.

Porvarilliset lehdet alkoivat ilmestyä uudestaan helmikuun alussa ja niissä kerrottiin lamaannuttavia uutisia punaisten tappioista ja hirmuteoista. Jos into lähteä punakaartiin oli jo aluksikin vaisua, niin tuskinpa uutisointi sitä lisäsi. Maaningalta kerrottiin, että punaiset olivat laittaneet luoteja kunnantalon leivinuuniin. Kun palvelijatar Sohvi Ruotsalainen sytytti uunia, niin luodit räjähtivät.

Pöljältä ei ole varmaa tietoa punakaartiin lähteneistä tai vangituista työväenyhdistyksen jäsenistä. Kuopion vankileirillä kuoli nälkään ja tauteihin 475 vankia. Heistä lähes puolet oli savolaisia. Yhtään pöljäläistä ei ole tiedossa. Toukokuun 18. 1918 ammuttiin Janne Ananiaksenpoika Rautiainen Viipurin vankileirillä. Hän oli kotoisin Pöljältä. Kaiken kaikkiaan Maaningalta, Kuopion maalaiskunnasta, Lapinlahdelta ja Nilsiästä kuoli sisällissodassa 119 ihmistä.

Pöljällä ja Kolmisopella keskityttiin olennaiseen. Poliisikonstaapeli Pekka Martikainen paljasti viinatehtaan Kolmisopelta. Yksi keittäjistä oli Niko Koistinen Pöljältä. Viinankeitosta joutuikin vuonna 1918 kenttäoikeuteen, koska oli sotatila.

Joulukuun alussa 1918 Kuopiossa alkoi ilmestyä jälleen työväenlehti, kun Savon Kansa julkaisi ensimmäisen numeronsa 7.12. 1918. Punaisten kärsimys, katkeruus ja suru sai oman julkaisuväylän.

Savon Kansa 6.3.1919.

Siilinjärven ja Maaningan sos.dem. työväenyhdistykset pitivät 12.1.1919 kumpikin tahoillaan kokoukset, joissa toimintaa aloiteltiin uudestaan. Siilinjärvellä kokoonnuttiin "omalle talolle" ja Maaningalla A. Laakkosen talossa.

Pöljän työväenyhdistys oli tehnyt tammikuun alussa nimismiehelle ja kuvernöörille anomuksen, että se saisi työväentalon hallinnan takaisin. Talo oli varmasti omassa käytössä vasta 20.4., jolloin yhdistys piti vuosikokouksen ja valitsi toimihenkilöt. Savon Kansassa "Pikku-Jaska" kertoi kuitenkin, ettei työläisillä ole herkulliset päivät Pöljällä. "Mekin Pöljän punikit mennä laahustettiin vaaliin ja vedettiin punainen pökkä, vaikka se meidän naapurikylän surkean kuuluksi tullut "Jussi" oli pelotellut työläisiä vaalien edellä, että joka äänestää sosialisteja, se tapetaan entisten lisäksi." 

Eduskuntavaalit järjestettiin maaliskuun alussa 1919. SDP sai osallistua vaaliin. SDP sai Pöljällä 138 ääntä, ML 110, KOK 21, Edistys 64. Maalaisliitto ja sosialistit voittivat verrattuna vuoden 1917 eduskuntavaaliin. Maalaisliiton voitto oli roima, se lisäsi kannatustaan Pöljällä 54 äänellä.

Pöljän työväenyhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin 20.4. 1919 Lauri Viitanen, varapuheenjohtajaksi Oskari Heikkinen, rahastonhoitajaksi P.J.Ruuskanen, taloudenhoitajaksi Anton Lehtola ja kirjuriksi Tatu Pitkänen. Lisäksi hallitukseen valittiin Taavetti Ikäheimo, Kalle Savolainen, U. Savolainen, T. Venäläinen, ja Topi Lappeteläinen.

Kaiken kaikkiaan Pöljän työväenyhdistyksen toiminta alkoi uudestaan vilkkaana. Talolla oli iltamia ja kokouksia joka kuukausi, erityisesti torppariosasto oli toimelias. Pöljälle puuhattiin ihan tosissaan Maaningan osuusliikkeen sivupistettä, mutta hanke ei toteutunut.

Poliittisesti Pöljän työväenyhdistys kääntyi vasemmistososialistiselle kannalle. Yhdistys muotoili joulukuussa 1919 kannanoton, jossa se paheksui jyrkästi sos.dem puoluetoimikunnan ja piiritoimikunnan menettelytapoja ja sääntörikkomuksia. Yhdistys ilmoitti asettuvansa Savon Kansan ajaman suuntauksen kannalle. Käytännössä yhdistys kääntyi kommunistiselle linjalle. Päätös myötäili Pohjois-Savon yleistä kehitystä, sosiaalidemokraattien jalansija oli täällä hyvin hutera.

Pöljän suojeluskunta maksoi työväenyhdistyksellä vuokraa 306 markkaa siltä ajalta, kun talo oli ollut heidän hallinnassaan. Jonkinlainen valvontasuhde suojeluskunnilla työväentaloihin oli, mutta ainakin Siilinjärven työväenyhdistys kertoi, että he saivat kokoontua omalla talolla reilusti, eikä suojeluskunta ole puuttunut toimintaan. Ilmeisesti näin oli myös Pöljällä.

Yhdistys menetti talon kolme kertaa. Edellä Pöljän suojeluskunnalle 1918-1919 ja tästä linkistä löydät tietoja talon myöhemmistä vaiheista.

Lähteet: Wirilander, Savon historia IV. Uudistuksiin heräävä Savo 1870-1918. Kuopion vankileirikuva , Savo, Savon Sanomat, Savon Kansa (1918-1919),

Maaottelumarssi 1941

Kävelijöitä Kievarin ylikäytävän kohdalla.
Holopaalan arkisto.

Välirauhan aikana 1941 Suomessa järjestettiin ainutlaatuinen urheilutapahtuma. Ruotsi haastoi Suomen kävelymaaotteluun. Tosin tästä on myös esitetty, että Suomi halusi tulla haastetuksi. Tapahtuman järjestelyt aloitettiin helmikuussa 1941. Järjestelytoimikunnan johdossa olivat tarmokkaat Urho Kekkonen ja Tahko Pihkala. Kävelymaaottelu pistettiin pystyyn vajaassa kolmessa kuukaudessa. Innostus oli Suomessa kova. Heti ensimmäisenä marssisunnuntaina 4.5. kävelijöitä oli yli 100 000.

Kilpailussa naisten ja lasten oli käveltävä 10 km alle 1 tunti 40 minuuttia. Miehet kävelivät 15 km, heidän oli alitettava 2 tuntia 20 minuuttia. Suoritusaikaa 4.-25.5.1941. Osallistujat täyttivät ns. marssikortit ja saivat lunastaa pronssisen rintamerkin, kun kävely oli suoritettu.

Kävelymaaottelun  rintamerkki. Maksoi 5mk.

Anna-Liisa ja Tellervo Holopainen Pöljältä muistavat osallistuneensa marssiin. Ruotsi oli rakas vihollinen urheilussa ja oli kunnia-asia osallistua kisaan. Tellervo muistaa kävelleensä yhdessä Sirkka Rahikan kanssa. Kilpaahan siinä oli lopulta kävelty! Pöljällä kävelyreitti alkoi Maamiesseuran talolta. Käveltiin Kuopio-Iisalmi -tietä etelään Pyylammille, jossa oli Ahtiaisen talon kohdalla tarkastuspiste. Toimitsijat leimasivat kortin ja kävelijät kääntyivät takaisin. Naapurikylällä Irma Pantzar lähti marssille Kolmisopen koululta ja suuntasi samoin Pyylammille.

Kävelysuoritus ei ollit mitään löntystelyä, sillä rajatulokseen pääseminen edellytti, että kävelijä käytti aikaa vain noin 10 minuuttia kilometrin matkalla. Säilyneissä kuvissa askellus näyttääkin varsin rivakalta.  Anna-Liisa Heikkinen muistaa, että hänen äitinsä Aino Holopainen olikin valittanut jalkakipuja kävelyn jälkeen! Aino oli kävellessään 58-vuotias.

Etualalla Toivo Rytkönen ja Risto Tolonen.
Vilholan arkisto.

Kuvan kävelijät ovat tunnistamatta, mutta Pyylammilla kävellään.
Vilholan arkisto.

Kävelijöitä Pöljän pysäkin seutuvilla. taustalla Solan talo.
Holopaalan arkisto.

Kävelymaaottelusta otettiin valokuvia  systemaattisesti, sillä siitä oli suunnitteilla kuvateos. Kirja ilmestyikin jo kesäkuussa. Se on yhtenäisyyden, yhteishengen ja kansan fyysisen ja henkisen kunnon ylistystä. Kuvissa maan johto, miehet ja naiset, jopa invaliidit, sokeat ja vanhukset marssivat reippaasti keväisessä Suomen luonnossa ja kaupunkien kaduilla.

Toukokuussa Suomi oli tehnyt valintansa. Saksan avulla voisimme saada menetetyt alueet takaisin ja turvaa NL:n painetta vastaan. Kävelymaaottelu kohotti kansalaisten mielialaa, toi ihmiset yhteen ja valmisti uuteen sotaan.

Maaottelun voitti Suomi musrkaavasti. Oli sovittu, että yksi kävelysuoritus vastasi Suomessa 2p, koska meitä oli vähemmän kuin ruotsalaisia. Suomi voitti ilman tasoitustakin, sillä täällä marssin suoritti yli 1,5 miljoonaa kävelijää, Ruotsissa suorituksia kertyi alle miljoona. Tulosta laskettiin lähes kuukausi, mutta sen julkistaminen jäi sitten paljon suurempien uutisten varjoon. Liikekannallepano vei huomion rauhanomaisesta maaottelumarssista totisempiin marsseihin.

Joka kolmas suomalainen osallistui maaottelumarssiin. Lapinlahdella 56-vuotias Edit Ruotsalainen marssi yhdessä kymmenen lapsensa kanssa, Mäntsälässä 94-vuotias Adolf Vilenius käveli ensin 7,5 km lähtöpaikalle, sitten 15 km suoritusta ja 7,5 km kotiin. Tahko Pihkala ei ollut tyytyväinen maaottelumarssin urheilulliseen tulokseen. Hän epäili kesäkuun alussa päivätysssä Suomen Kuvalehden pääkirjoituksessa, että Suomen miehet ovat romukunnossa! Vaikka olisi suorittanut marssin, niin se ei vielä "todista asiallisesti pätevää marssikuntoa juuri paljoa paremmin kuin, kuin sellainen silmän ja käden yhteistyö, jota tarvitaan vaalien viivan vedossa ja äänestyslipun usuttamisessa uurnan läpeen, on merkkinä ampumataidosta. (SK 23/1941).

Marssikortit on arkistoitu Suomen Urheilumuseoon. Palaan pöljäläisten osalta asiaan vielä myöhemmin, kun pääsen tutkimaan Siilinjärven kortteja.

Lähteet: Haastattelut: Anna-Liisa Heikkinen, TellervoJuvonen, Irma Roivainen.
Me marssimme: kuvateos Suomen ja Ruotsin välisestä marssimaaottelusta v.1941, Maaottelumarssi innosti, SUL 100 vuotta , Voitto Ruotsista oli kunniakysymys
Suomen Kuvalehti 17-25/1941.

                         

Pöljäläiset Suomen Suurkisoissa 1947

Aloin kerätä Pöljän kylän valokuvia 2011 syksyllä. Eräs sykähdyttävimpiä tuolloin näkemiäni kuvia oli Suomen Suurkisoihin 1947 osallistuneiden pöljäläisten ja siilinjärveläisten nuorten kuva. Aurinkoisella Pallokentällä otetussa kuvassa on kauniita, ryhdikkäitä nuoria miehiä ja naisia. Kuva on säilynyt monissa albumeissa.

 Ylärivi vasemmalta oikealle: Kalle Ollikainen, Heikki Ruotsalainen, Roope Panzar, Veikko Rahikka, Kalevi Savolainen, Arvo Suomalainen, Ferdinand Eskelinen, Teuvo Juvonen, Oiva Hassinen ja Jouko ?. Toinen rivi ylhäältä vasemmalta oikealle: Uuno Savolainen, Toivo Pietarinen, Pentti Halonen, Sirkka Tikkanen, Kerttu Mikkola, Liisa Holopainen, Elina Rautiainen, Kauko Kauppinen, Erkki Kinnunen, Kalevi Lappeteläinen,. Kolmas rivi ylhäältä vasemmalta oikealle: Esa Vainikainen, Annikki Ahtiainen, Helka Kokkonen, Maija Ruuskanen, Marja Rautiainen, Liisa Rautiainen, Anna-Liisa Pietarinen, Anja Savolainen, Esko Kilpeläinen. Eturivissä nuoret pojat ovat Ponnistuksen kirkonkylän poikaosaston suurkisan osanottajia.

Anna-Liisa Holopainen oli 17-vuotias, kun Suurkisat pidettiin. Pöljän Ponnistus oli Siilinjärven Ponnistuksen erittäin aktiivinen kyläosasto. Nuoret pojat ja lippua pitelevä Kalevi Savolainen olivat kirkonkylältä. Muuten urheilijat tulivat Pöljältä ja Kolmisopelta.

Kisoihin valmistauduttiin jo talvella, Liisan veli Onni Holopainen ja Lassi Hiltunen ohjasivat harjoiuksia. Lajina oli muodostelmavoimistelu. Koko maassa urheiluseuroissa harjoiteltiin yhteisiä kuvioita ja liikkeitä, joista koottiin näyttäviä esityksiä Helsingin olympiastadionille ja Pallokentälle. Suurkisoista tehtiin elokuva, jota voit katsoa oheisesta linkistä.

Kisat järjestettiin 29.6.-3.7.1947. Maataloudesta elävän Suomen nuoriso pystyttiin irrottamaan viikoksi juhliin, sillä kevättyöt oli jo saatu tehtyä ja heinän korjuu oli vasta tulossa. Lähtökuvissa Pöljän pysäkillä on aistittavissa lähdön jännitystä ja tohinaa. Kymmenet tuhannet urheilijat eri puolilta Suomea matkustivat härkävaunuissa Helsinkiin.

Anna-Liisa on kuvassa neljäs vasemmalta. Huomaa kateelliset pikkutytöt
taustalla!

Ensimmäinen urheilusuoritus oli tässä. Miten kivuta härkävaunuun?

Pöljän naisvoimistelijat oli majoitettu Malminkatu 14, entiselle saksalaiselle koululle. Vuonna 1947 se oli venäläisten koulukäytössä. Majoitustilat olivat ullakolla. Miehet ja pojat asuivat Vallilassa. Syömässä käytiin Messuhallin kentällä. Suurkisoja suosi mainio sää, koko viikon paistoi aurinko.

"Oli kuin naisten keltapukuinen valioryhmä olisi imenyt elinvoimaansa
itseltään auringolta. SK 12.7.1947

Kisat avattiin juhlallisella marssilla Helsingin keskustaan. Rautatientorilla, senaatintorilla ja kauppatorilla urheilijat kuuntelivat arkkipiispa Gulinin saarnan. Lopuksi laulettiin suvivirsi.

Anna-Liisa ja muut pöljäläiset naiset olivat avajaistilaisuudessa rautatientorilla, Aleksis Kiven patsaan vieressä. Jotkut pyörtyivät juhlan aikana, aurinko porotti.

Valiovoimistelijat esiintyivät stadionilla ja perusryhmät Pallokentällä. Anna-Liisa oli kisoissa vielä toipilas, sillä häneltä oli leikattu umpisuoli toukokuussa. Hän ei voinut osallistua naisvoimistelijoiden pääohjelmaan, vaan voimisteli ns. "Avioliittovoimistelun" rovaniemeläisen parin kanssa.

"Avioliittovoimistelussa naisten ja miesten yhteisesityksessä
 olivat kaikkein hauskimmat kohdat kuin tyyliteltyä kansantanhua."
SK 12.7.1947

Päivät täyttyivät harjoituksista ja esiintymisistä. Mutta jäi nuorille aikaa ilonpitoonkin. Anna-Liisa kävi Alppilavalla tansseissa, mukana olivat ainakin Marja ja Liisa Rautiainen, Kauko Kauppinen ja Kalevi Lappeteläinen. Lavalla soitti alkuperäinen Dallape-yhtye. Se oli erikoista, että jokaisesta tanssista piti maksaa erikseen.

Sota-aikana Pohjolanmäen koululla olivat evakossa Aira ja Reino Vänskä. Anna-Liisa muistaa vierailleensa heidän luonaan. Bio Rexissä käytiin katsomassa Kenelle kellot soivat (Gary Cooper ja Ingrid Bergman). Myös kansallismuseovierailu mahtui ohjelmaan.

Suomen Suurkisoihin osallistui kaiken kaikkiaan noin 60 000 urheilijaa. Katsojia arvioitiin olleen
150 000. Kisat olivat porvarillisen urheiluliikkeen voimannäyttö. Sodan jälkeisen ajan poliittisista jännitteistä kertoo se, ettei TUL osallistunut juhlien järjestelyihin eikä jäsenistö osallistunut juhlaan. Näin Suomen Kuvalehti avajaismarssista:

"Luulemme, että marssi oli yllätys myöskin sen järjestäjille. Näin syvää isänmaallista tunnelmaa ei voida "järjestää", se annetaan ylhäältä. Kaikkiin tämänpäiväisiin juhliin kuuluu marssi, mutta mistä on kotoisin se uusi, mukaansa tempaava henki? Vaikuttiko siihen Olympian läheisyys vai rauhan tulo vai molemmat...Tällaista on Suomen nuoriso. Näin puhdasta. Näin ryhdikästä."  (SK 12.7. 1947)

Kotimatka tehtii samalla tavoin härkävaunussa. Jäi muisteltavaa pitkäksi aikaa. Anna-Liisa Holopainen tallensi huolella suurkisamerkit ja majoituskortin.

Voimisteluasuun ommeltava rintamerkki.

Suurkisojen rintaneula.

Malminkatu 14. Suurkisojen majoituskortti

Vähän reisussa rähjääntynyttä suurkisanuorisoa. Kuva on paluumatkalta. Ylhäällä vasemmalla Kalevi Savolainen.

Lähteet: Anna-Liisa Heikkisen haastattelu 26.2.2015, kuvat Anja Lång, Veijo Ollikainen, Liisa Poutiainen. Suurkisojen pinssit yms. Anna-Liisa Heikkisen kotiarkisto.