Pohjolanmäen koulupiirin asujaimisto 1940-luvun lopulla

Pohjolanmäen koulu. Kuva Vilholan arkisto.

Pohjolanmäen talon arkistosta löytyi Aatu Väänäsen lyijykynällä luonnostelema luettelo: "Pohjolanmäen koulupiirin asunnota ja perheenpäämiehet väestölaskentaa varten." Luetteloa voi tarkastella täältä. Aatu luetteli asunnot perinteisesti kylän talonumeroinnin mukaan. Niinpä "mökkiläiset" on laitettu talojen alle. Listalla on kaiken kaikkiaan 100 asuntoa ja perheenpäämiestä. Perheenpäämiehiä voivat olla myös naiset. Kylällä oli useita leskiä ja itsellisiä naisia.

Pohjolanmäen koulun äitienpäiväjuhla 1949. Kuva Elvi Sonnisen albumi.

Kylä nousi jaloilleen sodan jälkeen, syntyi paljon lapsia, rakennettiin innolla arkea. Talkoot ja keskinäinen arkinen apu olivat tavallista. Oli pulaa rahasta, työvälineistä ja rakennustarpeista, mutta tekeviä käsiä löytyi.

Perunannostotalkoot Pellonpäässä 1952.

Rukiinleikkuutalkoot Hoikilla, Rytkökän pellolla 1950-luvun alussa.
Kuva Irma Roivaisen albumi.

Pohjolanmäen oppilaita 1956. Opettaja Elsa Rahikka.

Oppilaita kouluun riitti. Vuosina 1942-1949 koulussa oli 192 oppilasta. Heidän nimiään pääset tarkastelemaan tästä. Ote Pohjolanmäen koulun yhdistetystä oppivelvollisten luettelosta sekä nimi- ja arvostelukirjasta 1942-49. (Siilinjärven kunnan arkisto)

Salomo Savolainen - kansanedustaja ja työväenvaikuttaja Pöljältä

Museoviraston kuvista sattui silmiini Salomo Savolaisen kuva. Kuvan sanottiin olevan vuodelta 1918.

Salomo Savolainen päästyään punavankeudesta. Museovirasto.

Kuvassa kiinnittää huomiota mieshenkilön resuisuus, hän on selvästikin kokenut kovia. Toisaalta olemuksessa on jotakin hyvin ryhdikästä ja katse on suorastaan haastava. Huonekalut, maljakot ja kukat kertovat ihan kohtuullisesta elintasosta. Hetken jopa ajattelin, että henkilö on ollut punaisten vankina. Tarkempi perehtyminen kertoi kuitenkin, että kuvassa on Kuopion Työväen Neuvoston jäsen Salomo Savolainen, joka oli vapautunut vankilasta huhtikuussa 1920.

Salomon Savolainen syntyi 30.9. 1883 Pöljällä Laurilan talossa N:ro 22. Nykyisin talo tunnetaan Pohjolanmäkenä. Salomon vanhemmat olivat mäkitupalainen David Savolainen ja Liisa Erholz. Salomonista kasvoi isokokoinen mies, "jättiläinen", mutta elämän alkutaival oli vaikea. Pohjolanmäen silloinen isäntä Paavo Niskanen hätäkastoi pojan ja papin kasteelle Maaningalle lapsi vietiin vasta 3 kuukauden ikäisenä.

Pohjolanmäen sauna 1910-luvulla. On mahdollista, että Salomo syntyi
tähän savusaunaa. Kuva Eva Wäänänen, Pohjolanmäki.

Salomo kävi kansakoulun, mikä ei ollut itsestäänselvää 1800-luvun loppupuolella Pöljällä. Kansakoulu perustettiin v. 1894 ja oma koulurakennus saatiin 1896. Vuonna 1899 Salomo muutti Kuopioon ja aloitti työt Isak Löf Oy:n palveluksessa. Hän työskenteli samassa työpaikassa aina kapinakevääseen 1918 saakka.

Isak Löfillä oli rautakauppa, joka operoi koko Itä-Suomen alueella. Löfillä myytiin  kaikenlaisia rautatavaroita ja rakennusaineita, maanviljelys- ja meijerikoneita, värejä ja vernissoja. Salomo Savolainen oli pidetty, ahkera ja rehellinen liikeapulainen. Hän liittyi 1917 , Suomen Kauppa- ja liiketyöntekijäinliiton Kuopion osastoon n:ro 5.

Savotar 19.12.1917

Miksi Salomo Savolainen joutui vankileirille ja vankeuteen? Ensiksikin Savolainen osallistui työväenliikkeen toimintaan aktiivisesti. Liikeapulaisena hänellä oli yhdistystoimintaan tarvittavia taitoja. Hän kuului Kuopion lakkokomiteaan marraskuussa 1917 suurlakon aikaan. Lakon aikana sattui väkivaltaisuuksia ja ns. Haminan huligaanit kävivät mellastamassa kaupungissa. Lakkokomitea organisoi lakon aikana järjestyskaarteja, joista syntyi sitten Kuopion punakaarti. Tämä oli erittäin raskauttavaa, kun keväällä 1918 valkoiset jakoivat oikeutta kapinasta laillista yhteiskuntajärjestystä vastaan ja maanpetoksellisesta vehkeilystä venäläisten kanssa.

Toiseksi Salomo Savolainen kuului Kuopion Työväen Neuvostoon 1918 ja hän oli mukana 31.1.1918 kokouksessa, jossa muotoiltiin kapinaan kehoittava ja innostava julkilausuma Koko Sawon työwäenluokka porwariston wallankaappausta wastustamaan Tekstin takana lienevät olleen Taavi Tainio ja Antti Mäkelin, mutta Salomo Savolaista pidettiin myös vastuullisena tekstiin. Se onkin paikoin aika roisia luettavaa:

...päättää Kuopion järjestäytyneen työwäwn neuvosto, että työwäen järjestyskaartin on lujasti ja järkähtämättömästi seisottawa aseissa. Eikä aseellistakaan taistelua saa jättää yksinomaan järjestyskaartien tehtäwäksi, waan täytyy koko tyäwäen niin maaseudulla kuin kaupungissakin, ottaa taistelu omakseen ja warustautua mahdollisuuden mukaan, waikkapa ei olisikaan parempia aseita kuin wanhoja haulikoita,kirweitä, wiikatteita, puukkoja ja lujia seipäitä. (Savon Työmies 1.2.1918)

Lisäksi Salomonia syytettiin sala-ampujaksi. Kuopion taisteluissa punakaartin väitettiin ampuneen Kansalliskauppa Oy:n talon ullakolta suojeluskuntalaisia kadulle. Savolainen myönsi ostaneensa kiväärin 100 markalla, mutta kiisti jyrkästi ampuneensa sillä ketään. Hän myönsi käyneensa Kansalliskaupan rakennuksessa, mutta ihan muusta syystä. Ilmeisesti Savolainen oli kuulunut syksyllä punakaartiin, mutta hän ei mennyt tammikuussa 1918 kasarmille, jonne punaiset olivat linnoittautuneet eikä osallistunut aseelliseen taisteluun. Hänet vangittiin 29.3. 1918 Kuopiossa ja vietiin vankileirille.

Kuopion kasarmit, vankileiri 1918. Museovirasto.

Periaatteessa Salomo Savolaisen tilanne oli hyvin vakava. Häntä pidettiin työväen johtajana Kuopiossa, hän oli kiihottanut työväestöä kapinaan, organisoinut Riennon urheiljoista punakaartia ja hänen väitettiin ampuneen suojeluskuntalaisia Kansalliskaupan ullakolta. Keväällä ja kesällä 1918 tällaisella syytearsenaalilla mentiin kohti kuolemantuomiota.

Savolaisen oikeusprosessi eteni onneksi hitaasti. Häntä kuulusteltiin 6.4. alustavasti ja 30.5. uudestaan. Oikeutta istuttiin 4.7. 1918 Kuopiossa. Valtiorikosoikeuden syyttäjä Hjalmar Granfelt vaati Savolaiselle kuolemanrangaistusta.  

Hjalmar Granfelt 1910-luvulla Kuopiossa. Hänestä tuli myöhemmin
oikeusministeri ja Helsingin yliopiston professori. Kesällä1918
 hän toimivaltiorikosoikeuden syyttäjänä Kuopiossa.
Kuva Museovirasto.

Oikeus katsoi Savolaisen tehneen itsensä syypääksi sekä maan- että valtiopetokseen erittäin raskauttavain asianhaarain vallitessa ja harkitsee oikeaksi tuomita hänet pidettäväksi elinkaautisessa kuritushuoneessa ja menettämään kansalaisluottamuksensa ainiaaksi. Kuolemantuomiota ei siis kuitenkaan tullut.

Savolaista koskevien valtiorikosoikeuden asiakirjojen joukossa on häntä ylistäviä mainetodistuksia työtovereilta ja kuopiolaisilta liikemiehiltä. Esimerkiksi liikemies Matti Nevala kirjoitti lausunnossaan: Niiden kahdeksan vuoden kuluessa jolloin olen edellämainitun Salomon Savolaisen tuntenut, olen oppinut tuntemaan hänessä mitä luotettavimman ja kunnollisimman miehen. Aina täyttäen lupaamansa tehtävät sekä ehdottomasti rehellisenä miehenä on hän ollut toverina ensiluokkainen ja toveripiireissä erittäin pidetty... Vaikka hän mielipiteiltään on ollutkin kiivas sosialisti, en kuitenkaan ihmisenä hänet hyvästi tuntien voisi uskoa, että hän olisi tehnyt itsensä syypääksi niin suureen rikokseen, että ansaitsisi elinkautisen kuritushuonerangaistuksen. 

Salomo Savolainen istui elinkautista tuomiotaan noin kaksi vuotta. Hänet armahdettiin huhtikuussa 1920 eduskunnan päättämän armahduslain nojalla. Samassa yhteydessä vapautui kahdeksan muuta kuopiolaista vankia. (Savon Työmies 8.4.1920)

 Salomon oli ollut merkittävä työväenjohtaja
ja hänen paluutaan vapauteen juhlittiin.
Savon Kansa 5.5.1920.

Vapautumisensa jälkeen Salomo Savolainen pääsi Osuusliike Kallan varastonhoitajaksi. Hän jatkoi poliittista toimintaansa vasemmistososialistien ryhmässä ja tuli 1927 valituksi Kuopion läntisestä vaalipiiristä Sosialistisen työväen ja pienviljelijöiden puolueen kansanedustajaksi. Puolue oli kielletyn kommunistisen puolueen peitejärjestö. 

Salomo Savolainen kuoli 1964 Kuopiossa.

Lähteet: Maaningan srk arkisto, valtiorikosoikeuden aktit, Savon Kansa, Savotar, Savon Työmies, kuvakokoelmat, eduskunta, wikipedia

Kiitos Marja-Liisa Kankaiselle tutkimusavusta.

Torpparina Pöljällä - kiviset pellot, häätöjä ja possakkaa

Pöljän työväenyhdistys perustettiin vuonna 1905. Jäsenistön kantavana voimana olivat torpparit. Heti ensimmäisessä kokouksessaan yhdistys asetti tavoitteekseen pidentää torpankontrahtien aikaa 50 vuoteen.Tyypillinen vuokra-aika Savossa oli 25-20 vuotta. Lisäksi monet sopimukset olivat suullisia. Joskus näistä tuli riitaa. Luvelahden tilan torppari Aaro Miettinen ja tilanomistaja Ville Pietarinen olivat samaa mieltä vuokrasta: 75 markkaa vuodessa rahaa  tai kaksi viikkoa päivätöitä. Pietarisen mielestä Miettisten kanssa oli sovittu vuoden vuokra-ajasta (!) ja Aaro Miettinen sanoi, ettei vuokra-aikaa oltu määrätty ollenkaan.

Torpparit pyysivätkin usein ns. välikatselmuksen torppiinsa. Katselmuksessa ulkopuoliset katselmusmiehet kirjasivat tiedot torpasta ja samalla saatiin vuokrasopimus vahvistettua kirjallisesti. Katselmusmiehet tulivat torpalle myös silloin, kun tehtiin uusi vuokrasopimus. Kolmas syy katselmukseen oli vuokrasopimuksen loppuminen. Silloin todettiin häätö ja suoritettiin loppukatselmus. Häätöilmoitus oli tehty hyvissä ajoin ennen lopputarkastusta.

Torpparivapautus oli eräs 1900-luvun alun suuria yhteiskunnallisia uudistushankkeita. Sosiaalidemokraattinen puolue asetti sen yhdeksi tavoitteekseen vuoden 1903 puoluekokouksessa. Uudistus ei edennyt, koska maanomistajat vastustivat sitä. Mitä enemmän maiden luovuttamisesta puhuttiin, sitä haluttomampia isännät olivat jatkamaan umpeutuvia vuokrasopimuksia. 

Ollikkalan talon isäntä Juho Ollikainen antoi kahdelle torpparilleen ikävän joululahjan jouluna 1914. Aaro Julkuselle ja Pekka Karppiselle tuli häätö 20.12.1914. Isäntä ilmoitti ottavansa torpat itselleen maaliskuusta 1916 alkaen. Häädetyillä oli sentään runsaasti aikaa suunnitella elämäänsä häädön jälkeen. Julkunen oli viljellyt ja asunut torppaansa 30 vuotta. Lähtökatselmusta pidettiin Julkusen torpassa 21.10.1915. 

Julkunen oli tehnyt "possakkaa" 3 viikkoa vuodessa ja antanut sadosta 1/3 Ollikkalaan. Lisäksi torppari oli katselmuspöytäkirjan mukaan saanut kolme vapaavuotta viljelysten laittoon. Katselmukseessa päädyttiin siihen, että Juho Ollikaisen pitää maksaa rakennuksista ja töistä Aaro Julkuselle 163 mk 43 penniä.

Pekka Karppinen oli asunut Munakan torppaa 19 vuotta suullisella sopimuksella. Torpan lähtökatselmuksessa sovittiin, Ollikaisen oli maksettava Karppiselle 243 markkaa. Molemmilla torppareilla oli oikeus asua torpassaan siihen asti, kunnes isäntä olisi maksanut saatavan. Katselmuspöytäkirja on lakoninen asiakirja, jonka perusteella ei voi sanoa mitään tilaisuuden tunnelmasta. 

Mikan Niskala. Eerik Niskasen tila 1902. Kuva otettu rautatien suunnasta.
 Helena Heikkisen kuva.

Kokkosenmäessä pidettiin ns. torpan välikatselmus. Erik Niskasta, Niskalan talon isäntää edusti Tiina Sofia Halonen. Torppari Antti Trumpet oli paikalla. Kokkosenmäen torppa oli alun alkaen ollut Aaro Julkusella. Kun Aaro ja hänen puolisonsa Johanna Taskinen kuolivat (1916), heidän alaikäisten lastensa holhooja Aaro Hämäläinen  siirsi torpan vuokraoikeuden 500 markan kauppahinnalla August Julkuselle. August puolestaan myi vuokraoikeuden 675 markan hinnalla Antti Trumpetille. Niinpä syyskuun 14. päivänä 1916 katselmusmiehet olivat tulleet tekemään katselmusta.

Kokkosenmäen viljelykset eivät olleet kovin kehuttavat. Peltoa oli 2,5 ha, kiviperäistä hiekkamaata. Ankaran työn monumenttina katselmusmiehet laskivat 84 kivirauniota, joihin edelleenkin kivisiltä pelloilta oli kiviä kerätty. Ojat olivat huonossa kunnossa, pajukoituneet. Torppaan kuului niittyjä Syrjänpurolta ja Kärängänmäeltä. Kuopio-Iisalmi tieltä johti hoitamaton kärrytie torpalle. Näissä katselmuksissa ei juuri koskaan kehuta aitoja, tässäkin moitittiin pisteaitojen kuntoa.

Pisteaitaa Pohjolanmäellä. Kuva 1920-luvulta. Pohjolanmäen tilan torppia
oli myös Kärängällä.

Taustalla Pohjolanmäen tila. Kuva on otettu Kokkosenmäestä päin. 1920-luvun alkua.

Torpan rakennukset olivat masentavassa kunnossa. Asuinrakennus oli varsin tilava, Siinä oli tupa, kaksi kamaria ja eteinen. Suuri osa ikkunoista oli rikki ja ne olivat ajan tapaan yksinkertaiset. Kamarin uunista sanottiin, että se oli "mitätön kiviröykkiö", sama virsi jatkui aitan ja tallin kuvailussa. Turvekattoinen savusaunaa ei moitittu. Navetta oli kooltaan 26 neliötä ja vesikatto oli mitätön. Tähän pihapiiriin Antti Trumpet kuitenkin asttui. Suku muutti myöhemmin nimensä Saarelaksi.

Kärängän torppaan muutti 1914 Heikki Laakkonen. Hänen teki vuokrasopimuksen Lassilan talon isännän, Johan Wäänäsen kanssa. Tulokatselmuksessa isäntää edusti hänen poikansa, Janne Väänänen. Heikki Laakkonen oli asettumassa torppaan, jossa oli 1,5 ha peltoa, niittymaita eikä yhtään metsää. Asuinrakennukset olivat aivan olemattomat. Savutupa oli laho, ikkunaton mörskä. Samoin talourakennuksia kuvattiin kurjiksi. Erikoisenä torpan lisäetuna oli oikeus kerätä "järvitörkyä" Kokkosenlammesta. Kaisloja yms. kerättiin karjan rehuksi, kun muuta ei ollut. 

Kokkosenlampi. Vasemmalla Pohjolanmäen latoja ja venevalkama. Lammen perällä
Tyynelä, nyk. Rojo.

Eduskunta valmisteli torpparivaputuslakia syksyllä 1917. Jos lailla oli ollut tarkoitus helpottaa maaseudun sosiaalisia oloja ja estää yhteiskunnallista kuohuntaa, niin laki tuli liian myöhään. Torpparivaputuslaki tuotiin eduskuntakäsittelyyn 25.1. 1918, mutta silloin punaiset ja valkoiset seisoivat jo hampaisiin asti aseistettuna ja katkerina toisiaan vastassa. Punaisten kansanvaltuuskunta sääti heti vallankumouksen alettua 31.1.1918 torpparivapautuslain Lopullisesti laki torppareiden, mäkitupalaisten ja lampuotien oikeudesta lunastaa maat omiksi säädettiin sisällissodan jälkeen 10.7.1919. 

Lähteet: Torppareiden katselmusasiakirjoja 1910-1931, Maaningan kunnanarkisto, valokuvat Pohjolanmäen arkisto, Eva Wäänänen, Pöljän työväenyhdistys Katso myös Torpankatselmuksia Pöljällä

Kotikylän valokuvien lumo

”Sain eteeni talvisen kuvan Kärängänharjulta. Tuttuuden ja ilon tunne häivähti minussa: tämähän on lapsuuteni maisema. Melkein haistoin lumen ja aistin säkenöivän talvipäivän valon.

Siitä hetkestä olin koukussa kotikyläni kuviin. Mietin, saisinko siepattua menneen maailman tunnelmia ja hetkiä myös muiden aistittavaksi. Lähdin etsimään.

Istuin tuttujen ja vieraidenkin tuvissa katselemassa kuvia ja kuuntelemassa niiden tarinoita. Joka paikkaan minut otettiin vastaan ystävällisesti. Tottahan oman kylän tytölle kuvia kotialbumeista etsitään!

Löysin kuvia yritteliäästä ja yhteisöllisestä elämästä. Totisia lapsia ensimmäisissä koulukuvissa 1920-luvulla. Seesteisiä hetkiä viljapelloilla. Löysin kuvia harrastajateatterista ja vireästä urheilutoiminnasta.

Nyt tiedän: Olen vieläkin tämän kylän yhteisöllisyyden taikapiirissä.”

Kirjoitin oheisen tekstin kotikylän valokuvia esittelevän näyttelyn avajaisiin. Näyttely oli esillä keramiikkastudio Jenni Linnoven vintillä kesäkuussa 2012. Jatkuuko lumous? Eilen tapasin kolmea kyläläistä kotialbumien äärellä. Koetimme tunnistaa ihmisiä, jotka työn ja juhlan keskeltä oli kuviin napattu. Eilisen löytöinä jäi mieleen Pohjolanmäen kansakoulun rakentajista otettu kuva.

Luultavasti kesällä  1927 otettu kuva kertoo kylän koulutusinnosta  puutteenkin keskellä. Kansakoulun rakentamiseen vaikutti ratkaisevasti yhden talollisen tahto. Aatu Väänänen oli  talonpoika, joka lahjoitti koululle kauniin tontin Kokkosenlammen rannalta ja vielä 30 000 tiiltä. Kuntaa Aatu painosti laittamalla lahjoitukselle ehdon. Kylämme koulu olisi rakennettava ensimmäisenä! Niinpä koulu rakennettiin ja vieläpä komea koulu. Ja sinne suuntasivat askeleensa pitkin metsäpolkuja ja pellon laitoja Pohjois-Pöljän lapset. Savon sydänseutujen työmiesten, loisten, torppareiden pojat ja tyttäret. Vähän oli vaurasta väkeä, mutta koulutustahtoa oli!

Hiihtelin kouluun pihaan luvatta viime talvena. Tajusin käyneeni neljä ensimmäistä kouluvuottani häkellyttävän kauniissa paikassa. Aatu oli antanut kauneimman tonttinsa yhteiseen käyttöön. Komea mäki, hieno harjumaisema lammen takana ja iso tontti lasten temmeltää. Nyttemmin koulu on tietysti lakkautettu ja myyty pois. Olin yksityisellä pihalla, mutta minusta tuntui, että saan siinä silti olla. Tämä oli meidän koulu! Eikä kukaan kulkemiseeni puuttunut.